Siellä leikkimässä!

Pikaiset iltaterveiset "toipumispenkistä" vaan! Rva & Naakka viettivät tänään tuntikausia Messukeskukseen järjestetyssä sisäleikkipuistossa! 

Jos rva jostakin kaupallisesta lapsiaktiviteetista tykkää, niin sitten sisäleikkipuistoista =) Niissä tulee aikuisenkin liikuttua, ja esimerkiksi venyteltyä itseään huomaamatta asentoihin, joita ei yleensä harrasta.

Naakkaa vaivasi alkuun suuruudenpula - hän ei osannut asettua oikein mihinkään. Vähitellen hän huomasi, mitä kaikkea paikassa voi tehdä, ja sitten meno olikin oikein vauhdikasta. Huomasin, että Naakka tykkää aktiviteeteista, joissa on jonkinlainen rata, josta pitää suoriutua. 

Naakka ei tykännyt...epäonnistumisesta. Kriisi oli lähellä, kun hän ei ensimmäistä kertaa keppariesteitä kokeiltuaan päässytkään kaikista yli. Naakan, 4, maailmaan ei ihan vielä mahdu harjoituksen kautta tullut onnistumisen ilo.

Hulppeaa sisäleikkipuistoa katsellesaan rva:n valtasi myös tietty nostalgia. Rva varttui maaseudulla 80- ja 90-luvuilla, jossa mikään tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Rva itse asiassa rakasti lapsena pomppulinnaa...se sijaitsi Särkänniemessä, ja siinä oli huippuna kirahvin pää. Sinne pääsi kerran vuodessa.

Toinen huippupaikka oli Puuhamaa. Siellä oli trampoliineja ja pomppupaikkoja, ja minimaalinen rva sai raivarin, kun piti lähteä kotiin...Muuten meillä ei ollut lähellä edes leikkipuistoa, joten sellaisetkin olivat eksoottisia.Sisäleikkipuistot taitavatkin olla rva:lle eräänlaisia lapsuuden unelman täyttymyksiä :D Onpa hauskaa, kun välillä sellaisessa käymme!

Loppuvuotta!

Välipäivinä meillä on ollut hulinaa. Onneksi kaikki ovat kuitenkin terveitä! 27.12.: Heräsin 10.30 nukuttuani 14 tunnin yöunet - olin vissiin tosi väsynyt! Päivällä lähinnä purettiin kaikenlaisia nyssäköitä ja viihdytettiin lapsia.

Naakan kanssa käytiin kyseisenä päivänä ruokavääntö - sen tuloksena Naakka söi puoli lautasellista keittoa ( :D ) Touhi pääsi iskän matkassa akvaarioliikkeeseen ja Naakka minun mukanani kaverille (minä olen kaverin äidin kaveri).

Siellä lähinnä istuin ja join kahvia. Vierailun loppupuolella soitimme vähän duettoa (minä pianoa, kappale oli täysin tuntematon ja ystäväni poikkihuilua). Naakkaakin opetin soittamaan, kappaleena oli "Tuiki tuiki tähtönen". Jos vähän enemmän vielä harjoittelisi, Naakka osaisi homman itsenäisesti.

28.12. Heräsin vaivoin puoli kymmeneltä...puhelimessa oli jo viesti eräältä ystävältäni, johon muuten tutustuin Naakan perhevalmennuksessa. Hän pyysi meitä tyttöjä leikkipuistoon. Kykenimme siirtymään puistoon klo 10.45, ja se oli hyvä päätös.

Yhdeltä menin sitten hierojalle. Hän totesi, että seisoma-asentoni on liian kantapääpainotteinen, ja ohjasi parempaan asentoon. Hieronnassa keskityttiin yläselkään, ja minä meinasin nukahtaa penkkiin.

Puoli kolmelta meille tulivatkin kolmas ystäväni ja hänen 6-vuotias poikansa. Reuhaaminen alkoi välittömästi, ja sitä kyllä kesti. Leikkinä oli kummitusjahti, mikä ei kyllä kuulemma ollut mikään leikki, vaan totisinta totta.

Ajanviete sisälsi myös ulkoilun, eli myös rva alkoi olla ihan fyysisesti väsynyt...onneksi nukkumaan päästiin ihan ajallaan.

