torstai 30. kesäkuuta 2016

Lomailu startattu!

Tulipas bloggaamiseen vähän suunniteltua pidempi tauko... kun viimeksi kirjoitin, olin itse vapaalla ensimmäistä viikkoa, puoliso ja Naakka elivät vielä arkiviikkoa. Sitten koitti torstai, jolloin puoliso jäi lomalle ja Naakka sanoi hyvästit päiväkotinsa pienten ryhmälle - syksyllä alkavat uudet kujeet.

Perjantaina siirryimme heti reissaajiksi. Me puolison (ja minun ison mahani kanssa) siirryimme mökille viikonlopuksi, Naakka sen sijaan meni pariksi yöksi hoitoon minun vanhemmilleni. Viimeksi vietimme puolison kanssa näin pitkän kahdenkeskeisen ajan marraskuussa.

Mökkiviikonlopusta ei voi sanoa muuta kuin että tulipas tarpeeseen! Suurimmaksi osaksi en tehnyt koko viikonlopun aikana muuta kuin liotin varpaitani/kahlasin järvessä. Tein kiireettömiä näköhavaintoja:

Maan yllä ja veden pinnassa: kalalokkeja, kuikkia ja sorsaemo poikasineen (isot poikaset jo, päiväunille nukutus sujui erään laakean rantakiven päällä)

Veden pinnassa: paljon erilaisia vesimittareita (en tunnista eri lajeja) sekä luultavasti edellistä joukkoa himoitsevia, hyppiviä kaloja.

Veden alla: särkiparvi, joitakin vesipunkkeja ja ainakin kahden eri kotilolajin yksilöitä.

Vedessä kahlatessani puoliso istui usein laiturilla. Hän puolestaan innostui järven pohjasta ja pyysi tuomaan "näytteitä" eli hiekkaa ja soraa eri kohdista. Hetken aikaa jaksoin kuljetella, sitten minua alkoi naurattaa - sanoin puolisolleni, että vaikka tämänhetkinen ulkonäköni muistuttaakin eräänlaista tutkimusalusta, voisin välillä tehdä jotain muutakin!

Perjantai oli vähän viileä päivä, mutta lauantaina oli hellettä. Sinä päivänä uskaltauduin uimaankin todettuani, ettei vesi itse asiassa ole edes kylmää, vaan noin 20-asteista. Uiminen oli valtavan mukavaa, kun keho menetti vedessä valtaosan kömpelyydestään.

Niska ei oikein tykkää varsinaisesta uimisesta, joten mökillä minulla on yleensä kellukeputkilo (mikä sen nimi nyt sitten onkaan). Lepuutan käsiäni sen päällä ja työskentelen lähinnä jaloillani. Näin voin välillä myös pysähtyä tunnustelemaan vettä ja esimerkiksi veden lämpötiloja eri kohdissa sekä katselemaan maisemia.

Serkkutyttöni kävi ilahduttamassa minua vierailullaan sekä perjantaina että sunnuntaina. Lapsena näimme toisiamme (ja serkkupoikaa myös) todella paljon kesäisin (mökkimme ovat melkein vierekkäin).

Lapsuuden kesistä onkin jäänyt mieleen valtavasti muistoja. Se hämmästyttää, kuinka omatoimisia olimme. En itse edes muista, milloin en osannut soutaa, käydä ongella tai suhtautua varoen liukkaisiin, syvyyksiin viettäviin rantakiviin tai kyykäärmeisiin.

Olen yhä kiitollinen vanhemmilleni, että he eivät suhtautuneet lasten tekemisiin liian varoen. Sain käyttää linkkuveistä ja puukkoa (ok, veistin kyllä pari haava sormiini ja ainakin yhden linkkarin hukkasin, hmm...johonkin heinikkoon.

Tulentekoa harjoiteltiin myös, ja se oli kiinnostavaa. ala-asteen aikana opin, miten tuli sytytetään (varovaisuutta noudattaen) kynttilään, takkaan, saunan kiukaaseen ja jopa juhannuskokkoon.

