Neljänkympin rajapyykki ja terveys

 Neljänkympin ei pitäsi käsittääkseni olla mikään terveydellinen virstanpylväs. Itse asiassa moni nainen neljänkympin molemmin puolin tulee nykyään äidiksi ensimmäistä kertaa. Moni on elämänsä kunnossa eikä suuria muutoksia tapahdu.

Minulle on kuitenkin ilmaantunut vaikeahoitoinen astma. Munasarjani on jo pari vuotta sitten ultrattu käytännössä tyhjiksi, mikä tapahtui omaan makuuni hivenen liian aikaisin. Tuttavapiiriin on ilmestynyt ms-tautia, syöpää, erilaisia mielenterveyden ongelmia, ja sen sellaista.

Haluaisin uskoa, ettei 40 vuotta ole mikään erityinen rajapyykki, mutta jotenkin tuntuu, että todella monille napsahtaa jotakin tässä vaiheessa. En edes tarkoita kolotuksia ja alkuvaiheen kulumia yhtään missään - monille tulee hyvinkin paljon hoitoa tarvitsevia ja tulevaisuutta määritteleviä sairauksia.

Haluaisin uskoa, että omalle terveydelle on tehtävissä paljon. On kuitenkin kurja tunne, kun keho pistää ajoittain vastaan, kun minä olen varannut aikaani juurikinsen huoltoon. Tosin kuluneella viikolla ei ole ollut muita ongelmia kuin tulehdus olkapäässä ja polviongelma Pilateksessa.

Olen nyt nelikymppisenä alkanut käsittää konkreettisesti elämän rajallisuuden. Tosin oletan, että elämää on vielä oikein paljon jäljellä. Toivottavasti. Elämän loppuminen ei ainakaan vielä pelota - tosin juuri viime yönä näin unta, että minulla diagnosoitiin jotakin fataalia.

Osittain oman kehon krempat kokee voimakkaammin kun näkee joka päivä lastensa liikkuvan. Kun jokin tietty liikkuminen sujuu itseltä, tuntuu voimakkaalta ja tavallaan kuolemattomalta. Kun taas ei suju, ajatukset ovat varsin toisenlaisia.

Hivenen negatiivissävyisen kirjoitukseni lopuksi haluan mainita, että minusta tuntuu nyt nelikymppisenä, että naisen elämäni on vasta alkamassa! Tuntuu, että alan viimein jotenkuten saavuttaa oman henkisen ikäni.

Tuntuu myös, että olen enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa. Tämä johtuu varmaankin suureksi osaksi siitä, että esimerkiksi parikymppisenä olin vielä liian epävarma, kolmekymppisenä olin raskaana/hoidin pieniä lapsia ja nyt nelikymppisenä olen viimein saanut oman kehoni tietyllä tapaa takaisin. Lisäksi varmuus omasta itsestä on arvatenkin lisääntynyt - toisaalta kyllä epävarmuuttakin on. Mikään ei koskaan näemmä tule valmiiksi omassa itsessä. 

Kun pohdin tulevaisuutta, se ei vaikuta synkältä. Toki olen krooninen huolehtija, mutta opettelen uskomaan, että asiat järjestyvät. Elämässä tärkeäksi olen myös alkanut oivaltaa sellasten asioiden tekemisen, mistä nauttii, silloin kun se on mahdollista. 

PS. Asiasta kolmanteen. Lapset toivoivat perjantaille wokkia - täytyy tosin tehdä edelleen aikuisten ja lasten versio. Nämä kasvikset tulivat aikuisten versioon, lapsille pakasteherneitä erikseen. Minulle wokki sopii oikein hyvin - tykkään tehdä ruokia joita osaan tehdä hyvin. Uusien juttujen kokeileminen ei ehkä sitten ole minun juttuni.

Ruuan hinnan nousu, korvakorut ja Titanic

 Touhin lempiasia on tällä hetkellä Titanic. En oikein tiedä, mistä hän on kiinnostuksenkohteensa saanut. No, edelliset kiinnostuksenkohteet olivat 1. ja 2. maailmansota, joten historiateema jatkuu. Muuten ihan hyvä, mutta kyseessä on 6-vuotias lapsi.