29.12, eli tänään: Yritin aamulla siivota meidän eteisen vaatekoreja, eikä siitä tullut kuin kiukku, koska Touhi oli mukana auttamassa (hän veti tavaroita koreista ja laatikoista lattialle, ja kuljetti ympäri huonetta.

Puolen päivän aikaan olin oikein helpottunut, koska minulla oli kampaaja! Kävin laitattamassa pitkästä aikaa raidat, ja nyt täytyy totutella uuteen ulkonäköön. Olen tosi tyytyväinen, eli en siis aio totutella.

Parin tunnin päästä lähden iltakylään, jossa tapaan kaksi ystävääni =) Näitä reissuja pyrin aina harjoittamaan säännöllisin väliajoin, sillä kaikki muu on lähinnä kotona oloa lastenhoidon merkeissä.
Odotan nyt jo kovasti iltaa.

Tulevia päiviä:  Haluaisin edes kerran keretä tehdä jonkin vähän pidemmän Youtube-videojumpan. Lisäksi olen kuulemma menossa kuntosalille, ja viemään Naakan sisäleikkipuistoon... Ei siinä sitten sen erikoisempaa.

Yskäinen joulu

Puuh, olipas meillä joulu! Hyväksyttävä se kai on, että lasten kanssa sattuu ja tapahuu. Touhi oli jouluviikolla flunssassa...se alkoi helpottaa, ja Touhi sai yskän. Jouluaattona, kun olimme jo pakkautuneet autoon, alkoi touhi yskiä "haukkuvasti".

Automatkan aikana tulimme siihen tulokseen, että on poikettava päivystyksessä määränpäämme lähellä. Ei siinä mitään...olimme jo aika nälkäisiä, mutta onneksi sairaalan päivystyksessä oli tarjolla glögiä ja pipareita!

Touhi voi yskästään huolimatta suhteellisen hyvin. Hän kirmasi Naakan kanssa pitkin käytävää, ja odottelun aikana luettiin kirja jos toinenkin. Tilanne alkoi mennä tiukoille, kun odotus lääkärille kesti 1,5 tuntia, ja joulupukin oli määrä saapua kohteeseemme tiettyyn kellonaikaan...

Kyllä siinä tuli vuodatettua tuskanhikeä, jota lisäsi huoli pojan terveydestä ja toisaalta siitä, saako tyttäremme nähdä joulupukin vai ei.

Pääsimme viimein lääkärille. Lääkäri totesi kurkunpään tulehduksen, ja hoidoksi Touhi sai adrenaliinia ja kortisonia. Hänen mielestään viiden minuutin hengitys naamari kasvoilla oli ihan kauhea kokemus, mutta onneksi vaste oli hyvä.

Joulupäivänä yskä paheni jälleen, ja iltapäivällä istuimme päivystyksessä jälleen. Touhi voi onneksi hiukkasen paremmin.

Tapaninpäivä toi jo helpotuksen, ja Touhin yskä oli lieventynyt normaaliyskäksi, haukkuvaa yskää ei enää tullut. Jatkosuunnitelmamme on saada Touhille jonkinlainen jatkuva astmalääkitys, joka voitaisiin aloittaa heti flunssan alkaessa.

Touhi alkoi sairastaa viime huhtikuussa. Korvatulehduskierre edeltävine flunssineen kesti heinäkuuhun. Sen jälkeen on loppuvuoden aikana ollut yksi jakso, jolloin Touhi oli 4 viikkoa terveenä. Muulloin flunssa tuli kahden- tai kolmen viikon välein.

Miten rva:n oma joulu meni? No, totta puhuen, mitään joulurauhaa ei juuri ollut. Rva toipunee joulusta vielä monta päivää. Eilen illalla, kun pääsimme kotiin, oli rva sekä henkisesti että fyysisesti niin puhki, ettei kyennyt oikein mihinkään.

Yöt olivat menneet Touhin kanssa levottomasti, samoin päiväunet. Touhi ei kipeänä jää nukkumaan helpolla yksin, joten hänen nukuttamiseensa kului aina useampi tunti. Päiväunet Touhi nukkui niin, että minä olin vieressä.

Sain toki paljon apua isovanhemmilta, joiden luona olimme. Jouluun mahtui myös mukavia hetkiä: lasten ilo pakettia avatessa ja jännitys, kun pukki tuli. Sain jopa itsekin lahjoja, muun muassa ihanan oloasun, tuoksun, sukkia, upean ryijyn ja kirjan.

