Mihin painan pääni iltasella...

Rva istuu juuri aamukahvilla, herääminen tapahtui ihanasti vasta 8.30. Minulla ei siis ole lapsia tänä viikonloppuna...eikä työpäivää. Minulla on parisänky - se on suhteellisen uusi. Nukun peitolla tai kahdella, tosin hylkään toisen peiton yön aikana.

Tyynypolitiikka minulla on ollut jo vuosia sama - pään alle tulee Tempur-tyyny. Se on osoittautunut kaikkein niskaystävällisimmäksi tyynyksi. Toinenkin tyyny täytyy olla, milloin missäkin (flunssassa on pakko käyttää korkeampaa päänalusta).

Sänkyyni hiipii yleensä keskellä yötä Naakkanen, joka joko tuo oman tyynyn ja peiton tai sitten hän päätyy sosialisoimaan jo sängyssä olevia tarpeita.

Olen elämäni aikana nukkunut monenlaisissa sängyissä. Pinnasängystä ja lastensängyistä se alkoi. Joskus teininä nukuin puisessa, levitettävässä vuodesohvassa. Mökillä oli ainakin parvisänky, kerrossänky ja sohva.

Mieleenpainuvimpia nukkumiskokemuksia ovat kuitenkin olleet nukkumiset tien päällä. Ei siis tiellä tietenkään :D , vaan juurikin teltassa. Teltta oli tuttu lapsuuden kesistä, makuupussissa melkein ulkosalla oli älyttömän hauskaa nukkua.

Exäni kanssa teimme kymmenisen vuotta sitten kiertoajelut Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan, ja molemmissa yöpymispaikkana oli teltta (pari kertaa vain auto, mikä oli varsin epämukavaa). Teltassa nukkuminen meni sen sijaan oikein hyvin.

Leirintäalueilla oli todellakin myös muita telttailijoita, ja meistä tuli nopeasti oikein professionaalisia yösijamme pystyttämisen ja purkamisen suhteen. Mitään kummallista en muista noilla reissuilla tapahtuneen.

Telttailumatkoilla meillä oli käytössä leirintäalueiden palvelut, eli vessaan, suihkuun ja ruokaa valmistamaan päästiin yhteisiin tiloihin. Olikohan se vielä niin, että se hemmetin Tempur-tyyny kuului varustukseen jo tuolloin ja kulki täten mukana molemmilla matkoilla.

Seuraavat kuvat (valokuva-albumista) on otettu telttaleiristämme. Paikka on jossakin Trondheimin ja Bergenin välillä, eli Norjassa ollaan.

PS. Nyt ei olla enää valokuva-albumissa, vaan pari viikkoa vanhoissa kuvissa. Tässä on kuva kevään- , ja kesän nukkumapaikastani. Kun lumet lähtevät ja kevät tulee, tulee rva:sta ja kaikista Niskasista hetkeksi karavaanareita :D Eli, lähdemme reissaamaan viikonlopuksi keväällä ja viikoksi kesällä! Tämä on niin jännää ja uutta, ettei rva ole pysyä nahoissaan. Tosin tenavat pistivät tutustumiskierroksella ranttaliksi, mikä hieman jarrutti intoa.... pakko ne perkuleet on silti ottaa mukaan.

Kadonnut kunto, matkavalmisteluita ja uusi tukka

Rva on hiljalleen alkanut metsästää kadonnutta kuntoaan pitkän liikkumattoman tauon jälkeen. Pohtiessaan asiaa rva on huomannut olevansa fyysisesti aika puhki. Niskan kanssa on myös ollut enemmän kipupäiviä kuin yleensä.

Miksi rva ei sitten ole liikkunut? Kyllä se vain on niin, että neljä peräkkäistä rajua tautia perheessämme viimeisen kahden kuukauden aikana ovat vaatineet veronsa - rva ei ole joko päässyt sairaiden lasten kanssa liikkeelle tai ei ole itse ollut kunnossa.

