Kesän alkajaisiksi

Tämä työviikko on ollut pitkä, mutta onneksi se on nyt ohi. Minulla on pitkästä aikaa ihan lautantaifiilis, tänään chillailen lasten kanssa kaikkea mukavaa.

Tätä kirjoittaessani juon kahvia ja pohdin, miten moni asia on elämässäni ihan hyvin. Olen menossa kohti uutta, saamme pitkästä aikaa tavata läheisiämme edes vähän enemmän ja lisäksi sukuumme syntyi eilen uusi, pieni ihminen. Onnea sille suunnalle :)

Tämä kevät on monen loppu ja portti uuteen alkuun. Elämä on kaksi viimeistä vuotta ollut melko tasaista, syksyllä opintielle lähtevät sekä rva että Naakka.

Naakalle tuli pienoinen kriisi, kun hän kuuli pari päivää sitten opettajansa vaihtuvan. Hänhän on käynyt koululuokassa kuunteluoppilaana koko kevään, joten ensi vuoden kuvio oli hänelle suurin piirtein tuttu.

Uusi opettaja aiheutti itkun ja hetkellisen epätoivon (häntä ei siis edes vielä tavattu), mutta nyt Naakka taitaa ymmärtää, että muutoksia tulee, ja syksy on mahdollisesti hyvinkin onnistunut, vaikka luokan aikuinen tulee tutuksi vasta myöhemmin.

Nyt Naakka menee päiväkotiin juhannukseen saakka, ja taas uudelleen pariksi viikoksi elokuussa.

Touhin kevät on mennyt erittäin hyvin. Hänellä on oma poikajenginsä, joka pysyi päivähoidossa koko korona-ajan. "Poikajengi" on varsin kuvaava sana Touhin sosiaalista elämää luonnehdittaessa. Hän elää parhaillaan hyvin jaottelevaa vaihetta - on tyttöjen ja MIESTEN jutut :D

Rva itse on pikemminkin sukupuolineutraaliuteen kallistuva, vaikka ei mielestään mikään ääriajattelija olekaan. Luulen kuitenkin, että Touhin elkeet liittyvät enemmänkin ikävaiheeseen kuin siihen, miten hän mieltää miesten ja naisten maailman.

Touhi alkaa nyt olla sillä hilkulla, että yövaipasta päästään kohta eroon. Vessahommat sujuvat häneltä muutenkin tosi hienosti. Hän on muutenkin varsin toimelias ja oma-aloitteinen nuori mies.

Minä itse koitan puolestani keskittyä vähän kesään enkä tulevaisuuden murehtimiseen. Toki vähän opiskelen, mutta yritän myös keskittyä asuntoautoiluun, mökkeilyyn ja kasvimaahan ja nauttia nyt, kun se on mahdollista.

Toki tämä lapsiarki on juurikin sellaista, että mestaroin päivät jollakin tavalla tilanteen mukaan. Aikaiset herätykset ottavat voimille, lapset olivat tänäkin aamuna täydessä vauhdissa kello 5.45.

Lapsiarjesta puheenollen, lapsilla, varsinkin Naakalla on varsinaiset peikkotukat! Ajattelin tänään vähän saksia, josko sitten näyttäisi edes vähän siistimmältä. Huomenna teemme kauan odotetun vierailun maaseudulle!

Pääsin opiskelemaan!

Tuttu, turvallinen ja totuttu pitää kuin pitääkin jättää taakse. Rva sai nimittäin opiskeluoikeuden, ja siirtyy täten ensi syksyksi yliopistolle suorittamaan tulevasta tutkinnosta puuttuvia kursseja (suuri osa on jo valmiina, kyseessä on eräänlainen muuntautuminen toisiin työtehtäviin).

Opiskelu alkaa jo itse asiassa kesäkuusssa, siis ensi maanantaina. Ensimmäinen (ja toinenkin) kurssi on verkkokurssi, ja onnistuin jo tietenkin temppuilemaan sekä sähköpostiin pääsemisen että profiilikuvan laittamisen kanssa.

Tein jo ennakkotehtävänkin, vaikka en vielä palauttanut sitä. Verkkokurssi ei ole minulle kovin tuttu alue, mutta sain onnekseni ainakin kurssin sivut auki ja kaikki näytti toimivan.

Elämästäni putoaa nyt pois muun muassa kuukausipalkka. Se onkin hieman epämukava ajatus, kun on tottunut säännöllisiin palkkatuloihin viimeiset kaksi vuotta. Toisaalta, se kaksi vuotta ei itse asiassa ole myöskään kovin pitkä aika.

