lauantai 29. heinäkuuta 2023

Lastenhuone - tavaranvähennys

 Olen tehnyt viime aikoina lastenhuoneessa pienimuotoista raivausta. Vaikka huone onkin tilava, on Naakalla ja Touhilla sen verran eri tavarat (toki yhteistäkin), että huoneen lattia ei parhaimmillaan meinaa erottua.

Havaitsin myös, että meillä on aivan liikaa pelejä. Samalla niitä pelataan todella vähän. Joskus on toki kausia, jolloin pelaaminen on ohjelmassa enemmän. Koska yhdessä pelaaminen on hyvää ajanvietettä, ajattelin, että pienempi pelien määrä voisi lisätä lautapelihetkiä.

Teimme Naakan kanssa (Touhi oli kaverilla) sopimuksen, että hyllyyn jää viisi lautapeliä, loput siirtyvät kellarivarastoon isoon pahvilaatikkoon. Kerran kuukaudessa saa käydä vaihtamassa pelejä. Koska kaikki pelit eivät mahtuneet edes siihen isoon laatikkoon, teimme luopumispäätöksen muutamasta. Ne lähtevät kierrätyskeskukseen.

Palapelejä meillä on vähemmän, mutta päätimme, että niistäkin jää viisi kappaletta hyllyyn, loput siirtyvät kellariin. Palapelejäkin meillä tehdään ajoittain, enemmän talvi- kuin kesäaikaan. Niissäkin on nyt muutama "vaihtari" kellarissa.

Samalla siirsin myös muutamat muut lelut kellariin sekä omaan vaatekaappiini. Jos lapset kyselevät niitä, ne saa takaisin. Lapsilla on ollut jo pitkään liikaa tavaraa, josta vain pieni osa on käytössä. Nyt tilanne on parempi.

Millä meidän lapset sitten leikkivät? Touhilla lempilelut ovat tällä hetkellä pienet, muoviset sotaukot (sellaiset perinteiset) sekä Nerf-pyssyt. Hän leikkii välillä yksin, mutta esimerkiksi eilen hän lähti Nerffeineen pihalle.

Naakka leikkii mielellään pets-hahmoilla. Niitä ei ole pitkään aikaan hankittu edes lisää. Olen havainnut, ettei niitä tällä hetkellä ole edes kovin paljon kaupoissa esillä. Naakalla on toisille leluille tarkoitettu "linna", mutta petsit asuvat välillä myös Heman-linnassa ;) 

Koska suosituilla leluilla leikitään, ne eivät ole siirtymässä kellariin. Sellainen muutos meillä on selvästi tapahtunut, että monta vuotta suosituimmat lelut, legot, eivät ole juuri nyt paljon käytössä. Ne on pääasiassa säilötty siististi sängyn alle, joten niitä ei olla siirtämässä mihinkään.

Olen suunnitellut jotakin tämänkaltaista lasten huoneeseen jo pitkään, mutta suuremmat muutokset ottavat aikansa. Jatkan vieläkin tavaran vähentämistä kyseisestä huoneesta, mutta tänään on "ulkotyöpäivä" ja suuntaan puutarhapalstalle.



perjantai 28. heinäkuuta 2023

Nizza - taidemuseot

 Nyt viileässä ilmastossa huilanneena muistelen jo Nizzaa pääasiassa lämmöllä :) Lämpötila aiheutti kuitenkin tiettyjä haasteita matkalle: vettä piti olla paljon, voimakas uv-säteily piti huomioida ja liikkuminen oli välillä aika raskasta.

Koska päivisin oli kuumaa, piti ulkokohteiden määrää rajoittaa. Koska matkaoppaat mainostavat taidemuseioita, suuntasimme niihin. En voi sanoa olevani taideasiantuntija. Luulen että tämä johtuu osaksi erityisherkkyydestä: välillä taide on minulle liian päällekäyvää ja liikaa aisteja stimuloivaa.

En myöskään tykkää katsella & kokea itseäni ahdistavaa, negatiivissävytteistä taidetta. Taide-elämyksen täytyy olla ehdottomasti miellyttävä. Videoinstallaatiot sivuutan täysin - niissä on liikaa kaikkea. Valot taas ovat useimmiten ok.

Taidemuseovierailut lasten kanssa menivät paremmin kuin olin olettanut. Touhilla oli alkuun Matisse-museossa tylsää. Aloin siis etsiä hänen kanssaan yksityiskohtia: Matisse maalasi paljon hedelmiä, värejä ja...tissejä :D Tämähän oli T:stä huikean hauskaa!

Chagall-museo oli siinä mielessä Matissea helpompi (itsellänikään ei juuri ollut hajua kummastakaan taiteilijasta), että siellä näytettiin alkuun dokumenttielokuva, josta ilmeni Chagallin elämänhistoria ja se, miksi tietyt elementit kuten naudat ja vanhan testamentin tarinat toistuvat maalauksissa.

