tiistai 28. toukokuuta 2013

Alkukesän onnenpäiviä

Tänään koitti Nasulle ja Matildalle onnen päivä. Harmi, kun en tullut kuvanneeksi, sillä kaksikon ilmeet olivat sanoin kuvaamattomat, kun ehdin viimein käydä hakemassa heille tuoretta ruohoa - ensimmäistä kertaa sitten viime kesän.

Keskellä kaupunkia on kiva asua, mutta sellainen entisen pikkupaikkakuntalaisen itsestäänselvyys kuin nurmikko on täällä ylellisyys, jota saa hakea. Vielä enemmän saa hakea nurmikkoa, jonka seassa ei ole tupakantumppeja tai muuta ällöttävää.

Joka tapauksessa, "laidunkausi" on koittanut, ja haen marsuille ruohoa niin usein kuin vain ennätän. Tässä kuva kaksikosta päiväunilla muutama päivä sitten. Pyyhepaketti Nasun vierellä on meidän hassu Matilda.


Sitten "edelliselle aikakaudelle"... Kaksi päivää ennen kuin synnytys käynnistyi, vierailimme pitkästä aikaa tulevaa opaskoira Utua katsomassa.

Utu on jo iso tyttö, minun silmissäni aikuisen koiran kokoinen, ihana hännänheiluttaja. Utu kasvaa nyt kotona vielä tämän kesän, ja elokuussa alkaa mahdollisesti opaskoulutus.

Sileäkarvaisen noutajan ex-omistajasta Utu on harvinaisen kiltti ja hyvätapainen nuori koira. Opettelua vaatii vielä tilanne, kun ovikello soi. Silloin Utu helposti riehaantuu. Kuvassa Utu uuden ystävänsä Ressun kanssa:


Eläimellisiä vauvauutisia on kevään mittaan koettu siellä täällä. Lauantaina meillä vieraili nuori Bichon-tyttönen nimeltään Lumi. Hän tapasi ensimmäistä kertaa meidän vauvan, joten koolla oli varsinainen vauvakerho.

Sitten vielä...lisäsin linkkilistaani portugalinvesikoira Tuikun blogin. Blogissa omistaja kirjoittaa Tuikkis-pennun elämästä sattumuksineen. Tuikkista en olekaan vielä kerennyt tavata, ehkä sitten hiukan myöhemmin, kun meidän vauvan kanssa uskaltaa matkustaa vähän pidemmälle.

...ja vauvasta...meillä on ollut raskasta ja onnellista samanaikaisesti. Uusi perheenjäsenemme vaatii molempien vanhempiensa ajan sataprosenttsesti. Vaikka olin luullut valmistautuneeni vauvan tuloon, on ollut yllätys, kuinka paljon vastasyntynyt tällaisilta tottumattomilta äidiltä ja isiltä vaatii. Ehkä vauvan kanssa sinänsä ei ole mahdottoman raskasta, mutta kun kaikki on niin uutta, niin se opettelu vaatii paljon voimia. Onneksi kaikki on sujunut suurin piirtein hyvin.

Huomenna Nasu joutuu valitettavasti eläinlääkärille, koska huomasin eilen Nasua nostaessani pienen patin Nasun toisen nisän lähistöllä. Kamalan huolissani en osaa olla, koska Nasu on niin virkeä. Hyvä puoli lääkärireissussa on, että siellä Nasun hammas todennäköisesti lyhennetään puolestani.

Niskaharjoituksia en ole rehellisesti sanottuna tehnyt ollenkaan. Kantoliinaakin pitäisi harjoitella, mutta emmepähän ole vielä harjoitelleet. Niska temppuilee tavan takaa, mutta on antanut minun onneksi kävellä ja työntää vaunujakin. Hyvä että tuli ostettua vaunut, joita on mukava työntää. Ei ainakaan tarvitse kaikkia päiviä olla vauvan kanssa pelkästään sisällä.

Nyt on pakko lähteä kauppaan, jotta Niskasillakin olisi ruokaa seuraavina päivinä. Tuttu lähikauppa on muuttanut järjestystään, mikä tuottaa rva:lle omat ongelmansa, kun täytyy opetella tavaroiden järjestys uudelleen.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kädet ja imetyskoulu

Heippa taas! Niskasille kuuluu ihan hyvää, varsin toiminnantäytteistä meillä on ollut. Suurin osa bodyista menee jo päälle, ja hankalimmat vaatteet olemme hylänneet heti kättelyssä. Itkut liittyvät tosiaan lähinnä nälkään ja vatsavaivoihin, tyttö ei näyttäisi itkevän vaippaansa lainkaan ainakaan vielä.

