Huonejärjestyksen vaihto - tekemisen viehätystä!

Moni asia on tänä vuonna jäänyt - mukaan lukien makuuhuoneiden vaihto lasten kanssa päittäin. Asunnossamme on kaksi makuuhuonetta. Talo on valmistunut vuonna 1981, eli huonekoko on nykyasuntoihin verrattuna hulppea. 

Kun muutimme, Naakka oli kuusi kuukautta vanha. Naakalle laitettiin huone pienempään makuuhuoneeseen. Kun Touhi syntyi, oli isommassa makkarissa hyvää tilaa vauvansängylle parisängyn lisäksi. 

Pienempi makkari on tähän asti toiminut lastenhuoneena. Nyt lapset ovat kuitenkin kasvaneet sen verran, että on ajankohtaista antaa heille hieman enemmän tilaa - siis heille ja gerbiileille. Pienempäänkin makuuhuoneeseen mahtuu sängyn lisäksi paljon muutakin (ja sinne on todella tulossa sitä muuta :D ).

Pelkkien sänkyjen siirtourakka on vienyt oikeastaan koko päivän. Kerrossängyn purkaminen ja siirto sekä parisängyn (lähinnä sen päädyn) purkaminen onkin aikamoinen urakka. On myös suoranainen ihme, kuinka paljon sängyn ja seinän väliin voi vuosien mittaan kertyä pölyä ja hiekkaa (yök). 

Iltaan mennessä tilanne on edennyt niin, että sänkyjen lisäksi myös gerbiilien terraario on keretty siirtää. Muut hommat jäävät huomiseen. 

Urakka on ollut suuri ja se jatkuu, mutta hyvä puoli on, että tekeminen on sujunut hyvässä hengessä. Kun homma tulee täysin valmiiksi, Naakka saa viimein oikean koulupöydän ja minä sähköpianon pienempään makkariin. Siihen menee kuitenkin vielä aikaa.

Varsinaista huonekalujen hankintaa ei työpöydän tuolia lukuun ottamatta tarvitse tehdä. Kokeilen, jos löytäisin tuolin käytettynä. Ehkäpä jotakin pientä sisustukseen liittyvää voisi hankkia, kun irtaimisto on löytänyt paikkansa.

Olen kyllä helpottunut, että pääsin tähän vaiheeseen suunnitelman kanssa. Homma on "roikkunut" viime keväästä saakka, ja toki lapsetkin ovat kyselleet, koska se viimeinkin tapahtuu. 

Luulen, ettei asunnossa tarvitse tehdä suurempia muutoksia taas vähään aikaan. Tilavat, vanhan talon huoneet muuntuvat moneksi, ja aikanaan tulen luultavasti karkotetuksi olkkariin, jos tässä asumme. Onneksi siihen on kuitenkin vielä aikaa. 

PS. Lipastot jne. on taaperoaikojen vuoksi pultattu seinään kiinni, minkä vuoksi parista paikkaa lähtivät maalit mukana - pikkujuttuja ;D 

PPS. Olkkarin lattia on täynnä lastenhuoneen tavaraa - se onkin huomisen urakka. 

PPPS. On kuin olisimme muuttamassa - kannattaa siis välillä vaihtaa huonekalujen/huoneiden järjestystä, jolloin saa muuttotunnelman ilman varsinaista muuttoa.

Kotihoito vai päiväkoti?

Meidän asuinalueellamme eletään parhaillaan lapsibuumia, ja sekä päiväkodit että koulut ovat käyneet liian ahtaiksi. Asuinalue sinänsä on vanha, sitä alettiin rakentaa 40 vuotta sitten. Noin 15 vuotta sitten alue alkoi kuitenkin hiljalleen laajentua. Viiden vuoden sisällä "naapuriin" on rakentumassa uusi asuinalue.

Koulut ja päiväkodit eivät tietenkään ole laajentuneet tai lisääntyneet muutoksen tahdissa. Lisäksi pienten lasten kotihoitoa tukevia rakenteita on romutettu rakenne kerrallaan. Tämä tarkoittaa, että päiväkotiin tulee paljon ja yhä pienempiä lapsia. Pääosa Touhin päiväkodin lapsista alkaa olla 3-vuotiaita tai pienempiä.

Päiväkotien tilanahtaus ei itse asiassa ole tämän kirjoituksen aihe. otsikko on raflaava - kumpaakohan rva kannattaa ;) Pidempään blogiani seuranneet ovat tietoisia, että Naakka meni päiväkotiin vuoden ja neljän kukauden, Touhi kahden vuoden ikäisenä. 

En oikeastaan voi kirjoittaa tasapuolisesti molemmista vaihtoehdoista, koska olen kokenut kotihoitoa verrattaen vähän. Meillä pitkä kotihoitoputki ei olisi ollut mahdollistakaan, sillä toista kotona asuvaa vanhempaa, joka mahdollistaisi toisen kotona olemisen, ei ole. Toinen vanhempi on toki elämässämme, mikä ei ole sekään itsestäänselvyys.

Aloitetaan kotihoidon plussista: vanhempi voi olla pidempään lapsensa kanssa kokonaisia päiviä. Kotihoito on varmasti kiireettömämpää kuin esimerkiksi päiväkodissa oleminen aamuheräämisineen. Lisäksi, tautikierre ei varmastikaan ole yhtä ärhäkkä kotihoidossa oleville lapsille.

Kotihoidon plussaksi voitaneen myös laskea, ettei päivähoitopaikan etsimisruljanssia tarvitse käydä läpi. Se oli molempien lasten kohdalla mutkikas, sillä en kelpuuttanut hoitopaikkaa hankalan matkan päästä - ei kukaan varmaan pidemmän päälle.

Entäs päivähoidon plussat? Meillä on ollut alusta saakka todella hyvä yhteistyö päiväkodin kanssa. Hoito on ollut aina ns. henkilökohtaista, vaikka ryhmät ovat olleet isoja. Nyt ainoa päiväkotilaisemme Touhi on päässyt pieneen ryhmään, jossa opetellaan samaa vierasta kieltä, jota Naakka opislelee koulussa. Tämä ryhmä on todella pieni.