Olen joka tapauksessa päättänyt, että hyvä. Aiheissa on vakava ja surullinen puoli, jonka Touhi osittain ymmärtää. Titanicin hän osaa piirtää vaikka silmät kiinni. Miniluentoja aiheesta saamme kuulla päivittäin. 

Olen pohtinut muita lapsia, jotka saattavat pelästyä Touhin mielenkiinnonkohteista. Touhi ei kuitenkaan puhu pelottavia juttuja vaan enemmänkin "historiaa", tekniikkaa ja sen sellaista. Muita lapsiakin olen pohtinut vähemmän, kun kuulin että Touhin päiväkodin henkilökunta on etsinyt Touhille lisätietoa kaikista kolmesta aiheesta ;) 

Touhi saa joululahjaksi Titanic-palapelin. Uskon, että hän ilahtuu.

Korvakorukeskustelu jatkuu, siis Naakan kanssa. Luulen, että hän haluaa korut mutta prosessoi aihetta, koska korvakorujen ottaminen sattuu. Minä olen antanut luvan, mutta odotamme vielä sopivaa hetkeä. 

Itse sain ensimmäiset reiät juurikin kolmannella luokalla. Niihin tuli korut, joissa on vaaleanpunainen kivi. En ole varma, onko minulla korut tai ainakin toinen niistä edelleen tallella. Jotenkin muistelen, että homma sujui hyvin, mutta jotakin pientä häikkää oli.

Olin tyytyväinen itseeni, kun sain tehtyä vispipuuroa. Meillä valtaosa perheestä syö kyseistä hetkkua, yksi ei. Minulla on punaherukoita pakkasessa valtava määrä, ja ne olisi kiva saada käytetyksi ennen kuin tulee kesällä uusia.

Inspiraatiota huokeiden ruokien tekemiseen on myös vauhdittanut hintojen nousu, joka tuntuu jo omassa taloudessa. Toivottavasti hinnat eivät ainakaan radikaalisti enää nouse, koska muuten voi myös meille tulla ongelmia.

Meillä syödään jo valmiiksi pääasiassa varsin huokeasti, mutta lapset kasvavat ja syövät varsin hyvin. Tästä syystä kaupassa pitää käydä jatkuvasti, vaikka periaatteessa tehdään viikko-ostokset joka viikko. On kuitenkin selvää, että asiaan täytyy kiinnittää yhä enemmän huomiota jatkossa. 

PS. Leivoimme viime viikonloppuna ensimmäiset joulupiparit - minun ei tarvinnut osallistua kuin uunia käytettäessä.

PPS. Ehkäpä "kyseenalaisiin" kiinnostuksenkohteisiin ei pienten lasten kohdalla tarvitse puuttua niin paljon. Voi jopa hieman tukea asiassa, ettei tule tunnetta, että kiinnostuksenkohde on kielletty. Kohde voi sitten muuttua jossakin vaiheessa täysin.

PPPS. Piparitaikinaa on vielä toinenkin pakkaus pakastimessa. Ehkä leivomme taas viikonloppuna.

Viikon positiiviset!

 Välillä pitää kirjoittaa asioista, jotka ovat oikein positiivisia. Me emme ole olleet kipeinä ollenkaan tänä syksynä! Tämä on aivan huipputulos meille - vielä viime syksynä/talvella merkitsin muistiin Touhin 10 erillistä hengitystieinfektiota puolen vuoden sisään.

Muilla oli alle puolet tuosta, mutta käytännössä emme olleet kaikki yhtä aikaa terveinä yhtään kahden viikon pätkää. Se muuttaa jo elämää ja tekee lähitulevaisuuden ennakoimisesta vaikeaa. Toisaalta siihen tottui, koska koko lapsiperhe-elämä oli samanlaista.

