lauantai 30. tammikuuta 2021

Jo koettua, lasten (henkiset) ruokarajoitteet

Jo koettua - sarjan kirjoituksia on varsin hauska kirjoittaa :) Huomaan, että monista asioista on Naakan ja Touhin kanssa on jo menty eteenpäin. Pikkulapsihulinassa olo tuntui ainakin minusta varsin pitkälliseltä tarpomiselta, nyt tuntuu monella tapaa sujuvammalta.

Taisin ennen lapsen syntymää lukea innoissani kirjan "Kuinka kasvattaa Bebe", jonka pohjalta päätin, että lapseni ovat kaikkiruokaisia suurin piirtein synnytysosastolta saakka. Itse kirjaa en moiti - olen lukenut sen sittemmin myös uudestaan. Päätöksessäni en ole sen sijaan pysynyt ;) 

Kaksivuotias Naakka lopetti syömisen lähes kokonaan lukuun ottamatta kaupan pinaattilettuja ja banaaneja. Kaikki muu aiheutti joko raivarin, ruokalautasen kaatamisen tai muuta älytöntä. Suhtauduin lopulta ruokahetkiimme väsymyksellä ja inholla, jotka toki yritin peittää.

Kokeilin pieniä paloja, rupattelua, pakottamista ja ei-pakottamista. Ruokaohjelmissa neuvottiin, että pitää olla yhteinen, harmoninen ruokahetki - se vain villitsi keittiötyranniamme. Aamu- ja iltapuuro alkoivat sujua, kun tein teoista kamalimman, annoin lapsen katsoa Pikku kakkosta samalla. 

Mitä tein niinä vuosina? No, latasin lopulta täyden arsenaalin sekä banaaneja että pinaattilettuja. Ihme kyllä, lapsi kasvoi niillä omalla käyrällään ja omista aterioistani alkoi tulla vähemmän latautuneita. Pikku kakkosen soundit soivat päässä keskellä yötäkin.

Touhi oli hieman isosiskoaan helpompi tapaus. Hänelle maistui aamu- ja iltapuuro (joo, sen ohjelman kanssa) ja vähän paremmin myös muu ruoka. Pienestä saakka Touhilla on ollut selkeitä inhokkeja kuten riisi ja spagetti/nuudelit. Luultavasti hän ei pidä niiden koostumuksesta.

Touhi tottui pakostakin samaan ohjelmaputkeen Naakan kanssa, ja Pikku Kakkonen raikui vuodesta toiseen ruokahetkissämme. Touhi oppi sisartaan nopeammin myös ruokailuvälineiden käytön. Hän katsoi tarkkaan, mitä isosisko teki, ja teki perässä. Pikkuveljeyden etuja....

Miten kävi Naakan ruokarajoitteille? Hitaasti, vuosien mittaan, Naakan ruokavalio alkoi monipuolistua. Tuli lisää hedelmiä ja vihanneksia, ja lihaa myös. Hän ilmoitti yksi kerrallaan, minkälaisia asioita hän haluaa alkaa syödä.

Nykyiselläänkin molemmat lapset ovat (luultavasti normaalilla tavalla) rajoittuneita. Meillä ei edelleenkään saa sotkea vihanneksia muuhun ruokaan, mutta raakana lapset syövät monenlaisia vihanneksia ja hedelmiä. 

Olen tottunut tekemään "perusruokaa" ja pilkkomaan vihanneksia lisäksi. Luulen, että 4- ja 7-vuotiaidemme maku kehittyy hiljalleen edelleen, ja voin tehdä yhä monipuolisempaa ruokaa. Nykyään molemmat syövät näissä "spekseissä" isoja annoksia ja hyvän aamu- ja iltapalan. 

Ohjelmien katsominen ruokailun kera jäi pois ohjelmistosta pari vuotta sitten. Jompikumpi lapsi pyytää satunnaisesti, saisiko ruudun keittiön pöydälle, ja vastaan aina joskus myöntävästi. Yleensä syömme toistemme seurasta nauttien. 

