Olotiloja ja kevättä

Rva:lla on viime aikoina alkanut olla vähän tukala olo. Syynä on jo ihan näyttävä vatsavarustus, joka roikkuu tuossa edessä ja peittää näkyvyyden tiettyihin suuntiin, kuten varpaankärkiini...

Raskaus on toki monen mielestä ihanaa aikaa, itse en kyllä olisi ihan varma, millaisena tätä aikaa pidän. Puoliväli on ylitetty, mutta oksennan edelleen. Maha alkaa olla tiellä ja painaa, ja tilanne ei tästä ainakaan helpotu.

No, ei se helpotu sen jälkeenkään. Sitten valvotaan ja ollaan väsyneitä... Ei vaan, hyviä puoliakin toki on! Pieni tulokas on alkanut olla liikkuvainen, ja on hauska havaita, milloin hän lepää ja milloin taas ei. Potkut osuvat jo aika isolle alueelle. Ei ihme, sillä hänen pitäisi jo olla sellainen 20-senttinen jötkäle!

Tukkani on ilmeisesti raskauden seurauksena ihan uskomattoman hyvävointisen ja kiiltävän näköinen. Tätä en muista Naakan odotuksesta, mutta ihmettelen, kuinka tilanne voi olla tämä, kun kampaaja oli hiusteni kanssa tekemisissä melkein puoli vuotta sitten (nyt pitäisi kyllä taas mennä).

Kevät ja kaunis sää saivat jopa rva:n pienelle kävelylenkille maanantaina. Tuntuu muuten, että astmaattisuuteni helpotti heti, kun lämpötila nousi. Lenkkeilin vanhalla kotiseudullani joki- ja peltomaisemassa.

En kuitenkaan ole bongannut yhtään leskenlehteä, vaikka niitä on kuulemma jo nähtävissä vaikka missä. Jos on keväistä, niin on vielä varjopaikoissa paljon luntakin. Minun kannaltani helpottavaa on, kun jää sulaa. Ei tarvitse pelätä liukastumista niin paljon.

Niin, pääsiäisenä oltiin reissussa. Ensi viikonloppunakin ollaan. Ehkä sen jälkeen vietämme taas viikonloppua kotioloissa. Huomaan, että vaikka tykkään istua autossa, ei kroppani oikein edelleenkään tykkää siitä.

Huomenna on onneksi hieronta. Olen kuluneella viikolla käyttänyt ahkerasti joogapalikoita nikamalukkojen helpottamiseen, mutta hieronta avaa selkää aina paremmin. Luulen kyllä, että joudun nyt siirtymään vatsamakuulta kyljelleen...tai ehkä vasta ensi kerralla.

Huomenna on myös viimeinen työpäiväni työpaikalla. En ole oikein ehtinyt ajatella, miltä se tuntuu. Olen tykännyt tehdä töitä siellä todella paljon, oppinut valtavasti ja ymmärtääkseni ollut myös hyödyksi. Nyt on kuitenkin uusien kujeiden aika, ja onneksi free-juttuja riittää varmaan kesäkuulle asti.

Elämä ei ole hassumpaa - sanoi rva kun nukkui kerrankin yönsä hyvin!

Mä joka osapäivätöitä teen...

Vammautuminen ja työ, vammautuminen ja opiskelu... nämä aihepiirit ovat kummitelleet mielessäni kuluneella viikolla muutamastakin syystä.

Yksi syy on mukava, melkein juhlan arvoinen: puolen vuoden työkokeilun jälkeen sain nyt samasta paikasta maaliskuun ajaksi tuntitöitä. Tämä työrupeama on ollut ensimmäinen oikea, työpaikalla tapahtuva työni sitten vammautumiseni vuonna 2009.

Ilokseni voin myös todeta, että minulla on sujunut oikein hyvin. Myös työkokeilu sujui hyvin, lukuun ottamatta alun fyysisiä sopeutumisvaikeuksia (niska ei heti alkuun meinannut jaksaa tahdissa mukana, mutta sitten helpotti).

