lauantai 26. tammikuuta 2019

Ekojuttuja - minusta tuli muovinkerääjä!

Lyhyt ilmoitusasia: lisäsin blogiini mainokset ja otan ne pois, mikäli homma ei toimi.

Sitten... Meille tuli syksyllä taloyhtiöön muoviroskikset! Tykkään kierrättää, mutta muovin kanssa meni monta kuukautta ennen kuin keksin, miten kierrätys kannattaa järjestää. Täällä pk-seudulla asioiden kierrättäminen on sinänsä helppoa, kun keräyspisteet löytyvät usein ihan omasta roskiskatoksesta.

Ongelmana minulla kuten monella muullakin täällä on kierrätysastioiden sijoitus asunnossa. Roskiksille tarkoitetuissa alakaapeissa ei ainakaan meillä ole yhtään ylimääräistä tilaa. Sinänsä kolmioni vanhassa talossa on omasta mielestäni tilava, mahdumme tänne todella hyvin.

Minulla on kaksi tiskiallasta vierekkäin, joten alakaappi on onneksi sitä leveämpää mallia. Siellä on ollut seka- ja biojäteastiat, metalli ja lasi. Kartongit, pantilliset pullot ja tölkit sekä keräyspaperi ovat epäesteettisesti vaatehuoneen lattialla. Tekstiilijätepussi on vaatekaapissani.

Muovinkeräys on ollut ongelma, kunnes keksin tänään, että minullahan on perkule sentään vaipparoskis vessassa. Koska muovinkeräykseen menevän sekajätteen määrä on itse asiassa hyvin pieni, se voi hyvin mennä vaipparoskikseen, joka on muutenkin sekajätettä.

Näin ollen, rva on virallisesti siirtynyt muovinkerääjiin =)

Onko siitä hyötyä? Muovijätteen uusiokäyttö on lukemani perusteella kehittyvä ala Suomessa. Osa menee uusiokäyttöön, osa ainakin pk-seudulla poltettavaksi, ja se hyödynnetään energiana.

Minusta on jo lupaavaa, että osa käytetään uusiksi. Osa menee sinne minne sekajätekin, mutta ainakaan se ei mene enää nykyisin kaatopaikalle. Luulen, että uusiokäyttö lisääntyy tulevina vuosina, kun ala kasvaa ja kehittyy.

Toinen hyöty on henkilökohtainen: lajittelu sopii luonteeseeni ja minusta on mielenkiintoista nähdä, miten paljon jätän mitäkin materiaalia jälkeeni. On ollut mielenkiintoista huomata, että suurin osa sekajätteestäni on itse asiassa kierrätyskelpoista pakkausmateriaalia.

Olen itse ollut jo niin monta vuotta lajittelussa sisällä, että minun on vaikeaa ymmärtää, miksi niin useat eivät lajittele jätteitä. Ymmärrän tämän kyllä tapauksissa, joissa asutaan syrjässä ja keräyspisteet on vaikea tavoittaa.

Muuten rva ei voi kuin kannustaa kierrättämään. Se ei ole niin vaivalloista kuin luulisi, ja itse tuotetun jätteen määrä ja laatu ovat mielenkiintoisia asioita.

PS. Eilen pari naapurin tyttöä lasten kavereina vapautti rva:n ohjelmoimasta iltapäivää/iltaa - jee!

PPS. En ymmärrä, miksi lasten täytyy lauantaina herätä klo 6, kun viikolla niitä saa kiskoa ylös sängystä melkein tuntia myöhemmin.

PPPS. Rva:n hurja pulkkamäkisessio päättyi lumisesti - tässä rva keikistelee pulkkamäen jälkeen ;) :


torstai 24. tammikuuta 2019

Pakkasessa ja fyssarilla

Tällä viikolla on ollut varsinaisia pakkasia! Täytyy myöntää, että talvipukeutumiseni on varsin hyvä kymmeneen pakkasasteeseen asti. Sen jälkeen tulee ongelmia. Ongelmat taasen piilevät alakropassa, eli käytän luvattoman vähän toppahousuja siihen nähden kuinka paljon ulkoilen.

