Tavanomaista liikuttelua ja vihersmoothie

Rva tappelee perinteiseen tapaan selkänsä kanssa. Joskus tuntuu, että minulla on kolme lasta: Naakka, Touhi ja Selkä. Sisareni laukaisi kommentin, joka naurattaa minua vieläkin: "Ainakaan kaksi heistä eivät roiku sinussa 24/7 :D Se oli hyvin osuvasti sanottu.

Tämä eksistentiaalinen jumi johtuu luultavasti Touhin pitkästä sairausputkesta, kun ei oikein päässyt liikkeelle. Olen hoitanut sitä keppijumpalla (tavallisia liikutteluja ja venytyksiä) sekä selän kierroilla. Mielikuvituksellisinta tällä hetkellä on "napatanssi", sillä alaselkänikin on nyt harvinaisen liikkumaton.

Maanantaina tuli kuitenkin takaisku. Tein kyljelläni selän kiertoja, kunnes kuului "pam". Vatsalihakseni oikealla puolella menivät ihan massiiviseen kramppiin. Olo oli noin vuorokauden ajan kuin päättymättömässä lihaspistoksessa, mutta sitten onneksi helpotti.

Nyt olen luultavasti varaamassa hierojan, joka helpottaa.

Loppuviikkoni tulee olemaan tavallisuudesta poikkeava. Taaperoa kotona hoitava liikkuu kotoaan harvoin, mutta minä aion olla la-ma poissa! Lapsuudenystäväni saapuu Suomeen pitkästä aikaa, ja vietämme melkein koko ajan yhdessä vähän isommalla porukalla.

Rva viettää niin kauan aikaa kotona lasten kanssa, ettei parin vuorokauden ero heistä tunnu pahalta. Heilläkin on suunniteltuna ohjelmaa viikonlopuksi, joten kukaan ei meillä oikein tee loppuviikosta tavanomaisia asioita.

Touhi on onneksi nyt terve, antibiootti puri korvatulehdukseen, ja limaisuuskin on poissa. Touhi on täysin hurahtanut autoihin, vaikka häntä ei ole siihen erityisesti kannustettukaan. Toinen suosikki ovat muumit.

Pakkassäät ovat kyllä harvinaisen pitkät ja kylmät täälläpäin Suomea. Rva on talven ja kylmän ystävä, ulkoilma on nyt valtavan raikasta! Ainoastaan tuuli on ollut hiukkasen liian kirpeä, ja pukeutua saa toden teolla.

Innostuin muuten syömään välipalaksi vihreitä smoothieita. Sellaiseen tulee esimerkiksi avokadoa, kurkkua, salaattia, sitruunamehua ja yrttejä. Tämän smoothien voi tehdä myös tuoremehuun.

Ainoa ongelma smoothien valmistuksessa on, ettei minulla ole blenderiä, vaan vanhanmallinen tehosekoitin. Sillä ei olekaan ihan helppoa valmistaa välipaloja, kun homma pitää/pitäisi hoitaa niin, ettei smoothie lennä jokapuolelle keittiössä.

Mitä lapset tykkäävät näistä? No, tavalliseen tapaan Touhi tykkää paljonkin, Naakka ei halua olla edes samassa huoneessa valmistuksen aikaan, koska haisee niin pahalle ;)

Toipumista ja kalakaupoilla

Koska viikko on ollut aivan kertakaikkinen, on rva lyönyt viime päivinä läskiksi suurin piirtein jokaisessa mahdollisessa kohdassa. Elämään on kuulunut enemmän löhöilyä, telkkarin katsomista ja lukemista kuin keskimäärin.

Miten tämä on onnistunut? No, täällä on lipsuttu myös lasten telkkarinkatsomisrajoituksista, löhöilty yhdessä ja etenkin luettu paljon kuvakirjoja :D

Rva:n tärkein oppi vuosien varrella on ollut, että levätä täytyy aina kun siihen on mahdollisuus. Lepo ei tarkoita välttämättä paikallaan oloa, vaan kyse on enemmänkin siitä, että mieli lepää. Minun mieleni lepää esimerkiksi lukiessa, itselle tai lapselle.

