maanantai 30. heinäkuuta 2018

Vesiliukumäki ja silloin ennen

Viikonloppua vietimme perinteisesti maaseudulla. Ei niin perinteinen juttu oli, että 91-vuotias isoäitini oli paikalla myös.  Hän oli meidän tapaamme vähän viilentymässä, kun nämä kerrostaloasunnot eivät usein ole mukavimmasta päästä näin pitkillä helteillä.

Ikäeroa nuorimman ja vanhimman viikonlopun viettäjän välillä oli näin ollen noin 90 vuotta. Voin kertoa, että kaikki meni oikein hienosti. Isoäidilläni oli katseltavaa lapsenlapsenlapsissa, tai ainakin uskon, ettei ainoa paikalla oleva lapsenlapsi, 36 vuotta, tarjonnut enää samanlaista silmäniloa :D

Aluksi lähtöämme hidasti sähkökatkos kohteessa. Se ei onneksi kestänyt kuin noin tunnin, mutta kolmenkympien helteillä ruokien säilytys muodostuu äkkiä ongelmaksi, jolloin emme olisi voineet tuosta vain tupsahtaa kylään.

Lapsista huisin hauskaa oli ehdottomasti "vesiliukumäki". Mäki löytyi paikallisesta kirppisryhmästä parilla kympillä, ja ei kun mäen toinen pää kahluualtaaseen! Onneksi Naakalla ja Touhilla on voimissaan oleva pappa, joka jaksoi nostaa Touhin laskemaan uudestaan ja uudestaan.

Lasten isomummo kulki rollaattorillaan kahluualtaan äärelle ja seurasi muutenkin menoa silmä tarkkana. Ensi ujostelustaan päästyään "Kikka-mummi" (Touhin väännös tämän isomummin nimestä, joka ei muuten ole Kirsi tai Kirsti ;) oli suosikki koko vierailun ajan.

Me kaikki nukuttiin hyvin ilmalämpöpumpun kosteudenpoistomoodin ansiosta - tosin Touhi oli herännyt aikaisin lauleskelemaan, mutta nukahtanut sitten uudestaan.

Lapsilla on mummolassaan aika paljon leluja, jotka ovat kivaa vaihtelua omille leluille kotona. Mielestäni tämä on hyvä juttu, juurikin sen vaihtelun takia. Pihalla on juttuja suorastaan enemmän kuin minulla ja sisarellani siellä lapsena oli ;)

Naakka ja Touhi tykkäävät kovasti molemmista isovanhemmistaan. Meillä on onnea, kun isovanhemmat ovat vielä suhteellisen hyväkuntoisia, ja muutama isoisovanhempikin löytyy.

Aina kun kokoonnutaan yhdessä, sivuaa puhe tämän tästä nykyaikaa ja entisaikoja. Isomummi ihasteli poikani pulleita reisiä ja vertasi häntä sota-ajan lapsiin, jotka olivat usein taaperoina tikkulaihoja, kun ruokaa oli liian vähän On vaikeaa edes kuvitella, millainen huoli ravinnon hankkimisesta sen ajan vanhemmilla oli.

Puhetta tuli myös juurikin leluista. Sellaisia leluja kuin nykyään, ei lasteni isovanhempien tai isoisovanhempien aikana ollut, mutta lasteni kotipihassa on rengaskeinu kuten myös heidän isoäitinsä pihassa tehtaantyöläisten asuinalueella oli, kun hän oli 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa lapsi.

Isoäitini taas asui lapsena eräällä kasarmialueella. Siellä oli lapsille keinu, kiikkulauta ja hiekkakasa (sotilaat rakensivat ja pitivät kunnossa myös) sekä paljon mielenkiintoisia leikkipaikkoja. Eri aikakausien lapsuudet olivat erilaisia, mutta niin samanlaisia myös.



torstai 26. heinäkuuta 2018

Rva ja "luonnonvalinta" sekä alkuviikon puuhat

Tällä viikolla me ollaan...käytetty molemmat lapset passikuvassa ja sormenjälkitunnistuksessa (maanantai), vietetty oikein hikinen päivä Muumimaailmassa (tiistai), siivottu, laitettu ruokaa, syöty mansikoita, vadelmia ja pensasmustikoita...ja nukuttu oikein huonosti.

Tällaisina aikoina minä ihan oikeasti tykkäisin kropasta, joka sietäisi hellettä vähän paremmin. Haluaisin nukahtaa illalla silmät ummistettuani enkä nukahtaa viimein aamuyöllä sohvalle märkä pyyhe päälläni.

Haluaisin myös, ettei olo muuttuisi heikottavaksi kymmentä minuuttia pidemmän auringossa oleskelun jälkeen. No, tämä toive on itse asiassa toteutunut hieman - helteiden jatkuttua viikkokausia huomaan sopeutuneeni jonkin verran.

Tämä helpottaa oloani, mutta ei välttämättä vielä tee minusta ja jälkeläisistäni, öö, saniaisia, haita tai simpukoita, jotka kestävät urhoollisesti läpi vuosimiljoonien. Tuulahdus jostakin iäisestä eli osittainen sopeutuminen vilvottaa kuitenkin tällä hetkellä rva:n oloa...



Eräs hyöty lämpimistä säistä on kiistatta ollut - iltavenyttelyt voin huoletta hoitaa ilman sen suurempaa verryttelyä. Lihakset ovat täällä lähes kolmenkympin huonelämpötilassa oikein lämpimät jo valmiiksi!

Tänään piti kyllä mennä taas hierojalle, joka aukaisi lapojen ympäristöä ja toisaalta yläselkää. Minulla on edelleen ongelmia kävelyn/seisomisen kanssa, kun jumittavat selkää. Yritän tsekata, ettei menisi liian notkolle tai toisaalta tulisi oikaistua liikaa, mutta aina se ei onnistu,

Vaaka sen sijaan ei näytä yhtään mukavia lukemia - ne selittyvät kuitenkin turvotuksella. Luulen, että se ei ainakaan pahene, jos yrittää muistaa juoda nestettä tarpeeksi jne, mutta asia helpottunee vasta helteiden loputtua.

Eräs hälytysmerkki almanakassa kertoi, että pian on toimittava - ei kylläkään Touhin 2-vuotislahja, jonka hain pakettiautomaatista tänään aamulla. Se julmettu pitäisi enää muistaa paketoida.

Takaisin hälytysmerkkiin...

Naakka ja Touhi aloittavat tarhan ensi keskiviikkona! Naakka aloittaa kylläkin jo viidennen (voi herranjestas) vuotensa, mutta Touhi menee nyt ekaa kertaa. Ensisiaiset varusteet ovat:

- aurinkorasvat (meillä on yksi, täytynee hankkia toinen)
- tarhatossut Naakalle (Touhille löytyy sopivat)

Mukaan lähtevät jo alkuun kurahousut, sadetakit ja saappaat (jotta ne ylipäätään tulee siirretyksi). Tosin Touhilla ei ehkä ole kaksia sopivia saappaita...tai sitten on, varastohyllyllä. Tarhareput täytetään vaihtovaatteilla ja Touhille mukaan lähtee vaippapaketti.

Mukaan pakataan ekalle viikolle myös rva, sillä Touhin täytyy ensin tutustua ja totutella. Uskon, ettei minua enää tarvita toisella viikolla ihan tauotta. Alamme siirtyä pikkuhiljaa kohti syyskauden alkua. Varsinainen syksy saa vielä odottaa!

PS: Tein eilen kuuden kilometrin kävelylenkin metsässä





PPS: Jo 11 vuoden ikään ehtinyt Neo-koira kävi meillä pitkästä aikaa. Hän on yksi kauneimmista koirista, joita olen nähnyt.






lauantai 21. heinäkuuta 2018

Kurkistus parvekkeelle

Rva on päätynyt näillä helteillä ottamaan rauhallisesti. Koska keho ei kuumasta tykkää, kaikki on koko ajan vähän raskaampaa kuin tavallisesti. Eniten häiritsee unenpuute - nukahdin viime yönä yhden jälkeen ja heräsin puoli kuudelta, jonka jälkeen uni ei enää tullut.

Kuitenkin, tempaisin aamupäivällä kokoamalla ikean kukkahyllyn (aika korkea, parvekkeelle. En ole kovin hienomotorinen tai hyvä hahmottamaan sääntöjä, mutta kyllä se hylly miltei valmiiksi tuli. Enää tarvitsen reiät seinään kiinnittämistä varten - siihen en omista välineitä.

Parvekkeeni on siinä mielessä hankala, että se on varjossa iltapäivään, jonka jälkeen ollaan suorassa auringonpaisteessa iltaan asti. Mikään istuskeluterassi se ei näillä keleillä ole, siis varsinkaan iltapäivällä.

Lisäksi ongelmana on (kasvien kasvatuksen kannalta) hyvin korkea kaide. Se on umpinainen ja parveke on lasitettu. Tämä tarkoittaa, että lattiatasossa ei voi pitää oikein mitään kasveja, se on koko ajan varjossa.

Nyt "viljelmäni" ovat olleet kaksi parveketomaattia (ostin taimitarhalta alkukesällä), jotka eivät kasva juurikaan korkeutta, ja tuottavat kirsikkatomaatin kokoisia tomaatteja. Tällä viikolla satoa on tullut joka päivä.



Naakka valitsi samaiselta taimitarhalta kirkkaanpunaisen petunian, joka on yllätyksekseni sinnitellyt hellejaksot ihmeen hyvin. Petuniaa minulla ei ole tainnut ennen ollakaan.



Lisäksi meillä on "amppelikukka", jonka nimeä en todellakaan tiedä. Sekin on kestänyt helteet hyvin, joskin se vaatii nostoa lattiatasoon kovimpien paahteiden aikana. Tämä taitaa olla ensimmäinen kesäkukka amppelissa, mikä minulla on tässä asunnossa ollut. 



Tämän kesän yrtit ovat salvia ja sitruunamelissa, ihan vain virkistykseksi ja vaihteen vuoksi. Salviasta voisi kuivattaa teetä, ellen kuivata koko yrttiä kuoliaaksi ennen sitä. Sitruunamelissankin voi käyttää vaikka mihin - esimerkiksi sitruunan tilalla mausteena ruuissa.




Lopuksi, Naakalla on toinenkin "oma" kukka, ihmekukka, jonka taimet olemme kasvattaneet siemenestä. Se ei vielä kuki, ja voi olla minkä värinen tahansa - odotamme mielenkiinnolla.



Luulen, että olen tykännyt kasvijutuista lapsesta saakka. Seurasin aina mielenkiinnolla perheen ja lähisuvun aikuisten huonekasveja ja ulkokasveja. Kasvun ihme siemenestä kasviksi ja edelleen satoa tuottavaksi on yksinkertaisesti niin kiinnostavaa, etten voi kuin suositella kokeilemaan.

Tulevaisuudessa on hyvinkin mahdollista, että puutarhaharrastukseni laajenee parvekkeelta puutarhapalstalle - olen nimittäin jonossa lähellä sijaitseville palstaviljelmille, ja olen jonossa kärjessä (neljän vuoden jonotus, huh).

PS. Suosikkini, marjanpoiminta taitaa tänä kesänä jäädä vähemmälle. Mökkireissulla näin oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni palaneita puolukan- ja mustikanvarpuja. Metsäpalo ei onneksi ole iskenyt mutta kuumuus ja kuivuus ovat.

PPS. Ihmekukka ja yrtit ovat hyllyssä, jonka hiki hatussa kokosin tänään.



Silloin katsoin elämää sivusta

Eilen tuli taas muisteltua menneitä eli talvea 2009, jolloin vammauduin. Opiskelin vielä, tekemättä oli enää gradu ja yksi iso tentti. En ollut suorittanut opintojani kovin nopeasti, aloitin nimittäin yliopiston jo vuonna 2001.

Opinnoissa rauhallisesti eteneminen oli vielä viime vuosikymmenellä mahdollista, ja koska halusin parikymppisenä tehdä muutakin, en opiskellut supernopeasti. Ehkä sekään ei ole kuitenkaan koko totuus - oli kausia, jolloin en opiskellut juuri ollenkaan, ja muut ajat tein hommia kokopäiväisesti.

Minulle oli jo lapsena selvää, että isona haluan matkustella. Ennen vuotta 2009 kerkesin laskujeni mukaan reissata 19:ssä Euroopan maassa.

Kaukokaipuusta huolimatta olin varsin kiltti - matkustelu oli juurikin matkustelua eikä mitään älyttömyyksiä. Kotona ollessani opiskelin ja kävin kesäisin töissä.

Kaiken muuttumiseen ei tarvittu kuin sekunti. Lyhyesti sanottuna: tunsin, että olo on jotenkin huono, hakeuduin kohti vuodetta enkä ehtinyt. Heräsin kaatuneena lattialta, ja huimaus, niskakipu ja oksentaminen alkoi. Tässä oli siis tapaus pääpiirteissään.

Kun oikein miettii, miltä kaikki silloin tuntui, on sitä vaikea ainakaan lyhyesti kuvailla. Oletin tietysti, että huimaus ja kipu on ohimenevää. Vielä päivien, ja parin viikonkin jälkeen uskoin niin. Parin kuukauden kuluttua alkoi usko mennä, ja sairausajasta tuli kuin tulikin pitkä.

Muistan, että oli äärettömän vaikeaa siirtää oma menevä itseni sairaan identiteettiin. Sängyssä makaaminen ja vaivoin vessaan pääseminen oli ahdistavaa ja pelottavaa. Henkinen kantti oli koetuksella, kun parina ekana vuonna huimasi myös makuulla ollessa.

Oikeasti sain nimen sairaudelleni vasta pari vuotta tapahtuman jälkeen. Oireet sopivat niskan retkahdusvammaan, ja aloin opiskella asiaa. Helpotti, kun sain lokeroitua itseni johonkin, ja toisaalta selitystä sekalaiselle oirejoukolleni.

Mitäpä sitä kiertelemään, tuossa vaiheessa olin jo pudonnut aika pitkälle siitä, mitä normaali elämä on. En päässyt kotoa helpolla kovin pitkälle kuin autolla ( en voinut ajaa itse), ja työelämähaaveetkin oli kuopattu sillä erää. Se tuntui ihan kamalalta.

Ikävaihe, jolloin sairastuin, oli siinä mielessä huono (jos sairastumiselle nyt ylipäätään voi olla hyvää saumaa), että ihmiset ympärilläni avioituivat, hankkivat omistusasuntoja, kerryttivät työelämäkokemusta ja hankkivat lapsia. Itse jouduin katsomaan kaikkea sivusta.

Minun arkeani olivat kivut, huimaus, lääkärissä käynti, fysioterapialiikkeet, ja loputon priorisointi jaksamiseeni liittyen - tekemiset piti miettiä tarkkaan, ellei halunnut, että tilanne menee pahemmaksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna, se oli todella friikkiä elämää.

Minun onneni oli, että ehkäpä yksi kolmasosa oireistosta on enää jäljellä (kymmenen vuotta sairastumisen jälkeen). Pystyn kävelemään pitkiä matkoja, seison ja istun paljon paremmin kuin ennen ja huimaus on suureksi osaksi helpottunut.

Onneni on myös, että onnistuin hankkimaan lapsia. Pelkäsin aikanaan, jääkö sekin tekemättä, kun kehoni ei toimi normaalisti. Omat lapset olivat unelma, joka minulla oli jo lapsena (en siis todellakaan halunnut tehdä niitä teininä :D ).

Halusin myös yliopistotutkinnon ja sain sen tehtyä, vaikka loppuvaihe oireideni takia venyikin. Tutkintoni ansiosta minulla on mahdollisuus valita kaksi erilaista ammattia, joista toinen on pelkkää istumatyötä, toisessa pääsee paremmin liikkeelle.

