Kampetta kerrakseen

Viime vuosien ajan olen pyrkinyt vähentämään kotona olevaa tavaran määrää. En koe itseäni varsinaiseksi minimalistiksi, mutta kaipaan ympärilleni tilaa hengittää. En myöskään ole huippujärjestelmällinen, joten tavaraa ei yksinkertaisesti kannata olla liikaa.

Lapsuudessani en ainakaan ollut  minimalisti. Silloin varsinkin tytöt keräsivät posliinieläimiä - minulla oli niitä kaikki tasot täynnä. En muuten ole törmännyt vastaaviin tuotteisiin sittemmin...10-vuotias minä kierteli Tiimaria ja pohti, josko niitä voisi saada yhä vain lisää...

Aikuisuudessa olen päätynyt varsin vähäiseen koriste-esineiden määrään. Jokunen löytyy kyllä. Mielenkiintoisia esineitä on välillä hauska katsella.

Hardcore-minimalistit laskevat, kuinka monta esinettä heillä saa olla. Minä olen päätynyt siihen, että kunhan esineet mahtuvat niille varatuille paikoille, kaikki on ok.

Tänään suoritettiin operaatio häkkivaraston tyhjennys. Kävin aamulla kuikuilemassa. Tässä on varastomme sisältö matkalaukkuja, luistimia ja suksia lukuun ottamatta:

Operaatioon meni 1,5 tuntia. Eipä noista mennyt jätelavalle juuri mitään, paitsi pari vanhaa mattoa. Muutama laatikko täytyy käydä vielä läpi. Mistä sitten en luovu?: pari pienempää laatikollista on yli 100 vuotta vanhoja koulu- ja uskonnollisia kirjoja (niissä on suvun historiaa, toimin museotätinä).

Vauvapulkka ei vielä lähtenyt kierrätykseen - tosin jos joku ilmoittautuisi tarvitsijaksi, voisin siitä luopua :) Myös lumilapio on meillä hieman tarpeeton, mutta ei lähtenyt vielä pois.

Jossakin laatikossa olivat makuupussit ja teltta, yhdessä oli rinkkani.

Ehkä hieman "nolo" ja massiivisin tilanviejä ovat exäni Aku Ankat - hän on säästänyt jokaisen numeron vuodesta 1987 asti. Joku voisi olla toista mieltä, mutta minä sanoin, että pidetään säilössä. Niitä on neljässä isossa pahvilaatikossa.

Epämääräistä sälää ei juurikaan löytynyt. Ihan pieni muistoesinelaatikko tosin löytyi. Se minun pitää käydä vielä läpi. Sieltä löysinkin jo jotain, jota olen kaivannut, sateenkaarilippuni <3 Hankin sen Interraililla Torinosta. Ne liittyivät silloin Irakin sodan (USA hyökkäsi Irakiin 2000-luvun alussa) vastustamiseen.

Että sellaista, nyt minulla on makuuhuoneen nurkassa pahvilaatikkopino jonkin aikaa. Sitten tavarat muuttavat takaisin varastoon. Koko aineellinen omaisuuteni sijaitsee tällä hetkellä kerrostalokolmiossani.

PS. Naakka sai kellarista käyttöönsä prinsessanukenrattaat (aivan älytön pinkin röyhelön ruumiillistuma). Nuketkin pitää kaivaa yläkaapista, jos Naakka nyt ensimmäistä kertaa elämässään jopa leikkisi nukeilla.

PPS. Koska kaikkien pitää tyhjentää häkkivarastonsa nyt samanaikaisesti, Naapurin setä joutui murtautumaan varastoonsa, koska ei löytänyt avainta. Tongeilla se onnistui ;)

PPPS. Huomenna toimin jonkun muun kuin järjestämisen parissa!

Levossa

Aamulla, kun herätyskello soi kuudelta, tajusin, että koko minua koko viikon vaivannut flunssa taitaa olla pääsemässä niskan päälle. Varoitusmerkki tästä on itselläni jomotus syvällä keuhkoputkessa - siitä eteenpäin kannattaa levätä.

Elämäni on niin menevää (no, menen lähes aina samoihin paikkoihin), että satunnaisen sairauslomapäivän paikallaan olo ei kamalasti käy hermoille. Lisäksi olo on ollut niin veemäinen, etten ole liikkunut tänään kuin kauppaan.

Pitkin päivää olen tehnyt muutamia pieniä askareita, muuten olen vain lojunut paikoillani. Onnekseni yskä ei ole enää pahentunut.  Eiköhän tämä tästä, vaikka olen toki ainoa flunssainen henkilö maapallolla...voi minua raukkaa!

Lapsuudessa sairauspäivät tarkoittivat loputonta niistämistä ja videokasettimarathonia. Jostakin on jäänyt muistiin, että sain usein kipeänä syödäkseni vaaleaa rieskaa, jota ei muutoin syöty. No, mitäpä muuta hain itselleni tänään kaupasta kuin juurikin sitä :D

Olen oikeastaan aika vähän kipeänä. Ennen tätä koko perhe on viettänyt yli kolme tervettä kuukautta (lapsilla oli pientä nuhaa viime viikolla).