Tämä tuleva opintojakso kestää vain syyslukukauden. Kevät tammikuusta alkaen on jälleen avoinna. Tammikuussa haen seuraaviin opintoihin näiden aiemmin suoritettujen perusteella, ja jos pääsen, tuleva opintojakso on yksivuotinen.

Suuri ero aiempiin opintovaiheisiini on, että olen nyt kahden lapsen äiti. Opiskelu on siis pakko ajoittaa ja aikatauluttaa hyvin, koska se ei näin pienten lasten läsnäollessa onnistu. Myöskään minkäänlainen yöopiskelu ei rva:lta tule sujumaan.

Miltä tuntuu ryhtyä taas opiskelijaksi? Ajattelen, että tällä elämänkokemuksella opiskelu on varmaankin monella tavalla antoisampaa kuin nuorempana. Uskon, että saan asioista enemmän irti kuin aiemmin.

En ole kovinkaan pitkään ajatellut ryhtyväni uudelleen opiskelemaan - itse asiassa homma on valjennut minulle parin viime vuoden sisällä. Olin pitkään sitä mieltä, että opintoja on tarpeeksi, kunnes totesin, että uranvaihto on edessä joka tapauksessa.

Kun viimeksi opiskelin...no, yliopistolla oli vielä piirtoheittimet :D Älypuhelimetkaan eivät olleet vielä kuvioissa...siitä puhuen, voinko mennä luennolle vihkon ja kynän kanssa? Vai tehdäänkö siellä muistiinpanoja enää ollenkaan. Mieleltäni en tunne vanhentuneeni opiskeluajoista, muutos näkyy vain peilistä.

PS. Onneksi tässä on kuitenkin kesä välissä, ennen kuin täytyy todella alkaa kokopäiväisesti opiskella.

PPS. Sisäänpääsy aiheutti ensin pienimuotoisen paniikin, en osannut edes olla iloinen. Hetken mietittyäni totesin, että yes, olen menossa eteenpäin!

PPPS. Vahvuuksiini ei näemmä kuulu elämänmuutoksien ottaminen rennosti - olen jo ehtinyt panikoida vaikka mitä.

Herkkä, huolehtivainen lapsi ja tämä kevät

Täytyy myöntää, etten tällä viikolla enää kestänyt täyttä koronaeristystä - siis eristäytymistä ystävistä. Minulle alkoi tulla ahdistusoireita, ja koska myös esikoiseni oireilee, katsoin parhaaksi lieventää sääntöjä hieman.

Helatorstaina lähetin Naakan pihalle kaverinsa kanssa. Painolasti lieventyi huomattavasti - Naakka on hyvin huolehtiva lapsi, ja on pohtinut korona-asiaa kevään aikana ihan liikaa. Viime aikoina hänelle on tullut tietynlaisia pelkoja, jotka muistuttavat pakko-oireita.

Koska tiedän tästä ilmiöstä varsin paljon, totesin, että nyt tyttäremme on vastoin hallituksen määräystä käytävä viimein ulkona kaverin kanssa.

On lapsia, jotka elävät tässä ja nyt, ja purkavat poikkeustila-ahdistuksensa vaikkapa satunnaisilla raivareilla. Sitten on meidän Naakka, joka itkee jo valmiiksi, ettei korona vain tarttuisi meidän kauttamme isovanhempiin, mikäli tapaamme meitä tulevaisuudessa ulkosalla niin, että meillä kaikilla on maskit.

Varsin moni meidän ympärillämme on nähnyt isovanhempiaan ulkosalla koko ajan tai jo nyt monta kertaa, mutta omalle tilanteellemme emme voi mitään. Nämä ovat huolia, jotka meidän aikuisten tulisi kantaa. Milläs kannat, kun lapsella on aivot ja hän tykkää ajatella?

Ylipäätänsä, onko herkkien, ajattelevaisten lasten mielenterveyttä suojeltu tänä keväänä tarpeeksi?

Me teemme toki, minkä voimme. Koulujen avautuminen toi selvästi Naakan elämään kauan kaivattua normaaliutta, mutta toi selkeästi samalla myös patoutuneita traumoja esiin. Veikkaanpa, että muitakin Naakan kaltaisia on.

