Hiihtoloma ilman yleisötapahtumia

Pohtiessamme hiihtolomaa etukäteen emme keksineet oikein mitään. Normaalisti olisimme ehkä käyneet kylpylässä, museossa tai parissa ja ulkoilmassa, mutta ihmisten parissa. Nyt nämä kaikki aktiviteetit ovat ei-listallamme vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Tiesin jo aiemmin, etteivät 7- ja 4-vuotiaat vaadi kovin suuria. Heille taisi olla mukavaa, kun valvottiin vähän myöhempään, ei herätty liian aikaisin ja oli kivaa tekemistä. Varsinkin Touhi leikki naapurin lasten kanssa todella paljon. Naakka vietti aikaa kahden kaverin kanssa.

Maanantaina me haimme itsellemme lainakoiran sukulaiselta. Koira on nimeltään Utu, ja hän on kahdeksanvuotias labradorinnoutaja. Utu on vieraillut blogissa ennenkin, mutta siitä on jo aikaa. Utu oli aluksi ihmeissään, mutta sopeutui meluisaan porukkaamme hyvin pariksi päiväksi.

Lapsille hetki elämää koiraperheenä oli hieno elämys, ja kyllä siinä itsekin rupesi taas pohdituttamaan, josko meille voisi tulla joskus oma koira. Siirrän kuitenkin ratkaisua edelleen tuonnemmaksi (aamun pissalenkki taitaa olla itselleni suurin syy kerrrostaloasukkaana). 

Alkuviikosta minä ja lapset maalasimme Youtube-videoiden avulla. En ole ollut viime aikoina täysin tyytyväinen vapaa-ajan käyttööni, joten keksin, että voisin tehdä ohjattuja maalausharjoituksia. Ostin peitevärit, jotka ovat tavallisia vesivärejä tummemmat. 

Maalaaminen on ollut hauskaa, jatkan sitä varmasti silloin tällöin. Varsinkin Naakka pääsi hieman asiaan käsiksi, vaikka hermostuikin, kun ei heti onnistunut. Kipinä kuitenkin syntyi, ja myöhemmin lasten pappa sai monta synttärikorttia maalausten muodossa. 

Meillä valmistettiin viikon aikana myös slimeä. Annoin Naakalle & ystävälle vapaat kädet. Minua ei haittaa sotku, vaikka siivoaminen on välillä rasittavaa. Tässäkin tuntuu tärkeämmältä antaa kori lasten käyttöön eikä säilyttää siistiä yleisilmettä ;) 

Viikon aikana pääsin myös yön yli kestäville treffeille perheen toisen aikuisen kanssa. Tätäkin arvostan suunnattomasti. Söimme ravintolan ainoina asiakkaina ja tunsimme itsemme miltei rikollisiksi, kun hipsimme kotiin keskellä viikkoa niinkin myöhään kuin klo 20.30 :D 

Eilen pääsimme vielä tapaamaan minun lapsuudenperhettäni (maskit päällä). Tapaamiset ovat olleet todella harvoja tänä vuonna, mutta nyt kahvittelu & kyläily onnistui. Perhekunnan vanhin jäsen täytti vuosia, ja pääsimme näkemään toisemme. 

Kahvittelu lähisuvun kanssa ei normaalioloissa kuulostaisi niin kummalliselta (tosin hauskalta silti), mutta nyt ilmassa on eilistä muistellessakin suuren urheilujuhlan tuntua :) Lapset muuten tekivät muun muassa koristeltuja maskeja (esim. leijonan kuono) päivänsankarille :D 

Tarkemmin ajateltuna meillä on ollut älyttömän hauska ja toiminnantäyteinen loma. Säät eivät ole suosineet samalla tavalla kuin aiempina viikkoina, ja varsinainen talviurheilu on jäänyt vähemmälle. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin meilläkin pakastaa, että josko silloin päästäisiin esimerkiksi luistelemaan.

PS. Maalaaminen ja valitettavasti ehkä myös slimen tekeminen jatkuu meillä varmasti loman jälkeenkin.

PPS. Meillä on Touhin kanssa yhteinen sitrushedelmän siementen kasvatusprojekti - toivottavasti taimet nyt viimein ilmestyvät, kun on ollut aurinkoisia säitä.