Olen huomannut, että hyvä tapa lasten pöytäkasvatukselle on olla tietyllä tavalla rento ja katsoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kaksivuotiaana ei välttämättä kannata ottaa tiukkaa linjaa, jonka täytyy toimia heti. Tsemppiä kaikille, joiden taapero- ja leikki-ikäisten ruokailu tuottaa haasteita <3

PS. Varsinkin Touhi tykkää leipoa. Hän on aina mukana, jos aletaan valmistaa taikinaa.

PPS. Naakka ottaa oma-aloitteisesti aamupalat ja sen sellaiset itse, Touhia vielä autetaan vähän.

PPPS. Osan ruokailuista hoitavat koulu ja päiväkoti, jotka myös osallistuvat uusiin makuihin tutustuttamisessa :) 


lauantai 23. tammikuuta 2021

Millainen minusta tuli?

Tälläkin viikolla olen pohtinut monenlaisia asioita. Kuten, onko elämäni muodostunut sellaiseksi kuin olen kaavaillut. Itse asiassa, kirjoitin erääseen kirjevihkoon (minun ja kahden ystäväni) viidesluokkalaisena, että minulla on aikuisena  mies, maatila, 5 lasta ja liuta eläimiä ja olen eläinlääkäri - no ei ihan, mutta ehkäpä joiltakin osin.

No, perheessäni on nykyisellään kaksi aikuista. Lapsia ei todellakaan ole viittä. Kahta suurempaa lukumäärää on toivottu (ei ihan viittä), mutta kaikkia ei ole joko saatu ollenkaan tai elävänä tänne maailmaan asti. Onneksi olen niin tyytyväinen heihin, jotka minulla nyt on <3 

Liuta eläimiä ei varmaankaan tarkoittanut viidesluokkalaisen minäni ajatuksissa noin neljääkymmentä eläintä, kaloja, rapuja ja sauvasirkkoja. Olin tuohon aikaan koirafani (joo, olen edelleenkin) ja kaikki mahdolliset jyrsijät upposivat, akvaariojutut toki myös.

Eläinlääkäri? Hmm...totesin taannoin luonnontieteitä (siis laskemista vaativia) tankatessani, että jokin muu ala voisi ehkä sujua hieman helpommin. Jos ajattelen hommaa ihan fiilispohjalta, olisi hauskaa olla eläinlääkäri. Luulen kuitenkin, että minun varaani ei kannata sillä saralla laskea.

Maatila? No, minulla on puutarhapalsta, lasten mummolat sijaitsevat maaseudulla ja mökkeilemme joka kesä. Lähipiiriini on myös hiljattain ilmaantunut eräänlainen maatila, ehkä sukulaisuussuhteetkin lasketaan :) Olisi siis suuri yllätys, mikäli päätyisin asumaan maatilalle. Toisaalta, elämä on yllätyksiä täynnä.

Ihan kaikki 11-vuotiaan ajatukseni tulevaisuudesta eivät ole toteutuneet, mutta jos suuntaa antava visio lasketaan, elän eräällä tapaa unelmassani. Toki unelmat ovat vaihtuneet moneen kertaan 30 vuoden aikana, mutta tietyllä tavalla koen yhä olevani samanlainen kuin 11-vuotiaana.

Mitä kaavailen tulevaisuudelleni? Jos jotakin olen aikuisuudessani oppinut, niin sen, että näköjään minulle tapahtuu erinäisiä "rysäyksiä" säännöllisin väliajoin. Tarkoitan sillä, että isot asiat elämässäni muuttuvat säännöllisin väliajoin hyvinkin radikaalisti.

En voi väittää, etten olisi traumatisoitunut, kun perusasiat ovat menneet niin monta kertaa uusiksi. Toisaalta, olen pohtinut, olisinko juuri sellainen kuin olen, jos olisin viettänyt tasaisempaa elämää. En ehkä olisi oppinut juuri tällaiseksi.

Tulevaisuus? Se muodostuu sellaiseksi kuin muodostuu. Tuntuu, että juuri nyt en ole liian nuori enkä liian vanha. Ammatillinen osaamiseni muodostuu varmaankin tietynlaiseksi, kun vien asiaa sitkeästi eteenpäin.

Terveydellinen tilanteeni, jonka kanssa olen sinnitellyt jo pidempään,  ei tuki- ja liikuntaelimistöni suhteen lupaa genetiikan kannalta ihan hyvää, mutta toivon, että nivelrikot jne. pysyisivät poissa edes sen aikaa, että kerkeän elää hyviä vuosia valitsemallani uralla.

Jälkikasvu kasvaa ja vahvistuu tahtiinsa, luulen, että olemme hyvällä tiellä sen suhteen. Lasten vauva-aikana ja ekoina vuosina tuntui usein kaoottiselta, nyt tuntuu taas siltä, että olen enemmän sinut äidinroolini kanssa ja elämä lasten kanssa on mukavaa.

Lemmikkieläinkanta vahvistuu toiveissani, kunhan saamme lapset vielä vähän suuremmiksi. Kaavailen ihan tosissani meille koiraa tulevina vuosina, vaikka en ole ollenkaan varma, minkälainen rotu meille sopisi. Luulen, että pääsemme tässä asiassa eteenpäin :) 







Taas töihin!

Parin viikon välin jälkeen rva alkoi kuin alkoikin saada keikkatöitä. Alku oli vähän hankalaa, kun en keksinyt väylää, mitä kautta etsiä. Minulla on kokemusta systeemistä nuoruusvuosiltani pikkukaupungissa, jossa homma sujui suoraviivaisemmin.

Kevään ohjelmani on, että työpäiväni selviää usein vasta aamulla, mikä sopii minulle tällä hetkellä ihan hyvin. Jos taustalla ei olisi tasaisempaa kahden vuoden rupeamaa kiinteässä työpaikassa, olisin luultavasti vastahakoisempi.

Saan tämänkaltaisesta työstä kokemusta tulevaa ammattipätevyyttäni ajatellen (apua, opiskeluun täytyy muuten hakea ihan kohta). Oikeastaan kaikki on ihan hyvin, jos en kovasti mieti byrokratiaa. Minun täytyy selvittää, miten siirryn työttömästä työlliseksi, kun palkka ei varsinkaan tammikuulta tule olemaan huimaava. Selvitys opinnoista TE-toimiston kanssa on vielä kesken, koska yksi arvosana uupuu.

Työni ei ole pääte- eikä edes istumistyötä. Itse asiassa, se on pääasiassa seisoma- ja kävelytyötä. Koska minulla on edelleen haasteita kroppani kanssa, täytyy nyt kiinnittää erityistä huomiota tiettyihin asioihin. 

Alaselkä ja reisien yläosa joutuvat näemmä istumatyössä koville. Varsinkin kipeät reidet valvottavat illalla, ja olen joutunut ottamaan särkylääkettä, mitä yleensä välttelen. Yllättäen se auttaa ongelmaan erittäin tehokkaasti ;) 

Syksyn aikana pystyin säästelemään äänenkäyttöäni, mutta nyt pitää taas puhua ihmisten kanssa. Ääni on kestänyt toistaiseksi, mutta varsinkin iltaisin yskittää. Minulla on takataskussa vielä yksi lääkekuuri, jolla 7 kuukautta kestänyt astman aktiivivaihe saataisiin ehkä taltutettua. Pitää seuraavaksi kokeilla sitä.

Kotosalla asiat soljuvat suhteellisen hyvin. Kaksi aikuista huolehtii kahdesta lapsesta, vaikka lapsiluku välillä tuplaantuu tai menee senkin yli (kaverit). Olen välillä vähän väsynyt kotitöihin, mutta onneksi en vaadi itseltäni tip top -tilannetta koko ajan.

Naakka oli viimein terveystarkastuksessa koululla, jossa todettiin, että hänellä on asiat varsin hyvin. Puheterapeutin seuraava aika on helmikuussa, ja katsotaan, josko se ärrä sieltä alkaisi tulla. Itse olen tyytyväinen jo siihen, että muistetaan ylipäätänsä mennä paikalle :D 

Tänään on lauantai, ja minulla tulee olemaan lapsivapaa iltapäivä ja ilta. Aion ensinnäkin mennä todella pitkälle lenkille, siivota akvaarion ja katsella Ivalo-sarjaa Areenalta. Eikös olekin jännittävää ja yllätyksellistä elämää!

