tiistai 29. joulukuuta 2020

Kalakukko sulamassa

Kun pohdin, mitä voisin blogiini kirjoittaa, totesin, että minulla on vähän pysähtynyt olo. Moneen asiaan voisi tarttua, mutta se tarttuminen ei tunnu nyt oikein innostavan. Luulen, että aivoni alkavat nyt toipua loppusyksyn opiskelurutistuksesta :D 

Yksi essee on vielä jäljellä, ja senkin aion palauttaa tänään. Olen vääntänyt sitä nyt parisen viikkoa joulunpyhät poislukien. Kolme suoritettua arvosanaa menivät läpi erinomaisesti, kaksi kolmesta täysillä pisteillä. 

Mikähän siinä on, että edelleen pohdin noiden viitosten (siis asteikolla 1-5) olevan jonkinlaisia armoviitosia. En voi uskoa, että ehkä tenttivastaukseni ovat oikeasti olleet hyviä. Oikeastaan näitä suorituksia pitäisi jotenkin juhlistaa.

Mitenkäs tänään? Luulenpa, että meillä piipahtaa itse kunkin ystäviä kylässä. Lapsista todellakin huomaa, että ovat hengailleet lähinnä aikuisten kanssa suurimman osan lomaa. Molemmilla tuntuu olevan ylimääräistä energiaa varsinkin ilta-aikaan.

Omaan "tekemättömyyteeni" olen päättänyt olla kiinnittämättä huomiota - keksin yleensä omat projektini, kun aivoni saavat tilaa niitä kehitellä. Lisäksi on taloudenhoito ja sen sellainen, ja täytyy sitä palkkatyötäkin varmaan nyt kevääksi hakea ;) 

Eräs aikuinen ystäväni (erotuksena lasten ystävistä) tulee meille illemmalla kylään. Aikuisvieraiden määrä viime maaliskuusta lähtien on todella pieni - tätä vierailua on todella odotettu. Tämä vieras on myös Naakan kummitäti, joten ilo kyläilystä on moninkertainen.

Aloin eilen varovasti taivutella itseäni kuukausien opintoputken jälkeen. Se ei tehnyt mitään tulosta "putken" aikana, vaan kärsin sitten oikein urakalla opiskelun ohessa. Nyt toiveenani on, että yläselän saisi taas vähän parempaan kuntoon.

Kunnon lenkillekin olisi mukava päästä. Tänään Helsingin sää on melkein yhtä tylsä kuin näköjään muutenkin ;D Maa on yön jäljiltä valkoinen, mutta vettä sataa. Katsotaan, josko ulkoilu sujuisi sitten kun sade toivon mukaan lakkaa tai muuttuu jopa lumeksi.

Niin liikkumisessa kuin muussakin, luulen että lempeys itseä kohtaan on nyt parasta lääkettä. Takana on monta kuukautta 12-tuntisia opiskelupäiviä myös viikonloppuisin, eli arvatenkin otan nyt vähän rauhallisemmin. 

PS. Nyt on lähinnä pohdinnassa, mitähän herkkuja sitä illaksi laittaisi - minulla on nyt kalakukko sulamassa.

PPS. Hyasinttini päätyi näyttämään oikein mukavalta, vaikka se sojottaakin outoon suuntaan.

PPPS. Eräs lahjakortti, kirjakauppaan, polttelee nyt taskussa. En ole pitkään aikaan ollutkaan yhtä innoissani yhdestäkään lahjakortista näin paljon.





sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Lastenohjelmat - aikuiset kriitikkoina

Minulla ei varhaislapsuudessani ollut televisiota. Se oli turhuutta, ja lapsella pitäisi olla parempia virikkeitä (ihailen tässä vanhempieni suoraselkäisyyttä, varmasti näin onkin). Kuitenkin, Los Angelesin olympialaiset muuttivat ilmeisesti suunnan :D Tuosta ajasta jäi muutakin - itsellänikin oli pikkutyttönä kyseisten olympialaisten logopaita.

Luulisin, että ensimmäiset telkkariohjelmat, joita seurasin, olivat ilmeisesti Pikku Kakkonen ja Puoli Kuusi. Taisin viihtyä niiden parissa monta vuotta, sillä myös sisareni tapitti varmaankin niitä muutama vuosi myöhemmin.

Ihmemaaa Oz -piirretty on jäänyt mieleeni, harmi kun siitä ei ole edes pätkiä Youtubessa. Videovuokraamosta minulle lainattiin Matka maailman ympäri 80 päivässä (ei ollut tullut vielä telkkarista Suomessa) ja japanilainen animaatio Candy Candy, joka ei tainnut koskaan eksyä Suomen televisioon. 

Myöhemmin katselimme esimerkiksi lauantai- ja sunnuntaipiirrettyjä, aika isona seurasin vielä varsinkin Muumeja, kunnes tulin niin isoksi, ettteivät piirretyt enää kiinnostaneet.

Kun itse tulin äidiksi vuosikymmeniä myöhemmin, en ollut ollenkaan kartalla nykyohjelmista. Kokeilin Naakalle Teletappeja - eivät iskeneet ollenkaan. Naakka tykkäsi Pikku Kakkosen ohjelmista, jotka olen kummallisesti kerennyt jo unohtaa.

Touhi alkoi pienenä seurata ensiksi Puuha-Peteä ja sitten Palomies Sami valtasi ruudun, kunnes sen tunnari soi meidän kaikkien korvissa. Muumeja, sekä vanhoja että uusia, ovat molemmat lapset tykänneet katsoa. Moni suomeksi puhuttu ei-piirretty lasten elokuva on myös tullut suosikiksi. 

Tänä vuonna eräs suosikki ovat olleet mariopelipätkät Youtubesta, Lego Ninjago ja Naakalla muutama tubettaja. Naakka on vuoden aikana katsonut kaikki Disneyn piirretyt elokuvat, jotka olemme kirjastosta löytäneet, Touhikin monta niistä.

Olenko sensuroinut, mitä lapset saavat katsoa? Youtuben kanssa olen ollut melko tiukka - sen seuraamista vahdin aina tavalla tai toisella, kun siellä voi tulla vastaan mitä tahansa...lastenpiirrettyjen kohdalla en niinkään. Lapset osaavat itse tulla ilmoittamaan, jos joku kohta on pelottava. Eräs asia, jota olen rajoittanut, on katsomisaika - lasten täytyy kyetä myös keksimään leikkejä kotona ja ulkosalla tv:n katselun lisäksi.

Olen huomannut monen vanhemman nostalgisoivan oman lapsuutensa ohjelmia ja samalla kertonut, että heidän lastensakin täytyy mieltyä vanhoihin kunnon piirrettyihin. Tässä kohtaa olen suurimmaksi osaksi eri mieltä. Eiväthän ne 80-90-luvun piirretytkään olleet ensimmäinen piirrettyjen sukupolvi - jo yli 90-vuotias isoäitini näki Mikkihiiri-piirrettyjä 1930-luvulla elokuvateatterissa. 

Mielestäni aikuinen joutuu heti harmaalle alueelle, kun yrittää arvostella esimerkiksi nykyajan lastenohjelmia omasta näkökulmastaan. Emme yksinkertaisesti voi nähdä sitä, mitä lapsi näkee. Siksi olen päätynyt rajoittamaan katsomisaikaa jonkin näennäisen laadun sijaan.

En toki ole ollut täysin vaiti lapsuuteni ohjelmista. Tänä jouluna pukki toi lapsille Matka maailman ympäri 80 päivässä dvd-boksin, osaksi siksi, että haluan itse katsoa sen myös :D Touhiin ei niinkään iskenyt, mutta maailmasta ja maista kiinnostunut Naakka on tykännyt :) Nyt ollaan kuulemma jo Japanissa asti.




PS. Kun lastenohjelmia alkaa olla Niskasilla takana 7 vuotta, olen vain opetellut olemaan samassa tilassa lastenohjelman kanssa ja olemaan kuulematta lainkaan, mitä siinä sanotaan :D 

PPS. Emme juurikaan käy elokuvateattereissa ja tänä  vuonna vielä vähemmän - Touhi pitäisi kyllä viedä, kun tulisi sopiva elokuva.

PPPS. Joku mukava elokuva (aikuisten) olisi itsekin mukava katsoa tänä jouluna - lasten nukkumaanmenon jälkeen ei vain tahdo jaksaa.


torstai 24. joulukuuta 2020

Isompi koti?

40 ikävuoden lähestyminen aiheuttaa ilmeisesti pohdintaa myös rva:lle. Eräs asia, jota olen viime kuukausina pyöritellyt mielessäni, on asunto. Asumme edelleen samassa kerrostalokolmiossa, jonne muutimme Naakan synnyttyä. Viihdymme oikein hyvin.

Kuitenkin, onko se sitten omakotitalossa kasvaneen ajatus, että jonkinlainen omistusasunto pitäisi "suorittaa" jossain vaiheessa, vaikka ei edes halua. Tai en minä sitä oikeastaan vastusta - asia ei vaan kiehdo niin paljon, että päätyisin suorittamaan toimenpiteitä asian edistämiseksi.

Ne toimenpiteet tuntuvat kuitenkin meille liian rajuilta. Se tarkoittaisi käytännössä poistumista koko alueelta. Seitsemän vuoden aikana olemme tutustuneet tähän yhteisöön, ja lapset ovat kasvaneet siinä. Naakan spesiaaliluokka jäisi myös tänne. 

Toki sopeutuisimme muuallekin, varmasti voisimme elää hyvää elämää hyvinkin erilaisessa ympäristössä. Enkä tiedä, ajattelisinko asumisasiasta myös tulevaisuudessa näin - voinhan keksiä jotakin uutta ja ihmeellistä. 

Joka tapauksessa, mikäli lottovoittoa ei tule, emme ole toistaiseksi muuttamassa vuokrakolmiostamme mihinkään. Juuri nyt ei tarvitse tehdä muuta kuin pitää koti kunnossa, mutta ehkä lähivuosina joudumme vähän järjestelemään, jotta jokaisella perheenjäsenellä olisi tarpeeksi tilaa kodissamme.

Sinänsä olen tykännyt, nyt kun lapset ovat olleet pieniä, että olemme tosiamme lähellä - ja asuuhan tällä perhekoolla ihmisiä pienemmissäkin neliöissä - 74 neliötä on oikeastaan aika paljon. Ehkä jokin, jota kaipaan hieman, on oma sauna. Meillä oli vähän aikaa saunavuoro joitakin vuosia sitten, mutta lapsiperheen hulinat ajoivat ajastetun saunavuoron ohi.

Lasten kohdalla tilanne on, että Naakka on pari kertaa väläyttänyt tarvitsevansa oman huoneen. Toisaaalta hän ei meinaa uskaltaa nukkua yksin edes kerrossängyn yläsängyssä, vaikka Touhi nukkuu alasängyssä. Aamuyön "ralli" suuntautuu aikuisen viereen. Olen useamman kerran kysynyt, haluaako Naakka oman kirjoituspöydän - ei kuulemma vielä tarvitse.

Kun painostus käy suureksi, seuraava siirto taitaa olla lastenhuoneen ja minun makuuhuoneeni muuttaminen toisin päin. Jos lapset haluavat omat tilat, voi väliin varmaankin laittaa hyllykön tai jotakin vastaavaa. 

Radikaalein muutos olisi minun sänkyni siirtäminen olkkariin, jolloin kaksi makuuhuonetta vapautuisi lasten omiksi huoneiksi. Sekin on mahdollista, mutta en ole itse vielä ihan valmis näin suureen siirtoon :) Kuitenkin, tilaa on mahdollista "taikoa" lisää, vaikka asumisneliöt eivät vähään aikaan muutu miksikään.

Erään asian olen kuitenkin päättänyt: tavaroille en isompaa kotia hanki. Niiden määrän täytyy pysyä sellaisena, että kaikki mahtuu näihin neliöihin. Olen todella harkitsevainen tavaroiden suhteen, miinuksena tästä ehkä lasten lelut ;) , mutta ne vähenevät sitten, kun lapset kasvavat.

Kotini ei ole todellakaan minimalismin helmi, enkä itse ole järjestyksen jumalatar. Meillä nyt vain on tietyt tavarat tietyissä paikoissa, ja tällä hetkellä eniten tilaa vievä asia ovat lasten kausivaatteet. Tilaa löytyy niillekin, mutta jostain kumman syystä vaatteet muuttuvat suuremmiksi joka vuosi :D 

Ripustaessani pyykkejä milloin minkäkin huoneen nurkkaan, huomaan myös joskus kaipaavani kodinhoitohuonetta. Ajoittain kaipaan myös omaa pihaa. Kuitenkin, asuinalueemme on tähän mennessä voittanut. Olen edelleen iloinen tästä kodista ja alueesta sen ympärillä. 

PS. Ajatukset siitä, mitä aikuisen ihmisen pitäisi saavuttaa, ovat oikeastaan aika huvittavia. 

PPS. Olen huono isoissa muutoksissa, joten asuntomme kelpaaminen vielä myöhempiinkin elämänvaiheisiin on minusta oikein lohduttava ajatus.

PPPS. Jos joku on asunnossamme surkea, se on nettiyhteys. Talon netti pätkii hyvinä päivinä vain vähän, huonoina netti ei meinaa toimia ollenkaan. 

