Kokeilussa ryhtiliivi

Pari päivää sitten hankin jotakin huvittavaa Tokmannilta - ryhtiliivin. En ollut perehtynyt koko ryhtiliiviasiaan aiemmin, mutta niissäkin on ilmeisesti ollut viime vuosina jokin buumi.

Minulla oli nuorena todella hyvä ryhti. Se alkoi huonontua itse asiassa vähän erikoisella tavalla.

Opiskeluaikana minulla oli paljon alaselkäkipuja. Elettiin aikaa ennen somea ja älykännyköitä. Oikeastaan minulla ei ollut edes vielä omaa tietokonetta. Minun alaselkäni kipeyttivät yliopiston penkit.

Helsingin yliopiston päärakennuksessa oli ainakin silloin melkein jokaisessa luentosalissa kirkonpenkkimäiset puupenkit, ja pöytätaso oli kapea ja kalteva, lyhyelle ihmiselle liian kaukana penkistä...

No, penkeistä en päässyt eroon, joten menin fysioterapiaan. Muistan vieläkin, että fyssari oli varmaankin pätevä, mutta todella kolkko sanomisissaan.

Häneltä kuulin joka tapauksessa ensimmäistä kertaa, että yläselkäni on liian suora, siis asennoltaan, ja liikkumaton. Arvatkaa, ymmärsikö rva, että sitä selkää pitää laittaa kumarampaan. Oikeastihan sitä olisi pitänyt alkaa mobilisoida.

Miten saatoin ymmärtää niin väärin? No, eihän nuori ihminen ole yleensä kovin perehtynyt fyssareiden sanastoon. Eihän sitä liian suoraa yläselkää ilman luonnollista notkoa itse saa asentomuutoksilla kuntoon - siis ainakaan yläselän asentomuutoksilla.

Niskavamman jälkeen olen taas mennyt kumarassa, kymmenen vuotta. Välillä se auttoi huimaukseen, siis silloin, kun huimaus oli vielä päivittäinen osa elämääni.

Nykyisin olen huimauksen suhteen enemmän kuin valmis suoristamaan taas ryhtini. Ongelmana on vain, että en itse pääse hyvään ryhtiin. Yrityksiä on viime vuosien aikana ollut, mutta en ole saanut oikeaa asentoa haettua.

Ryhtiliivin ostin puoliksi tsoukilla. Itse asiassa, se ohjaa hartiat aika kivasti parempaan asentoon. Kun sitä käyttää muutamia tunteja päivässä, hakeutuu selkä parempaan asentoon, vaikka liivi ei olisikaan päällä.

PS, Katsotaan, tuleeko tästäkään taas mitään. Ehkä kyllästyn koko projektiin. Iän myötä mukavuusalueella pysyminen on todennäköisempää kuin aiemmin. Tosin olen poistunut sieltä vaikka miten usein viime vuosina.

PPS. Työpaikalle en taida tuon kanssa lähteä - en kuitenkaan jaksaisi olla sen kanssa koko päivää, ja riisuminen tuntuu rasittavalta.

PPPS. Olen huomannut, että liivi päällä kannattaa esim. tehdä kotiaskareita, mutta myös käydä vaikkapa lenkillä, jolloin liike on vaihtelevaa.

Pieniä otteita lomasta

Me Niskaset olemme viihtyneet lomalla oikein hyvin. Lapset ovat jo niin isoja, ettei itse tarvitse aina nousta sängystä ylös, kun he heräävät. Molemmilta onnistuu leikkiminen ja telkkarin katselu, isommalta aamupalan laitto (useimmiten).

Lomalla olemme esimerkiksi...

Ihmetelleet kuralätäköitä. Loska on lumen olomuodoista paras, jos Touhilta kysytään. Mitä kuraisempi lätäkkö, sitä pidempään Touhi viihtyy sen äärellä. Vaatteet ovat sen mukaisessa kunnossa.

Minä lenkkeilin eräänä iltana hämärässä puutarhapalstojen ohi, ja nappasin salaman kanssa tämän hieman aavemaisen kuvan palstasta. Kas kummaa, puutarhainnostukseni alkoi näin keskellä talvea kasvaa.

Olen jo kerennyt pohtia, mitä kaikkea kivaa palstalle istutetaan ensi keväänä. Samaten innostuin huonekasveista, kuten käy tässä kohtaa joka ikinen vuosi. Maltan kuitenkin mieleni, ja odottelen valon lisääntymistä.

