lauantai 30. joulukuuta 2017

Siellä leikkimässä!



Pikaiset iltaterveiset "toipumispenkistä" vaan! Rva & Naakka viettivät tänään tuntikausia Messukeskukseen järjestetyssä sisäleikkipuistossa! 

Jos rva jostakin kaupallisesta lapsiaktiviteetista tykkää, niin sitten sisäleikkipuistoista =) Niissä tulee aikuisenkin liikuttua, ja esimerkiksi venyteltyä itseään huomaamatta asentoihin, joita ei yleensä harrasta.

Naakkaa vaivasi alkuun suuruudenpula - hän ei osannut asettua oikein mihinkään. Vähitellen hän huomasi, mitä kaikkea paikassa voi tehdä, ja sitten meno olikin oikein vauhdikasta. Huomasin, että Naakka tykkää aktiviteeteista, joissa on jonkinlainen rata, josta pitää suoriutua. 

Naakka ei tykännyt...epäonnistumisesta. Kriisi oli lähellä, kun hän ei ensimmäistä kertaa keppariesteitä kokeiltuaan päässytkään kaikista yli. Naakan, 4, maailmaan ei ihan vielä mahdu harjoituksen kautta tullut onnistumisen ilo.

Hulppeaa sisäleikkipuistoa katsellesaan rva:n valtasi myös tietty nostalgia. Rva varttui maaseudulla 80- ja 90-luvuilla, jossa mikään tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Rva itse asiassa rakasti lapsena pomppulinnaa...se sijaitsi Särkänniemessä, ja siinä oli huippuna kirahvin pää. Sinne pääsi kerran vuodessa.

Toinen huippupaikka oli Puuhamaa. Siellä oli trampoliineja ja pomppupaikkoja, ja minimaalinen rva sai raivarin, kun piti lähteä kotiin...Muuten meillä ei ollut lähellä edes leikkipuistoa, joten sellaisetkin olivat eksoottisia.Sisäleikkipuistot taitavatkin olla rva:lle eräänlaisia lapsuuden unelman täyttymyksiä :D Onpa hauskaa, kun välillä sellaisessa käymme!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Loppuvuotta!

Välipäivinä meillä on ollut hulinaa. Onneksi kaikki ovat kuitenkin terveitä! 27.12.: Heräsin 10.30 nukuttuani 14 tunnin yöunet - olin vissiin tosi väsynyt! Päivällä lähinnä purettiin kaikenlaisia nyssäköitä ja viihdytettiin lapsia.

Naakan kanssa käytiin kyseisenä päivänä ruokavääntö - sen tuloksena Naakka söi puoli lautasellista keittoa ( :D ) Touhi pääsi iskän matkassa akvaarioliikkeeseen ja Naakka minun mukanani kaverille (minä olen kaverin äidin kaveri).

Siellä lähinnä istuin ja join kahvia. Vierailun loppupuolella soitimme vähän duettoa (minä pianoa, kappale oli täysin tuntematon ja ystäväni poikkihuilua). Naakkaakin opetin soittamaan, kappaleena oli "Tuiki tuiki tähtönen". Jos vähän enemmän vielä harjoittelisi, Naakka osaisi homman itsenäisesti.

28.12. Heräsin vaivoin puoli kymmeneltä...puhelimessa oli jo viesti eräältä ystävältäni, johon muuten tutustuin Naakan perhevalmennuksessa. Hän pyysi meitä tyttöjä leikkipuistoon. Kykenimme siirtymään puistoon klo 10.45, ja se oli hyvä päätös.

Yhdeltä menin sitten hierojalle. Hän totesi, että seisoma-asentoni on liian kantapääpainotteinen, ja ohjasi parempaan asentoon. Hieronnassa keskityttiin yläselkään, ja minä meinasin nukahtaa penkkiin.

Puoli kolmelta meille tulivatkin kolmas ystäväni ja hänen 6-vuotias poikansa. Reuhaaminen alkoi välittömästi, ja sitä kyllä kesti. Leikkinä oli kummitusjahti, mikä ei kyllä kuulemma ollut mikään leikki, vaan totisinta totta.

Ajanviete sisälsi myös ulkoilun, eli myös rva alkoi olla ihan fyysisesti väsynyt...onneksi nukkumaan päästiin ihan ajallaan.

29.12, eli tänään: Yritin aamulla siivota meidän eteisen vaatekoreja, eikä siitä tullut kuin kiukku, koska Touhi oli mukana auttamassa (hän veti tavaroita koreista ja laatikoista lattialle, ja kuljetti ympäri huonetta.

Puolen päivän aikaan olin oikein helpottunut, koska minulla oli kampaaja! Kävin laitattamassa pitkästä aikaa raidat, ja nyt täytyy totutella uuteen ulkonäköön. Olen tosi tyytyväinen, eli en siis aio totutella.

Parin tunnin päästä lähden iltakylään, jossa tapaan kaksi ystävääni =) Näitä reissuja pyrin aina harjoittamaan säännöllisin väliajoin, sillä kaikki muu on lähinnä kotona oloa lastenhoidon merkeissä.
Odotan nyt jo kovasti iltaa.

Tulevia päiviä:  Haluaisin edes kerran keretä tehdä jonkin vähän pidemmän Youtube-videojumpan. Lisäksi olen kuulemma menossa kuntosalille, ja viemään Naakan sisäleikkipuistoon... Ei siinä sitten sen erikoisempaa.







keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Yskäinen joulu

Puuh, olipas meillä joulu! Hyväksyttävä se kai on, että lasten kanssa sattuu ja tapahuu. Touhi oli jouluviikolla flunssassa...se alkoi helpottaa, ja Touhi sai yskän. Jouluaattona, kun olimme jo pakkautuneet autoon, alkoi touhi yskiä "haukkuvasti".

Automatkan aikana tulimme siihen tulokseen, että on poikettava päivystyksessä määränpäämme lähellä. Ei siinä mitään...olimme jo aika nälkäisiä, mutta onneksi sairaalan päivystyksessä oli tarjolla glögiä ja pipareita!

Touhi voi yskästään huolimatta suhteellisen hyvin. Hän kirmasi Naakan kanssa pitkin käytävää, ja odottelun aikana luettiin kirja jos toinenkin. Tilanne alkoi mennä tiukoille, kun odotus lääkärille kesti 1,5 tuntia, ja joulupukin oli määrä saapua kohteeseemme tiettyyn kellonaikaan...

Kyllä siinä tuli vuodatettua tuskanhikeä, jota lisäsi huoli pojan terveydestä ja toisaalta siitä, saako tyttäremme nähdä joulupukin vai ei.

Pääsimme viimein lääkärille. Lääkäri totesi kurkunpään tulehduksen, ja hoidoksi Touhi sai adrenaliinia ja kortisonia. Hänen mielestään viiden minuutin hengitys naamari kasvoilla oli ihan kauhea kokemus, mutta onneksi vaste oli hyvä.

Joulupäivänä yskä paheni jälleen, ja iltapäivällä istuimme päivystyksessä jälleen. Touhi voi onneksi hiukkasen paremmin.

Tapaninpäivä toi jo helpotuksen, ja Touhin yskä oli lieventynyt normaaliyskäksi, haukkuvaa yskää ei enää tullut. Jatkosuunnitelmamme on saada Touhille jonkinlainen jatkuva astmalääkitys, joka voitaisiin aloittaa heti flunssan alkaessa.

Touhi alkoi sairastaa viime huhtikuussa. Korvatulehduskierre edeltävine flunssineen kesti heinäkuuhun. Sen jälkeen on loppuvuoden aikana ollut yksi jakso, jolloin Touhi oli 4 viikkoa terveenä. Muulloin flunssa tuli kahden- tai kolmen viikon välein.

Miten rva:n oma joulu meni? No, totta puhuen, mitään joulurauhaa ei juuri ollut. Rva toipunee joulusta vielä monta päivää. Eilen illalla, kun pääsimme kotiin, oli rva sekä henkisesti että fyysisesti niin puhki, ettei kyennyt oikein mihinkään.

Yöt olivat menneet Touhin kanssa levottomasti, samoin päiväunet. Touhi ei kipeänä jää nukkumaan helpolla yksin, joten hänen nukuttamiseensa kului aina useampi tunti. Päiväunet Touhi nukkui niin, että minä olin vieressä.

Sain toki paljon apua isovanhemmilta, joiden luona olimme. Jouluun mahtui myös mukavia hetkiä: lasten ilo pakettia avatessa ja jännitys, kun pukki tuli. Sain jopa itsekin lahjoja, muun muassa ihanan oloasun, tuoksun, sukkia, upean ryijyn ja kirjan.

Oli myös sisko, isomummo sekä muutamia tuttuja, joita tapasimme, kun ulkoilimme. Vein Naakan pitkälle pulkkalenkille, kun oli lunta ja pakkasta. Meillä  Helsingissä ei ole lumi vieläkään maassa.

Välipäivinä taidan keskittyä olemaan ihan rauhassa (hmm, tai ainakin olemaan tekemättä mitään ylimääräistä). Olen iloinen, kun Touhi on jo melkein terve. Suunnitelmissa on tavata myös muutamia ystäviä ja heidän lapsiaan.

Olen myös jonakin päivänä menossa pitkästä aikaa uimaan! Se tuntuu valtavan mukavalta, olen uinut viimeksi syyskuussa. Lapset eivät kuulu tähän suunnitelmaan, aion ottaa ihan omaa aikaa. Katsotaan, tuleeko uimisesta ensi vuoden puolella säännöllisempää...

PS. Touhi on lisännyt sanavarastoonsa yhden sanan: "pappa". Pöllö on "pöö"

PPS. Minä kerkesin ihmeen kaupalla venyttelemään minimaalisesti läpi joulunpyhien.

PPPS. Olen kuullut iloisia uutisia ystäviltäni. Ne käsittelevät mm. uutta parisuhdetta, myönnettyjä apurahoja sekä varattua lomaa aurinkoon. Olen valtavan iloinen heidän puolestaan!


perjantai 22. joulukuuta 2017

Ihmeellinen, iso lapsi

Olen viime päivinä katsellut ihmeissäni monia asioita - esimerkiksi meidän Naakkaa. Hän on jotenkin jo niin uskomattoman iso. Balettinäytös oli oma lukunsa, mutta on muutakin. Äsken hän koristeli itse joulukuusen - vain tähti jäi aikuisille.

Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille.

Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa.

Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeksi vielä aurinkotervehdyksen, sillä olen jälleen toivottoman jumissa. Hierojalle meno jää jonnekin joulun jälkeen...

Lenkillekin pääsin tänään, ja täytyy sanoa, että nyt tämä pimeys alkaa käydä jopa minun voimilleni! Huomaan ajattelevani erilaisten matkanjärjestäjien esitteitä, ja mielessäni siintää auringonpaiste ja lämpö.

Luultavasti en juuri nyt matkalle pääse, mutta 2018 voisi pitää sisällään jonkinlaisen matkan, ja nimenomaan lämpimään. Minua kiehtoisi, yllätys yllätys, lähteä matkalle ihan itsekseni, eli rva seuranani.

Rupesin tuossa yhtenä päivänä pohtimaan, että edellisestä matkastani, jolle lähdin itsekseni, on nyt kulunut yksitoista vuotta! Se muuten suuntautui Etelä-Saksaan, Stuttgartiin tapaamaan hyvää ystävääni, jota en nyt olekaan tavannut moneen vuoteen.

En oikein tiedä, mitä on tapahtunut...tai tiedänpä hyvinkin. Niskavamma vei aluksi kyvyn liikkua itsenäisesti, sitten tunteen, että ylipäätään pystyn siihen. Sitten tulivat lapset, eli se klassinen...

Nykyisellään, en näe mitään terveydellistä estettä matkustaa yksin. Huvittavaa on, että alan matkustamista suunnitellessani pohtia, että mitenkäs nykyään matkustetaan :D Osaan minä tietty pakata laukun ja suunnata lentokentälle, mutta entäs se varaaminen ja kaikki muu - rva ei omista edes luottokorttia, mikä pitäisi varmaankin hankkia.

On oikeastaan aika pelottavaa huomata, miten joskus on osannut jotakin, ja nyt ei osaa. Elämä toki kulkee omia reittejään ja työmuistiaan ei pidä rasittaa liikaa, mutta itsenäisempi matkustaminen on eräs asia, jonka rva haluaisi uudelleen oppia.

Rva on huomannut, että alkaa siirtyä niskavammavaiheessa eteenpäin...ainakin toivottavasti. Takapakki iskee yleensä heti, kun pääsee iloitsemasta. Luulen, että parina seuraavana vuotena suoritan useita "paluu normaaliin" - vaiheita. Aika näyttää, millaisten asioiden pariin palaan ja mitkä jäävät kokonaan pois.

PS: Huomenna joulunodotuksemme jatkuu jo normaaliksi tulleella tilanteella, eli rva jää kotiin, kaikki muut poistuvat. Huomenna pakkaan lahjat ja leivon tortut!