Päiväkodissa tehdään aktiviteetteja, joita en itse voisi kuvitella jaksavani toteuttaa yhtä monipuolisesti - näihin kuuluvat esimerkiksi erilaiset retket ja askartelut. Lapset ovat myös tutustuneet alueemme lapsiin eniten juuri päiväkodissa. 

Molempien miinukset? Luonteeni taitaa olla sellainen, että olen parempi äiti, mikäli minulla on omakin ura. Pidemmän päälle on ollut hyvä, että lapseni ovat olleet päivähoidossa. Muiden lasten tapaaminen kotihoidossa on suhteellisen helppoa ihan pienten kanssa, mutta isompana useimmat ovat päivähoidossa.Kotihoidossa on plussaa, mikäli kotitöiden tekeminen ja ruuanlaitto, siis kaikenlainen ylläpito ovat mieluisia. Minusta molemmat ovat ok, mutta liika on liikaa. 

Päivähoidon suurin miinus ovat mielestäni olleet tarttuvat taudit. Niitä meillä on ollut päiväkotivuosina oikein paljon. Toinen miinus on, että lasten kanssa ei pääse esimerkiksi ulkoilemaan valoisan aikaan. Joskus tuntuu, että arki perheen kanssa on syys- ja talviaikaan pelkkää yötä. 

En tällä kirjoituksellani halua provosoida perheiden valintoja suuntaan tai toiseen. Valinnat ovat jokaisen omia, ja usein kyse ei ole täysin vapaasta valinnasta, sillä kaikilla ei ole mahdollisuuksia kaikkeen. Meidän lapsilla on lisäksi sen verran pitkä ikäero, että lasten syntymät eivät ole muodostaneet rva:lle pitkää kotiputkea luonnostaan. 

Jos jokin ajatus on kokemastamme päällimmäisenä, niin se on arvostus varhaiskasvatuksen työntekijöitä kohtaan. Lastemme hoitajat ovat olleet todella osaavia ja välittäviä. He ansaitsisivat enemmän arvostusta ihan paremman palkan ja parempien työolojen muodossa. 

Uusi pelikonsoli

Joulupukki toi meille tänä jouluna Nintendo Switchin. Laite kerettiin viritellä eilen paikoilleen, ja lapset sekä myös rva saivat omat pelaajaprofiilit. Tästä innostuin pohtimaan omaa pelaajaprofiiliani hieman laajemmin.

Meille, siis lapsuudenperheeseeni, tuli Commodore 64, kun olin kolmasluokkalainen. Muistan vielä useita pelejä sekä niiden äänimaailman. Peliä pelattiin muuten pitkään mustavalkoisella telkkarilla, joten oikeat värit selvisivät minulle vasta myöhemmin.

Samana vuonna meille tuli Nintendo. Se oli alkuperäinen 8-bittinen Nes, jota pelattiin monta vuotta. Varsinkin alkuvaiheen pelit olivat sellaisia, ettei niitä voinut tallentaa. Näitä, kuten edellisen laitteenkaan pelejä, ei todellakaan jaksanut pelata tuntikausia.

Ensimmäinen tietokone meille tuli muistaakseni, kun olin kasiluokkalainen. Ysiluokalla siihen hankittiin internet. Sillä koneella pelatuista peleistä parhaiten on jäänyt mieleeni Rayman. Meille tuli vielä Super Nintendo, kun olin lukiossa. Opiskeluvuosiksi pelaaminen oikeastaan loppui.

Myöhemmin meille tuli Nintendo Wii ja sen jälkeen Wiiu. Sitten tuli taas pitkä tauko konsoleihin ja muuhunkin pelaamiseen, koska meillä oli pieniä lapsia.

Olen kuitenkin aina tykännyt pelata ainakin jonkin verran. Jos pitää valita, tykkään eniten tasohyppely- ja strategiapeleistä. Tykkään mielummin söpöistä pelihahmoista ja -maailmoista kuin mistään verisestä. Mariopelit ovat ehkäpä se lähtökohta, josta tsekkailen kaikkea muuta.

Pelaisin varmaankin enemmänkin, mikäli minulla olisi aikaa. En myöskään heti käytä ylimääräisiä varoja pelaamiseen. Tosin luulen, että joudun asiaan panostamaan tulevaisuudessa enemmän, nimittäin lasteni peliasioihin ;) 

Nintendo on varmaankin se konsoli, joka säilyy suosikkina. Sen perinteiset pelisarjat, kuten Mariot, Donkey Kongit, Zeldat jne. säilyvät varmaankin ykkösinä. Toisaalta, on kivaa vähän tutkailla ja kokeilla muutakin. 

Naakka taitaa tällä hetkellä pelata eniten Robloxia ja Touhi Minecraftia. Molempien pelaamista täytyy rajoittaa, mutta ehkäpä Naakan on hieman helpompi irtautua pelien maailmasta kuin Touhin. 

Minä en osaa pitää pelaamista yksinomaan negatiivisena asiana, koska tykkään pelata itsekin. Nintendo Switch on ollut minunkin toiveeni jo pidemmän aikaa, mutta vasta nyt uskalsin irroittaa varoja sen hankkimiseen. 

Meillä on tällä hetkellä ainoastaan yksi peli, Super Mario Odyssey. Olen päässyt pelaamisessa hädintuskin alkuun, joten siitä ei voi sanoa vielä paljon muuta kuin että se vaikuttaa varsin mukavalta ja monipuoliselta peliltä. 

PS. Ori and the Blind Forest voisi olla sellainen peli, jonka hankimme seuraavaksi. Se vaikuttaa grafiikaltaan hyvin upealta ja muutenkin kiinnostavalta.

PPS. Oma jaksamiseni videopelien parissa ei muuten ole kovin pitkä - puoli tuntia on jo pitkä aika pelata. 

PPPS. Katsotaan, innostuuko kumpikaan lapsistani pelaamaan Mariota niin pitkälle, että pääsee pelin läpi. En muuten ole itse päässyt moniakaan pelejä läpi...melko pitkälle kuitenkin.

Sauvasirkkalan kuulumisia ja jouluhulinoista selvittty!

Sauvasirkkojen määrä uhkasi kuluvan syksyn aikana kutistua olemattomaksi. Marraskuussa kaksi munaa onneksi kuoriutui, ja meillä on nyt yhden ison sauvasirkan lisäksi kaksi pienempää, "Hauvasirkka" ja "Vauvasirkka". 