Vauvan käsittely on alkanut myös sujua. Nyt vähän paremmin toimivasta oikeasta kädestä olisi kyllä hyötyä. Onneksi sellainen löytyy lapsen isältä. Minä en pysty pitelemään vauvaa monilla eri tavoilla, kuten oppaissa neuvotaan. Lisäksi, jos oikea käsi olisi vähän voimakkaampi, voisi käsiä vaihdella, kun toinen alkaa väsyä.

Olemme nyt "imetyskoulussa". Nyt imetän 20 min kerrallaan ja lisäksi tyttö saa korviketta. Kaikkea jännittävää sitä tuleekin vastaan! Imetysopettelun aiheuttama itku on raastavaa, mutta vauva ei kuulemma mene niin pienestä rikki.

Vaikka muut asiat tuntuvatkin muualla tapahtuvilta ja kaukaisilta, minun pitäisi soittaa TE-toimistoon ja ilmoittaa että olen nyt äitiyspäivärahalla. Vähän jännittää, kun tuttu ja mukava kuntoutusohjaaja onkin siirtynyt muualle töihin.

Lisäksi se pirhanan taksiseteliasia roikkuu, tällä kertaa siksi, kun Rva:n kädet ovat täynnä työtä muutenkin. Olisi pitänyt synnyttää vasta hakemuksen lähettämisen jälkeen...

Nasu ja Matilda eivät ole vauvaa muuten noteeranneet, paitsi he ehkä pitävät vauvaa jonkinlaisena alikehittyneenä marsuna. Huomiota tulee nyt hiukkasen vähemmän kuin aiemmin, mutta onneksi olemme kyenneet näistäkin pikkuisista huolehtimaan. Alussa tuntui kyllä hieman toivottomalta.

Nykytilannettamme kuvaavat parhaiten minun ja puolisoni ajoittaiset keskustelut, esim. Minä: "Mikä tahra sulla on housunlahkeessa?" Puoliso: "En tiiä, se on ollut siinä jo pidempään..."

Lopuksi haluaisin lähettää oikein paljon voimia eräälle kohtalotoverilleni. Toivottavasti viimeisin takaisku jää ainoaksi taas vähään aikaan. Olet ajatuksissani.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Uutta ja jännää

Niskaset ovat nyt olleet kotona vauvan kanssa melkein viikon. Viikko on kyllä ollut erilainen kuin mikään muu viikko elämässäni. Tyttösen kanssa on ollut raskasta ja ihanaa samanaikaisesti.

Synnytyksestä hieman... se muodostuikin varsin rankaksi, kaksi vuorokautta kestäneeksi kokemukseksi. Se alkoi ihan "normaalisti" aamulla lapsiveden menolla, mutta supistukset alkoivat myöhemmin. Silloin tuleva lapsiperhe lähti sairaalaan. Siellä supistukset voimistuivat hiljalleen, mutta tyssäsivät sitten iltaan mennesä. Sain kipulääkettä ja aloin nukkua. Tuleva isä lähti kotiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä siirryimme synnytyssaliin, kun niitä supistuksia ei ollenkaan kuulunut. Synnytystä käynnistettiin oksitosiinilla, joka aiheutti järkyttävät supistukset, mutta ei avannut kohdunsuuta juuri ollenkaan. Sen päivän aikana otin vastaan koko mahdollisen kipulääkearsenaalin. Yöllä tehtiin sektiopäätöstä, kun lapsideden menosta oli jo niin kauan.

Yllättäen kohdunsuu olikin auennut, ja olin suoraan sanottuna silloin sitä mieltä, että en millään jaksa enää synnyttää! Jotenkin se kumminkin onnistui, vaikka viitisen tuntia siinäkin vielä meni. Tyttö oli sylissäni puoli kahdeksan aikaan aamulla - virkeänä ja hyvävointisena :)

Sairaalassa saimme perhehuoneen, jossa vietimmekin monta päivää, kun tyttö meni keltaiseksi, mikä taas liittyi siihen, kun imetys ei onnistunut (eikä onnistu vieläkään). Tilanne kumminkin helpottui, ja pääsimme viimein kotiin.