Vasta isona ymmärsin, että tällaiset taidot ja niiden osaaminen eivät olekaan itsestäänselvyys, ja syynä on usein se, että vanhemmat ovat liian varovaisia. Täytyy pyrkiä omien lasten kohdalla siihen, että vastuullisen toiminnan oppimisesta on enemmän hyötyä kuin kaiken mahdollisen välttämisestä.

Kulkivatpas juhannusmuisteloni omia teitään... joka tapauksessa, haimme sunnuntaina oikein tyytyväisen Naakan isovanhemmiltaan, joiden luona hänellä oli mennyt hienosti. Sieltä kulkumme jatkui kotia kohti, ja täällä rva on pysynyt siitä asti.

Kuluneella viikolla on toki puuhasteltu (minä enemmänkin sivuhenkilönä) kaikenlaista, siitä lisää myöhemmin...pääasia on, että rva on levännyt paremmin kuin pitkään aikaan. Yöuni on toki katkonaista, kuten asiaan varmasti kuuluukin, mutta lomarytmi ja puolison kotona olo ovat mahdollistaneet rva:lle enemmän lepoa, mikä on nyt enemmän kuin paikallaan!

PS. puolisoni hoiti mökkireissuilla ihan kaiken (saunan, vesien kannot, tiskaamiset ja siivoukset ym). Sekin on todella harvinaista, että minä vain mökillä istuskelen lukien kirjaa tai tehden yhtään mitään :D Nyt oli kuitenkin näin, ja onneksi osasin myös nauttia siitä!


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pientä filosofointia - liikunta

Tällä hetkellä varsin liikkumattomana henkilönä on välillä hauskaa kirjoittaa liikunnasta. Oikeastaan nyt onkin oikea hetki filosofoida, kun oma kuntoutustilanne ei ole aktiivisesti päällä. 

Liikkuminen ja liikunta herättävät ihmisissä yllättävänkin suuria tunteita. Ainakin itselleni on tullut sellainen tunne, että kovaa treenaava aikuinen on tämän hetken trendi, tavoitekuva. Sitä ei ole esim. paljon lukeva ja museoissa viihtyvä ihminen (ellei hän tämän lisäksi harrasta kovaa treenausta).

Liikunnan hyödyt ovat suuret ja liikkuminen on kaikin puolin kannatettavaa. Kuitenkin, esimerkiksi liikuntalandian reunoilla elelevää rva:ta tämä kaikki hieman hengästyttää. Ihan niin kuin kaikelle muulle tekemiselle olisi lunastettava ensiksi oikeutus parin tunnin hikiliikunnalla. 

...eli jos et liiku julmetusti (ja/tai se ei näy kropastasi), et voi olla fiksu ja mielenkiintoinen omana itsenäsi missään muussakaan asiassa.

Lajikin näyttäisi olevan tärkeä. Esim. kuntosalilla niska- ja selkäliikkeitään loppuvuoteen 2015 asti harjoitellut rva on saanut matkan varrella murskakritiikkiä usealta taholta, kun on käynyt ilmi, että rva pistäytyy kyseisessä paikassa useamman kerran viikossa.

"Ootsä menny siihen fitnessiin mukaan? Se on sairasta..." "Mua ei vaan kiinnostaisi, se on tylsää eikä opeta mitään oikeaa taitoa..." "No kai sullakin sitten on treenivaatteet viimeisen päälle?" "Se on niin pinnallinen tuo salimaailma, että mä en pystyis"...

Näistä kommenteista rva sai päättelykyvyllään irti, että nyt pitäisi vastustaa jotakin tiettyä joukkoa joka käy siellä salilla, ilmeisesti rva:lla ei myöskään ole mielikuvitusta tai luovuutta valitakseen jotakin coolimpaa lajia ja jonkinlainen, hmm., vaatepellekin rva:sta on tullut. 

Yritykseni kertoa, että se kuntosali nyt vaan sattuu olemaan paikka, jossa  moni nykyinen niskan kuntoutukseen liittyvä liikkeeni hoituu helpoimmin, meni kuuroille korville. Sekään ei ollut ymmärrettävää, että kotona asustava pikkulapsi "hieman" häiritsee harjoituksia, ja siksi kotoa on välillä päästävä. 