Se näkyy nyt vähintäänkin kävelyvauhdissa ja selän liikkuvuudessa. Rva on vasta nyt alkanut saada normaaleja kävelymääriään pikkuhiljaa kiinni. Tällä viikolla on ollut energiaa myös aloittaa selän liikkuvuusharjoitukset uudelleen.

Kiirettä on pitänyt niin työmaalla kuin muutenkin. Jotenkin se kevät tulee rytinällä, ja tänään rva:lla oli lenkkarit jalassa ensimmäistä kertaa! Tuntui kyllä vapauttavalta ja kannoin siten mukanani edes jotakin sporttista ;)

Tänään rva:lla oli sen verran poikkeusohjelmaa, että kävin ystäväni kanssa tekemässä hakemuksen Venäjän turistiviisumia varten. Kyseessä on ensimmäinen matkani, johon tarvitsee viisumia. Kuuleman mukaan naapurimaamme viisumi on kuitenkin byrokratialtaan helpoimmasta päästä...

Rva onnistui toki toheloimaan siinäkin, ja täytti toisen lomakkeista kahteen kertaan. Viisumien pitäisi olla valmiina noin viikossa, jolloin ne ehtii mukavasti vielä korjata, mikäli virheitä löytyy.

Nyt rva:lla ja matkakumppanilla on junaliput, hotellivaraus ja viisumihakemukset vetämässä. Suurin osa byrokratiasta alkaa siis olla hoidossa, ja varsinainen matkasuunnittelu voi alkaa. On kyllä mukavaa päästä Pietariin!

Eilenkin oli ohjelmaa töiden jälkeen: käytin Naakan kampaajalla! Hänellä on ollut pitkä tukka nyt parisen vuotta. Tukka on ainakin tällä hetkellä laadultaan takkuuntuvaa, ja lisäksi neidillä on tapana pureskella tukkaansa.

Vaikka Naakalla on ollut mukavaa pitkätukkaisena, kaikella on aikansa. Kun aloite lyhyemmän tukan leikkaamiseen tuli viimeinkin Naakalta itseltään, rva varasi ajan välittömästi. Kampaaja oli sama tuttu kuin ennenkin.

Oli hauskaa kuunnella sivusta, kun supliikki tyttäreni jutteli kampaajan kanssa niitä näitä ja teki kysymyksiä tukanleikkuusta. Voi sitä iloa, kun tytsy katsoi peilistä valmista lopputulosta - se oli Naakan mielestä ihana! Ihana se oli rva:nkin mielestä.

PS. Kohta pitäisi varmaankin tehdä vaalikone ja valita ehdokas - rva:lla on suuntaa-antava ajatus, mutta ehdokas ei ole vielä selvillä.

PPS. Kaikki ovat edelleen, ihme kyllä, terveinä.

Ystävätatuoinnit

Mitäpä tässä voikaan kuin huokaista helpotuksesta - taas se työviikko loppui! Ei sillä, töissä meni tällä viikolla ihan mukavasti. Kukaan perheestä ei myöskään ollut sairaana, mikä on tänä talvena suorastaan outoa.

Eilen päiväkotiin mennessäni totesin, ettei siellä päiväkodin takapihalla tarvitse olla kuin "one melted spot" , niin eivätköhän nuorimmat Niskaset löydy sieltä rypemästä! Lapseni eivät käytännössä koskaan ole olleet niin kuraisia kuin eilen. 

Ei siinä muuta kuin että "Kukaan ei koske vaaleaan kevättakkiini!" ja "Suoraan suihkuun, kukaan ei astu matolle!"...Hyvin kuraisten lasten lasten kanssa näemmä toimii suihkutus, kun kurahousut ja saappaat ovat vielä päällä. 