Kuoriutuminen näyttää sauvasirkoilla kriittiseltä elämänvaiheelta - toisinaan löytyy kuolleita sirkkavauvoja, jotka ovat osittain juuttuneet munaansa kiinni. Muutenkin, pieni sirkka saattaa kuoriutua, mutta kuolla pian. 

Nämä kaksi uutta sirkkaa ovat kuitenkin elinvoimaisia, ja luoneet nahkansa jo monta kertaa. Siksi luulen, että meillä tulee olemaan kolme sauvasirkkaa ainakin kevättalven ajan. Sirkat pitävät edelleen lempipuuhanaan puukeppien esittämistä, ja syövät näin talviaikaan palasen salaattia joka päivä. Sadetta imitoidaan sumutepullolla, 

Pirun joulukuusi - katselen parhaillaan akvaarion ohella Joulukuusta, joka suvaitsi aatonaattona kaatua kahdesti. Se on lähtökohtaisesti oikein hieno, mutta tänä vuonna sitä on ollut erityisen vaikeaa kiinnittää alustaansa. 

Muovikuusi voisi olla kaikin puolin helpompi, vaan ei yhtä tunnelmallinen. Tykkään kuusentuoksusta sisätiloissa. Tosin tänä vuonna en ole haistanut paljon mitään - hajuaistini alkaa palailla toivottavasti vuoden viimeisen flunssan jälkeen.

Yleisesti ottaen meillä on joulukoristeina lähinnä tonttuarmeija eteisen pöydällä. Jouluvalotkin jäivät tänä vuonna laittamatta ikkunoihin. Joulua edeltävät viikot olivat niin hemmetin kiireisiä - ehkä sitten joskus vanhana...

Muuten jouluhulinoista (joo, on vasta Tapaninpäivä) on selvitty lähes kunnialla. Nyt voi ottaa jo rennosti. Meillä on taas uusi leluvuori, niitä tuli vähän liikaa tänäkin vuonna, Olimme vanhempieni luona, ja siellä kävi pukki.

Seuraavina päivinä on toivottavasti luvassa liikkumista ja ystävien tapaamista. Ainakin muutamia tapaamisia on luvassa, ja siitä olen iloinen jo etukäteen :) 

Meillä on täällä kotona vielä paljon asioita kokeilematta. Kukkaronnyörini hellittivät sen verran, että yhdestä lahjapaketista ilmestyi Nintendo Switch. Se kiinnostaa lasten lisäksi myös minua, virittelemme sen tänään käyntiin. 

PS. Sauvasirkkala on pysynyt edellisten vuosien tapaan oikein helppohoitoisena.

PPS. Jos flunssat nyt pysyisivät jonkin aikaa poissa, pääsisin nauttimaan liikkumisesta täysillä pitkästä aikaa.

PPPS. Myös lautapelivalikoimamme täydentyi Blokuksella ja Vampyyrijuhlat-lautapelillä. Molempia pääsimme jo kokeilemaan, ja mukavia olivat!

Vaatepohdintaa ja nykyisiä haasteita

Lastenvaatteet - millaisia haasteita meillä on tällä hetkellä? Jos nyt ei mennä ihan katastrofitilanteeseen (jouduin leikkaamaan viikko sitten Touhin talvihaalarin saksilla auki - joo, roskiin meni...., koska vetskari juuttui ja niin pahasti, ettei se johtunut välissä olevasta kankaastakaan), haasteita löytyy joka tapauksessa.

Kyllä muuten ketutti haalarin kanssa, mutta hieman helpotti tieto, että puku ehti palvella molempia lapsia, ja oli jo Touhillekin aika nafti). Uusi puku on hankittu, ja Touhi saa sen käyttöönsä tällä viikolla. Usein Touhi perii Naakan vanhan, mutta "edellinen" on vielä käytössä. 

Touhin pukua nyt ei enää kukaan peri, mutta toisaalta toppaus oli siinä alkanut litistyä, eli se ei ehkä olisi ollut kovin lämmin, varsinkin kun kuluva talvi vaikuttaa pakkastalvelta. Touhi on ollut nyt toppatakissa ja -housuissaan, mutta varavaatetta ei ole ollut.

Haaste lastenvaatteissa ovat aikalailla housut...tarkemmin sanottuna niiden polvet. Molemmat jälkeläiset ovat mestareita kuluttamaan hosuunpolvet rikki. Pahimpia ovat Naakan leggarit. 

Ekologisinta olisi hankkia muutamat hyvät housut lasta kohden - sellaiset, joiden kangas kestää. Olen kuitenkin ajan myötä tullut siihen tulokseen, että housuja on parempi olla useammat niin, että kulutus kohdistuu tasaisemmin useampiin housuihin. 

Toisin sanoen, en ole löytänyt niin kestäviä lasten housuja, että voisi edetä vain muutamilla kappaleilla. Kirppiksiltä 122 + lastenhousuja on todella hankala löytää - arvatenkin ongelmia on muillakin kuin rva:n perheellä.

Otollinen lastenvaatteiden kilpavarusteluikä alkaa onneksi olla ohi. Merkkivaatekilpailu painottuu lapsiani nuorempiin lapsiin. Ehkä osaksi myös siksi, että lapsilla alkaa olla omiakin mielipiteitä vaatteidensa suhteen.

Rva:lle asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Merkkivaate sinänsä ei innosta, mutta rva haluaa tukea suomalaista vaateteollisuutta parhaansa mukaan. Siis sellaista, jossa vaatteet on tehty Suomessa. 

Suomessa tehtyjä vaatteita ja muitakin hankin mielelläni myös käytettynä. Tosin minulla ei ole ollut viime aikoina liiemmälti mahdollisuuksia vaatteiden metsästykseen, mutta olen saanut asiaan hieman apua. 

PS. Kuvassa on Touhin haalari, joka oli aiemmin myös Naakalla. Rva:n sakset tekivät haalarista lopun, mutta poika on onneksi hyvävointinen :D 

PPS. Hyvälaatuisiin käyttöhousuihin, siis meidän tapauksessa verkkareihin, kannattaa kyllä panostaa.