Ei siitä puusta pitkälle pääse, että nykyinen päälajini on kuntoutus. Se ei ehkä ole coolia, mutta se pitää nykyisen toimintakykyni yllä ja toivon mukaan myös parantaa sitä ajan myötä. Se on pitkä ja aikaa vievä prosessi. Se vie tilan (ja myös rahat) muilta lajeilta, sillä aikaa tai energiaa ei yksinkertaisesti jää muuhun.

Ei se nyt niin kamalaa ole, raskasta ja kivuliastakin se kuitenkin välillä on. Siinä oppii paljon omasta kehosta ja sen toiminnasta ja siitä, miten oma henkinen puoli puolestaan toimii. 

Isot tsempit kaikille kuntoutujille, oli tavoite sitten muutama kävelyaskel tai juoksuun kykeneminen, ja mukavaa juhannuksen odotusta ihan kaikille!


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Rengasmatkalla

Jos joku erityisesti määrittelee rva:n elämää tällä hetkellä, niin se on kyllä väsymys. Liittyy kai jotenkin tulevan vauvan tuloon (tai mihin lie), mutta rva:n yöunet ovat tätä nykyä noin 3 - 4 tunnin mittaiset. Uni ei vain tule kuin joskus aamuyöstä.

Usein valvomiselle on jokin selkeä syy - viime yönä se oli närästys. Kun koko ruokatorvea kitalakeen asti polttelee, niin onhan se nukkuminen hankalaa...ja Rennietä kuluu. Toinen valvottaja on jalkasärky. Se on leposärkyä joka tulee varmaankin selän jumituksista. Siihenkään ei ole oikein muuta hoitoa kuin kylmägeeli.

Näitä täytyy vain kestää ja ottaa rauhallisesti. Maksimissaan tätä ei enää kuitenkaan kestä kuin pari kuukautta (se muutos ei kyllä vähennä valvomista, mutta kipuja ainakin...voi helevetti).

Mukavaksi ajanviettotavaksi on yllättäen muodostunut autoilu (siis puolison kyydissä istuminen). Jos yhtämittainen matka kestää maksimissaan tunnin eikä perilläkään tarvitse juuri rasittaa niskaa, haitat ovat aika pienet.

Sen sijaan autolla pääsee hetkeksi pois kodin piiristä, näkee maisemia ja tuntee olevansa liikkeellä. Lapsi viihtyy takapenkillä kommentoiden liikennettä, mikäli vain sattuu olemaan hereillä.

Tosin välillä meinaa yliväsymys iskeä, kun vastailee loputtomiin kysymyksiin tyyliin "Miksi toiset autot menevät eri suuntaan", "Miksi vihreä valo kertoo että saa mennä" ja "Miksi isi kääntää rattia"...jokaista kysymystä seuraa uusi "miksi"...

Eilisen automatkan syy oli "rengasmatkailu" eli talvirenkaiden vieminen säilytykseen vanhempieni autotalliin. Meillä on kerrostaloasujina vähän huonot säilytysmahdollisuudet, joten onneksi sijoituspaikka renkaillemme löytyy.

Isäntäperhekin oli kesälaitumilla, joten vierailumme oli hyvin lyhyt, ehkä kymmenen minuutin mittainen. Naakka heräsi autotallissa ja oli onneksi ihan hyvällä tuulella. Tämän jälkeen siirryimme ABC:lle syömään ja sitten ajoimme kotiin.

Kun minun ei tarvitse mitenkään huhkia ja voin toimia lähinnä "seuraneitinä" puolisolle ja Naakalle, asiat sujuvat oikeastaan ihan hyvin!

Eihän tässä olotilassa mikään muu hämärry kuin todellisuudentaju. Huomaan ajattelevani, että miten olen koskaan voinut hallita töissä käymisen, lapsen tarhakuviot ja monet muut asiat. Miten olen voinut harrastaa liikuntaa tai ylipäätänsä yhtään mitään?

Täytyy vain sanoa, että onneksi olotila ei ole lopullinen. Edessä odottaa työläs vauva-arki, mutta onneksi ainakin nämä isoon mahaan liittyvät ongelmat poistuvat, mikä tulee jo helpottamaan tilannetta paljon.



