Hiihtoloma, osa 2: Tampere ja Assembly Winter

 Pääsimme kuin pääsimmekin päiväretkelle Tampereelle. Meillä oli varsin yksinkertainen ohjelma, museokeskus Vapriikki :) Matkustimme junalla ja tällä kerralla vähän hienommin - meillä oli oma hytti. Junamatkan pituus oli parisen tuntia.

Naakan ja Touhin kanssa on oikeastaan todella helppo matkustaa. Se ei kyllä tarkoita, etteikö villejä hetkiä olisi ;) Kerkesimme matkan aikana käydä ravintolavaunussa syömässä korvapuustit. Lapsilla oli ihan pieniä leluja mukana, ja lisäksi kirja sekä puhelin. 

Matkasuosikiksi muodostui yllättäen Duolingo - kielisovellus. Minähän pelaan tällä hetkellä Venäjä-osuutta hitaasti mutta varmasti. Koska Touhilla ei ole englannin kielen taitoa ollenkaan ja Naakallakin vasta hyvin vähän, molemmat opettelivat suomea ikään kuin S2-ihmisinä. Vain Touhia piti auttaa.

Tehdasaluetta piti vähän kierrellä kirpeässä pakkasessa ennen kuin Vapriikin sisäänkäynti löytyi. Naakan mielestä vesivoimala oli hurjan pelottava. Onneksi siis löysimme viimein sisäänkäynnin.

Kiersimme Kivimuseon, Luonnontieteellisen museon, Pelimuseon, Jääkiekkomuseon ja Postimuseon. Täytyy sanoa, että museofriikit lapsemme alkoivat hyytyä vasta postimuseossa. Kehuja saivat myös kaikki leikkipaikat museoiden sisällä ja ulkopuolella. Paluumatkalla kerkesimme käydä pikapikaa myös Pikku kakkosen puistossa ulkosalla.

Olimme Tampereen-matkan jälkeen oikein loppu, mutta tyytyväisiä. 

Vauhdikkaan keskiiviikon jälkeen saimme rauhallisen torstain ja vauhdikkaan perjantain. Silloin kävimme päivälipuilla Assembly Winterissä ystäviemme kutsumina. Lapset eivät ensin oikein älynneet minne tulivat.

Ällistys vaihtui wow-fiiliksiksi, kun he tajusivat että edessä on tuntikausia Minecraftin pelaamista :D Se onnistui ystävien konepaikoilla, mutta myös School of Gamingin Minecraft-koulussa, jossa Naakka ja Touhi pääsivät harjoittelemaan punakiven käyttöä.

Naakka teki tosi keskittyneesti, Touhi myös, mutta omaa juttua ;) Molemmat lapset esittelivät myös hienosti aikaansaannoksensa muulle ryhmälle. Jos lapset haluavat, täytyy tuota pelikoulua tsekata myöhemminkin, riippuu toki vähän kustannuksista.

Assemblyssä muita suosikkeja olivat syöminen Hesburgerissa :D Sekä miniskeittirampit. Jälkimmäisistä kiinnostuttiin niin paljon, että kotimatalla täytyi käydä ostamassa molemmille omat miniskeittilaudat. Ramppien. jne kohdalla sanoin jo ei. 

PS. Ainoa miinus lasten mielestä junamatkalla oli vaunujen väliköt - pelottavia.

PPS. Itsestänikin oli mukavaa vierailla Assemblyssä pitkästä aikaa - vähän se ääni- ja valomaailma menee kropan sietokyvyn yli - ei ehkä useammaksi päiväksi :D

PPPS. Kun isoisän 70-vuotisjuhlat osuvat vielä hiihtolomaan, ohjelmamme on käytännössä täynnä.

Miksei kukaan ole kiinnostunut...

Tykkäsin jo lapsena lukea ja olin kiinnostunut historiasta ja yhteiskunnastakin - ainakin imin itseeni iltauutisissa kuulemiani asioita. Luin paljon, sekä vanhempieni aikaisia että oman ajan lastenromaaneja.

Ei varmaankaan ole vaikea arvata, että kiinnostuksenkohteeni eivät herättäneet kavereissani mitään wow-reaktiota. Käytännössä minulla ei koko lapsuuteni aikana ollut kavereita, jotka olisivat kiinnostuneet samoista asioista.

En niittänyt suosiota koululuokassanikaan :D , paitsi tietokilpailuissa. Silloin olin haluttu osa ryhmää, joka vastasi kysymykseen. Tietokilpailuja vain pidettiin niin pirun harvoin.

Asiaa ei auttanut, että kiinnostuin jo varhain huonekasveista, kasvimaan hoitamisesta ja marjastuksesta. Ei vastakaikua kaveripiirissä silloinkaan. Kirjeenvaihtoa harrasti joku muukin, ja söpöistä lemmikkieläimistä tykättiin onneksi laajemminkin.

Millä sitten olisin niittänyt suosiota? Popmusiikin tuntemus olisi ollut aika hyvä. Siksi päädyin opettelemaan tiettyjä faktoja edes jollakin tavalla. Ne, joilla oli vanhempia sisaruksia "opettamassa", olivat vahvoilla.