Tämä rennosti ottaminen on pakollinen seuraus puolentoista viikon sairausputkesta. Nyt Touhi on onneksi melkeinpä terve, vaikka antibioottikuuri jatkuu yhä. Kun hyvin nukuttuja öitä on nyt takana kolme, rva toteaa alkaneensa toipua edellisistä viikoista.

Ihan alkuun lepo ei tunnu tehoavan. Tässä elämäntianteessa se johtuu varmaankin siitä, että päiviä ei voi pyhittää itselleen käytännössä ikinä. "Latautumiseen" menee siis useampi yö, ja päivisin on joustettava normaalirytmistä, jotta tilanne helpottuu.

Lepääminen on ollut todella hauskaa: olen saanut luettua enemmän, tällä hetkellä työn alla on muun muassa Virpi Hämeen-Anttilan dekkaritrilogian viimeinen osa "Kuka kuolleista palaa". Tämä kirja tuntuu trilogian parhaalta, paikkana on viime vuosisadan alun Helsinki alamaailmoineen.

Minun piti kertoa tässä kirjoituksessa keppijumpasta, jota olen viime päivinä harjoittanut . Koska suuntasinkin tänään akvaariokauppaan, muuttui kirjoitussuunnitelmani. Meillä oli useampi kalanruoka loppu, ja platyja teki taas mieli, siis ei ruuaksi.

Täytyy sanoa, että onneksi minulla oli akvaariokaupassa kaksi seinille hyppivää vintiötä, muuten olisin ostellut vähän enemmänkin kaikenlaista ihanaa. Yksi heräteostos tarttui mukaan: poikasallas! Minulla oli sellainen aikanaan, ehkäpä se olisi hyödyksi nytkin.

Platyja löytyi neljä kappaletta, he ovat yllättävän tummasävyisiä, vaikka joukossa on yksi punamusta, perinteisemmän näköinen. Naaraitakin joukossa oli, onneksi. Parvessani on tällä hetkellä vähän liikaa uroksia, jotka tuppaavat hätyyttelemään naaraita, mikäli niitä on liian vähän.

Toivottavasti nämä kaverit viihtyvät meillä!

Infektioviikko

Viikko on kulunut kuin unessa, mutta nyt tuntuu jälleen, että rva:kin heräsi! Se johtui hyvin nukutusta yöstä. Touhille puhkesi viikko sitten nuhakuume. Siitä parin päivän päästä alkoi kurkunpään tulehdus, eli "haukkuva" yskä, joka voi olla hoitamattomana vaarallinenkin, mikäli henki ei kulje. 

Olin perjantaina Touhin kanssa lääkärissä. Poikaraukka pelkää lääkäriin menoa, sinne on kuluneiden kymmenen kuukauden aikana menty liian usein. Lääkärissä selitin tilanteen ja jouluiset päivystyskäyntimme. 

Reissun lopputulemana meille muutti babyhaler-tilanjatke sekä Ventoline-lääke. No, Touhihan vihaa lääkkeen hengittämistä, mutta tuntuu, että se myös auttaa jonkin verran. On kuitenkin mukavampi hoitaa kotona kuin lähteä esimerkiksi yöllä päivystykseen.

Nelisen päivää sairastettuaan ja vähän toivuttuaan Touhin kuume pomppasi neljäänkymppiin, ja tukkoisuus paheni. Lauantaina Touhi kävi päivystyksessä, jossa todettiin, että putket ovat paikoillaan eikä tulehdusta korvissa ole.

Lauantai-iltana toisesta korvasta alkoi valua nestettä, eli siellä oli tulehdus. Putkitettujen korvien kanssa tulehdukset menevät yleensä itsestään ohi, mutta koska Touhi oli korkeassa kuumeessa vielä sunnuntainakin, lääkärireissu olisi taas välttämätön.

Maanantaina rva ajeli Touhin kanssa Pikkujätissä taksilla. Ulos pakkaseen ei Touhia voinut viedä, kun hän rupesi kakomaan heti, kun hengitti kuivaa ja kylmää ilmaa. Lääkärissä todettiinkin sitten, että vasemmassa korvassa on voimakas tulehdus, ja oikeassa lievempi.

Ja ei kun antibioottia...ja lisäksi maitohappobakteeria ja silmätippoja korviin. Oli masentavaa kotiutua apteekista lääkearsenaalin kanssa, mutta toisaalta, siitähän se toipuminen viime kädessä lähtee.