Huomenna on kuitenkin sellainen päivä, että ne toppahousut on pakko kaivaa esille. Eräs proggikseni on nimittäin pulkkamäki, eikä se suinkaan tapahdu lasteni kanssa. Arvatenkin toppikseni sijaitsevat vaatekaapin peränurkassa ja sopivat toivon mukaan vielä päälle.

Pärjään talvessa varsin hyvin - viittätoista pakkasastetta kylmemmät mittarilukemat aiheuttavat kuitenkin hytinää myös rva:ssa. Sää on ollut viime viikkoina pääsääntöisesti tosi kaunis, eli ei valittamista sillä saralla.



Eilen kävin toista kertaa fysioterapiassa. Vatsalihasliikkeet (eli taistelu vatsalihasten erkaumaa vastaan) sujuvat oikein hyvin. Olen tehnyt liikkeitä esimerkillisesti, ja sain eilen yhden uuden liikkeen.

Sen sijaan lapavälijumppa (kuminauhajumppa) ei ole vielä toistaiseksi tehonnut kunnolla. Sain siihenkin yhden uuden liikkeen, jonka tekemistä jatkan myös toistaiseksi. Seuraava fyssarin aika on kolmen viikon päästä, jolloin jälleen katsotaan, onko alkanut helpottaa.

Minulla harjoittelu istuu mukavasti hetkeen, jolloin olen saanut lapset nukkumaan ja syönyt iltapalan. Lasten kanssa täsmäharjoitteet eivät valitettavasti toimi - muuten tekisin varmaankin harjoitteita aiempana ajankohtana.

Olemme viettäneet Touhin kanssa erityisen paljon äiti-poika-aikaa tällä viikolla. Tiistaina Naakalla oli kaverikyläilyä alakerrassa (onnekseni kerrosta alempana meistä asuu toinen pikkulapsiperhe). Naakka hiippaili itse kerrosta alemmas ja me seurasimme Touhin kanssa, kun iso tyttö soitti ovikelloa ja pääsi sisälle. Puolentoista tunnin kuluttua haimme tytsyn takaisin.

Siinä välissä kuten myös keskiviikkona, olen ollut Touhin kanssa kaksistaan. Touhi on jälleen kuunnellut uusia satuja (lisään aina jonkun kirjan vanhojen, kerrattavien joukkoon). Aloitimme nyt Minttu-kirjat, mikä on erityisen mukavaa myös rva:lle.

Siivosimme myös Touhin kanssa akvaarion. Olen pysynyt noin viikon vedenvaihtorytmissä, eli kerran viikossa lähtee noin 40 litraa vettä ja uutta lasketaan tilalle. Tässä Touhi ihmettelee, kun vaalea vedenkovetusaine valtaa puhdistetun akvaarioveden.


lauantai 19. tammikuuta 2019

Syrjäytymisen jälkipyykki, osa 1, sosiaalinen elämä työpaikalla

Pitääpä vielä kirjoittaa siitä, että olen reipastunut työpaikalla...siis sosiaalisessa mielessä. Työn aloitus on aikamoinen sosiaalinen pamaus, jos taustalla on monta vuotta kotiäitinä ja sitä ennen pitkä sairastaminen.

Kun sain retkahdusvamman, en todellakaan tykännyt eristäytymisestä. Silti jouduin kokemaan sen, ja lisäksi olotilan, jota voi käytännössä kutsua syrjäytymiseksi. Koska en huimauksen takia voinut paljon liikkua, jouduin myös pitämään väliä toisiin ihmisiin.

Äidiksi tulo oli siinäkin mielessä tervetullutta, että se toi uusia ihmisiä elämääni. Aluksi sekin oli vaikeaa - vaikka en tuntenutkaan toisia ihmisiä ja heidän taustaansa, oli todennäköistä, ettei monella ollut takana useiden vuosien olemista ei missään sairauden takia ja lisäksi synnytyksen jälkeistä masennusta ja siitä toipumista.

Pala palalta levitin kuitenkin sosiaalista piiriäni siten, että esikoiseni synnyttyä elämääni astui monta upeaa äitiä ja isää vauva- ja taaperoperheiden riennoista. Suuri osa heistä on edelleen mukana elämässäni tavalla tai toisella.