Itse pidin Chagallista Matissea enemmän. Ehkäpä tämä johtui siitä, että Chagallin maalaukset ovat pääasiassa hyväntuulisia ja värit miellyttäviä. 

Minulle jäi vaikutelma, että Ranskan riviera on hyvin taideorientoitunutta. Luin, että moni taiteilija on asunut/asuu ympäristössä. Varmaankin taiteelliset piirit vetävät samanhenkisiä puoleensa.

Suuri vaikutus on ollut varmaankin myös ympäristöllä: onhan se turkoosi välimeri ja vuoret ilo silmälle! Maisemat olivat itsellenikin reissun parasta antia. 

En ole aivan varma, mutta voisi olla, että käyn lasten kanssa Nizzan-kokemusten jälkeen hieman enemmän taidemuseossa täällä Suomessakin. Jäin lisäksi pohtimaan, että onkohan taide läsnä ranskalaisessa opetussuunnitelmassa enemmän kuin meillä. En muista omalta kouluajaltani oikein mitään taidehistoriaa...paitsi ehkä historiankirjojen kuvituksena.

PS. lapset pääsivät molempiin taidemuseoihin maksutta.

PPS. Molempiin taidemuseoihin oli bussiyhteydet hotelliltamme. Ainoa pienoinen haaste oli, että jos ei ollut älynnyt ladata sovellusta, matkat piti maksaa tarpeeksi pienellä käteisellä, mieluiten kolikoilla. Siinä sitten yhdistimme minun ja lasten kolikoita kamalassa kiireessä :D 

PPPS. Hotellihuoneessa oli hetken aikaa kaksi pientä taiteilijaa Matissen ja Chagallin innoittamana.





keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Nizzan jälkeen - matkaväsymystä ja "syksyn" ensimmäinen flunssa

Palasimme eilen illalla Nizzasta viettämästä kuuden päivän yhdistettyä ranta- ja kaupunkilomaa. Palaan lomakuvaukseen ehkä vähän myöhemmin. 

Paluumatka kesti käytännössä koko päivän. Lentokentälle pääsimme kätevästi taksilla, mutta minkäänlaista matkalaukkujenjättöpaikkaa ei lähtöselvityksen tehneille ollut. Homma hoitui seisomalla jonossa 1,5 tuntia. 10- ja melkein 7-vuotiaat kestivät urhoollisesti.

Sen jälkeen pääsimme koneeseen. Henkilökunnasta puuttui kuitenkin yksi äkillisen sairastumisen vuoksi, käsitykseni mukaan stuertti/lentoemäntä (ilman kapteenia ja perämiestä ei käsittääkseni voi lentää).

Tästä syystä erilaiset turvallisuuteen liittyvät valmistelut kestivät nekin tunnin, jonka loppuvaiheessa alkoi olla vähintäänkin kova pissahätä. Lento sujui kuitenkin hyvin ja koska meillä ei ollut Helsingistä esimerkiksi jatkolentoa, ei ollut mitään hätää.

Aamuyöstä Naakka kuitenkin heräsi kurkkukipuun. Se oli iso pettymys, kun hän oli niin toivonut pääsevänsä pitkästä aikaa näkemään ystäväänsä. Päivä on kulunut sisällä, mutta valitettavasti Naakka on tullut päivän mittaan kipeämmäksi.

Nyt nukkumaan mennessä kuumetta on ollut jo 39. Toivotaan, että Naakka pystyy nukkumaan kipulääkkeen kanssa. Oireet sopivat tällä hetkellä nuhakuumeeseen, koronaan, anginaan jne. Katsotaan tilannetta uudestaan huomenna.

Meillä ollaan oltu terveitä todella pitkään. Silti en yhtään ajatellut, että jollekin meistä tulisi flunssa jo heinäkuussa. Minulla on töihinpaluu jo ensi tiistaina, mutta lasten koulu alkaa myöhemmin.

Matkaväsymyksen ja Naakan sairastumisen vuoksi en ole juuri nyt lomahehkutustunnelmissa, mutta saan vielä siitäkin tunteesta kiinni. Emme olleet onneksi maastopaloalueilla, eikä viikon aikana ollut kertaakaan niin kuumia lämpötiloja kuin Nizzaa eteläisemmissä kohteissa.

Sen verran on ehditty kotiutua, että pyykki on pyörinyt, kaupassa on käyty ja puutarhapalstalla kerkesin käydä. Nautin viileydestä, onneksi ei ole kuitenkaan tämän kylmempää. 