Oli myös sisko, isomummo sekä muutamia tuttuja, joita tapasimme, kun ulkoilimme. Vein Naakan pitkälle pulkkalenkille, kun oli lunta ja pakkasta. Meillä  Helsingissä ei ole lumi vieläkään maassa.

Välipäivinä taidan keskittyä olemaan ihan rauhassa (hmm, tai ainakin olemaan tekemättä mitään ylimääräistä). Olen iloinen, kun Touhi on jo melkein terve. Suunnitelmissa on tavata myös muutamia ystäviä ja heidän lapsiaan.

Olen myös jonakin päivänä menossa pitkästä aikaa uimaan! Se tuntuu valtavan mukavalta, olen uinut viimeksi syyskuussa. Lapset eivät kuulu tähän suunnitelmaan, aion ottaa ihan omaa aikaa. Katsotaan, tuleeko uimisesta ensi vuoden puolella säännöllisempää...

PS. Touhi on lisännyt sanavarastoonsa yhden sanan: "pappa". Pöllö on "pöö"

PPS. Minä kerkesin ihmeen kaupalla venyttelemään minimaalisesti läpi joulunpyhien.

PPPS. Olen kuullut iloisia uutisia ystäviltäni. Ne käsittelevät mm. uutta parisuhdetta, myönnettyjä apurahoja sekä varattua lomaa aurinkoon. Olen valtavan iloinen heidän puolestaan!

Ihmeellinen, iso lapsi

Olen viime päivinä katsellut ihmeissäni monia asioita - esimerkiksi meidän Naakkaa. Hän on jotenkin jo niin uskomattoman iso. Balettinäytös oli oma lukunsa, mutta on muutakin. Äsken hän koristeli itse joulukuusen - vain tähti jäi aikuisille.

Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille.

Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa.

Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeksi vielä aurinkotervehdyksen, sillä olen jälleen toivottoman jumissa. Hierojalle meno jää jonnekin joulun jälkeen...

Lenkillekin pääsin tänään, ja täytyy sanoa, että nyt tämä pimeys alkaa käydä jopa minun voimilleni! Huomaan ajattelevani erilaisten matkanjärjestäjien esitteitä, ja mielessäni siintää auringonpaiste ja lämpö.

Luultavasti en juuri nyt matkalle pääse, mutta 2018 voisi pitää sisällään jonkinlaisen matkan, ja nimenomaan lämpimään. Minua kiehtoisi, yllätys yllätys, lähteä matkalle ihan itsekseni, eli rva seuranani.

Rupesin tuossa yhtenä päivänä pohtimaan, että edellisestä matkastani, jolle lähdin itsekseni, on nyt kulunut yksitoista vuotta! Se muuten suuntautui Etelä-Saksaan, Stuttgartiin tapaamaan hyvää ystävääni, jota en nyt olekaan tavannut moneen vuoteen.

En oikein tiedä, mitä on tapahtunut...tai tiedänpä hyvinkin. Niskavamma vei aluksi kyvyn liikkua itsenäisesti, sitten tunteen, että ylipäätään pystyn siihen. Sitten tulivat lapset, eli se klassinen...

Nykyisellään, en näe mitään terveydellistä estettä matkustaa yksin. Huvittavaa on, että alan matkustamista suunnitellessani pohtia, että mitenkäs nykyään matkustetaan :D Osaan minä tietty pakata laukun ja suunnata lentokentälle, mutta entäs se varaaminen ja kaikki muu - rva ei omista edes luottokorttia, mikä pitäisi varmaankin hankkia.

On oikeastaan aika pelottavaa huomata, miten joskus on osannut jotakin, ja nyt ei osaa. Elämä toki kulkee omia reittejään ja työmuistiaan ei pidä rasittaa liikaa, mutta itsenäisempi matkustaminen on eräs asia, jonka rva haluaisi uudelleen oppia.

Rva on huomannut, että alkaa siirtyä niskavammavaiheessa eteenpäin...ainakin toivottavasti. Takapakki iskee yleensä heti, kun pääsee iloitsemasta. Luulen, että parina seuraavana vuotena suoritan useita "paluu normaaliin" - vaiheita. Aika näyttää, millaisten asioiden pariin palaan ja mitkä jäävät kokonaan pois.