Meillä otettiin tänä vuonna joulupukki vastaan neljän sukupolven voimin.  Naakasta on älyttömän hauskaa, että hänellä on monta eri-ikäistä isoäitiä. Isoisoäitejä löytyy suvusta vielä kaksi kappaletta, joista nuoremman, 93-vuotiaan, tapasimme tänä jouluna.

Jos johonkin olemme panostaneet tämän loman aikana, niin brunssseihin :D Kuusi vuotta on kulunut niin, että ylös on ollut joka ikinen aamu pakko nousta silloin kuin vauva tai taapero vaatii.

Nyt, kun kotoa ei löydy kumpaakaan, otetaan vapaa-aamuina kaikki irti hitaudesta. Kaikki syövät, kun mieli tekee, ja päivän askareisiin tai vaikkapa ulkoilemaan lähdetään sitten kun keretään. Ihanaa, tätä on kyllä odotettu!

PS.  Suunnittelimme menevämme loman aikana ainakin kerran uimaan - se on toteutettu onnistuneesti.

PPS. Kirkkoreissu on sen sijaan jäänyt toteuttamatta - katsotaan, jos toteutuisi vielä.

PPPS. Jotakin olisi edelleen kiva laittaa kasvamaan - ehkäpä idätän mung-papuja, jos en muuta keksi :D

Palautuminen keskenmenon jälkeen ja hyvinvointi

Palautuminen keskenmenon jälkeen ja hyvinvointi muutenkin - siinäpä mukavan laaja aihe. Ihan fyysisesti kehoni näyttää palautuneen keskenmenosta hyvin. Kontrolliraskaustesti neljän viikon jälkeen oli negatiivinen ja menkatkin ilmaantuivat pari päivää sen jälkeen.

Niissäkään ei ollut mitään ihmeellistä - ei verenhukkaa eikä tavallista suurempia kipuja. Tuntuu, kuin olisin palannut nollatilanteesta nollatilanteeseen.

Fyysisessä kunnossa on vielä korjaamista. Jo ihan lenkkeily väsyttää edelleen, ja sitä pitäisikin tehdä joka päivä. Lihaskuntoharjoitteetkin tuntuvat edelleen raskailta, mutta toisaalta en ole kuntoillut joka päivä, kuten tein aiemmin syksyllä.

Henkisestikin alan olla suhteellisen hyvässä kunnossa. Huonoina hetkinä tosin tiedostan, että raskaus alkaisi olla nyt jo lähellä puoliväliä, mikäli se olisi edennyt normaalisti. Tuntuu kurjalta, että panostuksellani vaikeaan alkuraskauteen ei tällä kertaa ollut mitään merkitystä.

Toisaalta, olen suurimmaksi osaksi ihan fine. Joulua on ollut mukava juhlia. Kamppailen tuttuun tapaan jumittuvan yläniskan kanssa ja tunnen muutenkin olevani oma itseni.

Olen aivan erityisesti kiinnittänyt huomiota vitamiineihin, ja syön niitä sekä purkista, että vielä jonkun hedelmän/vihanneksen (siis ylimääräisen) melkein joka aterian yhteydessä. On mukava tunne, kun tekee jotakin konkreettista hyvinvointinsa eteen.

Yritän myös hoitaa muita asioita itsessäni, kuten ihoani. Minulla on kaiken kaikkiaan varsin hyväkuntoinen iho, mutta sehän voi johtua osaksi siitäkin, että rutiinit ovat olleet hyvät koko aikuisikäni.

En ole koskaan pitänyt meikkaamisesta tai hiustenlaitosta. Itse asiassa, sopisin vallan hyvin sekä henkiseen yhteisöön, jossa ei saa käyttää meikkiä että yhteisöön, jossa naisen tulee olla hunnutettu ;)

Meikkiä, lähinnä puuteria ja huulipunaa, laitan todella harvoin, lähinnä jos olen menossa johonkin juhliin. En tykkää meikin, varsinkaan silmämeikin tunnusta ihollani. Toisaalta en sitten myöskään näytä kuvissa niin edustavalta, kuin taidokkaan silmämeikin hallitsevat näyttävät.

Tukkani pituus ja malli on vaihdellut laidasta laitaan. Tukkani on paksu, ja se kasvaa nopeasti. Pari viime vuotta minulla on ollut lyhyt tukka. Nyt olen kasvattanut sen taas polkkamalliin (malli pitäisi kyllä luoda uudelleen kampaajalla).

Nuorempana minulla oli aina piilolinssit, mutta viime vuodet olen käyttänyt lähinnä silmälaseja. Nyt olen vaihteeksi hankkinut myös piilolinssejä, ja yritän muistaa käyttää niitä välillä.