Kävimme yhdessä Naakan kummitädin kanssa istuttamassa lehtikaalin taimia kasvimaalle toissapäivänä. Naakan kummitäti on hyvin pitkäaikainen ystäväni, ja sopii mukaan perheemme arkeen mainiosti - onneksi mekin sovimme hänen arkeensa.

Häntäkään emme ole juuri nähneet kahteen kuukauteen, ja nytpä sitten näimme. Lähdimme myös ex-tempore ajamaan grillikioskille hakemaan evästä ja söimme eväät puistossa. Lasten kasvoille tuli tästä kaikesta kestohymy.

Olemme oppineet, että pahinta tässä kaikessa on ollut eristäytyminen läheisistä. Toisena tulee pelko, että sattuu jotakin ikävää, lähinnä korkeamman riskiryhmän läheisille.

Pesemme edelleen käsiämme ja suojaudumme, mutta jostakin on jo pakko keventää.

PS. Asuntoautomatkaan on enää neljä viikkoa - iik! Saa nähdä, pääsemmekö Suomen rajojen ulkopuolelle.

PPS. Naakkasen pelot pyrimme hoitamaan kuntoon, parempaa on onneksi jo näkyvissä <3

PPPS. 7-vuotiaani on minulle oikea ihme, olen niin onnellinen, kun sellainen on minulle tuotu.

Touhin tulehduskierrepäivitystä ja se vieras kieli

Viikkoon on taas mahtunut paljon. Olen ollut töissä työpaikalla, ja näillä näkymin olen siellä jatkossakin. Hieman on pää pyörällä muutoksista, ja on taas pitänyt totutella uudenlaiseen todellisuuteen.

Touhin korva- ja nielurisa-asiaan tuli taas päivitystä. Emme sentään ole olleet kipeänä, ja eiväthän ne korvat vaivaa, jos ei tule flunssaa. 

Joka tapauksessa, korvaklinikalta soitettiin. Sovimme, että asiakkuutta jatketaan vuoden loppuun asti, eli ei tarvitse edetä lähetteellä (mikä onkin kokemuksemme mukaan yli puolen vuoden keissi) vaan toimitaan heti, jos tarvitsee toimia.

Nielurisa oli todettu suureksi, mutta toisaalta poika on saattanut kasvaa ja nielurisalla on enemmän tilaa. Touhi itse on ollut tänä keväänä todella terve poika - ei kyllä ihmekään, kun juuri missään ei sairasteta juuri mitään.

Elämme tietyllä tavalla samassa tylsistymisen tilassa kuin aiemminkin. Päivät kyllä täyttyvät tekemisestä, mutta mieli ei enää jaksaisi elää koronaympäristössä. Jos vielä huhtikuussa jaksoin keksiä kaikenlaisia tempauksia kotosalla, minua ei itseänikään huvita olla kovin luova...koska on pakko olla luova.

Luovuus ei ainakaan itselläni oikein kehity silloin, kun täytyy, hmm, luovia. Ruuat, mitä olen aina halunnut kokeilla ja askartelut, joita olen aina halunnut näperrellä, menivät jo. Nyt kaivattaisiin ihmisjoukkoja, esteetöntä kulkemista ja museoita, elokuvateattereita jne. :D 

Toki elämme edelleen kiltisti tässä tilanteessa. Yksi hauskuus on ollut, että Naakan kanssa on voinut lähteä pelaamaan puhelimilla ulos. Olin vuosia pelaamatta Nianticin Harry Potteria, mutta nyt olen käynyt Naakan kanssa pari kertaa pelaamassa. 

Olen pitkästä aikaa muokannut ruokavaliotani terveellisempään suuntaan (ei vehnää eikä sokeria) No, vehnän kanssa olen hieman luistanut, sitä kun sattuu olemaan leivässä kuin leivässä...eikä se sokerin määräkään ole ollut niin kovin suuri, mutta nyt se on joka tapauksessa olematon. 

Odottelemme kaikki jo todella paljon, että sää muuttuisi lämpimämmäksi. Räntäsateet tuntuvat väistyneen, mutta rakeita putoaa taivaalta täällä pääkaupungissa joka päivä. 

Jos hyppäämme ajatuksissamme kesän yli, on Naakan kaksikielinen koulun aloitus jo todella lähellä. Hän on onneksi saanut vieraan kielen opetusta myös korona-aikaan, minkä järjestämisestä olemme kiitollisia. 

Olen pohtinut, kerronko tuon kielen, mutta ehkäpä uskaltaudun sen tekemään: tuo kieli on pohjois-saame, jota toivon mukaan opimme seuraavien vuosien aikana kaikki. 