PS: Huomenna joulunodotuksemme jatkuu jo normaaliksi tulleella tilanteella, eli rva jää kotiin, kaikki muut poistuvat. Huomenna pakkaan lahjat ja leivon tortut!

PPS: Touhi-Touheloinen osaa sanoa nykyään neljä sanaa. Ne ovat: äiti, isi, joo ja ei.

PPPS: Lähikauppani ilahdutti minua tällä viikolla myymällä monenvärisiä porkkanoita, nämä olivat hauskimpia (muuttuivat keitettäessä myrkynvihreiksi, joten se siitä):

Esityspäivä

Syksyn mittaan olen sanonut lukemattomia rumia sanoja, kun olen yrittänyt luotsata 4-vuotiasta (ja Touhia matkaseurana) viikoittaiselle balettitunnille. Olen edelleenkin sitä mieltä, että onneksi emme aloittaneet yhtään aikaisemmin. Siitäkin olen edelleen samaa mieltä, että yksi harrastus riittää.

En oikeastaan ymmärrä, miten jotkut jaksavat kulkea alle kouluikäisten kanssa harrastamassa useamman kerran viikossa. En myöskään tiedä, onko tämä välttämätöntä lapsen kehitykselle. Leikkiminen sen sijaan on.

Naakka on ollut verrattaen vaitelias harrastuksestaan...monella lapsella baletin aloittaminen on merkinnyt askeleiden harjoittelua, tukanlaittoa ja balettitamineiden vapaaehtoista käyttöä myös kotioloissa.

Ei meidän Naakalla - ei todellakaan! Hän on ollut hyvin pedantti, ja ilmoittanut, että sellainen kuuluu vain balettitunnille. Kotona hän on ottanut esiin ponit, barbit, kirjan tai ihan mitä vaan, mutta ei kuitenkaan balettitarvikkeita. Eilisen lelu oli muuten Squirtle-pokemon.

Varsinkin marraskuu oli tosi vaikea - Naakka ilmoitti joka kerta, ettei mene enää balettiin. Hänellä olikin pitkä tarhapäivä takana, ei siis ihme. Ajattelin, että näinköhän tämä baletti loppuu tähän, tai ainakin loppuvuoteen.

Joulukuussa Naakka alkoi virkistyä uudelleen. Syyksi paljastui nopeasti jouluesitys. Tyttäreni tajusi, että pääsee jouluesitykseen, joka pidetään oikeassa teatterissa! Pukujakin soviteltiin, ja askelia treenattiin - jälleen kaikki äidiltä salassa. Tunneillehan ei muutenkaan pääse, aikuiset odottelevat ihan muissa tiloissa.

Toissapäivänä Naakka haettiin päiväkodista kolmelta. Neljältä hänet jätettiin teatterin takaovelle, josta hän katosi pukuhuoneisiin. Sen jälkeen en häntä nähnytkään, ennen kuin lavalla. En oikeastaan jännittänyt Naakan puolesta, hän on yleensä fiiliksissä, kun jotakin poikkeuksellista tapahtuu.

Esitys meni Naakan osalta mainiosti! Hän tanssi ryhmänsä kanssa pikkutonttuna, ja oli mukana myös esityksen avauksessa (muutama pikkutonttu ilmestyi tai oikeastaan nostettiin lavalle hetin alkuun). Naakan ryhmän numero meni nopeasti ohi, ja loppu olikin muuta.

Rva tykkää tanssin katselemisesta. Viimeksi rva harrasti tanssia 20 vuotta sitten, mutta muistaa vielä, kuinka jännittävää esiintyminen oli. Naakka ei kyllä näyttänyt jännittävän yhtään.

Emme saaneet tytärtämme takaisin pukuhuonetiloista mitenkään heti esityksen jälkeen - 21.30. Naakkamme vapautui pitkästä päivästä tyytyväisenä, onnellisena ja ylikierroksilla. Kello oli varmaankin jo lähempänä yhtätoista, kun Naakka nukahti. Touhi oli ollut koko ajan hyvässä hoidossa kotosalla, ja oli nukkunut jo hyvän aikaa.

Kun olen esityksen jälkeen kysellyt Naakalta, jatketaanko balettia ensi vuonna, vastaus on ollut ehdoton kyllä =)

Kadonnut pipo

Rva:pa oli eilen ravintolassa..ihan tästä samasta talosta olevan, samanlaisessa elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa (ihanaa <3 ) sinne rva kiirehti hierojalta. Tänään, aamulla, rva oli jälleen lähdössä asioille.