PPPS. Hiihtoloman viimeisen päivän fiilis on iloinen, mutta niska tuntuu ihan kamalalta...yritän tehdä sille jotakin. 

Jo koettua - pienen lapsen ruutuaika

Mitähän tästäkin kirjoittaisi :D Molemmat lapseni kiinnostuivat muistaakseni ruudusta siinä 1,5-2 vuoden iässä. Kirjoitinkin jo, miten meillä on taannoin katsottu Pikku kakkosta ruokapöydässä, joten jätän sen tästä kirjoituksesta pois.

Kun Naakka oli pieni, minulla oli vielä niin alkeellinen puhelin, ettei sillä voinut katsoa ohjelmia. Naakan isän puhelimella se taisi olla mahdollista. Meillä on kautta lasten lapsuuden ollut televisio ja kaksi läppäriä, mutta tablettia emme omista edelleenkään.

Meillä ohjelmien katsominen sijoittui (lasten ollessa pienempiä) niihin syömishetkiin, ei kuitenkaan välipaloille. Kriittisiä tilanteita taisivat olla myös ne, kun minun oli pakko laittaa ruokaa tai siivota. Muuten vietettiin kirjojen lukuaikaa tai leikkiaikaa.

En muista kertaakaan, että olisin antanut puhelinta esimerkiksi rattaisiin pihalla. Silloin lapsiraukkani katselivat lähinnä maisemia ;) Jotenkin meillä selvittiin suhteellisen helpolla, vain ajoittain lastenohjelman katsomisen loppuminen on aiheuttanut kiukkua.

Meillä ei pelattu muuta kuin Pikku kakkosen pelejä ajoittain, nyt tilanne on toki vähän toinen. Kun lapset olivat kipeitä (Touhi oli yhteen aikaan koko ajan), tilanne oli toinen - kipeänä ollessa en ole rajoittanut ohjelmien katselua, koska katselisin varmaan itsekin.

En ole kokonaisuudessaan ottanut kovin suurta stessiä ruutuajasta, mutta olen puuttunut asioihin, kun homma tuppaa mennä pelkäksi katseluksi. 1-4-vuotiaan aivot tarvitsevat leikkiä, ja meidän lapset ovat kyllä sitä luullakseni saaneet.

Olisikohan niin, että oma ei-diginatiiviuteni on vaikuttanut asioihin siten, että omien pienten lasten hereilläoloaika ja sen sisältö on ollut suhteellisen helppo hahmottaa. Jos minulla on ollut vaikeuksia asioiden kanssa, olen miettinyt, mitä päiväkodissa tehdään :D Sitten älyän, että kun sisällytän lasten päivään sisäleikin, ulkoilun, ruokailun ja levon, ei ruutuajasta ehdi tulla ongelmaa.

Itseäni olen sen sijaan joutunut ajoittain patistamaan muuhun toimeen kuin puhelimen päättömään selailuun. Olen myös joutunut toteamaan, että minun esimerkkini vaikuttaa lapsiin. Tosin löysin itseni taaperokaaoksen pahimmillaan ollessa selailemassa salaa puhelinta jossakin asunnon pimeässä nurkkauksessa ;) 

Itselleni on ollut myös helppoa tutustuttaa lapset liikkumattoman ruudun eli kirjojen pariin. Molemmat, erityisesti Naakka ovat olleet taaperoita, joille voisi lukea loputtomiin. Nyt on kieltämättä vähän ikävä lukuhetkiä pikkuisen kanssa. 

Kaikella on kuitenkin aikansa, ja olen helpottunut, että sain luotsattua lapseni läpi ensimmäisten vuosien niin, ettei ruutuajasta tullut ongelmaa. 

PS. ravintolassa taaperomme tuijottivat välillä lastenohjelmaa puhelimesta, jotta me aikuiset saimme syödä rauhassa.

PPS. Kiinnostus pelaamiseen syttyi molemmilla lapsilla noin viisivuotiaana, ja nyt painin tämän alueen parissa - kirjoitan siitä lisää tuonnempana.