Ainakin minulle jäi mielikuva, että alakoulussa urheilussa pärjäävät olivat kaikkein suosituimpia. Koska minä pärjäsin lähinnä suunnistuksessa (opettelin, miten luetaan maastokarttaa), en saanut pisteitä tästäkään. 

Kävin sentään kaverini (poika) kanssa pari kertaa lätkämatsissa - isämme olivat toki mukana. Oma kiinnostus ei riittänyt opettelemaan suosittujen pelien saloja tai pistepörssejä. Joukkuepelien osaaminen olisi ollut pop.

Yläasteella homma meni vieläkin vaikeammaksi. Urheilumenestys oli vielä jotenkin pinnalla, musiikkia piti tuntea. Nyt piti opetella ehostautumaan ja pukeutumaan oikein. Hävisin tämän pelin heti - tosin nyt yläasteen luokkakuvasta tuijottavat luonnolliset kasvot, joita kehystää pitkä, vaalea tukka. Harmi kun en silloin osannut arvostaa itseäni.

Suosiota olisi saanut ennen kaikkea viikonloppuisin alkoholinkäytöllä sekä tupakan polttamisella. Tämäkään ei oikein onnistunut :D 

Mitä haen tällä kirjoituksella? Naakka on ruvennut harmittelemaan, miksi hän ei osaa mitään "oikeaa". Toki olen sanonut että hän osaa paljonkin. Aihe on oikeastaan aika kimurantti. En oikein viitsi selittää kohta 10-vuotiaalle, että ollakseen suosittu, pitää oikeastaan käyttäytyä aika tyhmäksi - opetella asioita, joista ei välttämättä ole ollenkaan kiinnostunut.

Lasten ja nuorten maailma on tässä suhteessa aika typerä. Tosiasia kuitenkin on, että mainetta niitetään tietyillä jutuilla. Miksi niin sitten pitäisi tehdä?

Olisi mukavaa sanoa että saa olla sellainen kuin on. Kuitenkin, kouluviihtyvyyteen vaikuttaa varsin merkittävästi se, ettei koko ajan pidetä luuserina kuten esimerkiksi minua pidettiin. Mikä voisi olla hyvä toimintatapa?

Voi olla hyvä, että seuraa omaa polkuaan, mutta opettelee hieman "valtakulttuuria", jotta voi sujuvasti keskustella esimerkiksi juuri nyt muodissa olevista jutuista. Osaa olla ikäänkuin kameleontti, joka voi muuntautua hetkeksi. '

Pääasiassa on kuitenkin hyvä kulkea tiellä, joka sopii parhaiten itselle. Itselleni on ollut paljon hyötyä, että olen opetellut historiaa ja ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista näin kauan. Huomaan helposti, jos joku kanssaihminen ei ole ehkä kovin tietoinen näistä asioista. Itsellänikin on toki paljon oppimista, maailma on säilynyt kiinnostavana.

Hiihtoloma, osa 1

 Hiihtoloma on sujunut tähän asti hyvin. Ainoa merkittävä takaisku on ollut, että näppikseni päätti hajota. Käytännössä hajoaminen oli niin massiivinen, että läppäriä ei voi käyttää ja asian korjaantuminen on epävarmaa.

Kuitenkin, uusi näppäimistö on tilauksessa, se saapuu Kiinasta minulle toivon mukaan parissa viikossa. Niin kauan käytän lasten läppäriä. Lasten läppärin kautta en saa blogiini kuvia, mutta tekstiä onneksi sentään.

Lomaviikko alkoi meillä lasten yökyläilyillä isovanhempien luona (kahdessa kohteessa). Molemmat viettivät isovanhemmilla kaksi yötä, ja molempien kyläilyt menivät mainiosti. Kyläillessä ei ollut tehty mitään ihmeellistä, ja siinähän se hohto olikin :) 

Olen todella iloinen, että meillä on täällä etelässä ollut talvisia säitä ainakin alkuviikon ajan. Meillä oli Naakan kanssa "tyttöjen aikaa" lauantaista sunnuntaihin, ja katsoimme teinileffan kasarilta: Girls just want to have fun". Naakka oli hivenen tohkeissaan teinileffasta ja tykkäsi siitä oikeastikin. 

Sunnuntaiaamuna kävelimme Naakan kanssa myös lenkin varsin lumisessa säässä - aura-auto ei ollut vielä ehtinyt kovinkaan moneen paikkaan. Totesimme Naakan kanssa kävelemisen olevan oikeastaan varsin mukava harrastus.

Sunnuntai-iltana pääsin erään mieluisan aktiviteetin pariin: pelaamaan Carcassonnea! Mitään varsinaista lautapeliharrastusta minulla ei ole - tykkään vain pelata silloin tällöin ja välillä jopa ilman lapsia ;) Perinteikkääksi Carcassonnen pelaaminen muodostui siinäkin suhteessa, että hävisin kuten aina. Carcassonnessani on kaksi lisäosaa, joten peli vie myös jonkin verran aikaa.

Tänään päätimme nauttia kauniista säästä ja lähteä luistelemaan. Minä en edelleenkään luistele, koska pelkään kaatumista ja niskan satuttamista. Olen siis luistinten kiristys- ja kannustusjoukoissa. En ole satavarma, olenko pro kummassakaan, mutta yritän parhaani :) 

Tosi vauhdikkaasti ja hyvällä asenteella luistelivat molemmat lapset. Touhi harjoittelee pystyssä pysymistä, mutta etenee touhukkaasti. Naakka pääsee eteenpäin ja harjoittelee varsinkin jarruttamista. En ole varma, luistellaanko koulussa/päiväkodissa enää tänä talvena, mutta me taidamme vielä jatkaa.