Tulevaisuutta en voi ennustaa, mutta ainakaan se ei ole kohdallani täysin toivoton. Tulen varmasti elämään lieventyneen oireistoni kanssa koko loppuelämäni, mutta saan toteuttaa itseäni vaikka millä mitalla edelliseen verrattuna ja ehkäpä jäljellä olevatkin oireet lievenevät ajan kanssa.

PS. Päätin, etten kirjoita tähän lämpötilasta ja perun lupaukseni: hyi helevetti, mikä kasvihuone!

PPS. Mukavaa lauantaita säästä huolimatta!


torstai 19. heinäkuuta 2018

Mökiltä kotiutuneena

Viiden litran kattila jauhelihakeittoa on jälleen kiehumassa. Keräsin 7 kilon pesukoneen rummun täyteen pyykkiä, joka on kohta pesty (1,5-kertaisesti, sillä Touhi kävi välillä sammuttamassa ohjelman).

Yllättävän äkkiä ihminen sulautuu arkirytmiin reissupäivien jälkeen, vaikka hellekesä jatkuu ympärillä. Exä vei lapset pariksi tunniksi puistoon ruokailuun ja uimaan. Myöhemmin iltapäivällä, kun Touhi on nukkunut päiväunet, on tarkoitus etsiä viilennystä kauppakeskuksen ilmastoiduista tiloista eli käydä kaupoissa ja muilla asioilla.

Iltauinti houkuttelisi myös, mutta näiden lisäksi ei välttämättä jaksa tehdä enää uutta reissua iltasella mihinkään. Toisaalta, poissaolo kotoa helpottaisi oloa huomattavasti. Rva ei oikein pärjää näillä helteillä - tai pärjää päivän varjossa pysyttelemällä ja yöt valvoen. Meillä on kotona 29 astetta lämmintä, aamuyöllä se oli laskenut hetkeksi 26 asteeseen.

Viime lauantaina lähdimme lasten kanssa liikkeelle, mummolaan. Nautimme siellä ilmalämpöpumpun suomasta viileydestä. Se, että jossakin (+yöllä) on viileätä, helpottaa todella paljon.

Reissullakin lapset kävivät piha-altaassa pulikoimassa monta kertaa päivässä. Kerran kävimme myös uimarannalla. Lapsuuden paikkakuntani ei sijaitse vesistön lähellä, siellä on kuitenkin joki sekä uimaranta kahdella lammella.

Suuntasimme siis rannalle kokoonpanolla minä, isovanhemmat, Naakka ja Touhi. Ranta on siinä mielessä haasteellinen, että se syvenee tosi äkkiä. Tämä tarkoitti sitä, että minä & toinen isovanhempi päivystimme koko ajan vedessä, kumpikin vahti yhtä lasta.

Näin pienten, uimataidottomien lasten kanssa täytyy vedessä olla melkein lapsessa kiinni. Naakalla on jo vähän älyä turvallisuudesta, Touhilla ei yhtään. Onneksi Touhi ei kuitenkaan saanut normaalia hepulikohtaustaan veteen päästyään, vaan oli vähän varovaisempi.

Ennen lapsia kuvittelin, että lasten vahtiminen rannalla on sitä, että aikuinen istuu rannassa ja katselee kylmän juoman kera, kuinka lapset telmivät. Sehän ei hyvin pitkälti ole ollenkaan sitä, eli luulin väärin.

Maanantaiaamuna teimme exän kanssa lasten vaihdon, eli Touhi lähti isänsä kanssa kaupunkiin, me muut lähdimme kesämökille. Touhin jätän mieluiten vielä kotiin, jos mahdollista. Vahtiminen on hänen kohdallaan niin 100-prosenttista.

Naakka pärjäsi mökillä hienosti! Hän ei huomannutkaan, että järven pohjassa ei ole kaakeleita, vaan kiviä, hiekkaa, keppejä ja sen sellaista. Ulkovessassa hän kävi hienosti pissillä ja juoksi paljain jaloin nurmikolla.

On hänkin toki vielä vaativa, mutta todella paljon helpompi kuin Touhi. Naakka ymmärtää jo asioista hyvin paljon ja tekee hauskoja havaintoja ympärillään näkemistä asioista. Veneily jäi (järvellä oli liian kuumaa), mutta kerkesimme onneksi ongelle.

Minä olen itse onkinut mökillä lapsesta saakka. Osaan laittaa madon koukkuun ja perata kalat. On mukavaa tutustuttaa lapset näihin taitoihin (ei sentään vielä Touhia). Osoitus siitä, missä kalat elävät vedessä eivätkä esimerkiksi kaupan pakastealtaassa, on hyvä oppi itse kullekin.

Aamupäivä oli ihan hyvä ajankohta onkimiseen. Ensin ei meinannut kala syödä, mutta sitten alkoi koho pomppia. Naakka piti välillä onkea, mutta pääasiassa tarkkaili tilannetta. Pari kalaa karkasi, kun vedin siimaa ylöspäin, mutta kaksi kalaa, pienet särki ja ahven, saimme kiinni.