Siitä huolimatta siivosin jälkiä pari tuntia - onneksi lapset ovat tänään poikkeuksellisesti isällään, sillä sitä perkuleen kuraa on vieläkin esimerkiksi lamppujen katkaisimissa ja eteisen pöydällä. Rva ei ole vielä kaksi tuntia kotiinpaluun jälkeen kyennyt, mutta ehkä illan aikana...

Tänä viikonloppuna meillä on paljon ohjelmaa: Lapset palautuvat huomenna aamupäivällä. Rva:n ainoa järkevä tehtävä on yrittää nukkua pitkät yöunet. Seuraava määränpää on maaseutu - lapset pääsevät mummolaan. Rva seuraa toki mukana.

Huomenna olisi tarkoitus myös nähdä uudestaan kahta ystävääni. Näimme viime viikonloppunakin - yksi meistä on tyttärensä kanssa Suomessa käymässä - uusi kotimaa on toisella puolella maapalloa. Viime viikonloppuna meillä oli oikein mukavaa...

Silloin lapsuudenystäväni vanhempien talo oli täynnä porukkaa. Paikalla oli muun muassa liuta lapsia - omani eivät olleet paikalla, mutta molempien ystävieni lapsia oli. Yhdellä meistä on eräänlainen "pattitilanne" elämässään, mikä vaikutti meidän kaikkien mielialaan.

Sitten ystäväni, tatuoija ammatiltaan, lohkaisi: No nyt mennään tekemään meille ystävätatuoinnit! Sitä en kyllä ollut suunnitellut. Joka tapauksessa, kaikilla meillä oli alle puolessa tunnissa sydämet ranteissa samassa kohdassa.

Jos rva joskus puhuu lapsilleen tatuoinnin ottamisesta, ei  esimerkkinä voi välttämättä käyttää tätä omaa tapausta, sillä nämähän tuli otettua hetken mielijohteesta :D  Rva on kuitenkin ollut valtavan tyytyväinen pieneen tatuointiinsa ja sen sanomaan. Se kuvastaa ystävyyttä ja kaikkea hyvää, mitä rva:lla tähänastisessa elämässään on. 

PS: Naakan mielipide tatuoinnista: "Äiti, miksi otit noin pienen?"

PPS: Ystävät, minulla on ollut teitä ikävä!

Hauska muisto - miten tapasin lasteni isän?

Elämä näyttäisi olevan rikkaampaa ja merkityksellisempää, mitä vanhemmaksi elää. Tykkäsin jo lapsena muistella - välillä ajatuskuvani olivat mielenkiintoisempia kuin mikään viihde. Taidan leikkiä ajatuksillani edelleenkin.

Rupesin yhtenä päivänä muistelemaan, miten tapasin exäni (siis tämän jonka kanssa olin yhdessä melkein 12 vuotta)...

Olin tuolloin 24-vuotias. Olin opiskelija, ollut sinkkuna yli vuoden ajan. Siihen aikaan netissä oli deittisivustoja. Kävin kerran sellaisella, ja bongasin sieltä hänen ilmoituksensa. Ilmoituksessa taidettiin mainita kriteerinä, että olisi hyvä tykätä viettää koti-iltoja ;) 

Tapasimme ensimmäistä kertaa Helsingissä, Kaivopihan Unicafessa (se taitaa olla edelleen olemassa). Tapaamisista muodostui suhde muutamassa kuukaudessa, ja loppu onkin historiaa. 

Muistona tapaamiskuviossa hauskaa onkin ihan muu - se ei oikeasti ollut ensimmäinen tapaamisemme. Työskentelin tuohon aikaan kesäsiivoojana monien eri firmojen tiloissa. Yhdessä paikassa vietin kaksi kuukautta.

Siivotessa tuli tarkkailtua ihmisiä siinä sivussa. Kiinnitin useamman kerran huomiota nuoreen poikaan (ilmaisuni johtuu siitä, että paikka oli täynnä kolmekymmentä vuotta vanhempia miehiä) tai oikeammin hänen silmiinsä, jotka kiehtoivat minua.