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jouluhulinaa

Niin se jouluaika keplottelee itsensä myös Niskasten matalaan majaan. Niin, oikeastaan joulua alettiin intoilla jo lokakuussa, kun Naakka katseli tubevideoista joulukalenterien koe-avaamisia ja teki sen pohjalta tarkan analyysin, millainen hänelle pitää hankkia ;) 

Tonttulakkeja lapset alkoivat pitää päässään marraskuussa, ja nyt on ainakin Naakalla maha kipeänä jännityksestä. Odotus taitaa tuntua todella pitkältä. Minä taas pohdin, että hemmetti, mitä kaikkea täytyy tehdä siihen mennessä.

Oikeastaan en tee enää paljoakaan. Pienimuotoista siivousta meillä on tehty pitkin viime viikkoja - sekaista täällä on siitä huolimatta :D En oikein älyä joulusiivousta - jos joitakin asunnon kohtia putsaa kerran vuodessa, niin ei sitä nyt joulukiireisiin kannata niputtaa. Toisaalta, jos tunnelma syntyy siitä, niin mikä ettei.

Meillä on leivottu torttuja ja pipareita, ja ne on jo syöty, eli jos haluamme lisää, niitä täytynee leipoa /ostaa taas. Olen hankkinut hyasintin (kukat eivät taida aueta jouluksi) ja laittanut keittiön pöydän päälle joululiinan. Mikäli pysymme terveinä huomiseen, jouluateriasta saan lähettää pian kiitokseni muualle.

Odotan joulunpyhiltä eniten oleilua lasten kanssa. Olen joutunut todella paljon keskittymään muuhun kuin heihin viime kuukausina, vaikka työni tulokset tulevat kyllä aikanaan heidänkin edukseen. On hauskaa, kun lapset ovat jo niin isoja, että omaehtoinen jouluhössötys onnistuu ilman minun sekaantumistanikin.

Yksi, mikä näyttää puuttuvan, on talvinen sää. Se pysyttelee itsepintaisesti pois täältä etelärannikolta, mutta ehkäpä säätyyppi viimein muuttuu seuraavien viikkojen aikana. Ei siinäkään muuta kuin että maisemat olisivat nätimmät ja lapset pääsisivät pulkkamäkeen ja ehkä myös luistelemaan.

Eilen iltapäivällä ip-kerhosta asteli kotiin iloinen Naakka ensimmäisen joulutodistuksensa kanssa. Istuimme yhdessä tarkastelemaan todistusta, joka oli oikein hyvä :) Näin on selvitty Niskasten ensimmäisestä peruskoulusyksystä. 

Koulunkäynti on koko ajan helpottanut sitä mukaa, kun Naakka on sopeutunut olemaan koululainen. Nyt läksytkin ovat mieluisampaa tekemistä, ja ei niitä onneksi ekaluokkalaiselle niin paljon tule. Todistus kertoi meille, että kun Naakka jatkaa kevään samaan malliin, niin hyvä tulee.

Naakka ja myös Touhi ovat juhlineet jouluhulinansa päiväkodissa ja koulussa ilman meitä vanhempia. Ilmeisesti molemmat ovat nauttineet juhlinnasta, mutta onhan tämä ollut hieman haikeaa, kun vanhemmat eivät pääse näkemään juhlahetkiä. Ehkä ensi vuonna sitten pääsemme.

PS. Tavoittelen tässä koronalukujen selvää laskua täällä pääkaupunkiseudulla, niin voisin mennä viimein leikkaamaan joka suuntaan hapsottavan koronatukkani.

PPS. Yritän parhaillaan sopeutua ajatukseen, että minun täytyy tänäänkin vielä opiskella.

PPPS. Oikein mukavaa joulua blogini lukijoille, mikäli en enää huomenna uutta kirjoitusta tee <3 





sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka

Sauvasirkkaterraario on nyt kuulunut olohuoneeseemme puolisen vuotta. Elo lemmikkien kanssa on sujunut rauhallisesti. Perushoito sujuu niin, että ne saavat salaatinlehden iltaisin ja samalla suihkutusta sumutepullosta. 

Noin viiden päivän välein kiikutan terraarion olohuoneesta keittiön pöydän ääreen ja puhditan jätökset lasiseinistä ja pohjalta. Tässä samalla poistuvat myös sauvasirkkojen munat, jotta kanta ei pääse kasvamaan liian villisti. Munat täytyy pakastaa ennen bioroskikseen laittamista, ja pakastaminen onnistuu helposti, kun siirrän pohjalla olleet talouspaperit myttynä pakastepussiin ja pussin pakkaseen muutamaksi päiväksi.

Sauvasirkkojen "keppimäisyys" jaksaa yhä kiinnostaa. Niitä otetaan terraariosta ulos varsin harvoin, koska ne eivät siitä pidä. Lähinnä silloin, kun joku vieras haluaa selfien sauvasirkan kanssa, niin hän sellaisen saa. 

Kuitenkin, yksi kolmesta alkuperäisestä sauvasirkasta tuli tiensä päähän viime viikolla. Touhi sanoi kuolleen sirkan nähdessään "voi rassukkaa". Illan mittaan Touhista tuli surullinen ja vähän itkuinen. Hän istui pitkään sylissäni sohvalla (ei ihan Touhille tyypillistä toimintaa).

Touhi tykkää miettiä asioille selityksiä, ja sauvasirkan kuolemasta hän pääsi aina maailmanloppuun asti. Silloin nousemme kuulemma suureen avaruusalukseen, jolla pääsemme uudelle planeetalle. Elämme siellä, kunnes sekin loppuu. Silloin tulee Touhin mukaan taas "vanha aika", ja pääsemme takaisin maan päälle. Silloin odotan kuulemma häntä uudestaan, ja kun hän taas syntyy, hän ei itke syntyessään, koska vanha maailma on hänelle tuttu kuten äitikin <3 

Aivan mielettömän hienoja ajatuksia 4-vuotiaalla! Hän on tullut ajatteluikään ja tykkää selvästi pohtia. Suru sauvasirkan kuolemasta kertoo myös siitä, että Touhi on empaattinen ja miettikin kovasti, miltä kuolema mahtoi sauvasirkasta tuntua.

Meillä on nyt jäljellä kuusi sauvasirkkaa, joista vielä kaksi on tätä vanhempaa sukupolvea. Kovin pitkäikäisiä nämä "pikkuiset" eivät ole, mutta mielenkiintoisia ne ovat kieltämättä olleet. Jää näkyväksi, kokeilemmeko joskus myöhemmin jotakin toista hyönteislajia - niitä näyttää olevan eläinkaupassa nyt tarjolla. 

PS. Onnistuimme viimein siivoamaan akvaarion ulkosuodattimen - yllättäen vesi alkoi kiertää akvassa vähän paremmin :D 

PPS. Lapset ovat sitä mieltä, että meille pitäisi hankkia koira. Minä taas olen sitä mieltä, että lapsissa on toistaiseksi ihan tarpeeksi hoitamista. Hamassa tulevaisuudessa sitten.

PPPS. Minä näköjään olen ja pysyn lemmikkifanina - samalla minulla on onneksi harkintakykyä, millaisia lemmikkejä taloudessa voi ruuhkavuosina pitää.



lauantai 19. joulukuuta 2020

Ruisleipä ja sarjakuvaraamattu - muitakin, kuin opiskeluhetkiä

Viime kuukauteen on toki mahtunut vähän muutakin kuin opiskelua. Pari viikkoa sitten tein elämäni ensimmäisen leipäjuuren. Olin pohtinut asiaa jo aiemmin, mutta nyt pääsin toteuttamaan sen. Leipäjuuri valmistui Marttojen ohjeella, ja sitä oli hauska tehdä. 

Laitoin juuren alulle (ruisjauhot ja vesi) ja "ruokin" sitä samoilla aineksilla. Neljän päivän kuluttua happamalta ja etikkaiselta tuoksuva juuri oli valmis. Juurileivän teko on maltillista puuhaa. Myös esitaikinan ja varsinaisen taikinan sekä vielä valmiiden leipien pitää kohota melko pitkiä aikoja.

Leipomaan pääsin kuitenkin ennen pitkää. Sain aikaiseksi kaksi ruisleipää, joiden koostumus ei ehkä ollut täydellinen (hieman vähemmän jauhoja ensi kerralla), mutta jotka maistuivat mainioilta ja maku vain parani seuraavina päivinä.

Leipäjuuressa ja ruisleivässä on jotakin valtavan alkukantaista - ajattelin leipoessani entisajan leipomispäiviä, joiden tuloksena olivat ne kymmenet reikäleivät, jotka nostettiin leipävartaaseen kuivumaan. Ihan tätä en aio meillä toki demonstroida, mutta nyt minulla on kuivatettu leipäjuuri pakasterasiassa odottelemassa uutta leivontakertaa. Seuraava projektini on ehdottomasti vaalean leivän juuri.

Naakan lukutaito on kehittynyt syksyn aikana valtavasti - hän on lukenut jälleen kaikki kirjaston kirjat (omat jo aikoja sitten). Oman kirjastokortin hän sai lokakuussa, kun kirjastoauto poikkesi lähistöllämme. Koronatilanteen taas huononnuttua lakkasimme käymästä kirjastossa, ja kärsimme nyt kaikki lukuvimmassamme. 

Naakan lukuhetket sijoittuvat päivässä aikaan koulupäivän jälkeen. Silloin hän vetäytyy kerrossängyn yläsänkyyn lukemaan. Toinen lukuhetki on illalla valojen sammuttua - silloin hän lukee taskulampun kanssa. 

Viime aikojen suosikkeja ovat olleet Koululainen-lehti (suuri kiitos, isovanhemmat) ja sarjakuvaraamattu, jonka lainasin hänelle viimeisellä kirjastokerrallani ennen nykyistä tilannetta. Sarjakuvaraamattua Naakka jaksaa lukea moneen kertaan. En ole varma, onko hänellä varsinaista uskonnollista vakaumusta, mutta hän on kiinnostunut sekä uskonnosta että historiasta. 

Itselläni lukuvimma vähän stoppasi, kun luin hullun lailla opiskeluihin liittyvää kirjallisuutta. Nyt voisin lukea taas jotakin huvin vuoksi, kun vain olisi luettavaa. Minulla on kirjahyllyssä paljon kirjoja, joihin haluan usein palata, mutta nyt kaipaisin jotakin uudenuutta. Uskon saavani sellaista lähipäivinä ;) 

PS. Yksi iso sauvasirkka siirtyi ajasta ikuisuuteen. Touhi muuttui sen seurauksena mietteliääksi. Kirjoitan Touhista ja kuoleman kohtaamisesta myöhemmin.

PPS. Kerkesin tällä viikolla täyttää 39 vuotta. Pidän tästä iästä valtavasti.

PPPS. Kuusikin piti hakea eilen. Yritin selittää lapsuuteni perinnettä koristella kuusi vasta aatonaattona - ehdotustani ei otettu kuuleviin korviinkaan.










sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Kiputilapäivitys pitkästä aikaa

Ihmettelen parhaillaan, miten saan taas kroppani toimimaan urakan jälkeen. 27-vuotiaana saamani niskan retkahdusvamman vuoksi tietyt asiat kehossani eivät vieläkään toimi tai palaudu, kuten niiden pitäisi. 

Ideaalitilanne olisi, jos voisin elää sillä tavalla, että ongelmia kroppaan tulisi mahdollisimman vähän. Minun ei pitäisi lukea tai olla tietokoneella tuntikausia, kuten olen nyt joutunut tekemään. Jopa verkkoluennot ovat pirullisia - pari tuntia luennolle osallistumista aiheuttaa tuskaisen illan ja yön.

Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen tulehdus olkapäässä ja hermosärkyä oikeassa kädessä. Kun niskaa kääntää, se on niin jumissa, että se rutisee päätä käännettäessä. Minua myös huimaa ajoittain. Selkä on yhtä levymäistä jumittunutta kappaletta.

Pystyn jonkin verran taistelemaan jumittumista vastaan säännöllisellä jumpalla, tauoilla ja lenkille lähtemisellä. Se, että saisin niillä aikaan suhteellisen kivuttoman "normaalitilan", on utopia, josta olen luopunut jo aikaa sitten.

En hylkää jumppaa ja liikettä, mutta hyväksyn, että mikäli rasitus on sellainen kuin viime kuukausina, niillä pystyy vain hillitsemään tulipaloa, ei sammuttamaan sitä. Parhaiten auttaa, kun työtehtäväni muuttuvat taas pois päätetyöstä.

Olen saanut piikkimatosta lyhytaikaista helpotusta jumittumiseen. Piikkimatto ei ole minulla säännöllisessä käytössä, mutta tällaisessa tilanteessa siitä on ollut hyötyä. Pitää hieman sortteerata illan aikatauluja, jotta piikkimatolla makaaminen sopisi järjestykseen. Olen muun muassa tehnyt Naakan kanssa puheterapiaharjoituksia, kun olen ollut piikkimatolla ;) 

Tavallaan koen, että "suuri yleisö" on koronarajoitusten myötä saanut tutustua sellaisten ihmisten elämään, joilla on jokin pitkäaikaissairaus. Pitkäaikaissairaat vain joutuvat rajoittamaan toimiaan ja pitämään sairautensa mielessä vuosikausia - koronan kohdalla homma loppuu aikanaan.