PPPS. Eräs äitiyden hyvä puoli on mielestäni, että omat tavat kuten oma ruutuaika tulevat uudenlaisen tarkastelun alle - haluanko minäkään lohkaista isoja osia päivästäni esimerkiksi puhelimen selailuun?

Mieletön elämä!

Olen jo vähän pidempään pohtinut, että näin neljänkympin korvilla elän harvinaisen hyvää aikaa elämässäni. Lapsia tuli, kuten halusinkin, tosin monessa suhteessa vähän vaikeamman kautta. Ne, jotka selviytyivät syliin saakka, eivät ole enää liian pieniä. Kaikki kotona ei ole enää niin hektistä.

En tunne olevani liian nuori enkä liian vanha. En ole koskaan ollut teiniyden/parikymppisyyden fani - tunsin valtavaa epävarmuutta niinä aikoina. Tosin valehtelisin, jos väittäisin, ettei noihinkin aikoihin mahtunut myös todella paljon hyvää.

Jaksan edelleen yllättyä siitä, kuinka urasuunnitelmani ovat niin selkeät tällä hetkellä. Jos hyvin käy, edessä on enää noin vuosi tätä suurempaa taloudellista epävarmuutta. Sen jälkeen on todella suuri mahdollisuus, että asiat helpottuvat pidemmäksi ajaksi.

Minulla ei ole ollut tapana laatia tiukkoja suunnitelmia - asiat ovat menneet niin usein täysin päinvastoin kuin olen ajatellut - eivätkä aina huonompaan suuntaan. Tavoittelen aina jotakin, mutta loppujen lopuksi tärkein tavoittelemani asia on rakkaus ja sen säilyttäminen ympärilläni.

Ennemminkin kuin asioita, joita haluan tehdä, haluan elää sellaista aikaa ja todellisuutta, jossa minulla on asioita, jotka kiinnostavat. Huomaan tuntevani todella olevani elossa, kun minulla on jotakin pohdinnan alla. 

Sain eilen suruviestin: isotätini, 101-vuotias, oli poistunut keskuudestamme. Hän ei ollut minulle läheinen aikuisiällä, mutta tuttu lapsuuden kesistä (ja talvistakin, mikäli olin isovanhemmillani yökylässä). Isotäti asui isovanhempieni naapurissa. 

Suuri järkytys tämä poismeno ei ollut - loppukesästä olisivat olleet 102-vuotispäivät. 100-vuotiaita on Suomessa noin tuhat, mutta luku vähenee radikaalisti jokaista seuraavaa ikävuotta kohden. Enemmänkin kuin surua, isotätini kuolema kunnioitettavassa iässä sai minut tuntemaan iloa, kuinka mielettömän pitkän elämän hän sai elää!

Hän syntyi, kun itsenäinen Suomi oli nuori. Itse asiassa hän syntyi espanjantaudin aikaan ja kuoli korona-aikaan. Väliin mahtuu vaikka millaisia historiallisia tapahtumia - ja sitä omaa elämää itsessään.

101 vuoden ikään verrattuna noin 40 vuotta ei tunnu juuri miltään - itse asiassa, jos elän noin vanhaksi, en ole vielä puolivälissäkään elämääni. Oikeastaan minulla ei ole kiire mihinkään :) Elämä tuntuu nyt valtavan mukavalta.

Kalanpoikasia ja pientä koulukiukkua

Meillä oli viime lauantaina (apua, melkein viikko sitten) Touhin kanssa hauskaa, kun kokeilimme paperin marmorointia. Muistan kuulleeni menetelmästä joskus alakoulukäisenä, mutta en ollut kokeillut sitä aiemmin. 

Homma osoittautui todella helpoksi: me kasvoimme vesiväripaperia veteen, jossa oli ruokaöljyä ja kolmea eri elintarvikeväriä. Paperia kääntämällä ja väriä lisäämällä saimme aikaan hienoja kuvioita. 

Kun teimme marmorointikokeilun, Naakka oli toisaalla ja me Touhin kanssa kaksin kotona. Touhi ei ensin oikein älynnyt juttua, ja sain huhuilla häntä kokeilemaan. Kun hän näki värit vesi-ja öljyseoksessa sekä sinne upetettavan paperin, hän innostui. Luulenpa, että kokeilen paperin marmorointia myös Naakan kanssa, ja ehkä Touhikin haluaa tehdä saman uusiksi. 

