Kotona flunssapotilaan kanssa (onneksi vain flunssaa)

Tällä viikolla toimin näemmä kotihoidon työntekijänä - Touhi palasi eilen keskellä päivää päiväkodista flunssaisena. Alamme jo oppia rutiinin: suoraan koronatestiin läheiselle näytteenottoasemalle (viereisessä rakennuksessa annetaan näemmä koronarokotuksia) ja vasta sieltä kotiin.

Kukaan muu ei ainakaan vielä ole flunssainen, joten etenemme flunssan osalta yhden lapsen politiikalla. Tällainen pikkuflunssa ei suoraan sanottuna tunnu oikein miltään, mikäli sitä vertaa Touhin aiempaan sairaushistoriaan.

Korvatulehdukset näyttävät nyt onneksi jääneen taakse - Touhi kerkesi sairastamaan kolmisenkymmentä (20 ensimmäistä kahden ensimmäisen vuotensa aikana) korvatulehdusta, joten olimme iltapäivystyksen vakioasiakkaita.

Kun muistelee tuota aikaa taaksepäin, se on melko sumuista. Elimme useamman vuoden tilanteessa, jossa kaksi tervettä viikkoa kerrallaan oli se normi. Sitten tuli korvasärkyä, kurkunpääntulehdusta ja paljon yskää. Touhi sai Ventolinea, hänet nostettiin pystyyn sängyssä ja vietiin välillä kylmälle parvekkeelle.

Pelottavia olivat tilanteet, joissa emme saaneet yskää ja hengenahdistusta laantumaan. Sitten mentiin päivystykseen saamaan avaavaa lääkettä tehostetusti - kerrankin jouluaattona. 

Tieteellistä perustetta minulla ei ole esittää, mutta minusta Touhin ihana persoonallisuus alkoi päästä valloilleen vasta, kun tautikierre helpotti - niin, että terveitä viikkoja kertyi kahden sijasta neljä. Kuka sitä jaksaakaan kehittyä, jos koko ajan sattuu.

Tästä kaikesta johtuen tämä touhin elämän ensimmäinen 7 kuukautta ilman hengitystieinfektiota tuntuu luksukselta!

Viime aikoina Touhi on ollut erityisen viehättynyt karttapallosta. Touhin isovanhemmat pohtivat aikanaan karttapalloa hankkiessaan, onko tämä nyt ollenkaan kiinnostava hankinta. No, Naakka katselee karttapalloa edelleen joka päivä, ja nyt siitä on viehättynyt Touhi.

Touhi löytää helposti esimerkiksi Suomen, Egyptin ja Australian, ja haluaa koko ajan oppia löytämään lisää maita. Hän myös tykkää jutella eri maista - mitä kaikkea maapallo pitääkään sisällään.

Nykyään Touhi myös tulee mukaan kaikenlaisiin askarteluhetkiin, vaikka mikään tällainen ei ollut hänen mieleensä aiemmin. Sunnuntaina koristelimme pajunoksia, ja hän olisi voinut jatkaa homma pidempäänkin, mikäli olisin itse viihtynyt kauemmin 50 sentin lumihangessa oksia hakemassa :D 

PS. Virpomaan ei tänä vuonna päästy, tai päästiin vähän, videoyhteyksin.

PPS. Taidamme Touhin kanssa vähän leipoa sämpylöitä.

PPPS. Minun on pakko tehdä tänään liikkuvuus- ja voimaharjoituksia. Hieronta pitäisi ottaa, relaksantteja haluan syödä säästellen ja viimeiset päivät ennen hierontaa ovat aina aika karseita. Koitan mennä liikkuvuusjutuilla ja piikkimatolla.

Jo koettua - äitiyspakkaus

Tunnustan, että käyn tsekkaamassa uutisjutut uusista äitiyspakkauksista joka vuosi...vaikka se juna taisi jo omalta kohdalta mennä :) Kun uusi pakkaus hiljalleen julkistettiin, ajattelin, että voisin sukeltaa hetkeksi muistoihin.

Esikoista odottaessa en miettinyt hetkeäkään, otanko pakkausta vai en. Pakkaus vauvanvarusteita tuntui ihanan kiehtovalta ja toisaalta tiedostin, etten itse asiassa osaa hankkia kaikkea tarvittavaa itse. Raskausaika ennen pakkauksen saapumista tuntui muuten todella pitkälliseltä.