Touhin vauva-aikana en oikeastaan enää niissä piireissä jännitttänyt, nautin vain seurasta.

Sitten rysähti...aloitin työt ja yhtäkkiä minulla oli kymmeniä kollegoja (tai siis samassa paikassa työskenteleviä eri tehtävänimikkeissä). Täytyy sanoa, että ensimmäiset pari kuukautta vietin tauot ylhäisessä yksinäisyydessäni lounastaukoa lukuun ottamatta. Uusia ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa.

Sen jälkeen aloin hiljalleen siirtyä muiden seuraan. Kollega kollegalta alkoi tulla tutummaksi. Avasin suuni aina joskus lounaalla tai kahvitauolla. Ei se kyllä helppoa ollut.

Jouluun mennessä olin opetellut suurimman osan nimet - osa on opettelematta vieläkin, siis ne, joiden kanssa en ole tähän mennessä tehnyt töitä tai tutustunut muuten vain.

Nyt tammikuussa päätin kehittyä edelleen. Olen päättänyt virittää keskustelun (edes lyhyen) joka päivä jonkun kanssa. Sen lisäksi olen päättänyt osallistua keskusteluun lounaspöydässä joka ikinen päivä.

Jälleen voin todeta, että se ei ole helppoa - olin joskus niin kauan epäsosiaalinen, etten osaa tätä edelleenkään luonnostaan. Koska automaatiota ei ole, täytyy homma hoitaa manuaalisesti tai suomeksi käsipelillä :D

Tämän kirjoituksen keskeinen idea oli näyttää, kuinka helppoa on syrjäytyä. Koska rva:n työelämä ja sen mukanaan tuoma sosiaalisuus on oikeastaan vasta nyt aluillaan yhden perhanan loukkaantumisen takia, on homma opeteltava nyt vähän vaikeamman kautta.

En voi mitään sille, että olen tästä myös vähän surullinen. Olisi ollut kivaa jo osata tämäkin tässä melkein neljänkympin kynnyksellä.

Nyt kun aloitin, taidankin kirjoittaa myös muutamasta muusta asiasta, jotka ovat tulleet vastaan elämän "normalisoituessa" viimeinkin. Ehkä joku muukin on joskus kokenut samaa - kun elämä menee ikäänkuin tauolle ja jatkuu myöhemmin...ja mitä kaikkea silloin pitää yhtäkkiä oppia, huh!


perjantai 18. tammikuuta 2019

Edelleen vatsatautia ja oikukas ballerina

Jösses, mikä viikko (en nyt muista, kerroinko näin jo edellisestä viikonlopustani :D). Naakka oli tosiaan kanssani kotona sairastamassa vielä maanantaina. Tiistaina menin töihin. Keskiviikkonakin menin töihin vartiksi, jonka jälkeen päiväkodista soitettiin, että Touhi ripuloi ja on huonovointinen...ja ei kun maitojunalla kotiin päiväksi.

Minua lohdutti, kun eräs vanhempi kollega sanoi että noi on ne tietyt vuodet ja kymmenen vuoden päästä tuskin muistat enää, mene ihan rauhassa kotiin. Tuli mukava fiilis, ja osittain sen voimalla jaksoin sen päivän. Onneksi Touhin olo helpottui.

Tiistai-iltana kidutin itseäni lisää...vein nimittäin tyttäreni balettitunnille. Odotellessa kehuin testitunnilla olevan pienen tytön äidille, kuinka Naakka on varsinkin tänä vuonna tykännyt baletista ja käynyt oikein mielellään.

Sitten salin ovi avautui ja esiin astui varsinaisen opettajan sijainen. Naakka, 5,5 vuotta, sai sätkyn ja ilmoitti ettei uskalla tunnille (kun oli sijainen). Sain motkotettua/maaniteltua ballerinani saliin, ja opettaja tuli hetken kuluttua ilmoittamaan, että Naakka makaa lattialla verhon takana eikä suostu nousemaan ylös.

