lauantai 19. maaliskuuta 2022

Aikuinen nainen - omat kiinnostuksenkohteet

Päässäni pyörii tällä hetkellä enemmän asioita kuin olisi tarpeen. Opiskelu vaatii paljon, ympärilläni tapahtuu ja lisäksi Euroopan tilanteeseen liittyvä uutisvirta ei lopu. Huomaan, että käyn koko ajan hieman ylikierroksilla. 

Olen lisäksi luonteeltanikin kova stressaantumaan kaikesta mahdollisesta. Kuitenkin, tietynlainen nollaus oikeastaan joka päivä on tarpeen. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Koska elämä on tutkimusmatka itseen osana ympäröivää yhteiskuntaa :) , olen pyrkinyt pohtimaan, millaisten aihealueiden parissa askaroiminen tuottaa minulle onnellisuutta (toivon mukaan muillekin). 

Olen huomannut olevani kotonani minulle mielenkiintoisten aiheiden parissa. Olen jo blogissani kertonut ehkä liian moneen kertaan esimerkiksi harrastuksistani, mutta en ehkä muista mielenkiintoni kohteista. 

Olen nimittäin kiinnostunut erilaisista kulttuureista, uskonnoista ja vähemmistöistä sekä niiden oikeuksista. Minusta on mielenkiintoista lukea ja esimerkiksi katsella dokumentteja kyseiseistä aiheista. 

Oma ammattialani liippaa läheltä kiinnostukseni kohteita, mutta ei ole ihan suoraan mitään niistä. Ehkä tämä on hyväkin - puhuessa mielenkiinnon kohteista ei aina tarvitse tunnustaa kaikkia realiteetteja kuten työelämässä...toki sielläkin ripaus ideologiaa on varmasti eduksi.

Asuinalueeni vuoksi elän ehkä tietynlaisessa kuplassa: näen lähes päivittäin esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät ole asuneet aina Suomessa. Näen myös ihmisiä, jotka kuuluvat johonkin Suomessa vanhaan vähemmistöön, ja ihmisiä, joiden perheen muodostavat esimerkiksi samaa sukupuolta olevat vanhemmat lapsineen.

Unohdan välillä, että tällainen tilanne ei ole suomalaisittain ihan keskimääräinen - väestörakenne on suurimmassa osassa maata vähän toisenlainen.

Selviä ongelmia kiinnostuksenkohteissani on, että väärässä seurassa tulee leimatuksi esimerkiksi suvakiksi tai saada kehotuksen lukea enemmän Raamattua (sinänsä ei huono kehotus, Raamattu on mielenkiintoinen kuten monien muidenkin uskontojen tärkeät kirjat).

Aikuisuudessa on kuitenkin mukavaa, että saa ainakin jossakin määrin rajata kiinnostuksenkohteensa ja esimerkiksi asuinpaikkansa sekä juttuseuransa. Erilaisten ihmisten sietokyky on kuitenkin plussaa.

Tarkemmin ajateltuna olin jo pienenä lapsena tällainen. Luin lehdistä juurikin näiden aihepiirien juttuja (nettiä ei ollut) ja asiat kiinnostivat minua siinä mittakaavassa kuin ne lapsentasoisesti ymmärsin. En ole oikeastaan muuttunut.

Pienenä koontina aloitukseeni - itseä kiinnostavista puheenaiheista puhuminen toisen kiinnostuksenkohteiltaan samanlaisen henkilön kanssa on mitä mainioin nollauskeino arjen stressin keskellä. Se vaikeutui/menetettiin hetkeksi pandemian keskellä, mutta onneksi nyt voi taas puhua.


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Takaisin soittoharrastuksen pariin, osa 2: muistoja

Olen pohtinut useammankin tuttavan kanssa, harrastavatko lapset musiikkiin liittyviä asioita kuin aiemmin. Lapsuudessani 1990-luvulla tuntui, että suurimmalla osalla lapsista oli joku instrumentti. Nykyään lapsille tuntuu olevan lähinnä liikuntaharrastuksia (siis toki voi olla molempia).