PPPS. Verkkarit ja joku paita - siinä Touhin lempiasu. Farkut ja huppari - Naakan vastaava ;) 

Varsinainen flunssasyksy ja varovaista ulkoilua

Luulisin, että on yhdellä kädellä laskettavissa ne viikot, jolloin olemme kaikki olleet terveinä samaan aikaan tänä syksynä. Naakalla alkoi tiistaina flunssa, ja minä sain sen kaksi päivää sitten. Touhi on onneksi vielä toistaiseksi terveenä.

Jotenkin tuntuu, ettei meillä (mukaan lukien minä) ole ollut kovin paljon vastustuskykyä tänä syksynä. Tai sitten flunssat ovat olleet herkkiä tarttumaan ja sitkeitä, koska välttelimme niitä erilaisten koronantorjuntatoimien varjolla niin pitkään.

Itseäni suoraan sanottuna ketuttaa olla koko ajan jossakin hengitystieinfektiossa. Tautihan ei ole vakava, mutta ärsyttävän rajoittava kumminkin. Minulla olisi nyt jaksamista ja intoa esimerkiksi lihaskuntoharjoitteluun ja lenkkeilyyn, mutta en nyt sitten kamalasti lenkkeile.

Kävimme kuitenkin lasten kanssa eilen ulkosalla. Se tuntui mukavalta vaihtelulta, tänään ajattelin kyetä samaan, vaikka vain tunnin ajaksi. Olemme pysytelleet kaukana muista ihmisistä, ja ulkoilleet pikkulasten päiväuniaikaan, jolloin meidän kulmilla on hiljaista.

Viime ajat on ollut oikeastaan aika tyhmä sää - paitsi ei niinkään lasten mielestä. Kuran ja kosteuden keskellä keksii kuitenkin monenlaisia leikkejä. Molempien mielestä lätäköt, satunnaiset jäälöydöt ja sen sellainen ovat must.

Tänäänkin ajattelin viedä lapset ulos - tällä kertaa metsään. "Markkinoin" idean sillä, että menemme etsimään sopivaa laitettavaa sekä sauvasirkkojen että gerbiilien terraarioon. Tämä tarkoittaa käytännössä keppejä, mutta pääasia, että pääsemme keräilemään.

Ulkoilu lieventää kyllä stressitasoja todella paljon. Jos sisätiloissa tuntuu ahdistavalta, suuri osa ahdistuksesta ainakin omalla kohdallani katoaa heti, kun pääsen liikkeelle. Ulkoilun jälkeen koti tuntuu vähemmän stressaavalta paikalta.

Pohdin, ulkoileeko harvempi vanhempi lasten kanssa, kun ei ole enää pakko. Aika vähän näkyi eilen ei-päiväunilasten vanhempia ulkona. En minäkään lähde joka kerta, mutta jos Touhi on mukana, on vielä lähdettävä - ja teen sen ihan tyytyväisenä.

Ulkoilua ei niin vauhdittava tekijä on pimeys. Nythän on talvipäivän seisauksen aika, joten valoisampia aikoja on taas hiljalleen odotettavissa. Toivottavasti myös lumikelejä, sillä niihin voi lähteä talvilajifunktion turvin. Ehkäpä sellaista on odotettavissa tänne eteläänkin lähiaikoina.

Miten se kakkosluokkalaisen syksy menikään?

Naakan kakkosluokan syksy alkaa olla paketissa. Se meni nopeasti, kuten syksyt usein menevät. Kouluun mentiin t-paitakelillä, sieltä kotiudutaan joululomalle toppahaalarissa. Sellainen on suomalainen syyslukukausi.

Naakan koulua rytmitti muun muassa syysloma, ja flunssakaudesta huolimatta Naakka pääsi reissuun, eri kylpylähotelleihin Suomessa. Sen jälkeen jatkettiin taas koulunkäyntiä parisen kuukautta. 

Kakkosluokkalaisena Naakka on opiskellut muun muassa suomea, ranskaa ja vierasta kieltä, jota hänen luokallaan opiskellaan. Naakka on opiskellut myös matematiikkaa, ympäristötietoa, uskontoa, kuvaamataitoa, käsityötä ja liikuntaa. 

Kakkosluokkalainen tietää jo suurinpiirtein koulun käytännöt. Niiden noudattamista opetellaan vielä, mikä kuuluu ikään. Hän tietää välitunnit, ruokalakäytännöt, terveydenhoitajan, sisä- ja ulkoliikunnan, retket ja paljon muuta.

Tänä syksynä Naakka on pääasiassa lähtenyt kouluun itsekseen. Koulumatka on noin sata metriä, joten hän käytännössä kipaisee kouluun lähtiessään ovelta ovelle. Iltapäivisin Naakka on ollut iltapäiväkerhossa, jossa lempipuuhaa ovat olleet perjantaiset elokuvahetket sekä hamahelmillä askartelu. Läksyt Naakka tekee nykyään ip:ssä.

Kellon Naakka on oppinut tänä syksynä hyvin pitkälle. Aamulla itseohjautuvuus ei vielä ihan riitä omatoimisuuteen asti, sitä opetellaan vielä. Myöskään repun tarkastaminen illalla valmiiksi ei ihan vielä toimi. Ulkoa hän osaa (viimeistään aamulla), että avain ja puhelin täytyy muistaa.

Naakka viettää päivät muiden lasten kanssa. Kuten Naakkakin, kaikki ovat erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen yhtä hyvin. Myös ystävien kanssa voi tulla vääntöä. Naakka juttelee niistä välillä kotona, ja on huolissaan. Yleensä ongelmatilanteet ovat kuitenkin selvinneet heti seuraavana päivänä.

Alkuun Naakka ei halunnut yhtään harrastusta. Pitkin syksyä hän on kuitenkin kaikessa rauhassa pohtinut asiaa, ja keksinyt useammankin liikuntalajin (yksilölajeja), joita hän haluaisi harrastaa. Suuntaviivat ovat siis selvillä.

