Vieraskoreutta ja kyläilyjä

Erikoista, luulen onnistuneeni videon julkaisemisessa blogiini. Tulin pohtineeksi, että meillä on tämän vuoden aikana käynyt todella vähän vieraita. Lasten kavereita on tänä syksynä käynyt, mutta varsinaisesti emme ole pyytäneet ketään kylään.

En suhtaudu tähän ollenkaan kevyesti - haluaisin tavata kasvokkain todella monia, joita en voi nyt tavata ollenkaan. Muutenkin rajoitukset ottavat päähän - keskusteluni lasten kanssa on ollut todella raskassoutuista, kun olemme joutuneet torppaamaan muun muassa Hoplopin ja uimahallin hamaan tulevaisuuteen asti.

Olisi myös todella hauskaa käydä pitkästä aikaa kylässä tai ihan vaikkapa risteilyllä. Tosiasia on kuitenkin, että emme ole menossa juuri mihinkään vähään aikaan. Toivon, että saamme jotain energiaa sietää näitä rajoitteita siihen asti.

Video on meidän sauvasirkoista. Se liittyy kyläilyasiaan, koska meillä piipahti eilen ystäväni. Menimme kahville, ja hänen tyttärensä leikki meidän lasten kanssa sillä aikaa. En ole ainakaan kovin vieraskorea, mutta minua hävetti, kun sauvasirkkojen terra oli siivoamatta :D 

Tänään minulla oli aikaa siivota, ja lähetinkin tämän kuvan meidän sauvoista puhtaassa terraariossa. Meillä on edelleen kolme aikuista ja kolme keskenkasvuista sauvasirkkaa. Oletan, että kolme pientä korvaa kolme isoa ensi vuoden aikana.

On ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka sauvasirkkamme lisääntyvät luultavimmin suvuttomasti, yksi poikasista on erinäköinen kuin muut - hänellä on vihreät jalat. Vihreäjalkainen on videolla katossa. Sauvasirkkojen hoito tuntuu edelleen vaivattomalta.

Lähetin videon puhtaasta häkistä ja sauvasirkoista ystävälleni, jotta traumaa ei muodostuisi :D 

Totta puhuen, jos kyläilystä puhutaan - en ole koskaan hallinnut suomalaista kahviseremoniaa. Alan aina rynnätä kahvipöytään kun kutsutaan, vaikka silloin pitäisi kursailla...ja kattamani pöytä ei näytä yhtäään niin hienosti katetulta kuin lapsuuteni kyläpaikkojen kahvipöydät.

Kyläilykulttuuri (siis tavallisena-  ei korona-aikana) on muuttunut - sitä ei ole, sanotaan nykyään. kuitenkin, minä olen perheineni kyläillyt ja kutsunut ihmisiä kylään varsin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Mistä sitten pidän kyläilyssä? Minusta on todella hauskaa käydä vierailulla toisten kodeissa. En ehkä ymmärrä sisustukseen liittyvän estetiikan päälle - enemmänkin minua viehättää kotien erilaisuus. Ehkäpä suurimpia persoonallisuuden ilmentymiä eivät ole kodit, joissa on viimeisten Instajulkaisujen sisustus...tosin ihailen siinäkin, että asiaan on panostettu.

En oikeastaan osaa kuvitella, miten vieraat mahdollisesti näkevät meidän kotimme. Keittiöni hauskimmat asiat ovat mielestäni pikkusiskoni tekemä, Kaunotar ja hirviö -tyylinen maalaus teekannusta sekä muista keittiötarvikkeista sekä itse ottamani potretit lapsistani pikkuvauvoina - dippasin heidät kuvaa varten pallomereen.

Olkkariani hallitsevat sohvan lisäksi akvaario ja terraario - ne kyllä vetävät vierailijoitamme puoleensa. Lapsivieraat haluavat antaa kaloille ruokaa ja uskaliaat aikuiset haluavat ottaa itsestään kuvan sauvasirkan kanssa.