Oikeasti välillämme ei vaihdettu sanaakaan, ellen nyt tervehtinyt tullessani tyhjentämään roskista. 

En myöskään tunnistanut häntä heti treffatessamme, näkömuistini alkoi pelata vasta, kun hän kertoi, missä hän on töissä ja tarkemmin, missä hänen huoneensa sijaitsi, kun aloin udella asiaa.

Toinenkin yhtäläisyys löytyi: Olin vuotta aiemmin istunut opiskelija-asuntolani pihalla erään pojan kanssa. Se oli kaikella tavalla random-kohtaaminen - olin tullut pihalle lukemaan tenttiin. Tulin kuitenkin hyvin juttuun vierustoverini kanssa, ja lukeminen meni keskusteluksi.

Kun seurusteluni exäni kanssa syveni, kävimme tietenkin läpi elämämme asioita. Kun hän kuvaili silloista parasta kaveriaan, totesin aika pian, että kyseessä on random-keskustelukumppanini, jonka exä tiesi tuolloin asuneen samassa opiskelija-asuntolassa kanssani.

Myöhemmin löytyi vielä kolmas yhtäläisyys...Exäni opiskeluaikainen ystävä puolestaan on kotoisin lapsuuteni kotikylästä. Se nyt ei millään tavalla ollut ennusmerkki exäni tapaamisesta, mutta hauska yksityiskohta historiastamme kuitenkin.

Tämä henkilö on minua viitisen vuotta vanhempi, joten tiesin hänet, mutta emme sinänsä olleet tekemisissä. Kohtasimme kuitenkin exäni kautta aikuisina. 

Muistot ovat kyllä hauskoja. Vaikka viime vuosiin mahtuu paljon, esimerkiksi erokriisi, on suhde ollut minulle elämänkokemuksena merkityksellinen.

PS. Ostin pullollisen inkivääriolutta, koska halusin testata, miltä sellainen maistuu - taisin löytää uuden suosikin!

PPS. Lapset ovat tänä viikonloppuna isällään. Kun tulin töistä kotiin, kaaduin soffalle ja nukahdin kahdeksi tunniksi. Olen aina vapaaviikonlopun alkaessa täysin puhki.

PPPS. Tänä vuonna luettujen kirjojen määrä on nyt 8 - taitaa olla aika esitellä jokin viimeisistä, kunhan saan aikaiseksi.

Toipumista ja kylvöpuuhia

Sitten pääsi rva detox-kierrokselle... Ei tule mieleen, koska olisin ollut vatsataudissa useaan otteeseen saman talven aikana...Niin siinä kuitenkin käy, kun täällä taudinpesässä asuu. Viime päivät ovat menneet kuin sumussa - ehkä nyt suunta on valoisampaan päin.

Sekä minun että Naakan kunto heittelee - perjantaina olimme jo päivällä varsin hyvässä kunnossa, kunnes tilanne otti takapakkia molemmilla. Yö nukuttiin joten kuten, ja aamulla kummankin olo oli suhteellisen hyvä.

Lähdin lasten kanssa noin puoleksi tunniksi uloskin aamupäivällä. Olimme kuin talviunilta heränneet äitikarhu poikasineen - siristelimme silmiä ja ihmettelimme Suomen kevättalvea.

Saan tänne myös vähän apua iltapäivällä exän muodossa...yya-suhteemme toimii siten, että sairauksien aikana ei täysin noudateta omia vapaita. Katsotaan, mitä silloin keksisimme.

Minulla oli pari pientä projektia tälle viikonlopulle, siis lasten kanssa. Taudin aikana olemme syöneet melkein kokonaisen vesimelonin muutamassa päivässä. Naakka pohti, josko siitä saisi kasvatettua vesimelonin taimia.

En ole koskaan kokeillut, mutta olen kuullut, että se kasvaa köynnösmäisesti. Ehkäpä emme ihan viljelijöiksi rupea, mutta voisihan sitä ainakin taimen kasvattaa. Chilini, kolme pientä taimea ikkunalaudalla, voivat ihan hyvin.

Toinen urakka voisi olla leivonta, mutta ainakin tällä hetkellä rva on sen verran puolikuntoinen, ettei jaksa lähteä kauppaan lasten kanssa. Leivonta saattaa nyt jäädä sellaiselle päivälle, kun olemme vähän paremmassa hapessa.

Saimme perjantaina iloisen uutisen lastensairaalasta: Touhille on nyt putkitusaika - heti maanantaina! Operaatio on nyt siinä mielessä vähän erilainen kuin aiempi, 11 kuukauden iässä tehty, että häneltä poistetaan samalla myös kitarisat.

Näillä toimenpiteillä pitäisi olla vaikutusta sekä korvatulehdusten syntyyn että tukkoisuuteen. Touhi-pieni joutuu vähän toipumaan leikkauksen jälkeen, mutta toivon mukaan kaikki menee hyvin!

Aikamoista tarpomista on ollut tämäkin viikko. Silti rva:sta tuntuu, että oma vahvuus on kuin onkin löytynyt vaikeuksien keskeltä. Toivon vain, että tautikierre menee ohi kohdaltamme, niin saamme levättyä, tankattua vitamiineja ja kerättyä vastustuskykyä tulevaisuuden varalle.

PS: Akvaarioni miljoonakalakanta alkaa olla hyvässä kunnossa - onnistuin viimein löytämään/viljelemään vähän pitkäikäisemmät yksilöt.

PPS: Hallitus, Sote ja Isis-morsiamet ovat olleet lukukiinnostukseni kohteena tällä viikolla - parempi, etten lausu mielipiteitäni yhdestäkään...

PPPS: Kevät ei anna kuulua itsestään muuten kuin valon määrässä - hyvä kai sekin on.

Tautitalvi

Voi miten tylsiä nämä rva:n kirjoitukset tänä talvena...eilen hain kaksi tyytyväistä jälkeläistä päivähoidosta. Kumpikaan ei olisi oikein lähtenyt kotiinkaan - vanhaan, ainakin Naakalle tuttuun päiväkotiin pääseminen (remontti on viimein ohi) on ollut lapsille mukavaa.

Pelasimme ainakin WiiU:lla Super Mario Galaxya - onnistui ainakin vähän aikaa, annoin Touhille oman ohjaimen, jolla ei pystynyt oikeasti ohjaamaan. Päivällisellä molemmat lapset söivät mainiosti.

Noin tunti ruokailun jälkeen Naakka alkoi valittaa huonoa oloa. Pari tuntia ruokailusta, ja hän oksensi. Voihan yrjötauti sentään, totesi rva, mutta vähän rumemmilla sanoilla.

Iltayö & yö menivät niin, että Naakka oksensi tihenevässä tahdissa, lopulta 10-15 minuutin välein. Touhin sain sentään hyvin nukkumaan. Noin yhden aikaan yöllä totesin, että nyt on pakko soittaa exälle.

Yhteistuumin sovimme, että exä vie lapsen päivystykseen. Naakka alkoi olla niin riutuneessa kunnossa, etten uskaltanut enää hoitaa kotona ilman lääkärikäyntiä. Exä oli tahollaan nukkunut alkuyön, hän lähti viemään Naakkaa.

Minä menin nukkumaan muutamiksi tunneiksi. Naakka & isänsä palasivat vasta kuuden aikoihin. Päivystyksessä oli jonotettu, yritetty juoda nesteytysliuosta (huonolla menestyksellä) ja nukuttukin hetki omassa huoneessa.

Lääkäri antoi ohjeeksi antaa 5 ml vettä tai laimeaa mehua kerralla viiden minuutin välein, ja lopulta oksentaminen loppui.

