Rouva Niskanen

 Arki on kyllä arkea - jotenkin tuntuu, että en kerkeä useinkaan istumaan alas (toki istun paljon, liikaakin) ja miettiä, mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Siksi päätinkin pohtia, mitä tämän viikon eri päivinä tapahtui. Maanantai oli muutamallakin tavalla poikkeava päivä. Menin aamulla normaalisti töihin. Siihen se normaalius loppui. Kerkesin olla paikan päällä viisi minuuttia, kunnes tuli kuulutus, että rakennuksessa on vesivahinko, ja kaikkien pitää poistua välittömästi. Pakko sanoa, että olin oikein tyytyväinen ylimääräisestä etäpäivästä. Kerkesin tehdä paljon rästihommia. Illalla menin puutarhapalstalle, ja tulin pistäneeksi matalaksi toisenkin angervon. Se oli hivenen raskas urakaa, mutta olin kyllä tyytyväinen, että homma tuli tehtyä. Nyt en riko puutarhapalstan määräyksiä pensaiden korkeuden suhteen. Tiistaina  oli aivan normaali työpäivä. Minulla oli töissä uuden ruokavalion mukaista evästä, tomaattista lohipannua. Jos jotakin, ruokavalio on tuonut maistuvat ruuat myös...

Lapsen kehitys - siitä tiedetään yhä enemmän ja puhutaan myös. Sen sijaan kasvaminen aikuiseksi on täysi suo - siis oman kokemukseni mukaan. Jos elää pitkään, aikuisuuskin on pitkä. Jos minä elän isoäitini ikään asti, en ole vielä edes puolessavälissä. Olen viime aikoina murehtinut (ja myös terapiassa käsitellyt) lyhyttä työhistoriaani. Minua hävettää se. Minua ei pitäisi hävettää, mutta kumminkin hävettää. Oikeastaan asian kirjoittaminen blogiin on varsin epämukavaa.  Aikuisena ihminen voi päättää elämänsä suunnan. Kyllä, varsin monessa asiassa ja hyvä niin. Kun elää jossakin tietyssä yhteiskunnassa, esimerkiksi Suomessa, tietyt suuntaviivat tulevat valmiiksi määriteltyinä. Asiat, joilla on suuri merkitys, näyttävät olevan työ ja jälkeläisten tuottaminen, näin karkeasti sanottuna. Merkittävät asiat , joista päästiin nykytilanteeseen, tapahtuivat, kun olin nuori aikuinen. Sairastuin pakko-oireiseen häiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Ne jäivät minulle pysyviksi - niitä pitää hoita...

Kun Naakka sai muutama vuosi sitten erityisen tuen päätöksen nepsypiirteiden aiheuttaman kuormituksen takia, hänen papereissaan luki: integroitu kokonaan yleisopetukseen. Olin siitä hivenen närkästynyt - luokkakaverit ovat yleisopetuksessa, mutta Naakka on, öö, integroitu sinne :D Selvisin tästä älyttömästä virkakielen kukkasesta samalla tavalla kuin Naakan syntymän jälkeisestä isyyden tunnustamisesta, jossa minun piti vakuuttaa Naakan isälle + miesoletetulle sosiaalityöntekijälle, etten ole harrastanut seksiä erään vuoden 2012 kuukauden aikana toisen miehen kanssa (naisista ei kysytty) - onneksi käytäntö muutettiin ennen kuin asia tuli ajankohtaiseksi Touhin aikana... No, integraatio yleisopetukseen on onnistunut varsin hyvin Naakan kohdalla, joten se siitä ;)  Keksin myöhemmin soveltaa integraatio-termiä itseeni . Minulla on pakko-oireinen häiriö, joka aiheuttaa minulle ajoittain varsin isoja ongelmia pakkoajatusten muodossa. Onnekseni (kai) minut on nyt kuitenkin integroitu koko...

Naisiin kohdistuva perheväkivalta on valitettavan yleistä Suomessa, toki muuallakin. Se on samalla ehkä yksi perheen ulkopuolisilta piilotetuimmista asioista. Se on varmaankin myös asia, johon haetaan apua kun mikään ei enää auta tai sitten ei haeta ollenkaan. En ole itse kokenut perheväkivaltaa. Se tulee lähelle ainoastaan silloin, kun kaikkein julmimmat teot ylittävät median uutiskynnyksen. Toinen vaihtoehto on, että läheinen on kokenut sellaista - näin minullekin on tapahtunut. Tällä viikolla uutiskynnykset ylitti erään perheenäidin väkivaltainen kuolema. Juttu tuli iltapäivälehtiin, ja se pysäytti samalla tavalla kuin yleensäkin. Kun pääsin töistä kotiin, Naakka kertoi erään luokkalaisensa äidin menehtyneen. Nyt olimme kokonaan uudessa tilanteessa. Kysyin, kerrottiinko asiasta muuta. Naakka sanoi että ei, ja siirtyi normaalisti muihin toimiinsa. Touhin, 7, kanssa asiaa ei ole toistaiseksi otettu puheeksi. Ottaisin, jos hän kysyisi. Koulusta ei informoitu kotiinpäin mitään. Tämä on ...