Kotieläimilläkin oli jälleen ollut tuttu ja luotettava hoitaja. Kaikki oli parvekekasveja myöten todella hyvässä kunnossa, kun palasimme. Toivottavasti Naakka voi huomenna paremmin ja minullakin on mukavaa ohjelmaa ystävän näkemisen merkeissä.




 

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Kohta edessä - aikaiset aamut

Näin yhdeksältä herätys -aamuihin tottuneena ajattelen hivenen kauhistuneena, että parin viikon päästä kello soi kuuden jälkeen joka aamu. Olen nauttinut 10 tunnin yöunista suuren osan kesälomaa, ja onhan se mukavampaa.

Mikä aikaisissa aamuissa on sitten mukavaa? No ei mikään esimerkiksi marraskuussa - kuin heräisi keskellä yötä. Sen sijaan loppukesän ja alkusyksyn aamut ovat ihan mukavia valon takia. Lähden normaalisti töihin 7.40, ja muitakin työmatkalaisia on aina liikenteessä. 

Matkustan ensin pienen matkan kävellen, sitten pienen matkan junalla ja lopuksi hyvin lyhyen kävelymatkan. Esimerkiksi luontoa näen matkalla hyvin vähän, matkani on varsin urbaani ja osa siitä kuluu ostoskeskuksen läpi kävellessä.

Tämä on ehdottomasti työ- ja koulumatkoistani lyhin lukuun ottamatta ala-astetta, joka oli alle kilometrin päässä kotoani. Pisin matkoista taas...se oli matka yläasteelle. Kilometrejä olisi ollut lyhintä reittiä 20, mutta bussi kaarteli nappaamassa haja-asutusalueen koululaiset mukaan matkaan, matka kesti noin 50 minuuttia suuntaansa.

Pisin matka on ehdottomasti se, mistä tykkäsin vähiten. Melkein yhtä pitkä matka minulla oli ajallisesti edelliseen työpaikkaani. Matka-aikaa kertyi nelisenkymmentä minuuttia, kävellen, bussilla ja metrolla. Se oli ihan ok, sillä lasten pikkulapsiaikana oli mukavaa viettää julkisissa kulkuvälineissä aikaa musiikkia kuunnellen. Joskus aikaiset lähdöt kotoa tosin ärsyttivät.

En ole mikään varsinainen aamuvirkku, paras heräämisaika minulle on noin seitsemän - yhdeksän aikaan aamulla. Sitä aiemmat ovat hivenen tuskallisia. 

Mikä on arkiaamuisin vaikeinta? No ehdottomasti se, etten saa olla rauhassa mörökölli siihen asti kun kofeiini alkaa vaikuttaa. Lapset vaativat edelleen huolenpitoa, nyt saa kyllä Touhikin alkaa tehdä itse aamupalaleipänsä, ainakin pääsääntöisesti.

Olen yleisesti ottaen varsin virkeä ja hyväntuulinen, kun pääsen liikkeelle. Olen työpaikalla huomannut, että tämä ei ole aamun ensimmäinen fiilis kaikilla. Minulla virkeys kestää suunnilleen lounasaikaan, jonka jälkeen voisinkin vetäytyä siestaa viettämään ;) 

En myöskään tsekkaa työpuhelinta ensimmäistä kertaa kuin aikaisintaan työmatkalla. Koitan pitää työ- ja vapaa-ajan niin erillään kuin mahdollista. 

Lapsista Naakka haluaisi joka ikinen aamu nukkua oikein pitkään. Häntä ei ole helppo herätellä. Touhi taas herää automaattisesti noin kuuden aikaan, joskus vähän aiemminkin. Odotan, että tämä ilmiö lievenee, kun hän kasvaa.




sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Mistä voi arvata sateen

Mistä tietää, että kohta alkaa sataa? No ainakin siitä, että käy aamupäivällä puutarhapalstalla kastelemassa. No, ainakin siellä saadaan vettä tarpeeksi, toivottavasti ei liikaa. Ei ehkä tule tulvaa kuten viikko sitten.

Minä en onneksi tiennyt siitä, koska olin vielä silloin kesämökillä ja pohdin aivan erilaisia puutarha-asioita kuten ruohonleikkuuta ja vesakon karsimista siten, että kanervat saataisiin paremmin näkyviin. Ai niin, ja mustikoiden poimimista.

Olen muuten huomannut, että mieleni lepää puutarhapalstalla, vaikka aina on olemassa veemäisiä sääilmiöitä ja esimerkiksi peuroja. Olisi mukavaa, jos saisin talviinikin entistä enemmän käsillä tehtäviä asioita...esimerkiksi chilien kasvivalo olisi ehkä liikaa - tai mikä ettei!

Nyt kun olemme vähän aikaa kotosalla, lemmikkieläimiäkin on ollut mukavampi hoitaa, kun sitä ei ole tehnyt vähään aikaan. Meillä on hyvä hoitaja, kun olemme poissa. Lemmikit suorastaan kukoistivat, kun näimme tauon jälkeen. 

