Asumisen ihanuus (ja kurjuus)

Yksi ajoittaisista viihdykkeistäni on Ylen Elävä Arkisto. Minusta on ollut hieno ajatus säilöä vanhoja filmejä kaikenlaisista aiheista jonnekin nyt, kun se on mahdollista ja vielä siten, että ne ovat kaikkien katsottavissa.

Eilisillan filmi, alle puolen tunnin dokumentti Suomen asuinoloista 1970-luvun alussa, oli pysäyttävää katsottavaa. Siinä kerrottiin perheistä, jotka asuivat Tampereen vanhoilla puutaloalueilla (lähinnä Pispalassa).

Nyt ihannoidut puutalokorttelit olivat 1970-luvulla huonossa kunnossa. Dokumentin perheet asuivat pienissä tiloissa asunnoissa, joissa kannettiin vesi ulkoa ja sisävessoja ei ollut. Hankalinta taisi kuitenkin olla asuntojen huono kunto - lämpö ei pysynyt sisällä eikä ilmanvaihtoa ollut. Lähinnä asumuksista tuli mieleen slummi.

Tuohon aikaan Suomessa vallitsi kova asuntopula. Betonilähiöt olivat vasta rakenteilla, ja asuntoja valmistui koko ajan liian vähän. Jos oli suhteita, parempiin asuinoloihin saattoi päästä vähän helpommalla.

Dokumenttia katsoessa unohtuivat äkkiä Suomen asuntotuotannon ongelmat - luulen, että hyvin harva, varsinkaan lapsiperheet, asuu nykyään noin. Minä ja puolisoni synnyimme seuraavan vuosikymmenen alussa - sekin Suomi poikkesi nykyisestä, mutta ehkä jo vähemmän.

Meillä on niin paljon, vaikka se ei tulekaan jokapäiväisessä elämässä mieleen. Tällä vuodatuksella en kuitenkaan tarkoita, etteikö huonoista tilanteista saisi ja pitäisi pyrkiä eteenpäin. Itse olen kuitenkin huomannut, että välillä kannattaa suunnata huomio niihin seikkoihin, jotka ovat omassa elämässä oikein hyvin.

Esimerkiksi me asumme hulppeasti 1980-luvun alun vuokrakolmiossa kolme- ja kohta nelihenkisenä perheenä. Jonkun mielestä tämä on vaatimatonta asumista, mutta meille tämä asumismuoto on todella hyvä. Mieli voi vielä muuttua, mutta nyt tuntuu, että haluaisimme asua täällä aina.

Kyläillessämme tuttavien luona tykkään ihastella kaikenlaisia koteja. Joidenkin kotien ikkunoista avautuu upea peltomaisema, joillakin sataman kurkinosturit. Joillakin pieniin tiloihin on mahdutettu ihanasti kaikki tarvittava, joillakin taas on neliöitä avarammassa tai sokkeloisemmassa muodossa.

Kuten eilenkin, myös tänään matkamme suuntautuu erääseen kotiin - ja myöhemmin palaamme lähtöpisteeseemme, näin sen kuuluukin mennä. Tänne on mukava palata.

Jälleen flunssaviikko

Kun Naakka oli saatu loppuviikosta kuosiin, kului pari päivää ja minä aloin yskiä. Parin päivän ärsytysyskä muuttui tiistain aikana tukkoiseksi nuhaksi ja kuumeelta on sentään vältytty. Puoliso on onneksi vielä terve, ainakin toistaiseksi.

Parin päivän avainsana kohdallani onkin ollut lepo. Työjuttuja olen onneksi pystynyt siirtämään, eihän flunssa onneksi niin kauan kestä. Meillä on lisäksi ollut viime aikoina todella paljon hulinaa, Naakan synttäreitä juhlittiin koko viikonloppu ja vielä oikeastaan maanantainakin. Ei ihme, jos tauti ja väsymys sen jälkeen iskevät.

Onnekseni sain aikanaan niskavamman, jonka takia olen vuosikaudet joutunut säännöstelemään tekemisiäni ja priorisoimaan kaikenlaista. Se auttaa ihan tavallisissa tartuntataudeissakin - ymmärrän hidastaa ja pysähtyä kokonaan.