PPS: Touhi-Touheloinen osaa sanoa nykyään neljä sanaa. Ne ovat: äiti, isi, joo ja ei.

PPPS: Lähikauppani ilahdutti minua tällä viikolla myymällä monenvärisiä porkkanoita, nämä olivat hauskimpia (muuttuivat keitettäessä myrkynvihreiksi, joten se siitä):




torstai 21. joulukuuta 2017

Esityspäivä

Syksyn mittaan olen sanonut lukemattomia rumia sanoja, kun olen yrittänyt luotsata 4-vuotiasta (ja Touhia matkaseurana) viikoittaiselle balettitunnille. Olen edelleenkin sitä mieltä, että onneksi emme aloittaneet yhtään aikaisemmin. Siitäkin olen edelleen samaa mieltä, että yksi harrastus riittää.

En oikeastaan ymmärrä, miten jotkut jaksavat kulkea alle kouluikäisten kanssa harrastamassa useamman kerran viikossa. En myöskään tiedä, onko tämä välttämätöntä lapsen kehitykselle. Leikkiminen sen sijaan on.

Naakka on ollut verrattaen vaitelias harrastuksestaan...monella lapsella baletin aloittaminen on merkinnyt askeleiden harjoittelua, tukanlaittoa ja balettitamineiden vapaaehtoista käyttöä myös kotioloissa.

Ei meidän Naakalla - ei todellakaan! Hän on ollut hyvin pedantti, ja ilmoittanut, että sellainen kuuluu vain balettitunnille. Kotona hän on ottanut esiin ponit, barbit, kirjan tai ihan mitä vaan, mutta ei kuitenkaan balettitarvikkeita. Eilisen lelu oli muuten Squirtle-pokemon.

Varsinkin marraskuu oli tosi vaikea - Naakka ilmoitti joka kerta, ettei mene enää balettiin. Hänellä olikin pitkä tarhapäivä takana, ei siis ihme. Ajattelin, että näinköhän tämä baletti loppuu tähän, tai ainakin loppuvuoteen.

Joulukuussa Naakka alkoi virkistyä uudelleen. Syyksi paljastui nopeasti jouluesitys. Tyttäreni tajusi, että pääsee jouluesitykseen, joka pidetään oikeassa teatterissa! Pukujakin soviteltiin, ja askelia treenattiin - jälleen kaikki äidiltä salassa. Tunneillehan ei muutenkaan pääse, aikuiset odottelevat ihan muissa tiloissa.

Toissapäivänä Naakka haettiin päiväkodista kolmelta. Neljältä hänet jätettiin teatterin takaovelle, josta hän katosi pukuhuoneisiin. Sen jälkeen en häntä nähnytkään, ennen kuin lavalla. En oikeastaan jännittänyt Naakan puolesta, hän on yleensä fiiliksissä, kun jotakin poikkeuksellista tapahtuu.

Esitys meni Naakan osalta mainiosti! Hän tanssi ryhmänsä kanssa pikkutonttuna, ja oli mukana myös esityksen avauksessa (muutama pikkutonttu ilmestyi tai oikeastaan nostettiin lavalle hetin alkuun). Naakan ryhmän numero meni nopeasti ohi, ja loppu olikin muuta.

Rva tykkää tanssin katselemisesta. Viimeksi rva harrasti tanssia 20 vuotta sitten, mutta muistaa vielä, kuinka jännittävää esiintyminen oli. Naakka ei kyllä näyttänyt jännittävän yhtään.

Emme saaneet tytärtämme takaisin pukuhuonetiloista mitenkään heti esityksen jälkeen - 21.30. Naakkamme vapautui pitkästä päivästä tyytyväisenä, onnellisena ja ylikierroksilla. Kello oli varmaankin jo lähempänä yhtätoista, kun Naakka nukahti. Touhi oli ollut koko ajan hyvässä hoidossa kotosalla, ja oli nukkunut jo hyvän aikaa.

Kun olen esityksen jälkeen kysellyt Naakalta, jatketaanko balettia ensi vuonna, vastaus on ollut ehdoton kyllä =)






maanantai 18. joulukuuta 2017

Kadonnut pipo

Rva:pa oli eilen ravintolassa..ihan tästä samasta talosta olevan, samanlaisessa elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa (ihanaa <3 ) sinne rva kiirehti hierojalta. Tänään, aamulla, rva oli jälleen lähdössä asioille.

Lähtökiireessä rva huomasi, että pipo jäi johonkin...asioilla käynnin päätteeksi rva porhalsi läpi sekä hierontapaikan että ravintolan. Sieltähän se pipo löytyi, tuli kiitollinen olo.

Asioilla käynnin tuloksena Niskasilta löytyy nyt varusteet Naakan balettiesitystä varten. Hankinta tapahtui vähän viime tipassa, mutta vältyinpähän kaupungille lähdöltä Touhin kanssa. Sinne perkuleen balettitunnille Naakka täytyy kuitenkin viedä Touhin kanssa.

Mitä pidemmälle joulukuu kuluu, sitä vaihtelevammiksi päivät (ja yöt) ovat Niskasilla tulleet. Flunssa on iskenyt itse kuhunkin perheenjäseneen, mikä taas on lisännyt valveillaolotunteja öiseen aikaan. Nyt taudit näyttäisivät kuitenkin helpottavan.

Iloksemme sää on pikkuhiljaa parantunut, ja sitä kautta ulkoilukin on mukavampaa. Vaikka lunta ei niinkään ole, on lasten kanssa suuri helpotus, kun mitään ei ainakaan sada. Se muodostuu merkitykselliseksi, kun siirtymiä ja sananmukaista ulkoiluttamista kertyy päivittäin paljon.

Joulu..no huh! Täytyy sanoa, että viime aikoina se on tuntunut lähinnä pakolliselta uurastukselta, joka täytyy viedä läpi, jotta voisi alkaa toipua koko myllerryksestä suunnileen tapaninpäivän aikaan. On siinä toki kivoja hetkiäkin, ja nyt lahjat on ainakin hankittu (paketointi on vielä aika vaiheessa).

Elikkä, rva:n blogi ei nyt taida kilpailla samassa sarjassa tunnelmallisten joulunodotusblogien kanssa. Niitä on kyllä kiva lueskella ja katsella, ei sen puoleen. Olisin iloinen assistentista, joka toisi vuodenaikajuhlat eteeni valmisteltuina, ja minä lähinnä tyytyväisenä fiilistelisin...lähimmäs joulutunnelmaa olen tähän mennessä päässyt Touhin joulumuskarissa viime perjantaina.

Tänään erityisen mukavalta on tuntunut juurikin tuo löytynyt pipo. Olen suurimman osan elämääni ollut pipopää, yläasteella taisi olla lyhyt ajanjakso, jolloin pipon käyttö ei ollut cool (silloinkin vedin sellaisen päähäni, kun kukaan ei ollut näkemässä).

Tämä kyseinen valkoinen pipo liittää minut myös erääseen naisporukkaan, jolle muotoutui oma nimikin, koska meillä kaikilla sattui viime talvena olemaan valkoinen tupsupipo! Tämä porukka on erityinen, tapasin heitä viikoittain kolmen vuoden ajan. Nyt kommunikaatiomme jatkuu suljetussa fb-ryhmässä.

Tänään illalla rva, Naakka ja Touhikin, valmistautuvat Naakan huomiseen balettiesitykseen. Luvassa ei ole ihan läpihuutojuttu, sillä se tapahtuu teatterissa x, jonne lapsi täytyy toimittaa aikaisin iltapäivällä. Takaisin 4-vuotiaamme palautetaan vasta esityksen jälkeen. Uskon, että Naakka selviää hienosti <3








perjantai 15. joulukuuta 2017

Mielipiteitä loskan keskeltä

Niskasille kuuluu vaihtelevan loskaista. Ai että, kun rva vihaa nimenomaan loskakeliä. Tiistaina täällä oli ihan varsinainen myräkkä. Sitä roikaletta satoi taivaalta koko päivän, ja Naakanhakureissulla Touhin rattaat juuttuivat keskelle risteystä. 

Mitä sitten kävi? No, juurikin se, jota Helsingissä oletin - heti löytyi useampi vapaaehtoinen auttaja, joiden kanssa jyräsimme rattaat turvallisempaan paikkaan. Minun kokemukseni kotikaupungistani on tämä, enkä pettynyt nytkään =) 

Seuraavaan risteykseen sompailimme 15 sentin vesilätäkössä - no, eteneminen oli kieltämättä helpompaa. Seuraava risteystä ennen taisin jupista jo itsekseni kaikkia kirosanoja, jotka osaan. Sitten, tai ehkä juuri siksi, sain jälleen apua rattaiden kanssa!

Kun pääsimme päiväkodille, olivat rva:n kengät ja housut oikein kivasti vettyneet. Touhi...no hän oli taivaalta sataneen suojalumen peitossa. Kaiken keskellä loisti onnellinen hymy! Kerrankin jotakin jännittävää, kuten räntäsade, tapahtui.

Takaisin tulimmekin ratikalla...pysäkillekin oli toki vaikea päästä, ja sitä sporaa odottaessa meni tovi jos toinenkin. No, tänään eli perjantaina oli myös loskakeli. Tilanne ei ollut ollenkaan niin paha kuin tiistaina, mutta toki se toistakymmentä senttiä syvä lätäkkö oli toki paikallaan.

Viime päivinä on somessa ja mediassa vellonut keskustelu äitiyden kamaluuksista. Rva:n täytyy todeta asiaan, että hyvä, kun viimeinkin sanotaan! Ihminen voi tosiaankin sanoa, että fiilis vauvan kanssa on p*ska ja silti samalla voi rakastaa lastaan.

Rva sanoisikin, että kun lapset kerran ovat niin lyhyen aikaa pieniä, miksi pilata se aika vakuuttamalla, että kaikki on tosi upeaa silloinkin, kun fiilis on todella surkea! 

Rva:n matka äitinä on ollut vaiheikas, mukaan on mahtunut muun muassa lapsettomuus, synnytyksen jälkeinen masennus, hyperemeesi sekä kaksi yli kaksi vuorokautta kestänyttä synnytystä ja yksi (luultavasti)koliikkivauva. Kuka voi määritellä minun äitiyteni puolestani, jos sanonkin, etten todellakaan ole tykännyt kaikesta.

Koko sattumusten sarjan jälkeen nuo kaksi vekaraa ovat tänä päivänä yhtä kuin minä itse.

PS. Tänä viikonloppuna sekä juhlitaan yhtä valmistunutta että käydään läpi Naakan balettiesityksen kenraaliharjoitus. Ilmassa väreilee jännitys!

PPS. Rva oli eilen pikkujouluissa, jonne sai kutsun työpanoksensa kautta!

PPPS. Eikös ole hienoa, että tämä kaikki nykyään onnistuu - niska on toipunut vuosien varrella paljon. 

lauantai 9. joulukuuta 2017

Voihan väsymystä!

Rva:han iskee välillä lasten kanssa puuhatessa ihan fyysinen väsymys. Yleensä se alkaa vasta iltapäivän puolella, kun olen nostellut Touhia parikymmentä kertaa johonkin ja jostakin pois. Olen myös yleensä siinä vaiheessa kontannut lattialla, kiivennyt johonkin ja heittänyt ulkoilukeikan Touhin ja rattaiden kanssa (tänään Naakan, Touhin, rattaiden ja ruokaostosten kanssa).

Lapsillani on myös salamannopea refleksi huomata, että äiti on istuutunut. Silloin nyt ainakin täytyy nousta ylös ja mennä auttamaan jossakin, ihan missä tahansa. Jos äiti menee ihan makuulleen, esimerkiksi nuoremman päiväunien aikaan, siitä täytyy nousta kolmen minuutin välein ylös, kun 4-vuotiaalla on joku kriisi, huh!

Siksipä, kun lapset ovat menneet nukkumaan, rva pääasiassa istuu...tai lojuu jossakin. Noin kymmenen minuutin jumppahetki on ok, onneksi siinä ajassa ehtii tehdä yllättävän paljon. Venytellä voin kyllä sen lisäksi...ainakin joskus.

Henkinenkin väsymys on tuttua rva:lle. Pysyn edelleen kannassani, etten ole mikään luontainen kotiäitihahmo. Tämä menee ihan hyvin ja päivissä on paljon hienoja hetkiä...silti, kaipaan ihan uskomattoman paljon keskittymistä..siis sitä, ettei koko ajan tarvitsisi olla valmis keskeyttämään ihan mikä tahansa toimi ihan missä vaiheessa tahansa, kun jompikumpi palosammuttimistani käynnistyy.

Henkistä väsymystäni hoidan...no, omalla ajalla. Tänään se sisälsi 45 minuutin lenkin sekä nyt noin tunnin ennen nukkumaanmenoa. Pienikin kahvihetki auttaa huomattavan paljon, ja huomaan olevani taas ihan mukiinmenevä vanhempi.

