Rouva Niskanen

Jonkin aikaa sitten lupailin kirjoitella akvaarioni neljästä touhunuoliaisesta, näistä kestävistä ja ystävällisistä kotilonsyöjistä. Kesäkuun alussa tapahtui kuitenkin niin, että neljästä nuoliaisesta kolme kuoli yhtäkkiä, yhden viikon aikana. Sen seurauksena kotiloiden määrä nousi pilviin. En tunnistanut sairautta. Kalat vain alkoivat kyhjöttää paikallaan "kuihtuivat" pois yksi toisensa jälkeen. Harmistus oli iso, sillä touhut ovat olleet todella mukavia kaloja. Ne ovat olleet eloisia ja rohkeita ja vieläpä ystävällisiä muille kaloille. Kuvassa näkyy yksi touhunuoliainen vasemmalla (oikealla partamonni ja hänen yläpuolellaan kirsikkabarbiuros). Muita kuvia minulla ei touhuista olekaan - he kun ovat varsin vikkeliä ja meneväisiä ja siksi vähän hankalia kuvata. Touhunuoliaiset tulivat meille kauhian kotilo-ongelman vuoksi. En halunnut käyttää minkäänlaisia torjunta-aineita, ja Helsingin akvaariokeskuksesta suosittelivat touhunuoliaisia, jotka syövät kotilonpoikaset. N

Nyt, kun fysioterapia on kesätauolla (käyn luultavasti vielä pari kertaa alkusyksystä), on rankani ja lihasteni vetreyttäminen kokonaan omalla vastuullani. Uusia liikkeitä käytiin kevään aikana läpi valtavasti, liikkuvuutta ja voimaa yläniskasta lantioon asti. Liikkeiden harjoittelu on vienyt paljon aikaa, mutta on onneksi ollut ihan hauskaa. Niskaa kuntoutan syvien niskalihasten harjoituksilla - retkahdusvammaisena minun pitäisi Ortonin fysiatrin mukaan hankkia paljon parempi niskan lihaksisto kuin ihmisten keskimäärin. Muu harjoittelu on tällä hetkellä liikkuvuuden lisäämistä yläselkään. Olen todennäköisesti täällä jo aiemmin kertonut, että onnettomuuden yhteydessä koko yläselkäni jämähti jumiin, josta en ole sitä edelleenkään kyennyt kunnolla avaamaan - myöhemmin kuulin, että tällainen on ihan normaalia tämän vamman yhteydessä. Yläselän liikkuvuusharjoitukset teen melkein joka päivä - niihin liittyy monenlaista kääntelyä ja vääntelyä. Kipua pitäisi varoa ja kaikkea muuta riuht

Per heyksikkömme juhannus kului varsin eläimellisissä tunnelmissa Farmarin luona, jonne lähdimme perjantaina ja tulimme takaisin sunnuntaina. Menomatkalla (kolmisen tuntia) niska hieman väsyi, ja se taas aiheutti huonovointisia hetkiä osaksi perjantai-iltaa. Pysähdyimme toki matkalla syömään, ja se onneksi sujui ihan hyvin. Perille pääsimme noin kuuden aikoihin. Kampesin itseni (puutuneet jalat voi kai laskea osaksi itseä, vaikka ne eivät miltään tunnu) ulos autosta, ja olipas mukavaa hengittää kesäistä ruohon ja puunlehtien tuoksua!   Jos hyppää muutaman vaiheen ohi, niin pian seurasimme jo juhannuskokkoa, joka olikin varsin komea. Vähän jännitti, että pysyykös se tuli rajatulla alueella, mutta eihän se kastellulla niityllä mihinkään levinnyt.  Viikonlopun aikana kerkesimme nauttia muun muassa kissojen ja koirien läheisyydestä, minipossujen ulkoiluttamisesta,  kanalassa tepastelemisesta, kasvimaan kitkemisestä ja  matofarmin hoitamisesta (jauhomadot ovat makoisaa ruokaa