Pakkaus tuotiin minulle kotiovelle, ja sen avaaminen oli kuin jokin iso joululahja. Vietin sen parissa aikaa, ja sitä availtiin ja tarkasteltiin kaikkien meillä tuolloin kyläilevien kanssa. 

Oliko äitiyspakkauksesta esikoisen kohdalla hyötyä? No todellakin oli - kaikki vaatteet myös olivat sopivia oikeaan vuodenaikaan - molemmat lapseni syntyivät vuoden "puolivälissä", jolloin talvihaalarikin oli oikeankokoinen talven koittaessa.

Minulla taisi olla paketti-into, kun odotin kuopusta. Niinpä meille ilmestyi myös toinen äitiyspakkaus. Muistot siitä ovat tavallaan hyvät, tavallaan osa siitä osoittautui vähän turhaksi. 

Ehkäpä suurin syy turhautumiseen ei ollut se, että meillä oli jo valmiiksi vauvanvarusteita. Koin itse vuoden 2016 pakkauksen tarvikkeet huonolaatuisemmiksi kuin vuoden 2013 pakkauksen. Hirveän moni vaate meni heti ekan pesun jälkeen haaleammaksi tai muodottomaksi.

Asiasta myös uutisoitiin tuolloin, ja joku vaate myös todettiin riskialttiiksi irtoavien osien takia...ja ylipäätään huonolaatuisuudesta valitettiin. Kuopuksen äitiyspakkauksen ottaminen oli ehkäpä virhe - puolustuksekseni voin sanoa, että tein sen vauvahuumassa.

Luin ilokseni, että ainakin viimeisimmässä pakkauksessa on Kelan mukaan panostettu vastuullisuuteen. Täytyy sanoa, että jo oli aikakin. On mielestäni irvokasta, että pakkaukseen haalittiin menneinä vuosina mahdollisimman paljon tavaraa mahdollisimman halvalla.

Tämä johti väistämättä siihen, että vaatteet varmaankin teetettiin halvimmista mahdollisista materiaaleista epäilyttävissä oloissa. En voi mennä sanomaan, etteikö näin tehtäisi osittain edelleenkin, mutta hyvä jos Kela on edes alkanut herätä asiaan. Suunnan pitäisi kaikessa vaatetuotannossa/ostoissa olla samanlainen.

Ottaisinko vielä äitiyspakkauksen? Mikäli odottaisin esikoistani, varmaankin ottaisin - samoista syistä kuin 8 vuotta sitten. Nuoremmalle lapselle en varmaankaan enää ottaisi. 

Luulen, että äitiyspakkauksen alkuperäinen tarkoitus, tasa-arvoinen alku kaikille syntyville suomalaisille, toteutuu suuressa määrin edelleenkin. Mielestäni tämä on isossa mittakaavassa todella hieno etu. 

Kuitenkin, mikäli tarvikkeiden kanssa mennään sellaiseen suuntaan, että suomalaisvauvan hyvinvointi on epäeettisen tuotannon vuoksi pois jonkun muun hyvinvoinnista, ei sellaista tuotantoa ole pidemmän päälle hyvä tukea. 

Kevät ja puutarhasuunnitelmat

Tällä viikolla on viimein tuntunut siltä, että talven selkä on alkanut taittua. Olen blogissani monta kertaa maininnut, etten elä odottaakseni kesää. Kesä ei ole minulle se juttu. Pidän kaikista vuodenajoista, ja tällä hetkellä odotankin kevättä.

Kevään tulon aistii muuten voimakkaimmin kuran määrän lisääntymisestä kotona. Meillä ei täällä kerrostalossa ole ns. kuraeteistä, joten on pakko siivota enemmän. Vaatteita meillä taitaa onneksi olla tarpeeksi nyt, kun Touhillekin tuli uudet välikausihousut.

Mitään kummoisempia "kevätsuunnitelmia" meillä ei huhtikuulle ole. No, toki on toive hyvistä ulkoilusäistä, ja niiden projektien jatkaminen, joita meillä on käynnissä. 