Työn kanssa moni niskavammainen kohtaa isoja haasteita. Ensimmäiset ongelmat tulevat usein heti vammautumisen jälkeen. Jopa sairausloman saaminen voi olla hankalaa, tutkimuksiin ei haluta lähettää ja lääkkeenä tarjotaan "jatkamista kuten ennenkin".

Tuo jälkimmäinen perustuu varmaankin osaksi ajatukseen, että liikkeen ja normaalin elämän jatkaminen mahdollisimman pian on yleinen (ja osassa tapauksia melko toimiva) keino niskavammakuntoutuksessa.

Kuitenkin, se seikka, että heti onnettomuuden jälkeen pitäisi levätä ja kuunnella oireita, unohdetaan. Kun retkahdusvamma on syntynyt, oireet saa helposti pahenemaan entisestään, jos väliin ei jää minkäänlaista lepuutusaikaa. Myös liian rajut ja vääränlaiset hoidot voivat jopa pahentaa vauriota entisestään.

Kylmä fakta on, että kaikki kroonistuneen niskan retkahdusvamman saaneet eivät kuntoudu työkykyisiksi. Moni kykenee osittaiseen työntekoon ja on myös niitä, jotka kuntoutuvat täysin. Itse edustan tällä hetkellä osatyökykyisyyttä, josta osaan oman kokemukseni perusteella kertoa.

Pystyn tällä hetkellä hyvän ergonomian, rauhallisen työtilan ja rajoitetun työajan turvin tekemään koulutustani vastaavaa työtä, joka on minulle mieluista. Tästä on mielestäni hyvä jatkaa.

Haasteeni on tällä hetkellä varsinaisten fyysisten seikkojen lisäksi työkokemuksen kartuttaminen. Vuosien tauolla työnteosta on seurauksensa, varsinkin, kun aikanaan valmistuin suoraan wihplash-potilaaksi. Nykytilanteesta on kuitenkin  hyvä jatkaa.

Tulevaisuuden haaste onkin sitten hieman pysyvämpään työtilanteeseen, ainakin osapäiväiseen, hakeutuminen. Koska perhetilanteeseemme on tulossa muutos pienen tulokkaan myötä, siirtyy tämä tavoite muutamalla vuodella eteenpäin. Yritän myös, etten hermoilisi tätä asiaa liikaa, kun en vähään aikaan pääse asiaan vaikuttamaan.

Mitä itse kaipaisin työelämäni tueksi? No neuvontaa ja ohjeistusta tietysti! "Oikeiden ihmisten" lisäksi esimerkiksi asiantunteva nettiportaali vammautuneille, työelämään siirtyville ja töitä etsiville henkilöille olisi ihan huippu. Tällä hetkellä on pakko todeta, ettei tietoa löydy kootusti yhtään mistään.

Etsiessään tietoa asioista rva on kokenut reaktioita laidasta laitaan. "No tottahan sitä tietoa löytyy...mutta ei se kyllä sinun tilanteeseesi sovi". "Ei me tiedetä täällä tuollaisesta mitään!" "Jotta työllistyisi, täytyy olla työhaluinen..." jne.

Sitäkin rva on pohtinut, että olisiko näistä viime aikoina mediassa esiintyneistä mentoreista apua, kun työhalua on (kai sitä pitää tässäkin korostaa... ;), mutta työkyky on jollakin tavalla rajoittunut. Voisiko joku heistä konsultoida rva:n kaltaisia?

Oireita ja ympyrä joka sulketui

Rva:lla on ollut taas vähän enemmän niskaoireita kuin tavallisesti. Tiistaina niska päätti oikein jämähtää jumiin. Sinnittelin päivän, mikä ei ollut huimauksen kanssa yhtään hauskaa. Näitä isompia jämähdyksiä ei onneksi nykyään satu jatkuvasti.

Aloin heti oireiden alettua pohtia aikaisempia päiviä. Meillä on ollut todella runsaasti aktiviteetteja viime aikoina. Olemme istuneet autossa, kyläilleet, ottanet kyläilijöitä vastaan ja käyneet hoitamassa monenlaisia asioita. Luulen, että nyt tilanne huononi rasituksen takia.