Olen viime aikoina miettinyt paljon, millaisia töitä alan tulevaisuudessa tehdä. Viime vuodet ovat menneet aikalailla kipujen, huimauksen, byrokratian ja sen sellaisen parissa. Päivittäinen energia on kulunut "kädestä suuhun" -periaatteen mukaisesti. Tämänhetkinen ajatukseni on, että toimistotyöhön, edes puolipäiväiseen, en näillä näkymin mene. Sitä kapasiteettia, joka niskallani on käytettävissä, en halua istumatyöllä menettää. Tunti tai kaksi silloin tällöin voisi onnistua, mutta viikottaisesti ei. Alani on sellainen, että osa-aikainen etätyö kotoa käsin on onneksi mahdollista. Tämä olisi pohtimistani vaihtoehdoista paras ratkaisu. Tällöin voisin itse säädellä tietokoneella istumista sen mukaan, miten niska kestää. Alaa en halua vaihtaa, kun en ole omaanikaan päässyt juuri kokeilemaan. Sitäpaitsi opiskelu olisi ongelmallista, kun siihen liittyy yleensä luentoja ja harjoitteluja, joihin en välttämättä pystyisi niskan takia osallistumaan. Hmm...mille alalle sitten ryhty

Perjantaina teimme retken Haagan alppiruusutarhaan. En edes ollut tietoinen, että tällainen kohde on olemassa. Paikka on meiltä automatkan (oman tai julkisten) päässä. Me olimme liikkeellä omalla autolla, jonka sai helposti parkkiin aivan alueen viereen. Viimeaikaisten kirjoitusteni perusteella voisi olettaa, että olen vannoutunut kukkaharrastaja. Asia ei todellakaan ole näin. Kukat ovat alkaneet kiinnostaa minua vasta ihan lähiaikoina, enkä tiedä niistä paljon mitään. Kukkien nimetkin tuntuvat jäävän todella huonosti mieleen. Siksi alppiruusutarha onkin minulle mitä sopivin vierailupaikka - kaikki ihailemamme kasvit kun sattuivat mukavasti osumaan yhden "ylänimikkeen" alle.  Kuten yläkuvasta näkyy, tunnelma oli paikoin varsin satumainen. Opin aika nopeasti, että alppiruusu on pääasiassa varjoisan paikan kasvi. Alppiruusutarhassa ruusut oli istutettu harvaan mäntymetsään. Alppiruusu on myös happaman maan kasvi - tämä alue onkin kuulemma entistä suota. Alue

Pikkuinen käänne parempaan suuntaan on säilynyt. Näinä päivinä minulla on ollut aikaa pohtia, miten elää näiden uusien rajojen mukaan. Huimaus on lieventynyt siten, että kävely sujuu helpommin, samaten pysähtyminen kävelyn jälkeen. Myös istuminen ravintolassa (ei liian pitkä sellainen) näyttäisi luonnistuvan vähän paremmin. Olo on siis molempien suhteen hieman vakaampi. Niskajumitus, joka pahenee joka toinen viikko (hieronnan väli on kaksi viikkoa), on sen sijaan ennallaan. Nyt kykenen myös yhä paremmin erottamaan toisistaan niskan jumituksesta ja tuosta hermostoviasta johtuvat huimaukset. Tänään niska on erittäin jumissa, enkä ole saanut tilannetta lievitettyä oikein millään. Lähdin pari tuntia sitten kaupungille, ja olo oli jumituksen takia vähän hutera. Kyllä, minua siis huimasi. Kaupoissa kierrellessäni minulle tuli tuttuja vaikeuksia tarkentaa katsetta sekä huono olo, ja jouduin antamaan periksi n. 15 minuutin kiertelyn jälkeen. Nyt olen kotona, ja olo on edelleen epävakaa

