Rouva Niskanen

Tänään me olemme varsin tasapainoisia - erosta huolimatta. Minä menin ensimmäistä kertaa työkokeiluun (niskapotilaana), kun Naakka oli seitsemän kuukautta vanha. Toiseen työkokeiluun menin, kun Naakka aloitti päiväkodin. Työskentely on tasoittanut omaa mieltäni valtavasti. Se on tuonut mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistani, ja myös pohtia, mihin suuntaan, kun Touhikin menee päivähoitoon. Kun lastenhoitoa on ollut vähän vähemmän, olen nauttinut siitä enemmän. Minun täytyy edelleen olla aika tarkka päivärytmistä ja riittävästä levosta. Lääkitys auttaa nukkumisessa, mutta tarvitsen lääkettä nykyään vähemmän kuin aiemmin. Mikäli joudun tinkimään riittävästä yöunesta, ahdistus ja pakko-oireet nousevat pinnalle heti. Kun odotin Touhia , mieleni askarteli asiassa paljonkin. Keräsin kuitenkin aiemmasta viisastuneena itselleni turvaverkkoa ja lähdin siitä, etten pysty mihinkään - näin kaikki, mihin pystyin, oli pelkkää plussaa :D Vähän erikoinen logiikka, mutta se toimi. Kävin myös...

Koskapa minulla on vapaaviikonloppu , kerkeän kirjoittamaan toisen osan raskauden jälkeinen masennus -aiheisesta tekstistäni nyt heti samana päivänä. Heti alkuun rva:n on syytä huomauttaa, että kaikki masennukset ovat yksilöllisiä, eikä hoidosta ole olemassa yhtä totuutta. Kokemus on omani, yleistää en tällä enkä edellisellä kirjoituksellani halua. Tahdon kuitenkin kirjoittaa, mikä auttoi minua paranemaan. Luulen, että lepo oli minulle ensisijainen paranemisen väline. Toinen ratkaiseva alkutekijä taisi olla sairaalaruoka - kuten ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin, aloin jaksaa syödä säännöllisesti ensimmäistä kertaa kuukausiin. Lepoa sain öisin , kun minun ei enää tarvinnut nousta ylös Naakan syöttöihin. Se oli ensiarvoisen tärkeää. Kun muutimme parvekkeelliseen asuntoon, Naakan päiväunet alkoivat. Samoihin aikoihin, noin puolivuotiaana, hänen vatsansa alkoi voida paremmin. Siitä lähtien aloin tuntea, että minulla on vauva, ja minä olen hänen äitinsä, ja että kykenen edes j...