Olen onneksi kyennyt rakentamaan monilta osin sellaisen elämän pitkäaikaissairauteni rinnalle, josta pidän. Se on vaatinut jonkin verran ponnisteluja, varsinkin silloin kun vammautumisesta oli vasta vähän aikaa ja oireet haittasivat nykyistä enemmän. Esim. oikea käteni toimi varsin huonosti Naakan vauva-aikana, mutta on parantunut siitä.

Kuitenkin, välillä v*tuttaa, kun pitää olla jäykkä ja kivulias. Kuitenkin, saahan elämässä jokin asia harmittaa, ja sen harmituksen voimalla jaksan revetä sellaisiin tehtäviin, jotka minun täytyy kumminkin tehdä. Onneksi alkuvuosi tulee olemaan sellainen, että saa pitää taukoa opiskelusta ;) 

PS. Alkuvuosi tulee toivon mukaan menemään vähemmillä särkylääkkeillä ja relaksanteilla.

PPS. Onneksi lenkille on päässyt helposti aamuisin, kun saatan Naakan kouluun. Iltaisin lenkkeily on hankalaa, kun perhe pitää ruokkia, läksyt pitää valvoa ja aina lapsilla on joku aktiviteetti, jota pitää järkätä - äidit eivät kai sitten tarvitse omaa aikaa ;) 

PPPS. Ainakin näinä huonompina kausina huomaa, että välillä kroppa on ollut paremmassakin kunnossa.



perjantai 11. joulukuuta 2020

Putkiaivot

Jos jokin kuvaa viime aikojen olemustani, se olkoon "putkiaivot". Olen näiden viikkojen aikana saattamassa loppuun tämän vuoden opiskelut, yhteensä 30 op pitäisi olla kasassa vuoden loppuun mennessä. 

Syksyn opiskelujen "huipennus" painottuu marras- ja joulukuuhun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei hajuakaan, miten itsenäisyyspäivä jne. menivät. Olen vain opiskellut. Lukenut ja kirjoittanut esseitä. Lopun ajan olen antanut lapsilleni.

Kun olen käyttänyt viimeiset puoli vuotta elämästäni opintojen tekoon, mitä on vuorossa seuraavaksi? No, karkeasti sanottuna työttömyys. Ei vaan - on minulla sentään jokin käsitys, mitä aion keväällä tehdä. Helmikuussa on haku seuraaviin opintoihin, jotka alkavat syksyllä, jos niihin pääsen.

Tämän urakan jälkeen en voi sanoa, että lähtisin syksyllä opiskelemaan intoa uhkuen ;) Toisaalta, ensiksi tulee talvi, kevät ja kesä. Ehkä sen jälkeen taas on voimia enemmän.

Ajat ovat olleet oudot, Perheen toinen aikuinen lohkaisi eilen. Hän sanoi, että voisimme suunnitella tekevämme ensi syksynä jokin ulkomaanmatkan. Olin aivan ihmeissäni. Äkkiä sitä tottuu, ettei mihinkään voi mennä. 

Kuitenkin, jos nyt rahaa löytyy, jonkinlainen reissu, edes pitkä viikonloppu, olisi pitkästä aikaa mukava. Ajatus matkustamisesta vauvan tai taaperon kanssa ei missään vaiheessa innostanut, mutta nyt Naakka ja Touhi lienevät tarpeeksi isoja. 

Edelleenkin, en oikein osaa ajatella, että liikkuminen maasta toiseen voisi olla mahdollista jo niinkin pian. Eihän se mitenkään varmaa ole, mutta jos rokotukset alkavat, moni asia varmaankin avautuu ennen pitkää. Riskillä ei matkalle kuitenkaan lähdetä.

Joka tapauksessa - hauskoja asioita ensi vuodelle on varmaankin lupa suunnitella. Tein ystäväni kanssa taannoin 20 kilometrin kävelylenkin Poronpolulla. Jotakin vastaavaa olisi älyttömän hauskaa tehdä myös keväällä. 

Kun saan nostaa nenäni irti kirjasta/ruudusta, en aio vähään aikaan lukea mitään älyllistä. Alkuvuosi olkoon omistettu...vaikkapa chick litille! Voi, kun koronatilanne helpottaisi, niin pääsisin liikenteeseen museokorttini kanssa - enkä vain minä, vaan myös lapseni. 

Joulu? Siihen on onneksi jo olemassa jonkinlainen suunnitelma. Alan myös olla sitä mieltä, että lasten joululahjat on nyt pääasiassa hankittu. Ostoskeskus naapurissa on kyllä kätevä - olen voinut silloin tällöin hankkia lahjan tai pari kaupassa käydessäni.

Sinänsä, olen varmaankin lähinnä väsynyt. En ole varsinaisesti alakuloinen, mutta lähes 39-vuotiaat aivoni ovat näemmä joutuneet koetukselle ;) Aion hemmotella itseäni kaikenlaisella hömpällä, kunhan kaksi loppuesseetä ja tentti ovat alta pois.

PS. Kaikki lasten joulujuhlat, siis päiväkodin ja koulun, on peruttu. En suoraan sanottuna ole täysin surullinen, että jouluviikot eivät ole täyteen buukattuja tänä vuonna.

PPS. Pirhana, yksi uusi sauvasirkka on ilmestynyt terraan - olen poistanut munat ( :D ) parhaani mukaan, mutta yksi on päässyt livahtamaan.

PPPS. Molemmat lapset uskovat vielä täysillä joulupukkiin. Tänä jouluna minäkin taidaan heittäytyä samaan tunnetilaan. 


perjantai 4. joulukuuta 2020

Toive ensi vuodelle

Olen pitänyt blogissani epätavallista, viikkojen hiljaisuutta. Blogi on ollut minulle tärkeä ilmaisukanava, joka on vähän muuttanut vuosien mittaan muotoaan, mutta toivottavasti pysynyt jotakuinkin samanlaisena ajan kuluessa. 

Mitään negatiivista ei kuitenkaan ole tapahtunut, olen vain joutunut uppoutumaan opintoihini niin, että minkäänlaisia mahdollisuuksia juuri millekään muulle ei ole ollut. Nyt en ole voinut pitää viikossa kuin yhden päivän, jolloin opiskelen vähän vähemmän.

Kurssini, nämä kolme, alkavat olla jo loppusuoralla. Pirullisesti kuitenkin niin, että lopputentti ja kaksi kymmenen sivun loppuesseetä ovat vielä kirjoittamatta. En ole pystynyt "läksyiltäni" alkaa kuin lukea lopputenttiin, tosin toisen esseen aihe annettiin vasta toissapäivänä.

Äitinä olo, se käytännön puoli, on sujunut siinä sivussa - onneksi lapsilla on isä, joka pystyy rajoittamaan työntekonsa virka-aikoihin. Itse tunnen olevani niin loppu, että täytynee ottaa tammikuun alku vähän rennommin.

En ole kuitenkaan loppu täysin negatiivisella tavalla. Asiat ovat rullanneet itse asiasssa ihan hyvin. Pihalla tunnen olevani vain yhdellä kolmesta kurssista (se onkin vähän pidemmälle ehtineiden opiskelijoiden kurssi, minulta puuttuu lähinnä teoriapohjaa), mutta kaksi muuta sujuvat hyvin.

Suurin osa oppimastani (tai asioista, joista olen saanut tietää) on mielenkiintoista - tunnen olevani pitkästä aikaa tilanteessa, jossa teen jotakin juuri minulle tärkeää. Luulen, että minun pitäisi aika ajoin tehdä jotakin sellaista, jota olen nyt tehnyt.

Olen ehtinyt vähän hankkia joululahjoja, lähinnä lapsille. Vaikka yleensä painotan materian sijaan muita asioita, tekee tänä jouluna mieli hemmotella mahdollisuuksien mukaan. Lapset ovat jaksaneet uskomattoman hyvin koko vuoden, vaikka se on ollut täynnä kieltoja ja rajoituksia. 

Nyt tiukentavat toimiaan varmaankin kaikki (ainakin täällä pääkaupunkiseudulla), mutta meillä ei ole menty syksyn aikana esimerkiksi Hoplopiin tai uimahalliin, koska emme ole halunneet ottaa riskejä. Näitä on itketty meillä kotona monet kerrat, ja on ollut vaikea pysyä tiukkana. Kukapa haluaisi kieltää lapsiltaan asioita, joita heidän ympärillään olevilla samanikäisillä ja -arvoisilla lapsilla on mahdollisuus tehdä.

Meillä on kuitenkin toisella puolella vaakakupissa ikääntyvien läheistemme turvallisuus. Tässä pitää varmaankin mainita myös omani, astma, jonka oireet eivät ole puoleen vuoteen lääkityksestä huolimatta helpottaneet tarpeeksi. Nyt näkyy tosin jo vähän valoa tunnelin päässä. Lisäksi on Touhi, jolla menee "putket" tukkoon perusflunssastakin.

Tottakai tiedämme, että arvokkaampaa on mahdollisuus pysyä terveinä ja tavata edes joskus läheisiämme, mutta valinnat ovat silti vaikeita. Toivottavasti edes osa ensi vuodesta olisi lähempänä sitä normaalia, johon totuimme alkuvuoteen 2020 asti. 

Lapsetkin ovat selvinneet hienosti: Naakka teki jo marraskuun puolella kaikki matematiikan tehtävänsä - kevätpuolen kirja aloitetaan vasta sitten tammikuussa. Touhilla menee päiväkodissa hienosti - hänelläkään ei ole mitään hätää.

Kuitenkin, kaiken tämän kokemamme jälkeen toivomme, että saisimme edes loppukesästä alkaen sellaisen maailman, jossa olemme tottuneet elämään. Sekin tulee olemaan muutosten vuosi, mutta pysyköön sen perusta vakaampana kuin aiemmin, tänä vuonna. 

PS. Taidan lähitulevaisuudessa kirjoittaa parikin riviä kehostani, joka prakaa niin ylähengitysteiden kuin yläselänkin osalta.

PPS. Kirjoitanpa myös harrastuksistamme - siitä miten kuusi sauvasirkkaamme jakselevat tai mitä olen viimeisimpänä keksinut (sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt).

PPS. Touhi aikoo kuulemma aloittaa 87-vuotiaana uuden talvisodan. Mitäs pyysivät kylmiltään Touhilta puheenaihetta päiväkodin ruokapöytäkeskusteluun ...




lauantai 21. marraskuuta 2020

Vieraskoreutta ja kyläilyjä

Erikoista, luulen onnistuneeni videon julkaisemisessa blogiini. Tulin pohtineeksi, että meillä on tämän vuoden aikana käynyt todella vähän vieraita. Lasten kavereita on tänä syksynä käynyt, mutta varsinaisesti emme ole pyytäneet ketään kylään.

En suhtaudu tähän ollenkaan kevyesti - haluaisin tavata kasvokkain todella monia, joita en voi nyt tavata ollenkaan. Muutenkin rajoitukset ottavat päähän - keskusteluni lasten kanssa on ollut todella raskassoutuista, kun olemme joutuneet torppaamaan muun muassa Hoplopin ja uimahallin hamaan tulevaisuuteen asti.

Olisi myös todella hauskaa käydä pitkästä aikaa kylässä tai ihan vaikkapa risteilyllä. Tosiasia on kuitenkin, että emme ole menossa juuri mihinkään vähään aikaan. Toivon, että saamme jotain energiaa sietää näitä rajoitteita siihen asti.
Video on meidän sauvasirkoista. Se liittyy kyläilyasiaan, koska meillä piipahti eilen ystäväni. Menimme kahville, ja hänen tyttärensä leikki meidän lasten kanssa sillä aikaa. En ole ainakaan kovin vieraskorea, mutta minua hävetti, kun sauvasirkkojen terra oli siivoamatta :D 

Tänään minulla oli aikaa siivota, ja lähetinkin tämän kuvan meidän sauvoista puhtaassa terraariossa. Meillä on edelleen kolme aikuista ja kolme keskenkasvuista sauvasirkkaa. Oletan, että kolme pientä korvaa kolme isoa ensi vuoden aikana.

On ollut mielenkiintoista huomata, että vaikka sauvasirkkamme lisääntyvät luultavimmin suvuttomasti, yksi poikasista on erinäköinen kuin muut - hänellä on vihreät jalat. Vihreäjalkainen on videolla katossa. Sauvasirkkojen hoito tuntuu edelleen vaivattomalta.

Lähetin videon puhtaasta häkistä ja sauvasirkoista ystävälleni, jotta traumaa ei muodostuisi :D 

Totta puhuen, jos kyläilystä puhutaan - en ole koskaan hallinnut suomalaista kahviseremoniaa. Alan aina rynnätä kahvipöytään kun kutsutaan, vaikka silloin pitäisi kursailla...ja kattamani pöytä ei näytä yhtäään niin hienosti katetulta kuin lapsuuteni kyläpaikkojen kahvipöydät.