Olen huomannut, että moni asia myös tökkii: Naakan partio jatkuu etäpartiona, ja Meet-tapaamisia on nyt joka toinen viikko. Siinä välillä on tehtäviä, joita pitäisi kai alkaa tehdä. Voi, kun lasten harrastustoiminta saataisiin vielä tänä keväänä käyntiin niin, että edes ulkotapaamiset olisivat mahdollisia.

Sitten on taas asioita, jotka eivät töki ollenkaan: puutarhasuunnitelmat! Istutin eilen kirsikkatomaatteja ja maissia. Istutuspuuhia pitäisi jatkaa ainakin tavallisten tomaattien ja lehtikaalin osalta. 

Intoani jarrutti hivenen, kun pääsin pitkästä aikaa lenkille (hiihtoladut sulivat pois) palstan lähelle. Vaikka esimerkiksi kotitalon lähiympäristö on melko sula, palstallani on noin 40 senttiä lunta :D Ehkäpä täytyy vielä hieman odottaa.

Viime viikonloppuna sain onneksi siivottua parvekkeen melko hyvään kuntoon. Kukkien terälehdet ovat muuten pirullisia irrotettavia puulaatoista..ehkäpä toteutan sen pienenä palkkatyönä, jos lapset vaikkapa irrottelisivat.

Minulla oli muuten tasan kahden viikon työputki. Se olikin pisin keikkatyöni tähän mennessä. Oli mukavaa olla samassa paikassa niinkin pitkä aika. Kaukainen unelma, oma työpaikka, on valitettavasti vielä vähän kauempana edessäpäin.

Nyt on kuitenkin "välipäivä", vai voisiko tästä puhua melkeinpä pitkänä viikonloppuna. Ennen maailmassa olisin periaatteessa voinut vaikkapa lähteä viikonloppumatkalle jonnekin. Nyt lienee parasta keskittyä johonkin ihan muuhun.

PS. Naakka pääsee tänään (toivottavasti) kaverin kanssa kioskille. Saatan kyllä heidät ratikkakiskojen yli. "Toivottavasti" siksi, että tämä on palkinto hyvin menneestä kouluviikosta, joka on vielä kesken ;) 

PPS. Pohdin toteuttavani "leffaillan" huomenna lasten kanssa. Olemme katsoneet kaksi japanilaista animaatiota putkeen, joten nyt saattaisi olla jonkin toisenlaisen leffan vuoro. 

PPPS. Huomaan kangistuneeni. Olen nyt päättänyt tehdä jotakin vetreyttävää (monipuolisempaa liikehdintää kropalle) joka päivä. Katsotaanko, onko tästä jotakin hyötyä.

Historian kulkuja sekä romaaneissa että tv-sarjoissa

Olen lukenut viime aikoina lähinnä kirjoja, jotka olen lukenut joskus aiemmin. Aloitin jokin aika sitten lukemaan uudelleen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita. Mikäli Suomen historia 1800-luvun lopulta 1900-luvun ensikymmenille kiinnostaa, tämä kirjasarja kulkee kiehtovasti kyseisen ajan läpi.

Itse asiassa, innostus klassisen musiikin kuunteluun virisi juurikin lukiessa. Minulla on parhaillaan kesken sarjan osa, jonka miljöö on Sibeliuksen perheen kotiympäristö Järvenpään Ainolassa. Kun luen jotakin historiallista, uppoan yleensä käsillä olevaan ajanjaksoon.

Syrjästäkatsojan tarinoita - sarja on mielestäni inspiroiva. Yhteistä sarjan eri osille ovat historiallisuuden lisäksi erilaiset taidemuodot sekä kaikenlainen käsillä tekeminen. Sarjaa lukiessa herää innostus kirjoittaa, piirtää, maalata tai vaikkapa ommella. 

Katsoin myös loppuun Norjan kruununprinsessan elämästä kertovan Atlantic Crossing -sarjan Yle Areenasta. Tarina lähti mielestäni käyntiin hiukan hitaasti, mutta vei mukanaan sarjan puoleenväliin mennessä. 

Loppujen lopuksi ainoa hidastempoinen asia oli sarjan katsominen. En ehdi katsoa telkkaria läheskään joka ilta uutisia lukuun ottamatta. Nyt viikonloppuna olen kuitenkin ehtinyt ottaa pienen "spurtin" ja katsoin viimeisenkin osan.