Huomenna meillä on suunnitelma ajaa junalla Tampereelle ja käydä muutamassa mukavassa paikassa. Särkänniemi ei nyt sattuneesta syystä ole kohteena, kesällä sitten. 

PS. Taidanpa hyvinkin julkaista lomakuvia sitten kun se on taas mahdollista :) 

PPS. Ajattelin kuitenkin yrittää Carcassonnen pelaamista vielä toista kertaa tällä lomalla. On rasittavaa yrittää uudelleen muistaa säännöt, kun ne kerkeää unohtaa pitkän pelitauon aikana.

PPPS. Hellyin sen verran, että Touhi sai jääkiekkomailan ja pienen kiekon. Katsotaan, kuinka kauan nuori herra jaksaa niistä intoutua.

Ylen koulukone - huolestuttavaa luettavaa

Nyt on puhuttu todella paljon peruskoulun ongelmista. Ihan hyvä juttu, että asioihin puututaan. No, ehkä asioiden puuttumisesta lähinnä vasta keskustellaan. Minullakaan ei ole asioihin varsinaisia ratkaisumalleja , mutta asia kiinnostaa aika tavalla.

Kävin googlaamassa lasteni koulun tilanteen. Meidän alueella peruskoulun päättävien keskiarvo on keskimäärin 8,36. Se on oikeastaan varsin korkea. S2-oppilaiden osuus on noin 17 prosenttia. Korkeasti koulutettuja on 46 prosenttia ja työllisyysaste on 70%. 

Asuinalueemme on ehkä keskimääräistä paremmassa tilanteessa, ei kuitenkaan ihan huipulla. Koulukoneen mukaan meillä menee suhteellisen hyvin. Kiinnostaisi, mikä peruskoulun päättävien keskiarvo on ollut 20 tai 30 vuotta sitten.

Minut luultavasti leimataan vanhanaikaiseksi, mutta jos minulla olisi valta tehdä jokin todella iso muutos koko peruskoulujärjestelmään, vähentäisin kaiken digin kokeeksi minimiin. Minusta esimerkiksi alkuopetuksen oppilaat eivät tarvitse juurikaan digiä.

Toisin takaisin oppikirjat ja kynällä kirjoittamisen. Jälkimmäinen siksi, että hienomotoriikan harjoittaminen parantaa myös keskityymiskykyä. Olen jo varsin monta kertaa blogissani maininnut, että mielestäni oppilaat hyötyvät seinistä luokkahuoneissa ja omista pulpeteista myös.

Erityisluokkien/ryhmien upottaminen muuhun koululuokkaan. Tästä en ole ihan varma. Sinänsähän on mukavaa, kun kaikki ovat "samassa veneessä".  Valitettavan usein tämä tehdään liian pienellä määrällä aikuisia. Silloin voisi olla parempi että olisi erillinen erityisluokka.

S2-oppilaat ovat oma ryhmänsä, joka on tähän asti kuitattu erinäisillä lausunnoilla, joista suosituin lienee "S2-oppilaita on liikaa kantaväestöön suhteutettuna". Ikään kuin ratkaisu olisi vähentää maahanmuuttoa.

Katsoin koulukoneesta myös synnyinpaikkakuntani, pienen etelähämäläisen kunnan. No, s2-oppilaita alle viisi prosenttia mutta peruskoulunsa päättäneiden keskiarvo 7,3. Ei kovin hyvä minun mielestäni eikä maahanmuuttajataustaisia "häiritsemässä" järjestelmää.

Peruskoulu kaipaisi uudistusta jo siksikin, että se on suunniteltu varsin homogeeniselle joukolle, jonka tausta on suomalainen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ongelma ei mielestäni ole S2-taustaisissa oppilaissa vaan esimerkiksi aluesuunnittelussa - esimerkiksi Töölön S2-taustaisten oppilaiden määrä on oikein pieni. Kukapa sinne alemman tulotason perheitä haluaisi.

Eipä meidänkään kaupunginosaan tunnuta haluavan edes keskituloisia - sellaiset palkat eivät meinaa riittää vuokriin saai sitten asunnon ostoon. 

Taisin tässä kirjoituksessa ehdottaa kahta asiaa - digin vähentämistä ja toisaalta parempaa aluesuunnittelua niin, että myös alemman tulotason perheet voisivat asua kaikilla alueilla. Kirjoituksestani taitaa tulla varsin pitkä joten jätän alueellisen segregaation tarkemman analyysin tuonnemmaksi.

Uintia ja onneksi vain yksi ohimennyt Wilma-viesti

Minulla on ollut tänään vapaapäivä. Kävin aamulla uimassa. Kun olen oikein reipas, olen altaalla 9.15., koska Touhin voi viedä eskariin vasta 8.30. Ilokseni kanssauimareita oli kerrankin varsin vähän. Vaikka sopu sijaa antaa, ei täpötäysi allas ole yksinkertaisesti kiva.