Kyläilykulttuuri (siis tavallisena-  ei korona-aikana) on muuttunut - sitä ei ole, sanotaan nykyään. kuitenkin, minä olen perheineni kyläillyt ja kutsunut ihmisiä kylään varsin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Mistä sitten pidän kyläilyssä? Minusta on todella hauskaa käydä vierailulla toisten kodeissa. En ehkä ymmärrä sisustukseen liittyvän estetiikan päälle - enemmänkin minua viehättää kotien erilaisuus. Ehkäpä suurimpia persoonallisuuden ilmentymiä eivät ole kodit, joissa on viimeisten Instajulkaisujen sisustus...tosin ihailen siinäkin, että asiaan on panostettu.

En oikeastaan osaa kuvitella, miten vieraat mahdollisesti näkevät meidän kotimme. Keittiöni hauskimmat asiat ovat mielestäni pikkusiskoni tekemä, Kaunotar ja hirviö -tyylinen maalaus teekannusta sekä muista keittiötarvikkeista sekä itse ottamani potretit lapsistani pikkuvauvoina - dippasin heidät kuvaa varten pallomereen.

Olkkariani hallitsevat sohvan lisäksi akvaario ja terraario - ne kyllä vetävät vierailijoitamme puoleensa. Lapsivieraat haluavat antaa kaloille ruokaa ja uskaliaat aikuiset haluavat ottaa itsestään kuvan sauvasirkan kanssa.

Ylipäätään, omaa kotia on vaikeaa arvioida - se tuntuu lähinnä liian sotkuiselta, vaikka mitä tekisi. Kuitenkin se on minun kotini ja se koti, jonka lapseni tulevat lapsuudestaan muistamaan. Luulisin, että arvostan kotiani tarpeeksi.

PS. Meinasin juuri kirjoittaa "seuraava hankintani on" - lausahduksen, mutta en keksi, mitä tarvitsisin kotiini. En luultavasti juuri mitään.

PPS. Ehkäpä voisin alkaa järkkäillä Naakalle koulupöytää - tosin hän ei ole vielä osoittanut minkäänlaista tarvetta sellaiselle, joten en pidä kiirettä.

PPPS. Seuraava kotiin liittyvä muutosaika alkaa joulukuussa joulukoristelun ja -kuusen merkeissä. Kuusen hoidan minä, ja lapset saavat hoitaa koristelemiset. That`s it!





 

torstai 19. marraskuuta 2020

Vaateasioita ja lääkärikäyntejä

Istuin viimein alas - olen tänään kerännyt lasten pieniä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi. Olen koronavuoden aikana onnistunut hilloamaan vaatekaapillisen lasten pieniä vaatteita. Nyt pääsen suurimmasta osasta eroon ennen kuin seuraava erä vaatteita jää pieneksi.

Kirppissuunnitelmani (vähän arvokkaammat, pieneksi käyneet vaatteet) ei oikein ottanut tulta alleen tänä syksynä - kaikkea muuta tekemistä on ollut niin paljon. Elättelen toiveita, jos vaikka tammikuussa onnistuisin.

Aivan viimeiseksi huhkin lapsille lämmintä vaatetta huomiseksi - talvikeli tarkoittaa käytännössä korkeintaan nollakeliä, mutta mikäli on niin kylmä, eivät lapset tarkene pihalla näillä vaatteilla, joilla on tähän asti menty. 

Tällä viikolla olemme vierailleet (emme koko ajan samalla porukalla) useamman kerran lääkärillä. Touhi pääsi viimein nelivuotisneuvolaan, hyve-keskustelu käytiin päiväkodissa alkusyksystä. Touhilla oli kertakaikkisesti kaikki hyvin.

Touhin pituus oli tällä hetkellä 106 senttiä ja paino 20 kiloa. Hänellä oli mennyt terveydenhoitajan kanssa hyvin - oli tehnyt leikkaustehtävät ja piirtämiset oikein hyvin, eli ei ole mitään, mikä hänen tilanteessaan mietityttäisi.

Samalla reissulla oli ollut tarkoitus antaa influenssarokotus (minä olin luennolla eli en päässyt mukaan). Naakka sai sätkyn, kun kuuli että nenäsuihkeet on tarkoitettu pienemmille ja Touhi ei suostunut nenäsuihkeeseen. Kersat onnistuivat tekemään vaihtokaupan. Tosin Touhi sai vielä kaupan päälle nelosrokoteen, eli hän palautui kotiin kahden laastarin kanssa (ei ole vieläkään antanut otta niitä pois).

Keskiviikkona oli minun vuoroni, ja kävin ensimmäistä kertaa astmalääkärillä. Menin paikalle asiallisesti maskin kanssa, ja hoitaja päästi minut odotustilaan. Lääkäri ei ollut onneksi pelottava (minulla on lääkäritrauma sairaushistoriastani johtuen).

Lääkäri oli yhtä mieltä kanssani, ettei lääkitykseni ole riittävä. Sain pitkävaikutteisen avaavan lääkkeen, jos se auttaisi muutenkin kuin hetkellisesti. Lisäksi kortisoni vaihdettiin sellaiseen, jonka ei pitäisi tehdä ääntä käheäksi. 

Olen toiveikas näiden muutosten suhteen - toivottavasti oloni hieman helpottuu nyt. On ollut raskasta huolestua esimerkiksi kylmistä säistä, kun ne huonontavat keuhkoputkien tilannetta. Ehkä näillä lääkkeillä mennään vähän parempivointisena kohti vuoden kylmintä aikaa.

Lopuksi lääkäri tökkäsi minuunkin influenssapiikin - nyt koko perhe on rokotettu. Kaikkien harras toive alkaa olla koronarokote, joka toivottavasti saadaan ennen pitkää. Viimeksi tänään koitettiin selvitellä lasten turhautumista, kun emme ole aikoihin käyneet missään (museot, Hoplop, uimahalli...). Päädyimme järjestämään lettukestit ja syömään näin ihanan näköisiä lettuja: 


PS: Naakkaselle täytyi ostaa uusi toppatakki ja -housut pieneksi menneiden tilalle. Huomenna Naakka saa kuitenkin astella kouluun vanhassa takissaan ennen kuin uusi saapuu (tosin lämmin sääkin kuulemma jatkuu)

PPS. Vieläkin olisi lääkärikäyntejä rästissä...ai niin, unohdin mainita, että tänään Naakka kävi hammaslääkärillä hampaan paikkauksessa. Meni kuulemma hyvin, kun reikä oli pinnallinen eikä tarvinnut kuin "rapsutella" , eli poraa ei käytetty.

PPPS. Rästissä on edelleen Naakan terveystarkastus koululla - se piti perua kolme kertaa alkusyksystä, ja sen jälkeen en ole saanut aikaiseksi. 

lauantai 14. marraskuuta 2020

Vaivainen mutta kykenevä

On varmaankin sanomattakin selvää, ettei kroppani tykkää opiskelusta. Koska pitkät työpäivät täytyy nyt viettää lukien ja läppärin ääressä, selkä uhkaa jälleen sanoa sopimuksensa irti. Se ei tunnu kestävän, vaikka kuinka jumppaisin.

Moni vannoo seisoma-asennolle työnteossa, itselläni se ei toimi, koska keskivartalo ei asetu oikeaan asentoon, vaikka tekisin mitä. On luultavasti vain hyväksyttävä, ettei minusta ole päätetyöhön. 

Selän, varsinkin yläselän kannalta myös etäluennot ovat ihan kamalia. Näemmä kroppani ei tykkää minkäänlaisesta pysähtyneisyydestä ja haistattaa paskat kaikille ergonomianeuvoille, joilla tilannetta voisi ikäänkuin helpottaa.

Olen pitänyt kiinni noin neljän kilometrin aamulenkistä. Ainoastaan, jos olen todella jäljessä opiskeluaikataulusta, olen jättänyt sen väliin. On mukava tunne, kun osa päivän liikunnasta on heti aamulla suoritettu.

Lihaskuntotreeni sujuu vaihtelevasti. Nyt olen huomannut, että ehkä pieniä, muutaman liikkeen hetkiä olisi hyvä ripotella päivään sinne tänne. Pitäisi jotenkin "ehdollistaa" itsensä tällaisiin muutoksiin, kun ergonomia-asioista ei tunnu olevan minkäänlaista hyötyä.

Tällä hetkellä oikeaan kylkeeni sattuu, viime yönä olkapäät särkivät ja otin särkylääkkeen, jonka kanssa kykenin jatkamaan unia. Olo on itse asiassa tällä hetkellä varsin vaivainen.

Kun olo on vaivainen, en voi olla ajattelematta ikääni. Nyt voin selittää suuren osan kroppani toimimattomuutta sen perusongelmilla, jotka alkoivat, kun olin jo nuori (alaselän ongelmat alkoivat ennen niskavammaa).

Ennen pitkää tulee käymään niin (olen kai seurannut liikaa vanhempieni ja isovanhempani tilanteita), että ikä tuo omat ongelmansa. Harras toiveeni on, että siihen väliin mahtuisi edes jonkin aikaa normaalia työelämää, jossa ehtisin olla mukana

Media on täynnä kertomuksia vetreistä 90-100-vuotiaista, jotka ovat vetreitä kuin mikä. Valitettavasti en usko kuuluvani siihen jengiin. Suoraan sanottuna odotan kauhulla leikkauspistettä, jolloin nykyiset ongelmani yhdistyvät nivelrikkojen ja sen sellaisten kanssa. 

Eihän näitä pitäisi ajatella etukäteen, mutta jokainen spesiaalivammojen kanssa elävä on varmaankin kohdannut itsensä ajattelemassa kauhulla tulevaisuutta. Se, ettei kroppa toimi, vanhentaa nuorenkin ihmisen. Kaikki ei kuitenkaan ole kauhua ja pelkoa - se, että asiat menneet v*tuilleen jo aiemminkin, tuo uskoa, että ehkäpä tulevaisuuden toimimattomuudet eivät ole enää niin suuri järkytys. 

PS. Mietin joskus, miten jatkuva kipu on muuttanut minua - kyllä sillä on ollut eittämättä vaikutus moneen asiaan.

PPS. Toisaalta olen kyennyt viimeisen kymmenen vuoden aikana valtaviin asioihin - kuntoutumaan varsin hyvään toimintakykyyn, lähtenyt varsin isoon ammatinvaihdokseen ja kasvattanut kahta lasta ja ollut raskaana (hyperemeesiraskaus) kolme kertaa. 

PPPS. Siksipä moni nykyisyyden haaste tuntuu varsin pieneltä sen rinnalla, mihin olen jo kyennyt. 




keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Jengit ja me vanhat

Kun olin hyvin nuori, ehkä 8-vuotias, kuljin isoäitini kanssa kaupungilla. Vastaan tuli mies, joka tarjosi meille esitettä, jota isoäitini ei ottanut vastaan, kun lapsi on vielä niin pieni. Muistan, mitä mies sanoi: Huumevalistus on hyvä aloittaa ihan lapsesta saakka. Isoäitini jatkoi kuitenkin matkaa kanssani.

Kysyin isoäidiltäni, mistä on kyse. - Se puhui sellaisista huumejengeistä, isoäiti kertoi. En muista, selvisikö minulle tuolloin, mitä huumeet ovat. Ylipäätään lapsuudessani kultaisella 1980-luvulla oli olemassa jengejä..siis nuorisolla.

Kun luin kirjoja, niissäkin oli jengejä - siistejä tai ei niin siistejä porukoita, joihin oli vaikeaa päästä sisään. Kun itse teini-ikäistyin ysärillä, ei jengejä ollutkaan missään. Jotenkin minulle on jäänyt ysäristä, varsinkin sen keskivaiheesta ja lopusta, kuva todella jengittömänä aikana.

Viime päivät on otsikoitu jengiytymisestä. Se ei nyt tarkoita jonkin aatteen tai muun kiinnostuksenkohteen ympärille muodostunutta porukkaa, vaan merkitys on nyt todella negatiivinen. Jengit ovat yhtä kuin rikokset ja muu vaarallinen tai uhkaava toiminta.

Malli jengiytymiseen on otettu länsinaapurista tai maailmalta, ja asialle tulisi äkkiä tehdä jotakin. Suoraan sanottuna, mikäli päättäjien tahtotila asiaan on samankaltainen kuin koulukiusaamisen suhteen, eli kiusaajan suojelun varmistaminen, mitään ei varmaankaan tule tapahtumaan. 

Joka puolella maailmaa on jo kauan sitten todettu, että suuri joukko nuoria ihmisiä ilman mielekästä tulevaisuudensnäkymää ei ole hyväksi missään. Tästä on hyvä vetää johtopäätös, että vähintäänkin ammatti olisi hyvä olla...ja että arvostettaisiin eikä tarvitsisi jäädä yksin.

Vanhemmat ihmiset, kuten esimerkiksi me nelikymppiset, olemme siinä mielessä jo väistyvä sukupolvi, että meidän täytyy jo katsoa nuoriin päin ja pitää heidän tulevaisuuttaan tärkeänä. Ihan sama arvostus ja hyvä kohtelu kaikille taustasta, pärstästä tai muustakaan riippumatta.

Vaikka jo edesmennyt isoäitini ei ottanutkaan esitettä vastaan, en päätynyt huume- tai muuhunkaan jengiin. Lapseni kuuluvat vielä hiekkalaatikko- ja ip-kerhon jengiin. Tunnen kuitenkin empatiaa niitä kohtaan, jotka tuntevat olevansa syrjässä.