Tiistai-iltana otin vanhat keinot käyttöön. Kävin ensin niskan läpi liikutellen sitä varovasti joogapalikan päällä (selällään maaten). Sitten tein saman yläselän kanssa. Raksahduksia kuului sieltä täältä, ja olo helpottui vähän.

Noin viisi minuuttia siitä, kun olin lopettanut, minulle tuli kamala päänsärky. Se jomotti niskasta kallonpohjaan, takaraivoon ja otsaan saakka. Siirryin sohvan kautta sänkyyn ja nukkumaan. Tämäkin tapahtumasarja - niin tuttua.

Kevät on herätellyt rva:ta kasvi-innostuksen muodossa. Meidän huonekasvit ovat karsiutuneet Naakan vauva- ja taaperoajan myötä. Nyt olisi kuitenkin sopiva väli hankkia esimerkiksi amppelikasveja, joita vauvaperheessäkin voi huoletta pitää.

Haasteita kasvien hankintaan on tuonut, että suuri osa huonekasveistani on peräisin edellisen asunnon ajoilta. Ullakkoasunto monine ikkunoineen oli supervaloisa. Osa kasveistani nääntyi tässä uudessa asunnossa jo ensimmäisen vuoden aikana.

Keskustelu suvun "vanhempien" kanssa herätti ajatuksen, että nyt olisi hyvä hankkia kasveja, jotka viihtyvät vähän hämärämmissä olosuhteissa. Sain idean saniaisista, jotka ovat nyt hankintalistalla. Niiden etu on myös, että ne kuulemma puhdistavat ilmaa tehokkaasti. Kiinnostavaa!

Perheemme tiistai-illan ohjelmaan kuului saada eräs ympyrä sulkeutumaan - veimme marsujen vanhat tavarat löytöeläintalolle. Naakka oli toki mukana retkellä ja todella kiinnostunut asiasta. Siitä lähtien meillä on keskusteltu, miten se löytöeläintalo toimii, ja mitä kissojen päivärytmiin kuuluu.

Olen itsekin ollut aina kiinnostunut eläinsuojeluasiasta ja eläimistä yleensä. Löytöeläintalolla ei ollut vierailumahdollisuutta eläinten luona, joten taidamme tehdä jonakin päivänä retken toisiin tiloihin, joissa eläimiä pääsee katsomaan.

Kissa voisikin olla eläin, joka tulisi kysymykseen, kun joskus olemme seuraavan kerran lemmikkiä vailla. Haluamme kuitenkin, että kissalla on meillä mukavaa, joten asia odottakoon, kunnes jälkikasvu on sen verran varttunut, että osaa kohdella kissaa sen vaatimalla tavalla. Siihen saakka nautimme vierailuista paikoissa, joissa voimme viettää aikaa kissojen kanssa.

Tuntumaa syviin vatsalihaksiin menevän lauantain keskellä

Tavoittelin pitkästä aikaa tuntemuksia ja sitä kautta yhteyttä syviin vatsalihaksiini. Tuli sattuneesta syystä mieleen, että nyt olisi tähdellinen hetki treenata edes niitä. Menin lattialle selälleni ja kokeilin selkärangan rullausta.

Liike on syvien vatsalihasten treenissä eräänlainen perusliike, lähtökohta. Siinä ollaan ensin polvet koukussa. Ensiksi jännitetään alavatsa ja nostetaan takapuoli ylös lattiasta. Seuraavaksi on vuorossa alaselkä nikama nikamalta. Alas liikkeestä palataan samalla tavalla, hitaasti mutta päinvastaisessa järjestyksessä. 

Minusta tämä liike on mainio, suorastaan meditatiivinen. Muistelen, että alussa minulla oli isoja vaikeuksia hahmottaa sekä syvät vatsalihakset että alaselkäni nikamat. Kun harjoittelin, tuntuma parani. 

Syvät vatsalihakset ovat yksi hyvän ryhdin perusta. Ne esimerkiksi estävät selkää menemästä liikaa notkolle, joka taas vähentää alaselän rasitusta (alaselän vaivoista kärsivien kannattaa ehdottomasti harjoittaa syviä vatsalihaksiaan). 

