maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kaikki jättää jälkensä

Rva kävi lauantaina puolisonsa kanssa treffeillä. Valitsimme viikinkiravintolan, kun kumpikaan ei ollut käynyt aiemmin semmoisessa. Viikinkirekvisiitan keskellä, musiikin soidessa ja ruuasta sekä juomista nauttien, pääsimme aika kauas siitä arjesta, jota joka päivä elämme.

Arjesta, jolloin kahdenkeskeiselle yhdessäololle ei ole kovin isoja mahdollisuuksia.

Ihan heti ei tuntunut rentouttavalta, viikko väsytti ja tavallisista rutiineista irtautuminen on ainakin rva:lle vähän hankalaa. Kyllä se kuitenkin onnistui, kun vähän pidempään viivyimme (ehkä siinä rentoutumisessa auttoi se viikinkihattu, jonka puolisoni nappasi päähänsä, treffit muuttuivat heti vähän hassummiksi).

Yhteisestä illasta jäi molemmille mukava fiilis, ja seuraavat treffit on jo alustavasti sovittu. Ohjelmaa ei ole vielä päätetty, mutta tällä kertaa ajattelimme tehdä jotakin liikuntaan liittyvää. Katsotaan, miten rva:n kroppa kestää!

Tällainen olut oli muuten varsin hyvänmakuista:


Aloitin tämän kirjoituksen kertomalla ravintolaillasta siksi, että ilta oli minulle merkityksellinen, mutta myös siksi, että olen viime aikoina pohtinut ja käynyt läpi pelkoja, joita huimaus ja muut whiplash-oireet ovat minulle aiheuttaneet. Eräs pelon aihe on ollut ravintolassa istuminen.

Ravintolassa hälinä, ihmiset, pitkä istuminen ja vieras ympäristö ovat olleet rva:lle vaikeita huimauksen ja aistiyliherkkyyksien vuoksi. Oireet ovat helpottaneet monesta suunnasta, mutta niitä esiintyi myös tällä kyseisellä illallisella, josta rva aluksi kertoi.

Aiemmin ravintolassa käyminen oli yhtä tuskaa, aina rva ei kyennyt lähtemään ollenkaan. Vaikka ravintolassa käynti nykyään (pienin rajoituksin) onnistuukin, iskee rva:han tietty jännitys ja ahdistus, kun ravintolailta on edessä. Kyllä ne oireet myös henkisiä jälkiä jättävät...

Muita pelon kohteita ovat olleet ainakin vesi ja pitkät seisomiset/kävelyt ilman tukea. Vesipelko on alkanut hellittää, mutta siltikin uin mielelläni lähellä uima-altaan reunaa. Kun minulla on kelluke, en pelkää uida vähän kauempana. Myös uidessa tulee välillä huono olo, se johtuu niskan asennosta sekä valoista, jotka heijastuvat liikkuvaan veteen.

Seisoessa voin nykyään pitää useimmiten lastenrattaista kiinni, joten pelkoa aiheuttavat tilanteetkin ovat vähentyneet. Niskan lihakset ovat myös ehkä kehittyneet sen verran, että huono olo ei tule niin usein. Kävellessä ne rattaat ovat myös usein apuna.

Rva pohtii joskus, että kuinka kauan traumat kestävät (hassu pohdinta, eihän sitä voi tietää) sen jälkeen, kun oireisto on mahdollisesti kadonnut. Eihän näin iso ja moneen elämänalueeseen liittyvä kokemus hetkessä haalistu, mutta olisihan se kiva, jos niin moni asia ei pelottaisi.

Näiden yksittäisten pelkojen taustalla vaanii kenties suurempi pelko: mitä jos oireet yhtäkkiä pahenevat merkittävästi uudestaan? Todennäköisesti näin ei käy, mutta aina on se mahdollisuus. Ehkä näitäkään ei pitäisi miettiä, mutta luultavasti jokainen vammautunut miettii, joten kai Niskaska sen voi omassa blogissaankin mainita.