Kysyin, häiritseekö Naakka tuntia ja opettaja sanoi, ettei häiritse. Naakka pysyi verhon takana koko tunnin, kunnes kipitti vähän ennen tunnin loppua muina Naakkoina ulos salista.

Kotimatkalla lumi narskui kenkien alla ja äiti motkotti...jossain vaiheessa Naakka pyrki sulavasti vaihtamaan keskustelun aihetta kysymällä, mitä haluaisin iltapalalla syödä.

Kotiin päästyämme olin jo leppynyt. Tokihan minä ymmärrän, ettei 5-vuotias aina ole täysillä mukana ja näin on hyvä, mutta siinä tilanteessa ärsytti, kun olisin muutenkin ollut väsynyt ja oikein halukas skippaamaan koko balettikeikan.

Torstaina olin töissä ja exällä vapaailta - iltakymmenen jälkeen hän soitti ja ilmoitti vuorostaan saaneensa oksutaudin. Mikäs siinä, ajatteli rva ja perui mielessään oman vapaailtansa. Siihen ei kuitenkaan menty, vaan Naakka sai sijoituspaikan ukkinsa luota, exä vakuutti jaksavansa hoitaa Touhin.

Niinpä rva vetää parhaillaan henkeä ja aikoo todellakin relata koko viikonlopun.

PS. Aloitin viimein Netflixiltä Rita-sarjan seuraamisen. Minulle on kehuttu sarjaa jo niin useasti, että pakkohan se oli aloittaa. Olen tykännyt!

PPS. Olin kaukaa viisas ja tilasin Touhille talvihaalarin ensi talveksi. Nyt täytyisi vielä jaksaa hakea se postin palvelupisteeltä.

PPPS. Olen tehnyt syviä vatsalihasliikkeitä päivittäin kohta kuukauden ajan. Ensi viikon keskiviikkona minulla on fyssaria uudestaan, hän tarkastaa silloin tilanteen. Toivon, että vatsalihakseni olisivat jo hieman elpyneet.

Hämärässä kuvassa ballerinani esiintyy lumikasan (pyramidin) päällä muinaisen egyptiläisen roolissa:


maanantai 14. tammikuuta 2019

Oksutautiviikonloppu

Oksutauti on jyllännyt meillä koko viikonlopun - siinä viikonloppukuulumiset :D Touhi aloitti touhun perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tulin silloin tilanteeseen, jossa puoli sänkyä lainehti, ja T. itki siellä kaiken keskellä.

Hetken toki kävi mielessä, että voinko vain perääntyä ;) , mutta ei kun poika suihkuun ja sotkuja siivoamaan. Onneksi lapsukainen nukahti uudelleen melkein välittömästi.

Touhi oli varsin ok lauantaina, joten ajattelin, ettei meillä ole varsinaista tautia lainkaan...kunnes Naakka alkoi lauantai-iltana oksentaa. Naakka yökkäsi koko yön, suunnilleen kymmenen kertaa ja samoin koko sunnuntain.

Olemme olleet onnekkaita, kun tätä tautia on ollut meillä niin vähän. Naakka sairasti noron 1-vuotiaana (kuten me muutkin), sen jälkeen emme ole sairastaneet paitsi nyt.

Superonnekas olen, mikäli en itse sairastu. Luulen että alan olla jo aika turvallisilla vesillä taudinsiementen lennettyä meillä perjantaista lähtien. Oksuistahan minulla on kokemusta raskauksistani (silloin tilanne oli päällä päivittäin 9kk kahteen kertaan).

Viikonloppuun on kuitenkin kuulunut myös kaikkea ihan mukavaa. Kun seurasin lauantaina tyttäreni leikkejä, totesin, että onpa hänellä upea tukka! Ei uskoisi, että tämä tyttö oli vielä 2-vuotta täytettyään melkein kalju :)


Touhi, joka toipui onneksi omasta taudistaan aika hyvin (ilmeni la-su lähinnä sillä, ettei ruoka maistunut). Hän sai isältään torstaina lahjaksi Sampan, joka on hänen suosikkinsa Ryhmä Hau -ohjelmassa.