Alkoi tulla kuuma, ja syönti lakkasi. Ehdotin Naakalle, että päästetään nämä kalat kasvamaan ja ongitaan myöhemmin uudelleen. Kalojen laittaminen takaisin järveen taisi olla Naakalle yhtä elämyksellistä kuin perkaaminen ja ruuaksi paistaminen olisi ollut.

PS. Talviturkki oli hyvä heittää, kun uimavesi alkoi olla 27-asteista. Kun vauhtiin pääsin, olen sunnuntaista tähän päivään mennessä käynyt uimassa 10 kertaa.

PPS. Viime kesänä hankittu aurinkorasvapurkki on melkein tyhjä - viidenkympin suojakerrointa sekä itselleni että lapsilleni.






perjantai 13. heinäkuuta 2018

Hengähdysristeily ja tuoksut (ja meikkikokeilut, siis lapsen)

Alkuviikkoomme on kuulunut kaikenlaista. Tyttärellä on ollut varsinainen laivaruuhka: hän oli isänsä kanssa laivalla (Touhikin oli) viikonloppuna ja kotiutui maanantaiaamuna. Keskiviikkona lähdimme päiväristeilylle Tallinnan suuntaan (minä, ystäväni, hänen poikansa ja Naakka.

Teimme niin sanotun miniristeilyn, eli seilasimme kuusi tuntia Helsingin ja Tallinnan väliä ja vietimme ajan käytännöllisesti katsoen laivan leikkihuoneissa. Laiva oli myös sama, jolla Naakka oli ollut viikonloppuna.

Päivä oli yhtä hulinaa, mutta tuntui silti hengähdyshetkeltä, kun kohta 2-vuotiaamme ei ollut mukana. Tytär on jo niin omatoiminen ja näyttää sitäpaitsi reissussa parhaat puolensa, että pääsin oikein helpolla.





Yhteiseksi perinteeksemme Naakan kanssa meille on muodostumassa hajuvesien tuoksuttelu. Vaikka en ole erityisesti meikki-ihminen (okei, osaan laittaa puuteria ja huulupunaa, kun on pakko), olen aina tykännyt tuoksuista ja ihonpuhdistustuotteista.

Naakka tykkää kaikella viisivuotiaan tarmollaan ihailla jokaisen pullon erikseen, ja minä saan melko rauhassa keskitttyä samaan.

Hajuvedet ovatkin mielenkiintoinen maailma - en ole vielä tottunut Chanel 5:een, vaikka se olisikin hyvin klassista ja upeaa. Olen "vesituoksuajan" kasvatti, ne tulivat muotiin joskus 90-luvulla. Ne tuntuvat nytkin nenään parhailta.

Tässä pitääkin vielä muistella, että ensimmäinen oikea hajuveteni taisi olla Tommy Girl, ja sen voisin vieläkin ostaa. Ei ole vielä tullut ostettua, ja nyt minulla on useampi erilainen parfyymi hyllyssä käyttöä odottamassa...

Miten sitten suhtaudun, kun lapsi haluaa kokeilla meikkejä ja sen sellaista? No, hyvin vähän ja korkeintaan hillitysti meikkaavana en osaa olla asiassa kovin tiukka. Uskon, ettei asiasta tule meille ongelmaa (nyt onkin helppo sanoa, kun emme ole lähelläkään ongelmaa).

Naakka on tähän mennessä ilmaissut halunsa huulipunaan, kynsilakaan ja hajuveteen. Kynsilakkaa hän on oikeasti kokeillut. Taisimme lakata varpaankynnet ekaa kertaa kaksivuotiaana. Sen jälkeen ne on lakattu yhteensä ehkä viisi kertaa.

Hän omistaa huulirasvan (Frozen), jota hän muistaa laittaa hyvin harvoin. Huulipunan vaatiminen on jo unohtunut, joten se lykkääntynee. Olen joskus suihkauttanut hänellekin ilmaan hajuvettä, jonka läpi hän on kävellyt - ehkä kerran.

En siis suhtaudu yksiselitteisen negatiivisesti pienen lapsen meikkikokeiluihin. Minusta ne ovat myös vaihe ja ihan hyväksyttävä sellainen. Olisiko sitten niin, että jos olisin itse meikannut paljon jo vuosikymmeniä, haluaisin ettei lapseni ryhtyisi samaan rumbaan ainakaan liian aikaisin? Eikö silloin kannattaisi ennemminkin miettiä, pitäisikö vähentäminen aloittaa itsestään?

Joka tapauksessa, tyttäreni kirmaa päivät ympäriinsä pääasiassa oikein naturellina, ainoastaan tukka edes joskus jollakin tavalla laitettuna. Jos hän joskus haluaa kokeilla jotakin ehostusta, niin kokeilkoon ihmeessä!

PS: Onneksi minulla on tänään hieronta - aloin olla oikein jumissa ja huonovointinen.

PPS: Tavoitteeni on hakea tänään kaksi geokätköä, joista toinen on mysteeri, toinen multi...onnistunkohan!


lauantai 7. heinäkuuta 2018

Huolehdi itsestäsi

Nyt blogi päivittyykin niin että! Pyrin kirjoittamaan blogiini säännöllisesti, ainakin kerran viikossa. Välillä tulee pidempiä taukoja, kaiken kaikkiaan aikaa kirjoittamiselle löytyy, kun lapset ovat kokonaan poissa kotoa.