Tätä sarjaa voin suositella, mikäli 2. maailmansodan historia ja toisaalta kuninkaalliset & muut maiden johtohahmot kiinnostavat. Tapahtumien vauhti nopeutuu, kun päästään alkuun, ja Sofia Helin sopii hyvin pääosaan prinsessa Märthaksi.

Arki on usein kovin hektistä, mutta yritän aina mahdollisuuksien mukaan irrottaa aikaa mielenkiintoisille kirjoille, tv-sarjoille ja edes joskus musiikillekin. Mielestäni lapseni ovat nyt kyllin vanhoja selviämään ne hetket itsekseen - tosin he nukkuvat yleensä kyseiseen aikaan :D 

Kun kirjastot ovat poissa pelistä, luen vähemmän kirjoja, jotka ovat itselleni täysin uusia. Jotakin toki välillä - minulla on vielä "Suon villi laulu" aloittamatta. Siitä ovat ilmeisesti pitäneet monet, joten aloittanen sen piakkoin. 

Itse asiassa, on todella mukavaa, että minulla on odottamassa yksi täysin uusi kirja. Toivon, että seikkaileminen kirjaston hyllyjen välissä voisi taas jatkua. Uskon, että sinne kaipaavat kovasti tällä hetkellä myös lapseni.

PS. Koska meillä on pitkästä aikaa Netflix, katson seuraavaksi loppuun Ritan uusimman tuotantokauden. 

PPS. Ehdinpäs tänään aloittaa Sibeliuksen sinfonioiden kuuntelun - noin 1,5 sinfoniaa on nyt kuunneltu.

PPPS. Kävin muuten ala-asteella luokkaretkellä Sibeliuksen Ainolassa Järvenpäässä. En tosin muista enää, mikä luokka tai vuosi oli kyseessä. Ainolan hieno, vihreä uuni jäi tuolloin mieleeni eniten. En olekaan vieraillut paikassa nyt aikuisena.

Muistelua, mutta ei onneksi vain sitä!

Yllätin itseni ja Naakan muistelemasta teatterissa käyntiä. Se oli syksyllä puolitoista vuotta sitten. Me kävimme katsomassa Koiramäen Suomen historian. Touhi oli vielä liian pieni osallistumaan, mutta me me Naakan kanssa nautimme täysin siemauksin.

Tänä syksynä olisi ollut ehdottomasti Touhin vuoro. Hän on satuiässä, ja nauttisi luultavasti teatterista todella paljon. Jopa päiväkodissa kiertävät teatteriryhmät ovat nyt tauolla, joten hän ei ole saanut teatterista edes maistiaisia.

Muistelumme heräsi, kun luin Naakalle iltalukemiseksi Miiru tanssii - kirjaa (kirjahyllystä ysäriltä). Siinä tanssijan urasta haaveillut Miiru muuttaa Lontooseen isotätinsä luokse käydäkseen balettikoulua. Olen itsekin nauttinut näiden lukuhetkien nostalgiasta valtavasti.

Kun aika tästä paranee, varaamme ehdottomasti liput teatteriin koko perheelle!

Minulla oli täysi työviikko, ja aloinkin olla perjantaina melkoisen väsynyt. Tänään heräsin ärsyttävän aikaisin, enkä viitsinyt enää jäädä kipeän selän kanssa makaamaan. Tänään on aikaa nukkua vaikka päiväunet, jos siltä tuntuu.

Naakka skippasi alkuviikosta etäpartion - luulen, että hän on vähän kyllästynyt. Kuvittelisin myös, että jos lähipartio onnistuisi, hän menisi tapaamisiin mielellään. Minusta skippaaminen on ok, Naakka on osallistunut melkein kaikkiin partiokokouksiin syksystä lähtien. 

Minulla olisi tänään vähän yhdistysasioita hoidettavana (ei onneksi yli voimien) ja multaa pitäisi tilata puutarhapalstalle (jee, puutarhakausi alkaa ainakin jossain vaiheessa). Tosin kohta pitäisi alkaa aivan järkyttävä lumipyry :D 

Minulla on edelleenkin kevätvaatteiden setviminen vähän kesken. Naakalla on nyt, luojan kiitos, varsilenkkarit, mutta Touhilla ei. Takkeja ja housuja on jo melkein tarpeeksi - jopa rva:lla on välikausihousut. 

