Rouva Niskanen

Tehokkuudesta on tullut täydellisyyden synonyymi, tai siltä välillä tuntuu. Kun olet vauhdissa ja hoidat tehokkaasti kaikki elämän osa-alueet, olet hyvä ihminen. Jopa lepääminen täytyy suorittaa tehokkaasti. Vessakäynneistä ei onneksi juuri puhuta. Äärimmillään sädekehän päänsä päälle saa henkilö, joka hoitaa kodin, ruuanlaiton, lapset (jos niitä on), kokopäivätyön ja liikkumisen täydellisesti joka päivä. Henkilö on käytännössä keksijä, mikäli hän on onnistunut luomaan rutiinin, jolla tämä kaikki hoituu. Jos aamujooga alkaa klo 3 aamuyöstä, henkilö on käytännössä jumala. Aika vähän puhutaan siitä, että normaaalielämässä on kaikenlaisia säröjä, kuten meillä :D  Meillä on varsin hyvät aamurutiinit, tai ainakin pohja niille.  Klo 6.35 soi minun herätyskelloni. En kyllä koskaan kykene nousemaan kuin ehkä 20 minuuttia pohdiskeltuani (käytännössä plärään puhelintani). Tämän jälkeen siirryn kofeiinintuskassani painamaan kahvinkeittimen nappulaa.  Naakka herätetään 7.10. Joo, ei...

Ihmettelen parhaillaan , miten saan taas kroppani toimimaan urakan jälkeen. 27-vuotiaana saamani niskan retkahdusvamman vuoksi tietyt asiat kehossani eivät vieläkään toimi tai palaudu, kuten niiden pitäisi.  Ideaalitilanne olisi, jos voisin elää sillä tavalla, että ongelmia kroppaan tulisi mahdollisimman vähän. Minun ei pitäisi lukea tai olla tietokoneella tuntikausia, kuten olen nyt joutunut tekemään. Jopa verkkoluennot ovat pirullisia - pari tuntia luennolle osallistumista aiheuttaa tuskaisen illan ja yön. Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen tulehdus olkapäässä ja hermosärkyä oikeassa kädessä. Kun niskaa kääntää, se on niin jumissa, että se rutisee päätä käännettäessä. Minua myös huimaa ajoittain. Selkä on yhtä levymäistä jumittunutta kappaletta. Pystyn jonkin verran taistelemaan jumittumista vastaan säännöllisellä jumpalla, tauoilla ja lenkille lähtemisellä. Se, että saisin niillä aikaan suhteellisen kivuttoman "normaalitilan", on utopia, josta olen luopunut jo aikaa s...

"Lapset ovat vain hetken pieniä" , on lause, joka aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Ehkä siksi, kun se lausutaan usein sellaisissa kohdisssa, joissa vanhemman täytyy venyä johonkin, vaikka väsyttää jo valmiiksi. Tuoko lausahdus siis mieleen mitään positiivista? Kyllä, sitäkin. Pienten lasten kanssa olen kokenut valtavasti upeita ja varmasti ainutkertaisia hetkiä, joita voin muistella myöhemmin. Koti on täynnä elämää, joka tapahtuu tässä hetkessä, joten tuntee itsekin elävänsä hyvinkin voimakkaasti. Kuitenkin, tuohon lausahdukseen liittyy enemmän vaatimuksia kuin mitään kovin mukavaa. Yleensä käsketään nauttimaan jostakin, joka ei ole nautinnollista. Olen taaperoideni kanssa istunut kerran jos toisenkin aamukahdeksalta tyhjässä leikkipuistossa lapioimassa hiekkaa, kun lapsi on herännyt klo 4.45 ja kodin seinät ovat kaatuneet päälle puoli kahdeksaan mennessä. Yö on ollut katkonainen ja aivot takkuavat pahasti. Kalauttaisin varmaankin hiekkalapiolla sitä, joka käs...