Koruja olen alkanut taas pikkuhiljaa käyttää, sillä Touhi on viimein kasvanut ohi vaiheesta, jolloin kaikkea rva:han ripustettua oli kiva repiä ja yrittää laittaa suuhun. Yleisin koruni on varmaankin kaulakoru ja seuraavaksi yleisin korvakorut.

Hyvinvointihaasteita seuraavalle vuodelle:

- jatkan sinnikkäästi liikkumista
- ruokavalioni kasvispainotteisuuden lisääminen
- perehdyn kiinnostuksenkohteisiini ja kiinnostun uusista asioista
- täytän asuntoani minua kiehtovilla asioilla ja hankkiudun eroon siitä, mikä ei kiehdo
- ulkoilen niin paljon kuin mahdollista

Se henkinen puoli minussa

En koe, että olisin kovinkaan uskonnollinen. Olen kamppaillut asian kanssa monesti, ja todennut, että elän parhaiten tarkkailijana, jossakin siellä reunalla.

Miksi olen kamppaillut? No, olen ehkä lapsesta saakka pohtinut uskontoani. Olen ollut kiinnostunut uskonnoista vähintänkin siinä määrin, kuin ne ovat osa kulttuuriamme.

Kuitenkin, olen pohtinut, mihin leiriin kuulun. Elämäni aikana olen kokenut vaiheita, jolloin olen pyrkinyt olemaan kristitty. Luulen, että tämä on johtunut tarpeesta olla kuten joku ryhmä, johon olen halunnut kuulua. Tämän takia varmaankin kuulun edelleenkin kirkkoon.

Olen myös etsinyt hengellisyyttä itsestäni - varsin laihoin tuloksin, mikäli olen tarkastellut asiaa esimerkiksi valtauskontomme kristinuskon tiimoilta. Tuo uskonto voisi ihan hyvin olla myös juutalaisuus tai vaikkapa islam.

Olen minä hengellinenkin, suurimman hengellisyyden tunteen on antanut luonto. Se, miten kaikella on siinä tarkoituksensa, ei voi olla ihan sattumaa. Ihmeellistä on myös esimerkiksi ihmislapsen kehitys solurykelmästä oikeaksi ihmiseksi.

Tunnustan myös suuren osan etiikasta, jota lähi-idän monoteistiset uskonnot noudattavat. Kuitenkin, vierastan konservatiivista uskonnontulkintaa - ja toisaalta myös sitä, että ajatteluni tai henkisen turvani pitäisi juontaa juurensa lähi-idästä, todella kaukaa täältä.

On kuitenkin paljon asioita, joiden kohdalla oikeustajuni sanoo toisin kuin Raamattu, Koraani tai Vanha Testamentti. En vain pysty noudattamaan asioita, joita en koe oikeaksi - ne liittyvät useimmiten siihen, mitä ihmisyyden ominaisuuksia ja ulottuvuuksia kunnioitan.

Henkisyys mitä ilmeisimmin liittyy rva:han, vaikka sitä ei ole erityisesti tavoiteltu. Kun olin kuusivuotias, pääsin ensimmäistä kertaa vanhempieni mukana ruotsinlaivalle. Vuosi oli 1987 tai 1988,

Yhdessä vaiheessa risteilyä menimme baariin, ja siellä esiintyi bändi, jonka jäsenet olivat tummaihoisia. Minulla oli paperia ja värikyniä, ja piirsin bändin ja vein kuvan heille. Ihan normaaleja lapsijuttuja. Samassa pöydässä kanssamme istui kolme iäkästä englantilaista ladya.

Esitys loppui, ja poistuessaan yksi ladyistä sanoi äidilleni: " Tuolla lapsella on silmät, jotka näkevät enemmän kuin kukaan meistä. " Äitini ei osannut reagoida asiaan oikein mitenkään.

Kului vuosia. Noin kymmenen vuotta sitten vietin aikaa erään sukulaiseni kanssa. Hän kertoi pohtineensa, että minulla on kuulemma sellainen katse, kuin tietäisin enemmän kuin muut tietävät.

Kun kuulin tämän, tuli mieleeni väkisinkin tuo lapsuuteni tapahtuma. En kuitenkaan kertonut sitä sanojalle.

On varmaankin ihmisiä, jotka saavat jonkinlaisia etiäisiä tulevaisuudesta tai aistivat, että esimerkiksi jossakin tilassa on tapahtunut jotakin. Se on ominaisuus, jota ei oikein pysty järjellä selittämään.