Katsaus ysäriin

Ysäri on ollut jo kauan muodissa - siis ainakin jos nuorten vaatemuotia ja toisaalta ikäisteni (ja vähän vanhempien) retroilun muodissa. 2000 luvun alkuvuosina en kyllä olisi ikinä uskonut, että ysäri tulee muotiin :D

Omat ysärimuistoni ovat monella tapaa ristiriitaisia. Olin 9-vuotias, kun ysäri alkoi ja 19-vuotias, kun se loppui. Suurelle osalle ristiriitaisuudesta antanee selityksen oma murrosikä ja teinivuodet.

Ysärin alussa olin alakoulun ensimmäisillä luokilla. Ihan vuosikymmenen alusta en muista esimerkiksi musiikista kuin Raptorin ja ehkä Anna Hanskin. Toki alkaisin muistaa enemmän, jos käyttäisin enemmän aikaa muisteluun.

Ysärin alussa minä leikin leluilla ja kuuntelin vielä lastenlaulujakin. Ystäväni-kirjat, Viisikot, partio ja sen sellaiset olivat in. Vaatteista en perustanut, kunhan sellaiset olivat päälläni, kun lähdin ihmisten ilmoille.

Vuonna -94 aloitin yläasteen. Silloin jylläsi techno tai nykykielellä ehkä eurodance. Seiskaluokalla piti olla iso flanellipaita ja sen alla poolopaita. Iso anorakki ja maiharit olivat myös must.

Kasiluokalla muoti muuttui - yhtäkkiä pitikin pukeutua tiukkaan paitaan, jonka rintamuksessa luki mainioita sloganeita kuten "kiss me". Jotkut värjäsivät tukkansa shokkiväreillä. Se techno oli vieläkin muodissa.

Ysiluokalla tuli paksupohjaisia kenkiä, Jyrki-iltapäiväohjelma, Rasmus ja sen sellaista. Onnekkaimmilla oli Nokian puhelin, mutta matopeliä ei ollut vielä keksitty. Atk-tunnilla sai kokeilla internetiä, mutta se oli ainoastaan opettajan koneessa.

Vuonna -97 menin lukioon.  Tästäkään ajasta minulla ei ole sen kummempia vaatemuistoja, paitsi että hip hop -tyyliset isot vaatteet olivat muodissa, tykkäsin Lauryn Hillistä ja Puff Daddysta. Telkkarista piti katsoa Secret files.

Puolivälissä lukiota aloin pitää muotia typeränä ja vastustaa sitä :D Minulla oli paljon kirppareilta bongattuja hippihenkisiä vaatteita, ja Punk-tyylinen musiikki astui kuvioon. Vastustin ajan muotia kuten kaikkea, joka oli koristeltu glitterillä.

Kun vuosikymmen loppui, täytin 18 vuotta. Koska siirryin vuosikymmenen aikana lapsuudesta nuoruuteen, ysäri tuntuu ehkä siksi todella tapahtumarikkaalta vuosikymmeneltä. Minusta tuntuu, etten erota 2000-luvusta oikein mitään, 2010-luku on minulle vuosikymmen, jolloin minusta tuli äiti. Ehkä erotan tulevaisuudessa näistäkin jotakin erityistä.

PS. En ole ollut koskaan ysäribileissä.

PPS. Jos jotakin ysäriajasta oikeasti nostalgisoin, se on tv-sarjat, erityisesti suomalaiset. Olen sitä mieltä, että sen tasoisia telkkarisarjoja ei enää osata tehdä.

PPPS. Ysärin alkuvaiheesta muistankin nyt New Kids On The Blockin :D ...fanitin, koska isommat tytötkin tekivät niin.

Koulut avattiin - lapsemme saivat lisää kavereita

Mikähän siinä on, etten ole kauheasti mainostanut lastemme päivähoidossa oloa parin viime kuukauden aikana. Olemme toteuttaneet muut rajoitteet, mutta en keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää lapset päivähoitoon tai lomauttaa itseni, siis palkattomasti.

Valtavan moni siirtyi etätyöhön maaliskuun puolen välin jälkeen. Sen sijaan rva:n työt sijaitsivat sekä työpaikalla ihmisten parissa että kotona etäyhteyksien päässä. Minulla oli myös vaitiolovelvollisuus asioista, joita puhun asiakkaiden kanssa.