Peloista huolimatta, onpas se kuitenkin ihanaa, kun on kevät!





keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kevätkukkia

Plumps, ja niin se arki pyörähti taas käyntiin. Me teimme ja puuhasimme pääsiäisenä paljon ja vähän liikaakin. Oli kyläilyä puolin ja toisin, sukulaisia, ystäviä ja uusi, pieni koiratuttavuus Nimeltä Jedi. Rva:lla olisi ollut oikein paljon kuvattavaa, mutta kamera sanoi yhteistyösopimuksensa irti, joten nyt pitää sitten räpsiä kännykameralla, jos räpsii.

Naakka kehittyy huimasti - kohta se yksi vuosi tulee ihan oikeasti täyteen (iik taas kerran). Viime päivinä hän on alkanut nostella esineitä ilmaan (tai tarjota toisille) ja sanoa "tä". Tulkitsen sanan lauseeksi "Mikä tämä on?). Näin ollen olen alkanut kertoa Naakalle, mistä esineestä milloinkin on kyse.

Flunssasta olemme nyt aikalailla parantuneet, onneksi kyseessä oli ihan pikkutauti. Perjantainen niskakipukohtaus meni ohi, mutta kesti koko illan. Piti sitten vähän maata piikkimatolla ja yrittää yhtä jos toistakin keinoa.

Eilen rva onnistui viimein käymässä vapaaehtoistyössä, josta joskus aiemmin mainitsi. Vähän taas kyllä jännitti mennä uuteen porukkaan, mutta hyvin se porukka otti rva:n vastaan, ja sai rva jopa jotakin aikaiseksi. Toiminta jatkukoon seuraavalla kerralla, mikäli rva vain pääsee paikalle.

Ah, alkoi siellä toiminnassa tietenkin huimata - pöydän ääressä työskentely ei edelleenkään meinaa sopia rva:n niskalle. Olen tullut siihen tulokseen, että se on se oire, joka on ehkä vaikein taltuttaa. Onneksi huimaus on sentään helpottunut, vaikka sitäkin esiintyy, eilen siellä pöydän ääressä tietenkin.

Ai niin, kun rva palasi sieltä toiminnasta, alkoi raivokas lapaluiden välin liikuttelu, hyvä kun kuminauha ei katkennut! Kyllä se pitkä istuminen selässä ja niskassa tuntuu, mutta onneksi nykyisin on mahdollisuus tehdä aina välillä jotakin jossakin.

Tänään oli aamupäivällä taaperokerho, jossa laitoimme Naakan kanssa kevätkukkia purkkiin kasvamaan. Naakka istui sylissäni ja seurasi silmä kovana jokaista liikettäni. Katse ei palkastanut, istuiko sylissäni tuleva puutarhuri vai ei. Lopuksi annoin Naakan kokeilla multaa pussissa, jotta hän saisi tuntuman siihen, mitä olimme tekemässä.

Multaa kosketettuaan Naakka nosti multaisen kätensä näkyville ja sanoi tietenkin "tä"!




perjantai 18. huhtikuuta 2014

Vieteriniska

Istuinpa tuossa eilen sohvalla, ja oli kyllä taas vaikea kannatella päätä. Ongelmani on, että yläniska tuntuu usein vieteriltä, joka keikkaa taaksepäin. Pää pyrkii väkisinkin asentoon, jossa leuka on liian ylhäällä ja niskan lihakset joutuvat liian koville.

Painoin tuossa tilanteessa tarkoituksella leukaa alaspäin, rintaa kohti, jotta asento muuttuisi taas paremmaksi (television katseluahan ei tietenkään voi lopettaa). Syvät niskalihakset vain ovat edelleenkin niin surkeassa kunnossa, että pää ei meinaa pysyä kaulan jatkona, kuten sen varmasti pitäisi.

Rva ei ole vieläkään saanut lupaa treenata niskalihaksiaan - josko se lupa jo kohta heltiäisi. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä ja tilata heti tiistaina fyssari. Yleensä ajan saa melko nopeasti, mutta välillä voi joutua odottamaan pidempään.

Jalkani sain kuitenkin tänään liikkeelle...


Puoliso lähti nimittäin kaupungille Naakan kanssa, ja minä sain muutaman tunnin aikaa puuhastella ihan omiani. Lähdin muun muassa lenkille! Sää oli ainakin täällä Etelä-Suomessa mitä mainioin, ja pitkin matkaa näkyi monenlaisia kevään merkkejä, kuten leskenlehtiä ja sinivuokkoja.