Illalla minä yleensä luen blogeja ja kirjoitan välillä omaani. Pelaan välillä jotakin peliä. Televisiota katselen tällä hetkellä aika vähän, useimmiten lähinnä kymppiuutiset.

Aina illalla luen ennen nukkumaanmenoa. minulla on aina kaksi kirjaa menossa samanaikaisesti. Näin on ollut varmaankin aina. Rupesin juuri pohtimaan, että olen tainnut lukea illalla ennen nukkumaanmenoa aina 7-vuotiaasta asti.

Edellisessä kirjoituksessa taisin kertoa, mitä luen tällä hetkellä. Ai niin, viidettä Harry Potteria en maininnut, luen myös kirjoja moneen kertaan. Yritän mennä ajoissa nukkumaan, ja aina välillä onnistunkin.

PS. Melkein viimeinen iltatoimeni on kalojeni ruokinta. Tämä on vähän hassu aika, koska missaan koko ruokahetken, kun valot ovat olleet poissa jo useamman tunnin. En ole siltikään onnistunut muuttamaan totuttua rutiiniani.

PPS. En voi nukkumaan käydessä koskaan tietää, milloin uni keskeytyy. Viime yönä eka keskeytys tuli 1.30, se oli Naakka, joka luuli pääsevänsä katsomaan aamupiirrettyjä...

PPPS. Kaikesta väsymyksestäni huolimatta olen näemmä onnistunut tuottamaan yksilön, joka on melkein valmis aloittamaan uransa Dingossa, hän on melkein kuin Nipa:


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivä ja joulukuun joogaa

Isoisäni syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kun hän oli 1-vuotias, Suomi itsenäistyi. Tänään, sukupolvia myöhemmin, juhlii 100-vuotiasta Suomea eräs toinen yksivuotias poika perheineen. Hyvää itsenäisyyspäivää, 100-vuotias Suomi!

Tänään kävin Touhin kanssa ulkona. Olipa hienon sään pakkasherra antanut tälle päivälle. Touhi liikkui oikein toden teolla, sen verran vaikeaa 1-vuotiaan kulku paksussa toppapuvussa on. Itse en päässyt kovin paljon liikkumaan, aikuiselle kulkumme oli varsin hidasta.

Tänään suunnitelmissa on ainakin joulukoristeiden asettelu. En tosin ole varma, onnistuuko se juuri tänään (se on erityisesti Touhin hoidosta kiinni), kuten on moni muukin asia perheessä nykyään. Poika itse on kyllä älyttömän hyväntuulinen :)

Siivosin pari päivää sitten akvaarion. Odotin mielenkiinnolla, tulisiko lappoämpäriin kalanpoikasia. Olin muutamaa päivää aikaisemmin nähnyt yhden kalanpoikasen pintatiheikössä, mutta seuraavana päivänä en enää nähnytkään.

Meillä on tuo intiaaninsulka-parvi niin tehokas "lihanpalojen" syöjä, etteivät poikaset meidän akvaariossa selviä. Ajatuksissa on kyllä ollut intiaaninsulista luopuminen, mutta toisaalta parvi on niin hieno ja hyvävointinen, että ovat olleet toistaiseksi meillä.

Nyt yritän myös puoliepätoivoisena kasvatella erästä tähdikkimäistä kasvilajia, jonka kotilot söivät lehdettömäksi. Nyt kotiloita on taas poistettu urakalla, joten toivon, että kasvi kasvattaisi uudet lehdet. Toivossa on hyvä elää...

Siltikin, platyt ovat nykyisen mielenkiintoni kohde. Mun muassa tällainen uros meillä asustelee. Hän on väritykseltään kaikkein hauskin kalani.



Olen viime päivien aikana yrittänyt pitkästä aikaa joogata. No, se on kuin puupökkelö yrittäisi siirtyä asennosta toiseen! Jatkan kuitenkin sinnikkäästi - jos joku paikka ei mene rikki. niin eiköhän asteittaista vetreytymistä hiljalleen ala tapahtua.

Harjoituksia on kyllä kivaa tehdä pitkästä aikaa. Soturiasennot tuottavat eniten hankaluuksia, en meinaa millään saada kroppaa pysymään oikeassa, ryhdikkäässä asennossa.

Koska en vieläkään käy oikeilla tunneilla, olen oppinut asentoja videoista ja kirjoista. Pysyn yksinkertaisissa perusliikkeissä, ilman opastusta ei kenties ole fiksua pyrkiä kovin suureen monimutkaisuuteen.

PS. Tällä kertaa on kesken tämä kirja. Anne B. Ragde: "Berliininpoppelit". Laahaavan alun jälkeen tarina lähti rivakasti liikkeelle, ja nyt huomaan viimeisten sivujen olevan lähellä. Onneksi kirjaan on jatko-osia.

PPS. Joo, aion katsoa linnan juhlia, jos minun annetaan katsoa :D

lauantai 2. joulukuuta 2017

Rva tavaratalossa

Rva otti tänään suunnan kohti tavaraloa - ja sai matkalla yhden aiheen kirjoitukseensa: huimaus iski! Huimaus on nykyisin jo aika harvinainen vaiva, rva:n niska on tainnut toipua siinä suhteessa ihan hyvin (no eihän sinä mennyt kuin melkein vuosikymmen, Suomi oli melkein 92-vuotias, kun rva niskansa satutti)...

Nyt huimaus liittyi suoraan jumitukseen - edellisestä hieronnassa käynnistä on lähes kaksi viikkoa, seuraava sessio täytyy varata pikimmiten. Se liittyy pään kääntämiseen...kun kääntelin päätäni, tuli tuntemuksia, kuin maa olisi uponnut jalkojen alla alemmas ja palannut äkkiä ylöspäin...aika inhaa!

Kyllä se jumitus vaivaa muutenkin, on kipeä ja tukkoinen olo, siis lihaksissa. Olen viime päivinä (tai oikeastaan iltoina) harjoittanut oikeaa kättäni. Olen Touhin sijaan nostellut kahvakuulaa. Käsi väsyy normaalisti, mutta sitä en ihan tajua, miksi se myös puutuu.

Ah, tavaratalosta...rva ei ole mikään antaumuksellinen shoppailija. Käyn oikeasti tavaratalossa tosi harvoin. Tänään totesin, että ehkä pitäisi. Kun rva menee kirjakauppaan, hän suorastaan rentoutuu. Koska kirjallisuus on tuttua, ei tarvitse pähkäillä koko kauppaa läpi, ja kokemus on miellyttävä.

Nyt kulkuni suuntautui ensin kosmetiikkaosastolle, hankin elämäni ensimmäisen kuivashampoon! Vannoutuneena kotiäitilookin (huh) edustajana suosikkivälineeni hiustenlaitossa on pipo. Se toimii, kunnes se otetaan sisätiloissa päästä pois...

Nyt sain eräältä ystävältäni tarkat ohjeet hyvästä merkistä ja laadusta, ja onnistuin siitä huolimatta kysymään erittäin huolitellulta ja valkotakkiselta (miksi meikkiosastolla pukeudutaan kuin lääkärikeskuksessa) henkilökunnan edustajalta, missä ne merkin x tuotteet ovat.

Sain ystävällisen vastauksen, että siinä ne ovat silmiesi edessä...no missäpäs muualla tosiaan! Myös ohjeistus tuotteen käytöstä oli ystävällistä, se tuntui kivalta.

Niin, kosmetiikka, sisustus jne. vs. kirjaosasto. Ehkäpä rva:n pitäisi hilata itsensä useammin tavarataloon, jotta paikka tulisi tutummaksi. Kaikenlaisia ihmeellisiä tavaroita siellä oli, toki sentään tunnistin suurimman osan. Pieni poikkeaminen mukavuusalueelta eli käynti tavaratalossa oli siis hyvä juttu!

Huomenna rva:n päivä on hyvin epätavallinen: muu perhe suuntaa päiväretkelle Turun linnaan, sinä aikana rva toimittaa joulutontun virkaa kotosalla. Lapset ovat siinä iässä, ettei mitään jouluun liittyvää kertakaikkiaan voi toimittaa heidän läsnäollessaan.

Tai voihan sitä nyt jotakin...eilen leivottiin tyttären kanssa pipareita, eikä todellakaan itse tehdystä taikinasta. Rva:n mielipide on, että edelleenkin taikina on parempaa kuin valmiit piparit!




torstai 30. marraskuuta 2017

Kotoilua viime päivinä

Niskaset alkavat päästä pahimmasta tautivaiheesta ohi. Tällä hetkellä Naakka on jo päiväkodissa, Touhi on kotosalla, missä hän olisi muutenkin. Touhilla on nyt näppylöitä siellä täällä, mutta ne eivät tunnu kutisevan, tai ainakaan hän ei raavi.

Kahden lapsen taudit olivat tässä tapauksessa erilaisia, Touhi sai enterorokosta paljon lievemmän version. Kotipäivät sairaiden lasten kanssa olivat intressantteja: piti yrittää keksiä tekemistä tekemisen perään.

Naakka katseli ohjelmia, väritti värityskirjaa, leikki paljon legoilla (pikkulegot ovat portin takana olohuoneessa) jne. Touhi touhotti sitä kaikkea tavallista, mitä 1-vuotias yleensäkin touhottaa. Usein homma toimi neljän seinän sisällä oikein hyvin.

Sitten oli niitä toisenlaisia hetkiä...katselimme ikkunasta ulos, yritin keksiä, miten kustakin yksittäisestä kitinästä päästään ja minulla oli rehellisesti sanottuna kuolettavan tylsää! Ulospääsy on arvokas asia, kun ulos ei voi mennä.

Naakan ja Touhin tautien välissä oli yksi päivä, jolloin esikoinen oli tarpeeksi terve eikä kuopus ollut vielä kipeä. Silloin suuntasimme ulkoilemaan! Lähipuistot tuntuivat yhtäkkiä äärettömän mielenkiintoisilta!

Minulla on nykyään onni asua talossa, jossa on kaksi muuta perhettä, joilla on lähes samanikäiset lapset kuin meillä. Kaikki muut lapset tästä porukasta ovat muuten Naakkaa lukuun ottamatta poikia. Heidät kohtasin ulkoilupäivänä, tuntui valtavan virkistävältä nähdä muita ihmisiä, varsinkin aikuisia =)

Viime päivinä, kun taudit ovat lieventyneet, on rva ollut väsynyt. Väsymys tulee yleensä itselle vähän jälkijunassa, ja pari viime päivää ovat olleet rva:n osalta sellaisia, jolloin harva askare on edennyt, saati sitten tullut valmiiksi.

Toissailtana rva pääsi kirjastoon. Voi, mikä rauha ja itsekseen olemisen ilo! Rva:lla on vino pino kirjoja kotona, itselle lainasin vain tietokirjan, jossa kerrottiin kotiapulaisista Suomessa viime vuosisadalla. Itse asiassa syvennyin kirjaan jo kirjastossa, kun kerrankin ei ollut lapsia mukana.

Naakallekin toin toki kirjoja. Häneen iskevät tällä hetkellä klassikkosadut, joten lainasin Beskovin Täti vihreä, Täti ruskea ja Täti sinipunaisen, Peppi Pitkätossun sekä paksun Uppo Nalle -kirjan, jossa on monta tarinaa.

Touhillekin olisi ollut paksukantisia ensikirjoja, mutta nyt ei vielä lainattu mitään. Touhi käsittelee kirjoja niin voimallisesti, ettei lainakirjoja voi vielä oikein lainata. Kotona Touhille luetaan varmaan 10 kirjaa päivässä (osa on samoja toki) - hän näyttää tulleen lukuinnostuksessa siskoonsa.

PS: Sain juuri luettua Miika Nousiaisen Juurihoidon - suosittelen!

PPS: Touhi-pieni katselemassa Pikku Kakkosta portin takaa - olkkarissa on liikaa K3-materiaalia...



sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Enterorokko

Rva:n kotona on perjantaista saakka "lehmitty". Termi tulee isoäitini äidiltä, joka kuulemma aina sanoi näin, kun lapset kotona leikkivät tuoleissa ja ympäriinsä, käsittääkseni tähän kuuluu myös ajoittainen loikoilu.

Myöskään rva ei ole muuta voinut, sillä Naakka, joka sai torstaina vesirokkorokotteen, sai huonoksi onneksi vielä enterorokon rokotusoireiden päälle. Ensin tuli kuume, sitten oksennus (sänkyyn tietty). Noin vuorokauden päästä alkoi nousta pirkuleen kutisevia näppyjä käsiin, naamaan, suuhun ja jalkapohjiin.

Rva ei eilen oireiden koventuessa tajunnut, että kyse on toisesta rokosta, ei vesirokkorokotteen oireista, jotka suurelta osalta sopivat myös kuvioon. Kun kutina paheni ja rakkulat nousivat myös suuhun, lähti hra heittämään Naakan kanssa lastenklinikan-keikan puolen yön aikaan eilen.