En tässä kirjoituksessa ole halunnut painottaa Naakan nepsy-juttuja. Naakka on kaikkien ominaisuuksiensa kanssa todella hieno persoona ja 8-vuotias juuri sellaisena kuin hän on. En ole huolissani kakkosluokan keväästä - luulisin että meillä on oikein hyvät eväät siihen. Joulutauko on kuitenkin paikallaan sitä ennen :) 

'

Rauha alkaa laskeutua

Aivan järkyn hektisen syksyn jälkeen voin täten ilmoittaa, että olemme aloittaneet laskeutumisemme kohti joulurauhaa. Sain harkkani tehtyä keskiviikkona, ja nyt on jäljellä enää harjoitteluraportti, jonka saan varmasti tehtyä alkuviikosta.

Olin ensimmäisen vapaapäiväni aivan ylikierroksilla. Ajatukset olivat negatiivisia. Vasta tänään olen alkanut rentoutua ensimmäisten hyvien yöunien jälkeen. Alkaa tuntua siltä, että elämä voittaa. 

Jouluvalmistelut on onneksi jo suurilta osin tehty. Meillä ei kyllä ole vielä ollenkaan joulukoristeita, mutta se on nopeasti hoidettu tässä joku päivä. Kuusen haemme ensi viikolla. Olen aina tykännyt oikeasta kuusesta, eikä meillä onneksi ole allergioita, jotka estäisivät sellaista hankkimasta.

Naakka on ollut tällä viikolla kotona flunssassa, ja ihmeen kaupalla tauti ei ole tarttunut meihin muihin, ainakaan toistaiseksi. Jos tarttuu, emme oikeastaan voi sille mitään. Hän on nyt jo varsin ok, ja menee kouluun alkuviikoksi.

Minä olen alkanut pikkuhiljaa liikutella ja jumpata täysin jumiin mennyttä yläkroppaani. Kun alaselkä meni kramppiin alkusyksyn etäopintojen aikana, on lähityönä tapahtuva harjoittelu näemmä jumittanut yläselkäni - ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Jumpan (lähinnä lapojen seutuun kohdituvan) lisäksi toivon, että hartioiden pitäminen tietoisesti tarpeeksi takana auttaa tilanteeseen. Oikea yläniska on nimittäun ollut kipeämpi kuin vuosiin. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen asian kanssa.

Ajattelin tulevina viikkoina kokeilla erilaisia rentoutuskeinoja. Ensi alkuun haluan maata piikkimatolla ja juoda teetä. Ei pidä erehtyä luulemaan, että olisin teeasiantuntija :D 

Olen kuitenkin pohtinut, että haluaisin juoda hyvää, maustamatonta teetä. Niinpä marssin teekauppaan, ja heti alkoi pelottaa (minulla oli toisessa kädessä marketista ostettu wc-paperipakkaus, toisessa talouspaperi :D ).

Keräsin rohkeuteni, ja kerroin etten ymmärrä asiasta juurikaan, mutta haluaisn juoda hyvää, mustaa teetä. Ystävällinen myyjä sanoi, ettei tarvitse tietää mitään. Lähdin kaupasta Keemun-teen kanssa. En ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan.

Täytyy sanoa, että ennakkoluuloni maustamatonta teetä kohtaan poistui: tee on oikein hyvää ja miedon makuista. Sitä sopii nauttia joululoman aikana useamminkin.

PS. Pääsemme ehkä sunnuntaina kuuntelemaan lasten kauneimpia joululauluja - mikäli olemme silloin terveitä.

PPS. Niskajuttu hieman hermostuttaa - vanhat traumat ovat aina siellä jossakin syvällä.

PPPS. Teen ja piikkimaton lisäksi toivon vielä ainakin piparien leivontaa ja koristelua sekä lautapelihetkiä lasten kanssa.

Korona-aika nykyvinkkelistä

Onpa jännää muistella kevättä 2020: silloin eristäydyttiin koteihin sen lisäksi, että oli eristettu muun muassa Uusimaa muusta Suomesta. Eipä silloin tullut ajatelleeksi, että tilanne olisi käynnissä vielä 2022-vuoden kynnyksellä. 

Oli kaikenlaista vessapaperihamstrauksesta yskimisen miltei kriminalisointiin. Oli myös aika, kun lapset eivät saaneet leikkiä keskenään. Etätöihin opeteltiin kollektiivisesti.

Tarkoitukseni ei ole nyt kirjoittaa korona-historiikkia. Olisin ehkä jäävikin, sillä korona ei ole sattunut edelleenkään tielleni. Katsotaan, kuinka kauan hyvää tuuria kestää. 

Joka tapauksessa, nykytilanteen tunnemme kaikki: tuleeko lisää rajoituksia? Tuleeko kolmas piikki? Kovin moni ei enää puhu koronan rokottamista liiketoiminnan muodoista - pikkujouluttomuuteen jne. alkaa enemmistö tottua.

Alkaa myös olla jo arkipäivää, ettei oikein mihinkään voi matkustaa - siis edes Tallinnan-laivalle. Tilannehan näytti hetken hyvältä - silloin pari kuukautta sitten. Olin jo itsekin pohtimassa, josko voisi mennä edes jonkinlaiselle miniristeilylle...

Sen jälkeen on taas tullut uusi variantti, maskisuosituksen tiukentaminen ja siitä huolimatta suuri määrä uusia tartuntoja. "Vapaus", jota jo hieman väläyteltiin, ei koittanutkaan. 

Rva:n elämälle nykytilanteella ei ole mullistavaa muutosta. Olen noudattanut koko ajan varovaisuutta ja käyttänyt maskia julkisissa tiloissa. Lapset ovat koulussa ja päiväkodissa tiettyjen säännöstöjen "alaisina" ja toisen rokotuksen sain jo syyskuussa. Työharjoittelu on tapahtunut työpaikalla.

Lapseni ovat niin tottuneita korona-arkeen, etteivät varmaankaan kohta muista toisenlaista olleenkaan. Ainoastaan silloin, kun puhutaan aktiviteeteista, se kirpaisee. Molemmat kaipaavat uimahalliin. Naakalle se olisi erityisen hyvä juttu juuri saavutetun uimataidon takia. Vesi on hänelle myös todella paljon mielihyvää tuottava elementti. Nykytilanteessa emme mene kuitenkaan uimaan.

Olemme onnekkaita, kun olemme päässeet tapaamaan lasten isovanhempia enemmän kuin aikaisemmin. Se on tuonut elämään normaaliuden tunnetta. 

