Rouva Niskanen

Meidän vauva täyttää kahden päivän kuluttua yhden kuukauden. Meillä suuri osa päivästä kuluu imetyshetkiin, joita tulee eteen viitisen kappaletta. Yleensä minä istun nojatuolissa ja imetän, aamuisin imetys tapahtuu usein sängyssä. Lisäksi Nappe-vauva on sairaalasta saakka saanut lisämaitoa. Osa maidosta on lypsettyä, osa tulee vastikepurkista. Öisin en imetä, silloin maito tulee aina pullosta. Tämä on ollut hyvä periaatepäätös - näin jaksan paremmin. Imetys on tähän asti ollut mukavaa. Aluksi se oli todella kivuliasta. Ensimmäiset pari viikkoa menivät muutenkin harjoitteluun, mutta nyt sujuu jo oikein hyvin. Suhtautumiseni imetykseen oli esikoisen kohdalla oikein positiivinen. Tämän vauvan kohdalla asenteeni oli neutraali, ehkä hieman positiivisen suuntaan. Naakan kohdalla imetys ei oikein onnistunut. Silloin maito oli aluksi liian veristä (noin parin viikon verran) ja sen jälkeen rinta ei enää kelvannut. Koin hormonihuuruissani imetyksen epäonnistumisen ihan kamalana asiana,

Ihan alkuun kiitän saamastani kysymyksestä, millä keinoilla olen päässyt hyvään lopputulokseen istuessa iskevän huimauksen suhteen. On mukavaa saada kommentti, jossa pyydetään tarkennusta johonkin asiaan. Usein nimittäin pohdin, kirjoitanko ymmärrettävästi, kun sitä on hankala ilman palautetta tietää. Ihan lyhyesti, vastaus on varmaankin ryhdin parantaminen eli selän suoristaminen niin, etten istu kumarassa tai toisaalta vinossa mihinkään suuntaan. Se onkin ollut helpommin sanottu kuin tehty. Jos olisin ottanut tämän nykyisen asennon joskus vuosia sitten, en olisi pysynyt sinä huimauksen ja lihasheikkouden takia. Alkuun suojanännitys eli kehon oma puolustusmekanismi rajoitti liikkumista ja olemista niin paljon. Suomeksi sanottuna kehoni hakeutui asentoon, jossa vaurioitunut kohta ei rasittunut, mutta muut osat selästä ja niskasta kärsivät, koska erilaisilla asennoilla väistin kivun ja huimauken, mutta ergonomisia ne asennot eivät olleet. Aika, rva:n kohdalla 7 vuotta, on autta

Niskaset kävivät eilen iltakeikalla Lintsillä, siis nuorimmaista (ja isoisää) myöten. Naakka oli toivonut kesälle toista Lintsin-reissua jo pitkään, ja nyt tuli sopiva hetki, kun kaikki tunsivat olonsa levänneiksi ja sää oli myös ihan ok. Matkustimme paikan päälle autolla, vaunut tavaratilassa. Paikka oli sunnuntain kunniaksi täynnä väkeä, onneksi jonotuksia ei ole, kun suuntana olivat pienten ilmaislaitteet (Kot kot poikkeuksena, sinne oli kyllä jonoa). Rva toimi reissun ajan vaunuvahtina, Nappe ei 2,5 viikon ikäsaavutuksellaan ymmärtänyt vielä paikan iloista mitään. Rva huomasi, että huimaus iskee kyllä edelleen helposti päälle, mikäli ihmisiä, värejä ja hulinaa (eli huvipuistotunnelma) on päällä. Se helpottui istumaan hakeutumalla. Naakka on kokenut Lintsin-kävijä. Meinasin rynnätä kaakattavana kanaemona autokaruselliin varmistamaan, että Naakka pääsee itse autoon ja varsinkin sieltä pois. No, tulos oli se, että katsoin ulkopuolelta, kun Naakka hoiti tuon kaiken mallikelpoise

Viikko viikolta se elämä kulkee eteenpäin... toissapäivänä Nappe täytti jo kaksi viikkoa! Neuvolassa kävimme toteamassa, että kaikki on kunnossa (Napella itsellään ei ollut tutkimusten aikana mikään kunnossa, mutta myöhemmin kyllä). Neuvolan jälkeen kävin ensimmäisellä sushilounaalla synnytyksen jälkeen...kiellettyihin ruoka-aineisiin on niin mukavan synnillistä palata! Koska Naakka oli tarhassa, olimme puolison ja Napen kanssa kolmisin liikkeellä. Lounaalla avasin keskustelun matkailusta (puoliso suostui laittamaan älypuhelimensa pois). Ihan hirveästi ei ole tullut viime vuosina kuljettua, kun se tuntuu pienen lapsen ja nyt kahden kanssa turhan vaivalloiselta. Toiveita ja suunnitelmia on kuitenkin paljon. Kun kysyin puolisolta, hänen ykköskohteensa olisi New York, toinen olisi vähän lähempänä, Barcelona. Minä olisin mennyt jollekin Kreikan saarelle rantalomalle tai sitten pohjoiseen automatkalle siten, että voisimme hieman patikoida, kun ihan vaellushenkisiä emme kuitenkaan ole.