Kotipäiviä tulee varmasti koko alkuviikko. Tämä tarkoittaa, että myöskään rva ei juuri poistu kotosalta. Luulen, että Touhi on seuraavana "tulilinjalla". Toivottavasti hän saa taudista vähän lievemmän version...

Perjantaina (silloin en tajunnut, että meillä on mahdollisesti tarttuva rokko) lähdin kuin lähdinkin kotoa lehmimästä. Päädyin viettämään iltaa vanhojen ystävien (siis me ei olla vanhoja, vaan ystävyys ;) kanssa.

Siinä touhussa tuli suuria(kin) kuulumisia vaihdettua, ja ihan ehdottomasti tapaaminen tuli kuin tilauksesta! Kun on kotona lasten kanssa, niin silloin on todella pääasiassa kotona lasten kanssa. Oikein mukavaa, hmm, mutta vaihteluakin tarvitaan.

Rva:n kuntoutus on taas ollut sivuosassa. Tai niin, kyllähän se oikean käden ahkerampi käyttö on todellakin ollut ohjelmassa. Helppoa se ei ole edelleenkään, mutta rva on, ehkä olosuhteiden pakosta, löytänyt positiivisen puolen tästä pienestäkin vaihtelusta.

Eilen rva tempaisi ja kävi ostamassa itselleen uimapuvun. Se tuli todella tarpeeseen, entinen ei suorasanaisesti ilmaistuna peitä enää edes kriittisiä kohtia. Ihan haluamaansa rva ei saanut, haussa olisi ollut vähän koristeellisempi.

Ne nätimmät eivät kuitenkaan istuneet hyvin yläosasta, ja on se valittu kappalekin ihan kiva. Pääasia on, että nyt pääsen uimaan! Ensin menen ihan omassa seurassani, myöhemmin ajattelin viedä Naakan uimaan pitkästä aikaa. Touhi ja uimahalli - no way!

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Huonomman käden aktiivipäivä

Uusien taitojen opettelu on hankalaa. Koska toiminta ohjautuu juurikin totuttujen mallien mukaisesti, on aikuisen, kuten rva:n, oltava erityisen sinnikäs, mikäli halajaa muutoksia.

Sain hierojalla (jälleen kerran) moitteita olkapäideni asennosta. Yläselän tilanne on Touhin ansiosta päässyt repsahtamaan siten, että käytän lähinnä vasenta kättäni, jonka puoleinen hartia on sitten huomattavasti ylempänä kuin toinen. Tämä kiristää lihaksia molemmilla puolilla yläselkää.

Ohjeistus on yksinkertaisesti käyttää oikeaa kättä enemmän kuin vasenta. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Oikea käteni on reippaasti heikompi kuin vasen, olen vieläpä vasenkätinen, mikä kärjistää tilannetta.

Tässä kirjoituksessa kuvaan päivääni, ja sitä, miten oikea käsi paremmin huomioidaan...

klo 9.00: menen nostamaan Touhin ylös sängystä. Pirkule sentään, se piti tehdä oikealla kädellä. Kädenvaihto, ja nostosta tulee oikein rivakka ja laskusta nopea, kun voimaa ei ole. Touhi saa kävellä itse makkarista keittiöön. Syöttötuolin kohtalla sama...ja puuronlaiton...ja kahvin kaatamisen.

klo 10.30. Olemme Touhin kanssa muskarissa. Istun lattialla Touhi sylissäni. Korjaan asentoa, se vasen hartia yrittää sitkeästi pompata ylös. Laululeikeissä käytän oikeaa kättä tavallista aktiivisemmin. Kumarrun ottamaan lelun lattialta oikealla kädellä - selässä tuntuu ihan hyvältä.

klo 11.30: Olemme Touhin kanssa syömässä. Toistan itselleni koko ajan, että tee asiat oikealla kädellä. Välillä en kuitenkaan muista. Joskus sattuu niin hyvin, että asiat sujuvat.Niska on kyllä yhtä jumissa kuin ennenkin.

klo 15.30: Pyyhällän kaupungilla Touhi rattaissa, ja työnnän...myös oikealla kädelläni. Se sujuu yllättävän hyvin.

klo 17.30: Avustan Touhin päivällistä (hän keksi itse syömisen, ja toimii nyt melkein itsenäisesti - 3 päivää lusikoituaan itse), ja unohdan koko ajan, mitä tuli tehdä - vasen hartia tuntuu pomppaavan itsestään ylös.

klo 19.30: Vaihdan Touhille vaippaa...pyllyn pesu ei kyllä onnistu toisin päin, en jaksa kannatella 13-kiloista poikaa huonommalla kädelläni. Loput pukemishommat yritän hoitaa päinvastoin kuin tavallisesti.

klo 20.30. Luen Naakalle iltasatua, hän istuu sylissäni. Tarkkailen asentoani, luulen että hartiat ovat nyt molemmat samalla korkeudella. Olen suoriutunut melkein kaikista päivän toimista "toiskätisesti".

Monessa kohdassa oli todella hankalaa muistaa, miten homma edes hoidettiin, kun käsien tehtävät vaihtoivat paikkaa. Minulla meinasi mennä koko tilanne solmuun tavallisen vaipanvaihdon yhteydessä.

Huomenna kaikki toistuu luultavasti, ja unohdan samalla tavalla, miten toimia. Aikuisen on hyvin vaikea muuttaa totuttuja toimintatapoja, vaikka esimerkiksi minun tapauksessani oikean käden vahvistamisen hyöty on kiistaton.

Huomenna pääsemme koko perhe nauttimaan influenssarokotuksista! Lisäksi Naakka saa vesirokkorokotuksen, Touhi saa omansa 1,5-vuotisneuvolassa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Lavan kohoamisen estoa ja joulukorttifarssi

Olen viime päivinä (ja viikkoina) harrastanut lavankohottajalihaksen venyttelyä. Se taitaa nimittäin olla se pirulainen, joka yläkroppaani tällä hetkellä häiritsee. Suurempi jumi on oikealla puolella, pienempi vasemmalla.

Olen jo vuosia sitten todennut, ettei hartioiden ja niskan tavanomaisilla venytyksillä ole mitään vaikutusta yläkropan jumeihin. Silti saan ohjeistuksia, joihin niitä sisältyy. Aivan viime aikoina, tänä vuonna, olen saanut ohjeistuksia suunnata huomio lavan toimintaan.

Tuo kyseinen lavankohottajalihas nostaa sananmukaisesti lavan ylös jumittuessaan, mikä taas ylläpitää yläselän ja niskan jumeja. Venyttely...no, se sattuu. Onneksi minulle on neuvottu muutama tehokas venytys.

Eilinen projektini oli joulukorttien tilaus. Olen päättänyt tilata joulukortit Ifolorilta (vaihdan kohta firmaa). No, lauantaikiireiden keskellä käytin tunnin kortteja äheltäessä, tulos: se joulukorttikuvaksi tarkoitettu kuva jättiläiskokoisena läppärimme näytön taustakuvana..älkää kysykö, miksi.

Ongelmani oli, ettei kortinteko-ohjelma antanut asetella kuvaa sopivaksi korttiin. Se on mielestäni aika iso puute, kun se kuva ei sopinut oikein mihinkään kuvataustaan sellaisenaan. Pieleen meni, pakko jatkaa tänään.

Miksi edes lähetän joulukortteja? No, se on yksi harvoista jouluvalmisteluista, joista tavallaan pidän. tykkään käydä osoitekirjaa läpi, ja kirjoittaa kortteja. Joulun alla niitä on myös mukavaa saada. Joiltakin, joille lähetän kortin, ei koskaan tule korttia. Se ei minua ole koskaan haitannut.

Eilen kävimme Naakan kanssa kaverisynttäreillä Hoplopissa. Jutun avainsana oli sisareni, Naakan täti, joka liittyi myös seuraamme. Se olikin hyvä juttu, huhkimme yhdessä tuntikausia Naakan perässä joka paikassa.

Kyseinen sisäleikkipuisto oli niin iso, että 4,5-vuotiasta ei voinut missään nimessä päästää yksin kiipeilemään. Sinänsä suosisin vielä niitä puistoja, jotka ovat kohtuullisen kokoisia. Sellaisia, joissa lapseen pystyy pitämään näköyhteyden suurimman osan aikaa.

Synttärit...täytyy sanoa, että aivan ihanat! Ne pidettiin "prinsessahuoneessa", joka oli koristeltu juhlaa varten. Tarjotut herkut olivat lapsille sopivia, ja lähemmin katsottuna (ja maisteltuna) ihan laadukasta tavaraa. Ehkäpä joskus pidän Naakallekin Hoplop-synttärit...tai Touhille ;)

Jatkan tänään tuon pirullisen joulukorttiprojektin parissa. Valivalivali...ja ei kun työn touhuun!

PS: Tällaisia mausteita laitan katkarapukeittoon, joka toivon mukaan valmistuu kohta..hieno höyry keittiössä, näkyy kuvastakin :D




torstai 16. marraskuuta 2017

Yksin lasten kanssa

Rva on viettänyt kuluneen viikon pääasiassa itsekseen lasten kanssa puolison tehdessä ylitöitä ja työmatkoja. Tämä on rva:lle osittain uutta, siis säännöllinen "ilta- ja yövuorossa" oleminen. Meillä on sujunut pääsääntöisesti ihan hyvin.

...paitsi, että hengähdystaukoja ei juuri ole. Onneksi kaikki ovat kuitenkin olleet terveinä. Tänään ja eilen on Touhikin noussut aikaisin (hän on normaalisti aika myöhäinen herääjä aamuisin). Eilen tungin hänet mukaan päiväkotikuvaukseen (nuori herra oli kauhuissaan, ehkä muutama melkein hymykuva saatiin silti).

Tänä aamuna kävelimme Naakan ja Touhin kanssa päiväkodille, ja Naakka jäi sinne ihan tyytyväisenä. Huomenna puoliso vie Naakan, eli saamme Touhin kanssa vähän rauhallisemman aamun.

Touhi menee nykyisin nukkumaan noin 20.15 ilman ongelmia. Minä istun lattialla pimeässä huoneessa ja juotan Touhille maidon, sen jälkeen Touhi nukahtaa useimmiten heti.

Koska Naakka ei halua olla itsekseen Touhin nukuttamisen aikana, hän istuu hiirenhiljaa vieressäni, kun Touhi juo maitopullollisensa. Sen jälkeen suuntaamme Naakan iltatoimiin.

Ne ovatkin paljon pikkuveljen iltajuttuja mutkikkaammat. Naakalla on iho-ongelmien hoitoa, yksi lääke, hampaiden pesu, pyjamaan pukeutuminen, iltasadut, iltalaulu sekä vieressä olo, kunnes hän nukahtaa.

Periaatteessa nämä hoituvat rutiinilla, mutta nukahtaminen ei. Se kestää aina vähintään puoli tuntia, joskus tunnin. Eilen "luovutin" puoli kymmeneltä, ja hän sanoi, että äidin pitää tulla myöhemmin takaisin. Luojan kiitos, hän nukahti ennen paluutani.

Naakan pitkät iltarutiinit tarkoittavat rva:n iltarutiinien minimoimista. Koska myös rva:n on hyvä olla sängyssä ajoissa, jää omaan iltapalaan jne. noin 45 minuuttia. Tässä vaiheessa olisi kiva katsoa kristallipallosta, kuinka monta vuotta lasten nukuttamiset ovat näin pitkällisiä...

Tästäpä pääsemme blogini ytimeen, eli kuntoutukseen...no, eihän tässä juurikaan ehdi. Onneksi suhaan kärryjen ja yhden - kahden lapsen kanssa päivittäin varsin kiitettäviä matkoja. Onneksi nostelen Touhia lukemattomia kertoja päivässä.

Seuraava, mitä teen, on hierojan varaaminen. Edellisestä kerrasta on jo vähän liian pitkä aika.

Päivän opetus: älä sairasta mitään, mitä pitäisi kuntouttaa, jos sinulla on pieniä lapsia ;)

maanantai 13. marraskuuta 2017

Marraskuun mökkeilyä

Tavallisuudesta poikkeavaa - no se on kyllä mökkivuorokausi marraskuussa. Rva on kokenut mökkeilijä. Vanhemmillani on ollut mökki koko elämäni ajan. Siellä on vietetty monina vuosina paljonkin aikaa.

Tuo aika on kuitenkin pääasiassa sijoittunut kesäkuukausiin. Hyvin harvoin mökillä on vietetty aikaa touko-, kesä-, ja elokuun ulkopuolella. No, kerran olimme mökillä hiihtolomaviikon - olin silloin ala-asteella.

Vasta aikuisiällä olen mökkeillyt enemmän muulloinkin, käytännössä tämä on tarkoittanut syksyä. Lokakuussa olin erään ystäväni kanssa meidän mökillä, nyt vierailin ystävän mökillä.

Luonnossa on loka- ja marraskuussa jotakin aivan erityistä. Nehän ovat ne "vihatuimmat" kuukaudet, eli pimeyttä, kuraa ja loskaakin (jälkimmäistä ei nyt näkynyt). Tosiasiassa rva lukeutuu niihin, jotka näkevät pimeydessä oman hohtonsa.