Siitä lähtien Samppa on ollut Touhin kainalossa melkein koko ajan. Onneksi Samppa ei saanut perjantaiyönä oksuja päälleen! Touhi on ollut muuten oma itsensä, mutta rauhallisempi kuin tavallisesti. Hän innostui sunnuntaina muovailemaan:


Jos tervehdymme alkuviikon aikana, on tämä viikko melko tavanhomainen. Vähän on mielessä, että Naakan voisi viedä luistelemaan. Hänellä on "luistelugeenejä" vähän molemmilta puolilta, hän voisi hyvinkin kiinnostua lajista. Naakalla on myös pitkälti tätinsä ansiosta oikeat taitoluistimet, käytettynä ostetut.

Rva ei ole vielä luistelemaan lähtenyt, jäältä on pysytty pois niskavamman jälkeen. En edes tiedä, onko pelko aiheellista, mutta vaisto sanoo, että kaatumista kannattaa edelleen välttää. Menen toki pyllylleni joka talvi, mutta lajit, joissa kaatumisen riski on iso, eivät vielä houkuttele.

PS. rva vetää tänään vähän henkeä viikonlopun jälkeen ja hoitelee Naakkaa kuntoon.

PPS. Rva:lla on kuitenkin luultavasti edessä ainakin vähän lihaskuntojumppaa, edellisen kerran rva jumppasi viime torstaina. Syvät vatsalihakset on toki treenattu joka päivä.




lauantai 12. tammikuuta 2019

Kirjahaaste?

Ajattelin asettaa itselleni jonkinlaisen kirjahaasteen täksi vuodeksi. En ole varmaan koskaan moista kokeillut, mutta koska harrastan lukemista pitkin matkaa, olisi hauskaa katsoa, kuinka paljon uusia kirjoja tulee vuoden aikana luettua.

En koskaan lue pelkästään yhtä kirjaa kerrallaan. Minulla on nytkin kolme kirjaa kesken. Ne ovat:

Tara Westover: Opintiellä
Kate Jacobs: Pieni lankakauppa
Dan Brown: Murtamaton linnake



Vähän huvittavaa kirjaharrastuksessani on, että luen aika ajoin vanhoja kirjoja uudelleen. On mukavaa kokea sama tarina (jos on ollut hyvä) eri elämänvaiheissa. Kyseisistä kirjoista kaksi alinta on tällaisia.

Sen sijaan Tara Westoverin teos "Opintiellä" on omaelämänkerrallinen teos, jossa kerrotaan  idaholaistytön elämästä keskittyen opintoihin collegessa, kun aiempaa koulukokemusta ei perheen aatteellisuuden vuoksi ole.

Minua kiinnostavat erilaiset koulutuspolut ja poikkeukselliset elämäntarinat, joten kirja tuntuu mitä mainioimmalta. Olen lukenut teoksesta suurimman osan ja voin suositella!

Kaksi viimeistä on tosiaan sellaisia, jotka olen lukenut jo joskus aiemmin. Murtamaton linnake (Dan Brownia, nopeatahtista jännitystä) ei nyt jotain syystä kolahda kuten joskus aiemmin. Olen jopa pohtinut kesken jättämistä.

Pieni lankakauppa sen sijaan tuntuu kolahtavan paremmin kuin aikaisemmalla lukukerralla noin kymmenen vuotta sitten. Kirjasta innostuneena aloin pitkästä aikaa neuloa - ehkäpä esittelen neulomuksen blogissa joskus myöhemmin.

Viikko on ollut monella tapaa positiivinen niin töissä kuin kotona. Rankkaa on ollut ja yöunet eivät ole olleet pituudeltaan tarpeeksi pitkiä. Osasyyllinen on ehdottomasti rva itse, koska elämässäni on ollut sekä neulominen että lukeminen :D

Opin muuten neulomaan (silloin sanottiin kyllä kutomaan) kolmasluokkalaisena, kun taito koulussa opetettiin. Minulla oli hieman hankaluuksia vasenkätisyyteni vuoksi. Ala-asteen opettaja opetti hyvin mutta yläasteella opettaja kieltäytyi neuvomasta ja vielä tuntui harmistuvan kun kovalla uurastamisella sain ne samperin kirjoneuletumput valmiiksi. Sain seiskan omatoimisuudesta, josta olen vieläkin katkera.