Monenlaiset tunteet ovat pinnassa, myös väsymys ja epävarmuus. Ennen kaikkea olen kuitenkin onnellinen, että saan viimeinkin olla pienen, ihanan tytön äiti.

Niska kesti synnytyksen yllättävän hyvin, mutta alkoi temppuilla sairaalassa. Hieronta tekisi hyvää, mutta vauvanhoito ja sen opettelu ovat nyt olleet prioriteetteja. Oikeastaan kaikki muu on vähän toisella sijalla.

Niskaset opettelevat nyt ihmeellisiä juttuja, kuten vaunuilua, bodyjen pukemista ja erilaisten itkujen tunnistamista. Hiljalleen kokemus toivottavasti karttuu, kun eihän tämä nyt niin mahdottoman monimutkaista ole. Täysin uudenlaista kumminkin

tiistai 14. toukokuuta 2013

Tyttö tuli!

Kevätvauvalla perhospaita,
potkupöksyissä aurinkoraita,
nukkuu alla krookusten täkin,
huulilla sirkutus västäräkin,
tyynyllä kasteen hipaisu hellä,
kelpaa siinä kelliskellä.

Niskasten perheeseen syntyi 9.5. pikkuinen tyttö (52cm ja 3470g). Opettelemme nyt uutta arkea, ja voimme onneksi oikein hyvin!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Oleilua

Tämä lopuillaan oleva odotustilanne on yhä voimakkaammin alkanut lukita rva:n neljän seinän sisälle. Jännä, että vaikka sitä nyt pitäisi levätä ja tehdä mukavia asioita, niin ei oikein osaa. Mielessä alkaa olla vain, että koska synnytys alkaa ja se, että sen jälkeen kroppa on taas enemmän omassa käytössä eikä jälkeläisemme vuokra-asuntona kuten nyt.

Ennen kuin tämä raskaus alkoi, pohdin aika paljon, kuinka niska ja yläkroppa kestävät raskauden. Tähän ei oikeastaan voi todeta muuta kuin että näköjään ovat kestäneet. Niskavaivoja on kuten ennenkin, mutta jotenkin ne ovat tässä mukana kulkeneet.

Tänä vuonna toteutuneet kuntoutukset olivat kyllä raskaita. Varsinkin ensimmäisillä kuntoutusjaksoilla olin niin pahoinvoiva, että se teki kuntoutusjaksoista aika haasteellisia. Viimeinen kuntoutusjakso toteutuukin elokuussa, sitten kun vauva on jo syntynyt. Katsotaan, josko se menisi vähän sujuvammin.

Oikeastaan eniten ongelmia on tuottanut tämä loppuvaiheen liikkumattomuus ja treenin puute. Kun kulkeminen on pakon edessä vähäistä ja treenata ei oikein voi, niin niska on huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin.

Eilen kävimme neuvolassa, ja kaikki näytti edelleenkin olevan kunnossa, mikä on oikein hyvä juttu! Neuvolassa puhuttiin suhtautumisestani imetykseen, ja unohdin kertakaikkisesti mainita, että minua huolettaa hieman imetyksen ergonomia, kun niska on siinä kunnossa missä on.

Huomenna, jos kunto kestää, vierailemme pitkästä aikaa Utu-koiran luona. Hänen kuulumisistaan sen verran, että on oikein mahdollista, että opaskoulutus alkaa hänellä alkusyksystä. Utu on jo vuoden ikäinen ja ihan ison koira näköinen - aika on kulunut valtavan nopeasti.

Maanantaina saammekin sitten odotettuja vieraita. Saan kuulemma myös apua parvekkeiden kukkaistutusten laittoon. On kyllä kivaa, että asuntomme "ulkotiloihin" tulee tänäkin kesänä edes vähän väriä.

Hiljakseen olemme myös suunnitelleet, että tekisimme syksyllä pienen lomamatkan ulkomaille, ja tällä kertaa hieman pidemmälle kuin eteläiseen naapurimaahamme. Vauva tulisi tietysti mukaan, joten suunnitelmissa olisi sellainen hidastahtinen lomamatka. Olisi kyllä ihanaa, jos matka toteutuisi.

Sen kummempia kuulumisia tai suunnitelmia ei rva:lla tällä haavaa ole - päivät kun ovat kuluneeet hyvin pitkälti lepäillessä. Se on ainakin varmaa, että ennen pitkää alkaa tapahtua. Nyt mennään hiljakseen ja vain odotellaan.

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...