PS. Tänään meni vesikeliksi, mutta onpas ollut viime viikkoina hienot talvisäät!

PPS. Naakan opiskeleman vieraan kielen oppikirja tuli tällä viikolla postissa - täytyneekin alkaa heti opiskella!



sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Talvi sopii minullekin - jos ei liukastu

Meillä on tällä viikolla nautittu talvikeleistä. Niistä on tosin ollut sekä hyötyä että haittaa. Olen jo aiemmin kertonut, etten siedä hellettä - tarkemmin sanottuna kehoni ei siedä. Turpoan muodottomaksi ja olo on kuin olisi ollut liian kauan kuumassa saunassa. Voi kuulemma liittyä matalaan verenpaineeseen.

Itse asiassa - jos puhutaan psyykkisestä puolesta ja siitä, ettei minulla olisi fyysisiä ongelmia, pitäisin varmaankin helteestä paljon, varsinkin, jos voisin olla vedessä paljon. Ne hellepäivän illat ovat ihania, kun on lempeän lämmintä ja kesähän on mukavaa aikaa.

Talvea, kylmääkin, olen aina sietänyt melko hyvin. Minusta on ollut hauskaa pukeutua, tehdä talviaktiviteetteja ja katsella lumista maisemaa. Toki liikenne pelaa lumikaaoksissa huonosti ja takavuosina lastenvaunut juuttuivat pieneenkin hankeen, mutta pääasiassa olen nauttinut.

Talven miinuspuoli on liukastuminen. Henkilön, jonka pitää varoa niskaansa uusilta retkahduksilta, ei pitäisi liukastua ollenkaan. No, mitähän rva:lle alkuviikosta kävi - kopsahdin lenkkipolulla takaraivolleni ja täräytin niskani.

Säilytin malttini, mutta totesin samalla, että seuraavat vuorokaudet kuluvat kivun ja huimauksen parissa, joka ei toivottavasti jatku loputtomiin. Näin tapahtui. Eilen pääsin hierontaan, jossa onnistuttiin aukomaan pahimmat jumitukset, eli nyt olo alkaa olla tavanomainen. Tosin se vanha vammakohta kivistää edelleen.

Toinen miinuspuoli näyttävät nykyisellään olevan keuhkoni. Ne eivät näemmä tykkää paukkupakkasista yhtään. Totesin viime päivinä, että kannattaa käytännössä pysyä sisällä kokonaan, tai homma menee vinkumiseksi ja kakomiseksi. 

Lapset rakastavat talvea. Sitä itkettiin viime vuonna, kun lunta ja pulkkamäkiä ei tullutkaan. No, nyt näyttävät onneksi saavan kaiken, mitä ovat toivoneet. Naakka onneksi suhaa jo itse ulos ovesta pulkkansa kanssa, ja Touhikin laskee mielellään, kunhan joku hilaa laskuvälineen mäen päälle.

Naakalla piti olla viime viikolla luistelua, joka siirrettiin tähän viikkoon, koska liikuntapäivän olisi pitänyt tapahtua lumimyräkkäpäivänä. Nyt kerkeämme hakemaan Naakan luistimet isovanhemmilta. Touhi...no hän luistelee tänä talvena, mikäli häntä huvittaa.

Olen pohtinut, mitä vuodenaikaa fanitan - taidan pitää eniten niistä hetkistä, kun huomaan vuodenajan vaihtuvan. Siitä taas voin päätellä, että maapallon pohjoiskolkka vaikuttaisi olevan minulle sopiva asuinalue - tosin keuhkoni tykkäisivät luultavasti välimerelliseen ilmastoon siirtymisestä talvikausiksi ;) 

PS. Olen viikossa päässyt minimaalisesti työasioissa eteenpäin. Toivottavasti pääsisin lähiviikkoina ihan oikeasti töihin.