Tasapuolisuuden vuoksi, lukemaan opin 6-vuotiaana koulussa. Sen jälkeen ei ole tainnut olla sellaista väliä, että minulla ei ollut yhtään kirjaa lainattuna kirjastosta. Se on aika pitkä, katkeamaton perinne kohdallani.

PS. Lukulistallani on seuraavaksi useampi historiallinen romaani Helsingistä.

PPS. Myös Touhi on alkanut viimein innostua ääneen lukemisesta - pari päivää sitten meillä oli seitsemän kirjan lukusessio.

PPS.  Naakka on puolestaan alkanut mennä hieman ohi kuvakirjoista - nytkin kuvakirjat kiinnostavat, mutta tekstiä saa olla reippaasti enemmän kuin aiemmin. Toisaalta Naakka kyllä tulee vielä onneksi kuuntelemaan silloinkin, kun luen Touhille.

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Miljoona kalaa

Viime viikonloppuna kävin akvaarioliikkeessä. Minun olisi pitänyt hankkia suodattimeen vaihto-osia. Akvaarioni suodatin on siis ulkosuodatin, eli tankin ulkopuolella. Se puhdistetaan tai se pitäisi puhdistaa neljä kertaa vuodessa.

Pian olisi puhdistuksen aika. En osaa tehdä hommaa kokonaan yksinäni, joten exäni ja lasteni isä tulee hoitamaan sen kanssani :D

Takaisin akvaarioliikkeeseen...olen vihdoin saanut miljoonakalakantani hieman kasvamaan. Osa kaloista on kuitenkin myös kuollut, ja tällä kertaa oli tilaa uudelle kalapariskunnalle. Miljoonakaloja on hyvä olla useampi naaras yhtä urosta kohden, sillä urokset ovat kovia kosiskelemaan, mikä voi stressata naaraita, mikäli heitä on liian vähän.

En yleensä valitse kaloja niin tarkkaan värin mukaan - nyt myyntialtaassa uiskenteli kuitenkin sen verran hienoja sinihohtoisia kaloja, etten voinut vastustaa kiusausta. Tässä pariskunta on:


Miljoonakalojen kuvaaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi - ovat niin nopeita liikkeissään! Nämä ovat pääasiassa toistensa kimpussa, sillä kävi kuitenkin niin, että ainoa aikuinen naaras akvaariossa on juurikin tämä hankkimani.

Sen lisäksi kalaliikkeestä tuli kaupan päälle kolme kalanpoikasta - ne ovat tällä hetkellä aika värittömiä. Miljoonakalat lisääntyvät nimensä mukaisesti tiheään tahtiin, mutta poikasilla kestää kauan kasvaa täysikokoisiksi kaloiksi.

Se, millaisia värejä kaloihin tulee, on aina yllätys. Poikaset syntyvät useimmiten aivan värittöminä, lokakuussa syntynyt poikanen on nyt alkanut saada väriä ja näyttäisi olevan naaras. Uros ja Naaras on helppo erottaa toisistaan - kuvassa uros on vasemmalla alhaalla ja naarasta jahtaamassa.

Se, mitä seuraavaksi haluan harrastukseni kanssa tehdä, on juurikin miljoonakalojen ja toivottavasti myös platyjen kasvattaminen akvaariossani. Se tuntuu mieluisimmalta ja palkitsevimmalta tällä hetkellä.

Ennen vanhaan, siis 1990-luvulla, miljoonakaloja saatettiin pitää hyvinkin vaihtelevissa asumuksissa hillopurkeista oikeisiin akvaarioihin. Veden laatua ei juuri muokattu (kovetan oman akvaarioni vettä miljoonakalojen ja platyjen takia), mutta toisaalta kalakannat olivat nykyistä kestävämpiä.

Nykyiset miljoonakalat, joita Suomessa myydään, tulevat pääasiassa kaukoidän "kalatehtaista". Kertoman mukaan kaloja kasvatetaan siellä murtovedessä, mistä johtuen ne eivät välttämättä ole kovin kestäviä matkattuaan toiselle puolelle maapalloa toisenlaisiin olosuhteisiin.