Oman kehon tuntemus on yllättävän tärkeä asia. Toki se toimii välillä niin yllätyksellisillä tavoilla, että kaikessa ei pysy mukana. Kuitenkin, osaan esim. flunssan iskiessä arvioida oikein hyvin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa: levätä tai päätyä vielä pahempaan flunssaan.

Niskaoireideni kanssa tiedän myös, milloin täytyy toimia milläkin tavalla. Se on käytännössä hieman vaikeampaa kuin vaikkapa flunssan kanssa, kun se oiretila iskee niin usein, ettei aina pysty niin helposti muuttamaan toimintojaan, ainakaan heti.

Koska olen joutunut kehittämään oman "hoitosuunnitelmani" pääasiassa itse, olen myös oppinut valtavasti. Tästä olen varsin ylpeä. On kuitenkin eräs paikka, jossa minun on hieman muutettava äänensävyäni, ja se on lääkäri.

Toiset lääkärit tykkäävät tiedostavista potilaista, toiset taas eivät yhtään.Olen ollut tilanteissa, joissa lääkäri on ottanut henkilökohtaisena loukkauksena, kun olen sanonut esim. että yritin parin vuoden ajan jotakin minulle nyt suositeltua juttua, mutta se ei vain toimi.

Osassa asioita olen oikeastaan aika tietämätön - esim. ihmisen anatomia on minulle vaikeasti hahmotettavaa aluetta. Silloin olen kiitollinen, kun lääkäri selvittää esim. olkapääni rakennetta ja sitä, mistä mikäkin todennäköisesti johtuu. Kuuntelen ja pidän turpani kiinni.

Kaiken kaikkiaan, yhteys omaan kehoon on valtavan tärkeä asia. Vahvistan sitä säännöllisen epäsäännöllisillä tietoisuusharjoituksilla, joita muuten on nykyisellään lisätty myös koulujen ja päiväkotien viikkorutiineihin - tosi hyvä suuntaus!

Tässä vielä muutama väläys (no, melkein kaikki mitä löytyy) alkukesän parvekepuutarhasta:

Pinaatit:

Tilli & persilja:

Pelargoniat:

"Kuntopäiväkirja", toukokuu 2016

Liikunnallinen taantumiseni helpotti toissapäivänä sitten hieman, kun aloin tehdä lapaluiden alaosaa vahvistavia selkälihasliikkeitä. Ne eivät vaikuta vatsan alueelle millään tavalla, ja ovat muutenkin vakaasti ja hallitusti tehtäviä.

Minun piti jälleen kokeilla, mitä on tehtävissä, kun lapaluiden väli (ja niitä ylemmät osat kehosta) ovat tällä viikolla menneet oikein erityisesti lukkoon, sillä muiden kipujen lisäksi myös leposärkyä aiheuttavalla tavalla.

Toissapäiväiset liikkeet auttoivat mukavasti, eiliset eivät. Niskani kanssa olen oppinut, että edes hyvät, oikein tehnyt liikkeet eivät jokaisella kerralla auta, ja joskus saattaa jopa joku paikka mennä entistä enemmän lukkoon.

Kokonaisuudessaan yläselän verenkierto kuitenkin hieman parani, kun lisäsin harjoitteisiin olkapäiden pyörittelyn. Sekin täytyy tehdä peilin edessä, jotta vinoon kiertyvä kroppani pysyisi suorassa. Jos en tee niin, myös olkapäiden pyörittely jumittaa yläselkää entisestään.

Huimaus vaivasi eilen ja toissapäivänä myös. Tämä johtui pääasiassa niskajumituksesta, toisaalta myös siitä, että molempina päivinä hoidin asioita kaupoissa, ihmisvilinän keskellä. Tasapainon löytäminen vaikeutuu edelleen paikoissa, joissa on paljon ärsykkeitä, välillä siten, että silmät ja ohimot alkavat myös särkeä.

Whiplashin kanssa on siis työtä edelleen, 7 vuotta vammautumisen jälkeen. Asiaa ei voi oireiden ja kuntoutustarpeen vuoksi unohtaa, vaikka moni oire onkin lievittynyt matkan varrella. Olen jo aika tottunut, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö oireista olisi minulle haittaa.

Meillä tulee olemaan kiireinen viikonloppu, joten en kerkeä hierojalle seuraavinakaan päivinä. Alkuviikosta on jo pakko mennä. Noin kuukauden päivät hieronta-asento on ollut kylkiasento, kun mahallaan en voi enää millään maata.