PPS. Olen tällä viikolla hakenut Touhin aina väärin päiväkodista - joko liian aikaisin tai liian myöhään - hakuaika on aina sama.

PPPS. Naakan etäksi mennyt partio jatkuu lähipartiona ulkosalla - Näissä oloissa olen todella iloinen harrastustoiminnan jatkumisesta.


keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Jo koettua - kotihoidontuki

Olen huomannut, että yhteiskunnallisessa keskustelussa vanhemmat asettuvat valitettavan usein toisiaan vastaan. On myös helppoa "unohtaa", millaista on olla eri-ikäisen lapsen vanhempi. Siksipä yritän kirjoituksessani pohtia kotihoidontukiasiaa, joka on ollut tapetilla viime vuosina.

Meillä aihe oli ajankohtainen vuosina 2014 - 2018. Tuolloin kotihoidontuki & "kaupunkilisä" olivat mukana kuvioissa, toki niistä tuolloinkin keskusteltiin kiivaasti. Nyt on menty käytännön leikkauksiin ja poistoihin. 

Hoidin Naakkaa kotihoidontuella kuuden kuukauden ajan, kunnes hän meni päiväkotiin vuoden ja neljän kuukauden vanhana. Touhin kanssa olin kotona pidempään - hän aloitti päiväkodin melkein päivälleen sen ikäisenä, kun hän täytti kaksi vuotta.

Olen monesti vuosien aikana pohtinut, miksi ensimmäinen kynnyskohta tukien kanssa saavutetaan niinkin varhain kuin yhdeksän kuukauden iässä? Aika harva laittaa sen ikäistä vauvaa päivähoitoon, en minäkään olisi halunnut laittaa. Silloin jatko vanhempainpäivärahaa pienemmällä kotihoidontuella on "automaattinen".

Toisaalta, miksi ihmeessä päivähoitopaikan saaminen on niin vaikeaa? Toki päiväkotipaikka pitää tarjota, mutta elämä menee vaikeaksi, jos päivähoitomatka on vaikea. Meillä oli tällainen tilanne Touhin kanssa: vaikka sisaruksen pitäisi olla ensisijalla, päiväkodissa oli remontin takia tuolloin vähemmän paikkoja kuin tavallisesti. 

En nähnyt mahdollisuutena, että lapsemme menisivät eri päiväkoteihin - sen reissaamisen kanssa en olisi ainakaan päätynyt töihin. Odotimme puoli vuotta, ja sisaruspaikka päiväkotiin aukeni. Olin puoli päivää työttömänä, kunnes löysin itselleni töitä.

Naakan kanssa ei aikanaan meinannut irrota päiväkotipaikkaa - lopulta saimme osapäiväisen paikan, jonka pidentämiseen kokopäiväiseksi piti käyttää aikaa ja energiaa byrokratian sokkeloissa. 

Lopulta (ja muutaman vuoden päässä kohderyhmästä), voin todeta, että harmi, kun kotivanhemmuus tehdään entistä aliarvostetummaksi. En edes lukeudu niihin, jotka olisivat halunneet hoitaa lapsiaan kotona kovin pitkään, mutta harmittelen näiden suhteellisen lyhyiden työpoissaolojen suoranaista kriminalisoimista.Varsinkin, kun ongelma työttömyyden kannalta on useimmiten, että omalla alalla on p*ska työtilanne eikä se, että joku haluaa hoitaa taaperonsa kotona.

Hyvässä pohdinnassa on mielestäni usein jokin kompromissi, ja olkoon se ajatusteni pohjalta tämä: vanhempainpäivärahan kesto voisi olla 1,5 -vuotinen, ja mikäli lapsella on kaksi huoltajaa, täytyy vuorotella. Kotihoidontuki voitaisiin poistaa, mutta mahdollisuudet lyhennettyyn työaikaan pitäisi säilyttää.

Vastavuoroisesti, päiväkotipaikan läheltä kotia pitäisi irrota kaupunkioloissa todella paljon nykyistä helpommalla. Monesti paikkaa joutuu odottamaan kuukausia tai jopa vuosia, mikä on liikaa.