Silti, itseäni ei ole myöskään kiinnostanut lähteä esimerkiksi new age - uskonnollisuuden tielle. Uskon, että traumatisoituisin nopeasti. Minulle eivät sovi esimerkiksi enkelit ollenkaan - pelkäsin jo lapsena suojelusenkeli -taulua...jättiläismäinen enkeli lasten takana oli pelottava.

Palaan kirjoituksen lopulla takaisin alkuun. Olen henkisyydessä ihan tyytyväinen paikkaani siellä reunalla. Viihdyn kirkossa - kirkonmenot, joihin olen osallistunut, ovat mielestäni rauhoittavia ja niistä tulee hyvä tunne.

Luulen, että voisin saavuttaa saman tunteen synagogassa, moskeijassa, hindutemppelissä jne...kuitenkaan tuntematta kovin syvällisesti olevani osa jotakin valittua joukkoa, jonka tulevaisuus kuoleman jälkeen on hyvä.

Olen joskus harvoin nähnyt enneunia. En ole unen nähtyäni osannut yhdistää asiaa tulevaan tapahtumaan, mutta olen pohtinut jotakin unta pitkään ja todennut sen olleen kummallinen ja huomioni herättävä. Kun asia on oikeasti tapahtunut, muistan unen heti. Ei minulta silti irtoa kenenkään tulevaisuuteen liittyviä ennustuksia - enkä menisi omianikaan kuuntelemaan.

Olen päättänyt elää sovussa henkisyyteni kanssa. Keskustelen myös mielelläni henkisistä asioista...ja tutustun muihin uskontoihin osana kulttuuria.

Joskus vähän harmittaa, kun en pääse paremmin kiinni valtionuskontoomme - aina joskus olisi helpottavaa sulautua joukkoon. Toisaalta, uskonasioita on aika vaikea omaksua pakottamalla, ja tilanne on varsin hyvä näinkin.

Joululahjoista...

Joululoma alkoi! Lapset ovat tänä viikonloppuna isällään, ja hyvä niin, sillä minulla on vielä hieman tekemistä lahjojen paketoinnin kanssa (yksi lahja on vielä hankkimatta). Olen myös luvannut tuoda joulupöytään oman osani, joten se täytyy vielä valmistaa.

Viimeiset viikot ovat olleet todella uuvuttavia. Mielialani on ollut sinällään ihan hyvä, mutta tekemistä on vain ollut kamalasti sekä töissä että kotona. Suhteellisen perusterveille lapsilleni on myös osunut lääkärikäyntejä ja sen sellaista juuri näille viikoille.

Pian luultavasti helpottaa. Meillä ei ole paljonkaan suunnitelmia lomalle, paitsi että kirkossa ja uimassa aiomme käydä. Muuten nautimme varmaankin hieman myöhäisemmistä aamuista ja keräilemme energiaa tammikuuta varten.

Lomaan liittyy luultavasti myös hieman ystävien näkemistä, ehkäpä ravintolassa syömistä ja mahdollisesti myös jokin museokäynti. Olen iloinen ja helpottunut, ettei mitään isompia ole lyöty lukkoon etukäteen.

Jouluostoksista... Pääosa hankkimistani lahjoista menee lapsille. Kumpikaan lapsistani ei ainakaan vielä ole kovinkaan suuri materialisti. Heillä on paljon lelutoiveita, kuten varmasti suurella osalla lapsista. Meillä ei ole edelleenkään käyty väittelyitä siitä, että jokin esine olisi ihan pakko saada.

Siispä, jos lapseni ovat joskus halunneet jotakin, olen sen heille hankkinut. Naakka toimii jo osittain rahan kanssa, eli hän on kerännyt ja saanut lahjaksi rahaa, jolla hän on hankkinut haluamansa lelun.

Tänä jouluna molemmat lapset saavat yhden isomman lahjan, ja lisäksi pienempiä. Iso lahja on Naakalla Harry Potterin linna (lego) ja Touhilla poliisiasema (lego). Aion ulkoistaa itseni kokoamisesta, ja ehkäpä siemailla likööriä viereisessä huoneessa :D

Aikuisille olen hankkinut pääasiassa lahjoja (lahjottavia aikuisia ei ole monta), joita voi kuluttaa loppuun. Kun minulta on kysytty, mitä itse toivon, olen toivonut samaa - jotakin syötävää, jotakin ihonhoitoon liittyvää sekä esimerkiksi kynttilöitä.