Työpaikalla kävin noin kaksi kertaa viikossa. Pohdin, ottaisinko lapset kotiin muina päivinä ja yrittäisin hoitaa työni etäyhteyksillä. Totesin hyvinkin nopeasti, että en pysty siihen. Meillä riskiryhmäläisiä olivat lähinnä minä ja Touhi.

Lapseni ovat valtavan tapauskollisia. Heidän kanssaan ei ole koskaan toiminut, että päivärytmi muuttuu epämääräisesti. 5 "työpäivää" ja kaksi vapaapäivää ovat toimineet koko ajan hyvin. Kiukkua tulee siitäkin, jos haen väärään aikaan tai väärässä järjestyksessä.

Samaan aikaan uutiset toitottivat suurin piirtein viestiä, että me kaikki kuolemme...suoraan sanottuna maaliskuun loppuviikot olivat kamalia.

Siispä tein lasten isän kanssa yhdessä päätöksen, että lapset jatkavat päiväkodissa ja eskarissa. Se oli meille suuri helpotus ja samalla huolenaihe. Koko ajan on ollut taustalla pelko, ovatko käsienpesu jne. riittävä tapa suojata lapsiamme.

Tosiasiassa tämä aika päivähoidossa on ollut valtavan hyvää. Naakan ryhmässä on ollut 6 lasta, normaalisti yli 20. Touhin ryhmässä on ollut 4 lasta, sielläkin on normaalisti yli 20. Nämä kuukaudet ovat olleet historiallisen rauhallisia.

Koska lapsia on ollut vähän ja perheillä on oletettavasti myös ollut hyvin vähän sosiaalisia kontakteja, emme mekään ole näinä kuukausina sairastaneet mitään. Se on ollut varsinkin infektiokierteistä kärsineen Touhin elämänlaadun kannalta upeaa.

Rajoitukset jatkuvat - vieläkään emme kyläile eikä meillä käydä kylässä. Lapset tapaavat kavereitaan harvakseltaan ulkona. Isovanhemmat eivät ole kuvioissa ollenkaan, riski olisi liian suuri.

PS. Vaikka huolta on ollut, päivittäinen elämä on sujunut hyvin.

PPS. Nythän koulut taas aukesivat - se tuo eteemme uudenlaisen tilanteen pariksi viikoksi - tosin meidän lasten kesäloma alkaa totuttuun tapaan vasta juhannuksesta.

PPPS. Erityisesti Naakka oli ilahtunut, sillä hänen ryhmässään ei pariin kuukauteen ole ollut kuin poikia :D

Herman ja mukavia asioita säästä huolimatta

Kaikenlaisen toiminnan keskeltä sitä löytääkin itsensä. "Keppieläimet" ovat asustaneet meillä nyt viisi päivää, ja niitä on hauska tarkkailla. Hoito on tähän mennessä ollut superhelppoa, ja ilmeisesti se on tepsinyt, koska otukset ovat hengissä.

Yksi otus, Herman,  on hieman muita suurempi. Se maastoutuu myös mielestäni parhaiten. Tänään se on näemmä keskittynyt jäljittelemään suoraa oksaa...

Tomaatin ja tuoksuherneen taimet ovat jo hyvässä vaiheessa. Alkaisin jo istuttaa parvekkeelle ellei sää olisi noin pirun kylmä. Lunta on tällä viikolla tullut lähes joka päivä, tänään kastelin varpaani aamulla matkalla töihin, lenkkarit & lumisohjo eivät ole ollenkaan toimiva yhdistelmä.

Puutarhapalstalla pitäisi ehdottomasti vierailla, mutta tänään (tai edes huomenna) siihen ei ole minkäänlaista mahdollisuutta. Olen eniten huolestunut kukkapenkin alustani, sieltä pitäisi käydä raa`asti poistamassa nurmikkoa.

Tällä hetkellä hyytävä keli lähinnä kiukuttaa, vaikka ei se tietenkään kiukuttelemalla parane. Ehkäpä pari huonosti nukuttua yötä kiukuttavat lopulta enemmän kuin sää - on tänään ollut mukaviakin hetkiä.

Lisään vielä loppuun kuvan Naakasta uuden puhelimensa kanssa. Kuka on otettu Naakan syntymäpäivänä, jota juhlimme viikonloppuna. Puhelin oli kyllä mieluinen lahja, ja se on todellakin käytössä edelleen :D

Vielä meille ei ole tullut kovin paljon keskustelua sopivasta puhelimen käytön määrästä. Puhelin on toiminnassa 7-19, eli näiden aikojen ulkopuolella ei voi käyttää muuten kuin soittamiseen. Naakka lopettaa aika kiltisti puhelimen käytön, kun hänelle siitä huomauttaa.