Emme esimerkiksi ole istuneet lastensairaalan päivystyksessä tänä syksynä kertaakaan, mikä on aivan ihmeellinen asia. Tähän täytyy nyt yrittää tottua ;) Toki meille varmasti tulee vielä infektioita, mutta voimauttavaa on, ettei kierteenä kuten aiemmin.

Touhille kuuluu hyvää muutenkin: ensimmäinen hammas lähti tänään irti! Rohkaisin Touhia nyppäämään sen itse irti, ja hän teki työtä käskettyä. Hammas on nyt vesilasissa, hammaskeiju joutuu meillä yötöihin parin vuoden tauon jälkeen.

Olimme eilen uimahallissa. En voi lähteä lasten kanssa kolmisin uimahalliin, lapset ovat sen verran eri vaiheissa uimataidossaan. Nyt mukana oli kaksi aikuista, niin onnistui. Touhikin kyllä rohkaistuu koko ajan, vaikka ui vasta käsipohjaa. 

Koska lasten kanssa ei voi kovin paljon kuntoilla, sain tänään mahdollisuuden käydä itsekseni uimassa. Parin kuukauden tauon jälkeen kilometri sujui hiljakseen, mutta tuli se kuitenkin uitua. Täytyy sanoa, että sauna on mukava keksintö, kun tuli näin aikainen talvi :) 

Positiivista on myös, että olen saanut "pianotreenit" suhteellisen säännöllisiksi. Tosin kesto on kymmenisen minuuttia / päivä. Minua ehkäpä motivoi, kun pääsin viimein eräästä vaikeasta kohdasta eteenpäin. Nuottien luku on hivenen parantunut.

Toissapäivä oli melkoinen hulinapäivä, johon liittyi myös paljon erilaisia ohjelmanumeroita lasten oikeuksien päivän vuoksi. Kun illalla oli vielä Pilates, meinasi jaksaminen mennä, kun täytyi ostaa uusi pulkka. 

Jotenkin talvi saapuu aina joltakin kantilta yllättäen. Meillä on vielä Touhin toppahousut jossakin ihmeellisessä paikassa. Naakan toppatakki sentään saapui juuri - täytyy hakea paketti huomenna. 

PS. Touhi ei ollut ennen käynyt höyrysaunassa - nýt hänkin pääsi käymään sellaisessa.

PPS. Sain uusia nuotteja, tällä kertaa suomalaisten säveltäjien. Katsotaan, missä vaiheessa saan ne työn alle.

PPPS. Toivoisin, että pääsisin taas viikonloppuna uimaan matkaa. 

Kuulumisia Afrikasta ja sairaalasta sekä eräs vuosi kuvina pakettiin

Perheemme teki noin kuukausi sitten päätöksen: meille tulee kummilapsi kehitysmaasta! Muutaman hetken kuluttua meistä tuli burundilaisen, 8-vuotiaan pojan kummeja. Asia on iloinen ja jännittävä meille kaikille. Samalla lapset oppivat, että elämä on erilaista eri puolilla maailmaa, ja että kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia elämälle. Toisaalta ihminen on aika samanlainen kaikkialla.

Kummipoika D. asuu Burundin maaseudulla vanhempiensa ja kolmen sisaruksen kanssa. Hän käy koulua ja on toisella luokalla. Hän pitää pallopeleistä ja lukemisesta. Hän tekee kotitöitä, joista vedenhaku vie eniten aikaa.

Kehitysyhteistyö D:n kotiseudulla on vasta alussa. Ongelmia aiheuttavat puutteet terveydenhuollossa, koulutuksessa ja toimeentulossa. Kun työ etenee, saamme siitä lisää tietoa. Olemme myös jo lähettäneet kirjeen D:lle ja saaneet vastauksen :) 

Minä onnistuin viimein saamaan lasten vuoden 2021 Ifolor-kirjan valmiiksi. Olen tehnyt näitä kirjoja jo useamman vuoden, ja molemmat lapset tykkäävät niitä selailla. Itse kirjojen teko on välillä varsin työlästä, ja nyt saan suoraan aloittaa tämän vuoden kirjan, huh!