Alkuviikko on ollut hyvin erikoinen - huimaus on pysytellyt melkein kokonaan poissa! En äkkiseltään osaa yhdistää asiantilaa oikein mihinkään, paitsi että minulla oli vyöhyketerapia maanantai-iltana. Vyöhyketerapiaa olen saanut nyt puolen vuoden ajan ilman minkäänlaisia tuloksia. Jos terapia alkaisikin nyt toimia, niin jatkan sitä ehdottomasti! Tunnelmani ovat olleet alkuviikon tavoin varsin erikoiset. Osa minusta haluaa rynnätä tekemään asioita, jotka eivät ole olleet mahdollisia moniin vuosiin. Osa taas haluaa vain levätä ja nukkua. Vastuuntuntoinen osani (joka onkin ajoittain varsin dominoiva) patistaa aloittamaan työsuunnitelmat ja sen sellaisen mitä pikimmiten... Olen kumminkin päättänyt pysyä taannoisessa päätöksessäni pitää kuukausi kesälomaa. Ei ole sanottua, palaako huimaus huomenna tai kymmenen minuutin kuluttua. Todennäköisesti palaa, mutta toivottavasti näitä "välipäiviä" alkaisi tulla edes joskus. En tosiaan uskonut, että esimerkiksi bussilla matkustaminen

Viikonloppu hurahtikin reissussa - sunnuntaina pääsin kuin pääsinkin kukkapenkkiä kitkemään. Kesä on vielä siinä vaiheessa, että nuppuja näkyi kokonaisuudessaan enemmän kuin kukkia. Kyseiseen kukkapenkkiin liittyy eräs vähemmän mukava muisto - meidän Nipsu pääsi kerran sinne karkuun, ja jouduin sen sieltä juoksemaan kiinni. Se suuntasi pionien alle, jossa kieltämättä näyttikin varsin suojaisalta, kun sinne toissapäivänä kurkkasin. Itse pionit olivat vielä nuppuvaiheessa, kuten kuvasta näkyy. Muurahaiset näyttävät viihtyvän pionin kukissa, mutta niistä ei kai ole itse kukalle mitään harmia. Jatkoin kitkemishommia, kunnes nilkat ja sen jälkeen polvet ilmoittivat, etteivät enää jatka yhteistyötä kanssani. Kummipojan synttärit menivät mainiosti. 7-vuotias istui viereen ja pysähtyi hetkeksi juttelemaan, juoksi sitten leikkeihinsä ja palasi pian takaisin. Hän näytti oikein reippaalta ja tyytyväiseltä. Syksyllä alkaa sitten koulu. Oma projektinsa oli kummipojan nuorimman sisaruksen

Tähänastinen työkykyarviojakso on ottanut niin koville, että puhti on aikalailla pois. Oikeastaan koko jakso on tähän mennessä käsittänyt vain sosiaalityöntekijän, neuropsykologin ja neurologin tapaamisen. Sekin on jo työlästä, sillä olen taas jatkossa aikalailla niiden paperien armoilla, jotka minusta seuraavaksi kirjoitetaan. Yhdessä psykoterapeuttini kanssa sovimmekin, että rouva Niskanen yrittää nyt ainakin seuraavan kuukauden ajan keskittyä kesään ja mukaviin asioihin, ja lepuuttaa aivojaan kaikelta muulta. Lupasin ainakin yrittää. Mitähän Niskaska kesään liittyen ajattelisi... Ensiksi tulee mieleen eräs mukava asia - eräässä pienessä paikallislehdessä julkaistiin pieni, kirjoittamani artikkeli. Käytin artikkeliin aikaa ja energiaa, joten on mukava kerrankin nähdä oman työnsä jälki. Tänään on vuorossa vierailu kummipojan luona. Hän on aivan mahtava tyyppi ja on hiljattain täyttänyt seitsemän vuotta! Lahja on tietysti hankittu sillä periaatteella, mistä rva itse mahdollis