Ilokseni akvaariossa on ollut perheenlisäystä. Meillä on pitkästä aikaa miljoonakalan poikasia - kokonaista 13 kappaletta. Ne eivät ollenkaan piilottele, vaan on kuin akvaariossani olisi oikea parvi minikaloja. 

Putsasin juuri eilen akvaarion. Kesken homman puhelimeni soi, ja puhelun jälkeen, tehtyäni homman loppuun (osittainen vedenvaihto ja kasvien huonojen osien poisto) en muistanutkaan laittaa veteen kovetusainetta. Laitoin kovetusaineen tänä aamuna - tämä on tärkeää jo ihan siksikin, että meillä on pieniä kalanpoikasia, jotka tarvitsevat normaaliin kehitykseensä kalkkipitoisempaa vettä, kuin täällä Helsingissä on.

Akvaarioon ei oikeastaan ole suunnitteilla mitään kummallisempaa lähiaikoina. Ehkä joku uusi kasvi olisi kiva, mutta katsotaan nyt. 

Naakalla oli tällä viikolla yksi kiukkupäivä koulussa tällä viikolla. Hän meni pöydän alle mököttämään eikä suostunut tehdä yhtään matikan tehtävää. Koulupäivän jälkeinen loppupäiväkin meni mököttämisessä/raivarin vallassa, mutta seuraava päivä oli taas ihan hyvä.

Naakan luonne ei ole ollut koskaan ihan "peace of cake". Minusta meillä on läpi koko hänen ikänsä ollut jokin draama menossa, ja siinä missä veljensä kiukkuaa aikansa ja leppyy sitten, Naakalla saattaa mennä koko päivä tai sitten voi olla yksi tosi huono ja pari semi-huonoa päivää...ja sitten taas iloa ja valoa pari viikkoa.

Minusta jokainen lapsi saa olla oma persoonansa, ja hyvähän se on kiukuta, mikäli on sillä tuulella. Koulussa pitää kumminkin tehdä, mitä ope sanoo ja läksytkin pitää tehdä...vaikka sitten, kun se kiukku vähän hellittää, muuten kirja lentää suorastaan mallikkaan pitkiä matkoja ainakin ekaan vastaantulevaan seinään asti.

Joka tapauksessa, huojennuksekseni loppuviikko koulussa sujui hyvin, ja kohta täällä etelässä alkavat hiihtolomat. Meillä tehdään tänä vuonna koronaturvallisia juttuja, kerron niistä lisää myöhemmin :) 

PS. Ei me varmaan koko ajan jakseta tehdä jotakin - jos vaikka välillä ihan relataan.

PPS. Löysin vihdoinkin silakkafileitä tarjouksessa - taidan tänään paistaa ne.

PPPS. Lukemani Risto Isomäen "Vedenpaisumuksen lapset" on sitten koukuttava kirja - onneksi sitä on vielä jäljellä. 

Seksuaalitietoisuuteni ysäripohja

Kuulun itse sukupolveen, jonka koulussa saamaan seksuaalikasvatukseen kuului se puhdas biologia - miten lisääntymiselimistö toimii. Varsinainen seksuaalikasvatus (yläasteella) taas...no, tyttö ei saa tulla raskaaksi ja tyttö/poika ei saa saada sukupuolitautia - siinä kaikki.

Kävin yläastetta 1994 - 1997. Meillä ei puhuttu ollenkaan esimerkiksi seksuaalisuuden lajeista. Minulle ei yläasteen aikana selvinnyt, että homous on muutakin kuin haukkumasana. 

Nykyajan mittakaavassa olin siis todella valistumaton...biologiani kehittyi toki, ja ajatukseni vaeltelivat teiniaikana siellä täällä. Jotkut olivat ainakin puheiden mukaan jo tehneet "sitä", ja kauhistus oli, että jollekin 9-luokalaiselle oli tehty abortti.