Ehkä pahin flunssakokemus elämässäni on, kun palasimme exäni kanssa kymmenisen vuotta sitten kylpyläreissulta Viron Haapsalusta. Lautta oli tupaten täynnä, eikä meille riittänyt istumapaikkoja mistään. Minulla oli korkea kuume ja aivan karsea olo.

Lopulta päädyimme istumaan hyttikäytävän portaikon alle virolaisten raksamiesten seuraan. Se oli mielenkiintoinen kokemus ja itse asiassa oikein rattoisaa.

Toivoisin kovasti, ettei tähän menisi ihan koko viikonloppua. Huomenna urakkaa on melkoisen paljon, kun alakerran häkkivarasto pitäisi saada tyhjennettyä. Homma ei sinänsä houkuttele, mutta nyt se on pakko tehdä. Saa nähdä, mitä sieltä löytyy.

Yhtenä askareenani järjestin parvekettani. Naakka on koko kesän pitänyt parveketta lisähuoneenaan, joten sieltä löytyy varsinkin hänen lelujaan. Keräsin muut pois, mutta jätin hänen leikkinsä toisen tuolin taakse.

Parvekkeelta lähti pois kukkaruukkuja (kasvit olivat jo aikansa eläneet). Sen sijaan kolme pelargoniaani voivat todella hyvin:

PS. Ryhdyin katsomaan Netflixistä Millenium-trilogiaa. Sinänsä hieman hassu valinta, kun muistan tapahtumat - sarja on silti viihdyttävä.

PPS. Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat on jo melkein luettu. Se on 1920-lukuun sijoittuva dekkarisarja Agatha Christien hengessä. Alussa en meinannut päästä kerrontaan mukaan, nyt tuntuu, että olen jäänyt kirjasarjaan koukkuun.

Ehdoton minä ja sen sellaista

Eräs tämänpäiväinen työtehtäväni sai minut ajattelemaan ehdotonta...siis missä asioissa olen ehdoton ja teen niin aina, ja mitä asioita en tee koskaan. Loppujen lopuksi niitä asioita on hankala keksiä.

Arjesta selviytymiseni nimittäin perustuu pitkälle luovimiseen ja soveltamiseen. Joitakin suhteellisen pysyviä tapoja minulla kuitenkin on. Ne liittyvät lähinnä perusasioihin, kuten nukkumiseen ja syömiseen.

Oikeastaan koko elämästä selviytymiseni on soveltamista - tapahtumarikas elämänkulkuni on tuonut eteeni monenlaisia tilanteita, ja jotta en olisi vetänyt itseäni vessanpöntöstä alas, minun on ollut pakko unohtaa ehdottomuuteni.

Onko sitten asioita, joissa olen ehdoton? Ehdoton on aika kova sana, enemmänkin voisin puhua elämänsuunnitelmasta, siis asioista, jotka haluan tehdä ja kokea. Muutaman sellaisen asian äärelle olen viime aikoina joutunut. On pitänyt pohtia, mihin panostan seuraavaksi, ja mikä jäisi harmittamaan, jos en sitä tekisi.

Tuntuu, että ikä on tuonut lisää varmuutta omaan suuntaan menemiseen. En olisi vielä kymmenen vuotta sitten ymmärtänyt asioita, joita nyt ymmärrän. Ikäkriisin sijaan minulla on tietty varmuus siitä, kuka olen ja mihin päin olen menossa.

Tuntuu, että takanani on paljon vuosia, joina olen erinäisistä syistä joutunut väistymään, unohtamaan omat tavoitteeni.  Ehkä juuri nyt olen ehdoton siitä, ettei näin kävisi, jos vain pystyn itse asioihin vaikuttamaan.

Huh, näistä syvällisistä pohdinnoista hieman arkipäiväisimpiin aiheisiin: Kuuntelin juuri äänikirjana Suvi Ratisen Matkaystävä-kirjan. Olipa siinä mielenkiintoinen, lestadiolaisuutta ja aikuiseksi kasvua kuvaava teos - suosittelen.

Tunnustaudun uskonnollisia- ja muita enemmän tai vähemmän ääripäitä edustavia elämäntapoja käsittelevän kirjallisuuden faniksi. On mielenkiintoista kurkistaa maailmaan, jota ei ole omakohtaisesti kokenut - siis näkemyksiin näistä maailmoista.

Minulla on ollut aika kova flunssa, en jumpannut viiteen päivään, mutta tänään aloitin uudestaan. Lenkille en kuitenkaan lähtnyt, olo ei ole vielä ihan niin terve. Itse asiassa alkuviikosta olisi ollut fiksuinta jäädä jonakin päivänä kotiin.

PS. Merikeskus Vellamo (sunnuntaina) oli todella hieno ja mielenkiintoinen museokokonaisuus. Itse kotkaan emme sillä matkalla juuri perehtyneet.

PPS. Olen ollut ylitunteja töissä tällä viikolla - tosin työtehtävissä, jotka ovat olleet pakollisia kaikille työntekijöille.

PPPS. Viikonlopun ohjelmassa on varmasti huikaisevan hauskaa häkkivaraston tyhjennystä - remontti alkaa 1,5 viikon päästä.