Kävelen yleensä aika hiljaista vauhtia, sillä yritän ottaa mahdollisimman pehmeitä askelia. Minulla on hyvät kengät, jotka vaimentavat melko paljon, mutta eivät tarpeeksi. Mikäli olo on hyvä, alan kävellä vähän kovempaa reittini puolessa välissä.

Pakko sanoa, että kävelyni on parantunut huimasti viimeisen parin vuoden aikana. Haasteita on kyllä edelleen olemassa. Koska varon niskaani, en kiinnitä huomiota muuhun kroppaan, ja selkä jää kävelyreissuilla usein melko liikkumattomaksi.

Tänään yritin kiinnittää huomiotani siihen, mutta eikös se kylkeen säteilevä nikamalukko sitten äitynyt niin pahaksi, että jouduin liikuttelemaan selkääni paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Irvistelyni kävelyn loppuvaiheessa johtui osaksi kivusta ja osaksi siitä, että olin pukenut liikaa päälleni. Huivikin alkoi jossain vaiheessa kutittaa.

Illalla kokkasin jauhelihakastiketta (paljon herkkusieniä ja sipulia myös) ja tein alaselän jumppaliikkeet. Oikein hauskaa, kun edellisestä jumppakerrasta on yli viikko. Sen jälkeen peuhasimme Naakan kanssa, jotta hän väsyisi ja menisi nukkumaan. Sekin aika koitti, mutta pitihän siellä sängyssä vielä tavan takaa kiekua...

Huomenna vietämme ystäväni kanssa kaupunkipäivää ja ylihuomenna lähdemme käymään kyläreissulla lähisuvun luona. Katsotaan, missä kunnossa kroppa on kaiken tämän jälkeen. Rva on kyllä näiden vuosien aikana oppinut tauottamaan tekemisiään, sillä voimat eivät edelleenkään ole kovin hyvät, ja lepoa pitäisi saada enemmän kuin tässä elämäntilanteessa on mahdollista.

Nyt taitavat olla edessä omat iltatoimet ja nukkumaanmeno. Yöuni on tärkeää, mutta miksi ihmeessä rva haluaisi usein kukkua illalla hereillä, vaikka päivisin tuntuu joskus siltä, että voisi viettää päikkäreillä koko iltapäivän. Ehkäpä siksi, kun myöhään illalla on niin rauhallista. Eilen oli hieno, nouseva kuu. Rva taitaa mennä katsomaan, löytyykö taivaalta sellainen tänäänkin.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Voi pyhä sylvi, mikä päivä!

Jestas sentään, Naakka on nukkumassa ja rauha maassa. Hän on onneksi selvinnyt flunssasta, minä omastani ja puoliso on vasta sairastumassa. Naakka päätti tänään olla nukkumatta päiväunia kello yhden jälkeen (nukkui tasan yhden tunnin koko päivän aikana). Sen yhden tunnin aikana meille tuli kaihdinmies asentamaan rullaverhoja, joten rva:n lepääminen oli sitten siinä.

Ei siinä mitään, mutta eilen kun yritimme käydä nukkumaan, joku päätti luukuttaa seinän takana heviä useamman tunnin ajan. Aamulla olin niin pihalla, että meni koko aamupäivä selvitessä. Tänään on siis varmaankin tehty kaikenlaista, mutta en juurikaan muista, mitä.

Niska on flunssan takia jäänyt oman onnensa nojaan, mutta huomenna rva pääsee ilmeisesti hierojalle. Oikein hienoa, pääsen pariksi tunniksi johonkin tästä tönöstä! Rva otti kaihdinmiehenkin niin ilahtuneena tänään vastaan, että mitähän sekin ajatteli (minä ainakin ajattelin, että jee, rva voi vaihtaa pari sanaa jonkun kanssa, joka ei napsi marsunpapanoita tai pureskele rva:n älypuhelinta).

Tänään kävelimme sentään Naakan kanssa pitkän lenkin. Reittimme kulki metsässä ja kiersimme myös viljelypalstojen ympäri. Kun rva:lla on vielä joskus aikaa ja energiaa, hän toivoisi saavansa oman, pienen maatilkun. Eihän niihin olekaan kuin kymmenen vuoden jono, ja jonoon asettuminen tietysti auttaisi asiaa. Tänä vuonna parvekkeellekaan ei voi Naakan takia istuttaa juuri mitään. Muistellaan siis menneitä...