Lähtökiireessä rva huomasi, että pipo jäi johonkin...asioilla käynnin päätteeksi rva porhalsi läpi sekä hierontapaikan että ravintolan. Sieltähän se pipo löytyi, tuli kiitollinen olo.

Asioilla käynnin tuloksena Niskasilta löytyy nyt varusteet Naakan balettiesitystä varten. Hankinta tapahtui vähän viime tipassa, mutta vältyinpähän kaupungille lähdöltä Touhin kanssa. Sinne perkuleen balettitunnille Naakka täytyy kuitenkin viedä Touhin kanssa.

Mitä pidemmälle joulukuu kuluu, sitä vaihtelevammiksi päivät (ja yöt) ovat Niskasilla tulleet. Flunssa on iskenyt itse kuhunkin perheenjäseneen, mikä taas on lisännyt valveillaolotunteja öiseen aikaan. Nyt taudit näyttäisivät kuitenkin helpottavan.

Iloksemme sää on pikkuhiljaa parantunut, ja sitä kautta ulkoilukin on mukavampaa. Vaikka lunta ei niinkään ole, on lasten kanssa suuri helpotus, kun mitään ei ainakaan sada. Se muodostuu merkitykselliseksi, kun siirtymiä ja sananmukaista ulkoiluttamista kertyy päivittäin paljon.

Joulu..no huh! Täytyy sanoa, että viime aikoina se on tuntunut lähinnä pakolliselta uurastukselta, joka täytyy viedä läpi, jotta voisi alkaa toipua koko myllerryksestä suunnileen tapaninpäivän aikaan. On siinä toki kivoja hetkiäkin, ja nyt lahjat on ainakin hankittu (paketointi on vielä aika vaiheessa).

Elikkä, rva:n blogi ei nyt taida kilpailla samassa sarjassa tunnelmallisten joulunodotusblogien kanssa. Niitä on kyllä kiva lueskella ja katsella, ei sen puoleen. Olisin iloinen assistentista, joka toisi vuodenaikajuhlat eteeni valmisteltuina, ja minä lähinnä tyytyväisenä fiilistelisin...lähimmäs joulutunnelmaa olen tähän mennessä päässyt Touhin joulumuskarissa viime perjantaina.

Tänään erityisen mukavalta on tuntunut juurikin tuo löytynyt pipo. Olen suurimman osan elämääni ollut pipopää, yläasteella taisi olla lyhyt ajanjakso, jolloin pipon käyttö ei ollut cool (silloinkin vedin sellaisen päähäni, kun kukaan ei ollut näkemässä).

Tämä kyseinen valkoinen pipo liittää minut myös erääseen naisporukkaan, jolle muotoutui oma nimikin, koska meillä kaikilla sattui viime talvena olemaan valkoinen tupsupipo! Tämä porukka on erityinen, tapasin heitä viikoittain kolmen vuoden ajan. Nyt kommunikaatiomme jatkuu suljetussa fb-ryhmässä.

Tänään illalla rva, Naakka ja Touhikin, valmistautuvat Naakan huomiseen balettiesitykseen. Luvassa ei ole ihan läpihuutojuttu, sillä se tapahtuu teatterissa x, jonne lapsi täytyy toimittaa aikaisin iltapäivällä. Takaisin 4-vuotiaamme palautetaan vasta esityksen jälkeen. Uskon, että Naakka selviää hienosti <3

Mielipiteitä loskan keskeltä

Niskasille kuuluu vaihtelevan loskaista. Ai että, kun rva vihaa nimenomaan loskakeliä. Tiistaina täällä oli ihan varsinainen myräkkä. Sitä roikaletta satoi taivaalta koko päivän, ja Naakanhakureissulla Touhin rattaat juuttuivat keskelle risteystä. 

Mitä sitten kävi? No, juurikin se, jota Helsingissä oletin - heti löytyi useampi vapaaehtoinen auttaja, joiden kanssa jyräsimme rattaat turvallisempaan paikkaan. Minun kokemukseni kotikaupungistani on tämä, enkä pettynyt nytkään =) 

Seuraavaan risteykseen sompailimme 15 sentin vesilätäkössä - no, eteneminen oli kieltämättä helpompaa. Seuraava risteystä ennen taisin jupista jo itsekseni kaikkia kirosanoja, jotka osaan. Sitten, tai ehkä juuri siksi, sain jälleen apua rattaiden kanssa!