Kun hengailu muuttuu väkivallaksi, on aina tosi kyseessä. Sitä en kirjoituksellani halua puolustaa. Haluan kuitenkin nähdä uhkaavan käytöksen takana ihmisen, jonka hyvinvointiin olisi pitänyt puuttua jo aikaa sitten.

Mukavaa se ei ole, mutta haluan silti tuoda esille kotien merkityksen - se, mitä lapsi kuulee kotona, erityisesti asenteet eri kansanryhmiä kohtaan, kantautuvat vaikkapa 8-vuotiaiden mukana yksittäisiksi pilkkasanoiksi välitunneille. Eriytyminen lähtee liikkeelle pienestä ja nuorella iällä, eikä jengiytyminen tapahdu yhdessä yössä. On lukemattomia hetkiä, jolloin asioihin voidaan vaikuttaa ajoissa.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Lemmikit - akvaario ja sauvasirkat

Lapseni ovat sitä mieltä, että meille pitäisi tulla ainakin kissa ja koira.  Sen lisäksi pitäisi tulla ainakin kani ja marsu...ja varmaankin monenlaisia muita eläimiä - kerrankin Touhi ehdotti villisikaa. 

Olin lapsi, jonka tärkeimmät kiinnostuksenkohteet olivat lemmikkieläimet. Meillä oli ala-asteaikanani kaksi koiraa, kani, marsuja ja akvaario. Olisin vähintäänkin halunnut lisäksi shetlanninlammaskoiran ja gerbiilin (no, papukaijan, kilpikonnan ja minisian myös). 

Omat lapseni ovat kasvaneet lähinnä akvaarion kanssa samassa taloudessa. Naakka ei muista marsuja, ja vanhinkin niistä poistui keskuudestamme, kun hän oli kaksivuotias. Sauvasirkat tulivat meille vasta keväällä. 

Akvaario on jo pidemmän aikaa ollut varsin hyvässä tilassa. Varsinkin platyjen populaatio on kasvanut (katson poikasten syntymisen merkiksi siitä, että kalat voivat hyvin). Toisaalta, miljoonakalan poikasiakin löytyy, ja ennen pitkää voin odottaa oman akvaarion asukkiemme aikuistuvan.

Akvaario pysyy toiminnassa päivittäisen ruokkimisen ja viikoittaisen vedenvaihdon ja kasvien siistimisen myötä. Mitään kummallisempaa ei tällä hetkellä tarvitse tehdä - ulkosuodatin tulee siivouskuntoon noin kolmen kuukauden välein.


Sauvasirkkapopulaatio kasvoi noin kaksi kuukautta sitten. Tästä viisastuneena otin pohjamateriaalina olleen turpeen pois, jotta voisin paremmin havaita munat ja suorittaa ennaltaehkäisyn ( :D ) Poikasia kerkesi syntyä kuusi, joista kolme säilyi hengissä ja kasvaa nyt hyvää vauhtia.

Sauvasirkkojen hoito vaatii minulta päivittäisen ruokinnan ja terraarion siivouksen noin viiden päivän välein. Siivoukseen kuuluu lasien puhdistus (pissaa ja kakkaa) ja pohjalla olevan talouspaperin palasten vaihto uusiin (huom. edelliset täytyy jäädyttää pakastimessa munien tuhoamisen vuoksi). 

Seuraava kuva on piilokuva. Siinä näkyvät kolme aikuista ja kolme keskenkasvuista sauvasirkkaamme. Siirsin "kepit" terraarion takaseinälle siivouksen ajaksi. Kun siirrän sirkat, kukaan ei liiku paikaltaan mihinkään ennen kuin homma on ohi (jos silloinkaan). 


PS. Tuleeko meille vielä lemmikkieläimiä? No varmasti tulee, mikäli se on minusta kiinni.

PPS. Miten lapset osallistuvat? No, aika vähän tällä hetkellä. Molemmista lapsista saa apua lemmikkien hoitoon, mutta innostus vaihtelee ( =ei omia lemmikkejä heille vielä)

PPPS. En kyllä yhtään osaa sanoa, mikä voisi olla meidän seuraava lemmikki...nyt taitaa olla tarpeeksi hoidettavaa rva:lla.

Mitä teimme tällä viikolla?

 Mitä olemme tehneet tällä viikolla? Tämä on aina yhtä vaikea kysymys - tilannetta ei helpota, etten ole merkinnyt kalenteriinkaan juuri mitään.

Maanantaina oli työpäivä, luin melkein koko päivän ja odotin, että esseetä varten tarvitsemani kirja tulisi kirjastoon. Kävin ostamassa Touhille kurahaalarin, josta kirjoitin edellisen postauksen. Taisin tehdä makaronilaatikon. 

Ostin muuten myös valokynän, ja totesin etten osaa käyttää sitä :D Tämä liittyy taas meikkijuttuihin. Pääsin myös johtopäätökseen, että jos lähden kauppakeskukseen tyylikkäissä vaatteissa ja meikattuna, tunnen olevani alaston...siksi välttelen kyseistä olotilaa.

Tiistaina minulla oli zoom-keskustelu yhden kurssin ryhmäläisten kanssa, ja päädyin olemaan se, joka esittää kootusti kommenttimme opettajalle ja koko ryhmälle (päädyin myös olemaan vanhin). Kävin hakemassa kirjan, jota tarvitsin. Naakka kävi partiossa ja Touhi pelasi liikaa WiiU-konsolipeliä.

Keskiviikkona Naakka meni ensimmäistä kertaa ystävälleen kylään niin, että he kävelivät sinne kaksin ip-kerhosta. Matkalla oli tullut kova sade, mutta silti 400 metrin matka oli vienyt tytöiltä yli 20 minuuttia. Minä kävin lenkillä Naakan kaverin äidin kanssa. 

Keskiviikkoaamuna oli jumpannut, tehnyt ylävartalotreenin, jolla sain kroppani hieman parempaan kuntoon. Myös appiukko oli kylässä, ja jännitimme yhdessä presidentinvaaleja suuren meren takana. 

Torstaina kuuntelin yhden luentotallenteen, osallistuin Zoom-tapaamiseen eräällä kursseistani ja tunsin itseni tyhmäksi, koska en osannut keskustella mielestäni tarpeeksi monipuolisesti. Tilasimme noutoruokaa Burger Kingistä, koska ideapankkini oli täysin loppu.

Juttelin äitini kanssa pitkän puhelun hyvin tärkeästä aiheesta ennen Zoom-tapaamista, ja olisin voinut jatkaa mielummin puhelua kuin aloittaa uudelleen opiskelun ;) Torstaina oli myös Touhin isänpäiväkahvit päiväkodin pihalla. Minulla oli tosi astmaattinen olo koko päivän.

Perjantaina luin aamun ja koin, etten lukemisesta huolimatta oikein ymmärtänyt, mitä artikkelissa yritettiin sanoa. Puolen päivän aikaan meillä oli Naakan vanhempainvartti, jossa todettiin, että Naakalla on mennyt koulussa hyvin. 

Tavoitteiksi asetettiin oma-aloitteisuuden lisääminen (varmistelee paljon, vaikka osaakin) ja chillaus (Naakka on näemmä perinyt minun kirjallisen kiinnostukseni ja isänsä kapeat kiinnostuksenkohteet :D ) 

Minä puolestani totesin, että tarvitsen hemmetin nopeasti yhden 90-vuotiaan teoksen seuraavan viikon kurssiesseetäni varten. Kiirehdin hakemaan sitä. Opiskelijakirjastossa (ja sen kellarissa) näytti tasan samalta kuin 15 vuotta sitten. Pyörin veivattavien hyllyjen välissä idioottina enkä löytänyt kirjaa. 

Oli pakko suunnistaa hissillä yläkertaan ja kysyä apua. Kirja löytyi onneksi palautettujen hyllystä, eli en ollut suunnistanut täysin väärin. En muista koko palautuskoria 15 vuoden takaa, niin en tajunnut katsoa siitä.

Kotiin päästyäni luin edelleen. Sitten Naakan ystävä tuli meille suoraan ip-kerhosta, jossa Naakalla oli vuorostaan ollut isänpäiväkahvit. Touhi meni naapuriin leikkimään ja minulla oli illalla hieronta. Presidentti valtameren takana selvisi (toivon mukaan) viimein.

  




perjantai 6. marraskuuta 2020

Kurasyksyn helpotus

Tuntuu, että tarttumapintani lastentarvikkeisiin heikkenee ja heikkenee - niin moni asia on jo menneisyyttä, ja molemmille lapsille toimivat samankaltaiset ratkaisut. Nyt tuli kuitenkin eräs poikkeus. 

Viime talvi osoitti, että toppahaalari on käytännössä turha, mikäli talvi on sellainen kuin etelärannikolla viime vuonna. Meidän seudulla oli "pysyvä" lumipeite noin kahden viikon ajan, ja pulkkamäkeen ei päästy kertaakaan.Touhi rikkoi oman haalarinsa, kun se hankasi pikkukiviä vasten. Naakan haalari säilyi onneksi ehjänä. 

Nyt on erittäin leuto marraskuinen sää. Kesätakkeja astetta paksummat takit ovat jo käytössä, samoin ulkohousut. Viimeisen kuukauden aikana on ollut tosi märkää. Nyt on poutaisempi viikko, mutta sitä ennen ulkovaatteet piti pyörittää pesukoneessa joka päivä - ja jännätä, mahtavatko kuivua aamuun mennessä.

Ystäväni vinkkasi, että ainakin Touhille voisi ostaa haalarin - siis kurahaalarin. Olin katsonut moisia vähän ihmetellen, mutta viime talven talvettomuus ja vetiset säät saivat aikaan suunnanmuutoksen. Marssin kauppaan ja ostin touhille kurahaalarin, jossa on fleece sisäpuolella.

Haalaria on nyt käytetty viikko, ja se on ollut älyttömän helppo. Veikkaan, että ovat myös päiväkodissa tyytyväisiä, kun ei tarvitse kuravaatteita erikseen. Touhi itse on viihtynyt asussaan - tai ei ole antanut sen häiritä. 

Itse olen ajatellut, että olisipa tällaisia ollut myös silloin, kun Naakka oli pieni. Sanoin myös Naakalle, että voin hankkia hänelle vastaavan. Koska hän ei ihan suorilta ihastunut, en sitten hankkinut. Hän vetää omat kuravaatteet päälleen itse jos vetää, yleensä ne jäävät reppuun.

Touhi on aina viihtynyt ulkona. Itse asiassa, mitä kuraisempi ilma, sitä pahempi. Jos leikkiympäristö sisältää lätäkön, Touhin löytää useimmiten sieltä. Mikäli tulee veden lisäksi loskaa, Touhia ei meinaa saada sisätiloihin millään.

Touhi ei sinänsä ole paleleva - itse asiassa, hän ei ole neljän ikävuotensa aikana juuri koskaan sanonut, että on kylmä. Toki hänelle taataan lämpimät vaatteet, mutta mitään spesiaaliratkaisuja en ole hänen kanssaan tarvinnut.

Haalarista oli olemassa tummansininen vaihtoehto, mutta oranssi näytti pirteämmältä ja sopii Touhille mainiosti. Turvallisuuselementti on toki aina mukana - löydän oranssipukuisen lapseni muiden lasten joukosta oikein helposti. 



PS. Touhille löytyy myös toppahaalari, mikäli tarvetta tänä vuonna tulee ;) 

PPS. Luulen, että Touhi odottaa nyt myös kovasti lunta - sekin on upea leikkiväline.

PPPS. Kuten yleensäkin, iltaulkoilumme on täysin nollassa. En yksinkertaisesti saa itseäni lasten kanssa ulos iltaisin, kun on niin pimeää. Yleensä lumentulo kääntää tämänkin asian päälaelleen - sitä odotellessa.


lauantai 31. lokakuuta 2020

Ison ja pienen ulkonäköpaineet

Minulla on ollut elämäni vuosien mittaan oikein monia ulkonäköpaineita. Alakoulussa minulla oli mielestäni liian leveät reidet (ne siis olivat leveämmät kuin vieruskaverilla, minkä näki tuolilla istuessa). Joskus kuutosluokalla oli vääränlainen nenä ja finnejä (voi yök, murrosikä).

Yläkoulussa minulla oli liian iso pylly (nykyään se olisi kuuminta hottia), laihuusihanne oli todella tikkumainen. Lukiossa minulla oli viiksikarvoja (en huomaa niitä enää, mutta silloinen kauneusihanne oli todella karvaton - kulmakarvatkin nypittiin ohuiksi viiruiksi).

Olen pitkin elämääni kulkenut eteenpäin lyhyenä. Noin kolmekymppiseksi oli hoikka, sen jälkeen ylipainoinen. Olen pikemminkin tumma kuin vaalea - hiusteni alakerros on melkein musta, päällimmäinen kerros on vaaleampi. Kulmakarvani ovat pikimustat.

Täytyy aasinsiltana tästä kertoa pieni muisto lapsuudestani. Sekä äitini että isäni puolella on paljon tummatukkaisia ihmisiä - koska lapsuuden elämänpiirini keskittyi perheeseen ja lähisukuun, näin esimerkiksi mökillä kesäaikaan myös varsin karvaisia miehiä.