"Kirppiskaappi" on varsin täysi edelleen, joten sitäkin voisin vähän työstää tänä viikonloppuna tyhjemmäksi. Ehkäpä koitan jopa pistää jotakin kirppisryhmään myyntiin. Ylipäätään, muutama muukin paikka kaipaisi meillä siistimistä.

Elämässä on sinänsä ihan mukavaa, että on puuhasteltavaa. Olen kuitenkin huomannut, että se muuttuu stressitekijäksi kiireen ja paineen alla. Siksi olen opetellut jättämään projektit (kuten sen kirppiskaapin) sivummalle, jos on oikein kiire. Katsotaan, mihin kaikkeen tänään ennätän :)

PS. Meille on tulossa pieni kirjalähetys - haen sen tänään, ihanaa :)

PPS. Olemme tiettävästi selvinneet taas yhden viikon ilman koronaa. Terveiset päättäjille: eristäytyminen on todella hankalaa, mikäli työ on lähityötä, ja perheessä on koulu- ja päiväkoti-ikäinen lapsi.

PPPS. Arjen tiimellyksessä huomasin, etten ole kuunnellut pitkään aikaan musiikkia. Olen jopa ajatellut, että voisin kerrata hieman klassista musiikkia. Kerron, mikäli suunnitelma etenee. 

PPPPS. Naakan piirtämisharrastus (mainiota) on revennyt joka suuntaan. Nyt on menossa kansallispukuvillitys. Hän on piirtänyt varmaankin sata hahmoa eri kulttuurien kansallispuvuissa. Mallit hän katsoo tietokoneelta.

Ruoka-apu on ruoka-apua...piste.

Itseäni on pohdituttanut viime päivinä kouluruokailu. Siitä osallinen ei ole vasta kuin tyttäreni (tosin Touhi taitaa syödä suureksi osaksi samaa päiväkodissa), jolle kouluruoka maistuu vaihtelevasti. Ei siksi, että purilaiset kiinnostaisivat vielä 7-vuotiasta kotiruokaa enemmän vaan siksi, että hän on edelleenkin nirso kaikelle uudelle. 

Me emme siis ole noutoruokaviikoilla toisin kuin yläkoululaisten vanhemmat. Ruuan kunnioitus on asia, joka on iskostunut mieleeni lapsuudesta. Sinänsä lapsuudenkotini oli rento ruuan suhteen - meitä oli kaksi todella nirsoa sisarusta, eikä erikoisuuksia tästä syystä harrastettu. Ruokaa piti silti kunnioittaa.

Kuitenkin, moni suomalainen vanhempi on ollut loukkaantunut lapsen saamasta noutoruuasta. On ollut liikaa eineksiä, ei tarpeeksi ruokaa kasvavalle lapselle, liian vähän kasviksia jne. Tätä kuunnellessani en voi kuin ihmetellä, mihin tietty käytännöllisyys on kadonnut.

Jos jokin ruoka-annos ei oppilasta miellytä, sen voi rva:n käsityksen mukaan syödä joku muu perheenjäsen. Ruuat voi vaikkapa käyttää perheessä, ja hankkia säästyneillä rahoilla lapselle lounas, joka miellyttää enemmän. Uskon, ettei todella vähävaraisilla edes ole en tykkää -ongelmaa.

Pohdin sitäkin, että onko ruuasta valittajilla käsitystä, että suuri osa kouluruuastakin on itse asiassa einesruokaa ;) Entä siitä, että heidänkin pilttinsä saattaa lähiopetuksessa kuulua niihin lukuisiin oppilaisiin, jotka ottavat teelusikallisen ruokaa ja jättävät senkin syömättä.

On toki otta, ettei koko ruokakassin sisältö ole täysin ravintosuositusten mukainen. Kuitenkin, suuri osa kotona tarjottavasta ruuasta on perheen toiveiden mukaista, koska koulussa tarjotaan vain lounas. 