Kun pääsimme päiväkodille, olivat rva:n kengät ja housut oikein kivasti vettyneet. Touhi...no hän oli taivaalta sataneen suojalumen peitossa. Kaiken keskellä loisti onnellinen hymy! Kerrankin jotakin jännittävää, kuten räntäsade, tapahtui.

Takaisin tulimmekin ratikalla...pysäkillekin oli toki vaikea päästä, ja sitä sporaa odottaessa meni tovi jos toinenkin. No, tänään eli perjantaina oli myös loskakeli. Tilanne ei ollut ollenkaan niin paha kuin tiistaina, mutta toki se toistakymmentä senttiä syvä lätäkkö oli toki paikallaan.

Viime päivinä on somessa ja mediassa vellonut keskustelu äitiyden kamaluuksista. Rva:n täytyy todeta asiaan, että hyvä, kun viimeinkin sanotaan! Ihminen voi tosiaankin sanoa, että fiilis vauvan kanssa on p*ska ja silti samalla voi rakastaa lastaan.

Rva sanoisikin, että kun lapset kerran ovat niin lyhyen aikaa pieniä, miksi pilata se aika vakuuttamalla, että kaikki on tosi upeaa silloinkin, kun fiilis on todella surkea! 

Rva:n matka äitinä on ollut vaiheikas, mukaan on mahtunut muun muassa lapsettomuus, synnytyksen jälkeinen masennus, hyperemeesi sekä kaksi yli kaksi vuorokautta kestänyttä synnytystä ja yksi (luultavasti)koliikkivauva. Kuka voi määritellä minun äitiyteni puolestani, jos sanonkin, etten todellakaan ole tykännyt kaikesta.

Koko sattumusten sarjan jälkeen nuo kaksi vekaraa ovat tänä päivänä yhtä kuin minä itse.

PS. Tänä viikonloppuna sekä juhlitaan yhtä valmistunutta että käydään läpi Naakan balettiesityksen kenraaliharjoitus. Ilmassa väreilee jännitys!

PPS. Rva oli eilen pikkujouluissa, jonne sai kutsun työpanoksensa kautta!

PPPS. Eikös ole hienoa, että tämä kaikki nykyään onnistuu - niska on toipunut vuosien varrella paljon. 

Voihan väsymystä!

Rva:han iskee välillä lasten kanssa puuhatessa ihan fyysinen väsymys. Yleensä se alkaa vasta iltapäivän puolella, kun olen nostellut Touhia parikymmentä kertaa johonkin ja jostakin pois. Olen myös yleensä siinä vaiheessa kontannut lattialla, kiivennyt johonkin ja heittänyt ulkoilukeikan Touhin ja rattaiden kanssa (tänään Naakan, Touhin, rattaiden ja ruokaostosten kanssa).

Lapsillani on myös salamannopea refleksi huomata, että äiti on istuutunut. Silloin nyt ainakin täytyy nousta ylös ja mennä auttamaan jossakin, ihan missä tahansa. Jos äiti menee ihan makuulleen, esimerkiksi nuoremman päiväunien aikaan, siitä täytyy nousta kolmen minuutin välein ylös, kun 4-vuotiaalla on joku kriisi, huh!

Siksipä, kun lapset ovat menneet nukkumaan, rva pääasiassa istuu...tai lojuu jossakin. Noin kymmenen minuutin jumppahetki on ok, onneksi siinä ajassa ehtii tehdä yllättävän paljon. Venytellä voin kyllä sen lisäksi...ainakin joskus.

Henkinenkin väsymys on tuttua rva:lle. Pysyn edelleen kannassani, etten ole mikään luontainen kotiäitihahmo. Tämä menee ihan hyvin ja päivissä on paljon hienoja hetkiä...silti, kaipaan ihan uskomattoman paljon keskittymistä..siis sitä, ettei koko ajan tarvitsisi olla valmis keskeyttämään ihan mikä tahansa toimi ihan missä vaiheessa tahansa, kun jompikumpi palosammuttimistani käynnistyy.