35-55-vuotiaat ovat kummallisen keskimääräistä sakkia, siis ajatuksiltaan. Kun ehkä joskus aiemmalla (tai sitä aiemmalla) vuosikymmenellä persoona oli oleellinen, nyt tuntuu, ettei sitä, saati sitten poikkeavia elämänkokemuksia kuuluisi olla. Mistä rva on päätynyt näin kärkevään ajatukseen? No, oman elämänkokemuksensa kautta tietenkin. Jotenkin tuntuu, että aina on vastassa jokin ryhmä, jonka keskimääräisyyteen rva ei sovi. Täysipäiväiseen työelämään (ja uudelle alalle) hyppääminen 36-vuotiaaana ei ollut helppoa. Edelleenkään syistä ei tiedä kuin muutama  työpaikan porukasta. Toinen tietäjä ymmärsi jutun heti, toinen selvästikään ei. Mikä aiheutti ymmärryksen toisessa, mutta ei toisessa henkilössä? No yksinkertaisesti, että tällä toisella henkilöllä on omakohtaista kokemusta siitä, kun kroppa prakaa nuorena. Se pitäisi kyllä lukea henkilön otsassa, niin olisi helpompi ruveta juttusille ;) Olen tullut siihen tulokseen, ettei ole oletettavaa, että alle 55-vuotiaalla olisi mer...

Tällä viikolla olen kerennyt kiukustua jo muutamasta asiasta. Kärjessä on erityisesti lähikoulun piha. Se on remontissa, revitty täysin auki joka puolelta koulua. Remontti on kuulemma viikkoja myöhässä. Miten minulle tulee aina deja vu - ilmiö...kyse on esikoululaiseni tiloista. Tämä esikoululainen kerkesi olemaan 4 kuukautta remontoidussa päiväkodissa kahden vuoden evakon jälkeen, nyt eskari alkoi auki myllätyn pihan keskellä. Jutun ainoa positiivinen puoli on, että onneksi minulla ei ole ekaluokkalaista! Eskarilainen sentään täytyy vielä sekä viedä että hakea. Eskarilainen... iik, hän on jo niin iso! Koska rva ei vanhene itse ollenkaan, on välillä vaikeaa huomata vuosien kulumista ;) Itse asiassa minulle on hieman epäselvää, mitä siellä eskarissa tehdään. Tarkoitus on varmaankin eri tavoin valmistaa lasta toimimaan ryhmässä ja kulkea hänen kanssaan kohti koulutietä. Siinä sivussa kyse on päivähoidosta. Naakka tykkää eskarista jo nyt. Ainoa uuden eskarilaisen pyyntö, jonka t...

Edelliseen kirjoitukseeni viitaten , olen oikein iloinen, kun ollaan vähän aikaa paikallaan. Tililläni ovat nimittäin tänä kesänä käyneet rahat vain kääntymässä :D , niin paljon olemme kulkeneet ja tehneet. Toisaalta, pistin talven aikana pikkurahoja säästöön ja niistä kertyi lopulta ihan hyvin, joten eiköhän tästä selvitä. Olen saanut aina rahat jollakin tavalla riittämään. Olen luonteeltani säästäväinen, ja arjessa suhteellisen vähään tyytyväinen. Kun sitten on tullut jotakin ostettavaa, minulla on riittänyt rahaa. Silmääni pistää välillä, kun joku sanoo, että ruuasta meillä ei tingitä. Annetaan ymmärtää, että ruokamenot saavat olla pohjaton kaivo, koska pitää syödä hyvin. Kuitenkaan ei avata sitä, mitä se hyvin syöminen on. Minusta hyvin syöminen vastaa aika pitkälle perinteistä lautasmallia....että lautaselta laajennettuna päivässä syödään tarpeeksi ja hyvässä suhteessa eri ruoka-aineryhmistä, siis pääasiallisesti. Esimerkiksi lomilla tähän ei tarvitse joka päivä päästä. ...

Olen jälleen keskellä jokakeväistä karsimisprosessia. Meillä on oikeastaan tavaraa melko hillitysti. Silti, lähinnä lasten kasvun ja muuttuvien tarpeiden keskellä kaikenlaista tavaraa tulee pieneksi ja käyttämättömäksi. Se valtaa yleensä ensimmäisenä vaatehuoneen lattian. Vaatehuone ei edes ole meillä varsinaisessa käytössään, vaan nimenomaan varastona. Siellä on kuitenkin kausivaatteet, siis takit, housut, haalarit ja kengät. Päivittäistarpeista säilytän siellä vain liinavaatteita. Jos jotakin pitää nostaa tieltä pois, nostan sen aina vaatehuoneen lattialle...kunnes siellä ei pysty enää kulkemaan. Toisaalta, minulla on siellä myös esim. palautuspullokassi, kartonkikeräys ja lehtikeräys. Oikeastaan ne vievät enemmän lattiatilaa kuin kaikki muu. Nykyisen kierrrätyskulttuurin aika on kestänyt niin vähän, ettei asuntotuotanto ole ehtinyt mukaan. Tosin, miten oma, 1981 rakennettu kotitaloni olisikaan ehtinyt...silloin riitti sekajäteroskis...en oikeastaan tiedä, mitä silloin kierrät...