Gerbiilit Albi, Sahpan ja Puolukka jatkavat hyvin sujuvaa rinnakkaiseloaan väliverkon poistamisen jälkeen. Albilla ja Sahpanilla on koko ajan jotakin kähinää, mutta se ei ilmene väkivaltana, vaan pyrkimisenä toisen lähelle ja kaikenlaisena kiehnäämisenä.

Puolukka-gerbiili on yhtä tasainen luonteeltaan kuin ennenkin. Hän on myös nykyään kolmikosta pienikokoisin. Tänään Puolukalle ei tosin kelvannut mansikka, siis marja. Sahpan söi, kun pidin mansikasta kiinni. 

Lapset, ainakin Naakka, alkavat pikkuhiljaa kaivata koulua. Tunnistan tämän itsessänikin - olen jo muutaman kerran pohtinut, millaista on pakata työlaukku ja olla päivä muualla kuin kotona. Ehkäpä kaipaan arjen järjestystä.

Minulla on kuitenkin vielä muutama viikko lomaa, ja aion kyllä nauttia siitä. Yksi matkakin on vielä tiedossa :) Pakkaan siis pari matkalaukkua ennen sitä työlaukkua. 

Mitään erityistä, jota vielä haluaisin tänä kesänä nähdä, ei oikeastaan ole. Toki haluan viettää aikaa perheen ja ystävien seurassa, katsella, mitä puutarhapalstalla kasvaa ja sen sellaista, mutta mitään ihmeellisempää ei ole luvassa, siis tietääkseni.

PS. Madot tykkäävät kovasti puutarhapalstan laatikoista, mikä on hyvä asia.

PPS. Maissit ovat vielä todella pienikokoisia, toivottavasti jonkinlainen kasvupyrähdys ehtii tapahtua. Toisaalta, ne ovat mukavan näköisiä pieninäkin.

PPPS. Ahdistuneisuushäiriöisenä syksy ja aktiivisempi elämä myös pelottaa hieman. Minulla on vielä työstettävää: haluaisin tuntea, että kelpaan, vaikka en koko ajan tekisi työtä ja sen sellaista aivan liian täysillä.



 

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Ylpeys lapsen menestyksestä - onko se oikein?

Olen kuullut monesti, että on huonoa, jos vanhempi elää lapsensa kautta omia, toteutumattomia unelmiaan. Tällä tarkoitetaan kai, että lapsen tulisi antaa itse valita kiinnostuksenkohteensa ja ainakaan vanhempi ei saisi olla ns. valmentaja, joka kouluttaa lapsesta jonkinlaista yli-ihmistä.

Tähän on helppo yhtyä. Kuitenkin, kuten nykyaikana kaikki, tämänkin välttäminen menee suorittamiseksi, jos aikoo välttää kaikki mahdolliset sudenkuopat.

Lapsi voi nimittäin kiinnostua samanlaisista asioista kuin mistä itse on kiinnostunut. Aika outoa olisi lähteä kieltämään kiinnostusta, ettei vain tapahdu mitään vahinkoa. On lisäksi ihan luonnollista, että jos kotona harrastetaan asioita, se tarttuu lapseenkin.

Meillä esimerkiksi...molemmat lapset ovat kiinnostuneita historiasta. Sillä on suuri vaikutus, että perheen aikuista/aikuisia kiinnostaa. Jos perheessä keskustellaan tietynlaisista asioista, lapsi kuulee niitä ilman, että kiinnostus syttyisi jossakin muualla ja asia pitäisi itse tuoda esille. Harrastusympäristö on olemassa jo valmiiksi.

Olen joskus joutunut jonkin verran venymään, kun kiinnostuksen aihe on ollut itselleni uusi. Tällaista on ollut esimerkiksi "poikaelämä" :D Koska minulla ei ollut veljiä, en tottunut lapsuudessa siihen, että asunto on sotatanner (Nerffeillä tietysti).

No nyt olen sitten saanut tottua oikein olan takaa. Olen ottanut asian maailmani avartumisen kannalta. Aika harvoin olen kuitenkaan itse leikkinyt sotaa ;) 

On perheitä, joissa esimerkiksi paljon aikaa vievä ja tavoitteellinen harrastaminen on sukupolvien perinne. Itse taas kokisin ahdistavana, jos minun pitäisi käyttää viikonloput lasten harrastuskuvioissa. Jos lapseni kuitenkin haluaisi kovasti ja omaa intoa riittäisi, kuvittelisin, että mahdollistaisin harrastamisen.