Tänään olen ollut kotona - muuhun en olisi kyllä pystynyt. On lähinnä pesty petivaatteita ja pintoja, nukuttu, hoidettu Touhi, syötetty ja juotettu Naakkaa hyvin pienin annoksin. Kaksi oksennusta on tullut, mutta neste ja osa ruuastakin pysyy sisällä.

Naakkakin (kuten myös rva) on nukkunut useamman tunnin. Nyt yöunivaihe on viimein koittanut, exä hoitaa huomenna Naakkaa kotona ja rva menee töihin huomenna ellei sitä ennen sairastu. Voi toki toivoa, ettei Touhi tai kumpikaan aikuisista sairastu.

PS Vaikka ryvemme tautisuossa ties kuinka monetta kertaa, käynnissä kaikkea pientä ja mukavaa: ostin käytettynä suomenkielisen Skylanders-pelin, jota pelataan mm. älykkäillä muovifiguureilla. Peli on jo varsin vanha, mutta minulle ja lapsille uusi. Pelaaminen Naakan kanssa pelittää, Touhinkin kanssa ajoittain. Olemme viime aikoina pelanneet tosi vähän, mutta nyt hieman enemmän.

PPS. Rva näkee ehkä viikonloppuna sekä Australiasta Suomessa vierailevaa lapsuudenystäväänsä että perheenjäseniään. Toki suunnitelma peruuntuu jos oksennustauti jatkuu.

PPPS. Remontoitu päiväkoti on tosi kiva! Kerron siitä lisää, kun olen käynyt kunnolla kiertelemässä.

Puukolla yläniskaan

Kävin eilen vähän viihteellä, siis hyvin keski-ikäiseen tapaan parilla keskustassa - kotiuduin klo 23.00. Keskustelukumppanimme kanssa kävimme muun ohessa mielenkiintoisen keskustelun kivusta. 

Aika moni suomalainen elää säännöllisen kivun kanssa ja kuulun edelleen heihin itsekin. Häkellyttävintä on, että kun kipu väheni sen verran, että voidaan ainakin useina päivinä puhua siedettävästä, lopetin asian tutkimisen. 

Kuitenkin, minusta ei ole edelleenkään normaalia, että kun käännän päätäni oikealle, tuntuu yläniskassa puukoniskun tuntuinen kipu. Rva on jo kymmenen vuotta painellut menemään sen kivun kanssa - vasemmalla puolella ei tunnu mitään. 

"Niin, että kun käännät päätä, tuntuu kuin joku tuikkaisi sua puukolla yläniskaan?" Joo-o, vaiva on jatkunut jo kymmenen vuotta, en tiedä tarkalleen, miksi, ja minä nyt vain elän sen kanssa. 

Nii-in, se on aivan normaalia krooniselle kipupotilaalle. Kivusta ei oikeastaan viitsi edes mainita kuin sellaisille, joilla on jotakin vastaavaa. Se verottaa varmasti jaksamistani, mutta se toinen vaihtoehto olisi käytännössä mahdoton.

Voisin juosta aktiivisesti fysiatreilla, kuvauttaa itseni jne, mutta se kävisi rahallisesti liian kalliiksi. Lisäksi se tietäisi nöyryytystä - en suurin surminkaan jaksaisi kuunnella sitä vähättelyjen litaniaa ja taistella hoidoista jne. enää uudestaan. 

Siinäpä vastaus - se puukko yläniskassa on oikeasti parempi vaihtoehto kuin uudet tutkimukset. Siinä nyt vain on se epäkohta, että jopa rva ymmärtää, että sellaista tunnetta ei niskassa kuuluisi olla. Oma jaksaminen menee kuitenkin asian tarkemman selvittämisen edelle.

Kivunhoidon kulttuuriin tarvittaisiin suuria muutoksia - ensimmäinen olisi varmaankin potilaan kuuleminen ja kunnollinen tutkimus. Liian usein tunnutaan menevän siitä, missä aita on matalin eli lähettämällä potilas esimerkiksi fyssarille, jolla ei ole spesiaalia tietoa asiasta, koska tutkimuksia ei ole tehty. 