Kilometri meni 35 minuuttiin, mikä on minun tekniikallani oikein hyvin. Jonkin verran myös hengästytti, varmaankin, koska en ole edelleenkään täysin kuntoutunut edellisviikon vatsataudin jälkeen. Onneksi vatsa on sentään taas kunnossa.

Sain paluumatkalla tilattua Touhille kampaajan...tai siis ainakin puoliksi sain. Sain kotiin soiton, ettei tämänpäiväinen aika sovikaan, koska kampaamossa on sairaustapauksia. Sain ajan huomiselle, katsotaan, miten käy.

Touhi ei varmaankaan muista, koska hän on ollut viimeksi kampaajalla. Hänellä on tällä hetkellä paksu, pitkähkö tukka. Viime kerralla tukkaa saksiessani totesin, etten osaa enää siistiä noin runsasta tukkaa. Aiemmin Touhilla oli ihan lyhyt malli, joka aina ajettiin samaan malliin kotona. Nyt Touhi on halunnut pidemmän tukan.

Touhi osaa kyllä: hän ilmoitti, että haluaa kyllä sitten jonkin palkinnon, kun suostuu kampaajalle. No, kyllä hän sellaisen saa. Olen myös helpottunut, että pehko saadaan viimeinkin siistittyä.

Maanantaina saadiin viimein nikkaroitua komea väliseinä gerbiilien terraarioon. On kyllä meille kaikille huojentavaa, etteivät riitapukarit enää pääse toistensa puolille. Huono puoli on, että kaikkien elintila pienenee. Täytyy ottaa lattialla juoksuttaminen taas säännölliseksi puuhaksi.

Koska materiaalien hankinta vei sunnuntain ja nikkarointi maanantain, Naakka muistutti noin 20.30. että koulun liikuntapäivä on tiistaina. Olihan siitä mainittu Wilmassa aiemmin, mutta se meni varmaan ohi vatsataudin takia.

Oli ehkä hieman huono vanhempi -fiilis, kun piti viestitellä kouluun, ettei omia suksia ole eikä olla aiemmin ilmoitettu, että sellaiset tarvittaisiin. Vastausviesti oli neutraali - Naakalle vuokrataan sukset retkipaikalta. Huh!

Kaikki suoraan Naakkaa koskevat asiat pitäisi kyllä merkitä suoraan kalenteriin. Tässäpä tavoitetta, kun ensi vuonna Wilmasta löytyy kahden koululaisen viestit, apua! 

PS. Uimapukuni alkaisi olla uusimisen tarpeessa. Olen vain niin kranttu kyseisen vaatekappaleen suhteen eikä mikään uusi ole varmasti mukava ;) 

PPS. Kuvaan myöhemmin gerbiilien asumusta uudistuksen jälkeen. Hiirulaisia kiukuttaa, kun ei voiJo enää murtautua läpi.

PPPS. Jos hyvin menee, saamme viikonloppuna mieluisia vieraita :) 

Hiihtoa ja muistoja sekä hiihtolomasuunnitelmia

Olen ihmeekseni alkanut seurata jonkin verran urheilua, tänä viikonloppuna hiihtoa. En kyllä ole kovin sisällä missään lajissa, mutta koen jonkin muun puuhan taustalla olevat kisat mielekkääksi seurattavaksi. Joukkuepelejä pitäisi kyllä seurata intensiivisemmin.

Urani penkkiurheilijana on kyllä oikein lyhyt ja kokemukseton. Lapsena meillä seurattiin urheilua säännöllisen epäsäännöllisesti. Istuin välillä perheen aikuisen kanssa ja vahtasin kisoja vähän aikaa. Kovien urheilijoiden nimet (varsinkin mäkihypyssä ja hiihdossa) jäivät kyllä mieleen, Nykäset, Puikkoset,  Kirvesniemet jne...

Lapsuudessani Suomi ei ollut vielä niin hyvä jääkiekossa, 90-luvulla pärjättiin hyvin taitoluistelussa...

Kävin muuten isäni kanssa säännöllisesti hiihtämässä. Muistan vielä, kun oli pimeää - reitti oli sentään valaistu. En ollut huippunopea, mutta varmasti suksiminen sujui harjoittelun ansiosta suhteellisen hyvin. Muistan vielä, että jossakin vaiheessa varpaat alkoivat jäätyä ja oli aika mennä kotin.

Keräsin myös jonkinlaisia hiihtokilometrejä. En tiedä kenen toimesta, mutta koulussa merkittiin lomakkeeseeen joko kilometrien tai hiihtotuntien mukaan. En muista, johtiko se mihinkään. Ihan hyvä, että sen verran kannustettiin suksilla liikkumiseen.

Aikuisiällä hiihtäminen on jäänyt kokonaan. Harmillisesti myöskään lasten kanssa sitä ei ole juuri tullut harrastettua. Naakka kävi kyllä koulun kanssa hiihtämässä viime talvena - tänä talvena on ollut niin huonosti lunta, ettei ole oikein onnistunut.

Nyt on tulossa taas niin lauhaa että. Meille on tulossa myös hiihtoloma tämän viikon jälkeen. Sekään ei taida sisältää kovin paljon talviurheiluaktiviteetteja, koska lunta ei ole. Voisimme sentään mennä luistelemaan joku päivä.