Voi että , mikä viikko on ollut! Ensinnäkin, tuntuu että ajatukset ovat olleet työssä kaikkina hereilläoloaikoina. Lisäksi olen nukkunut tällä viikolla poikkeuksellisen huonosti. Mielialani on sen sijaan ollut hyvä :) Työpaikalla viikko on ollut poikkeuksellinen - olemme tehneet yhtä spesiaalijuttua koko viikon, eli työpäiviin ei ole lounastaukoa lukuun ottamatta kuulunut mitään, mitä tavallisesti tehdään. Tämä on tiennyt uusia työskentelytapoja, uusia aiheita sekä paljon uusia ihmisiä. Rva:lle viikko on ollut oikeastaan aika huippu - olen päässyt työskentelemään hyvin itsenäisesti sellaisten aiheiden parissa, joissa on hyötyä sekä koulutuksestani että aiemmista työtehtävistäni. Mielestäni viiko sujui oikein hyvin. Miksi en ole pystynyt irtautumaan? No, aikuiselle ihmiselle on psyykkisesti varsin kuormittavaa työskennellä viikko eri työtehtävissä, asemassa ja -ihmisten kanssa kuin tavallisesti. Tekemisiään joutuu koko ajan ajattelemaan, ja siksi asiat pyörivät mielessä vapaa-ajal...

Rva on hiljalleen alkanut metsästää kadonnutta kuntoaan pitkän liikkumattoman tauon jälkeen. Pohtiessaan asiaa rva on huomannut olevansa fyysisesti aika puhki. Niskan kanssa on myös ollut enemmän kipupäiviä kuin yleensä. Miksi rva ei sitten ole liikkunut? Kyllä se vain on niin, että neljä peräkkäistä rajua tautia perheessämme viimeisen kahden kuukauden aikana ovat vaatineet veronsa - rva ei ole joko päässyt sairaiden lasten kanssa liikkeelle tai ei ole itse ollut kunnossa. Se näkyy nyt vähintäänkin kävelyvauhdissa ja selän liikkuvuudessa. Rva on vasta nyt alkanut saada normaaleja kävelymääriään pikkuhiljaa kiinni. Tällä viikolla on ollut energiaa myös aloittaa selän liikkuvuusharjoitukset uudelleen. Kiirettä on pitänyt niin työmaalla kuin muutenkin. Jotenkin se kevät tulee rytinällä, ja tänään rva:lla oli lenkkarit jalassa ensimmäistä kertaa! Tuntui kyllä vapauttavalta ja kannoin siten mukanani edes jotakin sporttista ;) Tänään rva:lla oli sen verran poikkeusohjelmaa, että kä...

Kävin eilen vähän viihteellä , siis hyvin keski-ikäiseen tapaan parilla keskustassa - kotiuduin klo 23.00. Keskustelukumppanimme kanssa kävimme muun ohessa mielenkiintoisen keskustelun kivusta.  Aika moni suomalainen elää säännöllisen kivun kanssa ja kuulun edelleen heihin itsekin. Häkellyttävintä on, että kun kipu väheni sen verran, että voidaan ainakin useina päivinä puhua siedettävästä, lopetin asian tutkimisen.  Kuitenkin, minusta ei ole edelleenkään normaalia, että kun käännän päätäni oikealle, tuntuu yläniskassa puukoniskun tuntuinen kipu. Rva on jo kymmenen vuotta painellut menemään sen kivun kanssa - vasemmalla puolella ei tunnu mitään.  "Niin, että kun käännät päätä, tuntuu kuin joku tuikkaisi sua puukolla yläniskaan?" Joo-o, vaiva on jatkunut jo kymmenen vuotta, en tiedä tarkalleen, miksi, ja minä nyt vain elän sen kanssa.  Nii-in, se on aivan normaalia krooniselle kipupotilaalle. Kivusta ei oikeastaan viitsi edes mainita kuin sellaisille, jo...