Paljon myöhemmin kuulin tietystä maanosasta tulleita miehiä nimiteltävän "karvakäsiksi". Minun oli silloin ja vieläkin vähän vaikea ymmärtää nimitystä, kun sukuni miehet ovat edustaneet karvaisuutta, ja heidän syntyperänsä on Suomessa :D Tässä en puutu maahanmuuttajuuteen vaan siihen, kuinka joku aivan kummallinen asia voi edustaa outoutta, mitä se ei koskaan ole itselleni ollut.

Vähän samasta syystä en voi kauhistella tiettyjen uskonliikkeiden rajoituksia esimerkiksi meikkaamisen suhteen - kun en meikkaa käytännössä ollenkaan, ei tällaista uskonliikettä edustavan naisen ulkomuoto hätkäytä minua lainkaan .

Mikäli katson itseni ulkonäköasiassa jo "väistyväksi" sukupolveksi, en voi kuin toivoa, etteivät omat lapseni ottaisi kovin pahoja ulkonäköpaineita. Minähän näen lapseni ihastuttavina, mutta en ole niin naivi, että luulisin heidän ajattelevan samoin läpi koko ikänsä. 

Heillä on ehkäpä itseäni vaikeampi tie edessään. Kun minun "kauneusihanteeni" olivat kerran kuukaudessa ilmestyvän nuortenlehden kuvissa, heidän pomppaavat silmille sosiaalisessa mediassa joka hetki. 

Touhi ei tunnu vielä tiedostavan ulkonäköään millään tavalla. Naakka peilaa itseään ajoittain ja meikkasin häntä kerran, kun hän halusi kokeilla. Silti esimerkiksi kouluun on helppo lähteä tukka kampaamatta ja paita väärinpäin päällä, Elämme vielä helppoa vaihetta.

PS. Olen tähän asti elätellyt toivetta, että alan joskus kiinnostua laittautumisesta - ehkäpä voisin vain hyväksyä, ettei se vaihe koskaan ala.

perjantai 30. lokakuuta 2020

Opiskelu - puolet valmiina - fiiliksiä

Olen nyt opiskellut kesäkuusta asti ja suorittanut opintopisteinä tasan puolet siitä, mitä täytyy joulukuun loppuun mennessä suorittaa. Opiskelu on ollut todella erilaista siihen verrattuna, mitä olen viimeiset seitsemän vuotta tehnyt. Tosin teen sitä seitsemän vuoden aherrusta nytkin - siis suhteellisen pienten lasten äitinä olemista. 

Byrokraattinen tie tähän pisteeseen ei ollut helppo. Oli vääntöä Kelan, TE-toimiston ja myös yliopiston eri tahojen kanssa. Opiskelu aikuisena ja ei-perustutkinto-opiskelijana on edelleen outoutta, eikä kukaan tunnu kunnolla tietävän, miten asiat pitää hoitaa.

Itse opiskelun järjestäminen oli kesäkuussa kamalaa...se johtui kokopäivätöistä ja sairauksista lähipiirissä. Se opiskelu sinänsä oli ihan ok - opin etäopiskeluun vaadittavat tekniset asiat yllättävän nopeasti. Elokuussa opiskelu oli hetken helpompaa, sitten lapset alkoivat sairastella.

Nyt marraskuun kynnyksellä lasten sairastelu on ainakin vähän tauonnut, ja olen kerennyt käymään yhdessä tiedekuntatentissä. Karsea tenttijännitys ei ole ainakaan poistunut sitten nuoruusvuosien :D Itse tilanne meni kuitenkin ihan hyvin, ja sainpas siitä tentistä arvosanan 5 eli täydet pisteet.

Tällä viikolla starttasi kolme viimeistä kurssia. Kaikki ovat samantyyppisiä "praktikumeja", joissa omaksutaan (tai sitten ei) suurin osa asioista itsenäisesti. Luennot ovat pääasiassa nauhoitteita ja läksyjä tulee paljon.

En oikein osaa sanoa tästä kurssityypistä muuta kuin että alku on ollut työlästä. Yritin mahduttaa yhden näistä kursseista alkusyksyyn, mutta se ikävä kyllä peruttiin. Nyt teen ilmeisesti lähes ainoastaan opintoja...öö...koko ajan.

Minulla on kaikesta sähläämisestä huolimatta intuitio, että selviän kyllä. Suurin haasteeni on englannin kieli - siis tämän kyseisen tieteenalan sanasto (osa artikkeleista menee myös englanniksi ihan hyvin). Jos haluatte tarkan sanaluokan, niin adjektiivit ja adverbit - itse sanat eivät ole niin vaikeita, kunhan suomennoksen tietää. 

Yleinen ohje, jonka olen kuullut, on että ei kannata suomennella vaan ymmärtää tekstistä kokonaisuus. Kuitenkin, ei se hemmetin kokonaisuus ainakaan minulle hahmotu, jos esim. neljäsosa sanoista on tuntemattomia. Näiden lukemistojen kahlaamisessa menee aikaa, vieläpä kun niistä pitäisi osata sanoa jotakin fiksua,.

Äkkiseltään voisi sanoa, että etäopiskelun (tai nykyisen ihannoidun oppimistavan) aktiivinen ja yltiösosiaalinen (kaikkien on pakko sanoa jokaisesta aiheesta jotakin) itseohjautuvuus on ensisijaisen hyvä tapa nykyihmiselle, vai onko ajatus, että näillä keinoilla saadaan mahdollisimman paljon opiskelijoita putkeen ja äkkiä sieltä ulos.

Kantani on kuitenkin, että monimutkaiset tieteenalan sisällöt vaativat omaksumisaikaa. Vaikka teen nyt paljon työtä, en todennäköisesti muista tästä puolen lukukauden mittaisesta puurtamisesta jälkeenpäin kovinkaan paljon. Voin vain pohtia, meneekö suoritusten nopeusvaatimus ja pakko keksiä asiasta kuin asiasta kommentti hatarin tiedoin jo varsinaisen oppimisen ja oivaltamisen edelle. 

Oli miten oli, joulukuuhun asti arkeni koostuu julmetusta lukemisesta (usein ihan mielenkiintoisesta). etätapaamisista ja eri pituisista esseistä. Luullakseni syömme loppuvuonna oikein paljon eineksiä täällä kotona ;) 

PS. Tarkennuksena, tässä tekstissä vertaan nykytilannetta osin yli 15 vuoden takaisiin opintoihini, jotka sujuivat varsin perinteisen opetuksen piirissä, jossa oli toki omat ongelmansa.

PPS. Nyt on käynyt mielessä, että mitä jos vain kieltäytyisin kommentoimasta ennen kuin olen tutustunut aineistoon paljon pidempään ja ymmärtäisin asiat syvällisemmin - no, arvatenkin lentäisin kurssilta ulos - siis nykytilanteessa opiskelualustalta.

PPPS. Vaikka kaikki on hieman pelottavaa, tuntuu, että olen suhteellisen nopea omaksumaan asioita - siis ainakin opiskelutarpeiksi...toivottavasti en joudu vastaamaan mihinkään kovin syvälliseen.


maanantai 26. lokakuuta 2020

Kierros Poronpolulla - onnistuttiin!

Viime lauantai jää täten historiaan pisimpänä kävelylenkkinä, minkä rva muistaa. Rva vietti viikonloppua mökillä Lopen seudulla ja kiersi 21 kilometrin lenkin Poronpolulla hyvässä säässä ja seurassa. Täytyy sanoa, että tuli kerrankin tehtyä jotakin erilaista.

Rva tunnustautuu kävelyfaniksi. Juoksuyritykset ovat jääneet yrityksiksi, viimeksi astmaattisuus torppasi pidemmät juoksut parisen vuotta sitten. Toisaalta, mitään juoksukipinää ei muutenkaan ole toistaiseksi syntynyt.

Sen sijaan kävely ja luonto yhdistelmänä sopivat rva:lle todella hyvin. Idea pidemmästä kävelystä (voiko tuota jopa jo vaellukseksi sanoa) on kytenyt kesästä saakka. Tuntui, että nyt olisi oikea aika kokeilla, mitä keho pitkästä liikkeelläolosta sanoo.

Poronpolku Lopella valikoitui kohteeksi siksi, että reitin varrella sijaitsee tukikohta, jossa yöpyminen on mahdollista. Rva siirtyi ruuhka-Suomesta mökille jo perjantai-iltana, sillä matkaan oli käytännön syistä lähdettävä lauantaiaamuna.

Ensimmäiset kilometrit taittuivat helposti, kunnes Hämeen järviylänkö alkoi enemmän muistuttaa nimeään. Polku kiemurtteli metsässä hiekkaharjanteille ja usein harjanteen kummallakin puolella oli syvä rotko, suppa. 

Eipä se maasto ihan helppokulkuista ollut. Nousut olivat paikoin jyrkkiä, eikä 21 kilometriä kylmiltään ole ihan helppo kävelymatka. Lähemmäs kymmenen kilometrin vaelluksen (ja liukkaiden pitkospuiden) jälkeen pääsimme Luutasuon taukopaikalle.

Taukokokemus ei ollut pelkästään mukava. Eräs pariskunta (rouva) esti istumisemme penkille (maassa oli aika kylmä istua, kun hiki alkoi jäähtyä), koska se oli kuulemma varattu heille. Eihän siinä äkkiseltään tullut mieleen äyskäistä, ettei paikkoja voi varata, mutta mielessä se kävi.

Luutasuon jälkeen alkoi "paluumatka". Maasto oli alkuun iisiä, mutta muuttui pian vastaavanlaiseksi kuin tullessa. Noin 14 kilometrin jälkeen jalat alkoivat väsyä. Oma vasen polveni alkoi tuntua ikävältä alamäessä, ja jalat alkoivat särkeä ja tuntua yhä raskaammilta.

Metsäänkään ei voinut jäädä, joten oli pakko jatkaa matkaa :D Parilla viimeisellä kilometrillä tahdonvoima joutui koetukselle, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille. 

Täytyy sanoa, etten muista, koska olisin viimeksi ollut niin puhki kuin 21 kilometrin metsälenkin jälkeen. Se jalkasärky ja kokonaisvaltainen puhki oleminen tuntui ihanalta ja kamalalta samaan aikaan. 

Ehkä hienointa kaikessa on, että kehoni, joska on pettänyt minut vuosien mittaan niin monesti, kuljetti minua tahdonvoimani ohella noin pitkän matkan. Onnistuin liikuntasuorituksessa, jonka onnistumiseen en ihan edes etukäteen uskonut.

Buranan, saunan ja päivällisen jälkeen olisin muuten nukahtanut mainiosti, mutta enkös ottanut mökille mukaan niin pelottavan dekkarin, että aloin kuunnella sadepisaroita ja kuvitella kaikenlaista. Ensi kerralla mukaan lähtee varmaankin Nalle Puh :D 

PS. Opin vaelluksella, että jaksan melko hyvin ainakin 14 kilometrin lenkin - sen jälkeen pitää purra hammasta.

PPS. Suomen luonto on valtavan mielenkiintoinen - 21 kilometrin kävelyllä kohtasimme monta metsätyyppiä sekä muutaman erilaisen suotyypin (sen 14 kilometrin jälkeen ne eivät tosin enää kauheasti kiehtoneet)

PPPS. Tekisinkö saman uudestaan? No kyllä tekisin - itsensä voittamisen tunteeseen voi näemmä jäädä koukkuun






perjantai 23. lokakuuta 2020

Maskeja ja ulkoilmaelämää

Olen tullut siihen tulokseen, että pärstäni, rillit ja maski eivät kertakaikkiaan sovi yhteen :D Olen käyttänyt kaikki kikkakolmoset, mutta kun rillit huurtuu, niin ne huurtuu. Hyvänä talkoolaisena pidän maskia, ja joko rillejä, jolloin näen huonosti tai sitten ilman rillejä, jolloin näen...huonosti.

Sinänsä olen tottunut maskeihin, miten niitä ilman osaa enää ollakaan sitten joskus. Muutoin ottaisin sen "sitten joskus" -ajan vaikka heti, on tässä niin paljon tätä säätöä ja sählinkiä. 

On oikeasti stressaavaa huolehtia oma astmataso sellaiseksi, etten yski liikaa julkisilla paikoilla. Lapset ovat sitten asia erikseen. Touhi oli maanantain ja tiistain kotona flunssan takia ja kävi neljännessä koronatestissään - nyt hänellä on neljän suora, negatiivisia kaikki.

Naakka sai ip-kerhosta huomautuksen, että hän yskii. No, flunssasta on vasta kolme viikkoa ja lasten yskä taitaa olla pitkittynyttä vasta kahdeksan viikon jälkeen - onneksi uskoivat tämän selityksen ainakin toistaiseksi. 

Jätin sanomatta, että asiaa voisi auttaa, jos ip:ssä ei oltaisi ihan kurjimmilla sadesäillä koko ajan ulkona - Naakka palautuu iltapäivisin kotiin huulet sinisinä ja vähintäänkin lahkeet märkinä. Hänellä on sadevaatteet, mutta näemmä nekin ennen pitkää falskaavat jostakin.