Maanantai-iltana kuume oli edelleen 39,3, mutta tiistai olikin jo täysin kuumeeton päivä :) Hissuttelemme edelleen pääasiassa sisätiloissa, mutta onneksi Touhi alkaa muistuttaa jälleen enemmän omaa, iloista itseään.

Viime yö oli myös ensimmäinen yö, kun Touhi heräsi vain hetkiksi. Sitä ennen yöt olivat yleensä yhtä parkua 3-4 tuntia putkeen, eikä siinä voinut kuin kuunnella. Täytyy toivoa, että seuraavaan infektioon menisi pitkä aika, ja että nämä helpottaisivat kasvun myötä. 

Touhi leikkimässä maanantaisella lääkärireissulla: 

Vammautumisen alkuaikojen muistelua

Rva tulee ja menee elämässään nykyään murto-osalla oireista, joita minulla oli aikanaan monen vuoden ajan. Whiplashin oireisto on niin moninainen, ja monet oireista ovat suorastaan kummallisia. Ei ihme, etteivät kuulijat asiaa heti sisäistä...

Nykyään rva "pärjää" kivuilla ja jumituksella, joka kylläkin on usein massiivinen. Huimausta esiintyy enää noin kerran viikossa, ja se ei koskaan kestä esimerkiksi koko päivää.

Toista oli aikanaan: huimaus oli niin kovaa, ettei rva pärjännyt ulkona liikkuessa ilman kävelysauvoja. Huimaus paheni, kun katsetta piti tarkentaa. Myös sängyssä toisella kyljellä oleminen huimasi.

Tuolloin rva:lla oli vaikeuksia oikeastaan kaiken kanssa. syödessä ruoka piti laittaa suuhun nopeasti, ja niskan piti pysyä mahdollisimman paikoillaan. Istuminen tuotti tuskaa, ja seisoessa tuntui, kuin olisi seissyt keinuvalla ruotsinlaivalla...

Ei ihme, että rva:n stressitaso oli tuolloin hyvin korkea. Olo oli huono koko ajan, ja ihan tavallisista asioista, kuten suihkussa käymisestä selviytyminen oli tuskallista. Niskaa myös särki jatkuvasti, muistaakseni kylmän sään aikaan ihan taotta.

Ongelmia oli myös toisen korvan kanssa. Jos joku sanoi sillä puolella jotakin, saatoin kuulla sen terävänä huutona, ja säpsähtelin suhteellisen vähäisiäkin ääniä. Korva myös suhisi ja särki.

Friikeimmästä päästä olivat näköön liittyvät oireet. Tietyt värit, tietynlaiset valot, pinnat jne. saattoivat saada aikaan huimausta ja pahoinvointia. Aistini olivat tuolloin tosi herkät, eli nämä kaikki ohitan nykyään todennäköisesti vaivoitta.

Yksi toistuva oire oli myös outo "kihelmöinti" niskassa, takaraivolla sekä oikeassa kädessä. Sekin taisi olla hermoston tepposia. Tämä oire hävisi ensimmäisten joukossa, sitä esiintyi vain alkuaikoina.

On sanomattakin selvää, että tällaisen oireiston kanssa oli äärimmäisen raskasta olla. Henkisen lisän asiaan toi, ettei vammaani otettu vakavasti lääkärissä/byrokratioissa, eli ensimmäiset whiplash-vuodet olivat yhtä paperisotaa.

Kun aloin pohtia, kirjoittaisinko blogiini tällaisen muistelun, minulla ei ollut vaikeuksia muistaa näitä. Yksi syy varmaankin on, että Olen aikanani puinut ja listannut oireistoani niin paljon. Toinen syy on varmaankin tunnemuistissa - pääsen niihin tunnelmiin edelleen.

Ne ajat olivat vaikeita, ja pääsin tuolloin pulma pulmalta eteenpäin alkamalla etsiä tietoa itse. Löysin niskavammafoorumin ja muutaman aiheeseen liittyvän blogin. Ajan myötä löysin myös vertaistukea, ja lopulta aloitin oman blogin.

Näissä merkeissä elin vuotta 2009 - onneksi pahimmat ajat ovat jo kaukana takanapäin!