En ole yhtään yöihminen, eli en käytännössä koskaan hanki tekemisilleni lisäaikaa yöstä tai hyvin varhaisesta aamusta. Tykkään nukkua ja tarvitsen lepoa yöaikaan, muuten mistään ei tule mitään. Siksi tekeminen on pakko mahduttaa aamuihin, päiviin ja iltoihin.

Minulla on käytännössä lastenhoitoa aamusta iltaan, useimmiten iltavapaa alkaa yhdeksän ja puoli kymmenen välillä. Sen jälkeen en vaadi itseltäni juuri mitään.

Lapset palautuvat tällä kertaa luokseni vasta maanantaiaamuna. Yleensä palautuminen tapahtuu sunnuntai-iltana, mutta nyt he ovat reissussa. Hieman pidempi lapsivapaa antaa myös mahdollisuuden kuunnella ajatuksiaan ja tehdä asioita omassa, rauhallisessa tahdissa.

Jostakin syystä mielessäni on viime päivinä ollut omasta itsestä huolehtiminen. Tarkemmin, mitkä kaikki osat kehostani (ja mieleni sisältä) olen viimeksi käynyt läpi ja suorittanut...öö, vuosihuollon!

Ennen lapsia ajattelin asioita ihan eri näkökulmasta. Nyt ymmärrän todella paljon paremmin, miksi minun täytyy huoltaa itseäni. Pikkulapsiarki on kuluttavaa sekä henkisesti että fyysisesti, eli on huolehdittava, että tietyt perusasiat pysyvät kunnossa.

Eräs kerta, kun heräsin tähän, oli, kun toinen vanhemmistani huomasi, että kantapäideni iho on huonossa kunnossa. Se lohkeili ja pieni haavakin oli syntynyt. Aiemmin olisin sanonut, että mitäs tuosta.

Nyt ajattelin, että joo, olen minä sen tiedostanut, mutta en ole huolehtinut asiasta. Paksummatkaan voiteet eivät auttaneet, ja olin antanut asian vain olla. Tiedostin myös sillä hetkellä, etten voi olla hoitamatta asiaa kuntoon, sillä pahan tulehduksen kanssa jalkani ei toimisi normaalisti, enkä pystyisi tekemään puistojuttuja tai muutakaan liikkumista vaativaa normaalisti.

Tämä esimerkki oli pieni, mutta opettavainen. Koska minulla on toisia ihmisiä huolehdittavanani, en voi jättää asioita kehossani huonoon kuntoon, oli kyseessä kantapää tai isompi juttu.

Seuraava asia, joka rva:n pitäisi ehdottomasti huolehtia, on hammaslääkäri. Suussa ei tunnu ikävältä, mutta edellisestä tarkastuksesta on yli vuosi. Minulla on tietyllä tavalla ongelmahampaat. Kiille on kulunut tietyistä kohtaa (ilmeisesti tämä ei ole viimeisen kymmenen vuoden juttu, kulumat ovat tapahtuneet joskus teini-iässä syystä, jota en ole keksinyt. En ole tehnyt oikein mitään, mikä huonontaisi hammaskiillettä).

Hampaani ovat myös taipuvaiset lohkeilemaan, ja hampaanpalasia on jouduttu "liimailemaan" moneen kertaan. Karies taas tuntuu löytävän pienetkin lohkeamat alta aikayksikön, eli reikiä syntyy niihin kohtiin.

Hoidan hampaitani pesemällä ne. Parantamisen varaa olisi hammaslangan käytössä (käytän liian harvoin) ja siinä, että ottaisin sähköhammasharjan käyttöön (en tykkää siitä).

Sitä seuraava asia on epämiellyttävämpi: gynegologi. Sielläkin pitäisi kai käydä säännöllisesti, ehkä  36-vuotiaan ei kuitenkaan tarvitse käydä kovin usein. Käydä pitäisi kuitenkin aivan varmasti useammin kuin rva käy!

Olen aina ollut herkkä siltä alueelta, ja sellaista gynekäyntiä, jossa homma ei juurikaan sattuisi, ei ole tapahtunut. Viimeksi kävin ikäluokkakäynnillä, papa-kokeessa pari kuukautta Touhin syntymän jälkeen...ja taas tuli trauma.

Homma nimittäin kesti ja kesti. Hoitaja kommentoi, että alueen anatomia on oikein poikkeava, mikä sentään johtui hiljattaisesta raskaudesta eikä mistään synnynnäisestä. Rva jännitti enemmän, mitä pidemmän aikaa kului, ja hoitaja käski rentoutumaan. Arvatkaa, oliko vaikeata!

Kun juttu tuli viimein valmiiksi, rva vetäisi housut jalkaansa ja kipitti tiehensä! Kohta pitäisi varmaan taas mennä, auts!

PS. jalkapohjiini tehonnut voide on nimeltään Calmuril

PPS. varaan sen hammaslääkärin mahdollisimman pian.

PPPs: Mieltäni hoidin perjantaina vieraillen kasvitieteellisessä puutarhassa. Lummehuoneen fiilis on ainutkertainen:



perjantai 6. heinäkuuta 2018

Puistopiiloista geokätköilyn uuteen tulemiseen

Hiljaisuus laskeutui kotiini...eli toisin sanoen lapset lähtivät viettämään isiviikonloppua. Koska minulla oli takana monen päivän hoitoputki (tiistai-illasta alkaen), sain tänäänkin tehdä aika paljon omia juttuja, ja exä hoiti lapset.