Merenkulkua?

Aikataulumme: lapset ovat minulla tänä viikonloppuna. Exä ilmoitti kuitenkin, että hän ja hänen autonsa ovat käytettävissä tänään. Sää näyttää mukavalta elokuiselta säältä. Jos onnistumme, suuntaamme kaupungista toisaalle.

Keksin nimittäin eilen, missä museossa en vielä ole käynyt (tosiasiassa niitä on monia). Kotkan merimuseo on kuitenkin vielä käymättä.

En edes ole varma, olenko ollut ennen merimuseossa...ehkä olenkin. Ahvenanmaalla kävin 7-vuotiaana postimuseossa - siis sellaisessa, jossa esiteltiin postinkulkua saaristossa. Se liippasi oikein läheltä merenkulkua.

Nyt karkaan aiheesta, mutta se olikin jännittävä matka. Kävin Ahvenanmaalla äitini ja perhetuttumme kanssa. Vuosi oli luultavasti 1988 tai 1989. Se oli sen firman matka, jossa matkaseurueen aikuiset olivat töissä.

Minulle ovat jääneet mieleen laivojen leikkihuoneet ja se, kun nukuin menomatkalla hytin lattialla patjalla (peittojen pehmeys jäi muuten mieleen). Muistijälkiä ahvenanmaalta: Kastelholman linna ja musta leipä :D

Paluumatkan suoritimme legendaarisella (jos näin voi sanoa) laivalla. Laivan nimi oli Viking Sally, ja sen lastenhuoneessa oli liukumäki, josta laskettiin tyynykasaan. Tämä sama laiva upposi kuutisen vuotta myöhemmin , ja kantoi silloin nimeä M/S Estonia.

Muistikuvieni jälkeen voimme siirtyä takaisin varsinaiseen aiheeseen: sunnuntainen retkemme suuntaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä Kotkaan ja merimuseoon. Museokorttini voimassaoloa on jäljellä sopivasti pari viikkoa, joten vielä ehtii.

Itse asiassa sekin aihe oli siinä. Eilen meillä oli ensimmäistä kertaa kylässä Touhin kaveri. Naakan kanssa panostin muistaakseni kaverijuttuihin jo aiemmin, ja totesin että Touhinkin on aika saada edes minimaalinen sosiaalinen elämä.

Kyläily meni todella hyvin. Kaverilla oli isä mukanaan, ja pienen ujostelun jälkeen pojat viihtyivät yhdessä useamman tunnin. Päädyimme myös viettämään Touhin pop up -synttäreitä kakun ja kolmen kynttilän kera. Saakoon T. isommat synttärit, kun alkaa sellaisia vaatia.

PS. Kirjoitan tätä tuolien ympäröimänä...olen vankilassa, koska olen tyhmä rosvo, ja Touhi on poliisi.

PPS. Pääsin pois vankilasta, koska Palomies Sami -jaksoa piti vaihtaa.

PPPS. Lukemieni kirjojen määrä (tammikuun alusta) on tällä hetkellä 27.

Sade- ja leffailta

Eilen lähdin rankkasateessa töihin sateenvarjolla varustettuna. Sade olikin niin kova, että kastelin takinhihat ja kenkäni. Jälkimmäiset eivät olleet kiva juttu - minulla ei nimittäin ollut sisäkenkiä mukana.

Iltapäivällä otin kokemuksesta vaarin, ja pukeuduin sadetakkiin ja saappaisiin. Onneksi lapsilla oli sellaiset hoitopaikoissaan. Eskarissa oltiin sisätiloissa (heillä ei edes ole pihaa), mutta Touhi touheloi sateessa tyytyväisenä varusteineen.

Sade oli aika kova, kun astelimme kotiinpäin. Oli mukava tulla sisään ja kuivatella.

Minulla oli eilen lasten kanssa elokuvailta. Se on aika spesiaalia - puitteet järjestämiselle ovat olleet niin hankalat. Nyt kesän jälkeen, Touhin täytettyä 3 vuotta, asiat ovat helpottuneet.

Aiemmin näin yleensä lastenelokuvista vain alut - sitten piti mennä vahtimaan Touhia toisaalle. Nyt hän voi itse mennä toisaalle (minä pomppaan välillä katsomaan, mitä hän puuhaa).

Otin alkavan syksyn kunniaksi Netflixin takaisin - tosin se ei näyttänyt radikaalisti kiinnostavammalta kuin aiemminkaan. Lastenleffatkin olivat suurin piirtein samat. Koska olen äiti, valitsin leffan - Nemoa etsimässä.

Naakka on aika ennakkoluuloinen elokuvien suhteen. Tosin alusta päästiin eteenpäin, kun toin hänen eteensä kulhollisen popcornia ja pari pikkukulhollista karkkia. Touhi alkoi yllättäen myös katsoa leffaa kanssamme.

Elokuvailta meni oikein hyvin. Totesin, että onpas minulla ihanan isot lapset. Olen aina tykännyt lastenelokuvista (ja nuorten). Oikeastaan harva aikuisten elokuva iskee minuun, mutta todella monella lastenleffalla on sellainen vaikutus.