Mitä hyötyä  syvistä vatsalihaksista on niskavammaiselle? En ole anatomian mestari, mutta kun haen tuntuman syviin vatsalihaksiin, tunnen yläselän asennon paranevan ja niskan kuormituksen vähenevän. Suosittelen!

Meillä on muuten taas ollut (ainakin meidän mittakaavassamme) työteliäs lauantai. Aamupäivällä lähetin Naakan ja puolison kaupungille retkelle, ja aloin siivota vaatekaappiani. Minulla on useampi paita, joihin en enää mahdu, joten järjestin ne takariviin, pois tieltä (ja tilaani sopivat paidat eturiviin). 

Löytyipä sieltä kaapista sellaistakin, kulunutta tavaraa, jolle ei ollut jatkosijoituspaikkaa - roskikseen siis. Sitten löytyi kaikkea pientä, joka ei edes kuulu vaatekaappiin (hyllyt ovat olleet hyvä paikka siirtää tavaroita pois Naakan näköpiirista...joskus täytyy kuitenkin siivota).

Parin hyllyn jälkeen väsyin ja totesin, että on parasta jättää loput hyllyt seuraaville päiville. Tuli kuitenkin helpottunut fiilis, kun hyllyt siistiytyivät ja käyttökelvotonta tavaraa tuli heitettyä pois. 

Illalla teimme vielä autoajelun, ja kiersimme iltahämärässä kaupungin rantoja. Ajelulle emme olisi lähteneet, mikäli olisimme menneet saunaan. Saunat oli kuitenkin yllättäen suljettu jonkinlaisen ilkivallan takia, mikä on vähän kornia, kun kaupungissame vietetään tänään Saunapäivää, joka kai toimii samalla periaatteella kuin Ravintolapäivä. Ehkä kokeilemme Saunapäivän saunoja ensi vuonna. 

Raksahduksia vuorilla

Katselin sunnuntai-iltana alkanutta Huippujengi-sarjaa. Sarja on minun tyyppistäni tosi-tv:tä, sillä kaukaiset maailmankolkat ovat kiehtoneet minua aina. Tässä sarjassa kiivetään vuorelle Perun Andeilla.

Eihän siinä ensimmäisessä osassa keretty tosi-tv:mäiseen tapaan tehdä juuri mitään. Liikunta ja eksoottinen maasto näyttäytyivät lähinnä alkutunnarissa ja "kuntotestissä", jonka osallistujat tekivät ylängöllä kävellen.

Päivän päätteeksi paikat olivat jumissa yhdellä jos toisella. Rva:n kannalta mielenkiintoinen kohta ohjelmassa seurasi, kun eräs kilpailijoista päätyi paikallisen kiropraktikon (ilmeisesti) luo.

Rintarankaa manipuloitiin rva:lle hyvin tutuilla otteilla, joissa terapeutti on puolimakaavassa asennossa asiakkaan päällä ja "pumppaa" käsivoimin nikamalukkoja auki. Raksahdukset toki kuuluivat näyttävästi videolla.

Sitten rva:lta pääsi "herranjestas", kun hoitaja rasautteli muitta mutkitta myös kallon ja 1. niskanikaman välit. Minusta ohjelmassa olisi voinut jollakin tavalla tuoda esille, että sitähän ei kyllä täälläpäin suositella, mikäli kaularankaa ei ole ensin kuvattu (jos rakenne osoittautuu poikkeavaksi, voi niskan manipulaatio olla vaarallista).

Rva on ehkä vähän liian tarkka, whiplash-vuodet ovat opettaneet kaikenlaista. Pääasia kai on, että potilas vaikutti vahingoittumattomalta...

Rva:n kaularangan rakenne osoittautui aikanaan normaaliksi, ja onnettomuuden jälkeen rva:kin kävi raksauttelemassa niskaansa (sitä oikein suositeltiin). Seurauksena oli huimausta, kamalat kivut ja tilan huononeminen muutenkin.

Rva:n kohdalla ongelma tietenkin oli retkahdusvamma. Kallon ja ylimmän nikamavälin raksautus sopii harvalle whiplash-potilaalle, suoraan sanottuna ainakaan rva ei sitä heti ensi kädeltä suosittelisi.