Toki koronaohjeistukset tulevat ylhäältä, ja niitä on pakko noudattaa, mutta saattaapa mukana olla myös hiukan soveltamista. Ulkoilu on toki tärkeää, mutta rajansa kaikella.

Rva:n loput kolme kurssia starttaavat ensi viikolla. Niistä pitäisi saada yhteensä 15 op, eli luulen, että loppuvuodesta piisaa töitä. Alkuvuotta en edes vielä uskalla ajatella, mutta silloin pitää vähintäänkin tehdä hakemus ensi syksyn opiskeluja varten.

Kurssit tulevat olemaan etäkursseja, mikä on tämänhetkisessä tilanteessa oikeastaan helpotus. Harmittelin aikani, etten pääse yliopistolle luentosaleihin, mutta nyt käytännöllisyys on alkanut voittaa - en tarvitse päivän aikana aikaa siirtymisiin, joten minulla on suurempi mahdollisuus saada hommat hoidettua työpäivien aikana eli silloin kun lapset ovat poissa.

Tälle viikonlopulle onkin vähän erilaista, metsäistä ohjelmaa tiedosssa ;) Rva pakkaa tänään reppunsa ja hyppää junaan, ja palautuu reissultaan sitten aikanaan.

PS. Minun kotityötaidoillani on upeaa, että olen tällä viikolla saanut vaiheittain jääkaappini siivottua. Miten onkaan, että siivouksen jälkeen lupaa itselleen, ettei päästä tilannetta karkaamaan käsistä - ja palaa asiaan parin kuukauden kuluttua aloittaakseen taas alusta.

PPS. Naakalla on huomenna elämänsä ensimmäinen partioleiri (päiväleiri). Katsotaan, mitä typy tykkää leirielämästä ja innostuuko hän joskus osallistumaan leirille, jossa ollaan yön yli.

PPPS. Sauvasirkkojen, siis uudemman sukupolven, lukumäärä on supistunut kolmeen - ehkäpä nämä kolme korvaavat isommat kolme, kun heistä aika jättää (mikäli nämä kolme nyt selviytyvät aikuisuuteen asti). 

lauantai 17. lokakuuta 2020

Pieni syysloma Imatralla

Syyslomaviikko on sujunut joutuisasti. Eniten ohjelmaa oli Naakalla, joka vietti alkuviikon isovanhemmillaan. Minä luin koko alkuviikon, ja kävin tentissä keskiviikkoiltana. Loppuviikon minäkin olen saanut lomailla.

Torstaina lähdimme ex-tempore -syyslomamatkalle Imatralle. Minä en oikeastaan tehnyt mitään matkan eteen, sain ilmoituksen kohteestamme (tai ylipäätään matkalle lähtemisestä) keskiviikkoiltana, kun palasin rättiväsyneenä tentistä.

Motivaatio seurueen toisen aikuisen päähänpistolle oli, että hän halusi leikkiä hetken venäläistä aristokraattia ;) Laila Hirvisaaren Imatra-sarjaan tutustuttuaan. Pääsimmekin kunnolla leikkimään, sillä majoituimme ensimmäisenä yönä sviittiin Valtionhotelliin, 

Yöpyminen historiallisessa sviitissä oli kieltämättä tunnelmallista. Tosin löysin itseni aamulla aivan eri huoneesta kuin mihin olin illalla nukahtanut :D Sellaista se on, kun on matkassa lasten kanssa.



Saimme myös hyviä keskusteluja aikaan erityisesti Naakan kanssa. Pohdimme, että olisi satumaista olla venäläinen aristokraatti 120 vuotta sitten. Toisaalta, yhteiskuntamme on nykyään sellainen, että "tavikset" kuten me voivat myös päästä sisälle esimerkiksi Imatran Valtionhotelliin, eli yhteiskunta on tasa-arvoisempi kuin ennen. 

Imatralla näimme kosken (ilman vettä tosin), Kruununpuiston ja 1800-luvun kuninkaallisten kiveen hakattuja "nimikirjoituksia) paviljongin vieressä. Kävimme pyörähtämässä Imatran keskustassa, ja lapset löysivät mielenkiintoisimman kohteensa, leikkipuiston.

Olisimme halunneet nähdä erityisesti työväen asuntomuseon, mutta se on valitettavasti auki vain kesäaikaan. Veteraanimuseokin jäi käymättä, vaikka se olisi ollut vastapäätä Valtionhotellia. Toisaalta teimme "eläinsuunnistuksen", jossa löysimme kymmeniä eläimiä kuvina ja veistoksina Valtionhotellin ulkoseiniltä ja katoilta - aivan mieletön rakennus!



Toki matkallamme oli myös perinteisiä reissuelementtejä. Touhin syksyn neljäs flunssa päätti alkaa eilen iltapäivällä, mikä aiheutti "pieniä" vaikeuksia ruokailuihimme, kun Touhia ei voinut viedä päivälliselle eilen tai aamiaiselle tänään.

Näistä selvisimme kekseliäisyydellä, ja Touhille hengailu hotellihuoneessa ei ollut ongelma eikä mikään. Onneksi yskä ei ole tällä kertaa niin paha, eli uskon että Touhi on pian taas tolpillaan. 

Touhi on muuten lyhyessä ajassa kehittynyt hyväksi laskijaksi. Hän laski ihan oikein lamput Valtionhotellin ruokasalin katossa - 16 kappaletta! Hän kyselee nyt myös kirjaimia ja tunnistaa yllättävän monta.

Naakallekin on tullut uusia kiinnostuksenkohteita, muun muassa Masked Singers. Täytyy myöntää, etten ole katsellut minkäänlaisia viihdeohjelmia vuosiin, mutta Naakan toivomuksesta katsomme ilmeisesti nyt tuota. Ohjelma onkin yllättävän hyvä, eikä edes tule liian myöhään. 

Joka tapauksessa, pääsimme turvallisesti kotiin reissultamme, ja luulen että matka kaikkine hetkineen piristi meitä, vaikka olo ei ole nyt kovin pirteä. 



PS. Valtionhotellin lisäksi havainto rajan ja lähikaupunki Svetogorskin läheisyydestä oli mielenkiintoinen. En ole jotenkin tullut ajatelleeksi, että siellä rajan takanakin on tosiaan lähipaikkakuntia ;) 

PPS. Ehkäpä jaksamme kaikki syksyä paremmin, kun pääsimme hieman liikkeelle kotioloista. 

PPPS. Käväisimme myös Lappeenrannassa, mutta vierailu jäi lyhyeksi Touhin alkavan yskimisen ja jäätävän sään vuoksi. Pyörähdimme kuitenkin sataman seutuvilla.


lauantai 10. lokakuuta 2020

Syvällisiä ajatuksia, edes välillä

Täytyy sanoa, että en kovin usein pohdi selkeästi - syvällisemmät ajatukseni ovat lyhyitä ajatuspätkiä, joiden jälkeen siirryn jonkin käytännöllisempien aiheiden pariin. Olen kuitenkin iloinen, että ajattelen, sillä olen aina tykännyt itsessäni siitä piirteestä (aivan kuin se nyt olisi äärettömän erikoinen piirre).

Sinänsä tenttiinluku on ollut mukavaa - olen kerennyt miettimään asioita, joiden pariin olen aikanaan kouluttautunut. On hauskaa, että minulla on kerrankin mahdollisuus perehtyä asioihin vähän syvällisemmin...tai ei tämä nyt ole koko ajan hauskaa ollut :D , kun käytännön ongelmia tulee vastaan tasaisin väliajoin.

Kuitenkin, jos opiskelua ei mieti, olen pohtinut tällä viikolla monenlaisia asioita: miksi USA:ssa on juuri nyt erityisen paljon ääriryhmien liikehdintää? Miksi tietynlaisella nimellä ei täällä Suomessa pääse työhaastatteluihin? Voisinko minä elää niin luonnonmukaista elämää, että luopuisin esimerkiksi sähköstä, juoksevasta vedestä ja kaikenlaisesta prosessoidusta ruuasta?

Toivottavasti ei ole pettymys, että minulla ei ole suoraa vastausta yhteenkään kysymykseen. Tykkään kuitenkin pohtia asioita ja nähdä uusia puolia. Tykkään myös oppia lisää asioiden kulttuuri- ja historiakonteksteista. On hieno tunne, kun oivaltaa, miten jokin asia ehkä vaikuttaa johonkin toiseen.

Omassa henkilökohtaisessa elämässä pohdin joskus, onko minulla kyky aavistaa tuleva. Minulla on ollut elämäni aikana useampi vähän outo tilanne, jossa näen joko enneunen (tajuan jutun vasta, kun se asia on tapahtunut). Myös esim. ikävä fiilis tietyssä paikassa on johtanut siihen, että siinä paikassa tapahtuu myöhemmin jotakin ei-toivottavaa.

Elämänkumppanini mielestä saan unen/fiiliksen merkitykseen vahvistuksen itse tapahtumasta ja minun on helppo tulkita asia haluamallani tavalla...ja että olen vähän höpsähtänyt :D Nielen osan tästä, mutta en täysin. Olen mielestäni suurimmaksi osaksi äärimmäinen jalat maassa - tyyppi.

En voi sanoa itseäni esimerkiksi uskonnolliseksi. Kulttuureihin liittyvistä asioista kiinnostuneena olen myös kiinnostunut uskonnoista ja monenlaisista henkistä laatua olevista ilmiöistä. Sinänsä en kuitenkaan pysty seuraamaan yksittäistä "johdattajaa" eli en taida henkisesti kuulua mihinkään uskontokuntaan, muodollisesti kyllä kuulun.

Kun olin noin viisivuotias, olin laivalla vanhempieni kanssa. Kuuntelimme musiikkiesitystä baarissa (päiväsaikaan), ja pöytäseuranamme oli kolme englantilaista ladya. Kun esitys loppui ja poistuimme, yksi ladyista pysäytti äitini ja sanoi: "Tuolla lapsella on aivan erityinen katse. Hän näkee enemmän kuin me muut". Sitten lady kääntyi ja jatkoi matkaansa.

Aika kului. 25-vuotiaana eräs sukulainen sanoi, että katseessani on jotakin erikoista - aivan kuin näkisin enemmän kuin me muut näemme. 

Mahdollinen "näkökykyni" ei ole mennyt hattuun, eli en voi sanoa olevani varma, että asia on juuri näin. Silti tuntuu oudolta, että kaksi toisistaan täysin riippumatonta henkilöä sanoo vuosikymmenten välein saman asian. 

Olen puhunut tästä asiasta ihmisille hyvin vähän. Pelkään ehkä kuulostavani oudolta. Fiilikset ja unet eivät toistu säännöllisesti, mutta silti niitä tulee. Ehkä tämä(kin) on jokin erityisherkkyyden laji - en nyt ainakaan lähiaikoina ole muttamassa ammattiani ennustajaksi, vaikka siinäkään työssä niska ei oletettavasti kärsisi ;) 

PS. Tarvitsen ajattelulleni myös aikaa - ahdistun, jos en kerkeä ajatella.

PPS. Kuvailemani oudot tuntemukset tai unet eivät tunnu ikäviltä - suhtaudun niihin rauhallisella mielenkiinnolla - suurimman osan aikaa ajatukseni ovat ihan muualla

PPPS. Jos minulla on jokin henkinen piirre, siitä kannatta arvatenkin olla hieman ylpeä.




torstai 8. lokakuuta 2020

Opintosyksy etenee

Rva:n aika on tällä viikolla mennyt melkeinpä pelkkään lukemiseen. Ensi viikolla on tentti, josta toivon mukaan saan "opiskeluputkeni" kolmannen 5 opintopisteen suorituksen. Lukeminen on ollut pääasiassa mukavaa, mutta onneksi ei sentään tentin jälkeen tarvitse ihan pelkästään lukea.

Rva:n tämän syksyn opinnoista on jäljellä vielä kaksi kurssia (alkavat parin viikon päästä) ja yksi esseesuoritus. Vähän pohdin, olisinko sittenkin valinnut tenttisuorituksen, siis toisen vaihtoehtoisen kurssin, mutta olen vielä toistaiseksi pitäytynyt valinnassani.

Vähän jännittää, sujuuko kaikki hyvin opiskelujen suhteen - lähinnä kai, osaanko toimia oikein eri tilanteessa. Tajusin juuri, etten edes tiedä, tehdäänkö tiedekuntatentti nykyään samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Täytyypä ottaa siitä selvä.

Naakan köhä on viimein helpottamaan päin. Maanantaina tuli vielä viestiä koululta, että yskii ja on väsynyt, mutta sen jälkeen tilanne on ilmeisesti ollut hallinnassa...paitsi että se Naakan köhä näyttää tarttuneen nyt minuun - toivottavasti ei pitkäksi aikaa.

Partio eteni siihen pisteeseen, että sieltä tuli partiohuivi, joka pitäisi ommella kuntoon. No, koska siihen liittyy koristenauhaa, en osaa sitä itse tehdä. Uusavuttomuus, mikä raivostuttava termi. Jos ei ole p*rkele harrastanut ompelukonejuttuja yläasteen jälkeen, miksi minun pitäisi nyt osata? Niin, toisaalta kukaan ei kyllä ole vaatinutkaan, kuulen vain sen äänen päässäni.