Tänä jouluna en hankkinut lapsille vaatteita. Kummallakaan ei ole suurempaa tarvetta uusille vaatteille, paitsi Touhilla toppahousuille, jotka olemme näemmä hävittäneet ;)

Alkuvuodesta aion investoida lasten arkivaatteisiin - hankin joltakin suomalaiselta valmistajalta jotakin päällepantavaa. Olen huomannut, että kestävät arkivaatteet, joilla on myös jonkinlainen jälleenmyyntiarvo, ovat hyvä hankinta. Metsästän sellaisia myös kirpputorilta...

Tänä vuonna väliin jää myös Ifolor-kirja lasten vuodesta 2019. Se on tekeillä, mutta en ole jaksanut vääntää kirjaa loppuun asti. Aloitin tekemisen niihin aikoihin, kun olin vielä raskaana, enkä ole onnistunut palaamaan asiaan keskenmenon jälkeen. Kirjojen tekeminen on mukavaa, mutta aikaa vievää puuhaa.

Koulussa vai kirkossa

Joulunaika on sopiva kohta kaikenlaisille vakaumuskeskusteluille, kun muinainen keskitalven juhla ja joulu osuvat yksiin, ja keskuudessamme asuu monen uskonto- ja uskottoman kunnan edustajia.

Tänä jouluna ihmisillä on tuntunut olevan suuri intressi kiistellä, missä ne koulun joulujuhlat tulisi pitää (edellisten vuosien kiistanaihe, juhlien sisältö ei ole enää niin polttava aihe kuin aikaisemmin). Mitä mieltä rva on asioista?

Koulussa vai kirkossa? Rva toki lähettää lapsensa, minne wilmaviesti käskee (ja toivottavasti oikeaan aikaan). Jos mielipidettä kysytään, niin koulussa. Koulu on oppilaiden työpaikka, ja koulun juhlat vietetään koululla, ellei painavaa syytä muihin tiloihin ole.

En oikeastaan käsitä, miksi ihmeessä joulujuhla pitäisi viettää kirkossa, kun koulu, suomalainenkin, on käsittääkseni uskontoihin sitoutumaton organisaatio. Kun juhla vietetään kirkossa, se on koulun päätös ulkoistaa ne, jotka eivät vakaumuksellisista syistä halua sitä kirkossa viettää.

Toisinpäin logiikka ei toimi - mielestäni vakaumukselliset kristityt oppilaat eivät joudu luopumaan vakaumuksestaan, mikäli kaikille oppilaille suunnattu joulujuhla vietetään koululla.

Sen sijaan, kannatan joulukirkkoa erillisenä tilaisuutena. Joulukirkko on suomalainen traditio, johon voi halutessaan osallistua - vanhemmat ja lapsi voivat päättää asian yhdessä. Muille kirkonmenojen ajan voi hyvin antaa vapaaksi. Mitään korvaavaa juhlaa ei tarvita, kun kaikille yhteinen joulujuhla siellä koululla pidetään joka tapauksessa.

Naakkanen, kouluikää lähentelevä tyttäreni,  tuli eskarin joulukirkosta kotiin pettyneenä. Pienet oli laitettu istumaan isojen koululaisten taakse, eikä Naakka ollut nähnyt mitään.

Perinteiseen tapaan rakennetuissa kirkoissa, kuten meidän lähikirkkomme, on ylipäätään hankala olla, jos on kovin pienikokoinen. Naakka on sen mittainen, että jo "pöytä", jossa virsikirjoja pidetään, peittää suuren osan näkyvyydestä.

Onneksi on koulun tilaisuudet ja eskarin juhlat, joissa pienet istuvat edessä matalilla penkeillä ja pystyvät nauttimaan tilaisuudesta alusta loppuun asti.

Kyse ei ole siitä, etteikö Naakka (tai minä) pitäisi kirkoista. Sovimme, että menemme joululoman aikana kirkkoon ja valitsemme sijaintimme niin, että Naakkakin näkee eteen. Me hoidamme tämän asian, keskittyköön koulu omaan reviiriinsä :)

Mukavaa joulunodotusta!

Kaikki on vasta alussa

Kotiin palaajaa odottaa rva:n kotona kaaos - tai siltä ainakin tuntuu. Joku paikka näyttää aina repsottavan. Samalla kalenteri ja aivojen työmuisti ovat täynnä tehtäviä, jotka täytyisi suorittaa. Pitkään pohdittuani olen todennut, että sen keskeneräisyyden kanssa täytyy vain elää. Elän kaikenlaisten alkutekijöiden ympärillä oikeastaan ihan hyvin :)

Oikeastaan olemme olleet viime päivät poissa. Vietimme lasten kanssa viikonloppua vanhempieni kotona, jossa oli myös sisareni perheineen. Vilinää ja hulinaa riitti, mutta silti tuntui, että se reissu kannatti tehdä jo siksikin, ettemme tänä jouluna näe toisiamme uudelleen.