Rintarangan manipulaatio (sitä tekevät myös OMT-fyssarit) sen sijaan on ollut rva:lle oikein hyvä hoitomuoto. Sitä on rva:lle tehty sekä "rasautuksin" että lempeämin venytyksin. Sitä taas voisin suositella, toki se, mikä hoitotapa toimii, on todella yksilöllistä.

Rva itse on viime aikoina venytellyt rintatankaansa kotosalla. Hieroja tekee n. kerran viikossa oman työnsä (jee, pystyn vieläkin makaamaan vatsallani) ja rva yrittää sen lisäksi venytellä ja verrytellä kotona.

Asennon korjaaminen käy kyllä työstä, kun pääsääntöisesti istuu vinossa, seisoo vinossa, kävelee vinossa ja makaa vinossa. Oma asentoni korjaantuu jo paljon, kun muistan että istuessa molempien kankkujen on hyvä koskettaa selkänojaa, eikä oikea hartia ole liikaa edessä ja vasen vastaavasti liikaa takana.

Lihaskunto on huonontunut niin, että rva yrittää olla ajattelematta sitä. Sille puolelle on hankala tällä hetkellä tehdä kovinkaan paljon. Pahoinvointi on edelleen pitänyt otteessaan, eikä jooga-asentoihin vääntäytyminen edelleenkään kiinnosta.

Koska rva ei ole kohdannut oikeita vuoria vähään aikaan, piti kuvitusta etsiä niinkin kaukaa, kuin vuodelta 2007, Norjan vuoristosta:

Toisenlainen näkökulma rahaan

Raha taitaa olla yksi niistä asioista, joita jokainen pohtii enemmän tai vähemmän päivittäin. Lehtijutut niistä harvoista, jotka elävät melkein luontaistaloudessa, käsittelevät nekin rahaa - sitä, kun rahaa ei käytetä.

Minä olen tässä blogissa puhunut rahasta ja taloudesta usein. Käytännössä aina puhe rahasta on liittynyt yhteiskunnan tai minun varoihini tutkimuksiin tai kuntoutukseen liittyen. Ne ovat tärkeitä aiheita, mutta nyt ajattelin ottaa hieman toisen näkökulman varallisuuteen.

Heti alkuun voin todeta, että olen oikeastaan päässyt pitkän, pienituloisen kauteni ajan melko helpolla. Syy on se, etten ole kovin viehättynyt materiasta. Ihan askeettikaan en ole, mutta monet jutut, joihin voisi käyttää rahaa päivittäin, eivät viehätä minua.

Tykkään blogin kirjoittamisen lisäksi lukea blogeja. Itselleni sopivien blogien löytäminen on vain hankalaa (saa vinkata :) ) Portaalit ovat täynnä esim. lapsiperheblogeja, joiden kuvauksissa mainitaan, että blogi käsittelee lapsiperheen elämää.

Kun innostuneena avaan tällaisen blogin, se onkin tavaraesittely, jossa aiheena on lapsiperheen kodin tahtaron, alati vaihtuva sisustus, lasten merkkivaatteet, joku kuvaussessio jne... Joko olen itse juntti tai sitten minulle se lapsiperheen arki on jotakin ihan muuta.

Hmm...jännää...kun näen kaupassa kivan lastenvaatteen, minun on tosi harvoin pakko saada sitä. Minulle lapsen vaatteesta tulee rakas vasta kun se on ollut lapseni päällä. On ihan sama, onko vaatteen alkuperä kauppa, kirppari vai tuttavaperhe.

Kun joskus käyn esim. vaateostoksilla, on se juhlan paikka, ei tavalliseen arkeen kuuluva juttu. Omalla elämäntyylilläni on juuri tämä mukava seuraus - kun saan jotakin uutta, se on iso juttu ja ilon aihe.

Mistä minä sitten saan kiksejä? No, ehkäpä siitä säästämisestä! Kun huomaan, että olen saanut suunnittelemalla kuukauden ruokamenomme laskemaan, myhäilen tyytyväisenä mielessäni. Kun korjaan rikki menneen vaatteen, se aiheuttaa minulle suurta mielihyvää.