Symppistä on, kun hän lähettelee viestejä ystävälleen. Jotenkin en ole tottunut, että minulla on puhelimen omistava, viestejä kirjoittamaan kykenevä kuusivuotias. Varmasti ongelmia vielä tulee, mutta ei onneksi vielä.

PS. Tänä viikonloppuna on ohjelmassa ainakin toimintaa yhdistysasioissa sekä paljon lastenhoitoa.

PPS. Naakalla on taas ensi viikolla puheterapia - josko voisimme sitä ärrää alkaa vihdoin harjoitella.

PPPS.  Touhilla on näemmä uhmaikä päällä. Hän suuttuu mistä vain eikä meinaa antaa periksi vaikka kuinka väsyttäisi. Pääsenpä jälleen polkemaan jalkaani ja venyttämään hermojani!

Uudet perheenjäsenet!

Koska meillä on todella alkanut olla tylsää viime aikoina, päätin viimeinkin toteuttaa ideani uusista lemmkkieläimistä! Tämän pohdinnan perusteella meille muutti toissapäivänä kolme pientä sauvasirkkaa. 

Pidempään blogiani seuranneet tietävät, että tykkään eläimistä ja kasveista ja haaveilen säännöllisesti jostakin uudesta perheenjäsenestä. Elämäntilanne ei suo aikaa ja voimia kovin paljon hoitoa vaativille lemmikeille, mutta hyönteiset, tarkemmin sauvasirkat eivät vaadi kovinkaan suurta työpanosta.

Kannoin 30-litraisen terraarion sauvasirkkoineen meille kotiin kestokassissa. Sitä ennen olin eläinkaupassa katsellut, kun myyjät pyydystävät viisi pikkuista terraariosta pois - en sentään halunnut kahdeksaa sauvasirkkaa näin alkuun.

Sauvasirkka on varsin rauhallinen eläin. Se on yöaktiivinen, mikä tarkoittaa näemmä paikasta A paikkaan B siirtymistä. Siellä paikassa B se sitten viettää loppupäivänsä tekeytyen puunoksaksi, ja puukepeiltä ne toden totta näyttävät.

Hoidoksi riittää terran putsaus (kakat ja pissat pois) ja halutessa lasien puhdistus aina välillä. Päivittäin terraan sumutetaan vettä, jotta sirkat saavat juodakseen. Ne syövät kaikenlaisia myrkyttömiä kasvien lehtiä, mutta myös esimerkisi kurkkua.

Hankkimiskustannusten lisäksi sauvasirkka ei kesäaikaan maksa käytännössä mitään. Ne voivat lisääntyä jopa itsensä kanssa, joten jos havaitsemme munia, ne täytyy hävittää pakastamalla. Muussa tapauksessa ryhdymme sauvasirkkafarmiksi.

Hankin sauvasirkat yhtenä päivänä yllätyksenä Naakalle ja Touhille. He ilahtuivat uusista lemmikeistä melkoisesti, ja varsinkin Naakka tarkkailee niitä nyt säännöllisesti. Näiden lemmikkien hoitoon voivat myös pienet lapset osallistua, kunhan eivät ihan pyydystämään rupea.

Haimme terraan ulkoa keppejä, joilla Herman, Sirkka ja Viili (joo, jälkimmäinen nimi oli lasten keksimä) voivat oleskella. Aluksi ne kököttivät kaikki katossa, mutta nyt jokainen on jo siirtynyt oksille.

Kun näitä katselee, ei kiireinen arki muistu mieleen. He vaikuttavat olevan varsin meditatiivisia lemmikkejä. Ai niin, lämmitystä ja valaistusta ei myöskään tarvita, laitamme vain jalkalamppuun valon, kun tarkkailemme heitä. 

7-vuotias, kuluneet vuodet ja oma peilikuva

Wuhuu, sain puhelimeni takaisin! Minulla olisi paljon kaikenlaista kuvattavaa tänne blogiin, mutta vielä en saa näppärästi kuvia siirrettyä, koska dropbox ei vielä toimi. Olin todella helpottunut, että puhelimen huolto meni vielä takuun piikkiin, nyt se ottaa latausta normaalisti.