Ystäväni vei minut pienelle "sienestysretkelle" metsään. Tosiasiassa se oli sienten bongailua. Sienestys ei ole minulle tuttua alaa oikein millään tavalla. Olen poiminut ainoastaan kantarelleja, ja pidän sieniä oikein hyvänä ruokana.

Metsäily tuntui mukavalta, tulimme pois, kun alkoi olla oikeasti hämärää. Mökkeilyyn kuului tietenkin myös saunominen. Rva:lla ei ole kotisaunaa, eli täytyypä sanoa, että tuli tarpeeseen sekin.

On sekin jännittävää, että saa nukkua koko yön putkeen. Vaikka heräilin, se johtui itsestäni, ei kahdesta tuhisijasta, jotka meillä säännöllisesti aktivoituvat yöaikaan.

Nyt ollaan jo maanantaissa, ja rva polkaisee viikkoa käyntiin. Naakkasella on torstaina valokuvaus, ja olemme "tunkeneet" Touhinkin kuvattavien listalle, vaikka hän ei päiväkotilainen vielä olekaan. Rva:lle se tietää työteliästä päivää, kun molemmat täytyy sinne pk:hon (tai väistötiloihin) kyyditä.

Tänään on vuorossa Naakan baletti. Jos rva intoilee pimeistä illoista ja hämärästä vähintäänkin, on Naakan askelten kulku balettiin hidastunut, mitä pidemmälle syksyyn mennään. Vinkuna alkaa jo päiväkodista haettaessa ("en jaksa kävellä...") Sitten se jatkuu balettiin mentäessä.

Voisi luulla, että Naakka vihaa balettituntejaan. Eikä mitä...baletti menee aina hienosti, ja takaisin tullessa ollaan käänteisellä linjalla ("en pue, varsinkaan ulkovaatteita, enkä ainakaan kävele kotiin"). Näin ne rattoisat maanantait meillä kuluvat.




torstai 2. marraskuuta 2017

Tulevaisuus

Tulevaisuus...mikä jännä aihe! Sen, mistä emme tiedä, voi ottaa niin monella tavalla. Rva on huomannut, ettei ole kovin hyvä miettimään tulevaisuutta. Sitä täytyy oikein pureskella, jotta jonkinlainen visio näkyy.

Huomaan olevani putkessa, jossa pikkulapsiarkea on jäljellä vielä monen monta vuotta. Silti ne kasvavat, ja joka vuosi (ja jopa kuukausi) tilanne muuttuu jonkin verran.

Välillä se muutos on hätkähdyttävää: Naakka on syönyt tuttia yöllä aina näihin päiviin asti. Hän on kuitenkin jutellut tutin syömisen lopettamisesta jo pitkän aikaa. Viikko sitten se päätös tehtiin. Eka yö itkettiin sydäntäsärkevästi.

Toisena yönä itkettiin vähemmän. Nyt tilanne on jo kutistunut siihen, että Naakka on levoton iltaisin, eikä haluaisi mennä nukkumaan. Hän ei halua aikuista nukuttamaan, mutta kuitenkin tarvitsee sen.

Touhi, luojan kiitos, sammuu maitopullollisella ja pimeällä makuuhuoneella!

Kun Naakka pääsi tutista, hän haki vanhan aapisen kirjahyllystä ja halusi opetella lukemaan. Mikäs siinä, rva:ta ei neuvottu ennen koulua lukemisessa, vaikka lukuhaluja oli - silloin uskottiin, että lapsella pitää ekalla luokalla olla jotakin tekemistä.

On paljon asioita, jotka häämöttävät rva:n edessä...yksi niistä on työelämä. Myös Touhi siirtyy ennen pitkää päivähoitoon, jolloin rva:lle jää enemmän mahdollisuuksia ajankäyttönsä suhteen.

Hahmottuva visioni on tällä hetkellä, että haen oman alani töitä (toimistossa istumista), ja jos se ei selän/niskan takia luonnistu, pyrin hankkiutumaan freelancer-työntekijäksi, jolloin saan vähän vapaammin säädellä työntekoani, lähinnä asentoja.

Niska on tälläkin hetkellä jumissa, mutta olen tarvinnut hierontoja aiempaa vähemmän. En ole viime aikoina kamalasti jumpannut kävelyä (sitä saattaa tulla päivän aikana 7 kilometriä) lukuun ottamatta. Tuntuu, että kroppani on jollakin kummallisella tavalla tykännyt.

Luulen kuitenkin, ettei tällainen ole koko kehon kannalta pitkän päälle hyvä. On siis löydettävä jokin liikuntamuoto, joka sopisi kokonaiskuvioon. Olisiko se sitten uinti, jooga vai mikä, sen näyttää tulevaisuus.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Paksu sarveiskalvo ja isot nännit

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään.

Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se.

Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana.

Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut.

Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla tavalla. Toki nyt, kun synnytyksestä on vain vähän yli vuosi, palautuminen on yhä kesken. Vatsalihakseni erkaantuivat, ja maha pömpöttää.

Täytyy sanoa, että vaikka rva:lla on melko hyvä itsetunto, maha on ottanut koville. En haluaisi enää näyttää raskaana olevalta.

Aikani olin murheen murtama (ehkä pari viikkoa), sitten keksin, että hemmetti, vaatteeni ovat vain väärän kokoisia! Kaivoin kaapistani esille mekot ja paidat, jotka eivät kiristä. Ostin jopa yhdet älyttömän kivat sukkahousut.

Housut...no ne ovat hankalampi pala. Matalavyötäröiset eivät kertakaikkiaan istu, korkeavyötäröisiä minulla ei nyt ole. Mutta...minulla on edelleen yhdet raskausfarkut, jotka ovat oikein mukavat. Oikeastaan, vaatekaapissani on aika paljon vaatteita, jotka tuntuvat ja näyttävät oikein mukavilta.

Päätin, etten sure nyt tätä asiaa. Katson rauhassa, miten kroppa muuttuu, ja mihin suuntaan olen menossa. Pärstääni olen oikein tyytyväinen myös - alan viimein lyhyessä tukassa ja rillipäänä näyttää henkistä ikääni vastaavalta (toisin kuin ikuiset 15-vuotiaat, olen jo kauan tuntenut itseni ennemminkin keski-ikäiseksi kun ikäisekseni).

Niin, ne sarveiskalvot ja nännit...Palatakseni kirjoitukseni otsikkoon, olen saanut nyt aikuisiällä kummallisia ulkonäkökommentteja, tosin niihin sopivissa konteksteissa. Viime viikolla optikko lähetti minut silmälääkärille, jossa kävin eilen.

Syynä olivat korkeat silmänpaineet ja sukuperimäni. No, silmälääkäri tutki silmäni ja totesi, että paineet ovat normaalit, minulla on vain harvinaisen paksu sarveiskalvo, joka vääristää lukemia! Minua nauratti kommentti ja naurattaa yhä - onkohan se jollakin tavalla ulkonäkökysymys...!

Isot nännit sen sijaan...no, esikoisen kanssa kättärillä yritettiin imetystä oikein paljon, ja eihän se luonnistunut, lapsi ei saanut otetta. No, kätilö totesi, että "sulla onkin niin isokokoiset nännit, ettei mikään ihme, että on vaikeaa" :D

En todellakaan ollut kiinnittänyt nänneihini aiemmin erityistä huomiota, toivottavasti en ole aiheuttanut aiemmille seurustelukumppaneilleni tai aviomiehelleni elinikäistä traumaa vähissä vaatteissa esiintymällä...Touhi pärjäsi muuten nännieni kanssa paremmin ja sai imuotteen...tosin hänkin viitsi olla imetettävänä noin kaksi kuukautta.

Että sellaista....ulkonäkökysymys on polttava aihe - monella tapaa!

Add caption

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ankkanäyttely ja hikoilua kauppakeskuksessa

Rva on suhannut viime aikoina paikasta toiseen kuin päätön kana.  Mistä se kiire sitten johtuu? No ei mistään ihmeellisestä, tietääkseni. Arjessa vain tulee vastaan monenlaista.

Perjantaina kävimme kaupungilla (Naakka, puoliso ja ukki olivat sirkuksessa ja minä Touhin kanssa). Tapasin "ruotsinserkkuni", jonka kanssa teen jonkin verran yhteisiä töitä. Koska Touhi nukkui myöhään päiväunia, en ehtinyt tarpeeksi aikaisin tapaamispaikkaamme, Ateneumin ankkanäyttelyyn.

Koska treffiseurani laiva puolestaan lähti kohti Tukholmaa, kerkesin Touhin kanssa lähinnä vilkaisemaan näyttelyä. Menemme museokorttini turvin joku toinen päivä uudestaan Ateneumiin, niin nähdään ankat kunnolla.

Ateneumista hieman...siellä on hissejä, luiskia ja sen sellaista, jotta kulku olisi mahdollisimman esteetöntä. Silti, esteettömät kulkureitit oli hieman hankalaa hahmottaa. Luulen, että toinen kerta rattaiden kanssa olisi helpompi, mutta nyt eksyttiin Touhin kanssa monesti. Ehkäpä selvemmistä opasteista olisi apua.

Niskani on muuten viime päivinä ollut jumissa, mutta ei iloiseksi yllätyksekseni ole vaivannut kulkemistani juurikaan. Tämä on ehdottomasti eräänlainen tavoitetila, ja olen iloinen, kun elämä on toisinaan niin helppoa jo nykyään.

Saatoimme Ruotsin-vierailijat Touhin kanssa Olympiaterminaaliin, ja tulimme sieltä ratikalla takaisin keskustaan. Seuraava tunti meni vähän toilailuksi, syynä pissahätä (minun) sekä ruuan- ja jaloitteluntarve - Touhin.

Suuntasimme Forumiin. Seurasi jälleen hissien, luiskien ja kaiken muun mahdollisen etsimistä hikisissä kuteissa, sekä Touhin riisumista ja pukemista. Forumin muumihuone oli kiva, mutta sanotaanko, että juurikin vauvan tai vähän isomman muksun kanssa. Edelliset viihtyvät sylissä, toiset katsovat kiltisti telkkaria. No, pääsinpähän pissalle.

Näinä hetkinä toivoisin olevani se "latteäiti" - silloin osaisin paremmin ostoskeskusten reitit ja toimintatavat ;)

Ihmeen kaupalla onnistuimme vielä hankkimaan rva:n talvikengät kenkäkaupasta. Selitys: olin tutustunut hankkimaani kenkäpariin tarkasti netissä. Touhi alkoi kiemurrella ja kiukuta, ja minulta alkoi mennä yksinkertaisesti voimat.

"Viimeinen taisto" käytiin Forumissa suihkulähteen reunalla. Halusin pukea Touhin siinä. Lopputulos: puin hänet lattialla istuen (hän keksi, että sylistäni voi helposti liukua alas, jos vain haluaa - onneksi ei sentään suihkulähteeseen).

Siitä eteenpäin treffasin onneksi muun perheeni, eikä minun tarvinnut enää nostella Touhia. Seuraavana aamuna heräsin toinen kankku krampissa. Sen helpottamiseksi ajattelin vähän jumpata ja piikkimattoilla tänään.

PS. Teki mieli aloittaa "joulukausi" - riisipuuroa, ihanaa!




perjantai 20. lokakuuta 2017

Hierontaa, näyttelyitä ja vaatteita

Rva:n hieronnassa käyminen jatkuu oikein säännöllisenä. Välillä käyn joka viikko, välillä joka toinen viikko. Kun kerron meneväni hierontaan, moni sanoo: "Oi, ihanaa, pääsisinpä minäkin joskus"...no, Rva on käynyt niin paljon ja pakon edessä, että ajattelee pikemminkin, että voi, kun joskus ei tarvitsisi mennä.

Ei sillä, että se olisi epämiellyttävää, päinvastoin. On vaan niin, että kun siedettävää tilaa joutuu pitämään vuosikausia yllä jollakin toimenpiteellä, joka on lisäksi maksullinen, se ärsyttää aina joskus. No, onneksi ärsytys ei ole elämää suurempi asia.

Viime viikolla työskentelin Touhin kotihoidon (ja lasten iltahoidon) ohella kolmisenkymmentä tuntia. Tällä viikolla tuntimäärä on huomattavasti vähäisempi, noin seitsemän tuntia. Tunti päivässä hoituu illalla, kun puoliso on tullut kotiin.

Tänään olen menossa Touhin kanssa Ateneumiin katsomaan ankkanäyttelyä. Odotan näyttelyä innolla, mutta myös erään henkilön tapaamista siellä. Kyseessä on osaksi epävirallinen työtapaaminen, osaksi sukulaistapaaminen...ja ne ankat, vautsivau!

Meidän Naakka saa tänään samaan aikaan hieman syyslomameininkiä - hän pääsee puolison ja ukin kanssa sirkukseen. Sirkus olisi ollut rva:llekin kiva, mutta nyt aikataulut eivät yksinkertaisesti sopineet yhteen.

Tällä viikolla olen päässyt harvinaisen vähän lenkille. Toisaalta, kaikenlaisia asioita olen käynyt hoitamassa milloin missäkin, eli lopputulos taitaa olla melkein sama.

Jatkuva prosessi, jonka kanssa painin, on perheen vaatehuolto. Tuntuu, että lähes joka viikko "kenkä puristaa" jostakin. Nyt hankinnassa olisivat villapuku Touhille (jos jollakin lukijalla on 92-koon villapuku vapaana, ja siitä halutaan päästä eroon, meille kelpaisi, kohtuuhinnalla toki).

Pari päivää sitten huomasin myös, että Naakkasemme on kasvanut viimein ulos koosta 104. Se tarkoittaa, että ensimmäisenä vaihtoon menevät ainakin leggingsit. Jos Touhi sallii, rva & Touhi käyvät ostamassa Naakalle uusia leggareita.

Koska kannatan käytettyä, haluan luultavasti poiketa kirppiksellä huomenna. Lapsille tarvitsee aina jotakin, enkä tykkää ostaa kaikkea tavaraa uutena. Se muuten kuuluukin ekojutut-sarjaani, vaikkka tämä ei kokonainen ekopostaus ollutkaan!

Mukavaa alkavaa viikonloppua itse kullekin säädylle!

tiistai 17. lokakuuta 2017

Näkökulma työttömyystukien käytöstä ja työelämään läpi harmaan kiven pyrkimisestä

Viime aikojen keskustelu työttömyystukien käytöstä ja väärinkäytöstä sai myös rva:n tarttumaan kynän ja ruutuvihkon sijasta läppäriinsä.  Rva aikoo tässä kirjoituksessa avata, miten työnteko on whiplashin aikana (vuodesta 2009 näihin päiviin) onnistunut.

Ihan alussa, vuosina 2009 - 2010 tein vielä opintojani, käytännössä gradua loppuun. Kovan huimauksen ja niskakivun kanssa kirjoitin gradua sängyssä, puolimakaavassa asennossa. Työ pitkittyi jonkin verran, mutta onnistui. Maisterin paperit sain lokakuussa 2010.

Siitä eteenpäin sairastin ensiksi sairauspäivärahalla. Se evättiin, kun sairauden syytä ei löytynyt. Myöhemmin en sairauspäivärahaa hakenut, koska minulla ei ollut voimia hakemiseen. Vuonna 2011 lähdin kokeilemaan työntekoa työkokeilun avulla. Se onnistui kolmisen kuukautta, jonka jälkeen jouduin lopettamaan.

En muista, miten raha-asiani siitä eteenpäin menivät, mutta vuoden 2011 ja 2012 välissä tein jälleen työkokeilun, tällä kerralla kolmen kuukauden mittaisen. Pari tuntia töitä päivässä sujui, niska-ongelmat olivat kuitenkin niin voimakkaita, että en jatkanut työkokeilua sen jälkeen.

Syksyllä 2012 aloin odottaa meidän Naakkaa. Se oli sen verran pahoinvointista puuhaa, että loppuvuoden 2012 ja lähes koko vuoden 2013 vietin joko pahoinvoidessa tai myöhemmin pientä Naakkaamme hoitaessa.

Puolisoni jäi isyysvapaalle vuoden 2013 lopulla, ja minä aloitin siitä kolmannen työkokeiluni. Se sujui huomattavasti paremmin kuin edelliset. Noin kolmen tai neljätuntisten päivien avulla selvisin aika hyvin, kokeilua tein yhteensä kuusi kuukautta. Siitä paikasta sain ensimmäiset free-työni, kun lähdin pois.

Sen jälkeen tein jonkin aikaa free-töitä ja Naakka oli lyhyitä päiviä päiväkodissa. Vuonna 2015 aloitin neljännen työkokeiluni, jossa tein noin viisituntisia päiviä. Kahdessa viimeisimmässä kokeilupaikassa en ollut päivääkään poissa niskavaivojeni takia.

Viimeisin työkokeilupaikka poiki myös lyhyen sijaiuuden. Free-töitä on sieltä tullut useita. Ai niin, sieltä kyllä kertyi poissaoloa - olin kuukauden kotona rajun raskauspahoinvoinnin takia. Kesällä 2016 aloitin äitiysvapaan. Touhi syntyi elokuussa 2016.

Puoliso aloitti vanhempainvapaan loppusyksystä 2016. Minun piti siitä eteenpäin puolen vuoden ajan hakeutua johonkin töihin, mutta kävi niin, että puolisoni joutui olemaan niin paljon töissä, että minun työntekoni ei onnistunut. En hakenut tuoksi ajaksi työttömyyspäivärahaa, koska en ollut työmarkkinoiden käytössä. Tein tuona aikana pari pientä työprojektia.

Sen jälkeen olen hoitanut Touhia kotona. Tänä syksynä minulla on yllättäen (tai ei ehkä niin yllätyksenä) ollut kaksi free-työjuttua, molemmat aika suuritöisiä käytettävään työaikaan nähden. Ensi vuosi, kuten Touhin tarhapaikkakin, on vielä auki. Muutama skenaario vuoden 2018 suhteen kuulostaa lupaavalta. Rva tiedottaa taas, kun tiedotettavaa tulee.

Tämä kirjoitukseni on yksi näkökulma työllistymisestä, työhalusta, sairastamisesta, perheen perustamisesta ja siitä iänikuisesta rahasta.

PS. Tänään emme pyrkineet Touhin kanssa työmarkkinoille, vaan menimme koko aamupäiväksi ulos. Vautsi, mikä syyssää ja pääkaupunkiseudun pinkki aurinko =)




perjantai 13. lokakuuta 2017

Työn touhussa!

Olen viettänyt kuluneen viikon poikkeuksellisesti työn touhussa (lastenhoitohan ei mitään varsinaista työtä ole ;) Minulle tipahti iloisena yllätyksenä kaksi työkeikkaa, joista toinen on niin työläs, että nuorimmaiseni on viettänyt merkittävän osan viikkoa isovanhempiensa hyvässä hoidossa.

Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia...

Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin.



Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Askelia on kyllä kertynyt, kun olen suhannut paikasta toiseen.

Edelleen, tuntuu, että sohvalla puolimakaavassa asennossa röhnöttäminen on selälleni ja niskalleni parasta, jos aion työskennellä pidemmän aikaa. Ryhdikäs asento tuolilla pöydän ääressä on jotenkin todella hankala. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia.

Työtilani on vähän vaihdellut. Työvälineeni on tietokone, mutta ei pääasiassa. Tällä kertaa käytän eniten ruutuvihkoa, kynää, pyyhekumia, viivotinta ja teroitinta. Minusta se on ihanaa! On huvittavaa, että välineeni kynää lukuun ottamatta ovat lukioaikaisia.

Olen tehnyt hommia kotona, mutta pääasiassa kirjastossa. On ollut hauskaa, kun saa rauhallisen ympäristön ja sopivasti taustahälyä samassa paketissa. Varsinainen pelastukseni on ollut talomme kerhohuone. Sitä käytetään harvoin päivisin, ja minulla on nyt avain sinne viikon loppuun.

Työni, se isompi, tulee valmiiksi luultavasti maanantaina. Ensi viikolla teemme taas yhtä sun toista, mutta pääosin vietän päivät Touhin kanssa tavalliseen tapaan. Tällä viikolla emme ole ehtineet yhteenkään kerhoon tai aktiviteettiin.

Tosin, aktivoimme itseämme tänä aamuna, kun matkustimme Itäkeskukseen Touhin 1-vuotishammaslääkäriin. Kaupunki oli antanut sen verran niukat ohjeistukset, että piti Tallinnanaukiolta soittaa vielä puolisolle, joka löysi paremmat ohjeet.

Löysimme televisiossakin mainostetun uuden perhekeskuksen (neuvolat, perheiden sosiaalipalvelut jne. on koottu yhteen). Täytyy sanoa, että rva hieman pettyi uusista tiloista: matalakattoinen, kapea käytäväverkosto, aika pimeää ja vaisua. Eikös perhekeskuksen kuuluisi olla avara ja valoisa, ja kirkkain värein maalattu...monellakin tapaa kutsuvampi ympäristö?

No, kun löysimme hammashoitolan, sain kattavan ohjeistuksen lapseni tulevasta hammashuollosta, ja Touhi kesti pienen suun avauksen hammasta purren. Kun saisimme edes esikoisen luopumaan yötutistaan, voisimme valmistautua Touhin tuttitouhujen lopetukseen joskus hamassa tulevaisuudessa...



tiistai 10. lokakuuta 2017

Herkkäuninen lapsi

"Ei se ole yhtään paha, putkiremppa olisi paljon pahempi!" "Hyvä että remontti tulee, oppii lapsi nukkumaan metelissä, niin ei tarvitse hissutella". Nämä kommentit rva sai seinälleen, kun ilmaisi yli vuosi sitten huolensa vauvavuodesta julkisivuremontin keskellä.

Minä hullu olin odottanut osaaottavia tsemppikommentteja, mutta sainkin tuollaisia. Nyt se remonttivuosi on kulunut, ja juuri tällä viikolla voin sanoa, että meidän kohdalla ei enää remontoida.

Remontti jatkuu vielä 50 prosentissa taloa, ja kuuluu meille kyllä sieltäkin. Piha on rakennusjätteessä, eikä pihan leikkipaikkaa ole voinut koko vuonna käyttää. Nyt on ensimmäistä kertaa hiljaisia päiviä, ihanaa!

Touhi, joka saapui meille elokuisena päivänä vuonna 2016, eli pari ensimmäistä kuukauttaan ilman remonttiääniä. Tavallisiin ääniin hän ilmeisesti tottui.

Tammikuussa julkisivuremontti alkoi kohdallamme. Kun pauke alkoi, Touhi lopetti kotona nukkumisen. Lenkille oli säästä ja muista tilanteista lähdettävä aina, toiset päiväunet jäivät pois, ja meillä oli pääsääntöisesti kotona kiukkuinen ja uninen pieni poika.

Lähdimme helmi- ja maaliskuuksi maaseudulle. Rauhallinen ympäristö, kylmä ulkoeteinen...ja poika nukkui kuin unelma. Itsekin sai levähtää, ja vaunulenkeilläkin hän simahti. Öisin Touhi oli vähän rauhaton, pari kertaa yössä heräiltiin aina.

Huhtikuussa, kevään kynnyksellä palasimme kaupunkiin ja metelin keskelle. Pahin piikkaus oli jo kohdaltamme vaimennut, mutta kyllähän se naapurirapusta melkein samanlaisena kuului. Vasarankalke, piikkaus ja se p*rkeleen radionhuudatus olivat seuranamme seitsemästä viiteen joka päivä.

Pari huhtikuista viikkoa sujui samaan tapaan kuin tammikuussa ennen maaseuturetkeämme. Ulos ja siellä liian lyhyet unet, kakkospäiväunet loppuivat. Sitten alkoi flunssa...ja korvatulehdus. Seitsemän tulehdusta ja kuusi antibioottikuuria - näin mentiin huhtikuusta heinäkuun alkuun.

Ne kuukaudet olivat oikein väsyttäviä. Muistan viettäneeni ajan lähinnä olkkarin lattialla kuumeisen pojan kanssa. Sain hänet aina välillä vähäksi aikaa päiväunille...20 minuuttia, sitten pärähti pora soimaan ja tiesin, että poika ei nukkuisi ennen yötä.

Heinäkuussa koitti pelastus. Touhi sai viimein putket korviinsa. Korvatulehdukset loppuivat siihen paikkaan (tulehdus löytyi vielä putkien asennuksenkin yhteydessä). Kipuitkut loppuivat, ja nukkuminen alkoi helpottaa.

Viimeiset kuukaudet ovat sujuneet vaihtelevasti. Touhi ei enää herää aamukuudelta. Kun remonttimelua on, Touhi heräilee siihen. Kipuun ei enää tarvitse heräillä, paitsi perusflunssien aikana. Suurta plussaa on, että niitä korvatulehduksia ei enää tule.

Touhi on sellainen lapsi, jonka kanssa saa iltayöstä hipsutella ja olla päästämättä ääntäkään. Päiväunet ovat yhtä "pyhiä" hetkiä :D Pari yötä sitten meillä oli oikea iltashow - vanhempani olivat käymässä, ja Touhin nukutus kesti..hmm..todella kauan.

Käytännössä kävimme toisen vanhempani kanssa vuorotellen makaamassa Touhin sängyn vieressä ja pitämässä poikaa kädestä kiinni (nukahti muuten rva:n toisella vuorolla). Sen jälkeen pääsin makkarista pois, kun olin älynnyt jättää oven raolleen (ei kolahdusta) ja eliminoida kaiken valon poistumareitiltä.