Henkistä väsymystäni hoidan...no, omalla ajalla. Tänään se sisälsi 45 minuutin lenkin sekä nyt noin tunnin ennen nukkumaanmenoa. Pienikin kahvihetki auttaa huomattavan paljon, ja huomaan olevani taas ihan mukiinmenevä vanhempi.

Illalla minä yleensä luen blogeja ja kirjoitan välillä omaani. Pelaan välillä jotakin peliä. Televisiota katselen tällä hetkellä aika vähän, useimmiten lähinnä kymppiuutiset.

Aina illalla luen ennen nukkumaanmenoa. minulla on aina kaksi kirjaa menossa samanaikaisesti. Näin on ollut varmaankin aina. Rupesin juuri pohtimaan, että olen tainnut lukea illalla ennen nukkumaanmenoa aina 7-vuotiaasta asti.

Edellisessä kirjoituksessa taisin kertoa, mitä luen tällä hetkellä. Ai niin, viidettä Harry Potteria en maininnut, luen myös kirjoja moneen kertaan. Yritän mennä ajoissa nukkumaan, ja aina välillä onnistunkin.

PS. Melkein viimeinen iltatoimeni on kalojeni ruokinta. Tämä on vähän hassu aika, koska missaan koko ruokahetken, kun valot ovat olleet poissa jo useamman tunnin. En ole siltikään onnistunut muuttamaan totuttua rutiiniani.

PPS. En voi nukkumaan käydessä koskaan tietää, milloin uni keskeytyy. Viime yönä eka keskeytys tuli 1.30, se oli Naakka, joka luuli pääsevänsä katsomaan aamupiirrettyjä...

PPPS. Kaikesta väsymyksestäni huolimatta olen näemmä onnistunut tuottamaan yksilön, joka on melkein valmis aloittamaan uransa Dingossa, hän on melkein kuin Nipa:

Itsenäisyyspäivä ja joulukuun joogaa

Isoisäni syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kun hän oli 1-vuotias, Suomi itsenäistyi. Tänään, sukupolvia myöhemmin, juhlii 100-vuotiasta Suomea eräs toinen yksivuotias poika perheineen. Hyvää itsenäisyyspäivää, 100-vuotias Suomi!

Tänään kävin Touhin kanssa ulkona. Olipa hienon sään pakkasherra antanut tälle päivälle. Touhi liikkui oikein toden teolla, sen verran vaikeaa 1-vuotiaan kulku paksussa toppapuvussa on. Itse en päässyt kovin paljon liikkumaan, aikuiselle kulkumme oli varsin hidasta.

Tänään suunnitelmissa on ainakin joulukoristeiden asettelu. En tosin ole varma, onnistuuko se juuri tänään (se on erityisesti Touhin hoidosta kiinni), kuten on moni muukin asia perheessä nykyään. Poika itse on kyllä älyttömän hyväntuulinen :)

Siivosin pari päivää sitten akvaarion. Odotin mielenkiinnolla, tulisiko lappoämpäriin kalanpoikasia. Olin muutamaa päivää aikaisemmin nähnyt yhden kalanpoikasen pintatiheikössä, mutta seuraavana päivänä en enää nähnytkään.

Meillä on tuo intiaaninsulka-parvi niin tehokas "lihanpalojen" syöjä, etteivät poikaset meidän akvaariossa selviä. Ajatuksissa on kyllä ollut intiaaninsulista luopuminen, mutta toisaalta parvi on niin hieno ja hyvävointinen, että ovat olleet toistaiseksi meillä.

Nyt yritän myös puoliepätoivoisena kasvatella erästä tähdikkimäistä kasvilajia, jonka kotilot söivät lehdettömäksi. Nyt kotiloita on taas poistettu urakalla, joten toivon, että kasvi kasvattaisi uudet lehdet. Toivossa on hyvä elää...

Siltikin, platyt ovat nykyisen mielenkiintoni kohde. Mun muassa tällainen uros meillä asustelee. Hän on väritykseltään kaikkein hauskin kalani.

Olen viime päivien aikana yrittänyt pitkästä aikaa joogata. No, se on kuin puupökkelö yrittäisi siirtyä asennosta toiseen! Jatkan kuitenkin sinnikkäästi - jos joku paikka ei mene rikki. niin eiköhän asteittaista vetreytymistä hiljalleen ala tapahtua.

