Rouva Niskanen

... ja yhtäkkiä kesälomaa oli vain kaksi viikkoa jäljellä . Eilen, ihan hiukan viime vuorokauden puolella, olin paikassa, jossa en yleensä siihen aikaan ole. Kävelin nimittäin ulkosalla. Viime viikkojen ja kuukausien rasitus olivat kasautuneet senlaatuisiksi, että päätin suosiolla suorittaa pienen irtioton kotivanhemmuudesta. Toisin sanoen, lähdin ystävän luokse (ihan kutsuttuna) viettämään iltaa. Täytyypä sanoa, että se oli niin virkistävää kuin vain voi olla! Noin kuuden tunnin aikana tuli käytyä läpi menneet ja nykyiset asiat, kuten Interrail-sattumukset vuodelta 2003 ja toisaalta nykykuulumiset ja hipaus tulevaakin. Ystäväni ei asu minusta kovin kaukana. Kävelin hänen luokseen noin kahden kilometrin matkan. Lyhin reitti kulkee metsän läpi, vaikka keskellä kaupunkia ollaankin. Kun lähdin kotiin, ystäväni lähti myös pienelle ilta- tai yölenkille. Aloin puida ääneen reittiäni, ja totesimme, että jos metsikössä joku hyökkää, rva osaa lyödä ja potkaista. Puituamme asiaa alle mi...

Iso muutos näyttäisi lähes poikkeuksetta käynnistävän pienempien muutosten sarjan. Muutosten laatua on vaikea arvioida ennalta. Kun vuonna 2009 ajauduin yhtäkkiä lähes sänkypotilaaksi ennaltamääräämättömäksi ajaksi, huomasin, että yksi muutoksen aalto osui ystäviini. Se oli minua lähellä olleiden ihmisten parissa sitä aikaa, kun lopeteltiin opiskeluja, muutettiin yhteen, mentiin naimisiin, hankittiin lapsia (ja taloja, autoja jne.). Aikaa, jolloin ikäiseni rakensivat aikuisen elämää, kukin omalla tavallaan, mutta kuitenkin toisiaan muistuttavasti. Minä sen sijaan sain yhtäkkiä kropan, joka ei enää toiminut millään muotoa haluamallani tavalla. Sain myös joukon kummallisia tehtäviä, kuten järjettömän haasteen kaivaa esille tietoja, joilla ehkä löytyisi jokin diagnoosi, selitys kaikelle. Sain myös huomata, että olen keskellä järjestöntä byrokratiakoneistoa, terveyden- ja sairaanhoidon labyrinttia jne. 27-vuotiaana edes käsitteet Kela (muuten kuin opintotuen maksajana), TE-toimisto,...

Ihan ensimmäiseksi  välitän kiitokset uudelle blogituttavuudelleni, samalla vertaistuelle: oli todella mukavaa, kun olit käymässä täällä eilen! Kun sairastaa hieman harvinaista vammaa kuten whiplash, on aina yhtä ihmeellistä ja samalla helpottavaa kuulla, että muillakin on samankaltaisia oireita kuin itsellä. Heihin kun ei kasvotusten törmää kovin usein. Se ei toki ole hauskaa, että ihmiset ovat saaneet niskan retkahdusvamman - rva tarkoittaa, että samalla tavalla oireilevien on helpompi jakaa kokemuksia, mahdollisesti antaa hoitovinkkejä puolin ja toisin sekä pohtia tilannetta yleisesti. Sunnuntaina teimme myös perheen kanssa pienen kävelyretken metsään. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että vaikka asumme keskellä kaupunkia, metsä alkaa noin kolmensadan metrin päässä kotioveltamme. Vähän matkaa kärryteltyämme jätimme rattaat polunvarteen ja jalkauduimme. Rva tykkää kovasti kulkea epätasaisessa maastossa, se tekee keholle hyvää. Olimme liikkeellä myöhään iltapäivällä, ja a...