Olen hoitanut muun muassa viime päivien aikana jäykistynyttä yläselkääni (kävelyä vähän uudenlaisella tekniikalla, muutama lihasharjoite ja paljon liikettä oikealle puolelle yläselkään). Olen mielestäni saanut jopa jumia hieman avatuksi.

Eilen meille kävi hauska juttu leikkipuistossa. Ensinnäkin, siellä oli aivan julmetun hiljaista. Ehkäpä heinäkuun alku vie useimmat perheistä matkoille eri ilmansuuntiin. Rva lapsineen on kuitenkin kaupungissa.

Aloin katseellani seurata erästä naista, joka kierteli puistoa kuin etsien jotakin. Hänellä oli mukanaan pari pikkutyyppiä, joten homma ei näyttänyt liian oudolta ;) Kun hän lähestyi, hän kertoi olevansa etsimässä puistopiiloa.

Rva:lta on mennnyt koko puistopiilojuttu ohi. Kyse on kaupungin leikkipuistoihin piilotetuista puistopiiloista geokätköjen tapaan. Vihjeen saa netistä, ja sen perusteella piilon pitäisi löytyä. No, meidän puistostamme piilo ei sitten löytynyt kuitenkaan.

Nainen lapsineen suuntasi seuraavaan leikkipuistoon etsimään piiloa sieltä.

Jokin rva:ssa, vanhassa geokätköilijässä heräsi. Puistopiilothan ovat tosi kiva juttu. Tuona päivänä rva ei päässyt enää liikkeelle, mutta kerroin jutusta exälle, joka vei Naakan toiseen puistoon vähän kauempana meiltä. He löysivät kuin löysivätkin piilon sieltä.

Rva ei olisi rva, ellei innostus olisi jäänyt kytemään. Entä, jos jatkaisikin geokätköikyä - ihan muutaman kätkön verran... Kätköilystä on jo useampi vuosi, ja tällä välillä laji on myös muuttunut maksulliseksi (pienen osan kätköjä voi etsiä maksutta).

Pohdin ja pohdin, ja lopulta tilasin premium-jäsenyyden itselleni vuodeksi, siis geokätköilysaitille. Juttu voi mennä rahantuhlaukseksi, mikäli en päädy kätköilemään juurikaan. Uuden elämäntilanteeni hyvä puoli kätköilyn kannalta on kuitenkin, että vapaita on hieman enemmän.

Pakkohan se oli paria kätköä jo tänään kokeilla (niitä, jotka näkyivät kartalla ilman sitä premium-jäsennyyttä). Päädyin metsään, kiipesin kalliolle, tungin käteni kivenkoloon...ja puun juuren alle. Kiipeillessäni (siis oikein matalalla kalliolla) taisin sotkea housunpolveni ruohonvihreään.

Miten kävi? No, en edes löytänyt sitä perkuleen purkkia! Tulipahan kuitenkin käveltyä ja samoiltua metsässä tai ainakin metsikössä. Entäs huomenna? No silloin tietenkin jatketaan!

PS: Saanen ylpeänä esitellä parvekepuutarhani ensimmäisen sadon! Tomaatit numero 3 ja 4 taitavat olla jo kypsiä myös!


torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesälomamme palaset

Eilen pysyin lasten kanssa suurimman osan päivää sisätiloissa. Yritin varjella Touhin rauhoittunutta tautia ja omia yskänpuuskiani. Kävimme kyllä aamupäivällä kaupassa. Eihän siinä muuta, mutta noin klo 15 aloin itse olla loputtoman tylsistynyt elämääni :D

Tänään uskallamme jo tehdä enemmän. Tämän vaistosi ilmeisesti myös Touhi, joka päätti herätä 6.05. Näin aikaisia heräämisiä on ollut viime aikoina vähemmän. Jokainen 2-vuotiaan vanhempi tietää, mitä 2 tuntia enemmän lisäviihdyttämistä päivään merkitsee...

Naakka oli sen sijaan varsin myöhäinen. Hän tepasteli huoneestaan keittiöön klo 8.05. Nyt istumme vasta aamiaispöydässä, ehkä tunnin päästä lähdemme ulkoilemaan. Iltapäiväksi saamme vieraiksemme Naakan ja Touhin pikkuserkun, joka on Naakkaa vuoden vanhempi. 

Kesäloma on tuonut paljon uuta Touhille. Hän ei ole nyt kotosalla yksin vanhemman kanssa, vaan mukana on joka päivä myös sisko. Aluksi Touhi oli vähän harmistunut, kun ei ollutkaan kaiken keskipiste, nyt hän on tottunut ja näyttää myös tykkäävän.

Tämä on kuukauden päästä päivähoidon aloittavalle Touhille hyvää harjoitusta päiväkotia varten. Lasku on hyvinkin pehmeä, sillä päiväkotiryhmässä on hänen lisäkseen 12 muuta pikkuista, joista Touhi on käsittääkseni vanhimmasta päästä. 

Luulen, että Touhi tottuu päiväkodin hulinaan ennen pitkää. Meillä on jo kokemusta Naakan päiväkotitaipaleelta, jonka viides vuosi alkaa syksyllä. Kokemuksemme julkisesta päivähoidosta ovat hyviä, emme ole kohdanneet kamalia hylkäämisiä tai "varastopaikka lapsille" -tilanteita. 