Olemme usein olleet jonkinlaisilla minilomilla, kun koulusta on vapaata. Nyt emme lähde varsinaisesti mihinkään, mutta luultavasti käymme eri paikoissa eri päivinä. Olisi myös mukavaa, jos voisi elää ns. hidasta elämää eli ei turhia aikataulutuksia.

Tänään taitaa olla jälleen vuorossa järjestelemistä ja siistimistä. Onpa myös yhdistyksen kokous ja pilates vielä illalla. Eilenkin oli maha vielä jonkin verran kipeä. Nyt tuntuu jo taas paremmalta.

PS. Luonteeni mukaisesti en voi luvata, että penkkiurheiluharrastus kestäisi loputtomiin ;) Sitä kyllä edistää Touhin alkanut kiinnostus urheiluruutuun.

PPS. Olisi kiva myös luvata, että edistän lasteni talviliikuntaharrastuksia - arki vain on niin hemmetin kiireistä ja väsynyttä.

PPPS. Hemmetin gerbiilit pääsivät eilen murtautumaan barrikadien läpi. Saan nyt onneksi kestävän väliverkon lähipäivien aikana.

Toipumista ja postikortteja

Alan olla taas pitkästä aikaa elävien kirjoissa. Eilen kävin ensimmäistä kertaa työpaikalla. Ai että, kun menomatka tuntui raskaalta. Piti pysähtyä lepäämään 50 metrin välein. Tuntui, että tielle olisi tullut ylämäkiä, joita en ollut ennen huomannut.

Päivä sujui kuitenkin ihan hyvin, ja sain tehtyä myös rästihommia pois alta. Illemmalla kävimme perheen kesken asioilla ja jälkiruualla lähiostarilla. Minulle ei kyllä oikein maistunut jälkiruoka vieläkään. Vatsa kiukuttelee vielä hieman.

Normaalisti lähtisin tässä kohtaa uimaan. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa vielä rauhallisesti ja suunnata tarmoni huomiseen pilatekseen. Minulla on tänään luvassa lapsivapaata, jonka ajattelin viettää tylsästi muun muassa järjestellen ja siivoten.

Lähetimme tässä taannoin matkaan neljä uutta postcrossing-korttia. Olen saanut viestin yhden saapumisesta perille Itävaltaan. Lähetin kesäisen järvikuvan ja kerroin jo ikävöiväni kesää ja uimista. Sain vastauksen, että korttini saaja ikävöi niitä jo myös :) 

Kun kortti on mennyt perille, joku saa meidän osoitteen. Silloin meille tulee kortti jonakin päivänä jostakin maasta. Kortit ovat usein Harry Potter -kortteja, koska olen maininnut, että minä ja lapset tykkäämme niistä. 

Postcrossing ei ole verrattavissa henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon, mutta siinä on kuitenkin hieman vuoropuhelua, kun kirjoitetaan korttiin jotakin esimerkiksi omasta maasta/kulttuurista tai siitä mistä pitää. Kun vastaanottaja kuittaa kortin, hän voi lähettää terveisiä tai kommentoida saamaansa korttia. 

Katsoin pikaisesti tilastoista, että olemme joko lähettäneet tai saaneet (tai molempia) kortteja jo 38 eri valtiosta. Matkan varrella olemme myös oppineet yhtä sun toista paikoista, joissa emme ole käyneet emmekä todennäköisesti koskaan käy. Suosittelen postcrossingia kaikille, joita tällainen kiinnostaa :)

Kun olin itse vatsataudin kourissa, Naakka pääsi vierailemaan Tavastialle! Kyseessä oli konsertti, johon koko koulu osallistui.  Naakka kuului kuitenkin "ydinporukkaan, koska konsertti liittyi hänen pikkuluokkansa kieleen/kieliin. Siispä he pysyivät paikalla kahden konsertin ajan ja pääsivät välipalalle ja lepäilemään Tavastian bäkkärille.

Naakka antoi kuitenkin terävän arvion tästä legendaarisesta paikasta "siis se huone oli älyttömän kapea, just mahduttiin sinne. Äiti kuvittele että siellä oli niitä julkkisten nimmareita verranpöntön kannessakin. Se on tosi outoa!" :D  Se siitä legendaarisuudesta.

Touhikin oli mukana ensimmäisellä keikalla eskariryhmänsä kanssa, joten molemmilla oli oikein poikkeuksellinen päivä. Nyt on muutenkin mukavaa, kun retket ja esitykset ovat mahdollisia toisin kuin parina viime vuotena.

PS. Kirjoituksen myötä keksin kuitenkin, että haluan käydä tänään Kierrätyskeskuksessa ja eläinkaupassa, joka muutti uuteen osoitteeseen.

PPS. Jos minulla olisi aikaa, aloittaisin myös kirjeenvaihtoharrastuksen. Tosin ehkä jonkun kanssa, joka haluaa kirjoitella lyhyitä kirjeitä :D 

PPPS. Kuvassa on kortit, joita lähetimme tällä kertaa.

Norovirus vieraili meillä

 Maanantai-iltapäivällä olo alkoi tuntua hieman kummalliselta. Arvuuttelin, että vatsanväänteiden täytyy johtua liiasta kahvin juomisesta tai sitten migreenistä. Jälkimmäinen oli pahempi uhka, joten päädyin lähtemään tuntia aiemmin kotiin tekemään loput etänä.