Kun jumittaa joka paikasta ja olo on sen takia sumea, on hyvä, että elämässä tapahtuu paljon hyvääkin. Parasta eilen oli saada Naakka kotiin isovanhemmilta. Hän vietti siellä pari yötä. Aika oli sujunut hyvin ja ne yötkin onneksi. Rva oli maanantain ihan itsekseen, kun puolisokin lähti työmatkalle. Naakkaa tuli ikävä, vaikka harvinainen vapaa-aika olikin tervetullutta. Maanantai-iltapäivällä minulle tuli vieraaksi ystäväni, jolla on sama vamma kuin minulla. Hän olikin meillä viitisen tuntia, ja sen aikana ehdimme käydä läpi vaikka mitä asioita. Asioiden läpikäyminen sujui jopa niin hyvin, että kun innostuin selvittämään ystävälleni akvaariomme erikoisuuksia, havahduimme uskomattomaan käryyn, joka oli vallannut koko asunnon. Olin mielestäni laittanut hellanlevyn kiinni, kun lähdin pois keittiöstä. En ollut, vaan laitoin viereisen levyn ykköselle...on ihan minun tapaistani, että aluksi emännöintini kuten tämä kokkaus sujuu mallikelpoisesti. Sitten ollaan lähes tulipalon keskellä (...

Rva:lla ja puolisolla oli tiistaina Naakan vanhempainilta. Naakka on päiväkodissa pientenryhmässä, jossa on 12 lasta. Naakan päiväkotielämä on sujunut oikein hyvin, hän on ollut päivähoidossa nyt vuoden ajan. Vanhempainillassa on mukava käydä. Paikalla oli tällä kertaa vain yksi Naakan ryhmän hoitaja sairaustapausten vuoksi. Hän puhui pienten ryhmän toimista ja tavoitteista todella kauniisti. Hän kertoi, että suuri osa ajasta pienten kanssa kuluu perushoitoon. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä ruokailun, pukemisten, riisumisten ja pottailujen aikana lapseen ollaan kontaktissa, hän voi välillä istua sylissä, jutellaan ja lapsi saa harjoitella toimimaan itsenäisesti. Hän sanoi, että lapsen itseluottamus kasvaa, kun lapseen luotetaan. Tuo kaunis lause jäi mieleen ja tukee ajatuksena nyt myös omaa vanhemmuuttamme. Vanhempainillassa keskusteltiin myös tulevista päivähoitoon kohdistuvista leikkauksista. Kun vanhemmilla on ja tulee varmasti olemaan yhä enemmän työttömyysjaksoja...

Rva inspiroitui muiden teksteistä ja alkoi itsekin pohtia, mitä ajatuksia oma vamma itsessä herättää. Heti alkuun rva myöntää, ettei jatkuvasti jaksa kohdata vammaansa (kuten pelkoja pitäisi), vaan keksii mielummin muuta ajateltavaa. Silti sitä vammaa ajattelee ja on pakkokin ajatella. Yleisimmät ajatukset liittyvät kipuun. Ne ovat negatiivisia tunteita, jotka heräävät, kun jotakin paikkaa särkee koko ajan. Huimaus tulee hyvänä kakkosena - sekin aiheuttaa negatiivisen tunteen ja myös ahdistavan. Huimaus oli niin voimakasta ensimmäiset vuodet, että siitä on jäänyt trauma. Seuraavaksi ajatelluimmat ajatukset ovatkin kauaskantoisempia. Kun tilanne on vaikea, on keksittävä selviytymisstrategia. Miten tänään toimin erinäisten asioiden kanssa? Uskallanko harrastaa liikuntaa? Nyt pitäisi päästä hierontaan, mutta sitä ei edes ole tilattu... Usein jännitän myös tulevia menoja, työtilanteita ja juhlia esimerkiksi. Se on aika rasittavaa, mutta osaisiko joku tosiaan ottaa rennosti, jos o...

Rva kävi eilen kaupungilla. Uskomatonta, miten muutto neljän kilometrin päähän kaupungin keskustasta vaikuttaa. Silloin tulee jo sanotuksi, että "kävin kaupungilla". Valitsin keskiviikon, kun tiistaina oli lakko, eikä ratikka kulkenut. Juna olisi kyllä kulkenut, mutta päätin säästää askelia, sattuneesta syystä. TE-toimiston kuntoutuspuoli sijaitsee sellaisessa paikassa, jonne on vähän hankala kulkea suoraan julkisilla. Viime päivinä julkistenkin tärinä on haitannut, kun niska on temppuillut tavallista enemmän. Kävelyä tuli siis joka tapauksessa. Kun pääsin paikalle, niin eikö se julmetun toimisto ollut juuri tänään kiinni! Kävelin sitten pois hoitamaan muita asioita työkokeilupaperit edelleen laukussa. Päätin olla hermostumatta. Kävin ostamassa mittasuhteitaan viime aikoina muuttaneelle Naakalle pidempilahkeisia ja -hihaisia vaatteita ja kirjakaupasta uuden valokuvakansion. Puolessa tunnissa olin aivan puhki. Hetken kuluttua seurasi onneksi jotakin todella mukavaa! ...