Mahasta puheen ollen, painoa on nyt tullut lisää 8 kilon verran. Se menee ihan normaalikäyrillä viikkoihin nähden. Pikkutyyppi potkii päivä päivältä voimakkaammin, nyt hänen jalkansa erottaa jo ihan hyvin, jos hän sattuu painamaan ne sopivasti vatsaani vasten.

Sen verran painava tämä vatsa on jo kantaa, että lantio, pakarat ja sääret ovat kovilla. Kylmägeeli auttaa iltaisin nukahtamaan, kun leposärky vaivaa. Kävely ei ole enää yhtään mukavaa, siitä on tullut pidemmän päälle aika kivuliasta.

Kokonaisuudessa olen tähän saakka pärjännyt fysiikkani kanssa ihan hyvin. Loppua myöten kulkemista täytyy varmaankin edelleen vähentää, tämä kuten edellinenkin raskauteni ovat vaikeuttaneet olemistani aika paljon.

Siitä koko perhe on iloinen, että kaikki on raskauden suhteen periaatteessa kunnossa, eli odotus voi jatkua levollisin mielin, ja vähän muuhunkin voimme toki keskittyä!

Sairaus- ja elokuvapäivä

Lapselle iski viime yönä jonkinlainen hengitystietulehdus. Yskä oli alkanut jo edellisenä päivänä, kurkkukipu todennäköisesti myös. Yöllä yskitti sitten niin paljon, että makuulla olo ei onnistunut. Sitten tulikin pulaus eteisen matolle (yön aikana monta muuta, ehkä jopa yksi vessanpönttöön).

Kuume nousi yöllä noin neljäänkymppiin, mikä toki on 3-vuotiailla ihan tavallista. Jotenkin mentiin yön ylitse, Naakka suostui viimein ottamaan särkylääkkeen, jolla uni tuli. Mekin nukuimme alkuyön jälkeen vielä pari tuntia.

Naakalle ja minulle tuli siis sairastamis- ja sen hoitopäivä. Pääsin siinä mielessä helpolla, että yön väsyttämä tyttö nukkui koko aamupäivän. Sain siis tehtyä pari tuntia töitäni, mikä olikin hyvä, sillä niillä oli vähän kiire.

Ihme kyllä, satuin eilisellä kauppareissulla nappaamaan mukaan kaksi suomalaista lastenelokuvaa, Onnelin ja Annelin sekä Risto Räppääjän (tarkoitukseni oli tutustuttaa Naakkaa suomalaisiin lastenelokuviin ja nauttia itse niiden katselusta myös).

Risto Räppääjän olin nähnyt jo aiemmin, mutta Onneli ja Anneli oli minulle uusi. Tarina oli kyllä tuttu - lainasin sen kirjaston äänikirjana vuosina 1988 - 1989 lukuisia kertoja. Muistissa oli lilliputtien perhe, hassut naapurit sekä se ihana, ihmeellinen talo.

Risto Räppääjään tykästyin muuten vain - ehkä asiaan on vaikuttanut, että tarinat ovat kuuluneet pian 11-vuotiaan kummipoikani lapsuuteen.

Naakka tuntui tykkäävän molemmista, mutta jotkut Risto Räppääjän kohdat olivat hänelle vielä vähän liian jännittäviä. Elokuvan musiikki sen sijaan tuntui iskevän häneen. Tarinana Onneli ja Anneli tuntui olevan vähän mieluisampi.

Puutarhahommista vielä - orkideat, joista viime viikolla kerroin, ovat edelleen hengissä mullanvaihdon jälkeen. Parvekkeella on nyt 8 noin 15-senttistä tuoksuherneen tainta "grillitikuilla" tuettuna. Pelargoniat ovat omassa laatikossaan. Tähän mennessä olen myös istuttanut parvekkeelle tilliä ja persiljaa pieniin purkkeihin.

Muuten koko parveke on yksi sekasotku, kun mielestäni ei ole mitään järkeä siivota, ennen kuin istutuspuuhat ovat ohi. Tällä viikolla siis.

Nautin kevään kasvijutuista todella paljon. Istutushommissa (kuten kasvien hoidossa yleensäkään) en tunne yhtään tekeväni työtä. Mullantuoksun, kasvavien kasvien ja ulkoilman yhdistelmä on niin rentouttava. Onneksi istutushommia on vielä jonkin verran jäljellä!

Kipu, sen lievitys ja vähän kukkien hoitoa

Kipuaistimukset - ne ovat olleet tällä viikolla oikein korostuneesti esillä. Niska kipuilee vanhasta tutusta kohdasta, oikealta ja ylhäältä. Oma reaktioni kipuun on ärsyyntyminen, toisaalta ihan puhdas kyllästyminen. Vaihtaisi jo paikkaa, tosi tylsää paikallistaa samankaltainen kipu samassa paikassa vuodesta toiseen!

Vaihteluakin on ilmennyt alaselkäkipujen merkeissä. Ne tulevat tietysti lähinnä vatsan painosta, minulla alkaa olla ihan valtava vatsa! Vauva "roikkuu" isomman sisaruksensa tavoin aivan vatsan etuosassa, enimmäkseen oikealla puolella. Se muuten reagoi, kun Naakka painaa kevyesti vatsaa sormellaan ja sanoo "tööt, Nappe" :D

Raskausajan kipu ei ole sinänsä mitään uutta, minullahan on tuki- ja liikuntaelimistöön liittyviä kipuja päivittäin ja usein öisinkin. Oikeastaan, jos kipuja ei olisi, miettisin varmaankin, olenko jotenkin kipeä!

Olen oikeastaan päässyt kipujeni kanssa helpolla! Tiedän varsin hyvin olevani kaukana maailmasta, johon kuuluu säännöllinen kipulääkitys ja äärimmillään kehoon asennettu lääkeannostelija.

Minulle sopivat kipuun satunnaiset särkylääkkeet, kylmägeeli, kohdistetut kehonharjoitteet ja hieronta. Meditaatiota käytän välillä kehon ja ajatusmaailman rauhoittamiseen.

Ehkä rajoittavinta on kipua aiheuttavien toimintojen välttäminen. Juoksisin ja riehuisin mielelläni tyttäreni kanssa enemmän...hyppisinkin. Istuisin mielelläni välillä pidemmänkin aikaa vääntelehtimättä vähän pidemmän aikaa. Tekisin mielelläni pitkiä kävelylenkkejä vaikka joka päivä.

Kuitenkin, elämä sujuu jotakuinkin hyvin tällä kipumäärällä, joka ehkä helpottaa ajan kanssa. Tsemppiä siis kaikille kipupotilaille - jatkuvan kivun kanssa eläminen vaatii todella paljon!

Sitten toiseen aiheeseen (ehkä jopa tervehdyttävään), huonekasveihin. Olen varmaan jossakin välissä maininnut tykkääväni huonekasveista ja puutarhahommista. Luulen suureksi osaksi perineeni innostukseni jo edesmenneeltä isoäidiltäni, joka opetti minulle kasvimaan hoidon.

Minulle ei kasvien suhteen merkitse niinkään upea ja näyttävä kokonaisuus (voin katsella sellaisia esimerkiksi puutarhalehdistä) vaan se, miten saan yksittäiset kasvit voimaan hyvin ja saan seurata niiden kasvua.

Aina viime sunnuntaihin asti en ollut koskaan vaihtanut orkideamultaa. Se tuntui vaikealta. Minulla on kaksi perhosorkideaa keittiön ikkunalla. Molemmat olivat liian pienissä ruukuissa eivätkä olleet kukkineet pitkään aikaan.

Kun irrottelin juurakot purkeistaan, saatoin päästä ongelman jäljille. Molemmat olivat liian ahtaassa tilassa, männynkuorikatetta oli luvattoman vähän ja suurin osa juurista kuivuneita tai jopa mädäntyneitä.

Nypin katteen irti juurakoista (yllättävän hauskaa hommaa), poistin kuolleet juuret ja siirsin molemmat kasvit  kiireenvilkkaa isompiin ruukkuihin. Näytti heti oikein paljon paremmalta! Nyt kostutan männynkuoria hiljalleen sumutepullolla, loppuviikosta aloitan normaalin kastelun laittamalla ruukut muutamaksi tunniksi isompiin vesiastioihin.