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Stressin lisäksi myös iloja - lähinnä vettä

Stressin lisäksi saimme eilen älyttömän huvittavan eilisiltapäivän. Lähellä asuva ystäväni tuli poikansa kanssa kylään iltapäivällä, ja menimme heidän kanssaan hakemaan Naakan päiväkodista.

Itse en oikeastaan ollut edes tajunnut, että eilen olikin ihan hyvä sää. Aamulla oli ollut kylmä tuuli, mutta aurinko paistoi ja lämpöä oli hiukan yli 20 astetta. Leikkipuiston kahluuallas oli täytetty, ja Naakka + poikakaveri olivat heti menossa uimaan.

Epäröin vähän, kun ajattelin turvallisuustekijöitä. Naakka ei päässyt oikeastaan ollenkaan uimaan viime kesänä, kun oli koko ajan niin kylmä sää. Uimahallissa hän talvella varsin pitelemätön. Minulla taas on niin hidas kulku, että siksi hieman pelotti.

Pelko osoittautui aika äkkiä turhaksi. Ensinnäkin, normaalikuntoinen ystäväni oli mukana, toiseksi, Naakka totteli todella hyvin ohjeistuksiani pysytellä lähellä eikä mennä liian syvälle (ei se kahluualtaassa olisi ollut oikeastaan mahdollistakaan).

Kokeilin itsekin vettä jalallani - se oli aivan jäätävää! Itse en kyllä menisi, mutta Naakka viihtyi vedessä lähes tunnin ajan (poikakaverille riitti hieman kohtuullisempi aika). Naakan tarhakaveritkin tulivat samalla periaatteella eli suoraan päiväkodista ex tempore -uinnille, ja kaikilla sujui oikein hyvin.

Vesi elementtinä sopisi minullekin oikein hyvin. Viikonloppureissulla mökillä jätin kuitenkin uinnin, kun vesi oli aivan hiton kylmää! Josko se juhannukseksi hieman lämpenisi, silloin on ehkä jälleen luvassa hieman mökkeilyä.

Melkein eniten tykkään itsekin rantavedessä kahlaamisesta ja vedenalaisen elämän ihmettelystä. Kun vähän aikaa katselee, on kaikenlaisia ötököitä ja pikkukaloja helppo havaita.

Se jää nähtäväksi, miten Naakka, 3v., suhtautuu järviveteen. Itse kasvoin aikanaan juuri järvivedessä uimiseen, mutta Naakan kokemus sellaisesta on hyvin vähäinen. Toivottavasti hän edes vähän innostuu, sillä meillä on mökillä aika hyvä, matala ranta.

Ai niin, maanantaina teimme perheen kanssa iltaretken ihan oikealle uimarannalle. Ihan rantakelistä ei ollut kyse, pikemminkin takki-ilmoista. Sadetta ei kuitenkaan esiintynyt, joten iltaretki oli mukava. Rannalla oli kahvilakin auki, mikä tuntuu kyllä olevan luksusta.

Hiekassa lyllertäminen ei ehkä ollut juuri tämän hetken lempparini (niska tykkää, alempi kroppa ei), mutta meri-ilmaa oli mukava päästä haistelemaan. Naakan mielestä uimarannalla olivat taas kivointa veneet, laivat ja lokit. (kyseiseltä rannalta voi nähdä näitä kaikkia).

Innostuin myös hieman valokuvaamaan. Tein ylifiksun havainnon valosta. Kun ilta-aurinko tuli esiin pilvien takaa, merenkin väri terävöityi melkein etelänmaalaisen siniseksi.






tiistai 14. kesäkuuta 2016

Stressitekijöitä

On joitakin asioita, jotka vain on vaikea ottaa rauhallisesti. Eräs niistä on yhden poliklinikan toiminta, jossa olen asiakkaana. On toki hyvä, että asiakkuussuhde on olemassa, mutta minulla nousee aina verenpaine kun heihin täytyy olla yhteydessä, sillä ongelmia tulee aina.

Minulla olisi ollut tänään aika lääkärille. Viime perjantaina sain soiton, että lääkäri on perunut aikani. Tällä kerralla piti hoitaa kaksi asiaa, joilla on aikaraja tilanteeseeni liittyen, sekä lääkkeiden uusiminen, joihin piti tulla muutoksia tämänpäiväisen käynnin yhteydessä.