Mistä sitten sain tietoa? Netti ei ollut vielä juuri minkäänlainen tiedonlähde. Nuorille naisille suunnatut lehdet Sinäminä ja varsinkin Regina antoivat jo vähän enemmän tietoa. Kavereiden kanssa puhuttiin seksistä ja seksuaalisuudesta tältä pohjalta.

Lukioaikana ystäväni valisti minua, että homoseksuaalisuus on ihan ok. Taisin ajatella, että ok, minäkin ajattelen sitten niin...ja samaten ajattelen edelleenkin. Olen aikuisikänäni kypsynyt ajattelemaan seksuaalisuuden enemmänkin jatkumona, en niin, että ihminen pitäisi lokeroida jollekin pysyvälle paikalle.

Millainen koti minulla oikein oli, saattaisi joku minua 15-20 vuotta nuorempi ajatella. Luulen, että ihan tavallinen 1990-luvun koti - seksuaalisuutta ei vastustettu, mutta siitä ei puhuttu ollenkaan. Kuulun varmaankin tämän osalta viimeiseen tämänkaltaiseen sukupolveen samaten kuin viimeiseen ei-diginatiiviin sukupolveen.

Paikkakunnallani vaikutti myös eräs uskonnollinen liike, jonka nuortentapahtumissa pyörin jonkin verran. Siellä tuli tutuksi "Tosi rakkaus odottaa" - kampanja. Olin tuolloin hyvin kaukana seksikokeiluista, mutta päädyin intuition voimasta olemaan osallistumatta. 

Tämä aikanaan kerätty seksuaalitietoisuus on se pohja, jolla siirrän tarvittaessa tietoa 2010-luvulla syntyneille lapsilleni :D Näin muunsukupuolisuuden ja panseksuaalisuuden aikana tarvitsen arvatenkin enemmän tietoa asioista.

Kuitenkin, minä haluan olla tietoisempi. Samalla se osa itsessäni, joka on nuoruuteni tietopohjan takia jäänyt muokkautumatta, muokkautuu toivottavasti lisää. Olen sitä mieltä, että nykynuoret ovat pääasiassa avarakatseisempia ja fiksumpia kuin minun sukupolveni.

Toivon, että omat, vielä aika nuoret lapseni kasvavat aikanaan ajattelemaan, ettei sukupuoliasioissa ole ainakaan mitään hävettävää. Se, millaisiksi he esimerkiksi suuntautumiseltaan muotoutuvat, ei ole minun päätettävissäni - he todennäköisesti ovat jo sitä, mitä tulevat aikanaan olemaan. Toivon olevani heille asiallinen tietolähde ja luotettava keskustelija, kun he sellaista tarvitsevat.

Jäälyhtyjä ja koiranpentu

Tämä kulunut viikko sisälsi taas paljon byrokratiaa, mutta onneksi viikkoon mahtui muutakin. Olin myös jälleen keikkatöissä ja asiat sujuivat keikoilla mielestäni hyvin. Tosin unohdin työkenkäni toiseen keikkatyöpisteeseen, joten toivottavasti pääsen sinne uudestaankin ;) 

Tämän viikon ihanuus ja kamaluus samaan aikaan ovat olleet kovat pakkaset täällä etelässäkin. Se on tarkoittanut lasten varustamista ekstravaatteiden ekstravaatteilla, ja omatkin ulkovaatteeni ovat joutuneet koetukselle.

En tiedä, miten teillä, jotka käytte täällä lukemassa, kotiseudulla on, mutta meillä helmikuu on ollut värjätyjen jäälyhtyjen (ja linnojen sekä kaikenlaisten taideteosten) aikaa. Muistan 10 litran ämpäriin tehdyt jäälyhdyt lapsuudestani, mutta ei niitä millään värjätty, saati jäädytetty leikkokukkia sekaan.

Joka tapauksessa, Naakka ilmoitti maanantaina koulusta tullessaan, että meillä tehdään lähitulevaisuudessa jäälyhtyjä. Meille muodostui pienimuotoinen kilpailu perheen toisen aikuisen kanssa, millä tekniikalla jäälyhty pitää tehdä. 