Kuka tietää, miten tilanne tulevaisuudessa jatkuu. Ainakin nyt tuntuu siltä, että sellainen normaali, millaisena sen aiemmin tunsimme, ei koita vielä pitkään aikaan. Toivottavasti tilanne kuitenkin rauhoittuu tai siirtyy edes tavalla tai toisella stabiiliin tilaan. 

Lasteni takia toivoisin, että heidän lapsuuteensa vielä kuuluisi sellaisiakin aikoja, jolloin ei tarvitsisi olla erityisen tarkkana, ettei vain tule esimerkiksi koronaa. Vaikka vastuu on aikuisilla, on asia varmasti mielessä myös lapsilla - tavalla tai toisella se on kuormittava, eikä sellaisen taakan vaikutuksia heihin ole vielä tutkittu.

Postcrossing, jooga ja nepsyt

Tauon jälkeen olen taas parina kuukautena laittanut postcrossing-kortteja menemään. Kun harrastaa pidempään, on hauskaa huomata tilastoista (verkkosivuilla), kuinka moneen maahan on kortteja lähettänyt tai mistä on kortteja saanut.

Jos meidän yhteenlasketut saadut ja lähetetyt kortit otetaan huomioon, olemme olleet postikortti-yhteydessä 33 maahan. Yleisimmin kortteja tulee meille Saksasta, Usasta ja Venäjältä, harvinaisia ovat olleet esimerkiksi Ukraina ja Guadeloupe, jonka sijainnin Karibialla onnistuin kartan kanssa paikallistamaan.

Koska olen profiilissani vihjannut, että meiltä löytyy Harry Potter -faneja, olemme saaneet aikamoisen kokoelman aiheeseen liittyviä kortteja. Viime viikolla tuli todella upea Hologrammikortti Australiasta, sitä on ihaillut moni meillä käynyt vieraskin.

Nyt on vuorossa enimmäkseen joulukorttien kirjoitusta, mutta ehkäpä kerkeän lähettää ennen joulua myös muutaman Postcrossing-kortinkin.

Minulla on viime aikoina ollut todella jumittunut rintaranka. Olen myös venytellyt ja jumpannut aivan häpeällisen vähän. Siihen on ollut kyllä syitä, esimerkiksi viiden viikon tautikierre perheessämme. Jopa minun poskionteloni tulivat tällä viikolla kuntoon antibiootin avulla.

Tänään minulla on pitkästä aikaa lapsivapaata, siispä ajattelin pitkästä aikaa tehdä jonkin joogaharjoituksen. Niissä on usein rintarankaa liikuttavia liikkeitä. Voisi olla hyvä tehdä jonkinlainen joogarutiini, jos vaikka joululomalla onnistuisin.

Kävelyä on tullut vaihtelevasti - välillä on harjoittelupaikassa tullut käveltyä paljon, välillä taas kävely on ollut minimissä. Pimeään on illalla hankalaa lähteä, mutta olen aina välillä onnistunut.

Naakalla meinasi tulla tällä viikolla taas ylikuormittuminen (no, kyllähän se vähän iskikin päälle), ja tuli yksi raivari ja yksi vähän huonommin mennyt koulupäivä. Onneksi pääsin jutskaamaan asiasta perhetyöntekijän kanssa heti tilanteen ollessa päällä.

Naakalle "reseptiksi" riitti lepo - paljon yksinoloa, hain kirjastosta uusia kirjoja ja välteltiin kavereitakin pari päivää. Loppuviikosta Naakan mieliala ja jaksaminen paranivat, ja hän jaksoi taas olla sosiaalisempi.

Yksi Naakan vaikeampien vaiheiden erityispiirteistä on, ettei hän saa mentyä nukkumaan. Se stressaa myös minua, koska minä taas tarvitsisin hiljaista rauhoittumisaikaa ennen nukkumaan menoa. Onneksi homma hoitui tällä kertaa iltakukkumisena muutamana iltana. Onneksi huono mielikin meni taas ohi.

PS. Postcrossing on siinäkin mielessä hauskaa, että postissa tulee aika ajoin jotakin mukavaa :)

PPS. Nyt hyvin nukutun yön jälkeen tunnen olevani ihan positiivisessa suhteessa tulevan jumppahetken kanssa :D

PPS. Naakallahan ei ole mitään virallista diagnoosia, mutta nepsy-lapsille suunnatut toimintatavat hankalissa tilanteissa auttavat kummasti!

Lasten juhla-asusteita ja joulupukkiasia selvisi

Joulu on oikein monitahoinen juttu, vaikka tänäkin osa suunnittelusta on viety minulta pois - siis yhtäkuin vapautettu suunnittelusta! Olen joka vuosi miettinyt, miten yhden pirun päivän takia pitää tehdä niin paljon juttuja...ja sitten teen kuitenkin.

En oikeastaan tee mitään yliampuvaa - lahjat ja joulukortit kuitenkin hommaan & lähetän. Tänä viikonloppuna on luvassa paketointia ja korttien kirjoittaminen...jälkimmäinen on ok, edellinen on ihan syvältä.

Havahduin kuitenkin huomaamaan, että lapset tarvitsevat jonkinlaiset juhla-asut! Naakan asu oli äkkiä suunniteltu, mutta Touhilla ei käytännössä ole ollut pitkään aikaan mitään kovin juhlallista - koska päiväkodissa ei ole kuvattu lapsia since 2019...

Nappasin tänään Prismasta mukaani kauluspaidan ja mustan liivin. Siihen se sitten jäin, kun Touhin housukokoa ei löytynyt yksistäkään siisteistä housuista. Kun saan joskus housut hankittua (toivottavasti ennen jouluaattoa), on kokonaan uusi keissi saada Touhi pukemaan asu päälleen.

Naakallehan minulla tosiaan olikin jo juhla-asu, hikoilin sen hankinnan jo syyskuussa Naakan koulukuvausta varten. Naakka sai räkätaudin päivää ennen kuvausta, joten hän saa ottaa JP:n vastaan upouudessa asussa. 

Siitä puheen ollen, Naakalle selvisi Joulupukkiasia. Hän ei ainakaan vielä ottanut sitä kovin raskaasti, ja lupasi jopa, ettei kerro itseään pienemmille, miten asiat ovat. Olisinkin ihmetellyt, mikäli usko Joulupukkiin olisi säilynyt vielä ensi vuoteenkin.