Muuten partio on sujunut hyvin. Lähteminen on vielä hieman vaikeaa, mutta tällä viikolla meni hyvin, Luulen että huivin saaminen auttaa omalta osaltaan asiaa. Loppukuusta on luvassa ensimmäinen "leiri" eli vähän pidempi metsäretki.

Jos olemme ensi viikolla terveinä, mikä olisi kyllä alkusyksyn tilannetta vasten varsinainen ihme, pidämme loppuviikon syyslomaa (Naakka kyllä pitää myös alkuviikon). Me muut lomailemme to-su, sillä minulla on tentti keskiviikkona.

Meillä oli suunnitelmana, että olisimme ajaneet yöjunalla Rovaniemelle ja käyneet Arktikumissa. No, junailu olisi maksanut meiltä n. 800 euroa, mikä on liikaa budjetillemme. Jos matkaan olisi päässyt esim. 500 eurolla, olisimme lähteneet, eli yöjuna Rovaniemelle starttaa kohdallamme joskus hamassa tulevaisuudessa.

Sen sijaan (jos olemme terveinä, mikä ihana toisto), menemme luultavasti mökille. Olemme olleet tosi vähän mökillä syysaikaan, mutta nyt mökki kuulostaa jo turvallisuussyistä (ne turvavälit) todella mainiolta tavalta viettää syyslomaa.

PS. Lukeminen on ollut pääasiassa mielenkiintoista, nyt kun lapset ovat olleet muualla päivisin. Niska alkaa vähän kärsiä, onneksi pääsen pian hierontaan.

PPS. Olen iloinen että partio tuntuu jatkuvan. Myös läksyjen teko on Naakalla sujunut mukavasti, vaikka joskus aloittaminen on hankalaa. 

PPPS. Sauvasirkkavauvoista yksi menehtyi, mutta meillä oleilee edelleen kolme aikuista ja viisi vauvelia. Terran pohjan putsaus on hyvä tehdä n. 4-5 päivän välein.

perjantai 2. lokakuuta 2020

Toipuminen, painonhallinta ja Frozen 2

Niskasten elämä on taas kulkenut eteenpäin, alkuviikosta loppuviikkoon. Tulos: Touhi on vähän yskinyt, mutta ollut päiväkodissa onnistuneesti koko viikon. Naakka on sitä vastoin ollut flunssassa (nyt parempi) ja pois koulusta koko viikon.

En voi olla miettimättä, miten flunssat ja niiden aiheuttamat viikon poissaolot vaikuttavat tyttäreni ekaluokkaan. Tuleeko oppimiskokemuksesta aukoton ja koulupäivärutiinista totuttu? Ehkä näistä tehdään tutkimuksia sitten myöhemmin.

Toisaalta, Naakan luokan opettajakin on ollut poissa, eivätkä sijaiset osaa Naakan uutta kieltä, joten ainakaan sen suhteen ei pitäisi olla suurta ongelmaa. Itse Naakka on julmetun tylsistynyt - ja meillä vanhemmilla eivät päivän työtavoitteet ihan täyty. Osallistumme kuitenkin koronan vastaiseen taisteluun pitkin hampain. 

Rva:n painonhallinta on sujunut verkkaisesti: pyrin syömään tietyn kalorimäärän päivässä ja punnitsen itseni aamuisin - melkoista sahausta painon kanssa, mutta suunta on lievästi alaspäin.  Olo ei ole enää ihan niin pullahtanut ja toivottavasti projekti jatkuu samanlaisena.

Valitsemani hitaan tien miinuspuoli on tietenkin se hitaus. Huimia pudotuksia lyhyessä ajassa ei ole luvassa, tavoitepainoon pääseminen saattaa viedä ainakin vuoden, mikäli jaksan viedä hommaa eteenpäin. 

Toisaalta, tavoitteeni ei ollutkaan nopea tulos vaan ruokarytmi, jonka kanssa kykenen elämään nyt ja jatkossakin. En myöskään halua olla vähähiilari tai ketoilija jne., en kuitenkaan jaksaisi elää sellaista elämää myöhemmin.

Kun olin eilen lukenut mielestäni tarpeeksi (olen hieman jäljessä lukuaikataulusta), katsoin viimein Frozen 2 -elokuvan tyttäreni kanssa. Hän oli sitä kehunut, ja olihan se kyllä hyvä! Frozen on jakanut varsinkin aikuiskatselijoiden mielipiteitä - siinä ei ole selkeää hyvän ja pahan taistelua, mikä kiusaa monia.

Kuitenkin, tarina oli hieno juten ykkösessäkin, ja tarinan visuaalisuus oli aivan ihana - miljöö muistutti Lapin syksyä koivuineen ja ruskan sävyineen. Vaikka kakkoselokuvat ovat usein floppeja, Frozenin kanssa oli onnistuttu.

Olen suoraan sanottuna surkea elokuvien katsoja. En ole nähnyt yleensä juuri mitään, mutta toisaalta olen nähnyt suurimman osan Disneyn animaatioelokuvista. Aikuisten elokuva, jonka olen viimeksi nähnyt, on Areenalta löytyvä Lapin kullan kimallus, jossa seikkaillaan niinikään Lapissa. 

PS. Naakka on viime aikoina tykännyt Disneyn elokuvista, joita olen hakenut hänelle kirjastosta. Viimeksi hän katsoi Mulanin ja Kaunottaren ja hirviön - nyt pitäisi taas käydä kirjastossa.

PPS. Ongelmani painonhallinnan kanssa on edelleen ilta- tai melkein yönälkä. Luulen, että se on psyykkinen ilmiö.

PPPS. Frozenista jäi fiilis, että voisin katsoa Naakan kanssa uudenkin leffan piakkoin. 



maanantai 28. syyskuuta 2020

Flunssa jatkuu, maskit ja sauvavauvat

Heippa, olemme rämpineet tämänkertaisessa flunssassa viime viikon keskiviikosta lähtien. Touhi kelpaa tänään juuri ja juuri päiväkotiin, ja Naakka viettää päivän kotona räkätaudissa kärvistellen. Sekä minulla että Naakan isällä oli kurkku kipeänä lauantaiyönä, mutta kumpikaan ei tullut sen enempää kipeäksi.

Minulla on tänään edessä noin sadan sivun luku-urakka. Huomenna ilmoittaudun kahdelle syksyn kurssille, joiden sisältöä en tunne etukäteen ymmärtäväni ollenkaan. Toivottavasti nyt mahdun niille kursseille...

Lukeminen on oikein mukavaa, ja tuntuu että nyt on luennassa teoriaa, jota tarvitsen tulevassa ammatissani oikeasti. Pieni huoli on kyllä siitä, jääkö luettu päähäni - varsinkin kun olen joutunut lukemaan piirrettyjen äänet ja "äiti mulla on asiaa" - huudahdukset taukoamattomana taustaäänenä.

Hankin itselleni viikonloppuna kolmannen kangasmaskin ja siirryin käyttämään maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa. En voi sanoa pitäväni maskien käytöstä, ne näyttäisivät vaativan piilolinssit, koska rillit huurtuvat.

Kuitenkin, jos käyttää aina, ei tarvitse erikseen pohtia, missä käyttää ja missä ei. Kangas- ja kertakäyttömaskin suojaavuutta en enää viitsi edes miettiä - kuka niistä kertakäyttöisistäkään tietää, mistä on eniten apua. Kertakäyttöasiat jäävät kohdallani kestojen taakse, ja kai se muiden suojaaminenkin on hyvä asia...ja se että saan varmemmin tilaa ympärilleni, jos minulla on maski.

Joka tapauksessa, koronan torjunta on perheessämme hoidettu turvavälein, käsien pesulla, aikuisten maskeilla ja lasten koronatestaamisella. Enempää emme voi tehdä, koska emme voi jättäytyä pois yökerhoista, joissa emme edes käy ;) 

Viikko sitten koin ihastuksen, kun huomasin, että terraariossamme oleilee pikkiriikkinen sauvasirkka! Olin jo hieman osannut odottaa tätä - sauvasirkkojen sukukypsyys tuli saavutettua kesällä ja munien haudonta-aikakin täyttyi.

Viime viikon aikana sauvavauvoja kuoriutui vielä viisi lisää, joten sirkkojen yhteislukumäärä on nyt 9. Se on hieman liikaa nykyiseen terraarioon, kolmen aikuisen elinikää ei kuitenkaan ole oletettavasti enää paljon jäljellä. Katsotaan, mihin uudet sirkat aikanaan päätyvät :) 

Sen verran perheenlisäyksestä viisastuin, että otin pohjamateriaalin eli lannoittamattoman turpeen pois. Talouspaperialusta ei ole yhtä nätti, mutta siitä erottaa sauvasirkan munat paremmin. En kuitenkaan halua räjähdysmäisesti sirkkoja meille.

PS. Touhilla ei onneksi todettu suurta vikaa korvissa tai kurkussa. Näin voimme ottaa ehkä neljännenkin peräkkäisen flunssan vastaan turvallisin mielin (yäk)

PPS. Minua kiinnostaisi jo, ovatko kaksi tulevaa kurssiani etä- vai lähikursseja. Se selvinnee varmaankin ennen pitkää.

PPPS. Oheisessa kuvassa näkyy kolmekin sauvavauvaa.





perjantai 25. syyskuuta 2020

Flunssapotilas, syksyn kolmas kierros

Tämä on sitten mainio syksy...Torstaiaamuna Touhi heräsi tukossa ja yskien. Viime viikon ajan Touhi toipui edellisestä flunssastaan. Eihän siinä auttanut muu kuin siirtää tenttilukunsa syrjään ja siirtyä jo totuttuun puuhaan, sairastuvan emännäksi. 

Tällä kertaa koronaneuvonnan asiakaspalvelija oli hieman ynseä - hän sanoi, ettei Touhin ikäisiä välttämättä tarvitse testata. Vastasin tähän, että koska me Touhin vanhemmat olemme edelleen työvelvollisia ;) , pääseekö Touhi alkuviikosta päiväkotiin, jos alkuviikosta vielä yskittää. "No ei, varataan sitten aika", vastasi asiakaspalvelija.

Näin ollen, Touhi kävi tänä aamuna toisessa koronatestissään - vastausta emme ole vielä saaneet. Touhin yskä on ollut tänään ihan mahdotonta. Siispä hän kävi vielä Pikkujätissä tsekkaamassa kurkun ja korvat. Suoraa vastausta ei sieltäkään löytynyt - nielurisat ovat vähän turvonneet ja korvat ihan kunnossa.

Itse flunssapotilas on ollut valtavan positiivinen. Hän oli kanssani torstaina, isänsä kanssa tänään. Luimme Touhin kanssa kirjoja ja teimme palapeliä ja tietenkin painimme :) Touhi ei yskinyt torstaina vielä niin pahasti. Toinenkin koronatesti meni ihan hyvin.

Mikä hauskinta, koska isosisko lähti torstaina sukkiksissa ja mekossa kouluun, halusi Touhikin sukkikset. Ihmeen kaupalla minulla oli sopivan kokoiset sukkahousut hänellekin. Minulle tuli asuvalinnasta ihanan haikea olo - Touhin vaate oli vauvana ja taaperona useinkin sukkahousut.

Sukkahousuissakin, T. pyrkii kovasti olemaan mies (siis mies omilla kriteereillään, ei meidän vanhempien). Yhtenä päivänä hän ilmoitti minulle, että tykkää vain isistä, papasta ja ukista.  Pohdin hetken ja sanoin hänelle puoliääneen, että hän taitaa tykätä minustakin, mutta ei halua sanoa ääneen. Hymy levisi 4-vuotiaani kasvoille, ja hän sanoi: "Kyllä tykkään, mutta ei kerrota kenellekään, ei varsinkaan ystävä V:lle." No, ystävä V. saa olla tietämätön, että Touhi tykkää äidistään ;) 

Lohdutukseksi jatkuvasta sairastamisesta, kävin tänään ostamassa Touhille uuden Tatu ja Patu -kirjan. Touhi tykkäsi kirjasta valtavasti. Häneen Tatun ja Patun kieli ja huumori tehoaa nyt todella hyvin - kuten myös äitiinsä. 

Huomaan itsessäni väsymyksen merkkejä. Koko vuosi on ollut niin outo, että voimavarani ovat ikäänkuin kortilla. Rajut, pitkät yskäkohtaukset, joissa T. ei saa yskimisen välillä kunnolla hengitettyä, käyvät voimilleni, ne ovat yksinkertaisesti pelottavia. 

Voi, kun ihana, vilkas ja vitsikäs poikani saisi myöhemmin tänä vuonna elää kokonaisia viikkoja ilman näin rajuja ja usein toistuvia hengitystieoireita. Voi, kun korona-aika helpottaisi, ja rutiinitsekkauksiin pääsystä tulisi helpompaa.

PS. Touhi yrittää kovasti opetella pelaamaan Mario-pelejä - toistaiseksi hän on taitavampi pikkulegojen kanssa. Hyvä niin.

PPS. Leipominen on hänen toinen lempipuuhansa. Meiltä jäi leivonta torstaina väliin, mutta onneksi Touhi pääsi isänsä kanssa kokkaamaan tomaatti-pastakastiketta.

PPPS. Perhe on paras!





Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...