Kumpikaan lapsi ei ole toistaiseksi osoittanut suurta kiinnostusta intensiiviseen harrastamiseen. Molemmat tykkäävät leikkiä & hengailla kavereiden kanssa. Touhi "skuuttailee" mikä tarkoittaa tähän asti temppuilua koulun pihalla. Katsotaan, yltyykö hommasta varsinainen harrastus.

Naakka haluaa kokeilla jääkiekkoa. Sen kokeileminen onnistuu onneksi kotikaupungissamme matalalla kynnyksellä ilman kovin suuria erityistoimenpiteitä. Tässäkin kohdassa täytyy sanoa "katsotaan".

Onko se sitten heti elämistä lapsen kautta, jos on ylpeä lapsen menestyksestä jossakin asiassa? No ei tietenkään. Sehän on iloitsemista lapsen mukana siitä, että jokin itselle tärkeä asia onnistuu. Jos sen sijaan alkaa pohtia, miten lapsen menestymistä voisi tehostaa ja miten hyvältä lapsen menestys "näyttää" ulkopuolelle, kannattaa miettiä asia uudestaan ja pohtia, mikä on loppujen lopuksi tärkeintä.





sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Mustikoita ja muutakin mukavaa

 Mökkilomapäivitykset jatkuvat....vaikka mustikkasadosta on povattu huonoa, ei se tällä kertaa näytä koskevan meidän mökin ympäristöä. Täällä näyttää olevan enemmän mustikoita kuin vuosiin :) Poimimisaikaa vain ei ole loputtomasti. 

Ajattelin kuitenkin, että jos litran tai pari saisi poimittua. Sekin toive on ehkä yläkanttiin, mutta jokainen desi tarkoittaa vähemmän "ostomustikkaa". Viime vuonna en säilönyt mustikkaa ollenkaan, nyt ne ovat loppu.

Naakkakin intoutui tänään poimimaan muutaman desin. Sanoin etten pakota ollenkaan, mutta Naakka oli yhtä mieltä siitä, että mustikoiden poimiminen on mukavan rauhallista puuhaa. Pakkoa ei ole, eikä Touhi tällä kertaa innostunut.

Pääsimme myös kesätorille. Siellä olikin vilinää ja vilskettä! Kokemus oli ihana ja tori varsin perinteinen, vaikka meidän perheen kesätoriperinne taitaa nyt vasta alkaa. Torilla muurinpohjalettu maistui, ja teimme kirja- laukku- ja barbinvaatelöytöjä :) 

Pääasia oli kuitenkin torin tunnelma. Oli hauskaa nähdä sellainen ihmisvilske. Koska läheisen tanssilavan tuntumassa oli muutama geokätkö hakematta, löysimme sinnekin. Oli vähän vaikeaa selittää lapsille tanssilavan funktiota. 

Itselläni on muistoja muutamista lavatansseista lapsuudessa. Siellä hauskinta taisi pienenä olla puffetti. Niin, ja liukastelu lattioilla, joissa oli perunajauhoa. Se oli ehkä vähän eikä niinkään vähän kiellettyä, mutta tulipahan tehtyä, silloin 90-luvun alussa.

Pääsimme myös iltaongelle. Se on laji, jossa olen pro - siis en nyt varsinaisesti kalastamisessa :D , mutta osaan hoitaa homman matojen kaivuusta kalojen perkaamiseen. Tyyni sää olisi ollut plussaa, mutta ei se nyt tällä kertaa onnistunut. Pikemminkin pääsimme liukastelemaan märillä kallioilla.

Vaikka käytössä oli vain yksi onki, kaloja tuli kuusi kappaletta, kaksi ahventa ja neljä särkeä. Naakka ja Touhi saivat molemmat melkein yhden kalan ylös. Kala söi aikansa, jonka jälkeen kukaan ei ollut pinnan alla enää nälissään.

Molemmat lapset tulivat mukaan kalojen perkaamiseen. Molemmat harjoittelivat suomustamista, ja se meni oikein hyvin. Keskustelimme myös eläinten tappamisesta ravinnoksi. Haluan antaa lapsilleni oppitunteja, ettei ruoka tule kaupan hyllyltä, vaan sillä on alkuperä luonnossa. 

Paistettu iltakala (myös iltapala) maistui kaikille. Särjessä ja ahvenessa on makuero, mutta molemmat maistuvat hyviltä. Molempien lasten mielestä onkiminen oli hyvä kokemus. 

PS. Menen vielä tänään mustikkaan - katsotaan, kuinka paljon jaksan poimia. Osa marjoista on vielä raakoja, joten pitää poimia valikoiden.

PPS. Naakka löysi toisen geokätkön, minä löysin toisen :) Naakalla on nykyään myös oma kätköilytunnus.

PPPS. Katsotaan, tuleeko tällä mökkireissulla vielä kalastettua. 