Päiväkotisählinki

Esikoisemme päiväkodin tilanne on lievästi sanottuna erikoinen. Ensimmäiset kolme vuotta hän oli päiväkodissa ihan lähellä kotia, matkaa sinne oli alle 300 metriä. Hänen kolmantena päiväkotivuonnaan päiväkodissa sattui 2 vesivahinkoa.

Remontit alkoivat, ja koko vuoden päiväkodissa sinniteltiin paukkeessa ja poikkeusoloissa. Naakkahan oli viime vuonna pari kuukautta talvella pois, mutta muuten päivähoito tapahtui remontin keskellä (tosin meillä kotonakin oli julkisivuremontti).

Kolmannen vuoden keväällä saimme viestin, että nyt päiväkodin tiloista on löytynyt hometta. Sitä oli rajallisissa paikoissa, mutta kosteutta oli rakennusvirheen vuoksi päässyt rakennuksen alle niin paljon, että edessä oli perusteellinen remontti.

Päiväkodin toiminta siirrettiin pikimmiten muualle väistötiloihin, joissa Naakan neljäs päiväkotivuosi käynnistyi. Väistötilat eivät sijaitse kovin kaukana (vähän toista kilometriä meiltä), mutta reitti on vilkasliikenteinen, suuri osa matkasta on työmaana ja isoja liikennevaloristeyksiä on useita.

Seutu on myös hieman levottomampaa kuin omat lähikulmamme. Mitään ei ole onneksi sattunut, mutta huokaisen helpotuksesta aina, kun saan Naakan turvallisesti kotiin.Onneksi paikanvaihto on kuitenkin sujunut kaiken kaikkiaan ilman suurempia katastrofeja.

Tilanteen olisi luullut jo edenneen viime elokuusta, mutta tällä hetkellä remonttia ei ole vieläkään aloitettu. Taloyhtiö ja kaupunki väittelevät nyt vastuista ja maksuosuuksista, ja ei varmaankaan ole vaikea arvata, että tiedotus on pelannut surkeasti.

Olisi mielenkiintoista katsoa kristallipallosta, alkaako Naakan viideskin päiväkotivuosi väistötiloissa.Yhtä mielenkiintoista olisi saada tietää, pääseekö Touhi silloinkaan päiväkotiin. Touhi ei nimittäin voi aloittaa päivähoitoa, kun väistötiloissa on vähemmän lapsipaikkoja kuin varsinaisessa päiväkodissa. Jonossa on monta pientä, ja vaikka sisarukset ovat etusijalla, paikkaa ei ole toistaiseksi järjestynyt.

Intresanttia on, että päiväkotimatkalla oleva työmaa tulee laajenemaan ja kävelyväylät kaventuvat entisestään. Mikäli tässä ei vielä ole riittämiin, olemme saaneet tiedon, että myös väistötilojen edustalla oleva puistoalue, jossa päiväkodin lapset ulkoilevat, on myös menossa laajamittaiseen remonttiin lähiaikoina...

Eli...tässä on muutama syy, miksi sana remontti saa rva:n näkemään punaista...Ei voi kuin toivoa, että suma alkaisi aueta jostakin päästä.

Zumbasta retrohiphopiin

Viikonlopun alkamisen kunniaksi iski sitten flunssa! Tänään oli siinä mielessä kettumainen päivä, että olin juuri sen verran terve, ettei tarvinnut esimerkiksi pyytää apuvoimia. Kuitenkin olin sen verran kipeä, että normipäivän pyörittäminen otti voimille.

Iltaa kohden en ollut enää yksin lasten kanssa, ja sain vähän aikaa huilata. Tänään suunnitelmissa on loikoilla telkkarin ääressä ja mennä mahdollisimman aikaisin nukkumaan. 

Viikon aikana, siis ennen flunssaa, ehdin kiitettävän monelle iltalenkille. Pokemonien keräilyn lisäksi (joo, teen sitä vieläkin) kerkesin ihailla talvimaisemia - saatiinhan se lumitalvi tänne etelärannikollekin. 

Tein myös jotakin hassunhauskaa: kokeilin Youtuben helppoa Zumbavideota...en ole tosiaankaan koskaan harrastanut lajia, eli kyseessä oli todellakin eka kerta. Toimitin lisäksi tutustumistani lapsiportin takana olkkarissa puolinolona...tanssahtelu on nimittäin aikuisiällä jäänyt tosi vähälle.