Aika monen aikuisen olen myös kuullut sanovan, ettei voisi pakottaa omia lapsiaan soittoharrastukseen, koska itsellä on huonot muistot siitä, kun vanhemmat pakottivat harjoittelemaan ja jatkamaan soittoharrastusta.

Olen myös käsittänyt, että matalamman kynnyksen soittotunnit (kerhotyyppiset tai vaikkapa ryhmäopetus) eivät enää jalkaudu kouluille kuten vuosikymmeniä sitten. Mahdollisuudet kokeilla soittimia esimerkiksi koulun musiikkitunnilla alakoulussa ovat mitättömät...

Minä aloitin pianonsoiton kolmannella luokalla 1990-luvun alussa. Opetus oli kansalaisopiston ryhmäopetusta eikä ehkä minkään mittapuun mukaan kovin tehokasta. Itse asiassa opettajakaan ei ollut kovin innostava. Kävin kuitenkin tunneilla pimputtamassa pianoa ja opettelin pianoläksyjä ainakin välillä ;) 

Pieni paine harjoitteluun oli aina - kansalaisopistolla oli joulu- ja kevätkonsertit. Usein meni ihan nappiin, mutta joskus sitten ei. Esiintymiskokemusta tuli, ja oletuksena kyllä oli, että kaikki esiintyvät. Tunnelma oli konsertin jälkeen oikein helpottunut.

Jossakin vaiheessa eli tarkemmin seiskaluokalla en enää tykännyt mennä ryhmäopetukseen. Syy taisi olla, että en halunnut mennä samaan ryhmään pienten oppilaiden kanssa. Soittoharrastus ei kuitenkaan loppunut siihen.

Seurasi yksityisopetusta yläkouluvuosien ajan. Se oli huomattavasti tehokkaampaa kuin ryhmäopetus - pääsin vihdoin "oikeisiin" kappaleisiin soittovihkojen sijaan. Soitin pääasiassa klassista musiikkia, mutta myös kaikenlaisia modernimpaa.

Yksityisopetuksessa konsertit jäivät, mikä oli jälkeenpäin ajateltuna harmillista - en pitänyt jännityksestä, mutta siitä syystä olisi ehkä ollut hyvä esiintyä enemmän. Lukioaikana  soittotunnit jäivät tauolle.

Vielä kerran palasin soittotuntien pariin, kun lukion jälkeen seurasi välivuosi. Palasin viimeisen kerran soittotuntien pariin. Muistelen, että Sibelius oli silloin suosiossani. Otin isoja haasteita - esimerkiksi harjoittelin Toccata Fugaa pianolla.

Opiskelemaan lähtiessä sekä soitin että soittoharrastus jäivät. Sitten syntyivät lapset. En jaksanut ajatella kosketinsoitinta & pieniä lapsia samassa asunnossa. 

Nekin vuodet menivät. Nyt minulla on taas kosketinsoitin, ja kirjasto tarjoaa soittovihkoja niin paljon kuin tarvitsemme. Minulla on vielä suurin osa vanhoista nuoteista tallella, ja ne riittävät kyllä tarpeisiini pitkäksi aikaa. 

Mitkä ovat tavoitteeni nyt? Siihen on helppo vastata: haluan saada soittotuntuman takaisin ja yksinkertaisesti nauttia soittamisesta. Tästä on hyvä jatkaa.

PS. Olen vasenkätinen, ja siksipä oikean käden pikkusormi ja nimetön ovat minulle haasteellisempia - niiden hienomotoriikka saisi piru vie olla parempi :D 

PPS. Tällä hetkellä treenaan: Thompsonin pianokoulu 1, Myrskyluodon Maija ja Ballade pour Adeline.

PPPS. Soitan noin 20 minuuttia päivässä - se aika järjestyy usein illalla.






sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Maailman tilanne, eri kulttuurit ja sen sellainen

Suhteellisen aktiivisena blogikirjoittajana olisi kutkuttavaa kirjoittaa maailman tilanteesta. Korona-aikaa kommentoin viimeisten parin vuoden aikana monta kertaa. Tätä nykyistä maailmantilannettakin kommentoin varmaan vielä, mutta en nyt varmaan ihan heti.