Sanoin lapsille, että voimme ehkä viikonlopun aikana katsoa toisenkin elokuvan mikäli ehdimme. Silloin meillä ei kyllä ole herkkuja edessämme - yksi kerta riittäköön.

Olin muuten viime viikonloppuna itse elokuvissa ystäväni kanssa. Elokuvan nimi oli Late Night - tykkäsin :) Leffan jälkeen menimme vielä terassille kuuntelemaan livebändiä. Tällaiset illanvietot ovat minulle todella harvinaisia, mutta tulevat tarpeeseen.

Silloin oli myös säiden suhteen toinen ääni kellossa. Pärjäsin lyhythihaisessa, ja terassilla ei yhtään viilentynyt illan aikana.

PS. Meille tulee tänään ensimmäistä kertaa kylään Touhin kaveri. Sekin kertoo, että Touhi ei ole enää mikään taapero. Aika kuluu koko ajan.

PPS. Minä olen pysynyt jumpparytmissäni hyvin - eilen oli vuorossa kädet, tänään jalat :D Aikaa käytän lihaskuntoharjoituksiin edelleen 15-20 minuuttia päivässä.

PPPS. Nukun taas hyvin - onneksi viime viikon huonounisuus ei jatkunut.

Koulun kynnyksellä

Kuten olen jo kertonut, Naakka aloitti viikko sitten eskarin. Siirtyminen päiväkodin tiloista lähikoululle on sujunut hyvin - 6-vuotiashan viedään ja haetaan vielä normaalisti, kuten päiväkodissakin.

Paljon kaikenlaista on jo ehtinyt tapahtua. Tosin minun korviini ei ilman kysymistä kantautuisi paljoakaan - Naakka ei tykkää puhua päivästä, kun tulee kotiin. Ilmeisesti hän haluaa ottaa chillisti ja ajatella kotiasioita.

Sen verran olen kuitenkin saanut selville, että ruokalassa (yhdessä 1-6-luokkalaisten kanssa) sujuu hyvin, mutta isot lapset aiheuttavat jännitystä. Ruokaa Naakka on syönyt käsitykseni mukaan ihan hyvin.

Ryhmässä on Naakalle uusia lapsia, mutta aika monen kanssa hän on jo kerennyt tutustua. Eskarista tulee koko ajan kotiin Naakan piirustuksia, ja kuvissa on välillä myös tekstiä. Naakka osaa kirjaimet, ja "kirjoitusta", jos on malliteksti tai joku sanelee kirjaimet.

Eskari on ikään kuin välitila päiväkodin ja koulun välillä.  Tätä vaihetta kestää vain vuosi, ja sitten siirrytään taas eteenpäin, koulumaailmaan.

En oikeastaan mieti, miten tyttö pärjää. Luotan siihen, että suurin osa asioista menee hyvin. Luotan siihen, että Naakka kypsyy ja valloittaa maailmaa pala palalta :)

Koulumaailmaa olen sen sijaan miettinyt paljon. Uuden opetussuunnitelman muutokset entiseen ovat tietyllä tavalla räikeitä, enkä oikein tiedä, mitä niistä pitäisi ajatella.

Ilmiöoppiminen, eli luokka-asteita ja oppilasryhmiä rikkova oppimistapa on ehkä tullut jäädäkseen. Kouluissa vietetään ilmiöviikkoja, jolloin opiskellaan jotakin teemaa, eri ryhmät hieman eri näkökulmista.

Ilmiöoppiminen on projektiluontoista - otetaan ryhmissä selvää asioista, ja ohjaudutaan itse. Retkillä tutustutaan aiheisiin tarkemmin käytännössä.

Olen itse sillä kannalla, että ilmiöoppiminen (niin, että koko opetus on sitä) on hyvä asia, jos se rajoittuu esimerkiksi yhteen tai kahteen viikkoon vuodessa. Muuten peruskouluikäiset tarvitsevat vielä opettajalähtöistä opetusta ja ryhmiään.

Nythän on jo kokonaisia kouluja (ovat olleet otsikoissa paljon), jotka on rakennettu uuden opsin mukaan. Koko hommasta ja sen toimivuudesta ei käsittääkseni ole vielä tieteellistä näyttöä, joten oppilaat toimivat koekaniineina.

Itse soisin ensi vuonna koulun aloittavalle lapselleni oman ikäryhmän luokan ja opettajan. Naakan tuleva koulu on perinteiseen tapaan rakennettu, mutta siellä on myös isoja ryhmiä, joissa on kaksi opettajaa.

PS. Suhtaudun ilmiöoppimiseen varauksella, koska on niin paljon oppilaita, joille se ei sovellu, koska he eivät kykene niin itsenäiseen työskentelyyn tai hälyisissä, isoissa tiloissa toimiviin suuriin ryhmiin.

PPS. Odotan kuitenkin Naakan tulevaa koulun alkua innolla, sillä olen kouluihminen - lapsi ja koulumaailma - teema on mielestäni kiehtova.

PPPS. Kirjoitan lisää Naakan eskarista, kunhan pääsen vähän selville, mitä siellä tehdään.