Ylipäätään, omaa kotia on vaikeaa arvioida - se tuntuu lähinnä liian sotkuiselta, vaikka mitä tekisi. Kuitenkin se on minun kotini ja se koti, jonka lapseni tulevat lapsuudestaan muistamaan. Luulisin, että arvostan kotiani tarpeeksi.

PS. Meinasin juuri kirjoittaa "seuraava hankintani on" - lausahduksen, mutta en keksi, mitä tarvitsisin kotiini. En luultavasti juuri mitään.

PPS. Ehkäpä voisin alkaa järkkäillä Naakalle koulupöytää - tosin hän ei ole vielä osoittanut minkäänlaista tarvetta sellaiselle, joten en pidä kiirettä.

PPPS. Seuraava kotiin liittyvä muutosaika alkaa joulukuussa joulukoristelun ja -kuusen merkeissä. Kuusen hoidan minä, ja lapset saavat hoitaa koristelemiset. That`s it!

 

Vaateasioita ja lääkärikäyntejä

Istuin viimein alas - olen tänään kerännyt lasten pieniä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi. Olen koronavuoden aikana onnistunut hilloamaan vaatekaapillisen lasten pieniä vaatteita. Nyt pääsen suurimmasta osasta eroon ennen kuin seuraava erä vaatteita jää pieneksi.

Kirppissuunnitelmani (vähän arvokkaammat, pieneksi käyneet vaatteet) ei oikein ottanut tulta alleen tänä syksynä - kaikkea muuta tekemistä on ollut niin paljon. Elättelen toiveita, jos vaikka tammikuussa onnistuisin.

Aivan viimeiseksi huhkin lapsille lämmintä vaatetta huomiseksi - talvikeli tarkoittaa käytännössä korkeintaan nollakeliä, mutta mikäli on niin kylmä, eivät lapset tarkene pihalla näillä vaatteilla, joilla on tähän asti menty. 

Tällä viikolla olemme vierailleet (emme koko ajan samalla porukalla) useamman kerran lääkärillä. Touhi pääsi viimein nelivuotisneuvolaan, hyve-keskustelu käytiin päiväkodissa alkusyksystä. Touhilla oli kertakaikkisesti kaikki hyvin.

Touhin pituus oli tällä hetkellä 106 senttiä ja paino 20 kiloa. Hänellä oli mennyt terveydenhoitajan kanssa hyvin - oli tehnyt leikkaustehtävät ja piirtämiset oikein hyvin, eli ei ole mitään, mikä hänen tilanteessaan mietityttäisi.

Samalla reissulla oli ollut tarkoitus antaa influenssarokotus (minä olin luennolla eli en päässyt mukaan). Naakka sai sätkyn, kun kuuli että nenäsuihkeet on tarkoitettu pienemmille ja Touhi ei suostunut nenäsuihkeeseen. Kersat onnistuivat tekemään vaihtokaupan. Tosin Touhi sai vielä kaupan päälle nelosrokoteen, eli hän palautui kotiin kahden laastarin kanssa (ei ole vieläkään antanut otta niitä pois).

Keskiviikkona oli minun vuoroni, ja kävin ensimmäistä kertaa astmalääkärillä. Menin paikalle asiallisesti maskin kanssa, ja hoitaja päästi minut odotustilaan. Lääkäri ei ollut onneksi pelottava (minulla on lääkäritrauma sairaushistoriastani johtuen).

Lääkäri oli yhtä mieltä kanssani, ettei lääkitykseni ole riittävä. Sain pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen, jos se auttaisi muutenkin kuin hetkellisesti. Lisäksi kortisoni vaihdettiin sellaiseen, jonka ei pitäisi tehdä ääntä käheäksi. 

Olen toiveikas näiden muutosten suhteen - toivottavasti oloni hieman helpottuu nyt. On ollut raskasta huolestua esimerkiksi kylmistä säistä, kun ne huonontavat keuhkoputkien tilannetta. Ehkä näillä lääkkeillä mennään vähän parempivointisena kohti vuoden kylmintä aikaa.