PS. Tsemppiä pikkuisten vanhemmille! Kirjoitin tämän tekstin siitä näkökulmasta, että asiat ovat jo muuttumassa/muuttuneet, minkä vuoksi en lähtenyt puolustamaan vanhaa systeemiä, koska sen palautuminen ei näytä enää realistiselta.

PPS. Meille kävi aikanaan päiväkodin kanssa hyvin - olemme asiakkaita jo seitsemättä vuotta.

PPPS. Meidän seuraava "vaihe" on muuten pienen koululaisen kesähoito - iik!




lauantai 9. tammikuuta 2021

Luistimet esiin

Naakan Wilmaan kilahti perjantaina viesti: tiistaina luistelua. Vai niin, nytkö se alkaa? En ole itse luistellut vuosiin - niskani takia en uskalla ottaa niin ilmiselvää kaatumisen riskiä. Luisteluhommat on tarvittaessa delegoitu lasten isälle, joka kokee olevansa jäällä mukavuusalueellaan.

Minun suhtautumiseni lajiin on ristiriitainen: taitoluistelukilpailuja on älyttömän mukava katsoa telkkarista. Itse taitoluistelukin liippaa läheltä, yksi perheenjäsenistäni on harrastajatasolla erittäin taitava kyseisessä lajissa. 

Entäs minä sitten? Muistan elävästi talvi-illat, jolloin menin kavereiden kanssa luistelemaan. Luistinradalla oli hieman jännittävää - lämmitettyjä koppeja ei ollut, joten luistimet tuli laitettua jalkaan varsin nopeasti. 

En ollut koskaan kovin taitava luistelija, mutta tykkäsin mennä eteenpäin ja vähän pyörähdelläkin. Hauskinta taisi olla muiden luistelijoiden, yleensä isompien koululaisten seuraaminen. Vapaa-ajalla oli luistellessa yleensä aina pimeää, mikä sekin oli hauska, talvinen elementti.

Koulun luistelutunnit eivät olleet niin kivoja. Kun liikuntaa oli kaksi tuntia, jäädytin aina jossain vaiheessa varpaani, mikä ei tietenkään kelvannut keskeyttämisen syyksi. No, luistinten vetäminen jalasta ei ainakaan ollut kivuliasta, sillä jalkaterät olivat toisinaan täysin tunnottomat.

Yläkoulussa kiinnostus luisteluun lopahti täysin. Toki minulla oli luistimet liikkatunneilla, koska oli pakko. Liikunnassa pelattiin lähinnä jääpalloa, mikä nyt ainakin muodostui nopeasti inhokiksi. Varpaat jäässä - ilmiö jatkui.

Nyt Naakkanen on aloittamassa koululuistelut. Toissa talvena kävimme muutamia kertoja jäällä, mikä oli Naakan mielestä hauskaa. Nyt hän pääsee koulun kanssa, mutta eiköhän myös perheen kanssa joku kerta. Minä voin hoitaa logistikon tehtäviä.

Kaksivuotias Touhi ei toissa vuonna suostunut edes nousemaan seisomaan luistinten kanssa. Hänestä jäällä jäi muistoksi hauska, mököttävä kuva. Luulen, että tänä talvena hän haluaa jo vähän kokeilla. 

Täällä "tsadissa" ei näemmä hiihdetä juurikaan - siis esimerkiksi koulun liikuntatunneilla. Itse olen tehnyt myös sitä koulussa lapsena. Kouluun ei sentään hiihdetty, mutta suksia kannettiin ladulle se pari kilometriä lämmittelyksi. Opettaja meni pakettiautolla, mutta ei tietenkään voinut ottaa autoon niitä suksia ;) Tulipahan hiihdettyä.

Hiihtoakin voisimme puuhastella, mikäli saamme ensin tämän luisteluasian kuntoon.

PS. Olin suoraan sanottuna helpottunut, kun lenkkipolullani ei vielä ollut latuja - pääsi kävelemään tavalliseen tapaan.