Unenpuutetta ja huvipuistossa

Jos viikko sitten ei väsyttänyt, nyt väsyttää - tosin suhteellisen hyvällä tavalla edelleen. Olen nukkunut pari viimeistä yötä tosi huonosti. En ilmeisesti jostain syystä pääse kunnolla syvään uneen, ja heräilen pitkin yötä.

Tähän asiaan täytyy kiinnittää jatkossa huomiota. Pohdin tänään, mitä voisin tehdä:

- Voisin rajata ruutuajan minimiin ennen nukkumaanmenoa.
- Jos minulla on huolenaiheita tai pohdittavaa, voisin kertoa asioista jollekulle hieman aiemmin kuin nykyisin teen.
- Voisin antaa kropalleni ja mielelleni aikaa sopeutua muuttuneeseen elämänrytmiin kesän jälkeen.

Nämä kuulostavat tähän listattuna suhteellisen simppeleiltä, mutta tiedän, että minulla on parantamisen varaa kaikissa kolmessa. Nukkumisesta on kuitenkin tullut minulle arvokas asia, joka täytyy turvata.

Lapset eivät nykyisellään heräile juuri öisin, mutta ainakin Naakka tulee lähes joka yö jossain vaiheessa viereen nukkumaan. Hän on suoraan sanottuna parempi vaihtoehto kuin Touhi, joka tykkää pitää nukkuvaa aikuista tyynynään/patjanaan.

Pääsin kesällä tilaan, jossa jokainen Naakan kääntyminen ei herätä minua. Nyt rytmin muututtua olen tikkana melkein seisomassa sängyn vieressä, kun lapsi liikkuu nukkuessaan. Nyt minun täytyy arvatenkin yrittää päästä uudelleen tuohon tilaan.

Olemme toki tehneet muutakin kuin olleet unettomia: Eräänä päivänä tällä viikolla ostimme iltarannekkeet Lintsille. Kaksi aikuista ja kaksi pientä lasta ovat hyvä combo - varsinkin, kun kumpikin lapsi on yli 100-senttinen ja pääsee vähän useampaan laitteeseen.

No, aikuinen huvipuistoihminen ei kekaroiden kanssa sitten pääsekään juuri mihinkään haluamaansa laitteeseen. Katselin kaihoten Taigaa ja sen sellaisia - aikuisreissu Lintsille olisi kyllä bueno!

Toki kohtasimme myös rasittavuuksia kuten tuon perkuleen hattaran, josta tuli kyllä hieno kuva (Naakka sivuosassa). Arvatkaa, jäikö se tahmakasa lopulta rva:lle...Hattaraa ei takuulla hankita makuelämyksen, vaan ulkonäön takia.

PS. Naakka tuli ensimmäistä kertaa elämässään kummitusjunaan - toki silmät pysyivät kiinni koko kierroksen ajan.

PPS. Touhi ilmoitti hakevansa narunvedosta Ryhmä Hau -figuurit. Varoituksistamme huolimatta (aina ei tule vedetyksi oikeasta narusta) hän päätti ne hakea - ja veti narusta vapaan valinnan :D Kun lapsi sanoo hakevansa jotakin, hän nähtävästi tekee niin.

PPPS. Olen pysynyt yli kuukauden kiinni päätöksessäni jumpata joka päivä 15-20 minuuttia. Päätös on pitänyt. Sain juuri vinkin kokeilla aikuisbalettia, siis Youtubesta - kokeilen heti huomenna.

Väsymyksen puute, viikonloput ja mistä me tulemme :)

Olen yhden jos toisen kerran kirjoittanut blogiini väsymyksestä. Se kalvaa minua, kuten jokaista ainakin joskus. Joskus olen ollut niin väsynyt, että päivä alkaa tuntua raskaalta heti aamusta. Se korjaantuu yleensä ajallaan.

Nyt täytyy sanoa, että olen ollut poikkeuksellisen virkeä. Luulen, että suuri syy on se, että olemme olleet terveenä kolme kuukautta putkeen. Syksyn flunssa-aika on toki tuloillaan, mutta tällaisen breikin jälkeen sekin saattaa sujua.

Ehkäpä on niin, että elämässäni ei kerrankin ole niin kovin kuormittavia tekijöitä. Toki epäkohtia ja kehitettävää on, mutta rytmi arjelle on kehittynyt varsin hyvin. Kesäkin oli täynnä matkaamista ja uusia, vaihtelevia asioita, sekin ehkä virkisti.

Ehkä perun tämän kaiken, kunhan pääsemme kekaroiden kanssa lounasaikaan asti ;)

Yleensä olen päivän aikana eniten väsynyt alkuillasta. Kuuden jälkeen väsymys on ihan fyysistä - silloin tuntuu raskaalta lähteä liikkeelle, vaikka varsinkin kesäaikaan se on meillä ihan yleistä.

Viikonloput rullaavat omalla tahdillaan. Joka toinen viikonloppu lapset ovat minulla, joka toinen isällään. Kun olen lasten kanssa itsekseni, pyrin rauhoittamaan tekemisen. Toki liikumme, mutta pienesti leikkipuistoissa ja lähimetsässä.