Tämä viikko onkin melkein "lomaviikko". Oikeasti hra on töissä ja tekee pitkää päivää, Naakan kanssa päivät kestävät muutenkin kellon ympäri. Kuitenkin, rva:lla on tänään hieronta, huomenna ihonhoito ja meikkineuvonta (voitin sen salilla arvonnassa, en muista olleeni näin onnekas) ja torstaina fyssari Ortonissa. Saa nähdä, miten ehostunut rva:n hipiä ja muukin kroppa tällaisen viikon loputtua on! Nyt kesän aikana on käynyt erittäin selväksi, että säännöllistä hierontaa tarvitaan edelleenkin. En millään onnistu saamaan lihaksiani vetreiksi omatoimisesti, niska, hartiat ja yläselkä jumittavat ilman hierontaa oikein toden teolla. Eilen laitoin salilla pyörimään venyttelyvideon, ja tein (olin siis yksin koko jumppasalissa) puolen tunnin rauhallisen venyttelyn. Toivottavasti joku paikka vetreytyi...Minulla on sellainen kokemus, että saan omatoimisesti venyteltyä kaiken vyötäröstä alaspäin, mutta yläosastoon on edelleen melkein mahdoton vaikuttaa. Sellaisesta asiasta olen...

Rva kävi tänään Ortonissa hoidattamassa itseään, kulunut viikko onkin ollut yhtä tuskaa niskan ja yläselän kanssa. Harjoituksia rva on tehnyt, mutta ne vain lakkasivat tehoamasta ja lihas toisensa jälkeen jumittui. Kun tämä kierre lähtee liikkeelle, rva ei voi oikein tehdä muuta kuin odottaa sitä fyssaria. Fyssari sai raksautettua kaksi kolmesta ongelmakohdasta auki, nyt olo on paljon helpompi kuin aiemmin. Jotakin edistystä on sentään tapahtunut - rva sai vaihdettua keltaisen, kevyimmän vastuksen kumpparin punaiseen, seuraavaan vastukseen! Mutta sitä ennen...suoraan sanottuna, Naakan nostelu ja kuskaaminen ja lopulta jopa hoito ovat ottaneet ihan uskomattomasti voimille näiden kipujen kanssa. Rva on lopulta lakannut ajattelemasta ja yrittänyt keskittyä muuhun. Nyt oli kyllä ihan viimeinen hetki päästä fyssarille...lieneekö kipujen vai minkä takia, mutta tämä aamuna lensi laatta heti kättelyssä. Kun niska menee oikein huonoksi, on sellainen jatkuva kuvotus. Onneksi olo helpottui...

Kun aiemmin perusterve ihminen vammautuu, voi moni elämän osa-alue muuttua. Muutoksia (niiden varsinaisten oireiden lisäksi) tulee usein niin paljon ja kirjaimellisesti kertarysäyksellä, että sulattelemista riittää useiksi vuosiksi. Yksin sulattelu ei tietenkään riitä, sillä tekemistä on paljon. Esimerkiksi kuntoutuksen ja raha-asioiden järjestämistä voi lievimmilläänkin verrata viheliäiseen ryteikköön, hyvin usein se on pikemminkin upottava suo. Yllättäen ja pyytämättä kuvioihin astuu taktikointi. Rva on pohtinut mm. tällaisia asioita (ja toki paljon muutakin, mutta erityisesti näitä: - Millä taktiikalla saisin lääkärin puolelleni, jotta hän suostuisi lähettämään minut fysioterapiaan? - Millä taktiikalla pääsisin erikoissairaanhoidon piiriin, jotta kaikkea ei tarvitsisi maksaa itse? - Millä taktiikalla saisin itselleni perustoimeentulon, jolla voisin mm. kuntouttaa itseäni? - Miten puhun vammastani työelämässä, jotta vammani ei estäisi työn saamista tulevaisuudessa? Ka...