Olen havainnut, että vaikka seuraisin 24/7 maailman tapahtumia kaikilta uutiskanavilta, asiat eivät muuttuisi sen paremmiksi. Lisäksi, minulla on taloudessani 8- ja 5-vuotiaat, joiden kanssa arjen on kuljettava kuten ennenkin. 

Älkää käsittäkö väärin - olen aina ollut todella kiinnostunut maailman tapahtumista. Puoluepolitiikka vänkäämisineen on ehkä ainut, johon en ole päässyt kunnolla sisälle. Sen sijaan ulkomaanpolitiikka kiinnostaa.

Uutisvirta on kuitenkin ollut ensin pandemian ja sitten tämän uuden tilanteen (ei se nyt uusi ole sekään, mutta avoin sodankäynti on) kanssa on ollut viime vuodet niin hektistä, että on ollut pakko ottaa hieman etäisyyttä. 

Kun sota syttyi, kysyivät lapset, onko se isompi valtio nyt todella paha. Vastasin, että tavallisten ihmisten käsissä on todella vähän vaikutusvaltaa asioihin - isot pomot päättävät. Me esimerkiksi kohtelemme tuosta isosta maasta lähtöisin olevia tuttavia hyvin kuten ennenkin (tätäkin lapset pohtivat). 

Meillä on ollut etuoikeus asua varsin monikulttuurisella alueella. Tämä on muuten täysi vastakohta lapsuuteni tilanteeseen - homogeenisempaa kulttuurialuetta kuin lähtöpaikkakuntani olisi jo jopa vaikeaa löytää :D Sen sijaan lapseni ovat kasvaneet ympäristössä, jossa ulkonäkö- tai vaikkapa kieliasiat eivät ole juttu eikä mikään.

Sitä mahdollisuutta, että meillekin tulisi sota, eivät lapset ole vielä hoksanneet pelätä. Oikeastaan kumpikaan ei ole maininnut asiasta mitään. Siispä emme ole puhuneet siitä ollenkaan. 

Meillä katsotaan kuitenkin perheessä joka ilta iltauutiset. Jos ne herättävät kysymyksiä, siinä kohtaa on myös helppo selittää asioita. Yleensä Touhi melkein nukahtaa jo uutisten kohdalla, vaikka sinänsä tykkää niitä katsoa. 

Uutisten katsominen on perinne omasta lapsuudestani. Myös vääntö siitä, että niiden aikana pitää olla hiljaa, herättää muistikuvia omasta lapsuudesta ;) Iltauutiset ovat myös hyvänmittainen osio, jolloin aikuiset saavat tyydyttää uutisnälkänsä. 

Olen myös jo kääntänyt katseeni ensi kesään ja mahdolliseen asuntoautomatkaan. Loppuvuodesta mietin, salliiko pandemiatilanne vieläkään matkustaa etelän suuntaan. Nyt täytynee pohtia, mikähän se maailmanpoliittinen tilanne mahtaa olla ensi kesänä, huh! 

PS. Tätä postausta kuvatkoon viimekesäinen otos Jäämeren rannalta. Siellä oli mahdottoman kaunista - kuin  hiekkaranta jossakin etelässä. Ainoa erotus toki oli, että vesi oli muutaman asteen plussan puolella, hrr!

PPS. Minä en ole ottanut ratkaisuksi "meillä ei katsota uutisia" - konstia. Lapseni hermostuisivat enemmän, jos näin tehtäisiin, koska uutisten katsominen on perheen tapa. He käytännössä sanoisivat, että nyt pitää varmasti huolestua, koska aikuisilla on jotakin salailtavaa. Sen sijaan uutisia ei plarata läpi jatkuvasti pitkin päivää.

PPPS. Uutishetki illalla ei toki onnistunut vielä pari vuotta sitten. Nyt se onnistuu jo ihan hyvin :) 




lauantai 5. maaliskuuta 2022

Liikkumista ja askartelua 8-vuotiaan kanssa

Olin hivenen kiukkuinen, kun huomasin alaselkäni olevan menossa kramppiin. Se tapahtui myös syksyllä, kun tein kaikkien mahdollisten teoriaopintojen lopputöitä. Silloin kramppi oli varsin ikävä - se vaikeutti toimiani kuukauden ajan.

Minulle ei yksinkertaisesti edelleenkään sovi päätetyö ollenkaan - ei ainakaan monen tunnin sellainen päivittäin. Niskakin on temppuillut, ja huimaustakin olen tuntenut ajoittain. 

Selvä parannus syksyyn on, että olen alkanut käydä uimassa kerran viikossa - ja siis homma on jatkunut. Luultavasti pääsen hallille myös ensi viikolla. Syksyllä en olisi perhetilanteen, lähinnä Naakan voinnin takia päässyt juuri mihinkään.

Olen myös tehnyt mittarimato-liikettä noin 20 toistoa joka toinen päivä. Sillä on ollut selvä vaikutus hartioideni hyvinvointiin. Hiljattain huomasin, että reisilihakseni ovat varsin surkeassa kunnossa. Pienellä toiselta taholta tulleelta tsemppaukselta johtuen älysin, että voin tehdä pienen parannuksen. Tällä hetkellä parannus tarkoittaa kahden kerroksen nousua (ulko-ovelta omalle ovelle) kaksi porrasta kerrallaan. Ottaa oikein kivasti voimille.

Me pääsimme Naakan kanssa (joo, askarteluprojektit ovat pitkällisiä perheessämme :D ) Das-massasta tehtyjen kippojen maalaukseen. Koska opin kouluaikana, että olen huono kuviksessa, en sitten ole kokeillut koskaan akryylivärejä.

Kun kysyimme askartelukaupassa, mitä värejä kippojen maalaukseen kannattaa käyttää, meille suositeltiin akryylivärejä. Pieni kokeilu kippojen maalaamisen muodossa sai minut heti tykkäämään kyseisistä väreistä. Maalin levittäminen oli myös Naakan mielestä älyttömän hauskaa.

Nyt meillä on vielä edessä kippojen lakkaaminen. Minun kipostani tulee kippo korvakoruille, Naakan kippo pääsee tuikkukipoksi. Olemme molemmat sitä mieltä, että haluamme kokeilla vielä uusien kippojen tekemistä. Myös Touhia kiinnostaa, mutta hän tarvitsee luultavasti vähän enemmän apua.

Nyt kun tiiviit vauva- ja pikkulapsivuodet ovat ohi, on mukavaa, kun kerkeää edes joskus kokeilemaan erilaisia juttuja. Pianonsoiton opettelu ja askartelu aina välillä virkistävät mieltä. Harjoitukset eivät ole vakavan tavoitteellisia, pääasia on saada ajatukset pois stressaavista asioista :) Jos kehittyy jossakin, se on lisäplussaa.

Olisin oikein mielelläni laittanut kuvan kipoista tähän, mutta jostakin syystä Dropbox ei toimi tällä hetkellä ollenkaan niin kuin pitäisi. Ylipäätään, minulla on ollut sillä alueella ongelmia jo useiden kuukausien ajan. Jatkamme Naakan kanssa luultavasti Das-massan parissa myöhemminkin.

Pyörittelen myös mielessäni jonkin origamin tekemistä pitkästä aikaa. Myös paperikukkien teko kiinnostaisi. Elämä on sen verran kiireistä, että auttaa pitkälle, jos on idea valmiina ;) 

PS. Liikkeellelähtö on helpompaa niinä päivinä, kun astman oireet eivät ole kovin pahat. Kiitän onneani, ettei minulla ole toistaiseksi siitepölyallergiaa.

PPS. Harrastusten aktivoiminen nelikymppisenä ei ole pelkästään iisiä - olin jo pikkulapsikiireiden (ja jumittuneiden ajatusmallien, missä olen hyvä ja missä en) lukinnut kyseisen osa-alueen elämässäni.

PPPS. Minun mielestäni harrastuksen voi myös lopettaa tai laittaa tauolle, jos ei miellytä. Elämän rajallisuus tulee vastaan, jos käyttää vapaa-aikaansa siten kuin "pitäisi käyttää".



Viikonlopun villityksiä tai ei sittenkään

Kesä- ja loma-aikaan meillä on oikeastaan aika aktiivista. Olemme tehneet varsin pitkiä matkoja ja käyneet paljon erilaisissa paikoissa. Pa...