Tällaiset parvekeviljelmät rva:lla oli kasvusäkeissä vuonna 2012:


Taustalla kasvaa tomaattia (kasvoi muistaakseni vielä lokakuussa), etualalla pinaattia (kävin napsimassa lehdet suuhuni sellaisenaan) ja oikealla mansikoita (näitäkin kasvoi vielä lokakuussa). Kasvattaminen kasvusäkeissä oli helppoa ja mukavaa, tämä täytyy tehdä vielä joskus uudelleen. Viljelypalstalle taitaisin laittaa ensisijaisesti viinimarjapensaita ja toki myös jotakin muuta.

Seuraavalta yöltä rva toivoo vähän parempia yöunia. Jos joku jaksaa vähillä unilla, niin jaksakoon, mutta rva ei jaksa. Kun niskakin on jumissa ja kipeä eikä väsymykseltä jaksa edes jumpata, niin on se aika kurjaa. Josko se hevi-ihminenkin tänä yönä nukkuisi.

Lauantaina rva:ta ja Naakkaa (puoliso on ratsastuskilpailuissa) tulee tervehtimään hyvä ystäväni. Aiomme lenkkeillä, käydä jossakin kivassa paikassa syömässä ja olla vain. Se onkin tervetullutta, jotenkin lapsenhoitoakin jaksaa paremmin, kun on osan päivää aikuista seuraa, eikä mitä tahansa seuraa.

Vuosi taisi nimittäin olla 1987, kun tämä lauantainakin kylään tuleva tyttönen tuli soittamaan ovikelloamme kysyen, asuuko täällä ketään samanikäistä tyttöä, jonka kanssa hän voisi leikkiä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan :)

Tällaisten päivien jälkeen rva usein oikein rypee ajatuksessa, että "jos olisin edes terve..." Sellainen ajattelu ei ole ollenkaan hedelmällistä, kun ei sitä terveyttä ainakaan tältä seisomalta (istumalta siis) lahjaksi saa. Onneksi lapsi sentään on terve, yhtä pientä flunssaa lukuun ottamatta tietysti. Aloimme juuri suunnitella hänen 1-vuotisjuhliaan, on kivaa, kun on niin hieno syy juhlia!



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Flunssassa ja kotosalla, kyläilijöitä tulossa

Eilen meillä alkoi Naakan elämän kolmas flunssa. Tämä taitaa olla nyt vähän sitkeämpi, kun edelliset ovat menneet ohi suurin piirtein päivässä. Rva ja puoliso ovat ainakin toistaiseksi terveinä, joten pärjäämme ihan hyvin. Tavallaan pärjäämme lupsakammin kuin yleensä, kun tyttönen on paljon rauhallisempi kuin tavallisesti ;)

Kuluneella viikolla rva oli sellaisessa terveydellisessä tilanteessa, että tarvitsi hieman apua. Kaislan mummi pääsi onneksi kahtena päivänä seuraksi ja auttamaan, ja näin saimme päivät kulumaan. Mummi (ja pappakin illalla) olivat täällä eilen, kun flunssa iski, joten täytyy toivoa, että he eivät ole saaneet tartuntaa.

Eilen rva sai viimein tehtyä alaselkäliikkeensä, treenaamisesta olikin kaksi päivää väliä. Nyt niska on taas jämähtänyt, mutta hieroja on onneksi varattu maanantaiksi tai tiistaiksi. Tänään odotamme kylään minun serkkuani ja hänen tytärtään, Naakan pikkuserkkua, jotka uskaltautuvat meille flunssasta huolimatta. On mukavaa saada heidät pitkästä aikaa kylään!

Kun Naakan mummi oli eilen täällä, pidin pitkään sylissä sekä Nasua että Matildaa. Matilda-raukka on edelleenkin niin ujo, että vaikka sylissä syötiin sekä kurkkua että pähkinää (Matilda söi kumminkin reippaasti), Matilda tärisi koko sylissä olon ajan. Rva yrittää totuttaa Matildaa itseensä aina kun kerkeää. Ilmeisesti liian harvoin.