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Muumimaailma, geokätkö ja tori

 Muumimaailma - tykkään itsekin käydä siellä. Teimme retken eilen ja 7- ja 10-vuotiaani olivat yhtä innoissaan retkestä kuin aina ennenkin. Matkasimme paikan päälle mökiltä, täältä on vähän lyhyempi matka kuin kotoa. 

Koska kaikki (no lähes, Niisku-neidin kauneussalonki oli uusi) oli tuttua edellisiltä kesiltä, lapset johdattivat joukkoa. Kaikkien mielestä Satupolku ja Teatteri Emma olivat retken kohokohtia. Naakka kävi kauneussalongissa ottamassa kasvomaalauksen. 

Ostokset - minä ostin Muumipeikko-korvakorut, koska tykkään nykyään käyttää näyttäviä ja hauskoja korvakoruja - mikä lie vaihe. Järkevin ostos retkellä oli uusi koulureppu Naakalle. Vanha on kahdessa vuodessa kulunut ja mennyt rikki, ja uusi, muumikuvioinen on kätevä ja kivannököinen.

Muumimaailman aktiviteetit ovat pysyneet rauhallisina. Paikassa on myös rauhoittumisalue. Tämä on mielestäni ihanaa. Kun kaataa vettä "ämpäriin" ja kukka kasvaa ruukussa tai kun onkii magneettikaloja, ei tee mitään kovin ihmeellistä, mutta se on kuitenkin kiehtovaa. 

Pohdin myös matkalla, kenen luona haluaisin Muumilaaksossa asua. Kyllähän se valinta osuisi Hemuliin, kukkien keskellä olisi parasta!

Minulle (ei varsinaisesti muille) yksi kohokohta oli geokätköily. Eipä tuo Naantalissa onnistunut, mutta kun paluumatkalla pysähdyttiin Liedossa, kävelin itsekseni etsimään ensin yhtä geokätköä. No eihän se onnistunut ollenkaan, liian jyrkkää ja kalliokiipeilyä vaativaa.

Varsin väsyneillä jaloillani lampsin vielä yhden ylimääräisen kilometrin ja päädyin Liedon Pyhän Pietarin kirkolle. Sieltä löytyi geokätkö mielenkiintoisesta, tunnelimaisesta paikasta :) Tavoitteeni on löytää joka kesä kymmenisen geokätköä. No, viime kesänä löysin vain kaksi. Jos aion lyödä ennätyksen, täytyy siis vielä löytää 2 :D 

Tässä mökin lähellä on eräs kesätori, jossa käymisestä olen unelmoinut noin viimeiset 10 vuotta. Jos pääsemme liikkeelle ajoissa, kerkeämme sinne tänään. En nyt ehkä nuorempana ollut erityisen ihastunut tällaisiin aktiviteetteihin, nyt on toinen ääni kellossa.

Lapsena oli toki kiva käydä torilla kaupungissa, jossa isovanhempani asuivat. Halusin aina torilta arvan (välillä tuli voitto). pehmiksen, mansikoita ja herneitä. Joskus sain lelukojusta jonkin lelun. En kuitenkaan läheskään aina. 

En ole satavarma, miten omat lapseni kokevat torilla käynnin. Jos tänään kerkeämme, se selviää. 



torstai 6. heinäkuuta 2023

Ulkoilmaelämää ja mökkiaskareita

 Iästäni (ei mielestäni vielä vanha, vasta noin puolet 85 ikävuodesta) huolimatta ryhtini on miltei huomaamatta huonontunut vuosien varrella. Osa yläselkäkivuistani (alaselässäkin on kumara kohta) johtuu varmaankin siitä. 

Olen siis yrittänyt viime päivinä seistä paremmassa ryhdissä. Hyviä puolia: katselen maailmaa hieman ylempää. Huonoja puolia: tämäkin sattuu, toivottavasti ei niin paljon että pitää lässähtää taas. 

Varsinainen liikunnan harrastaminen on ollut tällä viikolla vähän huonoa. Vasemman jalan jalkapöytä päätti kipeytyä taas. Tämäntyyppiset vaivat tuppaavat olemaan pitkäkestoisia, jos ei lepuuta tarpeeksi. No, esiinnyin viime päivät kuin mikäkin vanha ruustinna, ja kutsuin ystäviäni visiitille kotiini. Hauskaa oli ja lepoa tuli :) 

Istun parhaillaan mökin kuistilla ja juon kirjoittaessani aamukahvia. On hieman vilpoisaa. Tavallaan mukavaa, viime vuodet olemme kiirehtineet mökille ainoastaan silloin, kun helle on kuumimmillaan. Siinä on hyvät puolensa kuten lämpimässä vedessä uiminen. 

Muu tekeminen jää kuitenkin vähäiseksi, koska on liian kuuma. Nyt olen hyvin toiveikas, että saan aamupalan jälkeen loputkin nurmikot ajettua. Haluaisin myös viimeinkin kokeilla uutta viikatetta, jonka tänne viime mökkireissulla hankin.