Eilen vietimme Naakkasen 7-vuotispäiviä hyvin pienellä joukolla isovanhemmilla ilman isovanhempia (ilman koronakontekstia edellinen lauseeni kuulostaa täysin älyttömältä).

Naakka syntyi 7 vuotta sitten todella kylmään toukokuuhun. Sairaalassa ollessamme vuodenaika vaihtui ja kävelimme kotiin Kätilöopistolta talvivaatteissa yli 20 asteen lämmössä.

Nämä seitsemän vuotta ovat olleet samalla elämäni ihanimpia ja toisaalta tapahtumarikkaimpia ja raskaimpia. Kokonaisuutena voin sanoa, että kun katselen 7-vuotiastani, katselen ihmettä <3 En voi käsittää, että meidän, hänen vanhempiensa ja hänen itsensä yhteistoiminnan tulos on noin täydellinen, pieni ihminen.

Naakka sai tänä vuonna kassillisen lahjoja. Kaikki olivat kuulemma mieluisia. Isoin lahja oli tietenkin se puhelin. Sen lisäksi tuli LOL pallo ja Monopoli sekä jokin pestävä karvapallo, josta tuli kuivatessa kissa :D Myös jotakin Harry Potteriin liittyvää oli paketeissa ;)

Meillä oli myös kakku, ilmapalloja ja sydämenmuotoisia tähtisädetikkuja. Kaverisynttärit on luvattu myöhempään syksyyn, mikä on sitten joskus...

Toisen ihmeen, itseni katsominen ei ole tällä hetkellä aivan yhtä mairittelevaa. Minulle on siunaantunut jälleen pari lisäkiloa. Syynä ei ole korona-aika vaan kaksi hyvin astmaattista kuukautta. En ole päässyt liikkuman juuri yhtään.

Nyt sää on lämmennyt ja hengittäminen on hieman helpompaa. Olen hiljalleen lisäämässä päivittäisiä askelmääriä sekä lihaskuntoharjoituksia. Uutuutena on myös venyttely, jota pyrin harjoittamaan hieman joka päivä.

Niskassa tuntuu sama tuttu veitsenpistokipu, kun käännän päätäni oikealle. Taidan elää sen kanssa loppuelämäni.

PS. Sekä koulutusasia että asuntoasia ovat vielä auki.

PPS. Puutarhapalstalla on sentään samperin hauskaa!

Puutarhaunelmia ja tylsää astma-asian hoitoa

Tiistaina olimme ensimmäistä kertaa lasten kanssa isossa kauppakeskuksessa sitten maaliskuun. Toki Prismat ovat suosittaneet, että perheen kanssa ei tultaisi, mutta kun ostokset ovat minun ja kuski on ainoa joka ajaa autoa, on 6- ja 3-vuotiaat pakko ottaa mukaan.

Ostimme parvekkeelle pelargonioita, orvokkeja ja pienen hopeaputouksen. Lisäksi ostin puutarhapalstalle kaksi viinimarjapensasta (valkoinen ja musta). Kun ne kasvavat, neljän pensaan sadolla täyttää kyllä koko pakastimen talveksi.

Kauppaan jäi vielä yksi pensasmustikka (hankin jollakin myöhäisemmällä reissulla) ja jokin perenna. Ai niin, yksi tarhapäivänliljan taimi lähti myös mukaan rakenteilla olevaan kukkapenkkiini.

Eilen pääsimme istuttamaan marjapensaat. Sopivasti kasteluvesikin tulee nyt palstalle. Minulla on nyt yksi viljelylaatikko täynnä - keltasipulia ja punajuurta. Katsotaan, miten ne penkissä kasvavat.

Koska pinaattini epäonnistui viime kesänä mintun takia, päätin muuttaa sen viljelylaatikon yrttilaatikoksi. Istutin siihen nyt tilliä, persiljaa ja meiramia. Penkkiin mahtuu vielä, ja tilaa on myös yksittäisille puskille, jos laitan jotakin kaupasta ostamaani maahan.

Istuttamatta ovat vielä parvekekukat. Ajattelin ryhtyä siihen puuhaan heti tämän kirjoituksen valmistuttua. Lapset muuten valitsivat kukat tänä vuonna itse.

Paljon tylsempi keikka tänään on käynti astmahoitajalla. Onneksi saan sentään sinne kyydin. Koska nyt korona-aikaan ei tehdä spirometrioita, joudun aloittamaan kotipuhallukset.