Lauantaina täytin 38 vuotta. Täytän tänään 38 vuotta. Kun tarkemmin ajattelen, on ihanaa viettää syntymäpäivää, sillä tuntuu edelleenkin, että kaikki on vasta alussa <3 Kun syntymäpäiväni aamuna heräsin, minulle tuotiin tällainen tervehdys:

Naakkanen yllättää minut milloin missäkin asiassa. Viikonloppuna hän pelasi shakkia toista tuntia itseään vastaan, kun kukaan muu ei enää jaksanut pelata häntä vastaan. Naakan pappa toimi taustahenkilönä, joka hieman välillä ohjeisti.

Luulen, että osasyy shakki-innostukseen on Harry Potter. Siinä pelataan velhoshakkia, ja sen puutteessa on pelattava meidän tuntemaamme muotoa pelistä. Olen muuten itse shakissa surkea - hahmotuskykyni ei meinaa millään riittää.

Yleisesti ottaen tykkään kyllä pelata pelejä. Ainoastaan Alias on minusta ahdistava, en oikeastaan tiedä, miksi. Jos sitä pelataan, kieltäydyn kunniasta. Jos pitää valita yksi peli, josta nautin aina vaan, se on Muuttuva labyrintti.

Touhin vasu-keskustelu saatiin tänään viimein pidettyä. Se kyllä vaati, että rva pääsi lähtemään töihin törkeän myöhään...kolme kertaa peruuntunutta keskustelua ei enää viitsinyt siirtää tuonnemmaksi.

Touhi on sekä meidän että päiväkodin henkilökunnan (huh, helpotus ;) ) mielestä suhteellisen normaali kolmevuotias. Hänen vahvuuksiaan ovat kielellisyys, vitsikkyys ja sosiaalisuus. Asioita, joita opetellaan, ovat lelujen jakaminen (tätä erityisesti) ja toimiminen ryhmässä.

Myös Touhin lääkitseminen tarvittaessa (astmapiippu) merkittiin nyt hoitosuunnitelmaan. Siihen kirjattiin lääkkeen anto (käytännössä se on tiedetty ja osattu aiemminkin) sekä tilanteet, joissa Touhi tulee esimerkiksi viedä kiireesti hoitoon (jos henki ei kulje).


PS. Sain lauantaina syntymäpäiväkakkua vanhemmillani - se oli todella mukava yllätys!

PPS. Olen nyt alkanut jo jonkin verran tekemään lisää lihaskuntoharjoituksia - ehkäpä kirjoitan jonkinlaisen liikunta- ja hyvinvointikirjoituksen lähitulevaisuudessa.

PPPS. Jouluvalmistelut jatkuvat - kuusi haetaan luultavasti torstaina. Joululahjahankinnat on onneksi jo pääosin tehty.

Tapahtumien keskipisteessä

Minulla ei ole ikäkriisiä...no ehkä on, pieninä hetkinä. Sellaisina, jolloin näen kuvan interraililta, jonka suoritin ystävieni kanssa parikymppisenä. Hitsit, ajattelen. Miksi ihmeessä minulla oli ulkonäköpaineita silloin, kun näytin aivan helevetin freesiltä.

Minun mielestäni ikävaihettani (täytän kohta 38) kuvaa parhaiten sanonta "tapahtumien keskipisteessä". Olen työelämässä täysillä. Minulla on lapsia, joiden syntymävuodet eivät ole kovin kaukana takanapäin.

Minun ikäiseni hankkivat edelleen lapsia - joskus se ei onnistu kuten pitäisi...kuten ei itsellänikään. Onnistuu tai ei, kyseessä on iso tapahtuma. Ne lapset sairastuvat tai pysyvät terveinä, niille sattuu ja tapahtuu, ja ne menevät päivähoitoon, kouluun ja niin edelleen. Ne lapset ovat ikäisilläni vanhemmilla kaikkea mahdollista vastasyntyneestä täysi-ikäiseen.

Minun ikäiseni myös kriisiytyvät suhteissaan, eroavat, löytävät kumppanin, ehkä sen ensimmäisen varteenotettavan. He saattavat myös etsiä identiteettiään ja löytää jotakin aivan uutta. Tunnen kaikenlaisia kokoonpanoja yksineläjistä suurperheellisiin (myös sellaisiin, joilla se suurperhe koostuu valtavasta määrästä lemmikkieläimiä).