Hihkuin mielessäni, kun viime kesänä keksin, etten enää osta vaateketjujen isoja sukkapakkauksia. Niiden sukat kuluvat hetkessä rikki, ja uusia saa olla jatkuvasti hankkimassa lisää. Vaihdoin kotimaiseen, hintavampaan merkkiin - jokainen viime kesänä hankittu sukka on edelleen ehjä :)

Kerrankin pulkkamäessä

Jos joku on rva:lta (ja koko perheeltä) ollut vähäistä viime kuukausina, niin se on kyllä ulkoilu. Joulukuussa oli pimeää ja sateista. Tammikuussa taas oli todella kylmiä viikkoja. Joulukuun puolivälistä tammikuun loppuun olin "yrjötaudissa" enkä juuri päässyt liikkeelle.

Helmikuussa meillä oli flunssa ja yskää, itse kärsin astmaattisesta hengenahdistuksesta (joka jatkuu edelleen). Viime päivinä, viimeinkin, olotilani on helpottanut ja henki kulkee jo vähän paremmin.

Sunnuntaiaamuna menimme Naakan kanssa kaksin leikkipuistoon. Meillä on onni asua sellaisen puiston lähellä, jossa on kunnollinen pulkkamäki. Toki pulkka unohtui tuolla reissulla kotiin... Naakka ei yhtään harmistunut, kun pääsi sen sijaan leikkimään lumilinnassa, jonka isot lapset olivat tehneet.

Eilen, kun hain Naakan päiväkodista, menimme taas puistoon. Nytkään ei ollut pulkkaa mukana, mutta leikkipuistossamme arkisin toimiva iltapäiväkerho jättää aina muutaman pulkan ja kelkan päivän lopuksi puistoon, joten pääsimme laskemaan.

Naakalla ei ollut mitään ongelmaa laskea yksin pulkalla mäen korkeimmalta kohdalta. Minä vain vedin pulkan mäen päälle ja annoin vauhtia. Ensimmäisellä kiipeämiskerralla olin vähän turhan varomaton ja meinasin liukastua, sitten ymmärsin kiertää Naakan kanssa turvallisempaa reittiä.

Kerran Naakka halusi minut laskemaan kanssaan, mutta täytyy sanoa, että minua vähän hirvitti. Tärinä ei tunnu niskassa kivalta, ja mahan kanssa on jo vähän kömpelöä pulkkailla (luulen että mahassa asuva olento sen sijaan tykkäsi pienestä hyppyyttämisestä). Luulen, että teemme Naakan kanssa tänään samanlaisen puistoretken, kun haen hänet päiväkodista.

Illalla meille tulee Naakan ukki, ja projektina on koota Naakan uusi sänky. Uudesta sängystä on puhuttu jo pitkään, ja sitä käytiin myös katsomassa ja kokeilemassa huonekaluliikkeessä. Sänky on Unipuu-merkkiä, ja siitä voi tehdä kerrossängyn, kun sellaiselle tulee tarvetta.

Katsotaan, miten Naakan yöt uudessa sängyssä sujuvat. Pinnasängystähän ei pääse itse pois, mutta tästä sängystä Naakka pääsee itse nousemaan, jos nukkuminen ei huvita. Naakka on onneksi melko hyväuninen, joten eivätköhän yöt isojen tyttöjen sängyssä ala sujua.

Eilen meille tuli myös uusi olohuoneen sohva. Ostamme puolison kanssa huonekaluja hyvin harvoin, totta puhuen uusi sohva on ensimmäinen yhdessä hankkimamme. Olemme molemmat säästäväistä sorttia, ja siksi sellaiset asiat kuin uudet huonekalut ovat meille juhlan aihe.

Olen myös iloinen, että olohuoneemmekin alkaa olla yli kahden ja puolen vuoden asumisen jälkeen valmis. Vietän niin paljon aikaa kotosalla (ja ensi syksynä vielä enemmän), että kodin viihtyvyys on hyvin tärkeä asia.