Sää on viimeinkin muuttunut, öö, talvisemmaksi. Tämä tuli tietenkin taas yllätyksenä, ja Naakalle on nyt jopa tilauksessa uusi toppatakki. Touhille siirtyi Naakan vanha takki. Onneksi pakkanen ei ole vielä paukkunut sen enempää. 

Oma talvitakkini on oikein hyvä - siis -10 ja sitä kylmemmillä lämpöasteilla. Pääasia toki on, ettei ole ainakaan kylmä. Asunnossakaan ei ole edelleenkään kylmä - asunto sijaitsee talon keskellä, eli meillä on talvisinkin vähän liian lämmin.

Katsoin nyt myös Paratiisi-dekkarisarjan 2. kauden loppuun. Pidän tästä sarjasta valtavasti, ja oikein harmitti, kun viimeinen jakso loppui. Varsinkin, kun se loppui jännittävään tilanteeseen. Uutta kautta saa varmasti taas odottaa.

Iäkäs sukulaiseni on sairaalassa. Tilanne ei nyt ilmeisesti ole henkeä uhkaava. Juttelin hänen kanssaan puhelimessa. Minä olen jokin määrittelemätön ystävä (myös noin satavuotias) menneiltä ajoilta, mutta lapseni muistuivat mieleen. Voi, kun nyt ei edellisten hautajaisten perään tulisi heti hautajaisia. Toisaalta peräseinä vääjäämättä häämöttää, kun on kuningatar Elisabethin ikäluokkaa. Pliis, ei kuitenkaan juuri nyt. 

Olen tehnyt kotijumppaa surkeasti, mutta toisaalta kävellyt tarpeeksi. En tiedä, olisiko hyvä vaihtaa noita kahta päittäin...ehkä huomenna. Olen kuunnellut musiikkia enemmän kuin pitkään aikaan. Vuoden pimeimpänä aikana, ennen joululauluja, kuuntelen tavallisesti lattarimusiikkia. 

PS. Kummipoika D. on tarkoituksella iältään omien lasteni väliltä. Näin asia konkretisoituu heille paremmin.

PPS. Nyt minulla on lähinnä Crown kesken. Luovuin Viaplaysta ja otin Netflixin. Lapset ovat edelleen palvelun pääasiallisia kuluttajia.

PPPS. Jo tuota lunta saisi tulla. Tulisi valoa samalla. Ai niin, ja aurausongelmia.

Sukujuhlia ja lemmikkieläimiä

Meidän viikonloppuohjelmaan kuuluivat hautajaiset. Kyse on lähes 100-vuotiaasta sukulaisesta, joten oli odotettavissa, että loppu on lähellä.. Silti tilaisuus pysäytti ajattelemaan, että kaikella on alkunsa ja loppunsa. 

Näissä hautajaisissa oli paljon lapsia paikalla. Naakalle ja Touhille tilaisuus oli varmasti myös mukava, sillä en usko heidän tiedostaneen, millainen määrä pikkuserkkuja heillä on. Tuttavuutta päästiin tekemään muistotilaisuudessa. 

Kotiinpaluun jälkeen olemme vain ottaneet rennosti. Lauantai-iltojen ohjelmaan syksyisin kuuluu edelleen Masked Singer, tosin en itse jaksa seurata sitä niin kiinteästi. Naakka ja Touhi kyllä kertovat, kuka joutuu poistamaan maskin missäkin vaiheessa.

Gerbiilit pääsivät eilen pitkästä aikaa juoksentelemaan lattialle. Juoksuttamista saisi tapahtua vähän useammin, mutta hyvä että saamme aikaiseksi edes joskus. Aikamoista vauhtia menivät kaikki kolme blondia.

Olemme sittemmin ymmärtäneet, että kaksi aukkoa, joista pääsee menemään sokkeliin, pitää myös tukkia ennen blondien keittiönvalloitusta. Vahinkoa ei ole sattunut, mutta olisi voinut sattua. 

