Epävakautumista ja normalisoitumista

Ruoka. En ole ihan varma, näkyykö ruuan kallistuminen (tulevaisuudessa pitäisi kallistua vielä enemmän) vielä perheeni taloudessa. Suoraan sanottuna, olemme menneet hyvin yksinkertaisella linjalla viime aikoina kiireen takia, onneksi lapset eivät vaadi kummoisia.

Meillä on piakkoin puutarhapalstalla kevätkylvöjen aika. Tulee väkisinkin mieleen, että ehkä kannattaa kylvää tänä vuonna sellaista, mikä oikeasti kasvaa ja tulee ruokapöytään. Ehkä tilanne ei ole ihan niin vakava, mutta puutarhapalstaan liittyvät ajatukseni ovat hieman erilaisia kuin aiemmin.

Tavallaan, tällainenhan olisi tietynlainen paluu juurille. Puutarhapalstat ja muut kaupunkipuutarhat ovat historiallisesti tarjonneet kaupunkilaisille mahdollisuuden viljellä ruokakasveja: perunoita, kaalia, juureksia...

Vaikka moni meihin vaikuttava asia maailmalla on hivenen solmussa, hyvääkin tapahtuu. Naakan koululla oli tilaisuus, jossa koko koulu oli salissa samaan aikaan seuraamassa yhteistä ohjelmaa :) Tämä ei olisi normaalina aikana todellakaan mikään juttu. Nyt on kuitenkin helppo nähdä, minkä takia Naakka suorastaan "lensi" palatessaan kotiin.

Perhepiiriämme on myös kohdannut iloinen perhetapahtuma! Palaan asiaan myöhemmin :) 

Touhinkin päiväkotielämä normalisoituu taas hieman päiväkotikuvauksen merkeissä! Touhista ei ole otettu päiväkotikuvaa viimeksi kuin kolmevuotiaana, joten kyllä tätäkin on odotettu. Toivottavasti T. itse on samoilla linjoilla ;) 

Elän ajankäyttöni kanssa tällä hetkellä käytännössä kädestä suuhun. Yritän nopeasti tehdä mahdollisimman hyvää työtä, ja yhden rupeaman jälkeen on vuorossa seuraava. Selviän työmäärästä jotenkuten, mutta se on koko ajan sillä hilkulla.

Opiskeluni vaikuttaa tällä hetkellä moneen asiaan, eikä vähiten lapsiini. Olen ottanut ihan suoraan puheeksi toistuvasti heidän kanssaan, mistä johtuu, että äiti on nyt hieman etäällä. Se ei ole äidistäkään hauskaa, mutta onneksi tilanne on välilaikainen - tosin vuoden mittainen väliaikaisuus on lapselle pitkä, se on minullekin pitkä.,

Joka tapauksessa, joka päivä ollaan askel lähempänä tilanteen normalisoitumista, onneksi. Ainoat "vapaat" hetket sitten viime heinäkuun koin joululomalla, ja mikäli koronan sairastamisen voi laskea lomaksi, silloin. Muuten olen työskennellyt seitsemänä päivänä viikossa,  ja nyt pitää vielä jaksaa noin kuukausi, huh!

PS. Ajalta harkan jälkeen odotan kokkaamista. Tätä on itsekään vaikea uskoa - näemmä, kun säännölliseen ruuanlaittoon ei ole aikaa, sitä alkaa ikävöidä.

PPS. Kurkkaan huomenna puutarhapalstan. Josko kaikki jäät olisivat sentään edes sulaneet.

PPPS. Meidän iso pieni poika Touhi <3 Joulupukin tuoma lammas on pehmoleluista ykkönen. Sekin käy päiväkotia säännöllisesti.

Isovanhemmat elämässäni, osa 1

Kuka odottaakaan "kaunokirjoitusta" isovanhempien merkityksestä elämässäni, ei välttämättä sitä tästä kirjoituksesta saa. Tämä varoitus siis heti alkuun, sillä lähisuvun kanssa eläminen on vaiheittain sekä rakasta että todella raskasta.

Ensin kuitenkin varhaislapsuuteen: syntyessäni minulla oli neljä isovanhempaa. Syntymäni oli varmasti hieno juttu kaikille, mutta käytännössä kukaan heistä ei missään vaiheessa ollut osa arkeani. Ehkäpä niin ei ollut 1980- 1990- luvuilla tapana.

Missä me sitten tapasimme? No, heillä kyläiltiin. He harvemmin kyläilivät meillä. Toisten kanssa oltiin kesämökillä enemmän yhdessä, toisten kanssa lomilla.

Mitä isovanhempani tekivät lapsuudessani? Jos en muista väärin, toinen pariskunta oli eläkkeellä, kun olin pieni, toiselta puolelta toinen oli töissä, toinen luultavasti ei. Eläkeikä ei ollut tuolloin vielä kovin korkea. 

Mitenkäs oli leikkimisen laita? No, omien muistikuvieni mukaan isovanhemmistani tasan yksi leikki kanssani...muiden kanssa pelattiin joskus jokin satunnainen kortti- tai lautapeli. Tämä yksi leikkivä isovanhempi oli kyllä sitten todella huippu..nauruun tikahtuminen kuului leikkiin jossakin vaiheessa takuuvarmasti.

Yksi isovanhempi opetti onkimaan - sen taidon osaankin edelleen takuuvarmasti. Ongelma oli, että kun tämä naurava isovanhempi oli mukana, se onkiva hermostui, kun kalastaessa ei kuulu kikattaa ;) 

Toisen isovanhempi taas opetti puutarhanhoidon saloihin - blogiani lukeneet tietävät varmasti suhteeni puutarhanhoitoon, joten kyseinen isovanhempi teki tämän todella onnistuneesti.

Yksi isovanhemmista jäi suoraan sanottuna todella etäiseksi. Hän oli varsin hiljainen ja vetäytyvä - ainakin lapsenlapsia kohtaan. Luulen kyllä, että hän tarkkaili toimiamme varsin hyväntahtoisesti. Hänen mielipiteistään tai suhteestaan elämään ei oikeastaan jäänyt muistikuvia kuin toisten kertomana.

Molemmat isoisäni kuolivat suhteellisen varhain, He poistuivat kuvioista teini-ikäni aikana. Isoäitini taas elivät pidempään. Toinen isoäideistäni elää edelleen ja lähentelee sataa vuotta.

Isoisieni varhaiset poismenot vaikuttivat niin, etten itse ehtinyt tarpeeksi vanhaksi tutustuakseni heihin ihmisinä samalla tavalla kuin isoäiteihin. Nyt olisi mukavaa, jos voisi jutella heidän kanssaan - he kulkevat unissani ajoittain.

Minua mietityttämään (lapsuuteni osalta) on jäänyt ehkä eniten se, että isovanhemmat puuttuivat arjestamme. Se oli luultavasti myös ajan tapa - ajateltiin, että jokanen vanhempi hoitakoon itse omat lapsensa. Pakko sanoa, että sukuni kohdalla siihen liittyi myös, etteivät kaikki aikuiset tulleet keskenään toimeen. Siinä olisi ollut useammallakin isovanhemmallani peiliin katsomisen paikka - lastenlasten takia.

Tätä taustaa vasten minusta tuntui nuorena epäreilulta, kun kaksi leskeksi jäänyttä isovanhempaa toistivat mantraa, ettei meitä lapsenlapsia kiinnosta heidän seuransa - kun tosiasiassa meidänkään seuramme ei kiinnostanut heitä kuin satunnaisesti, kun olimme pienempiä lapsia...

Jokainen ihminen on omanlaisensa, ja toki kaikki vaikuttaa kaikkeen. En ole vielä itsekään lähellekään isovanhempi, mutta historian kautta olen ymmärtänyt, että on oleellista pohtia, miten itse haluan mahdollisia lapsenlapsia kohdella. Toki tilanne voi olla mikä tahansa, mutta sillä, miten toimii, on seurauksia ja ne voivat olla hyvinkin kauaskantoisia - niin hyvässä kuin pahassakin.

 

Pandamonniset, legot ja terveys :)

Olen noin tammikuusta alkaen suunnitellut hankkivani akvaarioon pandamonnisia. Toissapäivänä niitä sattui olemaan lähikaupassa, joten päädyin yhdeksän yksilön parveen. Pikkuiset ovat kotiutuneet todella hyvin.

Meillä ei kovetetun veden takia ole ollut moneen vuoteen minkäänlaisia monnisia. Ne ovat kuitenkin mielestäni yksiä suloisimmista akvaariokaloista. Pandamonniset ovat olleet erityisen ihailuni kohteena jo pidempään, joten onneksi odotus viimein palkittiin.

Ulkosuodatin on nyt viimein pesty - sen toiminta uhkasi stopata puolen vuoden siivoamattomuuden jälkeen kokonaan. Itse peseminen ottaa toki tunnin tai vähän yli, mutta jotenkin sitä ei meinaa saafa aikaiseksi ennen kuin on ihan pakko. Nyt homma on kuitenkin hoidossa! 

Touhista, 5, on kehittynyt yhä taitavampi legojen kokoaja. Itse asiassa on hieman sääli, että tällä hetkellä hänellä ei ole kaveria, joka olisi kiinnostunut legoista. Aika usein hän hermostuu ja vaatii aikuisen rakentelemaan...ja voi varmaan arvata, ettei aikuinen ihan joka kerta osallistu riemusta kiljuen.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin, Touhi on kuulemma päiväkodissa oikein haluttu leikkikaveri, ja hän tykkää aika usein leikittää myös pienempiä. Vaikka Touhi ei välillä haluaisi lähteä päiväkotiin, hän tuntuu viihtyvän siellä joka päivä.

Mutta legoista...minä kaipaisin jonkinlaista järjestystä legoihin. Koska Touhi tykkää selvästi enemmän kokoamisesta kuin varsinaisesta leikkimisestä. Niinpä menin kauppaan ja ostin isohkoja Minigrip-pusseja. Pakkasin niihin sellaisia sarjoja ohjeineen, joissa näyttäisi olevan kaikki palat vielä tallella.

En tiedä, johtaako tämä edes hieman suurempaan järjestykseen ja vähempään uusien legojen mankumiseen, mutta ainahan voi yrittää!

Terveyteen liittyvät alueet, joihin haluaisin parannusta, ovat tällä hetkellä lihaskuntoharjoittelu ja vihannesten syönti - molemmat ovat päässeet viime kuukausien aikana repsahtamaan. Eipä siinä muuta voi kuin edetä vihannes ja harjoitus kerrallaan :D 

Sinänsä homma ei ole repsahtanut täysin - olen todella poikkeuksellisesti käynyt harkan kaikana "ulkona" lounailla useamman kerran viikossa. Oikeastaan siihen ei olisi varaa, mutta tulevaisuudessa näin ei kuitenkaan ole - jostakin täytyy nauttia.

Olen syönyt lähinnä erilaisia "bowleja", jotka koostuvat lähinnä kasviksista. Olen nauttinut tästä, koska työni ei yleensä ole sen luonteista, että kivat lounaspaikat kuuluisivat tai edes mahtuisivat aikatauluun. Vaikka raskasta, tämä on myös poikkeuksellista aikaa elämässä.

PS. Monniset tykkäävät uida pohjan tuntumassa etualalla akvaariossa, joten niitä on mukava katsella.

PPS. Touhi katseli tänään Youtube-videoita Legolandista, ja huvipuistokuume kasvaa...

PPPS. Haluaisin huomenna mennä uimaan, mutta saattaa olla, että pitkä kävelylenkki korvaa nyt uimareissun. Tein tänään kaksi lihaskuntoliikettä. Voisin ottaa saman tavoitteeksi huomenna.

Maa vihertää, kevätpuroja ja kymppiksiä

Lähdin eilen Naakan kanssa pihalle katsomaan kevään merkkejä. Ennen lähtöä minusta tuntui, ettei mistään tule mitään. Kun stressi aiheuttaa tällaisen tunteen, näen myös kaikki kodissa valtavana tekemättömien kotitöiden röykkiönä. 

Olen ulkoillut ja ylipäätään liikkunut kuluneen viikon aikana luvattoman vähän. Kukapa sitä minulta kyselee, mutta kyllä se olotilassa tuntuu. Harkka on ollut hyvin vaativa, ja välillä tuntuu ettei mikään riitä. Sinänsä loppuviikko meni oikeastaan ihan hyvin.

Joka tapauksessa, lähdin Naakan kanssa pihalle ja otimme pallon mukaan. Naakalla oli jonkinlainen ajatus pallottelusta, mutta ei tarkkaa suunnitelmaa. Minä päätin unohtaa hetkeksi stressini ja katsella ympärilleni. 

Yllätyksekseni näin vihertävää ruohoa, sinivuokkoja, leskenlehden ja hyönteisiä. Kuulin mustarastaiden laulavan. Kevät on totta totisesti saapunut! Naakan kanssa ihastelimme, kun osa puistakin on jo alkanut vihertää.

Kävimme myös metsässä katsomassa kevätpuroja. Purojen kaiveleminen ja veden virtauksen parantaminen on aikuisellekin valtavan voimaannuttavaa puuhaa. Kukapa metsän kevätpuroja huoltaisi, mutta olimme Naakan kanssa valtavan tyytyväisiä saadessamme veden virtaamaan pitkällä matkalla viemäriputkeen ja sieltä ulos.

Nämä yhteiset retket ovat tärkeää kaksinoloaikaa Naakan kanssa. Kohta 9-vuotiaani viihtyy vielä onneksi seurassamme, meillä on valtavasti yhteistä jutskattavaa. Naakan stressikynnys on oikein matala, joten on hyvä hakea meille molemmille rauhoittumista luonnon ja ulkoilun kautta.

Lampsimme lopuksi pallon kanssa omalle pihalle. Muistin yhtäkkiä, mitä tykkäsin alakoululaisena tehdä: heitellä kymppiksiä talon seinään! Olen oikeastaan unohtanut osan, mutta idea on heitellä palloa ensin kymmenen, sitten 9 jne. kertaa eri tavoilla talon seinään ja saada pallo kiinni.

Innostuin tosiaan tästä joskus ysärin taitteessa (se aiempi taite ;) ). Joskus piti vartavasten herätä viikonloppuisin aikaisin ja mennä pomputtelemaan palloa seinään. Minkäänlainen muu palloilu ei käytännössä ole minua kiinnostanut.

Naakka muuten innostui tästäkin! Luulen, että jonkinlaisen pallohaasteen kesän ajaksi. Se tekee minullekin hyvää, ja on mukavaa keksiä uusia (tai vanhoja) asioita, joita ulkona voi kokeilla.

PS. Ikkunalaudalla on jo kasvamassa maissin ja vesimelonin siemeniä. Luultavasti kylvän tomaatinsiemenet huomenna.

PPS. Olen kiusallisen tietoinen, että vaatehuoneeseen pitäisi tehdä tilaa talvivaatteiden säilytykseen.

PPPS. Naakan synttärit lähestyvät - hän sai alkunsa jo melkein kymmenen vuottasitten...ääh, miten päädyinkään ajattelemaan asiaa tätä kautta :D :D :D 

Noitametsä, kuvaa joka tuutista ja puolittainen pääsiäinen

Kävimme lasten kanssa eilen Noitametsä-nimisessä tapahtumassa. Ken haluaa, voi googlata tapahtumasta tarkemmin. Lyhyesti: kyseessä oli pääsiäiseen liittyvä seikkailutapahtuma koko perheelle. 

Menimme läpi noin puoli tuntia kestäneen radan, meitä opastivat satuhahmot. Lapsille annettiin ratkaistavaksi tehtäviä, joiden avulla pääsi eteenpäin. Lopulta pääsimme noidan luokse...

Olin valtavan tyytyväinen, miten hieno seikkailu lapsille oli järjestetty. Korona-ajan lapset eivät liiemmin ole teatterielämyksiä saaneet, ja aikuisillekin rata oli älyttömän kiva. Molempia lapsiani jännitti alkuun, mutta molemmat sulivat esitykselle. Touhille tuli lopuksi kiukku, sillä hän olisi halunnut heti uudestaan.

Huomasin kuittailevani lapsille, että nykylapsilla ei esimerkiksi piirustustaito kehity, kun valmista kuvaa otetaan vastaan koko ajan ja joka tuutista. Mielestäni sanoin kyllä tämän ihan nätisti. Naakka sanoi että hänellä olikin ajatuksena piirtää, ja Touhi sanoi että hän osaa jo piirtää niin hyvin ettei tarvitse kehittää :D

Tosiasiassa, eihän se "entisaikakaan" ollut jatkuvaa taitojen hiomista ilman kuvallista virikettä ;) Kuitenkin, ehkäpä piirtäminen, värittäminen ja sen sellainen olivat enemmän esillä - sellaisillakin (kuten minä), joiden taidot eivät olleet mitenkään huiput.

Yksi hitti Naakan ikäisenä ja vähän vanhempana oli tehdä "sanomalehti". Siihen koottiin itse kirjoitettuja juttuja ja piirrettiin itse kuvat tai sitten ne leikattiin lehdistä. En olekaan esitellyt tätä ideaa Naakalle - taidanpa tehdä sen vähän myöhemmin.

Pidän sinänsä erilaisista vuodenaikajuhlista, myös pääsiäisestä. Tänä vuonna en kyllä ole käytännössä tehnyt mitään asian eteen. Edes rairuohoa ei meillä tänä vuonna istutettu - syynä kiireinen opiskelutilanne. 

Kun tarkemmin ajattelen asiaa, ei kai ole tarkoituskaan suorittaa vuodenaikajuhlia. Minun "aikaansaannokseni" tänä pääsiäisenä olivat Noitametsään osallistuminen, yhden mämmiannoksen syöminen sekä pääsiäiskukkien vieminen tuliaisiksi.

Lapsille järjestyi kuitenkin yhdessäoloa lähisuvun kanssa ja pääsiäismunajahti - siinä taisivat olla tärkeimmät. Kirkkokin oli vähän suunnitteilla, mutta se jäi. Ehkä sitten joskus.

PS. Nautin itsekin noitametsästä - ensi vuonna uudestaan, mikäli järjestetään :) 

PPS. Kädentaitojen harjoittaminen ei muuten ole mahdotonta aikuisillekaan. Sekin on ehdotonta plussaa, ettei kukaan enää pilaa harjoitteluintoa esimerkiksi numeroarvioinnilla, kuten koulussa tehtiin.

PPPS. Rairuohoa en istuttanut, mutta josko tänään saisin aikaiseksi siemenvaraston tsekkaamisen - jotakin voisi jo jopa laittaa purkkiin!

Kevät keikkuen tulevi

Heräsin tänä aamuna yläselkä täysin jumissa. Syy: uinti. Tykkään todella paljon jokaviikkoisesta kilometrin uintireissustani. Koska meillä ei ole saunaa kotona, ilo on kaksinkertainen. Nautinnollista yhtä kaikki.

Kaikenlainen lihaskuntoharjoittelu auttaa yleensä, mutta ei aina. Joskus jumi on vain sellainen, ettei sille oikein mitään voi. Se taas täytyy hyväksyä, jos aion kehossani pysyä. Jonkinlaisella verryttelyllä aloitan, kunhan saan kupillisen kahvia juotua :) 

En ole oikeastaan vielä kerennyt miettiä kovin paljon kevättä ja kesää - siis mitä nimenomaan vuodenajan vaihtuminen tarkoittaa käytännössä. Koska meidän kulmilla on varjoisissa paikoissa vielä monta kymmentä senttiä lunta, mukaan lukien puutarhapalstani, asia ei ole tuntunut ajankohtaiselta.

Kuitenkin, ison multakuorman pitäisi tulla puutarhapalstoille ensi viikonloppuna. Siinä on vähän logistista ongelmaa, mutta ehkäpä se multa lumen päälle kärrättynäkin jossakin vaiheessa asettuu, kun lumi ja jää joskus sulaa.

Varmaan kirjoituksestani voi arvata, että mitään ei ole vielä taimina itämässä, vaikka maissit ja tomaatit olen suunnitellut, kuten edellisinäkin vuosina. Lehtikaali olisi kiva, mutta jotakin hullua minulle kävi sen kanssa viime vuonna.

Ehkäpä voisin aloittaa psoressin ikkunalaudaltani. Viime vuodesta taitaa olla vielä joitakin siemeniä jäljellä. 

Tänään tapaan kuitenkin lähisukuani pääsiäisen vieton merkeissä. Olen opiskelun takia laiminlyönyt tasapuolisesti kaikkia, mukaan lukien omat lapseni. Tämä jatkuu vielä ainakin kuukauden, mutta sen jälkeen pitäisi helpottaa.

Lapset ovat kuitenkin viettäneet varsin hyvää pääsiäistä: he ovat päässeet muun muassa tivoliin. Itsekin olisin todellakin halunnut lähteä, mutta on ollut pakko valita toisin. Yhden päivän voin kuitenkin minäkin irrottaa työnteosta.

PS. Uintini nopeus on kasvanut kivasti harjoittelun edetessä. Eilen olin kuitenkin niin väsynyt, että otin reissun rentoutumisen kannalta ja uin oikein hitaasti.

PPS. Toisaalta puutarhapalsta-asiat stressaavat hieman, koska kaikenlaista työtä on jo valmiiksi niin paljon. Toisaalta homma innostaa pitkän ja jäisen talven jälkeen.

PPPS. Menin eilen ilman maskia Prismaan - oli ihanaa, kun rillit eivät huurtuneet.

Kuva on lainattu Wikipediasta

Avain ja puhelin

Päästäkseen siirtymään kotoa toisaalle ihminen tarvitsee yllättävän paljon tavaroita mukaansa. Kun Naakka lähtee, olen tottunut rallattamaan "avain ja puhelin" - fraasia kyllästymiseen saakka. Olemme ehkä hiljalleen siirtymässä siihen, että asia varmistetaan jo edellisenä iltana. 

Naakalla on suurimmaksi osaksi oikeat koulukirjat mukana repussa, koska hän ei hyvin pitkälti avaa reppua useinkaan kotona. Läksyt hän toimittaa jo iltiksessä, mikä on itse asiassa todella hyvä juttu. Toisaalta, kun matikan kirja hävisi kuukausi sitten, en voinut varmuudella sanoa, olinko nähnyt kyseistä kirjaa edes viimeisen kuukauden sisällä.

Tilannehan eteni niin, että loppujen lopuksi tilasimme uuden matikan kirjan, ja kirjaa odottaessamme se pirullinen matikan kirja löytyi luokasta erään hyllyn ja sohvan välistä :D Koti kerettiin jo kääntää moneen kertaan ylösalaisin.

Jos pohdin itseäni siirtymässä pois kotoa, ovat avain ja puhelin minullekin ne oleellisimmat. Sen jälkeen pitää muistaa tarkistaa ettei mikään sellainen ole kotona päällä, minkä ei pitäisi olla, mikäli asunto jää tyhjilleen.

Minimissään minulla on kotoa lähtiessä mukana avain, puhelin, maski ja nenäliina (jälkimmäinen on ainakin toivottavasti mukana). Mutta, tämän kummemmin en varustaudu ulos lähtiessä. Maksukortti on puhelimen kuoren taskussa.

Minulle ei sovi yhtään systeemi, jossa mukaan otettava laukku vaihtelee. Se on varmasti naisellisinta ( :D ), mutta inhoan siirrellä kamppeitani kassista toiseen. Tykkään muutenkin lähinnä repuista, koska en tykkää kantaa mitään olalla.

Olen varsin hyvä lähtemään aina joskus kotoa ilman avainta. Yleisesti ottaen sitä tapahtuu onneksi aika harvoin. Puhelimen muistan helpommin, koska kuuntelen usein musiikkia, kun olen liikkeellä. 

Nyt kun käyn harkassa, minun on muistettava enemmän asioita: tietokone ja vesipullo. En tykkää raahata omaa läppäriä mukana, mutta en jaksa opetella uuden toimintoja. Näiden lisäksi minulla on satunnaisesti mukana jokin kirja.

Suomessa kaikenlaiset ulkovaatteet ja asusteet kuuluvat myös mukaan otettaviin asioihin suurimman osan vuodesta. Luovun esimerkiksi hansikkaista todella aikaisin, pidän käsiä lähinnä taskuissa jos tarvitsee.

Kaiken kaikkiaan kotoa lähtö olisi helpompaa, jos osaisin pitää lähtiessä tarvittavat tavarat aina täysin samassa paikassa. Näin ei kuitenkaan ole, ja koitan ajoittain kehitellä siihen jotakin helpotusta.

PS. Meiltä on koko aikuisikäni aikana kadonnut oikeastaan vain yksi avain, sekin Naakalta viime vuonna.

PPS. Matikan kirjan saapuminen kesti tilauksesta kolme viikkoa - postinkulun kohdalla ennen oli todellakin paremmin.

PPPS.Naakka piirsi ohjeen ja apuviivojen kanssa hienon Mikin tällä viikolla!

Varmuusvaraston ideointia

Taisin koronapandemian alussa kirjoittaa blogiini varautumisesta. Tuolloin varautumisen syyt olivat hieman erilaiset kuin nyt. Tässä maailmanpoliittisessa (ja Suomen geopoliittisessa) tilanteessa katson parhaaksi pohtia asiaa uudelleen.

En oikeastaan halua ennustaa, kuinka todennäköistä varmuusvaraston tarvitseminen on. On hyvin mahdollista, ettemme tarvitse sitä ollenkaan. Mikäli tarvitsemme, sellainen on hyvä olla olemassa - juurikin varautumisen vuoksi.

Äkkiseltään varmuusvaraston kokoaminen tuntuu aika vaikealta, siis ainakin minun mielestäni. Kun asiaa miettii pidemmälle, se ei vaikuta niin hankalalta. Verkosta löytyy ohjeet 72 tunnin varautumiselle, mikä on mielestäni hyvä pohja.

Kyseiseltä verkkosivulta on peräisin ajatukseni luona varmuusvarasto sellaisten tuotteiden pohjalle, joita me yleensäkin käytämme. Esimerkiksi hernekeittopurkkeja, pastaa ja riisiä on helppo hankkia siten, että kaikkea on jonkin verran ylimääräistä.

Huomasin myös, että hahaa, meillä pystyy käyttämään jo keittiön alakaappeja muuhunkin kuin muovikulhojen säilytykseen :D Menneinä vuosina mitään hajoavaa tai muuten vain kyseenalaista ei säilytetty alle metrin korkeudella.

Siispä päätin luoda yhteen kaappiin pohjan varmuusvarastolle säilyvistä tuotteista, joita käytämme muutenkin. Siellä ei ole vielä muuta kuin se, mitä kaapeista jo valmiiksi löytyi. Toki tavaraa saa olla vähän lisääkin. 

Idea on, että varmuusvarasto on samalla ruoka-ainekaappi. Sieltä otetaan tavaraa ruuanlaittoon, mutta kun säilyvät tuotteet ovat selkeästi esillä, tietää, että tilalle täytyy aina ostaa kyseistä tuotetta. Täytyy vain päättää jokin vakiomäärä. 

Kirjoitan tässä lähinnä ruokatavaroista. Esimerkiksi tulitikkuja ja kynttilöitä meillä on. Lääkkeet vaativat vielä läpikäyntiä ja sen sellaista. Lähinnä minulla on säännöllisiä lääkkeitä muun muassa astman hoitoon, ja niitä saisi olla vähän pidemmäksi ajaksi.

Minulla on toki varautumisen suhteen myös erilaisia kysymysmerkkejä. Entäs lemmikkieiläinten tarvikkeet? Pullovettä valmiiksi? Astiat jakelupisteeltä haettavalle vedelle? Täydellistä suunnitelmaa ei ole olemassa, mutta olemme jo ainakin päässeet alkuun.

Sairastelua ja pieniä iloisia asioita väsymyksen keskellä

Touhi tuli viime sunnuntaina kipeäksi. Kuume ja kurkkukipu olivat oireina tällä kertaa. Koronatesti onneksi näytti negatiivista - T. vietti pari päivää kotona ukin kanssa, ja oli sen jälkeen valmis palaamaan päiväkotiin.

Touhi alkoi kuitenkin valitella uudelleen kurkkuaan, ja oli vaisu ja itkuinen. Lääkärireissun "kotiintuomiset": korvatulehdus ja todennäköinen angina. Ei lähdetty testailemaan, koska hoituvat samalla antibiootilla. 

Meillä oli välillä pari vähän rauhallisempaa (siis oman mittapuumme mukaan) vuotta, mutta aika viime syksystä tähän päivään on taas ollut todella tautista. Kun saimme tammikuun alussa koronan, se oli jo Touhin hengitystieinfektio nro. 8, siis elokuusta alkaen. Nyt ollaan kympissä. 

Mikäli korvatulehduksia alkaa taas tulla, täytyy harkita putkia uudestaan. Nielurisat oltiin jo leikkaamassa pois, parisen vuotta sitten, mutta sairasteluun tuli parin kuukauden tauko, ja meidät pudotettiin leikkausjonosta.

Sairastaminen vaatii aina kikkailua arkipäiviin, ja kaikkein inhottavinta jatkuva kipeänä olo on Touhille. Hänelle toivoisin paljon enemmän terveitä päiviä.

T. lähtee huomenna toisen vanhempansa hoidettavaksi, sillä minun täytyy taas vaihteeksi opiskella. Alan suoraan sanottuna olla todella väsynyt opiskeluun. Voi, kun jaksaisin vielä työstää asioita parin kuukauden ajan.

Minun pitäisi keretä kaiken järjen mukaan uimahalliin tänä viikonloppuna - viime viikonloppuna ei onnistunut. Uintireissut ovat olleet ihania flow-hetkiä, olen valtavan iloinen, että minulla on ollut siihen mahdollisuus.

Pääsin torstaina katsomaan penkkariautoja. Oikeastaan aika harvat tilanteet ovat niin puhtaasti onnellisia kuin penkkariajelut - tuli kyllä omat penkkarit mieleen :) Pienen sosiaalisen kynnyksen ylitettyäni keräsin taskut täyteen karkkia yllätykseksi omille lapsilleni.

Olen pystynyt vaatimaan itseltäni todella vähän kotitöitä viime aikoina - oikeastaan olen kyennyt vain minimiin. Mikäli kerkeän viikonloppuna, odottaa akvaario siivousta, ja pakastimen voisi mahdollisesti sulattaa...se unohtui pakkasilla.

Kaiken kaikkiaan, on ihanaa vain "laskeutua" viikonloppuun.

PS. Onneksi Touhi ymmärtää nykyään jotenkuten, miksi lääkkeen ottaminen on tärkeää. Säälittää silti, kun on niin pahanmakuista.

PPS. Uidessa ei oikeastaan tule mietittyä ikäviä asioita kuten maailman tilannetta.

PPPS. Onpa hauskaa, että kaikkein pieninkin sauvasirkan poikanen taitaa jaksaa kasvaa ja pysyä hengissä.

Vaikuttaako asuinalue tulevaisuuden valintoihin?

Koska olen hädintuskin saamassa nuoremman lapseni esikouluun, on aika aloittaa pohdinta heidän tulevaisuuden koulutuksestaan....no ei todellakaan, ainakaan vakavasti :D 

Olen aikanaan itse valinnut mennä lukioon ja jatkaa sieltä yliopistoon. Valinta on varmaankin pohjautunut siihen, että olen itse aina tykännyt opiskella. En voi kuitenkaan sanoa, että kaikki olisi aina mennyt luontevasti - puntaroin vaihtoehtoja nuorena varsin paljon.

Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, mutta luokkani alakoulussa oli suuri, yli kolmenkymmenen oppilaan luokka. Jos en väärin muista, 7 siitä porukasta meni lukioon ja 6 suoritti ylioppilastutkinnon. Lukiovalinta piti siis tehdä aikalailla ilman ympäristön mallia.

Yläkoulussa ei todellakaan kannustettu lukioon. Jos päätyi valitsemaan lukion, ei kannustettu siirtymään lähikaupungin isoon lukioon vaan pitäisi jäädä pienempään (menin isompaan, ei tehnyt mieli jäädä kiusaajien kanssa samoille hoodeille). 

Lukiossa taas ei kannustettu yliopistoon, ylemmän keskiasteen oppilaitoksia sen sijaan mainostettiin todella paljon. Tästä suuresti johtuen, en tajunnut lukion jälkeen hakea yliopistoon. Pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta en ottanut opiskelupaikkaa vastaan (luojan lykky, en olisi pärjännyt kolmivuorotyössä). 

Muuttaessani pääkaupunkiseudulle (hokasin viimein yliopiston koulutuspaikkana) kohtasin täysin toisenlaisen todellisuuden. Valtaosa yliopistokavereideni piireistä oli valinnut lukion, koska "kaikki muutkin valitsivat". Valtaosa Helsingin yliopiston opiskelijoista tuli ainakin tuolloin pk-seudulta.

Toinen itselleni täysin uusi asia oli koulushoppailu (mitäpä sitä pikkupaikkakunnalla shoppailemaan, oppilaitoksia löytyi tasan yksi kutakin lajia). Opin, että on hyviä ja huonoja lukioita. Opin myös, että jo peruskoulussa oli älyllisempää olla jonkinlaisella painotusluokalla tai kokonaisessa koulussa, joka oli painottunut johonkin. Eliittiä olivat kolmen parhaan lukion kasvatit.

Totuin myös vuosien mittaan koulushoppailuun jo alakoulussa - "paremmat" perheet pyrkivät pois huonomaineisten lähiöiden kouluista, jolloin eriarvoisuus lisääntyy.

Olen suoraan sanottuna hieman hämilläni, siis elämäni kokemuksiin pohjautuen. Toisaalla suorastaan kannustetaan matalampiin opintoihin, toisaalla tilanne on täysin päinvastainen. PK-seudun koulutuskupla ei vastaa ollenkaan muun maan todellisuutta. Tasa-arvoinen koulutus ei näytäkään kovin tasa-arvoiselta.

Mihin toivon lasteni suunnistavan tämän kaiken keskellä? No ihan mihin haluavat. Olen päättänyt painottaa, että helpommalla pääsee, jos on joku ammatti. Sitä joutuu kyllä todennäköisesti nykyaikana vaihtamaan ainakin kerran.

PS. Naakka on jo uhannut muuttaa lukioon oikein kauas, jotta pystyy jatkamaan opiskelua kielellä, jolla hän käy koulua.

PPS. Harmi, että näyttää siltä, että juurikin lapsen asuinalueella on väliä tulevaisuuden valintojen suhteen. Näin ei pitäisi olla.

PPPS. En oikein osaa käsitellä tilannetta, jossa aikuinen ihminen hehkuttaa olevansa jostakin tietystä lukiosta - jos minä sanon puolestani olevani sen ja sen pikkukaupungin lukiosta, se ei kuulosta ollenkaan fiksulta keskustelun jatkumolta :D 

Kuulumisia

Meillä on manguttu pitkään HBO Maxia. Olen ollut suoratoistopalveluiden kanssa hivenen kitsas, välillä on ollut Netflix, välillä ei mitään. Nyt kuitenkin hellyin, erityisesti kun Naakalla on mennyt koulun kanssa hyvin niin pitkään.

Niin miksi HBO? No, siellä on joku tosi hyvä piirretty, jota Naakka oli kaverillaan katsonut. Venytin ostopäätöstä kolmisen viikkoa, sitten hankin sen - en pitkää tilausta. Yleensä meillä on Netflix pari kuukautta kerrallaan, nyt se on loppumassa.

Hyöty minulle itselleni, siis suoratoistopalveluista, on kovin satunnainen. Tykkään kyllä, mikäli löydän hyvän sarjan. Aikaa on kuitenkin rajatusti, enkä halua nipistää ainakaan lukemisesta. Käytännössä en ole kuitenkaan nähnyt mitään HBO:lta, eli ehkäpä katson sieltä jotakin.

Opinnot ovat vieneet jo pitkään kaikki päiväni lähes kokonaan. Olen ollut päivät harkassa ja tehnyt muita opintoja iltaisin. Väsyttää ja harmittaa, kun en ole kunnolla läsnä oikein kenellekään. Vielä pitäisi jaksaa puolisentoista kuukautta.

Touhilla on nyt paikka kielipainotteisessa eskarissa. Hänhän aloitti syksyllä vieraskielisessä päiväkotiryhmässä (sama kieli, jota Naakkakin opiskelee koulussa). Touhi on tykännyt uuden kielen oppimisesta todella paljon ja on kuulemma edistynyt valtavasti.

Mikäli Touhi ei kovasti vastusta, toivomus on, että Touhi aloittaisi samalla kaksikielisellä luokalla, jota Naakkakin on käynyt. 

Entäs oma kielenopiskeluni? No jaa, en ole onnistunut avaamaankaan oppikirjaani tammikuun jälkeen. Kaavailen hieman, että onnistuisin kesällä jatkamaan. Varsinaiselle kurssille eivät resurssit millään riitä, mutta ehkäpä edistyn taas vähän.

Pääsin muuten pitkästä aikaa käymään sisällä kasvihuoneessa - en ollut käynyt siellä aiemmin. Huone- ja ulkokasveista tykkäävänä kasvihuone on minulle paikka, jossa pääsen flow-tilaan hetimmiten.

Ainakin osalla omista huonekasveistani alkaisi olla mullanvaihdon aika. Tykkään puuhastella kaikenlaisten kasvien parissa, eli homma ei ole minulle lainkaan epämiellyttävä kotiaskare. Samoin murehdin, mikäli joku kasveistani alkaa tulla tiensä päähän - nyt niin on ehkä käymässä orkidealle.

Akvaario - mustatetrat (siis valkoiset sellaiset) ovat saaneet nitistettyä miljoonakalakannan - uusia poikasia ei enää ole tullut. Olen etsiskellyt parvea pandamonnisia, mutta niitä ei ole sattunut tulemaan kaupoissa vastaan silloin kun olen kaupoilla käynyt.

Gerbiilit - Puolukka, Sahpan ja Albi voivat oikein hyvin. Jälkimmäiset alkavat olla täysikokoisia, ja nyt saamme jo etsiskellä piirteitä, jotka erottavat nämä kolme blondia toisistaan. Olen iloinen, että ovat nyt kaveruksia eikä tappelua ole syntynyt. 

PS. Minun pitää tänäkin viikonloppuna lähinnä opiskella, mutta toivottavasti pääsen tekemään edes jotakin muuta - ehkä tutustun siihen suoratoistoon vähän paremmin ;) 

PPS. Olen viime aikoina huristellut paljon joukkoliikenteessä. 21 vuotta tässä kaupungissa ei näemmä riitä - minulla on edelleen toivoton suuntavaisto. Onneksi google maps on keksitty.

PPPS. Unohdin mainita sauvasirkat - niitä on tällä hetkellä kokonaista neljä kappaletta. Yksi on kyllä niin pikkukirppu, etten ole varma selviämisestä. Toisaalta osaa näemmä kiivetä ihan nätisti terraarion kattoon.