PPS. Maisemien katselun lisäksi mäenlasku on ollut ainoa varsinainen talviaktiviteetti, johon olen osallistunut :) 

PPPS. Naakka itse ei suhtaudu koululuisteluun ajatuksena ollenkaan negatiivisesti. Katsotaan, mikä mielipide hänellä on asiasta liikuntatunnin jälkeen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Kyläilyä, kevätlukukausi ja puhetta vauvoista

Tänään minulla on ohjelmassa käydä ystävän kanssa lounaalla, ja laittaa joulukoristeet laatikkoon odottamaan seuraavaa vuotta. Joulukuun loppu ja tammikuun ensimmäinen viikko ovat olleet iloinen yllätys - kävin eilen illalla kaupassa oltuani ilman maskia neljä päivää. Kun en käy julkisissa sisätiloissa, tuntuu melkein normaalilta.

Kävimme myös toissapäivänä kylässä ystäväperheen luona. Sekin on aivan kummallista aktiviteettia tämän vuoden spekseissä. On ollut mukavaa "unohtaa" korona vähäksi aikaa, tosin valiten sellaisen kyläpaikan, jossa elämä on ollut suurin piirtein samanlaista kuin meillä :D 

Minä odottelen edelleen viimeistä arvosanaa, jotta voisin raportoida TE-toimistolle, että olen reippaasti opiskellut koko syksyn enkä lorvinut juurikaan ;) Niin, tuli kyllä opiskeltua suorastaan yltiöpäisesti! Onneksi nyt ei heti taas tarvitse.

Vuosi sitten meillä oli jännät paikat, kun ilmoitimme Naakkaa kouluun. Syyslukukauden aikana koulu systeemeineen on tullut oikein tutuksi, ja luulen, että Naakka aloittaa kevätlukukauden mielellään. Lempi- ja inhokkioppiaineet ovat myös tulleet selviksi - yleisesti ottaen kaikki sujuu hyvin.

Seuraavaksi Naakalla "kolkuttelee" askel kohti itsenäisyyttä. Hänen pitäisi alkaa kotiutua niin, että hän tulee avaimen kanssa kotiin asti. Joulukuun ajan oli häntä aina klo 16 alaovella vastassa. Nyt minun täytyy ehkä olla töissä/työmatkalla Naakan kotiintulon aikaan, joten opettelu lienee hyvästä.

Naakka sai joulupukilta kemiasetin, koska on viime kuukausina ollut kiinnostunut kemiasta. Nyt meillä on kemiallisten kokeiden (vaikkapa värjättyjen jääpalojen) lisäksi tehty muun muassa superpalloja itse. Koulussa ei taida olla kemiaa vielä vähään aikaan, niin kotikokeet lienevät Naakan harrastus vielä jonkin aikaa.

Lapset ovat puhuneet viime aikoina vauvoista. Myös Touhi on ollut kiinnostunut siitä, miten vauvoja tulee maailmaan, joten hänelle on siitä kerrottu. Molemmat ovat myös katselleet vanhoja valokuvia vauva-ajoilta ja varsinkin Naakka on vauvoihin todella ihastunut.

"Jos meille tulee vauva" -puheet ovat olleet myös melkein jokapäiväisiä. En ole sanonut suoraan heille yhtään mitään, mutta ikäni huomioiden on melko todennäköistä, että Touhi jää viimeiseksi vauvakseni :) On kuitenkin mukavaa huomata, että molemmat lapset toivottaisivat ainakin mielessään tervetulleiksi vielä uudenkin sisaruksen.

Mielestäni vauvat ovat hyvä puheenaihe Naakan ja Touhin kanssa. He tykkäävät kuunnella, millaista meillä on ollut, kun he ovat olleet pieniä. Ihmislapsen kehitys on heidän mielestään kiehtovaa, ja molemmat mieltävät itsensä jo todella isoiksi, kun puhutaan vauvoista ;) 

PS. Uutismaailmassa taidetaan tänään jännittää Yhdysvaltain vaaliasioita, yhä edelleen. Presidentin virkaanastujaisiin on vielä kuitenkin muutama viikko.

PPS. Kirjastot saisivat taas aueta, siis niin että hyllyille pääsisi - kukahan on tosiasiassa saanut koronatartunnan kirjastosta?

PPPS. Pulkkamäki taitaa kutsua tänäänkin :) 






sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Lumitalvi ja vanhassa vara parempi

Lumi tuli viimein myös Helsinkiin. Kuluneella viikolla olemme päässeet jo hieman nauttimaan lumesta vähän pohjoisempana, siis 80 kilometriä täältä pohjoiseen :D Meillä on käynnissä lomanukutus, joka ilmenee myöhäisinä iltoina ja -aamuina. Tänään täytyy joka tapauksessa siirtyä ulos, because of the lumi.

Lapset odottivat lunta koko viime talven - sitä tuli meille alle kahdeksi viikoksi. Nyt näyttää hieman paremmalta, tämä kuukausi vaikuttaa sääennusteiden puolesta jopa turvatulta. Erityisesti Naakka, oma "Elsamme", puhuu välillä lumesta heinäkuussa.

Minä totesin vähän aikaa sitten, että perkuleen vaelluskenkäni, joita suositeltiin myös pikkupakkasiin, eivät todellakaan sovellu edes pienille plus-asteille. Onneksi minulla on epäseksikkäät Kuoma-talvilenkkarini, jotka soveltuvat todella paljon paremmin (kun ne vaelluskengät taas olivat tietenkin seksikkyyden huippu). 

Naakkanen kuuluu perheemme huolestuneimpiin henkilöihin ilmastonmuutoksen suhteen. Suoraan sanottuna, eipä se minustakaan hyvältä vaikuta, siis ilmaston lämpeneminen siinä suhteessa, missä ihmisen toimilla on siihen osansa.

Olemme pohtineet yhdessä, mitä vaikutuksia ilmaston lämpenemisellä on meihin - säiden muutoksista tiettyjen eläinlajien ilmestymiseen ja katoamiseen. Olen varonut hysterisoimista, mutta halunnut myös kertoa, millaisia asioita saattaa tapahtua, kun ja jos ilmasto syystä tai toisesta lämpenee.

Useisiin asioihin emme voi yksityishenkilöinä vaikuttaa, mutta ylipäätänsä luonnonsuojelun näkökulma (ilmastonmuutokseen liittyvä tai liittymätön)on mielestäni aiheellinen. Ehkäpä olennaisin asia on liiallisesta kulutuksesta pitäytyminen ja toisaalta jatkokäyttö tarpeettomille tavaroille. 

Kukaan meistä, lukuun ottamatta lasten kausittaisia innostuksia eri leluihin, ei ole kovin innostunut tavarasta, shoppailusta tai kuluttamisesta yleensä. Emme ehkä mene äärimmäisyyksiin, mutta erilaiset hankinnat eivät ole ainakaan vielä täyttäneet kotiamme.

Yleisesti ottaen tilanne on se, että uutta hankitaan, mikäli vanha menee rikki niin, ettei korjaaminen enää onnistu. Hyvin usein "uusi", kuten olkkarin jalkalamppu, löytyy lähipiiristä käytettynä. Olen täysin tyytyväinen toimivaan esineeseen, vaikka se ei olisikaan uusi.

Toki meillä on paljon parannettavaa, ja yritän olla siirtämättä omia ajatuksiani liikaa lapsiin - saavat itse muodostaa oman suhteensa elämään ja eettisyyteen, kun kasvavat. 

PS. Kaikesta eettisyydestä huolimatta jouluna tuli ehkä syötyä liikaa - ei naposteluja, vaan liian raskaita aterioita. Täytynee tehdä parannus nyt.

PPS. Seuraavan viikon aikana täytyy laittaa kaikenlaista alulle - tosin lapset hengaavat kotona torstaihin asti, eli ehkä järjestelyni painottuvat loppuviikkoon ;) 

PPPS. Luovuuteni - siis ajatusteni vapaus alkaa pikkuhiljaa toipua syksyn rasituksista. Seuraavaksi haluaisin tehdä 500 palan palapelin :) 





Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...