Lopuksi lääkäri tökkäsi minuunkin influenssapiikin - nyt koko perhe on rokotettu. Kaikkien harras toive alkaa olla koronarokote, joka toivottavasti saadaan ennen pitkää. Viimeksi tänään koitettiin selvitellä lasten turhautumista, kun emme ole aikoihin käyneet missään (museot, Hoplop, uimahalli...). Päädyimme järjestämään lettukestit ja syömään näin ihanan näköisiä lettuja: 

PS: Naakkaselle täytyi ostaa uusi toppatakki ja -housut pieneksi menneiden tilalle. Huomenna Naakka saa kuitenkin astella kouluun vanhassa takissaan ennen kuin uusi saapuu (tosin lämmin sääkin kuulemma jatkuu)

PPS. Vieläkin olisi lääkärikäyntejä rästissä...ai niin, unohdin mainita, että tänään Naakka kävi hammaslääkärillä hampaan paikkauksessa. Meni kuulemma hyvin, kun reikä oli pinnallinen eikä tarvinnut kuin "rapsutella" , eli poraa ei käytetty.

PPPS. Rästissä on edelleen Naakan terveystarkastus koululla - se piti perua kolme kertaa alkusyksystä, ja sen jälkeen en ole saanut aikaiseksi. 

Vaivainen mutta kykenevä

On varmaankin sanomattakin selvää, ettei kroppani tykkää opiskelusta. Koska pitkät työpäivät täytyy nyt viettää lukien ja läppärin ääressä, selkä uhkaa jälleen sanoa sopimuksensa irti. Se ei tunnu kestävän, vaikka kuinka jumppaisin.

Moni vannoo seisoma-asennolle työnteossa, itselläni se ei toimi, koska keskivartalo ei asetu oikeaan asentoon, vaikka tekisin mitä. On luultavasti vain hyväksyttävä, ettei minusta ole päätetyöhön. 

Selän, varsinkin yläselän kannalta myös etäluennot ovat ihan kamalia. Näemmä kroppani ei tykkää minkäänlaisesta pysähtyneisyydestä ja haistattaa paskat kaikille ergonomianeuvoille, joilla tilannetta voisi ikäänkuin helpottaa.

Olen pitänyt kiinni noin neljän kilometrin aamulenkistä. Ainoastaan, jos olen todella jäljessä opiskeluaikataulusta, olen jättänyt sen väliin. On mukava tunne, kun osa päivän liikunnasta on heti aamulla suoritettu.

Lihaskuntotreeni sujuu vaihtelevasti. Nyt olen huomannut, että ehkä pieniä, muutaman liikkeen hetkiä olisi hyvä ripotella päivään sinne tänne. Pitäisi jotenkin "ehdollistaa" itsensä tällaisiin muutoksiin, kun ergonomia-asioista ei tunnu olevan minkäänlaista hyötyä.

Tällä hetkellä oikeaan kylkeeni sattuu, viime yönä olkapäät särkivät ja otin särkylääkkeen, jonka kanssa kykenin jatkamaan unia. Olo on itse asiassa tällä hetkellä varsin vaivainen.

Kun olo on vaivainen, en voi olla ajattelematta ikääni. Nyt voin selittää suuren osan kroppani toimimattomuutta sen perusongelmilla, jotka alkoivat, kun olin jo nuori (alaselän ongelmat alkoivat ennen niskavammaa).

Ennen pitkää tulee käymään niin (olen kai seurannut liikaa vanhempieni ja isovanhempani tilanteita), että ikä tuo omat ongelmansa. Harras toiveeni on, että siihen väliin mahtuisi edes jonkin aikaa normaalia työelämää, jossa ehtisin olla mukana

Media on täynnä kertomuksia vetreistä 90-100-vuotiaista, jotka ovat vetreitä kuin mikä. Valitettavasti en usko kuuluvani siihen jengiin. Suoraan sanottuna odotan kauhulla leikkauspistettä, jolloin nykyiset ongelmani yhdistyvät nivelrikkojen ja sen sellaisten kanssa. 