Teini-iässähän olin toki lupaava tanssija: Harrastin teinivuosinani discotanssia ja hip hop -tanssia. Käytännöllisesti katsoen olin se takarivin tyttö, jolla oli vaikeuksia kehon koordinaation kanssa. Tykkäsin silti tunneista, ja kerkesin teini-ikäni aikana esiintyä kymmenisen kertaa....ryhmän mukana siis.

Harrastus loppui, kun ryhmä muuttui kilpailullisemmaksi, ja ulkonäköpaineet astuivat kuvaan. Muistan, että tanssiharrastuksen lopettaminen harmitti - olisin halunnut jatkaa harrastamista, mutta mielummin ei-tavoitteellisesti, ihan vain tanssimisen ilosta.

Mutta, takaisin zumbaan: Voi, kun se oli vauhdikasta! Parilla lyhyellä kokeilulla en vielä todellakaan oppinut kyseisen tunnin askelkuvioita...toisaalta siitä jäi into kokeilla uudestaan. Kotizumballe(kin) on vain näisä olosuhteissa aika rajallisesti aikaa.

Yllätyin itsekin, kun kiinnostuin askelkuvioista. Ehkäpä jopa minun kallooni on jäänyt jotakin muistiin vanhasta harrastuksesta. Entäpä sitten hyödyt? Zumba vaikuttaa tosi hyvältä hartioiden aukaisijalta. Luulen, että käsiliikkeet ovat niin monipuoliset, että lihakset aukeavat väkisinkin.

Ajattelin opetella kyseisen videon pienissä erissä...tämä on juurikin projekteja sarjassamme "kotiäidin omaa kivaa". 

PS: En kiusallanikaan laittanut videota tähän, muutenhan joku olisi voinut, hmm, mielessään nähdä hyppely-yritykseni ;) 

PPS: Koska kuitenkin kerroin tanssiharrastuksestani noin vuosilta 1994 - 1998, ilahdutan lukijoitani Men in black -videolla. Se oli musiikkina ehkäpä viimeisimmässä hip hop -esityksessä, jossa olin mukana.

Aktiivimaanantait

Maanantait ovat meillä varsin meneviä. Yleensä meillä on Touhin kanssa jumppa aamupäivällä. Tänään se piti kuitenkin jättää väliin, sillä kahden lainaamani kirjan eräpäivä oli juurikin tänään, jonka vuoksi lähinnä minä jumppasin puskemalla rattaita eteenpäin jäisellä reitillä.

En viitsinyt ottaa Touhia pois rattaista. Äkillinen laiskistumiseni johtuu Touhin aktiivisuudesta - hän tykkää juosta täysillä ja vetää kirjoja pois hyllyistä. Valkkasimme vain nopeasti kirjat ja siirryimme maksaaan myöhästymismaksujani.

Kirjaston alakerrassa ärsyyntyneen oloinen virkailija ohjasi meidät yläkertaan - alakerrassa pääte ei kuulemma avautunut. Yläkerrassa maksun otti vastaan nuorukainen, joka oli ilmeisesti ensimmäistä kertaa asialla.

Onneksi otin kuitin, sillä myöhästymismaksusumma ei ole tähän mennessä nollaantunut. Ärsyttää lähinnä, kun täytyy tehdä uusi selvitysreissu, kun voisi tehdä muutakin. Toisaalta tykkään kyllä viettää aikaa kirjastossa.

Päivällä ei tapahtunut sen kummempaa, paitsi että Touhi on alkanut nukkua tosi lyhyitä päiväunia. Kerkeän juuri ja juuri syömään, ja sitten hän herää. Toivottavasti vaihe on ohimenevä, tunnen tarvitsevani enemmän hengähdysaikaa.

Iltapäivällä haimme Naakan, päiväkoti sijaitsee melkein samalla etäisyydellä meistä kuin kirjastokin, matkaa tulee noin 1,5 kilometriä suuntaansa. Olimme sen verran ajoissa, ettei Naakka ollut vielä ehtinyt pihalle.