Kotona se sitten alkoi. Vatsa ei enää pitänyt sisällään mitään, siis kummankaan pään osalta. Lisäksi tuli kylmä ja kroppaa alkoi särkeä. Ei hemmetti, noro!

Tilanne oli aktiivisesti päällä kellon ympäri, aamuyöllä totesin, että jee, nyt voin nukkua muutaman tunnin. Eilinen oli oksentamisen suhteen parempi, mutta vatsa kramppasi ilkeästi koko päivän. Syöminen jäi minimiin.

Tänään olo tuntuu jonkin verran paremmalta. Seisaallaan olo huippaa vielä hieman, ja syömiset kannattaa varmaankin pitää melko vähäisinä ja vatsaystävällisinä. Olen varsin harvoin kipeänä. Vatsataudissa olen sitäkin harvemmin. Vaikka molemmat raskauteni olivat hyvin oksennuspainotteisia, tulee aina yllätyksenä, miten heikkoon kuntoon vatsatauti nopeasti vie.

Luulen kuitenkin, että tänään alkaa tuntua jo vähän paremmalta. Ainakin voisin hakea Touhin päiväkodista. Kun minä en ole ollut hakemassa, hänet on jouduttu hakemaan vasta viideltä, mikä ei ole Touhin mieleen. Ymmärrän häntä kyllä hyvin.

Ylipäätään, minulla on aina tunne, etten tee tarpeeksi kotitöitä enkä paljon muutakaan. Kun olen joskus harvoin sairaana, huomaan, kuinka hommat alkavat kasaantua yllättävän nopeasti. Monikaan asia ei oikeasti tule hoidetuksi. 

Tästä jopa minä voin vetää johtopäätöksen, että minun pitäisi arvostaa itseäni ja tekemisiäni enemmän ja olla armollinen itselleni muulloinkin kun sairaana. On kamalan vaikeaa muuttaa ajatusmalleja, jotka ovat muodostuneet kenties jo lapsuudessa, mutta ehkä se pala palalta onnistuu. 

Meille piti viikonloppuna tulla isovanhemmat kylään, mutta vierailua piti siirtää, kun vatsatauti voi vielä tarttua. Viime viikonloppuna, lauantaina, oli onneksi ihan mahtava päivä. Kiertelin hyvässä seurassa Etelä-Helsingin gallerioita ja suurlähetystöaluetta hienoja taloja ihmetellen.

Tällainen tapa viettää päivää on minulle oikeastaan melko vieras. En välttämättä olisi itsekseni lähtenyt viettämään vapaapäivää tällä tavalla, mutta kun ei tarvitse lähteä yksin, olen täysillä mukana.

Jos seuraavalta viikonlopulta jotakin toivon, niin olisiko se sitten terveyttä. Erityisiä suunnitelmia ei vielä toistaiseksi ole, tai on jotakin, johon en ole vielä uskaltanut ilmoittautua. Katsotaan, kuka pysyy ja miten terveenä.

PS. Arvosta itseäsi ja tekemisiäsi muutoinkin kuin sairaana :)

PPS. Ymmärrä, että toipuminen tapahtuu askel askeleelta. Et voi olla melkein terve jos olet oksentanut 12 tuntia putkeen ;) 

PPPS. Astu ulos mukavuusalueeltasi. Saatat kokea uudenlaisia ajanviettotapoja ja latautua henkisesti.

Koululaisen vanhempana, osa 2: perushoitoa, mutta muutakin :)

Kolmasluokkalaisen ja eskarilaisen kanssa vietetään vielä oikein paljon aikaa yhdessä :) Melko paljon on vielä ns. perushoitoa, vaikka se on muuttanut muotoaan. Yhdessäoloa on aamu- ja iltatoimissa sekä paljon myös siinä välillä.

Sanoisin, että jos pienen lapsen kanssa hoidetaan pukemiset, pesut, syömiset jne., isommat lapset hoitavat jo asioita enemmän itse, mutta asioiden hoitamista pitää valvoa. Töiden jälkeen toimin "päivällismestarina", en voisi edes isommalle vielä sanoa, että menenkin töiden jälkeen omaan harrastukseeni, kaapissa on ruokaa, lämmittäkää itse. 

Naakka ei oikein tykkää läksyistä eikä itsesäätely vielä siinä mielessä toimi, että hän ymmärtäisi kokonaisuudessaan itse, että ne pitää tehdä. Oma työpöytä ei myöskään vielä houkuttele Naakkaa läksyjen teossa, mielellään hän näyttää tekevän läksyjä samassa huoneessa aikuisen kanssa. 

Pieniin lapsiin verrattuna valvontaa tarvitaan, mutta se on vähän erilaista. Touhin kanssa eniten valvontaa vaatii ruutuaika. Nykyisin annan hänen pelata / katsoa Youtubea eskarin jälkeen ennen päivällistä. Jos hän tekee mainittuja asioita myöhemmin, tulee ongelmia. Lisäksi leikille täytyy antaa tilaa.

On aiheellista myös valvoa hieman, että molemmat saavat tarpeeksi ulkoilua. Viikolla Touhin ulkoilut hoitaa pääasiassa eskari/päiväkoti. Viikonloppuisin ehditään liikkua enemmän yhdessä. Naakka taas lähtee viikolla usein kaverin kanssa pihalle. Ilahduttavan usein hän tekee sen myös Touhin kanssa.