Lukurutiini lasten kanssa meinasi kesän aikana vähän lipsahtaa lukemattomuuden puolelle. Koska lukutaitoisia lapsia ei vielä ole, on tärkeää että luen heille. Vaikka eilen olimme menossa nukkumaan suhteellisen myöhään, Herran Hakkaraisen tarinat starttasivat noin 20 minuutiksi ennen valojen sammumista.

Kun lapset ovat isällään, sanoudun irti aikatauluista. Saatan kököttää pitkän ajan selailemassa blogeja tai katsomassa telkkaria. Tyypillistä viikonloppuihini ovat myös esim. kirjastossa käynti, pitkät puhelut ystävien kanssa ja puutarhapalsta.

Viikonloput kummallakin tavalla kuluvat nopeaan - sitten hurautellaan taas maanantaista perjantaihin vähän sidotummalla rytmillä.

Sekä Touhi että Naakka ovat viime aikoina olleet kiinnostuneita ajasta, jolloin he olivat vielä minun vatsassani (sekä syntymästään ja vauva-ajastaan). Minusta on hauskaa, kun molempien kanssa syntyy jo jutun juurta ja puhetaito riittää.

Lasten vauva-aikoja on mukava muistella, vaikka en suoranaisesti kaipaakaan heitä vauvoina. Minusta lapsen kanssa alkaa olla mielekästä olla, kun hän alkaa jollakin ymmärrettävällä tavalla kommunikoida - esimerkiksi puolivuotias on jo varsin älyllinen :)

Lapsista se, että toinen on syntynyt alateitse, toinen sektiolla, on huvittavaa. Naakka tiedostaa jo, mistä on tullut. Touhi luulee tulleensa "äitin tissien välistä" :D

PS. Tänään on kerrankin pilvistä ja jopa vähän sateista, jee, pitkästä aikaa!

PPS. Voi herttinen sentään - tänä vuonna luettuja kirjoja on vasta 23 - olen pahasti myöhässä ellei lastenkirjoja lasketa :D

PPPS. Lasten "paksut" kirjat kai lasketaan - luen joskus niitä ja nuorten kirjojakin. Niissä löytyy aika ajoin todella hyviä uutuuksia. Kirpparilta hankin taannoin Pienen Runotytön eurolla - se on vielä lukematta, vaikka ala-asteella se kuului suosikkikirjoihin.

Lyhyen treenin hehkutus ja työaika

Olen hyvin yllättynyt eräästä asiasta - jokapäiväisistä lihasvoimaharjoituksista. Olen nyt treenannut joka päivä melkein neljän viikon ajan.

Täytyy sanoa, etten ole koskaan yltänyt vastaavaan. 20 minuuttia päivässä tekee viikossa harjoittelua jopa yli aikuisen liikuntasuositusten. Keskityn joka päivä eri kohtaan kehossani - selkään jopa kahtena päivänä (yläselkä toisena, alaselkä toisena päivänä).

Youtube tarjoaa jumpat, 15-20 minuutin pätkiä löytyy oikein paljon. 

Psykologia säännöllisen treenin takana? No, se taitaa olla tuo lyhyt aika :D Toivoin, että saisin voimaharjoittelusta päivittäistä. En keksinyt muuta tapaa kuin tehdä yksittäisistä harjoituskerroista tarpeeksi lyhyitä. Pääkoppani ohjaa minut jumppaamaan, kun tiedän ajan olevan lyhyt.

Suuri motivaattori on parantunut olo. Täytän tänä vuonna 38. Ikääntyminen on kivaa - en ole ehkä ollut koskaan 15-25-vuotias henkisesti, joten en osaa kaivata noita nuoruuteni kultavuosia ;) 

Kuitenkin, en halua ikääntyä ihan p*skassa kunnossa. Ikä tuo kehoon muutoksia muutenkin, en halua alkaa voida todella huonosti liian aikaisin, mikäli voin jollakin tavoin itse siihen vaikuttaa. Jo näin lyhyessä ajassa kehontuntemukseni ovat muuttuneet positiiviseen suuntaan - se kannustaa jatkamaan.

Niskani hermokipu huimaus pienissä määrin ja lapajumit tulevat pysymään. Koska en voi saada sitä kipua pois, haluan kropan, joka on muuten mahdollisimman vähän kivulias. Siihen voin sentään vielä jollakin tavalla vaikuttaa.

Työaikani muuten piteni. Viime vuonna työpanokselleni oli tarvetta 35 tuntia viikossa, nyt sain 37 eli täydet tunnit. Työni jatkuu pääasiassa samanlaisena kuin viime vuonna, muutoksiakin tulee. 

Työajan pidennys tietää pari viikkotuntia parempaa liksaa, mikä on tietenkin tervetullutta. Odotan mielenkiinnolla, millaisiksi päivät muotoutuvat - ihan helppoa ei ainakaan tule olemaan. 

Koska työt lisääntyvät, toivon hartaasti, että Touhi sairastelisi tänä vuonna merkittävästi vähemmän kuin ensi vuonna. Vasta kesälomien hyvien unien aikana tajusin, kuinka väsynyt viime talvena olinkaan. Toivottavasti kitarisaleikkaus ja putket ovat auttaneet.