Viikolla kävimme myös läpi normaalit vauva- ja taaperoryhmät maanantain ryhmää lukuun ottamatta. Naakka on ihan viime viikkoina alkanut hieman vierastaa. En tiedä, onko kyseessä vierastaminen varsinaisesti, mutta minuun pitää olla paljon tiiviimpi näköyhteys kuin ennen. Naakalle kelpaavat onneksi yhtälailla äiti sekä isi.

Sillä tavalla Naakan fyysiset kyvyt kehittyvät, että kuluneella viikolla hän on useamman kerran päästänyt hetkeksi irti tuesta seisoessaan. Ei se ilman tukea seisominen vielä oikein onnistu, mutta Naakalla näyttäisi ainakin olevan kova halu siihen. Ei mikään ihme, pari päivää sitten tuli täyteen yksitoista kokonaista kuukautta!

Koska Naakkakin kehittyy, on rva alkanut "treenata" vasemmalle kääntymistä. Joskus kauan sitten rva on blogissaankin maininnut, että vasemmalle katsominen ja kääntyminen ovat niskavamman kanssa hankalia, kun alkaa huimata ja tasapaino menee. Kun rva kerran muutenkin pyörähtelee ja tanssahtelee Naakkaa naurattaakseen, yrittää hän tehdä liikkeet yhtälailla vasemmalle kuin oikeallekin. Se tuottaa kyllä hieman hankaluuksia.

Vaikka rva aktivoikin itseään tarkoituksella ja välillä tahtomattaankin, on lepo ollut viime aikoina kova sana. Rva ei antaisi itsensä levätä, vaikka Naakkakin nukkuu, sillä jotenkin tuntuu siltä, että kaikkea rästissä olevaa pitäisi koko ajan tehdä. Eilen ystävällinen ja fiksu perheenjäseneni ilmoitti, että rva:n on aika mennä sohvalle katsomaan hömppäohjelmia hetkeksi.

No, se sessio venyi melkein tunnin mittaiseksi. Rva katsoi hääohjelmaa ja Supernannya kuin hypnoosissa - ilmeisesti rva on ollut viime aikoina todella väsynyt. Toivottavasti nämä sessiot toistuvat jatkossakin, sohvalla kun on oikeastaan yllättävän mukavaa! Hääohjelmat eivät ole rva:ta aiemmin kiinnostaneet, mutta oikeastaan juhlien järjestämistä ja juhlimista on oikein kiva katsella.

Television katselu tämän niskan kanssa on kyllä helpottunut, ei se vieläkään onnistu sellaisissa tiloissa, joissa niskaa ei saa tuettua (esim. odotusaulat). Kotisohvalla voi sen sijaan ottaa sellaisen asennon kuin haluaa, niin se katsominenkin helpottuu. Ei se telkkari koko elämä ole, mutta kaikkea sellaista on kiva tehdä, mihin niskavamma antaa nykyään luvan.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vammaisen ajatuksia työelämän haasteista

Rva on viime aikoina pohtinut työasiaa. Se on monille vammautuneille ongelmallista, ja epäröinti töihinpaluun kohdalla luetaan ikävän usein työhaluttomuudeksi. Päinvastoin, rva uskoo, että useimmat vammaiset haluaisivat tehdä säännöllistä työtä kykyjensä mukaan.

Ongelma alkaa oikeastaan jo vammautumisen ja sairastumisen alussa. Mikäli vamma ei ole todella selkeä ja yksinkertainen, pitää yrittää todistella sairausloman tarve. Tämä ei niin vain onnistukaan, muuten kuin muutamiksi päiviksi kerrallaan. (mikäli sairauslomaa ei myönnetä, ongelmat alkavat tukien ja kuntoutuksen kanssa).

Rva sai oireidensa perusteella muutaman kuukauden sairauslomaa silloin alkuun, vuonna -09. Kun oireiden varsinainen syy ei selvinnyt, sairauslomaa ei enää tippunut. Sen jälkeen rva oli ilman henkilökohtaista toimeentuloa, sillä siihen aikaan työmarkkinatukea ei maksettu puolison tulojen ylittäessä tietyn summan (muistaakseni hieman yli 2000 euroa kuukaudessa).