Kun kysyin lääkeasiasta, sain vastaanotosta varsin tylyn kommentin, että minun olisi asiakkaana pitänyt itse huolehtia lääkkeiden uusimisesta, heillä menee siihen viikko. No, sen tiesin jo etukäteen. Sitä vain en tiennyt, että minun olisi ilmeisesti pitänyt aavistaa, että se aika, jolloin lääkkeet oli tarkoitus uusia, peruuntuu.

Jos minulla ei ole vastaanottoaikaa, uusin lääkkeet toimiston kautta asianmukaisena ajankohtana, mutta kun nyt niistä muutoksista piti nimenomaan keskustella, niin oletin että keskustellaan... no ei, toimiston tädillä oli ilmeisesti tarve tylyttää ja siinä hän onnistui.

Kysyin, miten saan uuden ajan. Siihen sain vastauksen, että lääkäri mahdollisesti soittaa minulle uudesta ajasta. "Mahdollisesti" on termi, joka ei nyt valitettavasti sopinut aikatauluuni. Lääkäriin en itse saa millään yhteyttä.

Mietin asiaa pari päivää ja soitin toimistoon uudestaan (eri toimistoihminen). Minulle tarjottiin asian selvittämiseksi puhelinaikaa kahden viikon päähän. Nyt sain toimiston lähettämään viestin lääkärille lääkkeiden uusimisesta ym. Ainakaan eilen ei sitten uusittu, ehkä uusinta tapahtuu tänään tai sitten ei.

Niitä isompia kokonaisuuksia, jotka piti hoitaa, ei nyt varmaan sitten tällä erää hoideta. Ne asiat heijastuvat kauttani koko perheeseen, kuulun tämän ongelman suhteen korkean riskin ryhmään taustani takia,  mutta se ei ilmeisesti ole tärkeää.

Valitettavasti tämän asiakokonaisuuden hoito on viime aikoina ollut yhtä pallottelua eri tahojen välillä (eikä kyse edes ole niskasta :D ) Poli on ohjannut minut vuoroin neuvolaan, vuoroin tk-lääkärille. Neuvola on ohjannut minut polille, samoin tk-lääkäri.

Kuten niskaongelmieni, myös tämän asian kohdalla olisi mukavaa, jos joku ottaisi asiasta kokonaisvastuun. Itselläni ei muutaman tunnin yöunilla, oksentamisen, pahoinvoinnin ja ison mahan ja siihen liittyvien terveysongelmien kanssa meinaa riittää siihen energiaa.

Tämä on taas niin tätä...kannattaisi pysyä terveenä!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Luvassa rauhallisia sydänkesän hetkiä

Rva on viime ajat painanut viimeisiä hommia ennen lomia. Tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut todella hyvä työvuosi. Olen oppinut paljon sekä alani työtehtävistä työpaikalla että työnteosta kotioloissa.

Pian seuraa ihan vain lomaa ja olemista. Se, kuinka kauan, onkin mysteeri. Voin paljastaa, että laskettu aika on elokuun puolella. Olen jo niin iso ja kömpelössä kunnossa, että toivottua olisi, jos jälkeläinen tulisi maailmaan vähän aiemminkin kuin laskettuna aikana.

Naakka ja puoliso aloittavat kesälomansa juhannuksesta, johon on vielä muutama viikko. Seuraavat viikot, jolloin olen itsekseni kotona vähillä velvoitteilla, aion käyttää lepäämiseen. Raskausaika on ollut niin vaikea pahoinvoinnin, unettomuuden ja muiden oireiden kanssa, että viimeistään nyt on aika ottaa hyvin rauhallisesti.

Minulla on mielessä elokuvia ja sarjoja, joita aion katsella. Kirjojakin luen. Hoidan parveke- ja kasvilaatikkokasveja ja akvaariota. Lähden käymään kodin ulkopuolella jaksamiseni mukaan, fyysinen kantokykyni on nyt aika pieni, mutta paranee sitten syksyllä.