Ympärilläni pyritään minimalismiin, vaihdetaan sisustustyyliä vuodenajan mukaan, hankitaan omistusasuntoja, vaihdetaan maisemaa (ja jopa maanosaa) ja siirrytään siirtolapuutarhamökkiin kesäksi. Talveksi keksitään jotakin muuta.

Valitettavasti ikäiseni myös sairastuvat ja kuolevat - toisaalla tervehdytään ja saadaan lottovoitto. Se lottovoitto on tavallinen, arkinen elämä.

Ikäisteni vanhemmat alkavat olla vähintäänkin myöhäisessä keski-iässä. Osa säilyy todella terveinä, silti soitot ystäviltä, joiden vanhempia on kohdannut sydän- tai aivoinfarkti, eivät valitettavasti ole kovin harvinaisia. Moni menee niistä yli, onneksi.

Kun olen yhteydessä ystävieni kanssa, kaikkialla tapahtuu. Yleensä kenellekään ei kuulu ihan tasaista. Se on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Välillä tuntuu, ettei kerkeä sisäistää kaikkea. Toisaalta, tämän ikävaiheen perimmäinen tarkoitus ei välttämättä ole sisäistäminen vaan asioiden kokeminen.

En nuorempana arvanut eläväni 38-vuotiaana tähänastisen elämäni kiehtovinta vaihetta. Taisin ajatella, että 38-vuotiaana kaikki alkaa olla jo lähellä loppua. Nyt ymmärrän, että kaikki on oikeastaan vasta alussa.

Vaikka välillä hengästyttää, tykkään tästä elämänvaiheesta valtavasti. Onneksi saan elää ja olla suhteellisen terve. Onneksi ympärilläni ovat ne kaikki, jotka siellä ovat. Toivomme, että yhteinen aikamme jatkuisi niin pitkään kuin vain mahdollista on.

Muun muassa Touhin uutisia - lasten astmatutkimus

Tämä viikko oli onneksi lyhyt. Viikon lopulla alkoi todella iskeä väsymys. Alan olla jo melko hyvässä balanssissa, mutta huomaan, että toipuminen ottaa edelleen aikansa. Samaan aikaan elämä kuitenkin rullaa tasaista tahtia, ja mukana pitäisi pysyä.

Tämän itsenäisyyspäivän meinaan touhottaa lasten kanssa kolmisin. Olen ollut pari viimeistä päivää ihan puhki, mutta viime yönä sain onneksi nukuttua ihan hyvin. Viikonlopullekin on luvassa mukavaa tekemistä - toivottavasti kuitenkin myös tekemättömiä hetkiä.

Täällä pääkaupungissa kerkesi viikonloppuna ja alkuviikosta olla aivan ihana pakkasilma. Harmi kyllä, koko ihanuus suli loppuviikkoon mennessä pois. Kerkesimme lasten kanssa nauttia hetken lumesta ja jäästä, bonuksena ihanan aurinkoinen sää.

Lähdemme siitä huolimatta liikkeelle tänäänkin - lapset jaottelevat säätä hyvään tai huonoon paljon vähemmän kuin me aikuiset. Lisäksi, tunnen tarvitsevani itsekin raitista ilmaa. Kauppakeskukset ja sen sellaiset houkuttelevat paljon vähemmän.

Touhi-raukalle tuli vähän lisähaasteita. Hän kävi lääkärillä, ja siellä todettiin, että toinen putki on lähtenyt korvasta, ja lisäksi nielurisat ovat nyt suurentuneet niin, että hengitykselle pitäisi jäädä enemmän tilaa.

Siispä Touhi on jälleen jonossa leikkaukseen. Leikkausaika irtoaa varmaankin alkuvuodesta, joten meidän ei tarvitse mobilisoida itseämme leikkausmoodiin ainakaan ennen joulua.

Itselläni on asiasta kahtalainen fiilis - toisaalta on hyvä, että Touhia tutkitaan nyt kunnolla. Hän on nimittäin mukana lasten astmatutkimuksessa, johon liittyvät säännölliset tarkastukset. Meiltä tämä vaatii lähinnä annettujen lääkkeiden kirjaamista muistiin ja viemistä tarkastuksiin noin joka toinen kuukausi.

Tutkimuksessa mukana olo on osoittautunut meille kullanarvoiseksi asiaksi. Kylmä tosiasia on, että jo 3-vuotiaamme olisi pelkkänä "rivipotilaana", hän olisi todennäköisesti saanut olla huonosti hengitysilmaa vetävän kurkkunsa kanssa hamaan tappiin asti.