Rva sairasti kotona noin puoli vuotta ilman tukia. Sitten rva sai kuulla, että työvoimatoimistossa on kuntoutusneuvojia. Rva tapasi sellaisen ja haki itselleen työkokeilupaikan. Kunto ei kuitenkaan riittänyt puolen vuoden työkokeilun suorittamiseen ja rva joutui lopettamaan kokeilun kesken kolmen kuukauden jälkeen.

Sitten rva sairasti taas kotona, jälleen puolisen vuotta. Sinä aikana rva kävi työkykyselvityksessä, mutta tutkimuksen "johtava lääkäri", neurologi, oli sitä mieltä, ettei rva ole millään tavalla sairas. Koska tutkimusta suoritti useampi henkilö, rva sai statuksen "osatyökykyinen".

Osatyökykyisyys on jonkinlainen välitila työkykyisyyden ja -kyvyttömyyden välillä. Se ei oikeuta kuntoutuksiin tai korvauksiin, rva käsitti, että termi merkitsee TE-toimistossa sitä, että on mahdollisuus asioida kuntoutusneuvojan kanssa.

Noin puolen vuoden kuluttua rva lähti taas kokeilemaan työntekoa. Nyt työjakso oli vähän lyhyempi, ja rva pystyi olemaan töissä loppuun saakka. Niska oireili niin paljon, että toipumiseen meni pitkä aika. Rva tuli sinä vuonna (2012) raskaaksi ja asioi TE-toimiston kanssa todella vähän.

2013-vuoden alusta työmarkkinatukea alkoi saada puolison tuloista riippumatta. Tämä merkitsi rva:lle lottovoittoa, sillä siitä lähtien rva:lla on ollut jonkinlaiset tulot. Aika nopeasti työmarkkinatuki vaihtui äitiyspäivärahaan. Vuonna 2014 rva oli jälleen työkokeilussa ja on nyt hoitovapaalla.

Tällainen on rva:n työhistoria vammautumisen jälkeen tähän päivään asti.

Miten tämä tukiselvitys liittyy työasiaan? Rva:n mielestä on oikein hyvä, että työmarkkinatuella on mahdollisuus tehdä työkokeiluja. Pidemmän päälle olisi kuitenkin mukava tehdä työtä ihan oikeastikin. Rva on ihmetellyt, miksi olo vammaisena työnhakijana (siis vähän myöhemmin tulevaisuudessa) on koko ajan kuin pioneerilla.

Mistä löydän osapäiväisen työn, joka olisi mielellään oman alan työtä ainakin joskus tulevaisuudessa? Miten saan sairauslomaa, jos sairauteni oireilee liikaa? Halutaanko minua edes mihinkään, kun olen vammainen? Voinko tehdä töitä vain kotona satunnaisena freelancerina, kun olen vammainen?

Rva:lla on myös olo, että koko ajan pitäisi osoittaa olevansa jotenkin erityisen kykenevä, jotta saisi vammastaan huolimatta arvostusta työelämässä. Rva uskoo, ettei ole tuntemuksensa kanssa yksin.

Jos ei muualla, rva aikoo setviä työasiaa täällä blogissa. Vähän aikaa sitten rva kuuli viimeksi tapauksesta, jossa työntekijä joutui lopettamaan työt, kun töissä suhtauduttiin tosi kurjasti vammaan, joka on olemassa mutta ei näkyvä. Poissa ei olisi vamman takia saanut olla ja työolosuhteita ei voinut muokata vammautuneelle paremmin sopiviksi, vaikka kyse olisi ollut pienistä muutoksista.

Lisäksi rva on kuullut useista tapauksista, joissa vammautunut joutuu oireidensa lisäksi kiusatuksi työpaikallaan, kun työkaverit ovat kateellisia tehtävänmuutoksista, joita vammautunut on saanut. Jos työpaikalla on tällaista ja toisaalta Kelassa ja muualla pidetään kiinni siitä, että henkilö on työkykyinen, on vammautunut koko ajan kahden tulen välissä.

Tällaiselta näyttää yhteiskuntamme tällä hetkellä. Ehkä joskus tulee toisenlainen aika. Olisiko vammautuneet työelämässä -keskustelu seuraavia aiheita, joista nousisi Suomessa iso keskustelu tai jopa kohu. Se voisi olla hyvä asia.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Tyypillinen päivä

Rva on jo pitkään suunnitellut kirjoittaa meidän tyypillisestä päivästä. Aina se on jäänyt, joten nyt seuraa viimein tämä kirjoitus. Täytyy toivoa, että Naakka antaa minun kirjoittaa, sillä hän heräsi juuri päiväunilta ja vaatii kohta välipalaa.

Meidän päivämme on suurin piirtein tällainen:

7.00 miehen herätyskello soi.
7.30 minun herätyskelloni soi ja mies lähtee töihin.
7.00-8.15 Naakka herää (jos Naakka herää ennen herätyskelloani, nousen Naakan kanssa samaan aikaan).

9.00 mennessä aamupala on syöty ja meillä kummallakin on useimmiten vaatteet päällä. Sitten järjestelemme asuntoa yhdessä Naakan kanssa (tai minä järjestelen ja Naakka levittää tavaroita ympäriinsä).
10.00 alkaen olemme jossakin aamupäiväkerhossa kolmena päivänä viikossa.
11.00 Naakka syö ja nukkuu noin puoli kahdestatoista alkaen. Siitä noin kello kahteen minäkin lepään.Välillä Naakka tosin päättää herätä jopa puolen tunnin unien jälkeen.

14.00 Naakka syö välipalaa, sitten taas puuhastellaan jotakin ja lähdetään yleensä ulos hoitamaan asioita ja pienelle kävelylle.
16.15 Naakka syö päivällisen ja menee nukkumaan klo 17 mennessä. Unilta Naakka nousee puoli kuuden ja kuuden välillä. Nämäkin unet menevät välillä huutamiseksi.

17.30 mennessä mies on tullu kotiin, yleensä hän tulee vähän aikaisemmin. Naakka leikkii (eli roikkuu kiinni jommassakummassa meistä...) ja tehdään ruokaa ja sen sellaista.
19.00 siirryn yleensä jumppaamaan, ja minulla menee siinä puolisen tuntia. Usein teen omia juttujani (kuten käyn jopa suihkussa) tässä kohtaa.

20.00 on Naakan iltapuuro Pikku Kakkosen kera (Yle Areenalta). Naakka jaksaa katsoa yhden kymmenen minuutin mittaisen piirretyn ja puuro menee sen kanssa. Sitten Naakka menee kylpyyn tai muuten vain iltatoimiinsa (ei siis todellakaan yksin :D )

21.00 Naakka menee maitopullollisen kanssa nukkumaan. Iltayö on aikaa, jolloin ei välttämättä nukahdeta, heräillään ja tarvitaan lisää maitoa. Aamuyöt Naakka nukkuu yleensä sikeästi, ei kuitenkaan ihan aina.

21.30 ---> Oma aika, juhuu!

Sitten kun ollaan kipeitä (minä, mies tai Naakka), reissussa tai muuten vain poiketaan rytmistä, on kaikki yleensä vähän hankalampaa. Viime viikkoina tappelin niskan kanssa, joka on nyt onneksi parempi, ei mennyt ollenkaan sulavasti. Samoin, kun Naakalle tulee hampaita, on rytmi sekavampi.

Puoliso on keskiviikkoiltaisin harrastuksessaan, tiistai-illat ovat minun. Olen tosin vasta nyt alkanut käyttää iltojani, joka toinen viikko käyn uimassa ja joka toisella viikolla minun on tarkoitus alkaa tehdä erästä vapaaehtoistyötä, josta olen jo etukäteen innostunut.

Niskan hoidon kannalta on nyt vähän ongelmallista, kun Naakalle pitäisi aina keksiä hoitaja fyssarin ajaksi. Mies tosin tekee nelipäiväistä työviikkoa, mutta fyssari on poissa perjantaisin, jolloin mieheni taas on usein paikalla. Onneksi meillä on ihmisiä, jotka voivat tarvittaessa auttaa (toki asiasta sovitaan aina etukäteen heidän kanssaan.

Niskasilla saa muuten nykyään olla varuillaan monen asian suhteen. Riiviönaakka on alkanut siirrellä tuoleja, joten selkäydinvammalta välttyäkseen on aina tarkistettava, onko tuoli, jolle on aikonut istuutua, enää paikallaan.


Lisäksi Naakka osaa esittää taitovoimistelijaa (huomatkaa hieno jalkojen asento), vaikka haluaa todellisuudessa napata häkistä joko Nasun tai Matildan.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...