En ole oikein shoppailija - en oikeastaan vastusta moista, vaan olen ollut aina huono hengailemaan kaupoissa erityisesti ruuhka-aikaan. Yllättäen myös minun vaatekaappini tarvitsee kuitenkin täydennystä silloin tällöin. En ole vuosikausiin ostanut uutta välikausitakkia. Taisin hankkia edellisen kun Naakka oli vauva, eli lähemmäs kuusi vuotta sitten. Se takki on edelleen käytössä, mutta ymmärrän itsekin, että se sopii nykyään ennemminkin pihalle ja leikkikentälle. Tänään lähdin kuitenkin kevättakkiostoksille. Ajelin ratikalla kaupoille - kaupassa sisällä huomasin peiliin vilkaistuani että olisin voinut vähintäänkin pestä tukkani - kuka sitä nyt muistaa, kun on viimeiset kuukaudet kulkenut pipo päässä :D Ensimmäinen kauppa ...toinen kauppa...ei juurikaan kevättakkeja. Ainoa visioni oli, etten hanki ainakaan sellaista toppatakin näköistä välikausitakkia. Toinen ajatus oli, ettei ainakaan sinistä - viimeiset kolme hankkimaani takkia ovat sinisiä. Espritiltä tarttui mukaan kaksi t-...

Koskahan se tauti menee ohi? Touhi oli jo sunnuntai-iltana varsin toipunut. Maanantaina exä oli meillä hoitamassa lapsia kanssani ja alkoi voida pahoin. Kun oli ilmeistä, että oksutautihan se hänessäkin oli, hän siirtyi takavasemmalle eli kotiinsa ja minä laitoin lapset nukkumaan. Tiistaiaamuna ukki vei lapset päiväkotiin. Hän myös haki heidät. Siinä välissä sain ei niin positiivisen ilmoituksen päiväkodista, että eikö Touhin silmätulehdusta ollut vieläkään hoidettu. Öö, totta puhuen exä taisi mainita siitä ennen kuin hänen oksuepisodinsa alkoi... Tulin kotiin, annoin silmätipat Touhille ja touhusin lasten kanssa. Meillä sujui ihan hyvin, vaikka leikimme sählypallon piilotusta sillä seurauksella, että se pallo katosi oikeasti (emme löytäneet). Laitoin normaalisti iltapalaa lapsille. Kun aloin syöttää puuroa Touhille, hän muuttui vähän vihreäksi ja alkoi itkeä....ja pulautti koko vatsansa sisällön pöydälle ja lattialle - käytännössä puunasin puoli keittiötä sekä Touhin päästä var...

Pitääpä vielä kirjoittaa siitä , että olen reipastunut työpaikalla...siis sosiaalisessa mielessä. Työn aloitus on aikamoinen sosiaalinen pamaus, jos taustalla on monta vuotta kotiäitinä ja sitä ennen pitkä sairastaminen. Kun sain retkahdusvamman, en todellakaan tykännyt eristäytymisestä. Silti jouduin kokemaan sen, ja lisäksi olotilan, jota voi käytännössä kutsua syrjäytymiseksi. Koska en huimauksen takia voinut paljon liikkua, jouduin myös pitämään väliä toisiin ihmisiin. Äidiksi tulo oli siinäkin mielessä tervetullutta, että se toi uusia ihmisiä elämääni. Aluksi sekin oli vaikeaa - vaikka en tuntenutkaan toisia ihmisiä ja heidän taustaansa, oli todennäköistä, ettei monella ollut takana useiden vuosien olemista ei missään sairauden takia ja lisäksi synnytyksen jälkeistä masennusta ja siitä toipumista. Pala palalta levitin kuitenkin sosiaalista piiriäni siten, että esikoiseni synnyttyä elämääni astui monta upeaa äitiä ja isää vauva- ja taaperoperheiden riennoista. Suuri osa heist...