Lisäksi Touhia odottaa rasituskoe astman poissulkemiseksi (no, ihan hyvin hänellä voi olla se astma). Se on tammikuun puolessa välissä.

Koska minulla on lähihistoriassani keskenmenoruljanssi, suhtaudun Touhin "sairaalakierteeseen" pienoisella sydämentykytyksellä. Ei ole mukavaa asioida sairaalassa jatkuvasti. Sekin olisi mukava vaihtoehto, että tulehduskierrelapsemme tulehduskierre viimeinkin helpottaisi.

Seuraavina päivinä keskitymme onneksi (viikonlopusta huolimatta) ihan arkisiin asioihin ja unohdamme sairaalat ja tutkimukset hetkeksi.

PS. Melkein kaksi Harry Potteria on nyt luettu, jee! Naakka on aivan koukussa taikamaailmaan.

PPS. Aloitan tänä viikonloppuna ainakin käsi- ja yläselkäjumpan...hyvin kevyesti kuitenkin. Kroppa alkaa olla todella jumissa, kun en ole viiteen viikkoon jumpannut. Eipä ole löytynyt energiaa,

PPPS. Naakan suunnitelmat ekaluokan suhteen alkavat myös selkeytyä. Suunnitelmissa on 2-kielinen luokka, siis sellainen, johon voi mennä, vaikka vanhemmat olisivatkin yksikielisiä juntteja ;)

Jälleen vaatteista sekä postcrossing

Otetaanpa sitten jo vähän iloisempia asioita :) Meillä on käynnissä monenlaista puuhaa joulunodotukseen ja muuhunkin liittyen. Eilen vierailin lasteni kanssa vaatekutsuilla. Täytyy sanoa, etten ole käynyt vaatekutsuilla aiemmin.

Olen jo pidempään pyrkinyt keskittämään vaateostokseni niin, että valmistusmaa olisi Suomi tai korkeintaan maa EU:n sisällä. Tavoite on eettinen ja ekologinen - lisäksi haen vaatteille parempaa laatua.

Haluan myös, että vaatekaappini sisältö on suhteellisen ajaton. En halua käyttää pukeutumiseen ja sen suunnitteluun aikaa kuin sen verran, mitä on pakko. Silti, nyt iän ja työpaikan myötä haluan pukeutua asiallisesti ja edes himpun verran tyylikkäästi.

Minulla oli hakusessa muutama paita - päädyin ostamaan tunikamekon (voi käyttää molempina) ja oversize-jakun, jonka en todellakaan kuvitellut sopivan itselleni. Se jakku oli vielä kuvioitu...mutta käy mustan paidan ja farkkujen kanssa.

Haasteenani on ollut alati muuttuva keho useiden raskauksien ja niistä palautumisen seurauksena. Kovin monta yli 5 vuotta vanhaa vaatetta ei kaapistani sen vuoksi löydy. Myös tyylini on muuttunut tyttömäisestä aikuisemmaksi.

Hah, laitan tänne kuvan siitä jakusta, kun se tulee - katsotaan, sopiiko päälleni :)

Keksin eräänä päivänä, että voisimme Naakan kanssa alkaa harrastaa postcrossingia. Siinä lähetetään kortteja eri puolille maailmaa, ja saadaan vastavuoroisesti kortteja eri paikoista. Vastaanotetut kortit kirjataan järjestelmään, josta saadaan myös uusia osoitteita.

6-vuotias Naakkanen on tällä hetkellä kiinnostunut koko maailmasta. Siksi ajattelin, että tämä voisi olla meille mukava yhteinen harrastus. On myös kivaa lähettää, odotella ja saada perinteistä postia mistäpäin tahansa.

Kävimme eilen kirjakaupassa valitsemassa kortteja kahdelle henkilölle, joista molemmat toivoivat postikorttia lähettäjän kotikaupungista. Onneksi kotikaupunkikortteja löytyi läheisestä kirjakaupasta. Luulen, että tästä tulee eräs Naakan lempijutuista tulevana vuonna.

PS. Joulukalenterin ekat luukut saatiin vihdoinkin avattua tänään - jee!!!

PPS. Seuraava ohjelmamme on ulkoilu, mikä tapahtuu yllätyksellisesti aurinkoisessa säässä.

PPPS. Meidän pitäisi lasten kanssa myös siivota tai ainakin laittaa tavaroita paikoilleen - kuinkahan hyvin saan myytyä tämän idean...edes itselleni.