Isien osallistuminen lastenhoitoon tuntuu olevan nykypäivän kestopuheenaihe. Isien vanhempainvapaa (ja sitä kautta äitien työssäkäynti) ja sen sellaiset aiheet herättävät keskustelua, joka välillä voimistuu suoranaiseksi vihapuheeksi. Usein se keskustelun "punainen lanka" on kadoksissa jo ennen kuin itse keskustelussa on päästy puusta pitkälle. Mitäpä rva tästä ajattelee, kun sattuu muodostamaan puolisonsa ja tyttärensä (ja yhden jos toisenkin eläväisen) kanssa perheen, jonka yksi jäsen, kukapa muu kuin hän itse, on liikuntarajoitteinen. Ihan ensiksi täytynee diplomaattisesti todeta, että perheitä ja elämäntapoja on monenlaisia, ja rva ottaa kirjoituksessaan vastuun ihan vain omasta näkökulmastaan. Rva ajattelee asiasta näin, ja joku toinen sitten ihan toisella tavalla. Mitä lapsenhoitoon tulee, meillä molemmat osallistuvat, omien vahvuuksiensa mukaan. Täällä ei ole sellaista tahoa, joka kyselisi sen paremmin minulta kuin mieheltänikään, haluammeko tarttua johonkin as...

Tulinpa tässä pohtineeksi tätä elämää whiplash-oireyhtymän kanssa. Kirjoitukseni täällä blogissa ovat suureksi osaksi päiväkirjamaisia ja kertovat enimmäkseen elämästämme muuten ja päivittäisestä olotilastani sen lisäksi. Nyt (Naakka meni juuri päiväunille) ajattelin vähän koota yhteen tilanteen haasteita ja toisaalta myös etuja, sillä niitäkin on. Aloitetaanpa haasteista . Whiplash-oireiset jakavat monia oireita ja ongelmia, mutta jokaisen oireisto on samalla myös oma, uniikki kokonaisuutensa. Joillakin korostuvat toiset, joillakin taas toiset oireet. Tässä on lista rva:n nykyisiä haasteita. - Huimaus vaivaa edelleen rva:ta, erityisesti paikoissa, joissa on paljon ihmisvilinää, värejä, valoja ja ääniä - siis liikaa aistiärsykkeitä. Huimausoire ilmenee aina kera jäytävän niska- ja yläselkäkivun. - Kivut ovat rasittavia - nyt tuntuvat olevan vuorossa (tavallisten niska ja selkäkipujen lisäksi) kivut nivelissä, erityisesti ranteissa ja nilkoissa. Rva ei ole oikein keksinyt, millä ...

Tänään oli hyvä päivä, joka rva:n kohdalla tarkoittaa tietysti sitä, että huimausta ei esiintynyt juuri nimeksikään. Se vasta onkin harvinaista - ei sitä satu edes joka viikko! Kävin tänään ihan itse (ratikalla) hierojalla. Kun sairastaa monta vuotta, osaa näitä "helppoja" päiviä arvostaa. Helppo päivä tarkoittaa minun kohdallani päivää, jolloin whiplash-oireet pysyvät lievinä koko päivän (eivätkä ne ole myöskään yöllä pitäneet hereillä). Helppo päivä ei ole oireeton, koska sellaisia ei ole. Tänään särky on kuitenkin ollut suhteellisen lievää, joten olen ollut paljon pirteämpi kuin tavallisesti. Tällaisina päivinä tulee myös helposti ajatelleeksi, että millaista elämä olisikaan, jos voisi aina elää näin...siis istua ratikassa 20 minuuttia ilman ongelmia ja palata kotiin kaupungilta ilman huimausta. En olisi todellakaan, siis todellakaan osannut ennen ajatella, miten hienoa se oikeasti on. Rva ehti tänään katsella vähän telkkariakin. Se, mikä ohjelma oli kyseessä, jäi vä...

Rva tapasi eilen erään oikein mukavan ihmisen - Orton-jaksolta tietysti! Oli kyllä mukava piipahtaa kahvilassa, vaihtaa kuulumisia ja keskustella muuten vaan. Sen jälkeen oli tietysti pakko käydä pikaisilla vaateostoksilla. Vertais-ihmisen kanssa puhuimme muun muassa univaikeuksista. Rva:llahan niitä on ilman vammaakin, mutta varsinkin viime aikoina hermokivut selässä (ne säteilevät jalkoihin asti) ovat vaikeuttaneet nukkumista. Ärsyttävä seikka on myös, että sängyssä lukeminen on alkanut olla hankalaa olkapääkipujen takia. Rva kumminkin tykkää lukea ennen nukkumaanmenoa, sillä se rauhoittaa ja vie ajatukset pois päivän tapahtumista. Ei ole kovin kiva tunne, kun väsyttää (ja lapsikin nukkuu) ja on pakko olla hereillä, koska särkee. Usein rva:n särky on ns. leposärkyä, joka alkaa kunnolla tuntua vasta, kun rva siirtyy makuuasentoon ja yrittää rentoutua. Kun on elämää rajoittava vamma, on lepo yöllä (ja olisi päivälläkin) todella tarpeen. Kun nukkuu kivun takia huonosti, seuraava...

Eilinen oli monenlaisten tapahtumien päivä. Nyt on pakko aloittaa ikävästä, huimauksesta. Se iski, kun otin tytön rintareppuun ja kipaisin hakemassa erään ystäväni (ihanaa, vertaistuki-ihmisen) kaupungilta meille. Kävin eilen hierojalla. Se avaa niskaa, mutta ilmeisesti myös sekoittaa niskan hermoston toimintaa siten, että seuraavat pari päivää ovat usein aika hankalia. Silloin pahoinvointikohtausten riski on suurempi kuin muina päivinä. No, istuin koneella sitä ennen vähän pidemmän aikaa. Sitten lähdin lonksuttelemaan sandaaleissa kaupungille, vauva repussa. Kävi oikein klassisesti. Jäin hetkeksi katselemaan "alaspäin" kirjakaupan näyteikkunaa. Kun nostin katseeni ja olin jatkamassa matkaa, huimaus iski. Ensiksi tulee kihelmöivä tunne niskaan, sitten en saa enää silmilläni kiintopistettä ympäristöstä. Ympäristö oli mahdollisimman hankala; väkeä täynnä oleva ostoskeskus. Parilla suunnalla oli rullaportaat, kauppojen näyteikkunat olivat värikkäitä ja ihmisiä kulki joka...

Voi, miten kipeänä tuo niska on viime päivinä ollut! Huimaus/pahoinvointikohtauksia tuli erityisesti eilen ja toissapäivänä, tänään emme ole päässeet vielä sillä tavalla liikkeelle, että niitä ilmenisi (tai sitten ei ilmene lainkaan, mikä on tietysti toivottavaa). Perjantaina koin mukavia hetkiä, kun eräs Ortonissa tapaamani nuori nainen ilmoitti olevansa kaupungissa. Onneksi sain puolison kotiin töistä vauvaa vahtimaan ja pääsin itse pariksi tunniksi kahvittelemaan. Kahvilassa käydyt keskustelut olivat Rva:n mielestä todella vapauttavia! Kerrankin ei tarvinnut olla yksin se outolintu, joka joutuu nousemaan välillä seisomaan, jaloittelemaan tai joutuu vaihtamaan paikkaa keskustelukumppanin kanssa, jotta toinenkin puoli kropasta aktivoituisi ja toinen saisi levätä... Keskustelu vertaistuen kanssa on jotakin sanoinkuvaamattoman hienoa. Sairaudet eivät ole hienoja, mutta ymmärtäväinen keskustelukumppani todellakin on. Siis sellainen, jolla on asioista omakohtaista kokemusta. Kiitoks...

Niinä vuosina, kun totuttelin niskavammaan (totuttelen kai vieläkin), jouduin totuttelemaan paljon hitaampaan ja paikallaan pysyvämpään elämänrytmiin kuin mihin olin tottunut. Kulkeminen väheni ja loppui oikeastaan alkuun melkein kokonaan, työnhaut yms. loppuivat ja kodista tuli paikka, jossa vietin eniten aikaa. kotonakin elin pitkät ajat lähinnä vuoteessa ja kuljin seinistä kiinni pidellen. Tätä on outoa kirjoittaa nyt, kun olo on kumminkin vuosien aikana helpottanut sen verran, ettei tuollaisia päiviä tule kovin usein. Huonoja päiviä tulee, mutta ei onneksi noin huonoja. Miten asiat ovat muuttuneet? No, vietän edelleen eniten aikaa kotona ja tässä kilometrin säteellä kotoa. Tosin, pienen vauvan kanssa taitaisin tehdä niin muutenkin. Suureksi osaksi viihdyn täällä ihan hyvin. Tosin eilinen sadepäivä, jolloin ei päässyt oikein mihinkään (siis vauvan kanssa), raastoi jo hermoja. Omaksuin noin neljässä vuodessa varsin verkkaisen rytmin...kunnes meidän vauva päätti ponkaista itsens...

Olipas varsinainen stressiviikko - onneksi viikonloppuna on luvassa rauhoittumista! Maanantaina tapasin "omaa" fyssaria ja sain sovittua kuntoutukseni jatkosta. Tapaaminen sujui onneksi ihan hyvin - sitä ennen sain paniikkikohtauksen bussissa (meinasin oikeasti hypätä ulos ja juosta takaisin kotiin). Näin koville nämä asioiden selvittämiset voivat ottaa. Keskiviikkona oli vuorossa neuvola. Sitäkin stressasin, mutta sekin meni ihan hyvin. Kyselin, olisiko heillä esitteitä tai mitään tietoa aiheesta "liikuntavammainen vanhempi". Ei ollut. Arvasinkin jo, mutta päätin kumminkin kysyä. Hän lupasi vielä selvittää. Torstaina vesijumppa jäi välistä, kun neuvolassa käteeni tuikattiin influenssapiikki. Tulin siitä vähän kipeäksi, ja kun hierontaankaan en päässyt, niin jätin uimisen välistä. Stressasin sitten sitä, että jos jätän yhdenkin kerran välistä, alanko pelätä niskani puolesta ja harrastus jää pois. No en varmaan, pystyin tänään järkeilemään. Sitten tiistaihin......

Tämä viikko on alkanut hauskoissa merkeissä, kun meille on isäntäväkensä loman ajaksi muuttanut pieni koirakaveri, chihuahua-venäjäntoyterrieri Juudas! Juudas ansaitsee oman kirjoituksensa kuvineen, joten seuraavaksi muihin asioihin. Olen tässä viime viikot totutellut uuteen niskatreeniini, jonka Ortonista sain. Olen mielestäni onnistunut oikein kivasti, sillä treeni ei ole jäänyt välistä kuin parina päivänä. Säännöllisyys harjoitteiden suhteen ei ole parhaita puoliani,  joten tämä alkuvaihe on mennyt yli odotusten. Osa liikkeistä on niskan syvien lihasten treeniä - minullahan ne ovat onnettomuuden jäljiltä edelleen hyvin heikot, erityisesti vasemmalta puolelta. Itse liikkeet ovat hyvin rauhallisia (esim. laitetaan kämmen/kaksi sormea vuorotellen eri kohtiin päätä ja painetaan päätä ja niskaa hieman kämmentä vasten. Liikkeiden suurin haaste ei ole se, että ne olisivat raskaita. Vaikeinta näin aluksi on oppia tekemään liikkeet hallitusti ja rauhallisesti. Jos tekee liian voima...

Palauduin juuri äsken ensimmäisestä kuntoutuspäivästä. Päivä oli pitkä, tiivistahtinen ja raskaskin, suoraan sanottuna kunto meinasi loppua jo alussa, lomakkeita täyttäessä. Ei se pöydän ääressä työskentely kerta kaikkiaan onnistu! Mainio juttu oli, että muutama kohtalotoverikin löytyi. Vamma ei ole mainio, mutta on hienoa ja terapeuttista nähdä kaltaisiaan livenä. Päivään mahtui monenlaista. Aamusella kierrettiin varsin sokkeloista taloa - miten jossain voikin olla eri siipiä A:sta G:hen ja vielä useassa eri kerroksessa! Sitten minulla oli fysioterapeutin tapaaminen. Niskavamman lisäksi minulla on kuulemma (en kuullut näistä ensimmäistä kertaa) erilaisia selkärangan vikoja vinosta lantiosta, liikkumattomasta lannerangasta ja yhdestä erityisen yliliikkuvasta alaselän kohdasta aina yläselän skolioosiin, oikoryhtiin sekä sinne yläniskan retkahdusvammaan asti, huh! Fysioterapeutilta löysin tieni parin eksymisen jälkeen ruokalaan, jossa oli onneksi varsin selkeä noutopöytä. Ruokail...