Iltatoimet...hmm...niiden sujuvuudessa olisi eniten tekemistä. Kumpikaan lapsi ei ole ollenkaan itseohjautuva tässä kohtaa. Homma aloitetaan klo 19 jälkeen ja se loppuu noin 21.15, jolloin Touhi on nukahtanut ja Naakka lukee kirjaa.

Tosin iltatoimiin liittyy varsin paljon: iltapala, pesut, iltasatu, Naakan kohdalla repun pakkaaminen, lemmikkieläinten iltatoimet. Nykyisellään katsomme myös 20.30. iltauutiset yhdessä. Touhi katsoo vielä urheiluruudun :D 

Iltasatu on tällä hetkellä Harry Potterin lukemista Touhille. Naakka tykkää kuunnella myös - joskus hän siirtyy tosin tekemään jotakin muuta. Pidän iltasatua oikein tärkeänä molemmille, vaikka Naakka lukeekin jo itse. 

Blogiani pidempään lukeneet ovat varmasti huomanneet, että painotan varsin paljon lukuharrastusta. En pakota lukemaan, mutta voisin sanoa, että molemmilla lapsillani on rikas sanavarasto, ja he käyttävät suomen kieltä todella monipuolisesti. Uskon tämän auttavan heitä koulupolulla ja muutenkin.

Omien lasteni kohdalla vahtiminen ei ole enää pelkästään sitä, että katson ettei onnettomuuksia satu. Toki se on osittain sitäkin, turvallisuus ennen kaikkea. Suureksi osaksi nyt on kuitenkin vaihe, jossa katson, että päivien kulku on sujuvaa, ja koitan ohjaamisellani antaa eväitä siihen, että he itse ajan myötä osaisivat säädellä toimintaansa.

Toki haasteita on. Naakka on ns. käytännön asioissa hivenen hajamielinen, jonka vuoksi asioita saattaa jäädä tekemättä ja repussa ei ole sitä mitä siellä pitäisi olla. Touhin kohdalla kaikki mahdollinen uhkaa välillä mennä epämääräiseksi riehumiseksi, mikäli häntä ei ohjaa päivän mittaan oikeaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan, nyt alkaa olla lasten kanssa helpompaa. Minulla on jo jonkin verran mahdollisuus keskittyä kotona asioihin, mitä olen milloinkin tekemässä. Voin välillä lukea useita sivuja kirjaa keskeytyksettä. Jos päivärytmi hieman muuttuu, se ei ole katastrofi. Pääasiassa meillä on suhteellisen sujuvaa.

Koululaisen vanhempana, osa 1: avain ja puhelin

Kun sosiaalinen media pursuaa vauva-aikaa, taaperovaihetta ja leikki-ikää, koululaisen vanhemmuudesta kirjoitetaan tai tubetetaan oikeastaan aika vähän. Vähän, vaikka vaihe on verrattaen varsin pitkä. Jos tästä vaiheesta haluaa tietoa tai kirjoituksia "vertaistueksi", niitä saa toden teolla etsiä.

Kuitenkin, esimerkiksi ikävuosien 6 ja 7 välille eli koulunaloitusvaiheeseen, liittyy ihan valtavasti kaikenlaista. Meillä Touhi elää tätä vaihetta, Naakka ohitti sen jo. Tietynlainen itsenäistyminen on asia, joka tulee mieleeni ensimmäisenä tuota vaihetta pohtiessa.

Ajattelin, että kirjoitan muutaman erillisen kirjoituksen, koska asiaa on mielessäni niin paljon. Aihe on siksikin pinnalla, että olen viime viikkoina havahtunut tosiasiaan, että Touhi on oppinut lukemaan! Hän on hoksannut homman idean ja lukee sanoja jo varsin hyvin.

Mutta itsenäistymiseen...meillä ensimmäinen askel on ollut oman avaimen saaminen. Tosin Naakka oppi avaamaan oven avaimella vasta ykkösluokan keväällä. Touhille alkaisi jo olla aika tilata omansa. Tähän taas liittyy itsekseen ulkona oleminen.

Me asumme kerrostalossa - omakotitaloasujilla homma on yksinkertaisempi. Meillä kotiin päästäkseen pitää saada auki kaksikin ovea, eikä voi sanoa että pysy kotipihalla, koska pihan raja on varsin häilyvä kävelyalueiden, aukion ja naapurien pihojen vuoksi.

Tätä kaikkea täytyy nyt alkaa Touhin kanssa harjoitella. Vielä hän ei ole ollut kovin paljon kavereiden kanssa pihalla, syynä pimeä vuodenaika. Luulen, että keväämmällä homma yleistyy.

En ole sitä mieltä, että tässä vaiheessa on ehdottomasti alettava ulkoilla itsenäisesti. Haluan vain antaa siihen mahdollisuuden. Meillä on siinä mielessä helppo alue, että talon etupuolella on tie ja ratikkakiskot (ei saa mennä yli ilman lupaa, myöskään Naakka), mutta takapihalta alkaa varsin laaja autoton alue, joka kattaa koulun pihan ja yhden leikkipuiston.