Tänään oli työkykyarvioon liittyvä neurologin konsultaatio. Juu-u, en koko tunnin aikana onnistunut luomaan neurologiin sellaista keskusteluyhteyttä, jossa asiani olisi tullut kuulluksi. Joskus neljänkymmenen minuutin kohdalla luovutin ja annoin hänen jatkaa luennointiaan, josta hän näytti kovasti pitävän. Minua tutkivat fysiatrit ovat kuulemma väärässä, kaatumiseni ei ole voinut aiheuttaa retkahdusvammaa ja ne paranevat muutamassa kuukaudessa. Fysioterapiat ym. kuntoutukset ovat minulle täysin tehottomia ja Kela ei tule minua auttamaan (no, jälkimmäisen kannalle alan itsekin kallistua). Hänen mukaansa minun seuraava osoitteeni on jälleen TE-toimisto, jossa minulle keksitään kuulemma "kaikenlaisia juttuja".  TE-toimistostahan ne minut työkykyarvioon lähettivät, kun eivät keksineet niitä juttuja, joita oireideni kanssa olisi mahdollista tehdä... Huh sentään! Yritin toistuvasti viedä keskustelua siihen suuntaan, että mitä minun konkreettisesti tulisi nyt tehdä ihan jo its

Sain Heliltä (Norjalainen päiväkirja) jo jonkin aikaa sitten tällaisen haasteen, jossa oli 11 kysymystä ja 11 lisäkysymystä: 1. Jos et asuisi nykyisessä kodissasi niin missä asuisit? Näin kesäisin on mukava ajatella, että asuisin sellaisessa kodissa, jossa on edes pieni oma piha. 2. Kivoin paikka jossa olet matkustanut? Viime kesänä teimme matkan Pohjois-Karjalaan, Kolin seutuville. Siellä asuimme Nevalan perinnetilalla (www.nevalantila.fi). Tilalla oli paljon ihania, vanhoja rakennuksia ja monta eläintä. Olkoon se tämän hetken kivoin lomapaikka! 3. Onko kodissasi suomalaista designia? Todennäköisesti. Ainakin meillä on Ristomatti Ratian kylpytakki ja muutama mariskooli.... 4. Onko teillä kesäpaikkaa? Vanhemmillani on kesämökki, jossa on oikein kiva viettää aikaa ja puuhastella kaikenlaista. 5. Mihin matkustat seuraavaksi? Toivottavasti Skotlantiin "vanhat linnat ja kummitustalot" - kierrokselle. Todennäköisimmin kuitenkin kesämökille.  6. Ihanin maku?

Käväisin tänä aamuna kirjastossa. Kun en löytänyt sitä, mitä etsin, niin otin sitten kirjoja, joita en ollut etsimässä. Sitten törmäsin erääseen opiskeluaikaiseen puolituttuun, joka oli kirjastossa töissä. Hän istui tiskin takana, ja tervehdimme toisiamme iloisesti. Ainakin minun puoleltani oli iloista tavata - uskon että hänenkin. "Mitä kuuluu" - kysymystenvaihto johti tietysti muutamassa sekunnissa tilanteeseen, jossa en nykyisin oikein tiedä, mitä sanoa. Jos olisin terve ja työelämässä, olisin tietysti kertonut, missä olen töissä ja miten siellä menee. Puolitutulle en oikein osannut kertoa perheestänikään tai meidän lemmikkieläimistä, saati sitten siitä että pidän rommirusinajäätelöstä ja viljelen parvekkeellani jäävuorisalaattia. En jäänyt pohtimaan, vaan kerroin lyhyesti, että minulle sattui onnettomuus, jossa satutin niskani. Nyt toivun onnettomuudesta ja parantelen sitä niskaa. Tämän jälkeen poistuin (luontevalla hetkellä) paikalta. Kotiin kävellessäni sadattelin