Kanssani voi toki olla eri mieltä, mutta mielestäni suuri osa suomalaisista on hieman vieraantunut terveestä suhteestaan ruokaan ja ravitsemukseen. On ryhmä, joka kontrolloi todella paljon syömisiään ja sitten ovat ne, jotka ovat siellä toisessa ääripäässä.

Mietin, miten kotien ilmapiiri vaikuttaa lapsiin? Eikö olisi hyvä, jos ihminen kykenisi erikoistilanteessa syömään einestä/monipuolisesti erilaisia kotiruokia, vaikka saisikin normaalisti päättää siitä, mitä suuhunsa pistää.

Sinänsä tämä voisi olla kodille hyvä harjoitus kokeilla sellaista, mitä ei normaalisti syö. Sitten voisi ainakin perustella, miksi ei koske tietynlaiseen ruokaan. Meillä ei ainakaan syödä tätä - huudahtelut ovat rva:n mielestä tässä koronakriisissä hieman...lapsellisia.

Koronapäivitys, jumppa ja talvi

Tällä viikolla meillä on ollut edelleen koronatilanne hyvin lähellä. Touhin päiväkodin naapuriryhmässä on useita tartuntoja, myös lapsilla. Brittimuunnoksen myötä näyttää kumoutuneen tuo, ettei korona iske helposti lapsiin.

Minulla on ollut nyt vähän vähemmän töitä, mikä tuntuu itse asiassa juuri tällä viikolla ihan hyvältä jutulta - saanpahan taas keploteltua monta päivää vähän enemmän eristyksissä. Kotona kaikki tuntuu rullaavan suhteellisen hyvin.

Eilen selvisi kymppiuutisista, että  HUSin alueella vain alle puolet terveydenhuollon henkilökunnasta on rokotettu. Tämä oli ainakin itselleni shokeeraava yllätys - luulin, että henkilökunta on jo rokotettu ja nyt rokotetaan ikäihmisiä.

Säät ovat toden totta vaihdelleet. Toissapäivänä meille satoi äkkiseltään useampi kymmenen senttiä lunta. Eilen lämpötila laski pariinkymmeneen pakkasasteeseen. Nyt meillä on tästä kaikesta puolet, eli toisin sanoen pakkasta on kymmenisen astetta ja lunta sataa, mutta ei kovaa.

Olen taas innostunut jumppaamaan vähän enemmän. Samoin kävelyaskelia on tullut useana päivänä se 10 000 (toissapäivänä jopa siinä lumimyrskyssä). Kotona olen jumpannut enimmäkseen käsiä kahvakuulalla tai ihan kehonvastuksella.

Jumppaaminen näyttää tekevän kehon lisäksi hyvää myös mielelle - olen normaalisti niin p*rkeleen henkinen, että ajattelun saralla keittää yli harva se päivä. Aivotkin kuulemma tykkäävät varsinkin pienistä koordinaatioharjoituksista.

Lapsillakin on ollut tällä viikolla paljon ulkoilua, sekä koulussa että päiväkodissa. Naakalla on koulussa jonkinlainen spesiaaliviikko - he tekevät joka päivä jotakin tavallisesta poikkeavaa. Eilen oli eväsretki metsään (hokasin eväiden laiton & retken neljä minuuttia ennen kuin Naakan piti lähteä kouluun). 

Viime päivinä olen pohtinut sitku-elämän käsitettä. Mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana on puhuttu paljon, siis mediassa, että haaveita jne. täytyy toteuttaa...että sitten kun -elämä ei ole hyvä juttu. 

Tässä on mielestäni kaksi puolta. Toisaalta olen samaa mieltä - elämä on oikeastaan valtavan lyhyt, ja on harmi, jos tietyt asiat vanhana kaduttavat. Toisaalta sitten...olen omassa elämässäni todennut haaveilemisen aivan erityiseksi voimavaraksi. Se on usein hauskempaa kuin asioiden toteutus.

Tavallaan korona-ajan hyvä ja huono puoli samanaikaisesti näyttäisi olevan, että todella monia asioita toteutettaessa tulee vastaan niin paljon käytännön esteitä, että valtaosa ihmisistä elää aikamoista sitku-elämää, tahtoipa sitä tai ei :D 

Haluan ainakin ajatella, että arvostan korona-ajan jälkeen tietynlaista vapautta.Todennäköisesti "sopeudun" kuitenkin melko nopeasti taas uuteen normaaliin. Sitten lopulta, kollektiivisesti taidamme olla samassa veneessä enemmän kuin vuosiin - ehkäpä silläkin on hyvät, toivottavasti kauaskantoiset vaikutukset.