Jos nyt vihdoinkin kirjoittaisi jostakin, joka on vähän lähempänä tämän blogin aihepiiriä... Kroppani oli (on edelleen) varsin liikkumattomassa kunnossa päästä varpaisiin! Kuntoutuminen ja toipuminen raskaudesta, puolittaisesta synnytyksestä sekä sektiosta onkin erittäin laaja alue. Tekstini tulevat myös vähän aikaa olemaan kuvattomia, sillä meidän uudempi koneemme on rikki, ja tässä vanhassa on niin paljon ongelmia, etten edes viitsi kokeilla kuvien siirtämistä (kuvia on kyllä oikein paljon)... Toipuminenkin on aika monipuolinen juttu, oikeastaan ensimmäisenä on rva:n kohdalla tullut ajankohtaiseksi lepo. Rva valvoi käytännössä pari viimeistä raskauskuukautta, joten univelkaa on kertynyt huomattavasti. Raskauspahoinvoinnistakin pitää toipua erikseen, se kun kesti jälleen viikolle 39, ja jonka takia rva:n raskauskilotilanne on tällä hetkellä + 12:sta -15:een eli painan 3 kiloa vähemmän kuin raskauden alussa... Käytännössä rva menee makuulle aina kun voi, ja nyt isyyslomalla p

Kohdasta , johon viimeksi jäin, eteni tilanne kalvojen puhkaisun jälkeen ei mitenkään ja meidän osalta siirtymiseen synnytyssaliin. Rva:lla oli jo valmiiksi paha mieli oksitosiinista, mihin kuitenkin nyt täytyi vain suostua. Oksitosiinin kanssa ne omat supistukset voimistuivatkin nopeasti, ja ajattelin siinä tiistaina (puolipäivä), että varmasti kohta syntyy. Ennen tipan laittoa se annostelija toki kieltäytyi toimimasta, ja siinä kului puolisen tuntia. No, äkkiä kiputila oli kuitenkin ihan kamala, ja otimme ilokaasun käyttöön - aika nopeasti sekin laite kieltäytyi toimimasta. Vikaa etsimään tuli toinenkin kätilö, lopulta huomattiin että letkussa on reikä, eli pelkkä letku meni vaihtoon. Supistukset jatkuivat oikein karseina seuraavat tunnit, vessassa piti pissiä seisten (kuulostaa jälkeenpäin huvittavalta :D ), kun istumaan en kyennyt. Epiduraali astui kuvioihin jossain vaiheessa, kun kankkuun pistetty lääke ei enää auttanut. Näin jatkettiin koko päivä iltaan asti. Naakan synn

Pari päivää on kulunut taas eteenpäin. Ne päivät ovat olleet ihmeellistä sekoitusta väsymystä, hullaantumista ja vaikka mitä uutta. On onnittelupuheluita ja -viestejä ja niihin vastaamista, yöimetystä, isosiskon ja pikkuveljen tutustumista toisiinsa ja leikkaushaava, joka tuntuu aina vähän paremmalta. Oman haasteensa on tuonut tämä viikko. Saavuimme kotiin osastolta lauantaina, puolison piti mennä jo maanantaina töihin. Tiistaina hän vietti töissä 16 tuntia. Minulla oli Naakan ukki apuna, ja siksi kaikki sujui ihan hyvin. Minulla kuluu vielä kipulääkettä, inhokkini verenohennuslääke pitää piikittää itse kerran päivässä. 10 päivän kuurini kanssa arvostukseni jatkuvalla lääkityksellä olevia kohtaan kasvoi kertaheitolla! Kuuria on onneksi enää 4 päivää jäljellä. Mutta...synnytyksestä . Se alkoi viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lapsiveden menolla. Koska meitä oli ohjeistettu, että toinen synnytys voi olla nopea, soitin synnytysosastolle melkein heti. Saimme kui

"On kesävauvalla vehreä kehto, kukkien marjojen täyttämä lehto.   Silmissä taivas ja kulleron kulta, haaveissa hellettä, unikon tulta.   Lämmin on vesi ja lämmin on tuuli, pääskyset vauvamme naurun jo kuuli." (Tittamari Marttinen) Iloisina ja ylpeinä Niskaset ilmoittavat, että poika, Naakan pikkuveli, tuli maailmaan viime keskiviikkona pitkällisten ponnistelujen jälkeen. Kotiuduimme toissapäivänä sairaaalasta, ja opettelemme nyt uudenlaista arkea. Vauva on ihana! Se on ulkonäöltään kuin isosiskonsa kaksoisolento. Se, onko vauva tyttö vai poika, selvisi vasta, kun vauva syntyi. Meillä oli jo nimet valmiina sekä tytölle että pojalle, ja poikaa kutsutaan jo omalla nimellään. Täällä blogissa hän olkoon "Nappe" kuten aiemminkin. Rva:n täytyy nyt toipua oikein urakalla. Vaikka minulle kovasti mainostettiinkin, että synnytys on toisen lapsen kohdalla helpompi ja nopeampi, ei tämä onnenarpa osunut kohdallemme taaskaan. Synnytyksen kesto oli 54 tuntia päättyen kiire