Hyvää on ollut: henkilökunta (siis aivan ihana), pyrkimys uusien taitojen oppimiseen omaa tahtia, retket, juhlat...ja vaikka mikä. Olen iloinen, että myös Touhi pääsee päiväkotielämään sisälle. Naakalla koittaakin jo vuoden päästä eskari.

Nyt on kuitenkin vielä loma. Jännitin vähän loma-aikaa etukäteen, mutta ihan hyvin tämä on mennyt. Pienten lasten vanhemmille loma-aika tietää oikein paljon työtä :D , kun lapsukaiset ovat aamusta iltaan kaitsettavina.

Päivärytmi on meillä oikeastaan ihan samanlainen kuin muulloinkin. Heräämisen ja aamupalan jälkeen mennään kauppaan ja ulkoilemaan. Sitten Touhi (ja usein minä) nukkuu päiväunet. Sillä aikaa Naakka katsoo lastenohjelmia.

Sitten syödään välipalaa ja leikitään. Myöhemmin syödään päivällinen. Alkuillasta mennään taas ulos, ja ulkoilun jälkeen on vuorossa iltatoimet (kesto noin 1,5 tuntia). Alan yleensä itse väsyä siinä päivällisen jälkeen, mutta siihen asti jaksan ihan hyvin. 

PS. Tein taas omasta mielestäni hyvän roskislöydön - Lost-sarjan neljä ensimmäistä kautta dvd:llä! Sarjaa kehuttiin viime vuosikymmenellä, mutta minulta se jäi katsomatta. Nyt siihen tarjoitui oikein hyvä tilaisuus.

PPS. Niin, meillä ei ole edelleenkään maksullisia suoratoistopalveluita, elämme siis dvd-aikaa. 

PPPs. Touhille ei onneksi tullut korvatulehdusta.


tiistai 3. heinäkuuta 2018

Juttua kävelystä ja Touhin uusi infektio

Olen kuluneen viikon aikana innostunut kävelystä! Tuo oli oikeastaan valhe, sillä olen tykännyt lajista aina. On monia, jotka eivät tykkää kävellä, mutta itselleni kävely on ollut luontevaa ja hauskaa.

...kunnes niska pamahti. Nyt en ehkä voi enää sanoa kärsiväni niskan retkahdusvammasta, mutta sen monista jälkivaikutuksista kyllä. Edelleen,  jos kävelen enemmän, niska ottaa osumaa. Sen jälkeen on tiedossa kipupäiviä ja lenkkeilykieltoja eri pituisiksi ajoiksi.

Olen blogissanikin vuosien varrella hehkuttanut toistuvasti, milloin kävely onnistuu erityisen hyvin - usein joudun kuitenkin pettymään, kun niska ja yläkroppa ovat kamalassa kunnossa seuraavana päivänä.

En silti koskaan luovu toivosta.

Noin viikko sitten googletin kävelyaiheisia tekstejä. Suurin osa niistä on tyyliä "kävely on ylipainoiselle erinomainen liikuntamuoto" tai "laihdu kävelemällä". Ihan tuota genreä en hae - en ole niin ylipainoinen (toki vähän), ettei mikään muu onnistuisi.

Silmiini sattui muutamia kilpakävelytekstejä.

Ihan kilpakävely ei kuitenkaan ole tavoitteeni, luulen että pysyn poissa kilpailun maailmasta. Kokeilin kuitenkin huvikseni askellusta hieman kilpakävelyn tyyliin. Huomasin, että kun etummainen jalka on suorana maata koskettaessa eikä siis taivu polvesta, tärähdys on paljon pienempi kuin normaalissa lenkkeilytyylissä!

Sitten innostuin toki vähän lisää, ja lenkille päästyäni lisäsin hieman vauhtia. Se ei ehkä ollut juuri nyt hyvä ajatus, because of the infektioastma! Täytyy vähän odotella, mutta uusi kävelytyyli innostaa sen verran, että jatkan harjoituksia nyt maltillisesti, myöhemmin ehkä vauhdikkaammin.

Olen parhaillaan lapsivapaalla (noin vuorokausi), eli sain nukkua yöni rauhassa. meillä elämää on viime päivinä raskauttanut, mikäpä muu kuin se, että Touhi tuli taas kipeäksi. Edellisestä viruksesta oli aikaa kaksi viikkoa, joten infektio löysi lapsemme jälleen pikavauhtia.

Tämä flunssa on oikein yskäinen. Aloitin eilen Ventolinen antamisen, ja koska minulla oli jo eilen vapaata, exä vei lapsen lääkäriin korvia tarkistuttamaan. Onneksi niissä ei näkynyt nyt tulehdusta. Yskä taas oli sitä luokkaa, että valvoin itse noin kolme tuntia Touhin kanssa su - ma välisenä yönä.

Ei siinä yskässä muuten mitään niin kamalaa ole, mutta kun se menee aina Touhilla kurkunpään tulehdukseksi. Sen kanssa saa olla varovainen ja kytätä, että henki kuitenkin kulkee.

Korvatulehdusta ei onneksi ollut, toivon todella, ettei tulehdus mene korviin saakka. Edellinen antibiootti loppui vasta viikko sitten, Jos taas tulee tulehdus, Touhille täytyy luultavasti varata aika uuteen korvien putkitukseen.

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...