Toinen aikuinen rakenteli raejuustopurkin keskelle "täytteen" kyntiläkoloa varen, minä luotin siihen, että reunat ja pohja jäätyvät ensin. Alla näette työmme tulokset - minun on sininen lyhty. Pidän kovasti molemmista, ja ne ovat parvekkeella pysyneet hyvässä kunnossa:

Keskiviikkoiltana koitti ehkäpä viikon kohokohta: ystäväni & naakan kummitäti kutsui meidät vierailulle syömään ja katsomaan uutta koiranpentua, ihanaa, vaaleaa labradorinnoutajaurosta. Olimme kaikki innoissamme!

Lapset tykkäsivät kovasti pienestä koiranpennusta, minulle tule sekä nostalgisia fiiliksiä lapsuudestani sekä ajatus mahdollisesti tulevaisuudessa koittavasta ajasta, jolloin meilläkin on ehkä koira. Joka tapauksessa, on ihanaa, että koiria tulee lähipiiriin, 

Pikkuinen oli näykkimisvaiheessa, ja lapset säikkyivät sitä hieman. Onneksi kaikki saivat pian juonesta kiinni ja tarjosivat pennulle leluja, joita voi pureskella. Toivottavasti pääsemme taas pian näkemään tätä pikkuista!

PS. Touhi pääsee tänään pienille kaverisynttäreille - mikä innostava erikoisuus tänä vuonna! Touhi itse on innoissaan, 

PPS. Naakallakin on poikkeavaa ohjelmaa - hän pääsi viettämään viikonloppua ukkinsa luokse. Tämäkin on todella odotettu asia, joka lykkääntyi vielä viime viikkoja Naakan koulussa todettujen koronatartuntojen vuoksi, Nyt tilanne on onneksi tasoittunut.

PPPS. Tänään olisi kiva kokeilla jotakin askartelua. Täytyy pohtia, mitä voisimme ehdä.

Permanentti!

Koronatukkavaiheeni meni nyt ohi. Kävin tammikuussa kampaajalla leikkauttamassa tukan pitkähköksi polkaksi. Sitten toteutin pidempiaikaisen suunnitelmani ja kävin ottamassa permanentin. Nyt on menossa eka vaihe: ekaan 24 tuntiin en tee tukalleni mitään.

Tukka on nyt todella iso! Vähän jännittää, minkälainen siitä tulee pesun jälkeen, mutta nyt on lähinnä älyttömän kiva fiilis, kun tukka ei mene "pitkin päätä". Minulla on luonnostaan piikkisuora ja raskas tukka, joka todella antaa muistuttaa itsestään, mikäli pesusta kuluu vähänkin aikaa.

Sain kehuja, ja useampi sanoi, että onpa rohkea ratkaisu. Minä en itse miellä kiharoiden ottamista rohkeaksi ;) , se on vain vaihtelua pitkän suoratukkaisen kauden jälkeen.

Tukkani on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia vuosien varrella. En ole koskaan suhtautunut hiuksiini kovin suurella tunteella - jos ei tykkää jostakin, tukka kasvaa aina takaisin. Tukkani on ollut myös ihan lyhyt ja toisaalta puoleen selkään ulottuva.

En sen sijaan ole minkäänlainen kampausten laittaja, ratkaisuni on ponnari, jos sekään. En osaa taikoa laineita tukkaani tai laittaa sitä juuri muutenkaan, eli leikkauksen jne. täytyy olla sellainen. että pesu ja ehkä jokin pieni hoitotoimenpide riittää. 

Voisin aivan hyvin olla entisajan "hieno nainen", joka käy kampaajalla kerran viikossa, laitattaa kampauksen ja tulee uusimaan sen seuraavalla viikolla :D 

Permanentti on kuitenkin vaihtelua todella pitkän ajan takaa - minulla oli sellainen viimeksi ysärillä. Elin lapsuuttani 80- ja 90-luvuilla, ja siihen aikaan lähes jokaisella aikuisella naisella (osalla miehistäkin) oli permanentti. 

Muistan, kun äitini hoiti omaansa kylppärissä aamuisin. Silloin hän ei ollut käytettävissä, ja saapui hetken kuluttua mielestäni hyvän lookin kanssa :) Itselleni laitettiin kolmannella luokalla permanentti otsatukkaan, ja vähän myöhemmin koko hiuksiin. Vaihetta kesti kasiluokalle asti, jolloin kiharat alkoivat olla täysin out.