Puolukan, Sahpanin ja Albin  lempipuuhaa on edelleen koivunoksien nakertelu. Onneksi tätä "luonnonvaraa" on saatavissa takapihalta vuoden ympäri. Vaikka oksia keräisi kuinka paljon, ne on nakerrettu silpuksi parissa tunnissa.

Myös akvaarion suhteen on pitänyt tehdä asioita. Ulkosuodattimen huolto, siis isompi, vaatii tiettyjen osien uusimista. Ne on nyt tilattu ja pian akvaarion asukkailla on taas astetta paremmat vesiolot. Uudet kardinaalitetrat, pikkusintit ovat pelotelleet mustatetroja, vaikka akvaarioliikkeessä väitettiin päinvastoin.

Sauvasirkoille onneksi kuuluu samaa vanhaa. Niitä on meillä on tällä hetkellä kuusi kappaletta - neljä täyskasvuista ja kaksi ihan pientä poikasta. Tämä lemmikkilaji on oikein helppohoitoinen. Edelleen niitä on kuitenkin hauska seurata.

Näillä näkymin meillä on lemmikkieläimiä aivan riittävästi. On hauskaa, kun kotona on pieniä hoivattavia ja niiden elämää on hauska seurata. 

PS. Molemmat lapset käyttäytyivät hautajaisissa oikein hyvin. Osasyy oli suklaarusinoissa, jotka olivat mukana siunaustilaisuudessa.

PPS. Gerbiilimme on tyttökolmikko. Joskus käy mielessä yhden poikueen teettäminen. Homma kuulostaa kuitenkin sen verran työläältä, että jätän sen paremmin asiaan vihkiytyneille.

PPPS. Akvaarion silikonisaumat menevät huonoiksi noin kymmenessä vuodessa. Täten koko tankki pitää uusia noin vuoden päästä. Katsotaan, jatketaanko vai päättyykö akvaarioharrastus siihen

Hotelli Torni, näkymät kattojen yli ja vähän muistelua

Pääsin pitkästä aikaa viettämään vuorokauden hotellissa aikuisseurassa. Alkusuunnitelmana oli lähteä Tampereelle, mutta tapahtuma, johon olin menossa, peruuntui. Helsinkiläiselle Helsingin keskusta on sitäpaitsi varsin vaivattoman matkan päässä, joten mikäs siinä :D

En ollut koskaan yöpynyt Hotelli Tornissa. Bar Ateljeessa olen käynyt joskus muinoin ennen lasten syntymiä. Huone sijaitsi 10. kerroksessa, ja täytyy sanoa että näkymät olivat upeat. Huone oli oikeastaan yhden hengen huone, mutta hyvin sinne kaksi mahtui.

Reissuun mahtui päivällinen Strindbergillä (en ollut hokannut että siellä on myös ravintola) sekä hieman istumista Tornin cocktailbaarissa, mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Tosin sieltäkin palauduttiin huoneeseen jo ennen iltakymmentä.

Täytyy sanoa, että pieni maisemanvaihdos piristää! En sinänsä koe lapsiani rasitteeksi, mutta kun viettää jonkin aikaa erossa, on taas mukavampaa olla yhdessä. Kenties tämä on totta molemmin puolin. 

Muuta miinusta reissuun ei mahtunut kuin että kun oli kerrankin mahdollisuus kävellä ympäri Helsingin keskustaa, oli varmaan se ainut todella kylmä ilta kuukauden sisään. No, silloin ei sentään satanut kuten nyt.

Asuin ennen Kampissa, kunnes kymmenisen vuotta sitten muutimme lähiöön metsän reunalle. Helsingin keskustan seutu oli pitkään niin arkista, etten pitänyt sitä kovin kummoisena - viimeisinä vuosina kaipasin lähinnä luontoa ympärilleni.

Täytyy sanoa, että 10 vuoden poissaolon jälkeen keskustassa käymisessä alkaa taas olla tiettyä hohtoa, varmaan sekin vaikutti, että katselin kaupunkia Tornista, ja suurin osa rakennusten katoista oli alapuolellani.