Aika näyttää, auttaako tehty muutos kukinnassa - molemmat orkideat ainakin näyttävät päässeet entistä mukavampiin oloihin!

Viikkomme (muistin virkistämiseksi)

Meillä on ollut oikein keväinen viikko! Äitiryhmässä, jossa käyn, kysytään aina viikon kuulumisia. Olen todennut, että niitä on äkkiseltään hyvin vaikea muistaa, vaikka tapahtumat sijoittuvat aivan edellisille päiville.

Nyt on torstai. Tässä postauksessa muistelen, mitä olemme tehneet viime lauantaista tähän päivään. Arvatkaapa, löikö heti tyhjää! Nyt yritän kuitenkin.

Lauantai: Vappuaatto. Päivä oli meille poikkeuksellinen siinä mielessä, että saimme seuraksemme ulkomailla asuvan ystäväni ja hänen 5-vuotiaan poikansa. Lähdimme katsomaan alkavaa vappuhumua kaupungille.

Nautin siellä olosta. Lapset leikkivät dinosaurusta puistonpenkin alla ja saunaa ravintolapöydän alla. Puoliso haikaili lounasristeilylle, lupasin, että toteutamme joskus muulloin. Naakka nukkui päiväunet myöhässä.

Sunnuntai: Vapunpäivä. Puolison kello soitti 4.15 ja hän lähti lentokentälle tuntia myöhemmin. Naakka alkoi heräillä 6.15. Vähänlaiset yöunet. Isäni haki meidät iltapäivällä lapsuuden kotipaikkakunnalleni "kevätlomalle".

Loppupäivä oli ihan hyvä. Söimme hyvin, oli yllättävän lämmintä ja ulkoilimme. Illalla sekä minä että Naakka pääsimme saunaan, minä jopa ihan itsekseni. Meidän molempien yö sujui hyvin,

Maanantai: isovanhemmat hoitivat Naakan aamurutiinit. Hitsit, miten upea sää. Naapurin kissa kävi moikkaamassa. Nukuin kahden tunnin päiväunet. Pääsin lähikaupunkiin kirppikselle. Löysin palapelejä Naakalle ja itselleni leopardipipon. Niska väsyi ja iski huimaus.

Loppupäivä oli rauhallinen, paitsi että roskakuski ajoi sähkötolpan poikki, seisoin vähän liian lähellä. Selvisin pelästyksellä, mutta sähköt menivät. Illalla seurattiin korjausoperaatiota, tolpan ympärillä oli oikein paljon (korjaus)miehiä, Ach, geokätköilin vähän, mutta en löytänyt mitään.

Tiistai: Mökille! Kaupan kautta päiväretkelle mökille - Naakka jälleen kerran vähillä unilla, kun päiväunetkaan eivät maittaneet. Mökillä oli lämmintä, sininen taivas ja ötököitä. Laitoin laiturille "rajakiven", jonka ohi ei saa mennä.

Särkiparvi kuti - rantakaislikko suhisi ja rätisi! Näin kaksi sisiliskoa, mökki oli paikoillaan ja järven vesi varmaankin kylmää. Naakka kompastui ja huuli turposi. Leikkiminen oli silti kivaa - ja minun mielestäni puutarhakeinu! Niska kipeytyi autossa. Illalla taas saunaan.

Keskiviikko: Naakka nukkui vieressäni neljästä alkaen (hänen Kukko-pehmoleluaan pelotti). Aamulla luin kirjaa ja pelasin Wiilllä (pappa hoiti Naakan ulkoilun). Yritin saada puheluyhteyden Australian-ystävääni, mutta aikataulu ei osunut kohdalleen.

Söimme valtavan hyvää lohta. Naakka nukkui vähäiset päiväunet ja hänen loppupäivänsä menikin sen suuntaisesti. Tapasin sisareni kahdesti.

 Ekalla kerralla joukko 8-vuotiaita ihmetteli isoa vatsaani muiden ip-kerhon toimintojen lomassa. Tokalla kerralla Naakka hullaantui sisareni ohjaamasta helikopteri-, lentokone-, ja kenguruleikistä. Kävin kylässä lapsuudenystävälläni ja näin pitkästä aikaa kummipojan. Oli mukavaa!

Torstai: Aamukahvi on vasta menossa. Seuraavaksi kai ulos...