Oman kokemukseni mukaan kaupasta ostetut yksilöt eivät elä kauan, mutta heidän jälkeläisensä kestävät jo paremmin. Tämä voi johtua siitä, että omassa altaassa syntyneet poikaset ovat tottuneet juuri sen altaan veteen.

Toinen ajatukseni on, että koska miljoonakalojen kasvu poikasesta aikuiseksi kestää niin kauan, myyntialtaassa olevat yksilöt ovat jo varsin vanhoja. Eläinkaupan myyjä hieman kurtisti kulmiaan, kun pohdin asiaa ääneen...

PS. Hommasin myös hienon sinihohtoisen platy-uroksen, joka on sen verran vikkelä, ettei kuvaaminen ole toistaiseksi onnistunut.

PPS. Petokotilot ovat syöneet "roskakotiloita" upeasti.



perjantai 4. tammikuuta 2019

Erkaantuneet vatsalihakset

On ollut vauhdikasta! Rva ei ole ollenkaan vauhdikkaalla päällä, mutta on pakon edessä viilettänyt menosta toiseen. Touhi ollut oma mahdoton itsensä (maanantaina se kaatoi joulukuusen, tiistaina se onnistui rikkomaan eteisen lampun, älkää kysykö miten...)

Myös 5-vuotias Naakkasemme kekkaloi paikasta toiseen. Huomaan jo mielessäni suunnittelevani ensi joululomaa sillä tavalla, että lapset ovat toisen lomaviikon lopusta pari päivää varapäivähoidossa...

Toisaalta, on ollut ihanaa olla porukalla ja siinä vauhdissa.

Huomaan niskani ja yläselkäni olevan varsin jumittuneessa tilassa, siitäpä havahtuneena taidan tilata itselleni hieronnan viikonlopulle. Poikkeuksellisesti nyt on ollut muutakin kuntoutusta ilmassa.

Olin nimittäin keskiviikkoaamuna (se myrskypäivä) fyssarilla. Siellä tutkittiin vatsalihaksiani, koska niissä on raskauden (tai raskauksien) jäljiltä pieni erkauma. Ei se oikeastaan ole edes kovin pieni, mutta on kuulemma todennäköisesti mahdollinen kuroa umpeen voimistelun avulla.

Sain spesiaaliliikkeitä, ja teen niitä nyt kuukauden, jonka jälkeen katsotaan tilanne uudelleen.

Erkaantuneet vatsalihakset ovat varsin yleinen ongelma, josta on alettu puhua vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Yleisesti ottaen diagnosoinnin joutuu kokemukseni mukaan tekemään itse - samoin huolehtimisen, että löytyy asiaan perehtynyt fyssari.

Rva onnistui ilokseen työterveyden kautta molemmissa. Rva:n oireina ovat olleet erityisesti alaselän väsyminen ja vatsan pallomainen muoto. Alaselän väsyminen on puolestaan vaikeuttanut istumista, seisomista ja vähän kaikkea.

Kun alaselkä on toiminut huonosti, myös yläselän ja niskan oireet ovat lisääntyneet.

Rva on suhteellisen toiveikas vatsalihastensa suhteen. Sitä, olisiko ohjeistus ollut noin ripeää, ellei rva olisi kouluttautunut vuosien varrella tuomaan terveysongelmansa määrätietoisesti esiin, en tiedä.
Luulen, ettei asia olisi edennyt.

PS. Tänään siirrymme päiväretkelle Turkuun - pallottelemme Turun linnan ja Aboa Vetuksen välillä. Historia-orientoitunut Naakkasemme tekee valinnan.

PPS. Rva on pohtinut, ottaisiko jonkinlaisen kirjahaasteen tälle vuodelle. Olisi mukavaa katsoa, kuinka monta kirjaa luen vuoden aikana.

PPPS. Akvaarioonkin muutti uusia sinihohtoisia asukkaita - jos saan heistä kunnon kuvia, kirjoitan jutun myös blogiin.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...