Panin merkille, että jos muuallakin, varsinkim Helsingin keskustassa on varsin paljon tyhjää liiketilaa. Ravintoloitakin oli pimeänä. Se oli vähän surullinen näky - toisaalta en kyllä itsekään käynyt shoppailemassa. Ravintoloissa kylläkin kävin.

Huomasin, että kaipaan nyt hieman kävelylenkkejä Punavuoressa, Kaivopuistossa ja Töölössä. Kaipaan myös Richardinkadun ja Kallion kirjastoja. Kun säät vähän paranevat, mikään ei estä minua retkeilemästä keskustan seutuvilla. Asumaan en sinne enää kaipaa.

PS. Olen iloinen, että Helsinki on sopivan kokoinen, suurehko kaupunki. Varsinaisiin suurkaupunkeihin täytyy sitten matkustaa ulkomaille.

PPS. Piti myös geokätköillä, mutta olen edelleenkin löytänyt valtaosan alueen geokätköistä - loput ovat ja pysyvät liian vaikeina.

PPPS. Hotelli oli remontoitu hyvällä maulla. Tosin lasiovi hotellihuoneen vessassa oli vähän hassu ;) 

 

Pitkästä aikaa leivontaa - kokkeina Rva ja Naakka

Minä tein eilen kattilallisen nakkikeittoa. Yhdessä Naakan kanssa teimme vielä piirakan punaviinimarjoista. Nyt voi jopa sanoa, että oman sadon marjoja - kaikki pakastimessa olevat marjat alkavat olla poimittu puutarhapalstalta.

Onhan se mukava tunne, kun ruoka, edes pieni osa ravintoa, tulee omalta (no, vuokratulta) maalta. Marjat ovat täällä pohjoisessa uskomattoman hieno asia. Niitä kasvaa metsissä ja ne ovat usein esimerkiksi ulkomaalaisille ihmeellinen asia.

Meillä oli kerran saksalaisia ystäviämme mökillä alkusyksystä. Silloin oli puolukka-aika. Huomasin, että vieraillemme oli elämys poimia puolukoita suoraan mökin pihasta. Meille se on normaalia ja monista myös ihan tyhmää ajanvietettä, itse olen aina kuulunut niihin, jotka siitä pitävät.Vieraillemme tuotti ongelmaa epävarmuus - mitä jos tulee poimittua jotakin myrkyllistä. Tätä en itse ole tullut edes ajatelleeksi, mutta voin kuvitella, että tällaisiakin ajatuksia tulee.

Australiassa asuva ystäväni kaipaa suomalaisia marjoja, erityisesti niiden happamuutta. Australiaan tulee kaikki tämän lajin syötävä ulkomailta. Suomessa käydessään ystäväni haluaa aina syödä puolukkarahkaa ja toisaalta myös ruisleipää.

Ulkomailla käydessä asia on toisinpäin - en ole pitkään aikaan käynyt välimeren maissa, mutta kyllähän se appelsiini siellä maistuu aivan ihanalta. Sitä etelämpänä en ole käynyt, mutta luulen että mangot ja kaikenlaiset "etelän hedelmät" maistuvat parhailta lähellä kasvupaikkojaan.

Naakka on innostunut leipomisesta. Siis paljon enemmän kuin minä :D Esimerkiksi kananmunan rikkominen sujuu häneltä paljon paremmin kuin minulta vastaavassa iässä. Täytyy nyt vain minunkin tsempata, niin Naakka saa tehdä ja kehittyä.

Minun piti myös yllättää tänään kylään saapuva appiukkoni sillä marjapiirakalla. Kun menin illan päätteeksi keittiöön, näky oli kuvan mukainen. Perheen toinen aikuinen kävi tosin napsimassa viimeisetkin palat. Minä söin yhden pienen palan eikä muita ollut paikalla omaa perhettä lukuun ottamatta. Vaikutuksen tekeminen suvun vanhimpaan jäi siis tällä kertaa...

