Keskusteluväsymys ja puutarhakauden avaus

Kirjoitin juuri hakemuksen Kela-korvattavaan kuntoutuspsykoterapiaan. Katsotaan, saanko tuen vai köyhdynkö taas. Ainakin tuettomuus lyhentää terapia-aikaani huomattavasti. No, olen nyt tehnyt kaikkeni asian eteen.

Toivottavasti vähään aikaan ei tarvitse kirjoittaa yhtään hakemusta tai käydä läpi keskusteluita. Olen viime viikkoina käynyt läpi työhaastattelun (sekä yksilö- että ryhmä-sellaisen) ja aiemmin kirjoittanut tarvittavat hakemukset todistuksineen.

Lisäksi olen ollut työpaikan keskustelussa esimiehen kanssa, päiväkodin keskustelussa (Touhin "kouluunlähettämiskeskustelu"). Olen myös keskustellut neuvolan kanssa asioista, joita Touhilla havaittiin ja jatkohoidosta (ei käsittääkseni mitään vakavaa). 

Koen suhteellisen raskaina, kun lukuisia isoja asioita täytyy käsitellä suullisesti tai kirjallisesti. Toivonkin oikein keskustelutonta lähitulevaisuutta :D 

Kävin eilen puutarhapalstalla kääntämässä vähän maata. Se tuntui mukavalta. Vaikka onkin ollut kuivaa, lumien sulamisvedet ovat pitäneet mullan hyvänä ja kosteana. Kovin on aikaista vielä puutarhanhoidolle muuten. 

Särkynyt sydän on jo nousemassa, samoin kultapallot. Ainakin tulppaanit ovat myös tulossa. Marjapensaisiin alkaa tulla pieniä lehtiä. Palstalla unohtaa aina muut asiat ja jää seuraamaan kasvua. Kiireinen aika on sitten kesäkuu, kun kaikki, myös rikkaruohot alkavat kunnolla kasvaa.

Parvekeasiat ovat myös täysin vaiheessa. Tällä hetkellä siellä ei ole enää sotkuista, mutta pari pieneksi jäänyttä pyörää pitäisi saada kiertoon eteenpäin.

PS. Oikeasti ei nyt tule enää mieleen hakemuksia tai keskusteluita, huh!

PPS. Lapio ja kuokka olivat onneksi tallella talven jälkeen :) Mitään arvokasta palstalle ei uskallakaan jättää.

PPPS. Tänään aion istuttaa vielä maissin. Sitten kaikki istutukset on tehty.

Siirryimme Nuta-ajalle!

Naakka kävi toissapäivänä nuorisotalolla ensimmäistä kertaa <3 Nutalla oli ollut kuulemma tosi kivaa (pikkuveli luuli että puhutaan Nutellasta), ja sinne pitää päästä mahdollisimman pian uudestaan. Ilmoittautumislomakkeeseen piti laittaa näppärästi ettei ole "tyttö" tai "poika" vaan "en halua määritellä" :D 

Meillä Nuta on lähellä - ehkä 200 metrin päässä omasta kotiovesta, eikä ratikkakiskoja tarvitse ylittää. Lapsen voi siis päästää Nutalle hyvin mielin. Siellä on klo 15 - 17 pienempien vuoro, mikä tarkoittaa käsittääkseni 3 - 6-luokkalaisia. 

Naakasta on selvästi viime kuukausina tullut vähän isompi tyttö. Hän kaipaa aikaa yksin, ja toisaalta viettää aikaa ulkona kavereiden kanssa. Sitten hän haluaa välillä olla pienempi tyttö ja olla lähellä. Onneksi hän vielä leikkii.

Tämä kaikki on kasvua ja kypsymistä. Se tuntuu mielestäni hienolta, mutta välillä myös haikealta. Tuntuu että vastahan me selvisimme taaperoajan haasteista, ja nyt otamme vastaan ties mitä! Luulen että luonnollisimmin tähän kaikkeen suhtautuu Naakka itse.

Minusta on hienoa, kuinka paljon kotikaupunkimme panostaa tällä hetkellä lasten toimintaan. Myös seurakunta järjestää paljon kaikenlaista. Naakan kohdalla harrastustoiminta on ollut tänä vuonna katkolla, koska hän ei itse ole osoittanut erityistä innostusta harrastuksiin.

Tämä on kyllä väärin sanottu. Hän on kiinnostunut esimerkiksi nukeilla ja leluhahmoilla leikkimisestä, samoin mielikuvitusleikeistä. Hän lukee paljon. Hän on kiinnostunut luonnonsuojelusta, ainakin vaalien aikaan politiikasta sekä luonnonsuojelusta. Kiinnostuksenkohteita riittää, mutta tähän asti harrastukset lapsiryhmissä ovat olleet vähän liikaa.

Nutalla käynti voisikin olla Naakalle kiva "harrastus". Siellä varmaankin tehdään eri asioita eri kerroilla, ja voi päättää, kuinka usein Nutalla käy. Katsotaan, haluaako Naakka sitten syksyllä harrastaa jotakin muuta.

PS. Nutalla oli istutettu maissia - katsotaan, saammeko Naakan istutuksista satoa.

PPS. Pääasiassa lapsen kasvu on ihanaa <3 Uusia ja kiinnostavia vaiheita on vielä paljon edessäpäin.

PPPS. Harrastuksiin on nyt helpompi osallistua tulotasosta huolimatta, kiitos Suomi-mallin, Seurakuntien ja monen muun...

Kriisin jälkeen - millaisista asioista pidän?

On ollut mukavaa huomata, kuinka olen tänä vuonna viimeinkin pistänyt aikatauluni tietyllä tavalla remonttiin: viikosta pitää löytyä aikaa, jolloin saan tehdä asioita, joista pidän tai olla tekemättä mitään erityistä. 

Käyn nyt kerran viikossa pilateksessa ja kerran viikossa kuntosalilla (vaihdoin tähän uinnista, kun kroppa rupesi temppuilemaan uinnin suhteen). Saan työpaikkani kautta alennusta tietyistä paikoista, kuten uimahallin kuntosalilta.

Olen huomannut nyt, että tykkään väsyttää lihaksiani säännöllisesti. En kuitenkaan tykkää olla liian tosissani kuntosalitreenin kanssa. Takaraivossa kaikuu hieman, kuinka paremman kunnon saavuttaisi vasta 2-3 salikerralla, mutta kaikukoon.

Kun Pilateksessa keskitytään ja otetaan huomioon syvät lihakset, salilla meno on astetta rouheampaa. Luultavasti tämä on fiksua - ainakin se on hauskaa :) 

Minä olen luultavasti sairastanut jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä suuren osan elämästäni. Se pysyy aisoissa, kun elämä ei ole liian kiireistä eikä mitään kamalaa tapahdu. Ahdistuneisuushäiriöni paheni viime syksynä, kun olin käynyt läpi rankan opiskeluputken sekä hoitanut huonossa kunnossa olevaa Naakkaa.

Olin pitkähköllä sairauslomalla, mutta pääsin palaamaan takaisin töihin. Puolen vuoden työpätkä vaihtui vuodeksi, ja nyt onnistuin saamaan vakituisen työpaikan. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä.

Kävin kuitenkin syksyllä läpi aikamoisen helvetin. Minulla oli luultavasti burn out. Minulle kehittyi sosiaalisten tilanteiden pelko. Pysyvää lääkitystäni jouduttiin muuttamaan ja sekin otti alkuun voimille. Hiljalleen kaikki alkoi kuitenkin toimia paremmin.

Koska koin kriisin, minun piti pysähtyä miettimään, mitä elämältä haluan. No, se on ehkä vähän liian abstraktia. Keskityin miettimään, mistä minä pidän. Se oli alkuun yllättävän vaikeaa. Se on vieläkin vaikeaa.

Olen huomannut, että kun teen pitkäjänteisesti työtä, opin tämänkin. Olen esimerkiksi havainnut pitäväni ihonhoidosta. Pyrin kosteuttamaan kasvojeni ihoa, kuorin ihon kerran viikossa ja laitan kerran viikossa kasvomaskin. Ihan normituotteilla - ei mitään huippukallista.

Nyt iän myötä olen käyttänyt myös kosteuttavia seerumeita aina välillä. Ainoa, jota en millään meinaa muistaa, on silmänympärysvoide. Myös ihon rasvaaminen kauttaaltaan, mikä olisi kyllä hyväksi, meinaa aina unohtua. Onneksi muistan aina välillä.

PS. Tein tänäänkin treeniä kahdella uudella laitteella. Jätin vastaavasti pari muuta laitetta kokeilematta, koska tunti treeniä riittää minulle.

PPS. Käyn nykyään psykoterapiassa, terapiaryhmässä. Siitä on ollut jo nyt paljon apua.

PPPS. Tänään taitaa olla vuorossa kasvojen ihon kuorinta. Viikonloppuna sitten maski :)

Ikävä, koulun alku ja kesäsuunnitelmia

Kävin Touhin keskustelussa, jossa todettiin, että Touhin voi lähettää kouluun ilman erityisiä huolia. Touhilla oli kevään aikana yksi takapakki, hyvän ystävän muutto toiselle puolelle Suomea. Touhi on ikävöinyt kyseistä ystävää ja se on vaikuttanut hänen olemiseensa eskarissa.

Varhaisen lapsuuden ystävät - meidän pikkupaikkakunta oli lapsuuteni aikaan kasvualuetta, joten lapsia pikemminkin muutti paikkakunnalle kuin lähti sieltä pois. Itse asiassa, en muista kenenkään ystäväni muuttaneen toisaalle silloin kun olin Touhin ikäinen.

Nykyiseltä asuinalueeltani muuttaa pois väkeä tasaiseen tahtiin, mutta enemmän muuttaa tänne. Täältä muutetaan pois eri syistä - suurin syy on isomman asunnon hankkiminen, mutta jotkut haluavat myös pikkupaikkakunnalle ja luonnon lähelle. Tämä oli Touhin ystävän muuttosyy.

Touhi sai soittaa ystävälleen, ja tämä oli molemmille pojille iloinen asia. Kaikesta huolimatta luulen, että yhteydenpito ei kovin pitkään jatku. Eskarilaisen ystävät ovat samassa ympäristössä, ja homma perustuu kasvokkain kohtaamiseen. Se kuuluu elämään.

Joka tapauksessa, Touhi menee samaan pikkuryhmään kuin Naakka, mutta osa oppitunneista on isolla luokalla. Saa nähdä, millaista Touhin siirtyminen on. Hän on sinä mielessä paremmassa tilanteessa kuin Naakka, että on jo eskarissa ollut osan viikkoa päiväkodin kieliryhmässä, osan viikkoa "normieskarissa". 

Tällaisten luokkakokojen keskellä olen iloinen, että Touhikin pääsee edes osaksi aikaa pikkuryhmään. Tosin luulisin että hän selviytyy isommassakin ryhmässä hyvin. Herää kuitenkin kysymys, tarvitseeko lapsen arjen olla selviytymistä? 

Sekin selvisi, että myös Touhille tulee A1-kieleksi ranska. Naakka ehkä kipuilee ranskan kanssa tällä hetkellä, mutta sen sijaan Touhi odottaa kahta oppiainetta, matematiikkaa ja ranskaa ;) 

Minä jään lomalle kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Turvaudumme vähintäänkin leikkipuiston lounaaseen - minä syön sitten erikseen. Katsotaan, josko lapset olisivat välillä vähän isovanhemmilla kylässä, niin saisin itsekin vähän hengähtää. Periaatteessahan heidän kanssaan kyllä jo pärjää.

Huomasin kuitenkin viime kesänä, että kerkesin myös itse uupua vähäsen lasten lomavahtina. Minua harmitti kun näin kävi, mutta olihan viime vuosi aivan extreme-raskas Naakan voinnin ja kokopäiväisen opiskelun kanssa. Ei ihme, että väsyin. Nyt aion olla itselleni armollisempi.

Odotamme kesältä mökkeilyä. Lisäksi meillä on viikon mittainen matka erääseen kohteeseen. Sitten haluamme nukkua vähän myöhempään kotosalla ja nähdä ystäviä. Eiköhän siinä ole tarpeeksi :)

PS. Kahdeksan vuoden päiväkoti-uramme alkaa oikeasti olla lopussa. On aika antaa tilaa uudelle.

PPS. Touhi itse on jo innoissaan menossa kouluun. Koska yhteys päiväkotiryhmän ja koululuokan välillä on tiivistä, siirtymä ei luullakseni ole kenellekään liian suuri.

PPPS. Kevät on ollut niin haipakkaa, etten meinaa uskoa, että kohta ollaan vapusssa. Meillä on jo vähän alustavia vappusuunnitelmia.

Lämpöä, puutarhasuunnitelmia ja vakituinen työpaikka!

 Hain tänään huppariasuisen Touhin eskarista. Hän oli intoillut jo iltauutisten säätiedotuksesta asti, että tänään on iltapäivällä lämmintä ja ei tarvitse pukea takkia päälle. Huppari piti oikein pakkaamalla pakata reppuun :) 

Muistan itsekin lapsuuden huhtikuita, kun sattui lämpimiä säitä. Meillä taisi olla aika tarkat säännöt lapsuuteni kodissa, että pipoa, huivia ja käsineitä piti pitää viimeiseen saakka. Taisin salaa sitten niitä riisua, kun vanhempien silmä vältti.

Täytyy sanoa, että Naakasta en edes tiedä. Hän pukee aina varmuuden vuoksi paljon päälle, toivottavasti liian kuumat vaatteet ovat repussa eivätkä jossakin pihalla...

Olen itsekin nauttinut, kun vaatetusta on voinut keventää. Lontoossa saimme pienen varaslähdön kevääseen, mutta nyt on meilläkin täällä lämmintä. Jos tällainen sää jatkuu ja sataisi (yäk, katupöly), alkasi ulkosalla kunnolla vihertää.

Sain keskiviikkoiltapäivänä ihanan uutisen: sain vakituisen työpaikan! Minullahan on melkein viiden vuoden alanvaihtoprosessi takana, ja opiskeluiden & uusiin töihin integroitumisen jälkeen minulla on nyt vakituinen työpaikka. 

Ja tämähän on siis ensimmäinen vakituinen työpaikkani! Näinhän se monilla korkeakoulutetuilla naisilla menee, että vakkariduunin aika on vasta kun lapset ovat tulleet. En oikein osaa vielä edes ajatella, miltä näin turvattu asema työpaikalla tuntuu.

Itse asiassa, minulla on ollut viime päivät takki tyhjä, siis hyvällä tavalla. Tänään minulla on ollut vapaata, ja en ole kuntosalilla käynnin jälkeen tehnyt oikeastaan mitään. Huomenna on taas täysi työpäivä. 

Meillä on nyt kurkun, tomaatin ja auringonkukan siemeniä itämässä. Lisäksi tarvitsisin vielä maissit. Katsotaan nyt, minulla on aika huono luotto Nelson Gardenin siemeniin, mutta ne ovat ainoita, joita meidän lähellä on myynnissä.

Typerää minulta, mutta unohdin tänä vuonna tilata yhteistilauksessa multaa puutarhapalstalle. Näinpä joudun hankkimaan sitä Plantagenista tai jostakin muualta. 

Näinä kauniina päivinä sormet syyhyäisivät jo puutarhapalstalle. Tilanne siellä taitaa kuitenkin olla, että maa on jäässä ja palstalla on ikävää :D Odottaessa toivoisin siis, että edes joku istuttamistani taimista itäisi. 

PS. Olen nyt tullut siihen tulokseen, että toppavaatteet voi viimeinkin siirtää vaatehuonevarastoon. Kiva, kun lasten vaatteet ovat koko ajan isompia ja tila alkaa loppua.

PPS. En tosiaan edes osaa kuvailla, miltä pysyvyys työpaikan suhteen viimeinkin tuntuu :)

PPPS. On kyllä pakko kävellä taas palstalle jossakin välissä. Josko nyt ainakin pionit olisivat lähteneet puskemaan maanpinnalle. 

Lontoo, osa 3

 Viimeinen kokonainen Lontoo-päivä alkoi tuttuun tapaan monipuolisella aamiaisbuffetilla. Totesin kokeilleeni englantilaista aamiaista jo tarpeeksi, joten oli aika siirtyä mannermaiseen ;) Meillä oli luvassa London Aquarium, eli ei kun taas metroon.

Lapset muuten älysivät Lontoon cityn väkimäärän nähtyään pysyä oikein tiukasti käsi aikuisen kädessä, eli homma meni sen osalta jopa paremmin kuin kuvittelin. Minkäänlaisia vaaratilanteita ei matkalla onneksi sattunut.

Lontoon akvaario oli hieno. Se ei sinänsä ollut kovin paljon erikoisempi kuin oma Sealifemme, mutta kaikkea oli enemmän, lajejakin. Akvaariot näyttivät hyvin hoidetuilta eikä ruuhkaa ollut niin paljon kuin vahakabinetissa ensimmäisenä päivänä.

Naakka halusi kasvomaalauksen & kiuskoristeen ja sai sellaiset. Touhi oli vähän väsynyt eikä halunnut kasvomaalausta, mutta jaksoi kuitenkin kiertää näyttelyn. Akvaarion pihalta pystyi muuten katselemaan London Eye-maailmanpyörää sekä muun muassa Big Beniä.

Menimme minun toiveestani lounaalle Nando`s -kanapaikkaan. Se on portugalilainen ketju, johon tutustuin jo ensimmäisellä Lontoon-reissullani 1990-luvulla. Hauskuus on Peri peri -kastikkeessa, jota on tarjolla eri vahvuuksia ja eri tavoilla maustettuja versioita. Tämän kun saisi Suomeen...

Siirryimme Oxford Streetille. Kaupat olivat aikalailla kiinni Pääsiäisen takia. Yhdenlainen karkkikauppa kuitenkin löytyi, ja sieltä lapset halusivat ostaa Bertie Pottin joka maun rakeita ja suklaasammakoita (suosittelen varovaisuuteen edellisten kanssa). Olisin käynyt Primarkissa, mutta rahat säästyivät. Hieman yllättäväkin hauskuus oli, kun lapset pääsivät soittamaan puhelinkopista isovanhemmille :) En ole enää itse törmännyt Suomessa toimivaan puhelinkoppiin. 

Meillä oli oikeastaan jäljellä enää matka lentokenttähotelliin, koska herätys olisi seuraavana aamuna klo 4.45. Matka oli samanlainen kuin tullessa, mutta toiseen suuntaan. Loma oli ollut sen verran aktiivinen, että olimme kaikki varsin hyytyneitä tuossa vaiheessa.

Myös lentokenttähotelli oli oikein ok, lähdimme liikkeelle niin aikaisin, että emme ehtineet aamiaiselle. Kuljetus tuli ajallaan, ja kotimatka alkoi.

Lontoo, osa 2

Meillä oli hotellissa oikein monipuolinen aamiainen - jopa nirsolle esikoiselle löytyi ruokaa ;) Aamiaisella sai sekä perinteistä englantilaista aamiaista että sitä mannermaisempaa. Minä maistelin kaiken läpi - nakit ja sen sellaiset eivät tosin uppoa aamulla, joten skippasin. Paahtoleivän papuineen kokeilin kuitenkin ensimmäisenä aamuna.

Lähdimme seikkailemaan pitkin Lontoota. Ensimmäinen etappimme oli Madame Tussaud`s. Se sattui sijaitsemaan "samalla kadulla" kuin hotellikin, tosin 2,5 kilometrin päässä. Otimme kaksikerroksisen bussin. Se oli lapsista äärettömän hauskaa, toki hupia myös aikuiselle.

Olipas ihanaa, kun olimme hivenen liian aikaisin paikalla. Menimme kävelemään Regent`s Parkiin. Puutarhahulluuteni pääsi hieman valloilleen, ja meinasin jo henkisesti sivuutttaa vahakabinetin tutkiakseni puistoa. Narsissit ja muutkin kevätkukat kukkivat, sorsilla oli poikaset ja sää oli täydellinen.

Vahakabinetti oli sekä upea että pieni pettymys. Jengiä oli aivan valtavasti. Käytävät ovat rakennuksessa varsin kapeita, ja "kuningasperheen" luokse ei enää päässyt muuten kuin ammattivalokuvaajan kuvattavaksi lisämaksulla.

Onneksi kuningatar Elizabeth oli, öö, kuolemansa jälkeen siirretty vapaasti kuvattavien hahmojen joukkoon. Poseerasimme Naakan kanssa hänen seurassaan. Musiikki oli järkyn kovalla ja nepsy-Naakka teki parhaansa kestääkseen. Kun menimme portaita alas kohti "kauhukabinettia", tuli itku, kun Naakka luuli että sinne joutuu eikä meinannut uskoa että paikka on k16 ja sen ohi mennään.

Varmaankin parasta oli "vuoristorata", jossa sai katsella Lontoon historian. Olin neljättä kertaa kohteessa, mutta jaksoin nauttia. Tajusin muuten, että olin vahakabinetissa ensimäistä kertaa 1999 vanhempieni kanssa. Sitten 2003 Interraililla ystävien kanssa, 2014 puolison ja nyt 2023 lasteni kanssa <3 Mikähän on seuraava etappi...

Lontoo-lauantai jatkui pienellä lepohetkellä hotellilla. Naakka: muumikirja, Touhi, puhelin (Geometry Dash ja Duolingo suomeksi). Minä: Enni Mustonen: Tekijä sekä Berlitzin Lontoo-opas. Lähdimme taas liikkeelle kohti Buckinghamin palatsia.

Lapset jaksoivat tähänkin asti hienosti. Kävimme katsomassa, miltä parvekkeelta kuningasperhe tervehtii kansaa ja ihailimme kaikkea hienoa. Kävelimme Hyde Parkin kautta bussipysäkille - edessä oli parin tunnin kiertoajelu (kätevää kaiken kävelyn jälkeen).

Vähän nauratti, kun lapset kysyivät ensimmäisenä, saako ottaa puhelimen :D heti kun istuttiin kaksikerroksisen bussin etupenkeillä yläkerrassa. Lupaa ei herunut. 

Lauantai-illalle löysimme mukavan intialaisen ravintolan aivan kotikulmilta. Pub olisi ollut hakusessa, mutta ne olivat kaikki täynnä. Intialaisessa ei ollut menohetkellä muita kuin me, mutta lopulta se tupsahti täyteen ihmisiä. Tulinpa syöneeksi itselleni täysin uutta ruokalajia, dobiaza -kanaa. Sepäs osoittautuikin uudeksi lempi-intialaiseksi. Lapsille maistui butter chicken ja erityisesti naan-leipä.

Menimme jokaisena iltana nukkumaan aikaisin - olin itse sängyssä jo 21.30. Näin jaksoi nousta aamulla ylös ja ehtiä tehdä paljon asioita (aikuisten reissulla olisi levätty enemmän, lasten kanssa se on hankalaa). Hotellihuone oli 14.kerroksessa, niin varsin vilkkaan kadun meteli ei sinne juuri kuulunut.

Lontoossa, osa 1

Tekniset ongelmat jatkuvat - oma kannettavani ei edelleenkään ole toimintakunnossa. Siksi myös blogissa on ollut hiljaista. Kokeilen vielä, josko vanhan koneen saisi korjattua. Nyt näyttää sen suhteen melko toiveikkaalta.

Me reissasimme Lontooseen ja selvisimme sieltä hyväkuntoisina takaisin :) Siitä riittää kerrottavaa useampaankin postaukseen. Nyt on hieman väsynyt viikko takana - käsillä on suurehkoja muutoksia ja minun on pitänyt panostaa asioihin todella paljon verrattuna normaaliin. Siitäkin kirjoitan myöhemmin enemmän.

Selvisin lentämisestä lentopelosta huolimatta - rauhoittavan lääkkeen voimin. Se onkin ainoa tilanne, jossa sellaisia tarvitsen. Koneessa join oikein paljon kahvia. Naakka jännitti menolentoa kovasti, varsinkin sitä osaako niellä oikein jos korvat menevät lukkoon <3 Touhille olisi ollut ikkunapaikka, mutta hän ei menolennolla vielä uskaltanut istua ikkunan vieressä.

Sammutin vanhanaikaisena ihmisenä matkapuhelimeni lennon ajaksi ja lueskelin osan matkasta kirjaa. Osan aikaa juttelimme Naakan kanssa muun muassa siitä, mitä kaikkea tekisimme Lontoossa. Vieressäni istuva, minua reippaasti nuorempi nainen katsoi puhelimelta tv-sarjaa koko lennon ajan. Ehkä minäkin joskus kehityn...

Lapsia oli varoitettu jo etukäteen, että ensimmäinen päivä on melkein kokonaan matkapäivä. Laskeuduimme Stanstedin lentokentälle, josta löysimme hetken ihmettelyn jälkeen reitin junalaiturille. Junamatkalla tuli ihasteltua Englannin maaseutua - alkumatka oli kyllä oikein pusikkoista.

Jäimme junasta pois Liverpool Streetin asemalla, josta kesti vielä hieman metrolla hotellille. Siinä välissä oli säätö Oyster Cardin lataamisen kanssa. Minulla on oma tallella aiemmilta matkoilta, ja lataamisen kanssa pitää aina säätää. Naakka alkoi jo olla varsin epätoivoinen...

Hotellille päästiin kuitenkin viimein. Hotellin naapurissa oli British Library, jossa myös kävimme matkan aikana. Ensimmäisenä iltana ei kyllä enää jaksettu kuin etsiä sopiva ruokapaikka (italialainen, tarpeeksi iisiä lapsille) ja käydä kaupassa ostamassa juomavettä. 

No joo, illalla ehdittiin vielä säätää, kun kukaan matkalaisista ei ollut oikein tottunut nukkumaan paripeitoilla :D Saatiin huonepalvelusta parit lakanat, jotka kelpasivat lisäpeitoiksi mainiosti. Ihan hyvät unet saatiin.

PS. Edellisestä lentämisestä oli kohdallani jo vuosia. Kerkesin jo ihan unohtamaan, että tilat ovat ahtaammat kuin esimerkiksi junassa tai bussissa ;) 

PPS: Menolennolla oli täysin aurinkoinen sää melkein koko matkan ajan, paluulennolla oli pilvisempää, Lontoosta lähtiessä jopa sateista.

PPPS. Englantiin saapuminen oli ihanaa, kun kevät on siellä niin paljon pidemmällä. Heti ensimmäisenä päivänä oli mukavaa astua lämpöön ja vihreyteen. 

Treenivaihdos ja matkasuunnitelmia

Olen nyt puolentoista vuoden ajan käynyt uimassa lähes joka viikko. "Treeni" ei sisällöllisesti ole kovin monipuolinen - uin joka kerta kilomertin. Mennessä saunon normisaunassa ja tullessa höyrysaunassa, jos se lasketaan vaihteluksi :D 

Alussa olin varmaankin hitain kuntouimareista, nyt tuntuu, että olen nopeimpien joukossa. Ei minulla mitään erityistä tekniikkaa ole, mutta varmaankin voima on kasvanut ja olen muutenkin kehittynyt. Se tuntuu mukavalta, tai tuntui.

Olen tämän vuoden aikana alkanut saada virtsatietulehduksen oireita. Välillä niitä tulee enemmän, välillä vähemmän. Välillä oireet katoavat. Olen tästä syystä joutunut tekemään ikävän päätöksen ja jättänyt uinnin tauolle/vähemmälle.

Jotakin täytyy kuitenkin tehdä...tai jotakin on kiva tehdä :) Niinpä hankin kymmenen kerran kortin uimahallin kuntosalille. Se onkin lievästi sanottuna suunnanmuutos, kävin kuntosalilla viimeksi vuonna 2014. 

Koska minulla oli silloin personal trainerin tekemä ohjelma, en mennyt tilanteeseen aivan untuvikkona. Käytin salilla tunnin tutustuessani laitteisiin (oli joitakin laitteita, joiden toimintaa en keksinyt). Sain myös neuvoja vaikka en kysynyt <3

Sain kyllä väsytettyäni itseni tunnissa. Sain myös lihakseni kipeiksi, siis ihan hyvällä tavalla. Tuntuu, että myös ensi viikolla on mukavaa mennä salille. Luulen, että kyllästyn jossakin vaiheessa, siksi otin vain 10 kerran kortin. Josko kesää kohti rakkokin sietäisi uimista taas paremmin.

Nyt jos koskaan täytyykin aloittaa matkasuunnittelu. Suuntaamme lähiaikoina Lontooseen pidennetylle viikonloppulomalle. Loma on oikein odotettu - emme ole koskaan lentäneet koko perheen kesken mihinkään. Naakan kanssa käytiin Ruotsissa, kun hän oli yksivuotias, siinä se on.

Koronavuodet stoppasivat lentomatkustamisen totaalisesti, sitä ennen lapset olivat liian pieniä (tai ainakaan minä en jaksa matkustaa taaperoiden kanssa suurkaupungissa). Touhi ei ole vielä koskaan käynyt lentokoneessa, joten jännitettävää riittää :)

Olemme varanneet jo liput vahakabinettiin, London Aquariumiin sekä kiertoajelulle. Kaksi kokonaista matkapäivää ei veny äärettömyyksiin, joten "kiinteitä" suunnitelmia ei ole enempää. Big Ben, parlamenttitalo ja sen sellaiset käydään toki katsomassa.

Myös rva:ta jännittää!

Ruuhkavuodet, osa 2 - mistä ei tingitä

Ruuhkavuodet - aihe jatkuu...ajattelin nyt listata, millaisia asioita haluan kiireestä huolimatta säilyttää elämässäni ja myös lasteni elämässä. Ehkä nekin osaltaan lisäävät kiirettä, mutta niistä ei siitä huolimatta luovuta. Toki aina ei ehdi kaikkea.

Ensimmäinen on ystävien näkeminen - ihan kasvokkain. Meillä on tällä viikolla ollut kahtena päivänä ystäviä kylässä. Molemmat ovat ns. vanhoja ystäviä ja myös samalla lastemme kummeja. Kyläilyperiaate on myös tuttu kaikille - meidän kotiin tullaan siinä tilanteessa, jossa sillä hetkellä olemme. Erikseen ei tehdä pikasiivouksia tms. Innostuin kuitenkin nakkikeiton lisäksi leipomaan sämpylöitä ja valmistamaan mansikkarahkaa. Hyvin kelpasi kaikille. 

Jos mietin, olen ehkä harrastanut itse kylässä käymistä hieman vähemmän. Se on johtunut ja johtuu vielä edelleenkin osittain siitä, että minua tarvitaan kotona henkilönä, joka esimerkiksi järjestää ruuan pöytään ja käy kaupassa...toki on myös seurana. Tätä aluetta haluan kyllä kehittää, ja kylässä käyminen koko perheen kesken olisi mukavaa myös.

Retket - ne tapahtuvat yleensä koko perheen voimin. Tykkäämme käydä sekä museoissa ja näyttelyissä, erilaisissa aktiivipuistoissa (onkohan tämä nyt oikea sama) että myös erilaisissa luontokohteissa. Viime viikonloppuna kävimme "linturetkellä" Espoossa, Suomenojalla. 

Retken "tulos": joutsenpariskunta auton ikkunasta nähtynä menomatkalla (merellä) sekä sorsia siellä, missä ylipäätään oli sulaa. Vähän aikaista vielä. Kaikki olivat kiitollisia, kun lounastimme retken päätteeksi lämpimissä sisätiloissa.

Kun mihinkään ihmeellisempään paikkaan ei olla menossa, mennään lähimetsään tai kirjastoon. Voi olla, että muutamien vuosien päästä lapset eivät ehkä ole enää niin innostuneita retkeilemään äidin kanssa, joten olen ajatellut, että nyt kannattaa retkeillä. Sitäpaitsi olen itsekin utelias näkemään monenlaisia asioita.

Hetken mielijohteet - olen välillä varsin impulsiivinen - siis innostuksenkohteideni kanssa. Saatan haluta kokeilla monenlaisia asioita, tosin ei nyt mitään kovin hurjia. Kiinnostaville keskusteluille sekä asioiden kokeilemiselle pitää löytyä aikaa arjesta.

Nyt haluaisin esitellä Blondi tuli taloon - tv-sarjan lapsille :D Ajattelin toteuttaa mielihaluni nyt viikonloppuna, katsotaan, mitä tykkäävät. Tykkään välillä taitella origamin Youtube-ohjeen avulla tai kokeilla vaikkapa marinoitujen punasipuleiden valmistusta.

Yritän (välillä hyvin, välillä heikoin tuloksin) olla äiti, joka tukee myös lasten innostuksia. Välillä väsymys arjessa vain puskee niin voimakkaasti läpi, etten jaksa millään lähteä hankkimaan askarteluvälineitä tai jotakin muuta elintärkeää. Välillä se kuitenkin onnistuu.