Itse asiassa puitakin pitäisi kärrätä ja pinota. Katsotaan, mihin tällä mökkireissulla venymme. Jos nyt aloittaisi siitä nurmikosta. 

Keksin illalla, että lapset voisivat valita mökin edustalla kasvavista puuntaimista nimikkopuun. Touhi valitsi pitkän pohdinnan jälkeen erään männyn. Hän nimesi sen: Satusetä :D No nyt Satusetää mittaillaan ja todetaan tästä lähin vuosikasvu. Vielä ei tarvita tikkaita.

Naakka valitsi koivun, jolle hän ei halunnut antaa nimeä. Pohdin, että pitäisikö minunkin valita jokin keski-ikäpuu itselleni, mutta en ole vielä päätynyt mihinkään ;) 

Kannustan nyt lapsia rymyämään mökkitontilla ja tutustumaan, mitä kaikkea täältä löytyy. Vaikka meillä on kaupungissa metsä noin 300 metrin päässä ulko-ovesta, se on tuhansien muiden asukkaiden kanssa yhteiskäytössä. Tämä on enemmän omaa, ainakin sellaisen mielikuvan voi luoda...ja oppia samalla paljon uutta.

PS. Lepuutan jalkaa tänäänkin, mutta nurmikon ajo ja kaupassa käynti ovat hivenen pakollisia hommia.

PPS. Latasin itselleni pitkästä aikaa geokätköilysovelluksen - tavoitteena ainakin löydetty kätkö uudesta kunnasta. Se on kyllä hieman haasteellista, kun tukikohtana on oma mökki.

PPPS. Itse asiassa en itsekään ole vielä päässyt irti rymyämisvaiheesta - luonnosta löytyy niin paljon kaikkea mielenkiintoista. 


tiistai 4. heinäkuuta 2023

Omia ajatuksia, kiinnostuksenkohteita

Kun sää muuttui perin myrskyisäksi ja ulkoilu ei ole aktiviteeteista ihan ykkönen, on hyvä ajatella asioita. Pohjimmiltani tykkään omista ajatuksistani. Uskaltaudun toteamaan, että enemmän silloin, kun ahdistuneisuus ei ole ajatuksistani ykkönen.

Minulla on hassuja tapoja - kenelläpä ei olisi. Tykkään edelleen pelata päivittäin farmipeliä Facebookin kautta. Oikea puutarhaharrastus on tauolla aina muulloin kuin kesäisin. Lisäksi "satojen" kasvattaminen ja asioiden klikkailu näyttää tuovan järjestystä elämääni.

Uskallanpa vielä mainita, että en siis lue juurikaan uutisia edes työaamuina, koska farmi pitää hoitaa :D 

Musiikki - en niinkään fanita musiikkityylejä tai artisteja (no, Pink on poikkeus. Toivottavasti on selvää, etten ollut se, kuka heitti tuhkauurnan sisällön hänen päälleen :D :D ) 

Musiikkimakuni on täysin riippuvainen kappaleesta. Jos pidän siitä, se saa olla rockia, rap-musiikkia, technoa, kansanmusiikkia, klasssista musiikkia tai mitä tahansa... En yleensä kahlaa artistien tuotantoa läpikotaisin. Eniten tykkäämiäni kappaleita on ehkä Queenilla, Hectorilla, Alan Walkerilla, Sibeliuksella. Löytyyhän näitäkin.

Kuuntelen musiikkia yleensä lenkillä tai työmatkalla. Olen alkanut löytää uudelleen kiinnostuksen radioon. Radio Rock, Radio Classic ja Suomipop tuntuvat kiinnostavimmilta. 

Minua kiehtoo kaikki luonnonmukainen. Täysin omavaraiseen, luonnonmukaiseen kommuuniin muuttaminen ei ehkä onnistu, mutta harrastan pieniä tekoja. Minulla alkaa olla kuivattuja mintunlehtiä tarpeeksi talven minttuteehetkiä ajatellen.

Olen edelleen osakestoilija - terveyssiteiden suhteen. Minulla on edelleen samat kestot kuin 10 vuotta sitten. Ne ovat pysyneet varsin hyväkuntoisina. En ehkä muuta maailmaa, mutta muovia tulee käytettyä vähemmän. 

Tänä kesänä olen automatkoilla seuraillut metsiä. Olen havainnut, että monessa paikassa on hakkuiden jälkeen istutettu huomattavan paljon kuusta. Tosin mäntyä saattaa olla, kun ajelee vähän eteenpäin. Voi, kun metsiä ei hakattaisi määräänsä enempää tai tarkemmin sanottuna nopeammin.





sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Unta lomalla ja uniasiaa


Touhi herää kesäisin edelleen siinä 5.30 joka aamu. Se oli hänen aamuheräämisaikansa jo ihan pienenä. Silloin se oli pirullista, koska kun kehtasi lähteä leikkipuistoon ysin aikaan, oltiin jo tehty kotona kaikki mahdollinen.

