Rouva Niskanen

Tänään koitti Nasulle ja Matildalle onnen päivä. Harmi, kun en tullut kuvanneeksi, sillä kaksikon ilmeet olivat sanoin kuvaamattomat, kun ehdin viimein käydä hakemassa heille tuoretta ruohoa - ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. Keskellä kaupunkia on kiva asua, mutta sellainen entisen pikkupaikkakuntalaisen itsestäänselvyys kuin nurmikko on täällä ylellisyys, jota saa hakea. Vielä enemmän saa hakea nurmikkoa, jonka seassa ei ole tupakantumppeja tai muuta ällöttävää. Joka tapauksessa, "laidunkausi" on koittanut, ja haen marsuille ruohoa niin usein kuin vain ennätän. Tässä kuva kaksikosta päiväunilla muutama päivä sitten. Pyyhepaketti Nasun vierellä on meidän hassu Matilda. Sitten "edelliselle aikakaudelle"... Kaksi päivää ennen kuin synnytys käynnistyi, vierailimme pitkästä aikaa tulevaa opaskoira Utua katsomassa. Utu on jo iso tyttö, minun silmissäni aikuisen koiran kokoinen, ihana hännänheiluttaja. Utu kasvaa nyt kotona vielä tämän kesän, ja elokuus

Heippa taas! Niskasille kuuluu ihan hyvää, varsin toiminnantäytteistä meillä on ollut. Suurin osa bodyista menee jo päälle, ja hankalimmat vaatteet olemme hylänneet heti kättelyssä. Itkut liittyvät tosiaan lähinnä nälkään ja vatsavaivoihin, tyttö ei näyttäisi itkevän vaippaansa lainkaan ainakaan vielä. Vauvan käsittely on alkanut myös sujua. Nyt vähän paremmin toimivasta oikeasta kädestä olisi kyllä hyötyä. Onneksi sellainen löytyy lapsen isältä. Minä en pysty pitelemään vauvaa monilla eri tavoilla, kuten oppaissa neuvotaan. Lisäksi, jos oikea käsi olisi vähän voimakkaampi, voisi käsiä vaihdella, kun toinen alkaa väsyä. Olemme nyt "imetyskoulussa". Nyt imetän 20 min kerrallaan ja lisäksi tyttö saa korviketta. Kaikkea jännittävää sitä tuleekin vastaan! Imetysopettelun aiheuttama itku on raastavaa, mutta vauva ei kuulemma mene niin pienestä rikki. Vaikka muut asiat tuntuvatkin muualla tapahtuvilta ja kaukaisilta, minun pitäisi soittaa TE-toimistoon ja ilmoittaa että olen

Niskaset ovat nyt olleet kotona vauvan kanssa melkein viikon. Viikko on kyllä ollut erilainen kuin mikään muu viikko elämässäni. Tyttösen kanssa on ollut raskasta ja ihanaa samanaikaisesti. Synnytyksestä hieman... se muodostuikin varsin rankaksi, kaksi vuorokautta kestäneeksi kokemukseksi. Se alkoi ihan "normaalisti" aamulla lapsiveden menolla, mutta supistukset alkoivat myöhemmin. Silloin tuleva lapsiperhe lähti sairaalaan. Siellä supistukset voimistuivat hiljalleen, mutta tyssäsivät sitten iltaan mennesä. Sain kipulääkettä ja aloin nukkua. Tuleva isä lähti kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä siirryimme synnytyssaliin, kun niitä supistuksia ei ollenkaan kuulunut. Synnytystä käynnistettiin oksitosiinilla, joka aiheutti järkyttävät supistukset, mutta ei avannut kohdunsuuta juuri ollenkaan. Sen päivän aikana otin vastaan koko mahdollisen kipulääkearsenaalin. Yöllä tehtiin sektiopäätöstä, kun lapsideden menosta oli jo niin kauan. Yllättäen kohdunsuu olikin auennut, ja oli

Kevätvauvalla perhospaita, potkupöksyissä aurinkoraita, nukkuu alla krookusten täkin, huulilla sirkutus västäräkin, tyynyllä kasteen hipaisu hellä, kelpaa siinä kelliskellä. Niskasten perheeseen syntyi 9.5. pikkuinen tyttö (52cm ja 3470g). Opettelemme nyt uutta arkea, ja voimme onneksi oikein hyvin!

Tämä lopuillaan oleva odotustilanne on yhä voimakkaammin alkanut lukita rva:n neljän seinän sisälle. Jännä, että vaikka sitä nyt pitäisi levätä ja tehdä mukavia asioita, niin ei oikein osaa. Mielessä alkaa olla vain, että koska synnytys alkaa ja se, että sen jälkeen kroppa on taas enemmän omassa käytössä eikä jälkeläisemme vuokra-asuntona kuten nyt. Ennen kuin tämä raskaus alkoi, pohdin aika paljon, kuinka niska ja yläkroppa kestävät raskauden. Tähän ei oikeastaan voi todeta muuta kuin että näköjään ovat kestäneet. Niskavaivoja on kuten ennenkin, mutta jotenkin ne ovat tässä mukana kulkeneet. Tänä vuonna toteutuneet kuntoutukset olivat kyllä raskaita. Varsinkin ensimmäisillä kuntoutusjaksoilla olin niin pahoinvoiva, että se teki kuntoutusjaksoista aika haasteellisia. Viimeinen kuntoutusjakso toteutuukin elokuussa, sitten kun vauva on jo syntynyt. Katsotaan, josko se menisi vähän sujuvammin. Oikeastaan eniten ongelmia on tuottanut tämä loppuvaiheen liikkumattomuus ja treenin puute