Säädän todennäköisesti tänä viikonloppuna jälleen jouluasioissa, mutta täytyy sanoa, että tarvitsen myös lepoa. Saan olla osan viikonloppua itsekseni, mitä ei olekaan tapahtunut pariin kuukauteen. Tarvitsen välillä yksinoloa muun muassa kelatakseni asioita, siis usein ihan positiivisia.

Sain viimein kiinni jonkun kaupungin laskutuspalvelusta (aukioloaika 9-11 ei meinaa sopia työpäiviini). Monen henkilön kautta selvisi, että Naakan ip:n maksuhuojennusasia on kyllä työn alla, mutta ovat vasta syyskuun hakemuksissa. Minulle tipahtaa satasen lasku joka kuukausi ilmeisesti hamaan tulevaisuuteen asti, mutta sen saa kuulemma sentään takaisin, kun olen saanut todistettua tämän vuoden opiskelijuuteni ja sitä kautta matalat tuloni.

Lisäksi sain ilmoittauduttua kevään kursseille. Opiskelua olisi nyt jäljellä toinen puolivuotinen, mikä tässä vaiheessa vuotta väsyttää jo valmiiksi. Onneksi joulutaukoa tulee useampi viikko, ja sillä aikaa kerkeän jo varmaankin virkistyä hieman.

PS. En hanki koskaan lapsille ns. jouluvaatteita, printtejä tms. - juhlavaatteiden pitää sopia useampana vuodenaikana.

PPS. Olen valtavan kiitollinen viikonlopusta ja parin tunnin lisästä yöuniin.

PPPS. Tänään piti tuprutella oikein paljon lunta, mutta tulikin enimmäkseen vettä. 

Alkutalven mökkireissu

Uhmasimme erään ystäväni kanssa viikonloppuna alkutalvea ja siirryimme perjantaina mökille. Alkumatkani sujui jouhevasti junassa - on se kumma, kun junamatkailukin on muuttunut jännäksi ja hohdokkaaksi.

R-juna Riihimäen ja Tampereen suuntaan on minulle todella tuttu opiskeluvuosiltani. Kappas, kun taas istuin samaisessa junassa, sillä olen jälleen opiskelija - välissä on vain viitisentoista vuotta :D Helsinki-Pasila-Tikkurila-Kerava-Järvenpää-Jokela-Hyvinkää...osaan asemat edelleen ulkoa, paitsi että r-juna on muuttanut asemiaan, ja Ainola ja Saunakallio ovat nykyään myös mukana.

Joka tapauksessa, junasta astuttuani tapasimme, kävimme kaupassa ja suuntasimme kohti mökkiä. Siellä oli sentään juuri ja juuri plus-asteita! Sähköllä ja puulla (ei samassa laitteessa ;) ) tupa lämpeni niin, että nukkuman kykeni menemään pitkähihaisella ihan hyvin (alussa oli toppatakki päällä).

Seuraavana aamuna (siis keskipäivällä) suuntasimme 9 kilometrin lenkille. Tavallisesti "lenkkinä" on toiminut Poronpolku, noin 20-kilometrinen, loppilainen reitti, mutta nyt suuntasimme vähän lyhyemmälle, sillä toivuin flunssasta ja selässäkin oli vielä vähän vikaa. Lisäksi Poronpolku ei sovellu talvikäyttöön, ja viime viikonloppuna emme olleet varmoja reitin liukkaudesta tai satavasta lumesta. 

Tämä 9 kilometriä oli ihan mukava - reitti ei tuntunut liian pitkältä. Lisäplussana oli, että reitille oli "ripoteltu" ainakin 15 geokätköä, joista löysimme suurimman osan. Loppupuolella jäi pari hakematta, kun eksyimme reitiltä ja kylmä viima poskissa alkoi tuntua vähän liikaa.

Voisipa melkein sanoa, että kriittisintä itselle tuntemattomilla metsäreiteillä on pimeän tulo. Koska reitti oli valaisematon ja emme olleet ihan aamusta liikkeellä, piti jalkaa pistää toisen eteen. Pääsimme takaisin ulkoilureitin parkkipaikalle juuri ennen pimeän tuloa. 

Hieman haasteelliseksi osoittautui saunominen. Siihen tarvitaan luonnollisesti vettä, joka taas sijaitsi järvessä jään alla. Onneksi jää oli melko ohutta, ja "avannon" teko onnistui matalassa rannassa mainiolla tekniikalla: kävele hieman pidemmälle ja odota, että jää pettää ;) En suosittele äkkisyvässä rannassa.

Saunominenkin onnistui lopulta oikein hyvin, vaikka onnistuin sähläämään laittamalla shampoon ja hoitoaineen väärässä järjestyksessä. Tosin, tämä onkin kuulemma uusi trendi, joten tulin olleeksi tietämättäni kerrankin "aallonharjalla".

Varustuksesta - talvilenkkarit, toppahousut, toppatakki sekä vuorilliset pipo ja hanskat tulevat näin päällimmäisenä mieleen. Minulla ei ole kovin "teknisiä" ulkoiluvaatteita, pidän tiettyä mutkattomuutta tärkeänä itselleni. 

Oleellisinta matkalla oli irtiotto arjesta, hyvät keskustelut ja ulkoilun suuri määrä. Erityisesti tänä vuonna osaan arvostaa mahdollisuutta olla hetki jossakin muualla sellaisen seuran ja sellaisen tekemisen parissa, josta tykkään <3 

Ideaali joulukuu vs. todellisuus

Joulu on ollut meillä puheissa jo...hmm...lokakuusta asti. Oli vielä lokakuu, kun lasten joulukalenterit hankittiin :D Vastustan periaatteessa liian aikaista joulumaterialismia, mutta koska joulukalenterit näyttävät olevan meidän lasten must-juttu, toimin käytännössä toisin.

Naakka tykkää kuunnella myös joululauluja, Touhi ei ehkä niin paljon. Molemmat taitavat hyvin pitkälti odottaa joululta Joulupukin tuloa, ja kyllä myös niitä yllätyksiä. Naakka on kiinnostunut joulusta myös Kristuksen syntymäjuhlana.