Suomen alkukesä on niin kaunis. Minua eivät haittaa viileät säät, ne ovat pikemminkin hyvin toivottuja. Vähän suren, kun mökkeily taitaa jäädä tänä kesänä vähäiseksi. Siihen liittyvät pakkaukset ja valmistelut vaativat niin paljon työtä. Jos kerran tai kaksi kuitenkin pääsisi...

Lohdutuksena pääsen viikonloppuna ihan itsekseni mökille! Ystäväporukka, jonka kanssa tapaamme vuosittain, kokoontuu viikonloppuna mökkiolosuhteissa.  Pääsen sinne puolison autokyydillä , joten kulkemisen suhteen pitäisi olla helppoa.

Aion nauttia täysillä sekä mökillä olosta että hyvästä seurasta. Meillä on täällä kotiympyröissäkin kaunis luonto, mutta suomalaista järvimaisemaa ei kyllä voita mikään. Otan kameran mukaan ja koitan pitkästä aikaa vähän valokuvata.



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Niskan kuntoutus väistyy odotuksen tieltä

Viime päivinä on alkanut tuntua siltä, että niskavammaa ei enää pysty ottamaan huomioon. Kyllä, se jumittaa ja oikea puoli vartalosta on edelleen ongelmallinen. Tekisin mielelläni edes jotakin, mutta nyt ei kamalasti pysty.

Tuossa etupuolellani roikkuu lähes kymmenkiloinen uloke, nyt voin todella sanoa, että se painaa. Kävelykykyni ilman ongelmia on ehkä 50 metriä, sitten alkaa sattua. Tukivyökin kiristää nyt jotenkin vääristä paikoista, enkä enää saa käytettyä myöskään syviä vatsalihaksia kunnolla.

Kun en ole jaksanut tehdä niskaa auttavia liikkeitä, olen sentään pystynyt korjaamaan asentoani paremmaksi. Nyt sekään ei enää onnistu, sillä vatsa vaatii omat asennonkorjauksensa, eivätkä ne yleensä ole niskalle edullisia.

Jos tässä kohdassa joku auttaa, se on huumori. Onhan se huvittavaa, kun aikuinen nainen ei saa nostettua jalkaa niin ylös, että pääsisi ylittämään satunnaisen, eteen tulevan, alle puolimetrisen esteen.

Sekin on huvittavaa, etten kirppiksellä kyykistyessäni katsomaan, mitä alahyllyltä löytyy, enää meinannut päästä takaisin ylös. Tönäisin vielä peräsimelläni jotakin takana olevia tavaroita hyllyltä alas. Siivosin kyllä jälkeni.

Kun Naakka temppuilee, huudan välittömästi isiä paikalle. Jos perheen toinen aikuinen ei ole lähietäisyydellä, ei auta kuin toivoa parasta. Sekin on kivaa, että terve lapsi juoksee - voi kun se edes juoksisi siihen suuntaan, mihin ollaan menossa...eikä ainakaan heittäytyisi maahan karjumaan.

Tässä liikkumattomuuskaudellani on kuitenkin noussut esille ideoita, miten liikun sitten, kun se taas on vähän helpompaa. Moni vanha, tuttu pilates- ja joogaliike tulee varmaankin taas mukaan kuvioihin. Salilla käyntikään ei ole poissuljettu juttu.

Yksi asia kuitenkin muuttuu. En aio enää pilata liikunnan iloani liian raskailla harjoituksilla. Minulle tosi raskailta tuntuvat liikkeet aiheuttavat pelkästään negatiivisia tuntemuksia, joten pitäydyn tulevaisuudessa sellaisessa liikunnassa, joka on mukavaa.

Unohdan myös tehokkuuden - tavoitteeni on olla ihan tavallinen kolmekymppinen nainen ihan tavallisella vartalolla. Haluan että elämäni niskavamman kanssa tulee helpommaksi ja lihakset saavat tervettä liikuntaa kutakuinkin säännöllisesti. Se riittää minulle.

Sitä ennen keskityn seuraavat pari kuukautta elämään nykyisen olomuotoni kanssa. Synnytyskin on alkanut pyörimään mielessä aina välillä. Toivottavasti se nyt ainakin on aikaisempaa lyhyempi (Naakka, 46 tuntia...)

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...