Olen tullut siihen tulokseen, että se vain on herkkäuninen. Tässä asiassa Touhi myös on aivan erilainen kuin siskonsa samassa iässä. Herkkäunisuus on varmaankin suureksi osaksi luonnekysymys, mutta esimerkiksi Touhin kohdalla suurta roolia näyttelevät toistaiseksi sairastelu sekä varmaankin myös liian rauhaton ympäristö.

On mielenkiintoista arvioida, millaiseen suuntaan tilanne menee. Rva:lla on vahva tunne, että asiat järjestyvät aikanaan, ja Touhin nukkuminen muuttuu helpommaksi. Tietty herkkäunisuus säilyy varmasti - se osa, joka on Touhin omaa, persoonallista luonnetta.

Itsestään rva on siinä suhteessa ylpeä, että olen kuluneen vuoden aikana arvioinut monesti voimavarojani, ja eliminoinut kaiken sellaisen, mikä ei sillä hetkellä ole välttämätöntä. Kyllä se on ehdottomasti auttanut jaksamaan.

Vasta nyt, Touhin toisena syksynä, olen uskaltanut väsymyksen vähentyessä palauttaa niitä vähemmän akuutteja toimintoja elämääni. Se on tuntunut mukavalta!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Osteopaatti ja flunssanpoikasen jälkipyykki

Osteopaatti oli ihan mielenkiintoinen! Minulta jäi tosiaankin tutustumatta aiheeseen etukäteen, sinkouduin vain vastaanotolle ja ei kun toimeksi! Vuosien varrella on tullut tutuksi, että eri "hoitajat" kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin.

Osteopaatti oli kiinnostunut lantiostani sekä alaselästäni. Hän kysyi, koska takareiteni on viimeksi hierottu. Minä vastasin, että "hmm, sen perinteen voisi vaikkapa aloittaa..." Siitä seurasi takareisen sekä lonkkien käsittely.

Käsittely sattui aina välillä, mutta se suoritettiin siten, ettei kipu yltynyt missään vaiheessa sietämättömäksi. Kylkien käsittely oli varsin inhaa, mutta hokasin, että se oli myös hyväksi. Alaselässä oli pari kohtaa, joita manipuloitiin eli suomeksi sanottuna rusauteltiin.

Yläselässä rusauteltavia kohtia oli sitten enemmän, ja ihan kunnolliset raksahdukset herra osteopaatti sai aikaan. Lopuksi sain ohjeistuksen vain yhteen liikkeeseen, mitä olenkin toistanut pari kertaa päivässä.

Liike on varsin klassinen alaselän "rullaus" selällään. En olekaan tehnyt sitä vähään aikaan, ja se on tuntunut oikein mukavalta.

Uutta aikaa osteopaatille ei varattu vielä. Nyt katsotaan, kuinka nopeasti vaivat palaavat. Se onkin jo kokonaan uusi juttu, kun asiat eivät useinkaan mene ihan suunnitellulla tavalla. Nimittäin..kolmisen tuntia siitä, kuin olin palannut osteopaatilta...

Aloin tuntea, että kurkkuni on karhea. Yleensä sivuutan ensiksi asian, sitten se piti hyväksyä. Minulle tuli lihassärkyä, mikä tuntui erityisesti niskassa. Olin oikein selvästi tulossa kipeäksi. Meillä Touhi on ollut kuluneella viikolla flunssassa, ja sieltähän se pirulainen oli iskemässä.

Illalla olin oikein huonovointinen, vaikka kuume ei noussut. Nukuin yön, ja olin yllättäen aamulla parempivointinen. Olen usein "sairastanut" Touhin flunssat noin päivän kestävänä tautina. Näin kävi nytkin, ja noin vuorokausi oireiden alkamisesta aloin taas voida hyvin.

Pienikin tauti iskee toki lihaksiin ja jumittaa ne. Harmitti, kun juuri investoin osteopaattiin, ja nyt lihakset ovat taas jumissa. No, sitten jumitus taas hieman hellitti, ja nyt tilanne vastaa aikalailla normaalia pari päivää hoidettavana olon jälkeen.

Minulla on onneksi mahdollisuus varata toinenkin aika osteopaatille. Luulen, että teen varauksen alkuviikosta.

Huomenna, jos kunkin vointi sallii (käytännössä, jos lastemme yö sujuu enemmän nukkumisen kuin valvomisen parissa), lähdemme pienelle reissulle tutustumaan johonkin maamme vanhaan kivilinnaan.

Tämä tietää keskipitkää ajomatkaa kumpaankin suuntaan, joten tällä miehityksellä (kera Naakan ja Touhin) retkemme käsittää matkojen lisäksi juurikin sen paikan, jossa käymme syömässä. Retkestä tulee kokopäiväretki joka tapauksessa.

Lauantaiehtoota itse kullekin!

PS. Kokemuksena osteopaatti vaikutti jonkinlaiselta kiropraktikon ja OMT-fysioterapeutin välimuodolta.

PPS. Tässä vaiheessa jatkoon pääsivät Turun- ja Hämeen linnat...

torstai 5. lokakuuta 2017

Kyllä kaupassa on mukavaa!

Parikymppisenä maalailin urbaanin tulevaisuuteni muun muassa näin: Ruokani hankin vain pienistä kivijalkakaupoista ja luomuna, ehdottomasti kangaskasseissa. Hävikkiä ei käytännössä ole, sillä kaikki hankitaan ja syödään huolella harkiten.

Totta toinen puoli...no, useimmiten ne kangaskassit (tai melkein, ne isot kestokassit, joita s-ryhmän kaupoissa myydään..ne, joissa on ruokien kuvia, meillä ainakin lime, appelsiini ja mansikka).

Minä 35-vuotiaana: kuljen jättikärryn kanssa pitkin jättikaupan käytäviä. Vieressäni kävelee (onneksi hän ei useimmiten kiukuttele) Naakka, Touhi istuu toisissa ostoskärryissä tai rattaissa. Metrin mittaisessa kauppalapussa on ostoksia laatikonnupeista kosteuspyyhkeisiin, ja ruokia siltä väliltä.

Nostelen tottuneesti 15 litraa maitoa kärryihin (siellä on jo toistasataa purkkia vauvanruokaa). Ostoksia on varmaan kaikista osastoista, ja loppujen lopuksi se perkuleen kärry on niin painava, että kääntämiseen saa todella käyttää voimia.

Romanttinen kommunikoimme puolison kanssa puhelimella ("Missä sä oot?" "Ootas, hyllyväli 34...jne.") Lopuksi perhe kokoontuu vessapaperihyllyllä tai jossakin muussa yhtä kiintoisassa paikassa.

Suurin piirtein näin jyräämme kauppareissun läpi noin kerran kolmessa viikossa. Muutoin käytämme lähikauppaa. "Hittituotteet" olivat tällä kertaa välikausihanskat Naakalle (halusi lilat, sain neuvoteltua pinkit, kun niissä oli paremmat heijastimet) sekä kurahousut (räikeät vihreänkeltaiset, ainakin poika näkyy helposti puistossa) Touhille. Touhi sai myös heijastinliivin, että varmasti näkyy.

Meillä on vaatteissa valtava reservi, josta usein löytyy kaikenlaista. Silti, jotakin menee aina rikki tai vaate ei sovi nuorimmaiselle. Silloin ostetaan.

Puolisoni on aivan haka pakkaamisessa. Minun tehtäväkseni jää kassalla maksaminen (kassahenkilökunta tykkää meistä varmasti, varsinkin niistä yli sadasta yksittäisestä pilttipurkista...) sekä jonkinlainen yleisenä valvojana toimiminen.

Kun palaamme autolle ja puoliso järkkäilee ostokset, auton takakontti näyttää siltä, kuin aikoisimme seuraavaksi ajella pimeille markkinoille ruokaa kaupittelemaan.

Kun palaamme kotiin, rentoudumme, miten parhaiten voimme. Aika kauas kivijalkakaupoista on tultu.

PS. Meillä on helpot lapset: tykkäävät kumpikin käydä kaupassa, eikä "Minä haluan" - raivareita ole juurikaan nähty.

PPS. Takaisin ajankohtaisiin aiheisiin: Tänään on osteopaatti, jännittävää! Aiheesta lisää lähitulevaisuudessa...


maanantai 2. lokakuuta 2017

Terveisiä mökiltä!

Terveiset kuulaanraikkaalta syysretkeltä mökiltä! Rva tapaa käydä mökillä vuosittain erään ystävänsä kanssa. Tämä ystävä on myös oikein kokenut mökkeilijä juurikin meidän mökin suhteen - hän oli mukanamme jo joskus ala-asteaikoina.

Elämme nyt kumpikin hektistä lapsiperhearkea, ja jo melkein kymmenen vuoden ajan olemme viettäneet loppukesästä yhden yhden yön mökillä. Nyt yöpyminen venähti pitkälle syksyyn, mutta mikäs siinä, syysretki on aivan yhtä nautinnollinen.

Minä matkustin ensiksi junalla kaupunkiin x. Ystäväni nappasi minut siitä kyytiin. Sen jälkeen ajoimme hänen autollaan kaupunkiin y, jossa kävimme syömässä ja kaupassa (retken ideana on, että saamme syödä, mitä haluamme).

Mökillä kaikki sujui melkeinpä totutun kaavan mukaan. Oikeastaan suurimman osan ajasta vietimme sohvalla sukankutomisen parissa takkatuleen tuijotellen. Saunan kerkesimme lämmittämään, ja siinä se sitten olikin!

Rva on aina rakastanut näitä mökkireissuja! Varsinkin lasten syntymät ovat kirkastaneet, kuinka upeita ovat retket, joilla voi olla vain aikuisseurassa ilman erityistä ohjelmanjärjestämistä. Minun piti poimia puolukoita, mutta niitä löytyi vain sieltä täältä...skippasin siis koko homman.

Saunaan toki piti päästä  - nelisen tuntia lämmittelimme ja sitten saunoimme 45 minuuttia :D Olisi ehkä päästy nopeammin, jos emme olisi antaneet tulen toistuvasti sammua... Uimaan ei kumpikaan enää tässä vaiheessa syys-lokakuuta halunnut, jopa kuistilla vilvoittelu tuntui oikein viileältä.

Kropastaan rva:lla on kerrankin hyvää sanottavaa: olen saanut rentoutettua erään kiperän kohdan, nimittäin oikean kyljen yläosan. Se on helpottanut sen puolen hartia- ja niskajännitystä. Katsotaan, kestäisikö vaikutus, olo on muutaman päivän ollut helpompi kuin aiemmin.

Nyt aionkin tehdä avaavia lapaliikkeitä päivittäin, jos ne vaikka auttaisivat, kun jännitys on hieman lauennut. Minulla on myös pieni innostus ruveta käymään läheisen kuntosalin jumpparyhmissä ja siellä uimasa myös. Katsotaan, mitä saan aikaan!

PS: Noin vuoden harkinnan jälkeen tilasin loppuviikosta Höö-verkkokaupasta tunikan ja sukkahousut. Yritys on suomalainen, ja lähes kaikki vaatteet valmistetaan Suomessa. Hinta ei ole ihan halvimmasta pääästä, mutta jos vaate kestää ja säilyy suosikkina, siihen voi mielestäni investoida. Tulisi se paketti jo...


torstai 28. syyskuuta 2017

Päivähoitoa: mandalaa ja eläinjoogaa =)

Rva oli eilen lähdössä Touhin kanssa kotiin leikkikentältä (vaatekeskusteluja samanikäisen lapsen äidin kanssa ja paljon, paljon hiekkaa). Sitten soi puhelin.

Hahaa, se oli päiväkodin johtaja. Asia koski Touhin hakemusta. Touhihan hakee päivähoitopaikkaa tammikuun alusta alkaen. Nyt on kuulemma ruuhkaa. Sen olinkin arvannut, sillä päiväkodin väistötilat ovat pienemmät kuin ne varsinaiset tilat.

Nyt käsitellään kuulemma lokakuun lopun hakemuksia. Vuodenvaihteen hakemukset tulevat käsittelyyn joskus marraskuussa. Kysymys kuului, onko päiväkoti vai aloitusajankohta meille tärkeämpi.

Vastausta ei tarvinnut miettiä kauan: päiväkoti. Se, että lapset olisivat eri päiväkodeissa, on Niskasten kannalta ihan mahdoton idea. Se tietäisi pidennystä sekä aamuihin sekä iltapäiviin, että muodostuisi perheen molemmille aikuisille liian raskaaksi.

Touhin kannalta haluaisin myös, että hän aloittaa siellä, missä tuleekin seuraavat vuodet arkipäivänsä viettämään. Mehän hakisimme kuitenkin hänelle lopulta paikkaa päiväkodista, jossa isosiskokin on.

Eilen olimme puolison kanssa vanhempainillassa (se kyllä tuntuu niskassa ja hartioissa nyt). Siellä käsiteltiin paljon päiväkodin remonttitilannetta. Saimme tietää, kuten arvasimmekin, että varsinainen remontti ei ole vielä alkanut (väistötiloissa on oltu kohta 2 kuukautta).