Lapsuuttani "permanenttikaudella" viettäneenä permanentin hoito on jotenkin luissa ja ytimissä, toki tietoisuutta pitää vähän päivittää nykyisyyteen...ja hilata aamurutiinia sellaiseksi, että laitan tukkaa kuntoon yön jäljiltä.

PS. Pesupaikalla oleilu oli niskalle yhtä tuskallista kuin ysärilläkin.

PPS. Minulle sanottiin, että kohta Naakkakin haluaa kiharat - no ei nyt ehkä ihan vielä :D 

Naakan ja rva:n kielenopiskelua :)

Uuden kielen opiskelu aikuisiällä - huh, ei se ainakaan helppoa ole. Olen sinänsä kielellisesti suuntautunut, ja pidän kieliä kiinnostavina. Naakka käy koulua kaksikielisesti, joten minun on tullut ajankohtaiseksi tutustua Naakan uuteen kieleen.

Yritin jo syksyllä etsiä itselleni alkeiskurssin, mutta sopivaa ei löytynyt. Lisäksi minulle tuli niin paljon opiskeltavaa yliopistolla, etten ehtinyt. Päätin aloittaa uuden yrityksen, ja koska työelämä vie nyt aikani, tilasin kirjan ja luen sitä itsenäisesti muutamia kertoja viikossa.

Olen päässyt jo hieman eteenpäin - oppinut uusia sanoja ja vähän kielioppia. Kun kuuntelen tätä kieltä puhuttuna, pystyn bongaamaan jo ainakin muutamia sanoja. Olen päättänyt ottaa tavaksi katsoa säännöllisesti uutiset tällä kielellä, vaikka en vielä ymmärräkään sisältöä. 

Tämä kieli kuuluu vähän puhuttuihin kieliin, eikä kirjallista tai puhuttua aineistoa ole liiaksi. Onneksi sitä on kuitenkin jonkin verran. Tavoitteeni on pysyä jollakin lailla mukana Naakan opinnoissa (ainakin alkuvuosina). Lisäksi minulla on oma intressi kokeilla, onnistunko etenemään opinnoissani.

Koska kieli ja kulttuuri kulkevat rinnakkain, haluan myös oppia enemmän kyseisen kansan kulttuurista. Olen siinäkin suhteessa lähes ummikko - ainakaan oman aikani kouluopetus ei juurikaan huomioinut vieraita kulttuureja....ei edes niitä, jotka sijaitsivat maantieteellisesti oman valtiomme rajojen sisällä. 

Millaista uuden kielen opiskelu on Naakalle? No suoraan sanottuna paljon helpompaa. Opetus on kielikylpymäistä, eli uutta opitaan arkipäivän toimintojen ohella - toki hänen täytyy sitä ihan opiskellakin. Naakka suhtautuu asiaan valtavan positiivisesti.

Miten Naakka syksyllä eteni? Hän osaa jo paljon sanastoa ja pystyy lukemaan yksinkertaisia tekstejä uudella kielellä. Hän oppii koko ajan uutta, ja koululta ei ole kantautunut ainakaan mitään negatiivista. 

Naakka kuuluu kaksikielisen opetuksen lisäksi varhennetun kielenoppimisen piiriin, eli A1-kieli alkoi jo ekaluokalla. Hän valitsi ranskan, englanti alkaa sitten kolmannella luokalla. Systeemi on kehittynyt omista kouluajoista valtavasti, ja opetustavat mahdollistavat useamman uuden kielen rinnakkaisopiskelun jo alaluokilla.

Myös Naakan isällä on samanlaiset suunnitelmat - hänkin aloittelee uuden kielen opiskelua. Säännöllistä opiskelua on vähän haasteellista sisällyttää kiireiseen arkeen, mutta uskon sen olevan onnistuessaan hyvin palkitsevaa :) 

PS. Tilanne, jossa availlaan yhdessä uutta kieli- ja kulttuuriympäristöä, on itse asiassa se, jota rva on pitkään kaivannut. Rva on kotonaan  uuden äärellä.