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet astmaoireiden kanssa vaikeita. Maalis- huhtikuussa pelkkä kävely ja yhden porrasvälin nouseminen yskitti ja muutti hengityksen vinkuvaksi. Nyt toukokuussa, kun ilmat lämpenivät, tilanne helpotti vähän.

Unelmissani alkaa yhä enemmän olla elämä, jossa pystyy kävellä ja liikkua normaalisti ja elää jotenkin muuten kuin puuskuttamalla puolet vuodesta.

Takaraivossa sykkii kuitenkin huoli, etteivät puhallukset taaskaan näytä astmaa. Silloin jään jälleen välitilaan ilman järkevää hoitoa, mikä on huolestuttavaa erityisesti siksi, koska työni on puhetyötä ihmisten parissa.

PS. Odottelen edelleen edes jotakin tietoa puhelimestani - yli kolme viikkoa on nyt kulunut, ja puhelin on edelleen huollossa.

PPS. Odottelen myös edelleen tietoa opiskeluoikeudestani - määräaika ei sentään ole mennyt vielä umpeen.

PPPS. Naakka odottelee jo suurella innolla synttäreitään - minun puolestani pitää taikoa sellaiset, ilman kavereita.

Hohhoijaa ja sen sellaista

Niskasilla on sinänsä asiat ihan hyvin. Kuitenkin, huomaan pientä (eikä edes niin pientä) tylsistymistä vallitsevaan tilanteeseen. Ongelmia ovat kaverittomuus, kodin ulkopuolella tapahtuvien asioiden yksipuolisuus ja epätietoisuus, kuinka kauan tässä tilanteessa ollaan.

Naakka täyttää pian seitsemän vuotta. Juhla-asia on puhuttu jo aiemmin selväksi - niitä ei nyt toistaiseksi tule. Juhlimme toki perhepiirissä ja se on varmasti mukavaa, mutta normaaleja asioita kaivattaisiin nyt enemmän kuin koskaan.

Jotenkin tunne on kuin heittäisi aina nopalla typerän luvun ja saisi ohjeeksi mennä toistuvasti suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta. Ehkäpä siihen vaikuttaa, että moni muukin asia on jotenkin vaiheessa.

Valonpilkahduksiakin tosin on. Odotan todella, että kirjastot avattaisiin taas. Itselläni on kirjoja jonossa kotonakin, mutta lapsille olisi todella ihanaa saada jotakin uutta. Ylipäätänsä olisi mukava käydä muuallakin kuin ruokakaupassa.

Saatamme päästä ensi viikonloppuna vähän yökylään - Naakan ja Touhin isovanhemmat siirtynevät kesämökille, jolloin me pääsisimme "mummolaan" ilman isovanhempia. Siellä on taas vähän erilaista puuhaa ja sen sellaista.

Osalla lapsista on mahdollisuus tavata isovanhempiaan esimerkiksi ulkona, mutta meillä ei ole toistaiseksi sellaista mahdollisuutta, koska useammalle isovanhemmalle koronavirus voisi olla pahimmillaan tappava.

Valonpilkahdus, joka toteutuu ihan normaalisti, on puutarhapalsta (ja parvekepuutarha). Minulla on nyt ruukuissa kasvamassa salviaa, auringonkukkaa ja tuoksuhernettä. Lisäksi olen ostanut vähän kaikenlaisia siemeniä.

Puuhaa tulee olemaan kummassakin puutarhassa riittämiin, ja seuraava kuukausi tulee olemaan kiireinen. Odotan kumpaakin ihan valtavasti.

Eräs tämän kesän hankinta tulee ehdottomasti olemaan puutarhasakset. Olen tehnyt hommia keittiösaksilla ja rikkonut yhdet viime kesänä. Toivottu hankinta olisi myös viikate niittämistä varten. Silppuria ei varmaankaan tule tänäkään kesänä, koska minulla ei ole palstalla sopivaa säilytyslaatikkoa.

PS. Sinnittelemme tylsyyden kanssa ja yritämme ajatella, että normaalit ajat koittavat ennemmin tai myöhemmin.

PPS. Touhi kaipaa kirjastosta varsinkin Mikko Mallikasta.

PPPS. Nyt olen yksin lasten kanssa, mutta ehkäpä pääsen illalla hieman palstailemaan. Haluaisin nähdä, ovatko tulppaanit jo kukassa, pionit puskeneet mullan läpi ja miltä maksaruoho ja mansikat nyt näyttävät.