Rouva Niskanen

Aika - sen tahtoisi joskus pysäyttää . En muista halunneeni pysäyttää aikaa, kun lapseni olivat esimerkiksi kaksivuotiaita. Halusin vauhdilla eteenpäin. En muista halunneeni pysäyttää aikaa varsinkaan lasten vauvavuosina.  Sen sijaan nyt, 9- ja 6- vuotiaat voisivat pysyä vielä vähän aikaa pieninä. He eivät ole enää liian pieniä moneenkaan asiaan. Heidän leikkimistaitonsa ovat luullakseni huipussaan. He myös oppivat jo monenlaisia mielenkiintoisia asioita ja heidän kanssaan voi puhua varsin monimutkaisista asioista. Kuitenkin, koko ajan kuljetaan kohti isompien lasten elämää. Naakalle tulivat tänä syksynä ensimmäiset murrosiän merkit. Koska Naakka ansaitsee oman yksityisyytensä, ei siitä sen tarkemmin. Kävimme asian rauhassa läpi ja totesimme, ettei sitä tarvitse käsitellä sillä kertaa enempää mutta puhua voi jos tulee kysyttävää. On silti pakko myöntää, että vaikka käsittelin asian Naakan kanssa rauhassa ja painotin kaiken olevan okei, minulle itselleni tuli hetkellinen paniikki: ...

Olen jo vähän pidempään pohtinut, että näin neljänkympin korvilla elän harvinaisen hyvää aikaa elämässäni. Lapsia tuli, kuten halusinkin, tosin monessa suhteessa vähän vaikeamman kautta. Ne, jotka selviytyivät syliin saakka, eivät ole enää liian pieniä. Kaikki kotona ei ole enää niin hektistä. En tunne olevani liian nuori enkä liian vanha. En ole koskaan ollut teiniyden/parikymppisyyden fani - tunsin valtavaa epävarmuutta niinä aikoina. Tosin valehtelisin, jos väittäisin, ettei noihinkin aikoihin mahtunut myös todella paljon hyvää. Jaksan edelleen yllättyä siitä, kuinka urasuunnitelmani ovat niin selkeät tällä hetkellä. Jos hyvin käy, edessä on enää noin vuosi tätä suurempaa taloudellista epävarmuutta. Sen jälkeen on todella suuri mahdollisuus, että asiat helpottuvat pidemmäksi ajaksi. Minulla ei ole ollut tapana laatia tiukkoja suunnitelmia - asiat ovat menneet niin usein täysin päinvastoin kuin olen ajatellut - eivätkä aina huonompaan suuntaan. Tavoittelen aina jotakin, mutta loppu...

Tuttu, turvallinen ja totuttu pitää kuin pitääkin jättää taakse. Rva sai nimittäin opiskeluoikeuden, ja siirtyy täten ensi syksyksi yliopistolle suorittamaan tulevasta tutkinnosta puuttuvia kursseja (suuri osa on jo valmiina, kyseessä on eräänlainen muuntautuminen toisiin työtehtäviin). Opiskelu alkaa jo itse asiassa kesäkuusssa, siis ensi maanantaina. Ensimmäinen (ja toinenkin) kurssi on verkkokurssi, ja onnistuin jo tietenkin temppuilemaan sekä sähköpostiin pääsemisen että profiilikuvan laittamisen kanssa. Tein jo ennakkotehtävänkin, vaikka en vielä palauttanut sitä. Verkkokurssi ei ole minulle kovin tuttu alue, mutta sain onnekseni ainakin kurssin sivut auki ja kaikki näytti toimivan. Elämästäni putoaa nyt pois muun muassa kuukausipalkka. Se onkin hieman epämukava ajatus, kun on tottunut säännöllisiin palkkatuloihin viimeiset kaksi vuotta. Toisaalta, se kaksi vuotta ei itse asiassa ole myöskään kovin pitkä aika. Tämä tuleva opintojakso kestää vain syyslukukauden. Kevät tam...

Minulla ei ole ikäkriisiä ...no ehkä on, pieninä hetkinä. Sellaisina, jolloin näen kuvan interraililta, jonka suoritin ystävieni kanssa parikymppisenä. Hitsit, ajattelen. Miksi ihmeessä minulla oli ulkonäköpaineita silloin, kun näytin aivan helevetin freesiltä. Minun mielestäni ikävaihettani (täytän kohta 38) kuvaa parhaiten sanonta "tapahtumien keskipisteessä". Olen työelämässä täysillä. Minulla on lapsia, joiden syntymävuodet eivät ole kovin kaukana takanapäin. Minun ikäiseni hankkivat edelleen lapsia - joskus se ei onnistu kuten pitäisi...kuten ei itsellänikään. Onnistuu tai ei, kyseessä on iso tapahtuma. Ne lapset sairastuvat tai pysyvät terveinä, niille sattuu ja tapahtuu, ja ne menevät päivähoitoon, kouluun ja niin edelleen. Ne lapset ovat ikäisilläni vanhemmilla kaikkea mahdollista vastasyntyneestä täysi-ikäiseen. Minun ikäiseni myös kriisiytyvät suhteissaan, eroavat, löytävät kumppanin, ehkä sen ensimmäisen varteenotettavan. He saattavat myös etsiä identiteetti...

Olen viime päivinä katsellut ihmeissäni monia asioita - esimerkiksi meidän Naakkaa. Hän on jotenkin jo niin uskomattoman iso. Balettinäytös oli oma lukunsa, mutta on muutakin. Äsken hän koristeli itse joulukuusen - vain tähti jäi aikuisille. Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille. Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa. Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeks...

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään. Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se. Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana. Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla...