"Ei se ole yhtään paha, putkiremppa olisi paljon pahempi!" "Hyvä että remontti tulee, oppii lapsi nukkumaan metelissä, niin ei tarvitse hissutella". Nämä kommentit rva sai seinälleen, kun ilmaisi yli vuosi sitten huolensa vauvavuodesta julkisivuremontin keskellä.
Minä hullu olin odottanut osaaottavia tsemppikommentteja, mutta sainkin tuollaisia. Nyt se remonttivuosi on kulunut, ja juuri tällä viikolla voin sanoa, että meidän kohdalla ei enää remontoida.
Remontti jatkuu vielä 50 prosentissa taloa, ja kuuluu meille kyllä sieltäkin. Piha on rakennusjätteessä, eikä pihan leikkipaikkaa ole voinut koko vuonna käyttää. Nyt on ensimmäistä kertaa hiljaisia päiviä, ihanaa!
Touhi, joka saapui meille elokuisena päivänä vuonna 2016, eli pari ensimmäistä kuukauttaan ilman remonttiääniä. Tavallisiin ääniin hän ilmeisesti tottui.
Tammikuussa julkisivuremontti alkoi kohdallamme. Kun pauke alkoi, Touhi lopetti kotona nukkumisen. Lenkille oli säästä ja muista tilanteista lähdettävä aina, toiset päiväunet jäivät pois, ja meillä oli pääsääntöisesti kotona kiukkuinen ja uninen pieni poika.
Lähdimme helmi- ja maaliskuuksi maaseudulle. Rauhallinen ympäristö, kylmä ulkoeteinen...ja poika nukkui kuin unelma. Itsekin sai levähtää, ja vaunulenkeilläkin hän simahti. Öisin Touhi oli vähän rauhaton, pari kertaa yössä heräiltiin aina.
Huhtikuussa, kevään kynnyksellä palasimme kaupunkiin ja metelin keskelle. Pahin piikkaus oli jo kohdaltamme vaimennut, mutta kyllähän se naapurirapusta melkein samanlaisena kuului. Vasarankalke, piikkaus ja se p*rkeleen radionhuudatus olivat seuranamme seitsemästä viiteen joka päivä.
Pari huhtikuista viikkoa sujui samaan tapaan kuin tammikuussa ennen maaseuturetkeämme. Ulos ja siellä liian lyhyet unet, kakkospäiväunet loppuivat. Sitten alkoi flunssa...ja korvatulehdus. Seitsemän tulehdusta ja kuusi antibioottikuuria - näin mentiin huhtikuusta heinäkuun alkuun.
Ne kuukaudet olivat oikein väsyttäviä. Muistan viettäneeni ajan lähinnä olkkarin lattialla kuumeisen pojan kanssa. Sain hänet aina välillä vähäksi aikaa päiväunille...20 minuuttia, sitten pärähti pora soimaan ja tiesin, että poika ei nukkuisi ennen yötä.
Heinäkuussa koitti pelastus. Touhi sai viimein putket korviinsa. Korvatulehdukset loppuivat siihen paikkaan (tulehdus löytyi vielä putkien asennuksenkin yhteydessä). Kipuitkut loppuivat, ja nukkuminen alkoi helpottaa.
Viimeiset kuukaudet ovat sujuneet vaihtelevasti. Touhi ei enää herää aamukuudelta. Kun remonttimelua on, Touhi heräilee siihen. Kipuun ei enää tarvitse heräillä, paitsi perusflunssien aikana. Suurta plussaa on, että niitä korvatulehduksia ei enää tule.
Touhi on sellainen lapsi, jonka kanssa saa iltayöstä hipsutella ja olla päästämättä ääntäkään. Päiväunet ovat yhtä "pyhiä" hetkiä :D Pari yötä sitten meillä oli oikea iltashow - vanhempani olivat käymässä, ja Touhin nukutus kesti..hmm..todella kauan.
Käytännössä kävimme toisen vanhempani kanssa vuorotellen makaamassa Touhin sängyn vieressä ja pitämässä poikaa kädestä kiinni (nukahti muuten rva:n toisella vuorolla). Sen jälkeen pääsin makkarista pois, kun olin älynnyt jättää oven raolleen (ei kolahdusta) ja eliminoida kaiken valon poistumareitiltä.
Olen tullut siihen tulokseen, että se vain on herkkäuninen. Tässä asiassa Touhi myös on aivan erilainen kuin siskonsa samassa iässä. Herkkäunisuus on varmaankin suureksi osaksi luonnekysymys, mutta esimerkiksi Touhin kohdalla suurta roolia näyttelevät toistaiseksi sairastelu sekä varmaankin myös liian rauhaton ympäristö.
On mielenkiintoista arvioida, millaiseen suuntaan tilanne menee. Rva:lla on vahva tunne, että asiat järjestyvät aikanaan, ja Touhin nukkuminen muuttuu helpommaksi. Tietty herkkäunisuus säilyy varmasti - se osa, joka on Touhin omaa, persoonallista luonnetta.
Itsestään rva on siinä suhteessa ylpeä, että olen kuluneen vuoden aikana arvioinut monesti voimavarojani, ja eliminoinut kaiken sellaisen, mikä ei sillä hetkellä ole välttämätöntä. Kyllä se on ehdottomasti auttanut jaksamaan.
Vasta nyt, Touhin toisena syksynä, olen uskaltanut väsymyksen vähentyessä palauttaa niitä vähemmän akuutteja toimintoja elämääni. Se on tuntunut mukavalta!