Harjoituksia on kyllä kivaa tehdä pitkästä aikaa. Soturiasennot tuottavat eniten hankaluuksia, en meinaa millään saada kroppaa pysymään oikeassa, ryhdikkäässä asennossa.

Koska en vieläkään käy oikeilla tunneilla, olen oppinut asentoja videoista ja kirjoista. Pysyn yksinkertaisissa perusliikkeissä, ilman opastusta ei kenties ole fiksua pyrkiä kovin suureen monimutkaisuuteen.

PS. Tällä kertaa on kesken tämä kirja. Anne B. Ragde: "Berliininpoppelit". Laahaavan alun jälkeen tarina lähti rivakasti liikkeelle, ja nyt huomaan viimeisten sivujen olevan lähellä. Onneksi kirjaan on jatko-osia.

PPS. Joo, aion katsoa linnan juhlia, jos minun annetaan katsoa :D

Rva tavaratalossa

Rva otti tänään suunnan kohti tavaraloa - ja sai matkalla yhden aiheen kirjoitukseensa: huimaus iski! Huimaus on nykyisin jo aika harvinainen vaiva, rva:n niska on tainnut toipua siinä suhteessa ihan hyvin (no eihän sinä mennyt kuin melkein vuosikymmen, Suomi oli melkein 92-vuotias, kun rva niskansa satutti)...

Nyt huimaus liittyi suoraan jumitukseen - edellisestä hieronnassa käynnistä on lähes kaksi viikkoa, seuraava sessio täytyy varata pikimmiten. Se liittyy pään kääntämiseen...kun kääntelin päätäni, tuli tuntemuksia, kuin maa olisi uponnut jalkojen alla alemmas ja palannut äkkiä ylöspäin...aika inhaa!

Kyllä se jumitus vaivaa muutenkin, on kipeä ja tukkoinen olo, siis lihaksissa. Olen viime päivinä (tai oikeastaan iltoina) harjoittanut oikeaa kättäni. Olen Touhin sijaan nostellut kahvakuulaa. Käsi väsyy normaalisti, mutta sitä en ihan tajua, miksi se myös puutuu.

Ah, tavaratalosta...rva ei ole mikään antaumuksellinen shoppailija. Käyn oikeasti tavaratalossa tosi harvoin. Tänään totesin, että ehkä pitäisi. Kun rva menee kirjakauppaan, hän suorastaan rentoutuu. Koska kirjallisuus on tuttua, ei tarvitse pähkäillä koko kauppaa läpi, ja kokemus on miellyttävä.

Nyt kulkuni suuntautui ensin kosmetiikkaosastolle, hankin elämäni ensimmäisen kuivashampoon! Vannoutuneena kotiäitilookin (huh) edustajana suosikkivälineeni hiustenlaitossa on pipo. Se toimii, kunnes se otetaan sisätiloissa päästä pois...

Nyt sain eräältä ystävältäni tarkat ohjeet hyvästä merkistä ja laadusta, ja onnistuin siitä huolimatta kysymään erittäin huolitellulta ja valkotakkiselta (miksi meikkiosastolla pukeudutaan kuin lääkärikeskuksessa) henkilökunnan edustajalta, missä ne merkin x tuotteet ovat.

Sain ystävällisen vastauksen, että siinä ne ovat silmiesi edessä...no missäpäs muualla tosiaan! Myös ohjeistus tuotteen käytöstä oli ystävällistä, se tuntui kivalta.

Niin, kosmetiikka, sisustus jne. vs. kirjaosasto. Ehkäpä rva:n pitäisi hilata itsensä useammin tavarataloon, jotta paikka tulisi tutummaksi. Kaikenlaisia ihmeellisiä tavaroita siellä oli, toki sentään tunnistin suurimman osan. Pieni poikkeaminen mukavuusalueelta eli käynti tavaratalossa oli siis hyvä juttu!

Huomenna rva:n päivä on hyvin epätavallinen: muu perhe suuntaa päiväretkelle Turun linnaan, sinä aikana rva toimittaa joulutontun virkaa kotosalla. Lapset ovat siinä iässä, ettei mitään jouluun liittyvää kertakaikkiaan voi toimittaa heidän läsnäollessaan.

Tai voihan sitä nyt jotakin...eilen leivottiin tyttären kanssa pipareita, eikä todellakaan itse tehdystä taikinasta. Rva:n mielipide on, että edelleenkin taikina on parempaa kuin valmiit piparit!