PS. Näin maanantaina pitkästä aikaa serkkutyttöäni, joka asuu yhä ulkomailla. Lapsuuteni loma-aikoina vietimme suhteellisen paljon aikaa yhdessä - tuli heti kotoisa olo <3 

PPS. Vähän sitä ennen, lauantaina, tein reissun erääseen ostoskeskukseen lapsuudenystävieni ja lapsilauman (ei tällä kertaa omiani) kanssa. Sekin oli merkki jatkuvuudesta.

PPPS. Syyskuussa on jälleen luvassa vuositapaaminen (reissu sekin) lukioaikaisten ystävieni kanssa. Odotan tapaamista innolla jälleen kerran. 

Esikoululainen

Tällä viikolla olen kerennyt kiukustua jo muutamasta asiasta. Kärjessä on erityisesti lähikoulun piha. Se on remontissa, revitty täysin auki joka puolelta koulua. Remontti on kuulemma viikkoja myöhässä.

Miten minulle tulee aina deja vu - ilmiö...kyse on esikoululaiseni tiloista. Tämä esikoululainen kerkesi olemaan 4 kuukautta remontoidussa päiväkodissa kahden vuoden evakon jälkeen, nyt eskari alkoi auki myllätyn pihan keskellä.

Jutun ainoa positiivinen puoli on, että onneksi minulla ei ole ekaluokkalaista! Eskarilainen sentään täytyy vielä sekä viedä että hakea.

Eskarilainen...iik, hän on jo niin iso! Koska rva ei vanhene itse ollenkaan, on välillä vaikeaa huomata vuosien kulumista ;)

Itse asiassa minulle on hieman epäselvää, mitä siellä eskarissa tehdään. Tarkoitus on varmaankin eri tavoin valmistaa lasta toimimaan ryhmässä ja kulkea hänen kanssaan kohti koulutietä. Siinä sivussa kyse on päivähoidosta.

Naakka tykkää eskarista jo nyt. Ainoa uuden eskarilaisen pyyntö, jonka torppasin, oli kännykän hankinta. Minusta hän voi vielä aivan hyvin olla ilman luuria. Ekapeliä voi pelata rva:n kännykältä, muita sisältöjä hän ei vielä tarvitse. Koulun alkaessa kännykkäasia tulee varmaankin uudelleen mietintään.

6-vuotiaan vanhempana haluan tänä vuonna olla ensinnäkin läsnä. Eräänä iltana tällä viikolla luin lapsille kirjoja illan ainaka yhteensä kaksi tuntia. Kukaan ei halunnut missään vaiheessa lopettaa, ja ihanaa, että lempiharrastukseni kelpaa myös heille.

Juttelen Naakan kanssa asioista päivittäin. 6 vuotta hänen vanhempanaan on kuitenkin opettanut, että päivähoidosta poistuttuaan hän ei koskaan halua puhua päivästään, vaan suunnata ajatuksensa ihan muualle.

Naakalta tulee juttua yleensä tipoittain, pääasiassa hän on kuitenkin kotiin päästyään nälkäinen ja vähän kiukkuinenkin ;) Ruuan jälkeen on parempi aika haastatella. Toisaalta Naakka on nykyään kiireinen, hän haluaa mennä naapuriin tai ulos leikkimään.

Olemme myös aloittaneet varovaiset kokeilut ulos menemisen suhteen. Naakka on ollut nyt kerran leikkimässä takapihallamme naapurin pojan kanssa hieman toista tuntia. Kokeilu meni hyvin, ja onnistui, koska naapurin poika saa talomme alaoven auki avaimilla (Naakka ei vielä ihan osaa).

PS. Pikkuveli on Naakan mielestä tällä hetkellä usein ihan kamala ;)

PPS. Tänään eskari alkoi virallisesti, samoin koulut. Odotan innolla, miten tyttö reagoi, kun koulu on täynnä isoja oppilaita.

PPPS. Sunnuntai-iltana menimme poikkeuksellisesti ulos syömään iltapalaa. Levitimme piknikviltin puistoon. Lasten mielestä se oli huippukivaa!

Minua inspiroi...

Pohdin että kirjoittaisin sunnuntain kunniaksi tekstin, jossa kertoisin itsestäni asioita, joita en ole vielä ennen kirjoittanut täällä. Nopeasti totesin, että minun pitäisi ehkä tekstiä varten tutustua uusiin asioihin, koska olen varmaankin jo kirjoittanut kaikesta täällä :D

Sen sijaan päätin kirjoittaa joistakin asioista, jotka inspiroivat minua tällä hetkellä.

Syksy: Olen aina tykännyt alkusyksystä. Sää viilenee ja pimeä tekee illoista tunnelmallisia. Luonto rauhoittuu, ellei sää ylly myrskyksi. Syksy tuoksuu metsässä.

Syksyllä on paljon uutta aluillaan. Koululaiset palaavat kouluun ja harrastukset alkavat. Huomaan tsekkaavani, koska ne etupihan vaahteranlehdet oikein muuttuvat punaisiksi. On hauskaa laittaa takki päälle ja hanskat käteen.