Eihän näitä pitäisi ajatella etukäteen, mutta jokainen spesiaalivammojen kanssa elävä on varmaankin kohdannut itsensä ajattelemassa kauhulla tulevaisuutta. Se, ettei kroppa toimi, vanhentaa nuorenkin ihmisen. Kaikki ei kuitenkaan ole kauhua ja pelkoa - se, että asiat menneet v*tuilleen jo aiemminkin, tuo uskoa, että ehkäpä tulevaisuuden toimimattomuudet eivät ole enää niin suuri järkytys. 

PS. Mietin joskus, miten jatkuva kipu on muuttanut minua - kyllä sillä on ollut eittämättä vaikutus moneen asiaan.

PPS. Toisaalta olen kyennyt viimeisen kymmenen vuoden aikana valtaviin asioihin - kuntoutumaan varsin hyvään toimintakykyyn, lähtenyt varsin isoon ammatinvaihdokseen ja kasvattanut kahta lasta ja ollut raskaana (hyperemeesiraskaus) kolme kertaa. 

PPPS. Siksipä moni nykyisyyden haaste tuntuu varsin pieneltä sen rinnalla, mihin olen jo kyennyt. 

Jengit ja me vanhat

Kun olin hyvin nuori, ehkä 8-vuotias, kuljin isoäitini kanssa kaupungilla. Vastaan tuli mies, joka tarjosi meille esitettä, jota isoäitini ei ottanut vastaan, kun lapsi on vielä niin pieni. Muistan, mitä mies sanoi: Huumevalistus on hyvä aloittaa ihan lapsesta saakka. Isoäitini jatkoi kuitenkin matkaa kanssani.

Kysyin isoäidiltäni, mistä on kyse. - Se puhui sellaisista huumejengeistä, isoäiti kertoi. En muista, selvisikö minulle tuolloin, mitä huumeet ovat. Ylipäätään lapsuudessani kultaisella 1980-luvulla oli olemassa jengejä..siis nuorisolla.

Kun luin kirjoja, niissäkin oli jengejä - siistejä tai ei niin siistejä porukoita, joihin oli vaikeaa päästä sisään. Kun itse teini-ikäistyin ysärillä, ei jengejä ollutkaan missään. Jotenkin minulle on jäänyt ysäristä, varsinkin sen keskivaiheesta ja lopusta, kuva todella jengittömänä aikana.

Viime päivät on otsikoitu jengiytymisestä. Se ei nyt tarkoita jonkin aatteen tai muun kiinnostuksenkohteen ympärille muodostunutta porukkaa, vaan merkitys on nyt todella negatiivinen. Jengit ovat yhtä kuin rikokset ja muu vaarallinen tai uhkaava toiminta.

Malli jengiytymiseen on otettu länsinaapurista tai maailmalta, ja asialle tulisi äkkiä tehdä jotakin. Suoraan sanottuna, mikäli päättäjien tahtotila asiaan on samankaltainen kuin koulukiusaamisen suhteen, eli kiusaajan suojelun varmistaminen, mitään ei varmaankaan tule tapahtumaan. 

Joka puolella maailmaa on jo kauan sitten todettu, että suuri joukko nuoria ihmisiä ilman mielekästä tulevaisuudensnäkymää ei ole hyväksi missään. Tästä on hyvä vetää johtopäätös, että vähintäänkin ammatti olisi hyvä olla...ja että arvostettaisiin eikä tarvitsisi jäädä yksin.

Vanhemmat ihmiset, kuten esimerkiksi me nelikymppiset, olemme siinä mielessä jo väistyvä sukupolvi, että meidän täytyy jo katsoa nuoriin päin ja pitää heidän tulevaisuuttaan tärkeänä. Ihan sama arvostus ja hyvä kohtelu kaikille taustasta, pärstästä tai muustakaan riippumatta.

Vaikka jo edesmennyt isoäitini ei ottanutkaan esitettä vastaan, en päätynyt huume- tai muuhunkaan jengiin. Lapseni kuuluvat vielä hiekkalaatikko- ja ip-kerhon jengiin. Tunnen kuitenkin empatiaa niitä kohtaan, jotka tuntevat olevansa syrjässä.

Kun hengailu muuttuu väkivallaksi, on aina tosi kyseessä. Sitä en kirjoituksellani halua puolustaa. Haluan kuitenkin nähdä uhkaavan käytöksen takana ihmisen, jonka hyvinvointiin olisi pitänyt puuttua jo aikaa sitten.

Mukavaa se ei ole, mutta haluan silti tuoda esille kotien merkityksen - se, mitä lapsi kuulee kotona, erityisesti asenteet eri kansanryhmiä kohtaan, kantautuvat vaikkapa 8-vuotiaiden mukana yksittäisiksi pilkkasanoiksi välitunneille. Eriytyminen lähtee liikkeelle pienestä ja nuorella iällä, eikä jengiytyminen tapahdu yhdessä yössä. On lukemattomia hetkiä, jolloin asioihin voidaan vaikuttaa ajoissa.

Lemmikit - akvaario ja sauvasirkat

Lapseni ovat sitä mieltä, että meille pitäisi tulla ainakin kissa ja koira.  Sen lisäksi pitäisi tulla ainakin kani ja marsu...ja varmaankin monenlaisia muita eläimiä - kerrankin Touhi ehdotti villisikaa. 

Olin lapsi, jonka tärkeimmät kiinnostuksenkohteet olivat lemmikkieläimet. Meillä oli ala-asteaikanani kaksi koiraa, kani, marsuja ja akvaario. Olisin vähintäänkin halunnut lisäksi shetlanninlammaskoiran ja gerbiilin (no, papukaijan, kilpikonnan ja minisian myös). 

Omat lapseni ovat kasvaneet lähinnä akvaarion kanssa samassa taloudessa. Naakka ei muista marsuja, ja vanhinkin niistä poistui keskuudestamme, kun hän oli kaksivuotias. Sauvasirkat tulivat meille vasta keväällä. 

Akvaario on jo pidemmän aikaa ollut varsin hyvässä tilassa. Varsinkin platyjen populaatio on kasvanut (katson poikasten syntymisen merkiksi siitä, että kalat voivat hyvin). Toisaalta, miljoonakalan poikasiakin löytyy, ja ennen pitkää voin odottaa oman akvaarion asukkiemme aikuistuvan.

Akvaario pysyy toiminnassa päivittäisen ruokkimisen ja viikoittaisen vedenvaihdon ja kasvien siistimisen myötä. Mitään kummallisempaa ei tällä hetkellä tarvitse tehdä - ulkosuodatin tulee siivouskuntoon noin kolmen kuukauden välein.

Sauvasirkkapopulaatio kasvoi noin kaksi kuukautta sitten. Tästä viisastuneena otin pohjamateriaalina olleen turpeen pois, jotta voisin paremmin havaita munat ja suorittaa ennaltaehkäisyn ( :D ) Poikasia kerkesi syntyä kuusi, joista kolme säilyi hengissä ja kasvaa nyt hyvää vauhtia.

Sauvasirkkojen hoito vaatii minulta päivittäisen ruokinnan ja terraarion siivouksen noin viiden päivän välein. Siivoukseen kuuluu lasien puhdistus (pissaa ja kakkaa) ja pohjalla olevan talouspaperin palasten vaihto uusiin (huom. edelliset täytyy jäädyttää pakastimessa munien tuhoamisen vuoksi). 

Seuraava kuva on piilokuva. Siinä näkyvät kolme aikuista ja kolme keskenkasvuista sauvasirkkaamme. Siirsin "kepit" terraarion takaseinälle siivouksen ajaksi. Kun siirrän sirkat, kukaan ei liiku paikaltaan mihinkään ennen kuin homma on ohi (jos silloinkaan). 

PS. Tuleeko meille vielä lemmikkieläimiä? No varmasti tulee, mikäli se on minusta kiinni.