Kyse on tällä kertaa kaupungin (vuokraaja) ja taloyhtiön (vuokranantaja) selvittelyistä - käsitimme, että lisätietoja haetaan ja sen jälkeen päätetään, mitä korjataan ja missä aikataulussa. Vastuuhenkilö oli toiveikas, josko remontin saisi alkuun ja valmiiksi vuodenvaihteeseen mennessä.

Naakan oman ryhmän osuus vanhempainillasta oli kannustava! Päiväkodissa on taas monenlaista projektia meneillään. Monesti kuulee, että julkinen päiväkoti ei resurssipulan ym. takia pysty mihinkään. No, meidän on sitten poikkeus =)

Naakan päiväkodissa retkeillään lähiympäristössä joka viikko (pari viikkoa sitten oli vuorossa graffitiretki. Tänä vuonna käsitellään hyveitä kuten ystävälisyyttä. Lisäksi teemana on kestävä kehitys, kuten roskien lajittelu.

Sisätiloissa väritetään mandaloita ja rauhoitutaan samalla musiikin tahdissa. Usein tehdään eläinjoogaa... Lista tekemisistä oli vakuuttava, osa on viimevuotisia juttuja, joita jatketaan tänä vuonna.

Rva puolestaan oli hieronnassa eilen. Kun hieroja vaihtuu usein, on sattumankauppaa, onnistuuko selän jumien avaus. Tällä kertaa se jäi valitettavasti vähän puolitiehen. Vasen puoli tuntuu ok:lta, oikea jäi jumiin.

Varasin ja sain sen sijaan osteopaattiajan ensi viikolle. Osteopatia on minulle ennestään varsin tuntematon ala, johon siis tutustun ensi torstaina. Odotan mielenkiinnolla, mitä mieltä osteopaatti on selästäni, ja keksiikö hän jotakin uutta ja mielenkiintoista.

Nyt pitäisi sanoa vielä, että aion tutustua aiheeseen kuluvalla viikolla. Viime päivien menemisiä ja tulemisia katsellessa voin todeta, että en varmastikaan katso enkä tutustu. Seuraavaksi lähden Touhi mukanani viilettämään kohti synttärilahjaostoksia. Parilla tuttavien muksulla on synttärit tulevina päivinä, lahjoja siis!

tiistai 26. syyskuuta 2017

Miten kylpyläreissu sujui?

Niskasten polskahtelu kylpylässä sujui oikein hyvin! Tykkäsimme kaikki Flamingosta, vaikka satuimme paikalle päivänä, jolloin siellä oli jotkut halvatun syyshulinat (plussaa oli alhaisempi pääsymaksu), ja altaissa oltiin todellakin porukalla!

Flamingossa oli mukavasti ajateltu perheitä rakentamalla "perheliukumäki", jossa saattoi liukua vierekkäin, eikä vauhti ollut liian kova. Liu`uista tykkäävät rva ja hra ihastuivat perheliukumäkeen, mutta Naakan mielestä se oli ihan kamala ja liian hurja.

No, suurin osa loppuaikaa menikin lastenaltaassa (syvyys luultavasti 40cm). Voi että, kun Naakkamme oli onnellinen! Hän syöksähteli, ui käsipohjaa ja laski pienestä liukumäestä. Suurta hupia tuotti skenaario, jossa rva yrittäisi laskea, ja jäisi pyllystään kiinni mäkeen...!

Minä kävin vähän uimassa "matkaa" syvemmässä altaassa. Ei siitä oikeastaan mitään tullut, väkimäärän takia...eli polskahtelemiseksi meni sekin yritys! Kuitenkin, allasosasto oli rakennettu silmää miellyttävällä tavalla, taustalla soi kiva musiikki, ja sekä ilma että vesi olivat lämpimiä - ei hassumpaa!

Meidän 4-vuotias on jo niin vaivatonta seuraa suihku- ja saunaosastolla, ettei rva rasittunut ollenkaan! Toista oli meno pari vuotta sitten, jolloin uimahallireissu meni niin, että toinen vanhempi luotsasi Naakan suihkuosastolta altaaseen, toinen hoiti homman toisinpäin.

Rva:lle tuli mieleen, että nyt vaihteeksi voisi poiketa uimahallissa aina välillä, siis yksikseen. Uiminen on ihan mukava juttu, ja toimii kipeän niskankin kanssa suht hyvin (osa uinnista olisi hyvä hoitaa vesijuoksuna).

Minulla on eräs ystävä, joka ehkä lähtisi mielellään uintireissulle kanssani. Voihan sitä yksinäänkin mennä, mutta eihän se nyt ole ollenkaan niin kivaa!

Yksi syksyn tavoitteista voisi olla myös uikkarin osto. Haussa olisi kokouikkari, joka näyttäisi kivalta ja naiselliselta. Entinen on Umbron "perusmalli", joka silloin oli pakko saada, mutta joka ei nyt näytä yhtään niin mukavalta kuin ennen. Mistähän löytyisi uikkari rva:lle?

PS. Koska minulla oli omaa uima-aikaa, päätti hra käyttää omansa liukumäissä. Putkiin ei hra:ta kuitenkaan huolittu, kaikki laskurenkaatkin olivat varattuja. Naakka lohdutti, ja sanoi että hra voi olla hänen leikissään suuri ja mahtava urosleijona...

PPS. Naarasleijonan rooli jäi sitten rva:lle! Kysyin, mitä leijonat kylpylässä tekevät, mutta en oikein saanut kunnollista vastausta.

PPPS. Nyt ovat taas niska ja selkä sellaisessa jumissa, että rva aloitti särkylääkkeen syömisen kuurina. Edellisestä kuurista on aikaa yksi kuukausi. Huomenna menen hierontaan, jonka jälkeen varaan ajan osteopaatille.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Polskahtelemaan!

Kun rva on päässyt sanomasta, ettei enää huimaa, niin eikös huimausta ole esiintynyt ihan riittävästi (liikaa) edellisinä päivinä! Se alkoi torstaina, kun niska jämähti jumiin. Oli oikein psykedeelistä kävellä kotiin päiväkodista lasten kanssa, kun kiintopistettä ei meinannut löytää mistään.

Voi että, kun inhoan huimausta! Eilen Naakkakin oli kotona, ja muutenkin päivä oli hektinen, joten mahdollisuudet makuulle pääsyyn olivat olemattomat. Kävin sitkeästi lenkillä (ihan vain oman ajan puutteessa), ja se oli oikein pirullista.

Henkisesti se on rasittavaa myös, sillä "ei taas"-fiilis iskee helposti, kun melkein vuosikymmenen vaivannut huimaustila yllättäen pahenee. Tuntuu, että eikö se jo riittäisi, tämä hampaan pureminen ja sietokyvyn venytys.

Joka tapauksessa, tämä päivä näyttää, mitä tuleman pitää.

Iltapäivällä meille saapuu Touhin seuraksi ukki. Sitten lähdemme Naakan kanssa "palkintomatkalle" kylpylä Flamingoon! Naakka on suoriutunut eräästä tehtävästä hienosti, ja kerännyt suorituksistaan 10 kukkatarraa. Sovimme jo etukäteen, että kymmenestä pääsee Flamingoon.

Touhi taasen on juurikin siinä iässä, ettei todellakaan lähde kylpylään. Naakka taas alkaa olla tosi mukavassa iässä pulikoimisen suhteen - vahtia pitää koko ajan, mutta luulen, että vahtimisesta selviää yksi aikuinen (toinen voi käydä sillä aikaa itsekseen uimassa) kerrallaan.

Ainakin aiemmin Naakka on pitänyt vedessä touhuamisesta kovasti. Uimassa käytiin viimeksi joskus kesällä, ja ainakin se kerta oli mieluinen, vaikka uida Naakka ei vielä yritäkään. Sen suhteen ei onneksi ole kiirettä...

Rva sen sijaan lähtee kekkaloimaan kylpylään joko liian pienissä bikineissään tai liian pienessä uikkarissaan (tarkennus: tämä ei siis ollut mainos, että tulkaa katsomaan). Kokoni ei ole ihan sama kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin uikkari hankittiin.

Bikinit voisivat olla vähän paremmat...jos ei käy kuten kerran uimahallissa - silloiset bikinit napsahtivat edestä keskeltä kahtia jo pukemisvaiheessa. Tuolloin kiikutin 2-vuotiaan Naakan pikapikaa uimahallin puolelle hra:n hoiviin, ja ei kun uikkaria vuokraamaan!

Toivottavasti kylpyläreissu sujuu kuitenkin rennoissa merkeissä, ja kaikki nauttivat. Lihakseni tykkäävät saunasta ja uimahallista tulehtunutta olkapäätä lukuun ottamatta. Koska olkapää on pakko ottaa mukaan, se käyttäytyköön kunniallisesti!

Mukavaa lauantaita kaikille!

PS. Kuvan "kylpylä" ei ole Flamingo, vaan poreamme hotellihuoneessamme Prahassa ;)




torstai 21. syyskuuta 2017

Praha

Rva ja hra palasivat häämatkaltaan oikein hyväkuntoisina! Kommelluksilta ihme kyllä vältyttiin, käytännössä kaikki sujui oikein hyvin. Rva joutui tosin hankkimaan lämpöcrocksit (ovatpas hassut kengät), kun sai rakon kantapäähänsä.

Oli hienoa huomata, kuinka olimme molemmat kaivanneet kahdenkeskeistä lomaa! Olemme nyt olleet naimisissa n. puoli vuotta, emmekä olleet vielä viettäneet yhtäkään yötä yhdessä ja erossa lapsista. Jo oli aikakin.

Häämatkalle pääsimme kuitenkin, ja olimme hieman panostaneet matkaan, jotta se tuntuisi erilaiselta kuin muut matkat. Kentältä saavuimme hotellille limusiinilla. Hotellissa meitä odotti kaksikerroksinen sviitti poreammineen.

Rva ei voi kieltää, etteikö olisi nauttinut kaikesta täysin siemauksin!

Muuten teimme lomallamme vähän "normaalimpia" loma-asioita. Kävelimme paljon ympäri Prahaa, ja minä innostuin kuvaamaan vanhaa kaupunkia, kun kerrankin oli mahdollisuus keskittyä kuvaamiseen. Tosin kuvasin myös puhelimeni kameralla.


Tuntuu, että kun emme kävelleet paikasta toiseen, istuimme syömässä. Perinteinen tsekkiläinen ruoka on niin tuhtia, jos söi annoksen lounaaksi puolen päivän jälkeen, ei tullut nälkä kuin kahdeksalta illalla. 

Päivän talsimisen jälkeen siirryimme hotellille poreammeeseen. Yhtenä päivänä olimme varanneet höyrysaunan. Se oli hauska kokemus. Kellarimaisessa tilassa oli ensiksi huone, jossa sai esimerkiksi lekotella lepotuoleilla ja juoda kuohuviiniä, kuten me teimme.

Itse höyrytila oli mielenkiintoinen: "kiuas" oli kaksiosainen, toisessa osassa oli ilmeisesti lämpövastukset, toisessa vesi. Niiden välillä vaihtoi aina välillä paikkaa kori, jossa oli kiviä. Kun kuumat kivet laskeutuivat vesitankkiin, tuli tilaan höyryä. Laitetta oli mielenkiintoista seurata.

Nukuimme matkalla pitkiä yöunia, ja lisäksi päiväunet molempina matkapäivinä. Se on hyvin harvinaista huvia, ja käytimme mahdollisuuden tarkasti hyväksemme! Tuntuu, että matkalla tuli nukuttua varastoon, ihanaa!



Matkaostoksemme olivat lähinnä tuliaisia lapsille, mutta itse hankin extempore-Crocksien lisäksi laukun, tai siis repun. Olen jo viime talvesta lähtien katsellut, josko joskus löytäisin itselleni siistimmän laukun. Nyt sellainen onneksi löytyi!

Oli hienoa olla matkalla, mutta kotiinkin oli mukava palata. Täällä se työnsarka taas jatkuu, ja luulen, että matkamme toi energiaa ja vaihtelua niin, että jaksan taas sen avulla monta kuukautta. 

Oliko minulla ikävä lapsia? Hmm...tullessa huomasin, että heitä oli tosi mukava nähdä. Myönnettäköön kuitenkin, ettei minulla ollut matkalla ollenkaan vaikeuksia syödä rauhassa, nukkua kun haluan tai keskittyä nauttimaan siitä, mitä teen. Pieni tauko kotiarjesta teki todella hyvää!

Mainittakoon vielä, että tämä taisi nyt olla niitä ensimmäisiä matkoja, kun huimaus ei häiritse. Luulen, että aika on tehnyt tehtävänsä, ja ainakin toivon, että tilanne säilyy sem osalta näin lievänä. 

Eskarin kevätjuhla, flunssa ja kesä

 Meillä on vieraillut flunssa tällä viikolla. Molemmat lapset saivat taudin, onneksi helpotti muutamassa päivässä. Naakalla ehkä kesti vähn...