Blogia on tullut pidettyä jo toistakymmentä vuotta, mutta valokuvien estetiikka on oikein vaihtelevaa. Eipä tullut kuvattua piirakkaa ennen kuin se oli jo melkein kokonaan tuhottu. Seuraavalla kerralla sitten koitan muistaa tämänkin ;) 

PS. Kaipasin marjastamaan tänä vuonna, mutta eipä tullut käytyä puutarhapalstaa kauempana. Ehkä ensi vuonna sitten.

PPS. Ehkäpä meidän täytyy Naakan kanssa leipoa vähän useammin, siis oikeasti.

PPPS. Näen muuten kohta pitkästä aikaa ulkomailla asuvaa ystävääni. Edellisestä tapaamisesta on koronapandemian ja muiden sattumien takia kulunut jo vuosia.

Lähtölaskenta kouluun

Touhin Tervetuloa kouluun - kirje tuli tällä viikolla. Se on samanlainen kuin Naakan kirje, jonka saimme loppuvuodesta 2019. Varsinainen kouluun ilmoittautuminen on sitten tammikuussa 2023, muistaakseni ilmoittautumisaika on pari viikkoa. 

Naakan kohdalla ilmoittautuminen ei onnistunutkaan Wilman kautta (spesiaaliluokka), joten menimme ilmoittautumaan koululle. Täytyy varautua Touhin kanssa samaan, sillä jos se meistä on kiinni, Touhi menee samalle luokalle isosiskon kanssa (luokalla silloin oppilaita kaikilta peruskoulun vuosiluokilta).

Kouluasiat tuntuvat sinänsä tutuilta - Wilmat ja muut käytännöt ovat meille tuttuja. Vähän kyllä hirvittää muun muassa ip-säätö ja se, kuinka itsenäinen Touhi on koulua aloittaessa. Täytynee alkaa harjoitella avaimen käyttöä jo ajoissa.

Touhin koulun alkuun on kerennyt henkisesti valmistautua. Kuitenkin, kun kirje saapui, tuli hetkellinen "voi apua, nyt se lähtölaskenta alkaa" - tunne. Päiväkotiuramme (melkein 8 vuotta) alkaa olla lopuillaan eikä alle kouluikäisiä lapsia enää ole.

Touhi on varmaankin jo nyt varsin koulukypsä. Eskarin keskusteluhetkessä todettiin sama molemmin puolin: mikään ei herätä huolta eikä mitään ihmeellistä ole havaittu :) 

Touhi tykkää eskarista. Hän on oikein innostunut esimerkiksi kirjainten havainnointiin. Lukutaito ei ole vielä "avautunut", mutta se voi tapahtua eskarivuoden aikana. Viimeistään se tapahtuu sitten koulussa, asialla ei ole sen suurempaa kiirettä.

Naakan tavoin Touhikin tulee viettämään aikaa myös "isolla" suomenkielisellä luokalla. Toivon, ettei luokka olisi ihan niin iso kuin Naakan luokka. Ikäluokat taitavat kyllä nyt olla todella isoja meidän alueella, jo nyt koulua käydään esimerkiksi leikkipuiston tiloissa.

Sinänsä meidän perheen elämä selkiytyy, kun molemmat lapset viettävät päivänsä samassa rakennuksessa. Tänä vuonna Touhi viettää aikaansa yhteensä kolmessa paikassa. Jos hänet pitäisi viedä ennen 8.30 päivälkotiin, paikkoja kertyisi viikon aikana neljä. Joo-o, tilanahtautta päiväkodissakin.

Touhi sai uuden repunkin nyt syksyllä, joten kovin suuria hankintoja kouluun ei tarvita. Tosin hän näyttää kasvavan varsin nopeasti ja vaihtavan vaatekokoa reilusti ennen koulujen alkua eli "varusvarastoa" pitää joka tapauksessa uusia. 

PS. Touhi tykkää olla sosiaalinen ja hän on haluttu leikkikaveri. Tämä on todella arvokas asia.

PPS. Luulen että T. odottaa jo että pääsisi kouluun. 

PPPS. Myös tulevien ekaluokkalaisten Whatssap-ryhmää puuhataan alueellamme - ilmoittauduin heti mukaan. Tästä se hiljalleen alkaa.