PPS. Kielten opiskelu kuulemma vähenee koko ajan - peruskoulussa tämä tapahtuu, kun mennään ylemmille luokille. Yritämme osaltamme toimia suuntauksen vastaisesti.

PPPS. Mikäli kielten opiskelu kiinnostaa, se on varmaankin hyvää myös aivojumppana. Olen päässyt juuri ja juuri alkuun, mutta voin suositella samaa muillekin :)

Välipäivä

Minulla oli keikkatöissä ensimmäinen kuuden päivän työputki, ja suoraan sanottuna tuntui mukavalta, kun sain vapaan perjantain. Työnteko on ollut todella mukavaa, mutta uusien kuvioiden omaksuminen ottaa voimia, joita ei ennestäänkään ole paljon.

Lisäksi byrokratia-asiat ovat tuottaneet päänvaivaa. Jostain syystä en saa tekemistäni opiskeluista jo sovittua ansiosidonnaista, koska lähetän kuulemma aina te-toimistolle vääränlaisen todistuksen milloin mistäkin (ei tietenkään kunnolla neuvota, minkälainen pitää olla).

Edellisten yhdistelmä on ollut varsin väsyttävä ja ahdistava (ainoastaan tuo jälkimmäinen) kokonaisuus. Olen kuitenkin tehnyt loppuvuodesta sovitut asiat, joten rahojen pitäisi olla tililläni. Onneksi nyt tulee jo jonkin verran palkkaakin.

Hauskoja asioita viime viikkoina: lasteni kaverit tuntuvat viihtyvän meillä todella hyvin. Tämä tarkoittaa jatkuvaa meteliä ja rehaamista kerrostalokolmiossani, mutta toisaalta lapset viihdyttävät itse itseään. Olen antanut hyvin vähän jos ollenkaan ruutuaikaa kaveruksille, sillä haluan, että he osaavat leikkiä yhdessä.

Naakan partio muuttui etäpartioksi, mutta Naakkaa se ei näytä haittaavan. Hän on palelevaista sorttia, ja paleltuu nähtävästi tarpeeksi koulupäivinä ja ip-toiminnassa. Täytyy sanoa, että etäpartio on järjestetty Naakan ryhmässä todella hyvin. Tulee tunne, että vetäjät välittävät lapsista aidosti.

Vapaahetkinä olen löytänyt uudelleen Areenan ohjelmatarjonnan. Katsoin parin viime viikon aikana Ivalo-sarjan, ja seuraavaksi haluan katsoa Kaikki synnit -sarjan. Pidin Ivalosta, vaikka se onkin jakanut mielipiteitä. Minusta pohjoinen miljöö on todella kiehtova osa sarjaa.

Selkäni kenkkuilee tavalliseen tapaan. Nyt olen kuitenkin jumpannut päivittäin, minkä olen huomannut auttavan jonkin verran. Eilen illalla jouduin kuitenkin ottamaan särkylääkettä, kun en saanut nukuttua. Syyllinen oli tällä kertaa vasen olkapää. 

Aamulenkkeily on jäänyt vähemmälle päivätyön takia. Tänään pääsin kuitenkin aamulenkille, jolta palasin jäätyneiden reisien kanssa :D Tänään aion kävellä yhteensä 10 000 askelta, mikä vaatii vähintäänkin kauppareissun...

Meillä on viime viikkoina leivottu poikkeuksellisen paljon. On tehty sämpylöitä, mustikkamuffinsseja ja puolukkapiirakkaa. Naakka debytoi eräänä päivänä suklaa-kaurakeksien kanssa. Ainakin sämpylöille olisi luultavasti taas tilausta.

PS. Akvaariossa on pitkästä aikaa muutamia miljoonakalan poikasia. Saa nähdä, millaisia niistä tulee isompana.

PPS. Sauvasirkkalassa on myös taas yksi poikanen. Yhteensä siellä on nyt 5 aikuista sauvasirkkaa, mikä on toistaiseksi ihan tarpeeksi.

PPPS. Yritän taas lukea vähän intensiivisemmin - siis romaaneja. Tällä hetkellä pääosa lukemastani on historiallista, 1900-luvun alkua. Kiehtova ajanjakso uuden ja vanhan Euroopan välimaastossa.