Toinen askel itsenäistymiseen tulee Touhilla olemaan puhelin, jonka hän saa 7-vuotislahjaksi. Tästäkään minulla ei ole selkeää mielipidettä, koen että yhteydenpitoväline on ollut kätevä Naakan kanssa.

Toki odotan myös, että hän alkaa pelata Pokemon go:ta :D Ei vaan, saa pelata kanssani, jos innostuu siitä. Touhin tämänhetkinen suosikki on kyllä Geometry Dash, heti Ekapelin jälkeen.

Puhelin tuo mukanaan aikuisen vastuun. Olen käynyt läpi Naakan Whatssap-ryhmiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Hän on erilaisissa ryhmissä mukana, mutta ei ole itse kiinnostunut kirjoittelemaan - ongelmia ei ole ilmennyt.

Touhille pelaamisen voisin kuvitella olevan hivenen isompi siivu elämästä kuin Naakalle. Täytynee varautua siihen, että minun on käytettävä enemmän aikaa valvomiseen. 

PS. Puhelin tulee olemaan "perusmalli" halvemmasta päästä - Naakalla on edelleen sama puhelin, jonka hän 7 vuotta täytettyään sai.

PPS. Naakan avain sen sijaan ei ole sama, koska hän kadotti ensimmäisen parisen vuotta sitten.

PPPS. Tunnen pienen pelonhäivähdyksen kun ajattelen Touhin kulkemista ulkona ilman aikuista. Hiljalleen minun on kuitenkin lisättävä hänen vapauttaan.

Lääkkeet ja Sormusten herra

 Mukavaa helmikuuta! Harmillisen vähän lunta on tuprutellut Helsinkiin alkuvuodesta, vaikka loppuvuodesta saatiinkin oikein paljon. Meillä haluttaisiin vielä luistella, mutta myös hiihtää. Hiihtokautta emme ole kerenneet korkata vielä ollenkaan.

Tänä aamuna (vapaapäivä) olen aloittanut kevyesti pohdinnalla lääkkeistä. Ongelmana on eräs mansikanmakuinen tulehduskipulääke nestemäisessä muodossa. Sitä ei nyt saa juurikaan mistään, ja juurikin se on toiminut meillä todella hyvin.

Naakalla suutuntuma on edelleenkin niin herkkä, ettei isokokoisten tablettien (miksi hitossa normisärkylääkkeet ovat niin massiivisia) nieleminen oikein onnistu. Naakka on päättänyt kärsiä flunssansa ilman lääkkeitä.

Lääkeasioissa on myös meidän perheen flunssia vakavampi ulottuvuus. Puutteita on viime vuosina alkanut olla monien lääkkeiden suhteen. En ole asiantuntija, mutta sanoisin, että on huono, kun iso osa lääketuotannosta on ulkoistettu muualle - usein kaukoitään. Kun tulee toimitusongelmia, niin lääkkeitä ei sitten saa. Monille tulee meidän perhettä vakavampia lääkeongelmia, mutta kaiken kaikkiaan kehitys on huono.

Sitten mukavampiin asioihin. Kävimme Naakan kanssa viime viikolla kierrätyskeskuksessa. Tämä meidän kieriksemme ei ole ehkä vaateasioissa kovin loistokas - lastenvaatteita on tarjolla vähän ja joukossa on paljon huonokuntoista.

Olemme kuitenkin löytäneet jonkin verran kirjoja. Naakalle löytyi The Babysitters Club -kirjoja. Tarjosin niitä hänelle ennen kuin hokasin, että Netflixissä on myös vastaava tv-sarja. Naakka on nyt uppoutunut molempiin.

Itse törsäsin ostamalla itselleni Taru Sormusten Herrasta - dvd:t (kaksi ensimmäistä elokuvaa). Kumpikin elokuva maksoi yhden euron :) Katselin viikonloppuna ensimmäisen leffan yhteen putkeen, toinen on vielä odottamassa.

Satuin loppuvuodesta lukemaan Sormuksen Ritarit. Nyt pohdin, pitäisikö minun lukea Kaksi Tornia ennen kuin katson leffan. En ole vielä päässyt sopimukseen itseni kanssa. Periaatteessa pidän parempana lukea aina kirjat ensin.

Sitten puhun itseni pussiin. Olen ajatellut katsoa Naakan kanssa Sormuksen Ritarit. Läpi katsoessa totesin, että Naakka luultavasti kestää väkivaltaiset kohdat. Hän pelkää enemmän ns. tosielämän vaaroja.

Naakalle en kuitenkaan ajatellut vielä tarjota saatika sitten edellyttäää kirjan lukemista. Jos hän haluaa, niin siitä vaan. Tuntuu, että Naakka kyllä haluaa aikanaan lukea kirjan, mutta ehkäpä kieli on vielä hieman liian vaikeaa hänelle.

PS. Täytynee toivoa, että astmalääkkeet riittävät. Muuten tulee hyvin äkkiä varsin tukalat paikat.

PPS. Jospa sieltä tulisi vielä hivenen lunta - olisi hauskaa vielä mennä esimerkiksi pulkkamäkeen.

PPPS. Elokuvaa oli todella mukavaa katsoa ensimmäistä kertaa vuosiin :) Odotan, että saan nähdä seuraavan.