Mistä kuntoutuksessa vaietaan? Osa 2.
Omasta vammautumisestani on jo vuosia, itse asiassa pari viikkoa sitten täyteen tuli 7 vuotta. Ne vuodet ovat kuluneet hujauksessa, kuten tahtoo tapahtua muillekin, jotka ovat ohittaneet noin 20 vuoden iän. Ennen kuin rasautin niskani, en totta puhuen tiennyt kuntoutuksesta mitään. Olin muutenkin vielä siinä iässä, jolloin liikuntaa harrastetaan huvin tai jossakin lajissa kehittymisen vuoksi, ei siksi, että keho säilyisi jotakuinkin kunnossa. Käsitykseni kuntoutuksesta oli mielikuva selkäydinvammaisesta autokolaripotilaasta, joka opettelee kävelemään sellaisten tukipuiden avulla, joita television dokumenteissa joskus näkyy. Sitten potilas joko oppii kävelemään tai käyttää pyörätuolia lopun ikäänsä. En aloittanut kuntoutumisen tietä alaraajahalvaantuneena, onneksi. Ei se tilanne silti huippuhauskalta tuntunut. Aloitin tilasta, jossa huimasi ja heikotti joka asennossa. Oksensin monta kertaa päivässä, sillä tavallinen oleilu esimerkiksi istuma-asennossa aiheutti autopahoinvoinnin ...