PPS. Miten lapset osallistuvat? No, aika vähän tällä hetkellä. Molemmista lapsista saa apua lemmikkien hoitoon, mutta innostus vaihtelee ( =ei omia lemmikkejä heille vielä)

PPPS. En kyllä yhtään osaa sanoa, mikä voisi olla meidän seuraava lemmikki...nyt taitaa olla tarpeeksi hoidettavaa rva:lla.

Mitä teimme tällä viikolla?

 Mitä olemme tehneet tällä viikolla? Tämä on aina yhtä vaikea kysymys - tilannetta ei helpota, etten ole merkinnyt kalenteriinkaan juuri mitään.

Maanantaina oli työpäivä, luin melkein koko päivän ja odotin, että esseetä varten tarvitsemani kirja tulisi kirjastoon. Kävin ostamassa Touhille kurahaalarin, josta kirjoitin edellisen postauksen. Taisin tehdä makaronilaatikon. 

Ostin muuten myös valokynän, ja totesin etten osaa käyttää sitä :D Tämä liittyy taas meikkijuttuihin. Pääsin myös johtopäätökseen, että jos lähden kauppakeskukseen tyylikkäissä vaatteissa ja meikattuna, tunnen olevani alaston...siksi välttelen kyseistä olotilaa.

Tiistaina minulla oli zoom-keskustelu yhden kurssin ryhmäläisten kanssa, ja päädyin olemaan se, joka esittää kootusti kommenttimme opettajalle ja koko ryhmälle (päädyin myös olemaan vanhin). Kävin hakemassa kirjan, jota tarvitsin. Naakka kävi partiossa ja Touhi pelasi liikaa WiiU-konsolipeliä.

Keskiviikkona Naakka meni ensimmäistä kertaa ystävälleen kylään niin, että he kävelivät sinne kaksin ip-kerhosta. Matkalla oli tullut kova sade, mutta silti 400 metrin matka oli vienyt tytöiltä yli 20 minuuttia. Minä kävin lenkillä Naakan kaverin äidin kanssa. 

Keskiviikkoaamuna oli jumpannut, tehnyt ylävartalotreenin, jolla sain kroppani hieman parempaan kuntoon. Myös appiukko oli kylässä, ja jännitimme yhdessä presidentinvaaleja suuren meren takana. 

Torstaina kuuntelin yhden luentotallenteen, osallistuin Zoom-tapaamiseen eräällä kursseistani ja tunsin itseni tyhmäksi, koska en osannut keskustella mielestäni tarpeeksi monipuolisesti. Tilasimme noutoruokaa Burger Kingistä, koska ideapankkini oli täysin loppu.

Juttelin äitini kanssa pitkän puhelun hyvin tärkeästä aiheesta ennen Zoom-tapaamista, ja olisin voinut jatkaa mielummin puhelua kuin aloittaa uudelleen opiskelun ;) Torstaina oli myös Touhin isänpäiväkahvit päiväkodin pihalla. Minulla oli tosi astmaattinen olo koko päivän.

Perjantaina luin aamun ja koin, etten lukemisesta huolimatta oikein ymmärtänyt, mitä artikkelissa yritettiin sanoa. Puolen päivän aikaan meillä oli Naakan vanhempainvartti, jossa todettiin, että Naakalla on mennyt koulussa hyvin. 

Tavoitteiksi asetettiin oma-aloitteisuuden lisääminen (varmistelee paljon, vaikka osaakin) ja chillaus (Naakka on näemmä perinyt minun kirjallisen kiinnostukseni ja isänsä kapeat kiinnostuksenkohteet :D ) 

Minä puolestani totesin, että tarvitsen hemmetin nopeasti yhden 90-vuotiaan teoksen seuraavan viikon kurssiesseetäni varten. Kiirehdin hakemaan sitä. Opiskelijakirjastossa (ja sen kellarissa) näytti tasan samalta kuin 15 vuotta sitten. Pyörin veivattavien hyllyjen välissä idioottina enkä löytänyt kirjaa. 

Oli pakko suunnistaa hissillä yläkertaan ja kysyä apua. Kirja löytyi onneksi palautettujen hyllystä, eli en ollut suunnistanut täysin väärin. En muista koko palautuskoria 15 vuoden takaa, niin en tajunnut katsoa siitä.