Totesin eilen , että juoksuharrastukseni jää määrittelemättömälle tauolle - kunnes olosuhteet sallivat! Urheilukenttä jäädytettiin luistinradaksi jo aiemmin, nyt lenkkipolku on jätetty hiekottamatta hiihtäjiä ajatellen. En oikein löydä mieleistäni juoksureittiä hiekottamattomilta alueilta (siis loogista ja sopivan mittaista), joten rva tekee nyt reippaita kävelylenkkejä juoksun sijaan. Kerkesin juosta parisen kuukautta, kunnes talvi yllätti ;) Pohdin jopa lähikuntosalia ja juoksumattoa, mutta koska pääsyni salille on niin satunnaista, en viitsi nyt ottaa salikorttia jo ihan säästösyistä. Olisi se ehkä ihan kivaa joskus myöhemmin, mutta ulkona on kiva olla. Olen kodin sisustushommissa äärettömän hidas. Toisaalta se hitaus palvelee ekologista ajatteluani - en vaihda sisustusta usein huvin vuoksi. Minulla on kyllä joitain visioita monenkin asuntoni kohdan suhteen, mutta tie suunnitelmasta toteutukseen on monivuotinen. Eilen ostin kuitenkin oikein Vallilan maton! Kotiini ilmestyi ...

Vaikka ei voisi kuvitella , tämä vuosi on ollut kaikkiaan valtavan hyvä. Mitä? Siis rva muutti erilleen puolisostaan! Nii-in, kyllä näinkin tapahtui, mutta jotenkin vuosi 2018 on ollut rva:lle aikaa, jolloin moni palanen on osunut viimeinkin kohdalleen. Hienoa: - menin töihin - julkaisin tekstiä - sain eron myötä vähän enemmän vapaa-aikaa (vuoroviikonloput) - olen keksinyt, mitä teen elämälläni seuraavina vuosina (jos se ei onnistu, kaikkea voi lykätä muutamalla vuodella) - pääsin harrastamaan enemmän musiikkia - opin vaikka mitä - aloitin juoksemisen - niskani sallii minun juosta ja käydä töissä - myin lasten vanhoja vaatteita kirpputorilla - molemmissa lapsissani tapahtui valtavasti kasvua - Touhin korvatulehdukset vähenivät Kehityskohteita: - aloitin juoksuharrastuksen marraskuun alussa - haluan jatkaa vuonna 2019 - muutenkin pyrin terveellisyyteen elämäntavoissani - kehityn työssäni - toivon kasvun tuovan muutoksen Touhin sairasteluihin - josko henki menisi tuk...

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta, joka nousi jälleen esille tuhkarokkotapausten myötä. Viimeisimmät rokotukset, jotka meillä otettiin, ovat influenssarokotukset, jotka lapset ilokseen saivat tänä vuonna nenäsuihkeina. Itse otin influenssarokotuksen tänä vuonna työpaikalla. Influenssarokotushistoriani ei ole pitkä, olen ottanut rokotuksen vuosittain vuodesta 2014. Syy on yksinkertainen: sairastin influenssan tuolloin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sairastin taudin myös 7-vuotiaana. Miksi sitten ottaa rokote, joka ei sinänsä suojaa miltään kovin vaaralliselta? Syy: tauti oli helvetillinen. Totesin, etten vastaisuudessa halua maata paria viikkoa sängynpohjalla polttavan kurkkukivun kanssa 40 asteen kuumeessa. Jälkitaudit pidensivät sairausaikaa niin, että se koko helmikuu 2014 meni oikein iloisesti sairastaessa. Ehkä tärkein syy: en halua tartuttaa tautia muihin. En voi tietää, onko samassa tilassa kanssani oleskeleva henkilö vastustuskyvyltään minua heikompi ja pahi...

Maanantai ja tiistai olivat rva:n perheessä siinä mielessä erikoisia, että pakkasin kumpanakin päivänä lapsosille päiväkotiin eväät. Näin oudokseltaan homma oli jopa ihan hauskaa, jatkuvana no thank you! Tiedän toki, että suurimmassa osassa maailmaa tämä on arkea. Tosin käsittääkseni päiväkotieväät eivät ole ehkä niin arkisia - monissa "eväsmaissa" päivähoidossa on vain murto-osa lapsista. Ollessani Norjassa pari kesää vuonna 1 ja 2 (oikeasti -02 ja -04), pääsin hieman tutustumaan eväspakkailun ihmeelliseen maailmaan. Käytännössä tämä tarkoitti isäntäperheessäni neljää muovipussia (4 lasta), joissa oli kaksi vaalean leivän palaa päällekkäin ja välissä Nutellaa. Juomana oli vesijohtovesi. En nyt ala luennoimaan, mutta sanonpa vain, että suomalainen kouluruoka on oikein hyvää riippuen siitä, mihin sitä vertaa. Itse syön muuten lounaani aina työpaikkaruokalassa. Se on työpaikallani hyvin edullinen - mielestäni myös hintansa väärti. En ole koskaan tykännyt syödä eväslou...

Olen tässä viime päivinä pohtinut, että elämä on valtavan yllätyksellistä. Aika harvalla kaikki etenee suunnitelmien mukaan (jos sellaisia edes on), enkä todellakaan ole hyvä esimerkki siitä. En ole tehnyt tiukkoja elämänsuunnitelmia, mutta jonkinlaista haaveilua olen harjoittanut. 11-vuotiaana minusta piti tulla puutarhuri, kotini piti hukkua lemmikkieläimiin ja minulla olisi myös noin viisi lasta! Jollakin tavalla nuo ovat toteutuneet - tykkään puuhastella viherkasvien kanssa, minulla on ollut erilaisia lemmikkieläimiä ja lapsiakin on, vaikka ei nyt ihan viittä. Vähän isompana , yli 15-vuotiaana, unelmoin kehitysyhteistyöhön lähtemisestä, isossa kaupungissa asumisesta, matkustamisesta, useasta akvaariosta, ja poikaystävästä. Kaukokaipuu taisi olla haaveista suurin. Kehitysyhteistyöhön en lähtenyt, mutta luen edelleen mielelläni aiheesta. Koulutus ja sen turvaaminen kaikille on lähinnä sydäntäni. Muutin isoon kaupunkiin vuonna 2001 enkä ole katunut. Noin 18-vuotiaana minulla o...

Synnyin 1980-luvun alussa. Nykynuorille tuo aika näyttäytyy varmaankin dinosaurusten aikana. Päättelen sen jo siitä, miltä 1960-luku minusta vaikutti, kun olin lapsi/nuori. Aika kuluu, vaikka tuntuukin, että vastahan me siirryimme 2000-luvulle. Lapsuudessani, alle kouluikäisenä ja alaluokilla kaikkien kotona oli puhelin. Siinä oli yleensä kiemurainen johto, veivattava numeronäyttö ja se sanoi "prrr" soidessaan. Sillä soitettiin kaverille ja kysyttiin, onko kaveri kotona ja saisiko sen puhelimeen. Treffit sovittiin ulos tai jomman kumman luokse. Ne piti sopia tarkkaan, sillä matkalla ei ollut enää mahdollisuutta varmistella tapaamispaikkaa, kun puhelin oli kiinni seinässä kotona. Supermodernia olivat puhelinten näppäinvalikot. Usein puhelimia oli asunnossa useampi, onnekkaimmilla omassa huoneessa (minulla ei). Kesti kauan ennen kuin kukaan alkoi puhua kännyköistä. Olin itse silloin jo yläasteella, jonne siirryin 1994. Ehkäpä vuodesta 1995 lähtien kännyköitä alkoi olla...

Uusi rytmimme , kuuden aamut ja aikaiset nukkumaanmenot ovat asettuneet taloksi meille. Nyt on tätä tehty kuukausi, ja totuttu, vaikka voisivathan ne aamut toki tuntia myöhemminkin alkaa. Koska työmatkani on pitkä, ei voi herätä myöhemminkään. Rva on parin kuluneen viikon aikana nukahtanut kerran bussiin (en onneksi ajanut pysäkkini ohi) ja useamman kerran sohvalle illalla. Luen siis illalla ennen nukkumaanmenoa sohvalla, etten herättäisi Touhia, joka nukkuu yhä kanssani samassa huoneessa. Uudesta menevästä rytmistämme huolimatta rva:n väsymys on pääasiassa ollut hyvää väsymystä. On ihanaa, kun nukahtaa illalla helposti ja olo on unelias. Oikeastaan erillistä rauhoittumista ei ole illalla tarvinnut, kun joinakin päivinä voisi nukahtaa jo puoli seitsemältä :D Unettomuutta paljon elämässäni kokeneena osaan arvostaa sitä, ettei illalla nukahtamista tarvitse erikseen ajatella. Vaikka tilanne ei olisi pysyvä, olen iloinen, että nukun nyt hyvin. Lapsistani Touhi on ollut viime aikoin...