Se fyssarikaan ei välttämättä ole millään tavalla erikoistunut juuri kyseiseen vammaan - fysiatri tai muu lääkäri saa kuitenkin potilaan "helposti" eteenpäin lähettämällä hänet fyssarille ennen kuin kivun aiheuttaja on oikeasti selvillä. 

Siinäpä pohdittavaa lauantaipäivään!

Jippilaijee, viikonloppu!

Arki on tällä viikolla kulunut kuin siivillä, ja toisen poskiontelon lievää tukkoisuutta lukuun ottamatta (siis minun) olemme olleet terveiden kirjoissa. Ajattelinkin, että nyt olisi syytä kertoa viikosta muutaman kuvan avulla.

Ensimmäinen kuva on oikeastaan edellisen kalenteriviikon puolelta. Olimme vielä keskellä sairastupaa, mutta pääsimme Touhin kanssa hurauttamaan kirjastoon. Touhille parasta tuossa kirjastossa on sen keskellä sijaitseva suihkulähde.

Lainasimme silti kotiin kaikkea mukavaa. Naakka, joka oli kipein, sai kirjojen lisäksi lautapelin sekä Olipa kerran ihminen - DVD:n. Onpa muuten hyvä lastenohjelma - tehty jo vuosikymmeniä sitten ja edelleen todella mainio historiankuvaus.

Seuraava kuva kertoo, mikä päivä on kyseessä...keskiviikkona tulee Aku Ankka, johon tyttäreni on hullaantunut. Hän "lukee" sen kannesta kanteen heti saatuaan ulkovaatteet pois päältä. Illalla se sitten pitää lukea iltasaduksi - kokonaan tietenkin.

Meillä on valtava ankkalehtivarasto - kiitos Naakan ja Touhin isän, melkeinpä jokainen lehti vuodesta 1987 alkaen on tallessa (suurin osa on kansioissaan pahvilaatikoissa). Rva:llekin Aku Ankat ovat tärkeitä, vaikka ihan joka lehteä ei tulekaan luettua. Lehtiä löytyy lapsuudenkodistani yli vuosikymmenen verran.

Torstaina saimme mukavat, Naakan ja Touhin ikäiset veljekset naapurista meille leikkimään. Aika kului kuin siivillä, eikä kukaan olisi halunnut siirtyä kotiinsa tai iltatoimiin. Saimme myös vaihdettua kuulumisia lasten kaitsemisen ohella.

Tässä olivat torsta-illan tarjoilut:

Viikon viimeisenä työtehtävänäni pääsin käymään Oodi-kirjastossa, jossa en ollut koskaan ennen käynyt! Vaikka olin skeptinen (en jotenkin luota suomalaiseen arkkitehtuuriin ;) , täytyi paikan päällä todeta, että onpas huikean hieno paikka!

Voin suositella Oodia käyntikohteena, ja luulen että siitä tulee myös turistikohde - rakennuksen muodot olivat tosi kauniita, ja tuntui ettei koskaan voinut arvata, miltä seuraavan kulman takana näyttää.

Paikka näytti myös siltä, että lapseni tykkäisivät! Oodiin sisältyi myös sekä kahvila että ravintola ja kaupunkiverstas, jossa on mahdollisuus väkerrellä kaikenlaisilla koneilla 3D-tulostimista saumureihin...

PS. Pääsen tänään vähän tuulettumaan pitkästä aikaa - toivon kuitenkin palautuvani kotiin järkevään kellonaikaan!

PPS. Touhi-pieni on siirtymässä isojen ryhmään päiväkodissa...kuulimme asiasta tänään!

PPPS. Sunnuntaina on luvassa 6-vuotissynttärit toisella paikkakunnalla - meilläkin on sellaiset tiedossa myöhemmin keväällä...apua sentään!