PS. lastemme "päiväsijoituspaikkojen" tilanne elää koko ajan. Toivomme kuitenkin voivamme välttää koronan edelleenkin.

PPS. olen iloinen pienestä kuntoilukipinästä - keväisiin säihin se ei ainakaan tämän viikon perusteella voi liittyä :D 

PPPS. Olemme pitkästä aikaa alkaneet pelailla lasten kanssa hieman lautapelejä - ehkäpä kirjoitan siitä vähän myöhemmin.

Korona-ahdistusta ja kauppareissuja lasten kanssa

Olen huomannut, että koronatilanne on viime aikoina ahdistanut minua enemmän kuin aiemmin. Teen keikkatyötä ja voin olla viikon jokaisena päivänä tekemisissä eri ihmisten kanssa. Osaan työpaikoista kuljen joukkoliikennevälineillä.

Meilläpäin koronaluvut ovat korkeat ja vielä kasvamaan päin. Vaikka olen pääasiassa tyytyväinen Suomen koronastrategiaan, kuulun samalla "avainryhmään" eli teen työtä ihmisten parissa, turvavälejä ei pysty noudattamaan, suurin osa kanssaihmisistä on ilman maskia ja työpaikkakin vaihtuu koko ajan. 

Astmaoireeni eivät ole juuri helpottaneet, mutta pysyvät jotenkuten kurissa lääkityksellä. Maski haittaa hengittämistä, mutta en uskaltaisi olla ilman. En kuitenkaan kuulu ensimmäiseen riskiryhmään, vaan siihen toiseen. Luultavasti rokotusvuoroni on joskus kesällä.

Ei pitäisi miettiä, mutta tulee kuitenkin joskus mieleen, että minua pari vuosi kymmentä vanhemmat henkilöt, jotka tekevät etätöitä/ovat eläkkeellä, tulevat ikänsä puolesta minua ennen. Ylipäätänsä, olen vuorossa varmaan miljoonan sellaisen jälkeen, joilla on mahdollisuus eristäytyä ja pysytellä kaukana ihmisjoukoista.

Tätä ei parane pohtia liikaa, mutta joskus koronalta suojautuminen tuntuu todella vaikealta.

Sinänsä on mukavaa, että työtä on nyt alkanut olemaan. Samalla koitan ajatella kaikenlaista mukavaa, mitä on suunnitteilla. Öö, ainakin meillä on suunnitteilla kevät! 

Naakka vihaa ikäistensä lasten tapaan vaatteiden sovittamista. Tosiasia kuitenkin on, että Naakan ainoat sopivat kengät ovat Kuoma-talvikengät. Kiukuttelun myötä keksin, että otamme ostosretkelle mukaan Naakan kaverin, ja koska minun hermoni riittävät ostosretkeen 7-vuotiaiden kanssa, päätin saada homman toimimaan.

No, 7-vuotiaat laittoivat homman toimimaan. Tuntui, että heille oli elämys olla "yksin" kaupassa. Naakka sovitti varsilenkkarit täysin ongelmitta, ja kärräsin lapset ihmettelemään leluosastojen tarjontaa. Myös pääsiäiskoristeosasto oli hitti.

Kuulin pientä napinaa ruokaosastolle siirryttäessä, mutta kaveruksilla oli sielläkin hauskaa - ja itse asiassa minullakin, kun "koronaeristetyt" 7-vuotiaat pääsivät kerrankin oikeaan ruokakauppaan. Jos aikuisten, niin lastenkin elinpiiri on nykyisin kapea. 

PS. Ostin Naakkaselleni varsilenkkarit kokoa 33. Iso tyttö jo!

PPS. Alakuva ei ole ostosreissultamme, vaan kauppareissulta Touhin kanssa - lisko nimeltä Sisilisko pääsi silloin kauppaan :)

PPPS. Myös Touhi tarvitsee uudet kengät, ja itse asiassa minäkin. Niiden aika tullee vähän myöhemmin.