Minä en ole ohjaillut lasten kiinnostusta suuntaan tai toiseen. Jos kristilliset jouluperinteet alkavat joskus kiinnostaa lapsia enemmän, niitä voidaan toteuttaa. Itselläni ei ole varsinaista vakaumusta, mutta kristilliset juhlapyhät kulttuurisena asiana ovat mielestäni  kiinnostavia ja ihan mukavia viettää. 

Takaisin joulukalentereihin...Naakalla on Barbie-kalenteri ja Touhilla lego-kalenteri. Barbie-nukke tuli heti ensimmäisestä luukusta, seuraavista tulee vaatteita nukelle.  Touhin kalenterista tulee pieni, koottava legorakennelma joka päivä. 

Joulukalentereiden vaikutus joulukuun arkiaamuihin on ollut ihan positiivinen - lapset ponkaisevat mielummin sängystä ylös kuin yleensä, ja ohjautuvat ihan kivasti kouluun ja päiväkotiin. Koko kuukaudessa on heille juhlan tuntua.

Itselläni ei sen sijaan ole juhlan tuntua...tai on vähän, alamme olla flunssakuukauden jälkeen viimeinkin tolpillamme ja kykenemme taas...viddu sentään, paahtamaan täysillä arjessa. 

Kiireettömyys - sitä on kyllä todella hankala luoda ympärilleen juurikin joulun aikaan. Opiskelukiireet jatkuvat kohdallani jouluviikolle asti - muutama päivä ennen joulua on sentään rauhallisempaa. Taudit ovat sentään toivottavasti helpottaneet meillä vähäksi aikaa.

Ideaalitilanteessani kokeilisin erilaisia joululeivonnaisia, tunnelmoisin kynttilänvalossa ja kävisin muutamissa tapahtumissa kuten kauneimmissa joululauluissa. Kävelisin paljon ja katselisin hiljaista luontoa ympärilläni Ehkä kirkossa käynti adventtina olisi mukavaa myös.

Tositilanteessa mahdutan päivääni (esimerkiksi tähän) kaksi opiskeluun liittyvää palaveria, ja roikun yhdistyksen syyskokouksessa nukkumaanmenoaikaan asti. Takaraivossa kiristää, koska en tiedä, koska kerkeän paketoida lahjoja. Nyt olen vain tunkenut niitä vaatekapin eri hyllyille ja peitellyt omilla vaatteillani :D

PS. Olen alkanut hyväksyä, että mikäli ruuhkavuositäti kuten rva haluaa viettää tunnelmallista ja kiireetöntä joulukuuta, täytyy ottaa palkatonta lomaa koko kuukaudeksi - mieluiten myös marraskuuksi.

PPS. En jaksa ottaa tavoitteeksi edes yhtä joulutapahtumaa, koska siinäkin on heti suorittamisen tuntu.

PPPS. Olen myös ehkä hivenen rasittunut koko syyskaudesta. Onneksi esimerkiksi Naakan tilanne on nyt rauhallisempi.

Unirytmistä ei luisteta

Lapsillani on eri iltoina ollut vaikeuksia mennä nukkumaan. Toissailtana Touhi, 5v, ei meinannut millään mennä nukkumaan ja heräsi yöllä. Eilinen olikin sitten ollut väsynyt, joskin hyväntuulinen. Viime yönä Touhi meni oikein aikaisin nukkumaan.

Naakka taas vetkutteli nukkumaanmenon kanssa eilen illalla. Hänellä oli viivyttelyynsä oikein konkreettinen syy: joulukalenterin ensimmäisen luukun avaaminen jännitti :) Se onkin hänelle suorastaan pyhä toimitus, joten suhtauduin neiti 8-vuotiaaseeni illalla niin ymmärtävästi kuin pystyin.

Yleisesti ottaen minulla alkaa olla ymmärrys vähissä arki-iltaisin klo 20.00 jälkeen. Oma iltarauhoittumiseni vaatii aikaa, jota en nykyisessä perhetilanteessa oikein saa. Vaikeudet johtuvat siis yleensä minusta riippumattomista syistä kuten lapsistani.

Yleisesti ottaen olen oppinut läksyni: en pelleile jaksamiseni kanssa, mikäli voin itse asioihin vaikuttaa. Minä tarvitsen kahdeksan tunnin yöunet, ja siihen on pyrittävä - valvominen kostautuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Minusta ei voi tulla koskaan esimerkiksi vuorotyöläistä - lepäämisrytmini ei yksinkertaisesti siihen taipuisi. Olen siinä mielessä hyvin yksinkertainen persoona ( :D ), että niin sanottujen perusasioiden täytyy tapahtua joka päivä (tai lähes) tietyssä järjestyksessä.

Minusta ei voi myöskään tulla iltayöstä ylitöitä tekevää henkilöä. Olen alalla, jossa periaatteessa voisi tulla tällaisia tilanteita, mutta minun täytyy ne minimoida keinolla millä hyvänsä. Joustamisen varaa ei yksinkertaisesti ole.

Miten sitten kykenen tähän? Yleisesti ottaen se, että kaikki tapahtuu aina iltaisin tietyssä järjestyksessä ja tietyllä tavalla, toimii. Olen myös kokenut, mitä valvominen tekee psyykelleni ja koko keholleni, joten en halua kokea sitä, ellei ole ihan pakko.

Tiedostan, ettei vahvuuteni ole valvomisessa. Kun pidän unirytmistäni huolta, kykenen oikein moniin asioihin, ainakin useimmiten. Valvominen taas kostautuu todella nopeasti - oikeastaan jo yksi huonosti nukuttu yö romuttaa suuren osan toimintaani.

Uskoisin, että minun säännöllisestä iltarytmistä hyötyvät lapsenikin. Meillä on ollut samanlainen iltarutiini siitä saakka, kun Naakka oli alle vuoden ikäinen. Se, miten itseohjautuvia lapset iltaisin ovat, onkin toinen asia ;) 

PS. Syön useimmiten iltapalan vasta, kun lapset ovat sängyssä tai ainakin katsovat uutisia kanssani. 

PPS. tarvitsen nukkumiseen kaksi peitettä - jos toinen alkaa hiostaa, valitsen sen kevyemmän,

PPPS. En voi nukkua kovin myöhään edes viikonloppuisin, koska niskani jumittuu tuolloin entisestään.