Naakan pukiessa päälle Touhi lyöttäytyi penkille istumaan 2-vuotiaiden seuraan. Nämä odottivat ulospääsyä ulkovaatteissa (kuten itse asiassa Touhikin). Touhilla oli aika velmu ilme penkillä istuessaan :)

Sitten suhasimme kotiin. Kotona puolivalmis pataruoka maistui vain nuoremmalle lapselle, Naakalle ei kelvannut, eikä muuten toinenkaan vaihtoehto. Ei sitten muuta kuin nälkäisenä balettiin purevan viiman läpi.

Balettikoululle päästyään neiti uppoutui harrastukseensa, ja palautui tunniltaan tyytyväisenä. Kotimatkalla rva paleli, koska perillinen halusi välttämättä kiivetä jokaiseen vastaan tulevaan lumikasaan.

Kotona kiskoin naamaani runebergintortun, ja kyllä ne lapsetkin onneksi alkoivat nukkua. Nukkumaan täytyy mennä itsekin pian, onneksi yksikään lapsi ei huomenna harrasta yhtään mitään.

PS: Kirjastosta löytyi ihanaa retrolukemista:

Kun lapsuuden kokemuspohja puuttuu...

Rva on ilmeisesti päässyt vaiheeseen, jossa vertaillaan omaa lapsuutta nykylapsiin. "Ei meidän aikana" -lausahdus on päässyt suusta useaan otteeseen, eikä (ainakaan rva:n mielestä) syyttä.

Rva:n kuva lapsuudestaan 1980- ja 1990-luvuilla oli, etteivät vaatteet olleet se "juttu". Siinä missä nykylapset (vähän isompia olen toki seurannut vain tuttavaperheiden välityksellä) tuntuvat olevan varsin merkkitietoisia, keksi rva vasta noin seiskaluokkalaisena, että hänellä on ylipäätään jotakin päällänsä.

Siihen asti oli ihan sama, mitä yllään pitää, kunhan vaatteet ovat mukavia. Muistaa rva toki, että oleellisia vaatteita olivat joskus Levikset, joskus taas farkkutakki...pääosin mielenkiinto oli jossakin ihan muualla. Niillä koulun koviksillakin oli Tarjoustalon vaatteita päällä, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Lukiossa rva oli jo ihan kiinnostunut vaatteita - 1970-luvun levenevistä lahkeista ja kaikesta hipahtavasta :D Sellaisia vaatteita metsästettiin kirpparilta, eivätkä ne menneet vallitsevan muodin kanssa ollenkaan yksiin. Tämän virtauksen aikana vuosituhat vaihtui toiseksi...

Puhelimet...no niistä oltiin kiinnostuneita, rva sai ekan oman puhelimensa lukion ensimmäisellä luokalla. Sitä ennen tultiin toimeen lankapuhelimilla ja sopimalla tapaamiset ja sen sellaiset hyvin tarkkaan.

Somea, jonka osana nykylapset (riippuen vanhemmista) ovat jo syntymästä saakka, ei tietenkään ollut. Oli..hmm, Suosikki-lehti, joka tuli kerran kuukaudessa (=julkkiskuulumiset), tv-sarjoja, kirjekavereita, slämäreitä ja sen sellaista.

Ei tullut puheeksikaan, että koulun aloittava saisi kännykän - yläasteikäinen korkeintaan.

Varmaankin jokainen vanhempien sukupolvi kohtaa tilanteita, joiden ratkaisemiseksi ei ole kokemuspohjaa omasta lapsuudesta. Luulen, että tulen pohtimaan vaateasioissa, jätänkö hankkimatta vaatteita liian lyhyin väliajoin, koska muoti vaihtuu. Syyllistynkö, jos lapsi sanoo, että häntä kiusataan, kun jokin vaate jne. ei ole ajanmukainen.

Entä, jos lapseni onkin oman tiensä kulkija - hän rakastaa esimerkiksi 90-luvun vaatteita, joita en (luojan kiitos) ole juurikaan säästänyt. Myyvätkö kirppikset tuolloin sellaisia, kun olen konmarittanut tai muulla tavalla hävittänyt vaatehistoriani.

On vaikeaa ennustaa, millaisia lapseni ovat vähän isompana. Vielä vaikeampaa on ennustaa heidän kaveripiiriään. Oikeastaan vaatepaineet tulevat pääosin ulkopuolelta, monissa tapauksissa ne saattavat tulla myös vanhemmilta.