Voimaharjoittelu: En kyllä olisi pari kuukautta sitten uskonut, että kiinnostun tästä. Olen nyt tehnyt lihasvoimaharjoituksia lähes neljä viikkoa joka päivä. En treenaa kuin 15-20 minuuttia kerrallaan, joten lepopäiviä ei tarvita.

Ulkoisesti en ole muuttunut, paitsi ehkä ryhdikkäämmäksi. Oman kehon ulottuvuudet eivät myöskään aiheuta ikäviä tuntemuksia, kun liikun.

Minulla ei ole muita tavoitteita kuin voida paremmin ja vähentää selkäkipuja - näissä on jo tapahtunut edistystä. Harjoitan joka päivä eri kohtaa kehossa, enkä ainakaan vielä ole kyllästynyt. luulen, että harjoittelun lyhyt kesto auttaa pitäämään sen osana päiväjärjestystä.

Englantilaiset tv-sarjat, mielellään vanhoista ajoista kertovat. Kun Yle Areena alkoi näyttää Downton Abbeyta uusintana alusta saakka, innostuin sarjan seuraamiseen. Katsominen on kyllä aika urakka - vanhempia osia on poistunut hieman nopeammin kuin olen ehtinyt seuraamaan.

Seuraan myös Victoriaa - siis kuningatar Victoriasta kertovaa sarjaa. Osat eivät ole uusintoja, nyt on meneillään kolmas tuotantokausi. Victoria on samantapainen kuin kuningatar Elisabethista kertova Crown (Netflix), mutta mielestäni Victoria on toteutettu paremmin.

Eilen päädyin aloittamaan myös Golfkentän murha - elokuvan (Hercule Poirot). Olen lukenut lähes kaikki suomennetut kirjat, joskaan en viime vuosina yhtään. Jos aloittaisin urakan alusta, en varmaan muistaisi ratkaisuja ollenkaan :D

Englantilaisissa vanhoissa tv-sarjoissa viehättää eniten tarinoiden maailma, tunnelma ja brittienglanti.

Töihin, pöntölle (perkuleen nopeasti) ja eskariin koululle myös!

Olen ollut nyt kaksi päivää töissä loman jälkeen. Koska olen nauttinut lomasta, pohdin parina viimeisenä lomapäivänä, saanko jostakin intoa töihin paluuseen.

Kuinka ollakaan, viimeisen lomapäivän iltana vatsassa nipisteli ja pakkasin innoissani työlaukun sekä valitsin vaatteet seuraavaa päivää varten :D Täytyy sanoa, että töihin oli oikeastaan todella mukavaa mennä!

Suuri osa työntekijöistä on vielä lomalla - ensi viikolla on täydempää ja vilkkaampaa. Vilkasta on pitänyt nytkin, töiden osalta. En ole kerennyt miettiä, koskahan päivä mahtaa loppua. Työpäivän jälkeen olen hakenut lapset päiväkodista, ja olemme kerenneet viettää aikaa myös kotosalla.

Lähes kolmevuotiaalle Touhille kuuluu mainiota: hän on oppinut lähes kuivaksi kahdessa viikossa! Melkein kaikki pissat menevät nyt pönttöön (potta ei ole ollenkaan kova sana), ja kakat myös.

Touhia ei ole koskaan varsinaisesti opetettu potalle - hän on istunut siinä todella vähän. Käytännössä harjoittelu tapahtui niin, että vaipat otettiin pois ja Touhi treenasi nurmipissalla (ja järvipissalla ;) ) käyntiä mökillä.

Mökkireissun jälkeen eli tällä viikolla vaippaa on käytetty lähinnä öisin.

En ihan tajua, miksi Suomessa lapsia kannustetaan pottailuun jo todella nuorina. Ymmärrän tämän, jos lapsi on itse halukas oppimaan. Toisaalta, Touhi on hyvä esimerkki lapsesta, jota ei kiinnostanut ollenkaan, kunnes hän kolmen vuoden kynnyksellä alkoi osoittaa omaa harrastuneisuutta asiaan.

Ilmiö on jännä, kun samalla pitäisi olla lapsentahtinen imettäjä, sormiruokailun järkkääjä, perhepedin petaaja ja kiintymysvanhempi (koko termi on niin ärsyttävä, että se saa rva:ssa aikaan aggressiivisia tunteita).

Kuivaksi opettelu - sitä taas ei kuulu tehdä lapsentahtisesti. Miksi ei?

Naakka siirtyy maanantaina melkein koulujärjestelmään - siis eskariin koululle. Hän sanoi heipat päiväkodille sujuvasti, mutta kun poistuimme päiväkodilta, alkoi rva:ta itkettää. Naakan mielestä otin homman liian raskaasti.

Itse koulurakennus ei ole parhaassa kuosissaan. Koulua ympäröivä aukio on remontissa ja rakennuksen ikkunat on peitetty plekseillä. Remontin pitäisi jatkua loppuvuoden. Johan Naakalla sentään oli viisi kuukautta remontoidussa päiväkodissa kahden vuoden evakon jälkeen - alkoikin olla jo ikävä remontin keskelle ;)

Naakka itse suhtautuu eskariin hyvin innokkaasti. Tänään hän sanoi, ettei malta odottaa maanantaita. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle.