Juoksutauolla, mutta kiireisenä

Jopas se onkin kiirettä pitänyt, ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Eräs syy kirjoittamattomuuteen on ollut Ifolor-kirja lasten vuodesta 2018. Työtunteja kului loka- ja marraskuun aikana lukemattomia, mutta eilen sain viimein painettua lähetysnappia - siitä tuli hieno.

Minähän olen aiemmin ollut innokas valokuvien kanssa - meillä on paperikuvat kansioissa ties kuinka monelta vuodelta - olen tallentanut kuvia lukioajastani saakka.

Siihenhän se sitten loppui, vuoteen 2012, kuin seinään. Naakka syntyi sitten keväällä 2013 :D Siihen loppuivat myös mm. koru- ja korttiaskarteluni. Toisin sanoen, luovuuteni kukka kuihtui ajanpuutteeseen.

Töissä tästä olikin lounaspöydässä keskustelua. Aika monella kuva-asiat ovat stopanneet juurikin lasten syntymään. Esikoisesta teetetään vielä helposti taulu seinälle sekä kuvakollaaseja, kuopuksesta ei sitten enää.

Luotan kuitenkin, että lapseni ymmärtävät. Ehkäpä tämä häiritsee tällä hetkellä eniten minua itseäni.

Viime sunnuntaina kävin juoksulenkillä alkutalven säässä. Sen jälkeen olenkin sitten ollut pienessä flunssassa ja yskässä, ja pitänyt juoksusta taukoa. Yleensäkin olen nykyään tosi varovainen infektioiden aikana, sillä en halua infektioastman puhkeavan.

Jos niin käy, se tietää parin kuukauden yskää ja puuskutusta eikä edes ripeää kävelyvauhtia (sekä avaavaa lääkettä ja kortisonia). Infektioastma siis puhkeaa itselläni joko kovan hengitystieinfektion seurauksena tai esimerkiksi, jos ei pienessä flunssassa ota tarpeeksi rauhallisesti.

Lapset ovat onneksi olleet tällä viikolla terveitä, ja elämä on siinä suhteessa helpompaa kuin viime viikolla. Tänä viikonloppuna rva perheineen siirtyy pienelle matkalle, josta kerron lisää, kun kirjoitan seuraavan kerran. Toivottavasti tauosta ei tule nyt niin pitkä kuin tällä kerralla.

PS: Naakalta lähti toinenkin hammas - nyt on alhaalla isompi tyhjä aukko.

PPS: Esiinnyn ensi viikolla musikaalissa! Huvittavaa sinänsä, olin lauloin viimeksi omia lapsia suuremmalle yleisölle 14-vuotiaana eli kasiluokalla.

PPPS: Ifolor-kirjalla lahjotaan isovanhempia ja esimerkiksi rva:ta itseään...odotan innoissani, että saapuvat postissa.

PPPPS: Kuvassa oli paistavinaan aurinko, mutta hämärää on - marraskuu!

Touhin yskä

Tämä viikko onkin ollut hieman rasittava - Touhi on ollut kipeänä. Hänen kurkkunsa tuli kipeäksi ja kuume alkoi nousta jo sunnuntai-iltana. Oikeastaan kipu iski jo sunnuntain vastaisena yönä, jolloin Touhi oli itkuinen ja heräsi monta kertaa.

Maanantaina minä olin Touhin kanssa kotona, poissa töistä. Tiistaina exä oli molempien lasten kanssa kotona. Tiistai-iltana Touhi pääsi testaamaan uuden lastensairaalan päivystystä, kun kurkku meni niin tukkoon, ettemme uskaltaneet olla pelkän kotihoidon varassa.

Sairaalalta Touhi palasi tehostetusti avaavaa lääkettä saaneena, puoli kymmenen aikaan illalla, kuumeisena ja rättiväsyneenä. Adrenaliinia ei tarvittu tällä kertaa, avaava lääke riitti. Yö oli rikkonainen, yskäkohtauksista selvittiin avaavan lääkkeen kanssa.

Eilen olin kyllä töissä umpiväsynyt. Ilta meni Touhia hoitaessa, exä vei Naakan balettiin ja minä hain. Illalla Touhille nousi taas yli 39 asteen kuume, ja yöllä käytiin parvekkeella hengittämässä raitista ilmaa, joka astmalääkkeen kanssa avasi taas kurkkua.

Tänään minä olen kotona Touhin kanssa, ja lasten ukki hakee Naakan päivähoidosta. En tunne itseäni edelleenkään kovin pirteäksi, mutta tilanne on vähän parempi kuin eilen. Touhin yskä näyttää hieman helpottuneen, ja kykenimme käymään jopa lähikaupassa ;)

Huomennakaan Touhi ei ole päiväkotikunnossa, ja exä puolestaan on työmatkalla (toivon tosissaan, ettei sairaalareissua tule tähän väliin). Minun täytyy lähteä seitsemän aikaan töihin, joten en pääse myöskään viemään Naakkaa päiväkotiin.

Pelastajiksi tulevat tällä kertaa lasten molemmat isoisät, joista toinen vahtii lapsia aamupäivän, toinen iltapäivän, siihen saakka kun itse tulen kotiin töistä. Toivon todella, että ensi yö on jo rauhallisempi ja Touhi alkaa parantua.

Näin se viikko mennä hujahtaa, käytännössä tällä viikolla ei ole ollut minkäänlaista mahdollisuutta hengähtää itse - saati sitten noudattaa normaalia päivärytmiä. Luulisi kuitenkin, että ensi viikko olisi jo iisimpi.

Viikonloppuna minun on tarkoitus lepäillä ja käydä liikkumassa jossakin. Luultavasti ohjelmaan kuuluu myös jouluostoksia, mutta ainakaan tällä hetkellä en jaksa edes ajatella asiaa tarkemmin. Luultavasti piristyn kuitenkin vielä.

PS. Kun mikään muu ruoka ei mennyt, lihapullat, perunamuusi ja ketsuppi maistuivat =)

Fazer, metsä ja ratajuoksu

Lauantaihin asti on nyt päästy. Täytyy sanoa, että olin työviikon loppuun mennessä hemmetin väsynyt. Väsymys ei ollut v*tutusta, ei ollenkaan. Olin fyysisesti puhki, ja henkisesti olo oli lähinnä raukea.

Olikin luojan lykky, että työviikkoni viimeinen parituntinen kului Fazerin tehtaalla, tarkemmin sanottuna vierailukeskuksessa. Paikka oli minulle uusi, siellä oli näyttely, tehtaanmyymälä sekä kahvila.

Näyttelyosuus oli opastettu kierros. Mieleeni jäivät parhaiten kasvihuone, jossa kasvoi eksoottisia kasveja, kuten banaani, kahvi, kaakao, chili jne...Kierroksen lopussa taas oli huone, jossa sai noin 15 minuutin ajan syödä vapaasti karkkia.

Muut osuudet kuten video, jossa Fazerista kerrottiin, olivat minun makuuni ehkä vähän turhan...imeliä. Olisin kaivannut, että varsinaisesta tuotannosta olisi kerrottu enemmän (maisteluhuoneessa oli kyllä "kurkistuspalloja", joista näkyi vähän) ja konsernista ehkäpä hieman tiivistetymmin.

Ostin tehtaanmyymälästä Omar- ja mustikkatryffelikonvehteja sekä levyn suklaata, jossa oli suolaisia toffeekrokantteja. Nyt suklaasta on oman porukan & muutaman vierailijan avustuksella syöty valtaosa :D

Tähän päivään on kuulunut vähemmän karkkia. Olin hyvin onnellinen, kun lapset nukkuivat klo 8.30. asti. Herätessä tuntui heti ihmismäisemmältä kuin moneen päivään. Söimme hyvin verkkaisen aamupalan. 

Sen jälkeen siirryimme ulos pienelle metsäkävelylle. Touhi on kyllä siinä mielessä hyvin erilainen lapsi kuin Naakka, että hän ei tunnu edes huomaavan alle 50 senttimetrin korkuisia esteitä maastossa. Naakka sen sijaan on vasta nyt alkanut sietää vähän hankalampaa maastoa kuten metsää.

Molemmat bongasivat useita sieniä, ja Naakka oikein kiinnostui etsimään puunrungoista lahottajasieniä, kun olin selittänyt hänelle, mitä ne ovat. Metsäilyn jälkeen siirryimme vähäksi aikaa leikkipuistoon, mistä ei valitettavasti löytynyt tällä kertaa leikkikaveria.

Ilokseni ja ihmetyksekseni kävin itse tänään juoksemassa radalla. Nyt se 2400 metriä meni ihan mukavasti, ilman pahempia hengästymisiä. Olen tainnut tykästyä ratajuoksuun, lenkkipolku ei edelleenkään houkuttele yhtään.

Pakko sanoa myös, että niskani ei ole ihan samaa mieltä kanssani - yleensä aina kun tykkään jostakin liikunnasta, niin se on melkein varmaa, ettei niska tykkää siitä. Siksi en edes haaveile päivittäisistä lenkeistä - 1-2 kertaa viikossa on ihan riittävä määrä.

Tällä viikolla niska on myös ollut vaihteeksi tosi kipeänä. Torstain hieronta oli yhtä hammasten kiristystä, kun kaulajänteiden aluetta yritettiin avata. Vähän helpompi olo siitä tuli, mutta ei se mitään herkkua ollut.

PS. Viime tekstissä mainitsemani oma onnistuminen oli eräs julkaisu verkkomaailmassa, siis ei tämä blogi :D Minä ja toinen kirjoittaja julkaisimme  verkkokirjan - onnea meille! 

PPS. Jouluvalmistelut etenevät hiljalleen - lapsille on jo useampi lahja ja suklaakalenterit. Joulukortit ovat todellakin nollapisteessä, mutta Ifolor-kirja lasteni vuodesta 2018 on onneksi hyvässä vaiheessa.

PPPS. Voisi melkein sanoa, etten normaalisti syö juuri yhtään karkkia - siksi tämä loppuviikko on ollut varsin poikkeuksellinen. Suklaa näköjään maistuu, kun sitä on tarjolla, mutta en ole luonteeltani yhtään napostelija enkä osta juuri koskaan karkkia kotiin. Pidän kuitenkin poikkeuksia normaalitavoistani elämää piristävinä tekoina.

Uutisviikko

Tämä viikko on mennyt kuin lennossa. Jotenkin viime päiviä kuvat uutiset. Tarkemmin sanonnuna  olen saanut kaksi huonoa ja kaksi hyvää uutista. Huonoissa on kuolemaa ja sairautta, tosin edellistä ei onneksi ihan lähipiirissä.

Hyvät uutiset taas liittyvät ihan lähipiiriini - onnea hyvän uutisen kertojalle, onnea myös itselleni eräästä toisesta onnistumisesta! Huonojen uutisten kohdalla toivon, että asianosaisten asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla. 

Muutakin viikkoon kuuluu - sain maanantaina kehityskeskustelussa hyvää palautetta - olen kuulemma hoitanut hommani hyvin, ja minuun ollaan tyytyväisiä. Se on kyllä ihanaa kuulla - nyt on ollut taas astetta varmempi olo työtehtävissä. 

Tehtäväni ovat myöskin laajentuneet, ja haastettakin on ollut mukavasti. Periaatteessa olen jo oppinut hoitamaan hommani, käytännössä kaikenlaista pientä uutta tulee usein vastaan. Kohta minulla on edessä ensimmäiset työpaikan pikkujoulut ikinä. 

Tuntuu oikeasti mukavalta, että tämä on viimein, melkein 37-vuotiaana näin. Olen niin iloinen, kun minulla on viimein työ, ja kroppani pystyy sitä tekemään. 

Välillä tulee toki vastaan hetkiä ja tehtäviä, jolloin koen, etten kertakaikkiaan osaa. Onneksi aina voi kysyä, ja nyt jopa vaistonikin kertoo, millä tavalla jossakin tietyssä tilanteessa tulisi toimia. 

Viime viikko oli varsin huippu liikunnan suhteen. Kävin kaksi kertaa juoksemassa, tein videojumpan kotona ja kävin vielä uimassa. Tällä viikolla ei ole ollut ollenkaan niin vauhdikasta. Työtehtäviini ei ole kuulunut mitään kovin liikunnallista, en ole päässyt lastenhoidolta lenkille, ja tähän päivään minun oli pakko ottaa hieroja, jonka jälkeen ei ole hyvä rehkiä.

Kuten näkyy, viikkoni ovat liikkumisen suhteen todella erilaisia. Täytyy myöntää, että olen joskus vähän kade kahden vanhemman perheille, tai siis, onhan minunkin lapsillani kaksi vanhempaa, mutta ei niin usein samaan aikaan paikalla.

Tilanne täytyy kuitenkin hyväksyä - tässä on kyllä sitten joitakin muita hyviä puolia kuten säännölliset lapsivapaat (se joka toinen viikonloppu), jolloin on mahdollisuus suunnitella tekemisiään vapaammin. 

PS. Naakkasella heiluu nyt jo toinen hammas - eka irtosi viime viikolla.

PPS. Touhi pieni käy nyt potalla yhä useammin. Hän iloitsee keksittyään homman idean! 

PPPS. Meillä asuu tällä hetkellä järkyttävä määrä banaanikärpäsiä - populaatio oli muodostunut bioroskikseen, josta se pääsi valloilleen, kun olin vaihtamassa roskiksen...yök sentään!

Ysärihoppari - tanssimuistoja laidasta laitaan

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa.

Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa.

Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat.

Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa.

Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli varsin nuori, luultavasti tuolloin lukiolainen. Hän puolestaan oli varsin kilpailuhenkinen, ja haastetta tuli rutkasti enemmän. Rva oli jo tuolloin luonteeltaan sinnikäs, ja pysyi tahdissa jotakuinkin, kun vain harjoitteli kovasti. Spagaatikin meni tuolloin, ainakin toisinpäin :D

Melko pian opettajasta paljastui myös ikävä puoli - hän alkoi jaotella meitä niin, että parhaan näköiset tytöt saivat koreografioissa näyttävän paikan ja muut, rva mukaan lukien olivat takarivissä tai muuten vain näkymättömissä.

Kerran meinasin päästä tekemään pienen soolon - viime hetkellä opettaja ilmoitti, että ei minua voikaan laittaa siihen kohtaan, kun en kuitenkaan muista askeleita (olin jo näyttänyt osaavani). Paikan sai tyttö, jolla oli pitkä blondi tukka ja räpsyripset. Esityksessä hän mokasi askeleet totaalisesti, että se siitä.

Kaikesta huolimatta olen vuosien varrella seuraillut tanssia (lähinnä youtubesta) jonkin verran. Tykkään edelleen liikkeestä, johon musiikki yhdistyy. Osaan edelleen muutamat jipot, vaikka en ole harrastanutkaan vuosiin tai siis vuosikymmeniin.

Ehkäpä löydän tämän harrastuksen joskus uudelleen - ei minulla sellaista traumaa ole, etten kykenisi vielä joskus osallistumaan tunneille. Juttu vain on ollut taka-alalla todella pitkään. Ehkäpä tällä kirjoituksellani luon "maaperää" sopivammaksi palatakseni lajiin joskus.

Keräsin tähän huvikseni muutaman esimerkin musiikeista, joita meillä oli 1990-luvulla esityksissämme. Näitä on vieläkin hauska kuunnella:

Marraskuuta ja tanssia

Voihan vuodenaika sentään! Aamulla piti ensi töikseen kuivata rillit. Pieni sumumainen sade on tavallaan ihan mukava, rillipäille tosin haasteellinen...kotimatkalla ei satanutkaan enää. Lehdet alkavat olla meidän seudulla jo maassa, mutta ruoho on kirkkaan vihreää.

Rva kävelee osan työmatkastaan, eikä sinänsä kärsi hämärästä/pimeästä vuodenajasta. On ihan kivaa varustautua heijastimin ja katsella millaisia sateenvarjoja ihmisillä on (minulla on vaaleansininen ja aniliinin punainen).

Eilen rva harrasti töissä "sisäliikuntaa", ja tuli juosseeksi parisen kilometriä. Vauhti ei tosin ollut päätä huimaava. Se olikin ensimmäinen kerta, kun rva kokeili ratajuoksua sisätiloissa. Täytyy sanoa, että se oli yllättävän hauskaa.

Joskus täytyisi tosin hankkia sisäliikuntakengät. Tosin, rva on erittäin huono raahaamaan mukanaan yhtään mitään. Siksi keksinkin luovan ratkaisun - jarrusukat! Ne rva hankki tramppahallista varmaan vuosi sitten. Oikeastaan taidankin pitäytyä niissä.

Meillä on vähän ruljanssia baletin joulunäytöksen kanssa (rva ei siis tanssi, vaan Naakka). Hommahan toimii niin, että oppilasnäytös pidetään teatterissa, ja Naakkasemme täytyy myös käydä parina viikonloppuna yhteisharkoissa.

Se tarkoittaa sitä, että pakkaan tytölle eväät ja varusteet mukaan, ja jätän hänet teatterille muutamaksi tunniksi. Esityspäivänä hänet jätetään samaan paikkaan kenraaliharjoituksen ja esityksen ajaksi. Viime vuonna saimme tyttösen takaisin noin klo 21.40 illalla.

Jännitin kyllä tuota viime vuonna, kun Naakka oli vasta 4-vuotias. Homma sujui kuitenkin hänen osaltaan mainiosti, ja pukuhuoneissa & lavalla oli kuulemma älyttömän kivaa. Baletti on varsin itsenäinen harrastus, eli vanhemmat eivät muutenkaan seuraa harjoituksia jne. kuten esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa...

PS. Tavoitteeni on tämän viikon aikana harrastaa ratajuoksua omalla ajalla - se täytyy tosin tehdä jollakin urheilukentällä, sillä sisäliikuntahalliin en varmaankaan päädy.

PPS. Olimme Naakan baletin avoimissa ovissa, ja totesin, että tytsy on kehittynyt ja kasvanut viime vuodesta valtavasti. Harrastamme nyt tätä, ja jos homma ei jatkossa miellytä, niin vaihdetaan johonkin muuhun tai pidetään tauko koko harrastamisesta.

PPPS. Eilen oli hankala päivä niskan kanssa - sain töissä päänsäryn ja kaulalihakset napsahtivat jumiin - kivulias ja huippaava olo helpottivat onneksi päivän edetessä.

Uhkaava tilanne

Rva koki tässä taannoin uhkaavan tilanteen. Rva:lla ei ole mahdollisuutta avata tilannetta tarkemmin, mutta siihen liittyi seuraavanlaisia elementtejä: tilanne alkoi yhtäkkiä, ohjeistus uhkatilanteen vuoksi piti ottaa käytäntöön ja suojautua...

Lisäksi tilanne kesti noin tunnin, jonka aikana ei ollut tietoa, mistä on kyse. Piti vain seisoa paikallaan ja odottaa. Tilanne sisälsi lisäksi poliisin erikoisyksikön (varsin näyttävästi). Kun tilanne oli ohi ja paljastui vääräksi hälytykseksi, päiväjärjestys muuttui normaaliksi.

Täytyy sanoa, että rva:n adrenaliinitaso nousi tilanteen aikana huippulukemiin. Tuli mieleen, loppuuko elämä nyt tähän. Kun tieto siitä, ettei mitään ollut tapahtunut, tuli, tuntui kuin olisi saanut elämänsä takaisin.

Rva totesi myös, että osaa näköjään olla uhkatilanteessa varsin tyyni, vaikka sisäisesti ei ihan siltä tuntunutkaan. Tuli myös koettua käytännössä, että ohjeistukset uhkatilanteiden varalle, mahdolliset ensiapukoulutukset jne. kannattaa kuunnella ja opetella tosissaan. Vaaratilanne voi syntyä äkkiä, ja silloin täytyy osata toimia.

Jokainen reagoi toki tilanteisiin hieman eri tavalla - rva:n kohdalla adrenaliini teki olon ylivireäksi moneksi tunniksi, jonka jälkeen iski tolkuton väsymys. hyvin nukuttu yö korjasi, ja arki jatkui onneksi normaalisti.

Lähipäiviksi tuli kuitenkin unohdettua monet arkiset ärsytyksenkohteet ja keskityttyä olennaiseen sekä kiitollisuuteen elämästä, ihan kaikesta.

Rva on tähänastisessa elämässään todennut, että älyttömiä tilanteita ei (ainakaan yksin) voi täysin estää. Vastaan voi näköjään tulla melkein mitä vain. Tästä kyseisestä tilanteesta selvittiin takaisin arkeen, onneksi.

Koko ajan varuillaan olevaksi ei myöskään voi ryhtyä, koska on vain tämä yksi elämä, ja ainakaan rva ei halua käyttää omaansa pelkäämiseen. Rva ei myöskään halua välittää pelokasta asennetta lapsilleen, vaikka terveellä tavalla on hyväkin joskus pelätä.

Tulipahan koettua - onneksi on tämä tasainen arki.

Lasten vasukeskusteluista

Tiistaina aamupäivällä olin poissa töistä. Silloin pidettiin molempien lasteni vasut päiväkodissa, onneksi peräkkäisinä kellonaikoina. Tämä taisi olla jo Naakan viides vasu, Touhilla vasta ensimmäinen.

Täytyy sanoa, että kaksi tuntia keskustelua lapsistamme aiheutti hieman pyörryttävän olon, ja suu kuivui. Fyysisistä haitoista huolimatta itse keskustelujen sisältö oli antoisa, ja totesin päiväkodin olevan hyvin samoilla linjoilla tyttäreni ja poikani tämänhetkisistä vahvuuksista ja asioista, joita nyt opetellaan.

Naakka, 5v, on kuulemma oikein kiva tyttö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän leikkii ryhmässä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Hän on kiinnostunut vaikka mistä, ja juttelee asioista mielellään, mutta ehkä vähän vähemmän kuin aiempina vuosina.

Naakka lepää päiväunilla, mutta nukkuu harvoin (joskus kuitenkin nukahtaa). Viskarijutut sujuvat hyvin, mikä on hyvä juttu ensi vuonna alkavaa eskaria ajatellen. Iloksemme Naakka on kuulemma oikein haluttu leikkikaveri.

Naakan haasteena on ollut epävarmuus uusia asioita opeteltaessa. Hän on myös tähän asti varmistellut asioita moneen kertaan, vaikka onkin osannut ja tiennyt. Meille selitettiin, että tähän kiinnitetään tänä vuonna Naakan kohdalla huomiota, jotta rohkeus ja usko itseen vahvistuvat.

Touhi, 2, v., on ollut nyt päiväkodissa tasan kolme kuukautta. Hän on vilkas poika, joka juttelee paljon. Hän on myös, ehkä juttelun vuoksi, viimeisiä päiväunille nukahtajia, mutta nukkuu lopulta pitkään.

Musiikkihetkistä Touhi pitää erityisen paljon. Hän osaa jo laulaa pätkiä useista lauluista. Hän on kuulemma myös retkillä varsin sitkeä kävelijä. Potalle Touhi menee muiden kanssa, mutta tuotosta ei ole vielä juurikaan tullut.

Pottaharjoittelu valittiinkin yhdeksi tämän vuoden tavoitteeksi Touhin kohdalla. Toinen opeteltava aihe on, ettei aina saa mitä tahtoo. Uhmaikäinen nuori herra on ilmeisesti nyt kotiutunut päiväkotiin ja pistää vastaan sielläkin, kun sille päälle sattuu.

Hankalia Touhille on myös se, että ulkovaatteet puetaan päälle ja niitä ei riisuta ulkona pois. En nyt muista, oliko Naakalla tällaista, mutta Touhilla sitä esiintyy oikein paljon. Yleisesti ottaen Touhi kuulemma tykkää toimia joukon mukana ja on esimerkiksi syömisessä oikein hyvä (tämä ei ollut meille yllätys.)

Tällaisissa tunnelmissa lasteni vuosi päiväkodissa on käynnistynyt, ja tästä on oikein hyvä jatkaa =)