Onneksi ne ajat ovat sentään jo takana. Kuitenkin, herkkäunisena minun on pakko mennä aikaisin nukkumaan, jos en satukaan vapaapäivänäni nukahtamaan tuon 5.30 jäkkeen. Niin kävi tänä aamuna. Se ei tunnu kriisiltä...ainakaan vielä ;)

Kun Touhi herää, hän kysyy lupaa ohjelmien katsomiseen, ja saa sen oikein mielellään. Katsotaan, muuttuuko hänen unirytminsä kasvun myötä erilaiseksi. Ei hän kuitenkaan nukkumaan mene mitenkään järin aikaisin, siinä yhdeksän jälkeen ja puoli kymmeneen mennessä yleensä.

Naakka on sitten nykyään toista maata. Hän lukisi kirjaa sängyssä aamuyöhön, ellei häntä patistettaisi sammuttamaan valoa. 9.30 aamulla on aika normaali ylösnousun hetki, kymmeneenkin nukkuminen onnistuu hyvin.

Naakka taitaa olla perinyt äitinsä unenlahjat, siis vähäiset sellaiset. Nukahtaminen on hänelle välillä oikeasti vaikeaa, kirjojen lukeminen on siis hyvä asia. Hän on myös painajaisherkkä ja tulee edelleen välillä viereen nukkumaan. Nykyisin hän on kuitenkin todennut, että siinä on pidempään majailuun liian ahdasta.

Kouluaamut ovat välillä varsin kankeita, Naakkaa pitää käydä herättelemässä monta kertaa. Kun hän nousee ylös, homma kyllä hoituu niin, että hän on koulussa ajallaan. Nyt lomalla hitaat aamut ovat todella ok.

Minun nukkumiseni...noh, kieltämättä se on varsin ok nykyään, koska syön Ketipinoria ja melatoniinia. Niiden myötä varsinaiset nukahtamislääkkeet ovat jääneet pois, mikä on huimaa edistystä. 

Naakan tavoin minäkin luen illalla sängyssä kirjaa. Oikeastaan luen sohvalla. Tapa jäi siitä, kun Touhi oli ihan pieni ja nukkui samassa huoneessa kanssani. Hän heräsi, jos laittoi heikonkin lukuvalon päälle. Siispä muutin lukuhetkeni soffalle.

Kun lääke alkaa vaikuttaa (minulla menee noin 45 minuuttia), alkaa väsyttää niin, etten pysty lukemaan enää lisää. Silloin on parasta siirtyä sänkyyn tai löytää itsensä nukkumasta sohvalta. Näin on kyllä käynyt useamman kerran.

Nukun mielestäni hyvin noin 7-8 tuntia, jonka jälkeen herään ihan pirteänä. Lomilla en yleensä nuku päiväunia, ellei aamupäivällä ole tehty jotakin erityisen vauhdikasta. Työpäivinä huomaan, että olisi kivaa viettää lounaan jälkeen siestaa :D 

Yhtä paljon lasten kuin itseni takia minun on pidettävä varsin samanlainen ilta ( ja oikeastaan myös päivärytmi). Pienikin poikkeaminen saattaa aiheuttaa tilanteen, jossa lääke ei tehoakaan. Kyse ei ole pelkästä lääkeaineesta vaan kokonaisuudesta.

Haaveilenko lääkkeettömästä nukkumisesta? No en enää oikeastaan. Olen työstänyt nukkumisasiaa oikeastaan koko elämäni, jonka vuoksi en jaksa enää puurtaa asian takia tämän enempää. Tasainen elämänrytmi ja sopiva lääkitys yhdessä antavat minulle riittävän unen ja olen siihen tyytyväinen.

PS. Touhin iltarutiineihin kuuluu edelleen iltasatu, nyt on kesken "Ihmeellinen lentoretki maapallon ympäri"

PPS. Naakan rytminkääntö koulujen alkaessa ei ole varmaankaan ihan iisi, mutta turha sitä on stressata etukäteen.

PPPS. Kerron uniasioista välillä blogissa, koska uskon, etten ole ihan ainoa uniongelmainen. Aina pelkkä "unihygienia" tai asennoituminen ei unen kanssa auta, ja kaikilla on oikeus lepoon.




 

Viktoriaanisen ajan etsiviä ja terveiset Burundista

  Neiti Scarlett ja herttua on sarja, jota olen hieman kerennyt Areenalta katsella. Ruutuaika on vähällä, mutta olen huomannut sarjojen kat...