Netin maailma, älypuhelimet jne. aiheuttavat eniten huolta. Se on alue, josta minulla, 36-vuotiaana, ei todellakaan ole pohjaa omaa lapsuudesta, on some. 4- ja 1-vuotiaani eivät vielä käytä sitä, mutta he tulevat varmasti käyttämään.

Pohdin, miten olla tulevaisuudessa äiti, joka toisaalta rohkaisee it-osaamiseen eikä kiellä somen olemassaoloa, toisaalta taas opettaa lapset suojelemaan itseään netin uhkilta. Siitä ei ikäluokallani ole lapsuuden- tai nuoruuden pohjaa, yksityiselämän rajat olivat silloin paljon selkeämmät kuin nykyään.

Tätä blogiakin kirjoitan, ja olen alusta asti kirjoittanut, kasvottomana ja nimettömänä. Se on ehkä rajoittanut suosiotani, mutta toisaalta suojellut minun ja läheisteni yksityisyyttä. Kenties, jos olisin syntynyt 10-15 vuotta myöhemmin, en olisi yhtä varovainen.

Lasken kymmeneen

Rva huomasi hiljattain laiminlyöneensä selän liikkuvuutta parantavien liikkeiden tekemisen. Tämä on tyypillistä rva:ta - teen aina jaksoissa kaikenlaista jumppaliikkeistä meikkaukseen, ja sitten unohdan koko jutun kuukausiksi.

Oli kyse jumppaliikkeistä tai vaikkapa lojumaan jätettyjen tavaroiden paikalleen viemisestä, rva:lla toimii hyvin laskeminen kymmeneen. Vien 10 tavaraa paikoilleen (Touhi tosin levittelee 20 tavaraa ympäri kämppää heti perään) tai teen rintarangan sivutaivutuksia kymmenen yhdelle, kymmenen toiselle puolelle.

Tällä kertaa on kyllä jumissa myös alaselkä, keskiselästä puhumattakaan. Oikeastaan liikun kuin rautatanko. Tämä ei oikein osu yhteen liikkumisen kanssa sinänsä - olen koko ajan suhaamassa paikasta toiseen. Teen vain kaiken hyvin yksipuolisesti.

Alaselkä on vähän hankala, kun toisaalta se kärsii yliliikkuvuudesta. Lantion pyörittely, kahdeksikkoa tai ympyrää, on tämänpäiväinen aseeni jumituksia vastaan. Täytyy muistaa syvät vatsalihakset, kun tanssahtelee.

Yksipuolinen lenkkeilyni taitaa sen sijaan jäädä tänään väliin. Sää on käytännöllisesti katsoen lumimyrskyinen, joten sisällä pysytään. Tai ei ehkä ihan.

Rva:n kännykkä on nimittäin reistaillut jo pitkään. Viisivuotias älypuhelin taitaa olla nykyisellään jo tosi iäkäs, ja iäkkyys on alkanut näkyä hitaudessa sekä siinä, että lataukset saatavat kaataa koko järjestelmän.

Joten...ei kun kännykkäostoksille! Jos sää ei ole iltapäivällä ihan kamala, suuntaamme lasten kanssa ulos ja viimaan, autolla toki. Toisaalta ostokset ovat ihan mukavaa tekemistä, kun kauppakeskuksissakin on nykyään aina joku leikkipaikka lapsille.

Olisin voinut tietysti odotella, että luuri olisi hajonnut kokonaan. Päätin kuitenkin hankkia uuden tässä vaiheessa, kun esim. tiedonsiirto vanhasta puhelimesta vielä onnistuu. Lisäksi, on aika orpo olo, jos kännykkä päättää lakata toimimasta kokonaan. Siihen kun kytkeytyy niin moni päivittäinen asia.

Naakkakin kotiutuu onneksi tänään päiväkodista autokyydillä. Meidän piti Touhin kanssa tehdä pakollinen apteekkireissu, ja oli se sellaista puskemista, että hävisin kyllä mummolle lumessa ihan 6-0.

PS. Naakka-kulta on oppinut useimmat kirjaimet, ja "kirjoittaa" nyt innoissaan, kun joku kertoo sanan ja kirjaimet.

PPS. Touhin lempisana on tällä hetkellä "kurkku"...se on viimeisin taidonnäyte, uusia sanoja tipahtelee nyt harva se päivä.