Kotiin päästyäni luin edelleen. Sitten Naakan ystävä tuli meille suoraan ip-kerhosta, jossa Naakalla oli vuorostaan ollut isänpäiväkahvit. Touhi meni naapuriin leikkimään ja minulla oli illalla hieronta. Presidentti valtameren takana selvisi (toivon mukaan) viimein.

  

Kurasyksyn helpotus

Tuntuu, että tarttumapintani lastentarvikkeisiin heikkenee ja heikkenee - niin moni asia on jo menneisyyttä, ja molemmille lapsille toimivat samankaltaiset ratkaisut. Nyt tuli kuitenkin eräs poikkeus. 

Viime talvi osoitti, että toppahaalari on käytännössä turha, mikäli talvi on sellainen kuin etelärannikolla viime vuonna. Meidän seudulla oli "pysyvä" lumipeite noin kahden viikon ajan, ja pulkkamäkeen ei päästy kertaakaan.Touhi rikkoi oman haalarinsa, kun se hankasi pikkukiviä vasten. Naakan haalari säilyi onneksi ehjänä. 

Nyt on erittäin leuto marraskuinen sää. Kesätakkeja astetta paksummat takit ovat jo käytössä, samoin ulkohousut. Viimeisen kuukauden aikana on ollut tosi märkää. Nyt on poutaisempi viikko, mutta sitä ennen ulkovaatteet piti pyörittää pesukoneessa joka päivä - ja jännätä, mahtavatko kuivua aamuun mennessä.

Ystäväni vinkkasi, että ainakin Touhille voisi ostaa haalarin - siis kurahaalarin. Olin katsonut moisia vähän ihmetellen, mutta viime talven talvettomuus ja vetiset säät saivat aikaan suunnanmuutoksen. Marssin kauppaan ja ostin touhille kurahaalarin, jossa on fleece sisäpuolella.

Haalaria on nyt käytetty viikko, ja se on ollut älyttömän helppo. Veikkaan, että ovat myös päiväkodissa tyytyväisiä, kun ei tarvitse kuravaatteita erikseen. Touhi itse on viihtynyt asussaan - tai ei ole antanut sen häiritä. 

Itse olen ajatellut, että olisipa tällaisia ollut myös silloin, kun Naakka oli pieni. Sanoin myös Naakalle, että voin hankkia hänelle vastaavan. Koska hän ei ihan suorilta ihastunut, en sitten hankkinut. Hän vetää omat kuravaatteet päälleen itse jos vetää, yleensä ne jäävät reppuun.

Touhi on aina viihtynyt ulkona. Itse asiassa, mitä kuraisempi ilma, sitä pahempi. Jos leikkiympäristö sisältää lätäkön, Touhin löytää useimmiten sieltä. Mikäli tulee veden lisäksi loskaa, Touhia ei meinaa saada sisätiloihin millään.

Touhi ei sinänsä ole paleleva - itse asiassa, hän ei ole neljän ikävuotensa aikana juuri koskaan sanonut, että on kylmä. Toki hänelle taataan lämpimät vaatteet, mutta mitään spesiaaliratkaisuja en ole hänen kanssaan tarvinnut.

Haalarista oli olemassa tummansininen vaihtoehto, mutta oranssi näytti pirteämmältä ja sopii Touhille mainiosti. Turvallisuuselementti on toki aina mukana - löydän oranssipukuisen lapseni muiden lasten joukosta oikein helposti. 

PS. Touhille löytyy myös toppahaalari, mikäli tarvetta tänä vuonna tulee ;) 

PPS. Luulen, että Touhi odottaa nyt myös kovasti lunta - sekin on upea leikkiväline.

PPPS. Kuten yleensäkin, iltaulkoilumme on täysin nollassa. En yksinkertaisesti saa itseäni lasten kanssa ulos iltaisin, kun on niin pimeää. Yleensä lumentulo kääntää tämänkin asian päälaelleen - sitä odotellessa.