Ajatuksia maskista ja muustakin

Olen maanantaina alkaneen flunssani kanssa uskaltautunut kauppaan tällä viikolla kodin seinien ulkopuolelle kaksi kertaa, torstaina ja tänään. Tilanne taudin kanssa on jo melko hyvä, alkuviikosta lasten isä hoiti ostokset ennen kuin flunssautui itse.

Kotiopiskeluni vuoksi en ole käyttänyt julkista liikennettä vähään aikaan, joten vaikka olen hankkinut maskeja, en ole tätä aiemmin niitä käyttänyt. Nyt flunssaoireideni aikana olen kuitenkin lisännyt maskin varusteisiini.

Millaista maskin kanssa on? No, tunnelmani ovat ristiriitaiset. Silmälasit ovat koko ajan huurussa ja hengitys kulkee viiveellä :D Toisaalta, jos hyviä puolia etsii, en ole pettynyt, mikäli suuri osa naamaani ei näy - se luo varsin spesiaalin tuntuista yksityisyyttä.

Naakka oli kotona kokonaisen kouluviikon flunssaoireidensa kanssa. Voi varmaankin arvata, että hän hyppi seinille jo viimeistään keskiviikkona. Omakin kestävyyteni oli koetuksella opiskeluihini liittyvän projektityön ja puheliaan 7-vuotiaan kanssa.

Uusi normaali on ollut tänä vuonna niin moninainen, että kaikkeen ei meinaa millään tottua. Olen kohta 39-vuotias enkä ole tähän mennessä ollut flunssan takia mistään pois kokonaista viikkoa. Tuntui suorastaan rikolliselta pitää oireinen lapsi kotona, mutta vielä rikollisempaa olisi toki ollut lähettää hänet kouluun ;) 

Toki tästä on ollut se hyöty, että olemme todellakin saaneet parannella flunssaamme rauhassa...ei siitä ole puuttunut muuta kuin se rauha - sekä minulle että Naakalle rutiinit ovat erittäin tärkeitä, ja niiden puuttuminen ottaa mielenterveyden päälle.

Kevät ja kesä olivat erilaisia, niin tulee syksykin olemaan. Vaakalaudalla on monta asiaa, niistä tärkeimpänä on perheenjäsenten tapaaminen. Tuntuu, ettemme kestä, jos emme taaskaan saa tavata vanhempiamme, lasten isovanhempia.

Minulla on myös elossa isoäiti, teräsmimmi vuosimallia -26. Vierailimme hänen luonaan viimeksi maaliskuun alussa, juuri ennen eristyksiä ja sulkuja. Yhteistä aikaa ei oletettavasti ole loputtomiin, joten olisi upeaakin upeampaa, jos koronavirus ennen pitkää, mielummin mahdollisimman nopeasti, väistyisi.

Mitä tulemme tästä kaikesta oppimaan? Olisi houkuttelevaa vastata, että paljonkin. Kuitenkin, tämän ajan seuraukset näemme vasta pitkän ajan kuluttua. Nyt tuntuu tärkeältä keskittyä vaikkapa siihen, että on vielä elokuu ja nyt kukkii auringonkukka:

Akvaarion kuulumisia pitkästä aikaa

Akvaarioharrastukseni on kulkenut hiljalleen mukana pitkin matkaa, ja tankki näytää nyt aika hyvältä, vaikka itse sanonkin. Platyjen kanta on vahvistunut, ja meille syntyy hauskannäköisiä ja varsin terveitä poikasia.

Miljoonakalojen kanssa ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri - akvaariokaupasta ostetut kalat eivät yleensä elä kovin pitkään, mutta jos meille syntyy poikasia, niiden elinikä on pitkä. Hyvä esimerkki on edellinen urokseni jonka hankin - se eli muutaman kuukauden.

Toisaalta tämä uros kerkesi puuhastella kahden naaraan kanssa, ja meillä on nyt viisi hyvin kehittyvää poikasta. Ehkäpä hankin vielä uuden uroksen, niin saamme pitkällä aikavälillä parempivointisia yksilöitä akvaarioon.

Sekä platy että miljoonakala kuuluvat synnyttävien hammaskarppien heimoon - ne siis synnyttävät eläviä poikasia, eli "kutu" tapahtuu kalan sisällä ja ulos tulee valmis poikanen. Pienet poikaset piilottelevat jonkin aikaa, sillä ne ovat mukavia suupaloja isommille kaloille.

Akvaarion tilanne näyttää monella tapaa hyvältä, eikä suurempia haasteita juuri ole. Haasteellisimpaa on muistaa siivota ulkosuodatin neljä kertaa vuodessa - loppuajat suodatin ei yleensä pelitä kovin hyvin ja vesi tuppaa jäädä likaiseksi.

Itse vaihdan vettä kerran viikossa noin 40 litraa, ja vaihto tulee kyllä silloin tarpeeseen. Tykkään kaikista muista akvaarion hoitotoimenpiteistä paitsi levän raaputtamisesta pintalaseista. Ruokimme kalat aina iltaisin, joskus pidämme paastopäiviä.

Olemme edelleen onnistuneet välttämään akvaristituttavuudet, eli kenelläkään tutullamme ei ole akvaariota. Kaikki ovat yleensä jonkin verran kiinnostuneita kaloista, mutta alkeellisin perustietokin tulee yleensä uutena.

Olen vuosien mittaan harjaantunut kertomaan kaloista ja akvaarionhoidosta meillä kyläileville. Lapsia (paitsi omia) pitää muistutella, ettei akvaariolasia saa koputtaa, koska se on merkittävä stressitekijä kaloille.

Naamani menee yleensä vähän ryppyyn, mikäli lapsivieraan vanhempi ei vahdi lasta akvaarion äärellä sen jälkeen kun olen kertonut ettei koputtelu ole sallittua. Johtuneeko se vahtimattomuus sitten siitä, ettei kaloja pidetä tuntevina ja reagoivina olentoina, joita ne mielestäni kyllä ovat.

Joka tapauksessa, akvaario on yleensä meillä nähtävyys sauvasirkkojen ohella. Yleensä ihmisillä on käsitys, että hoito on jotenkin todella raskasta ja aikaavievää. On yllätys, kun kerron että viikkosiivous vie minulta korkeintaan 20 minuuttia :) 

PS. Naakkaa kalojen hoito kiinnostaa. Hän tykkää ruokkia kaloja ja kyselee niistä paljon.

PPS. Sen kummempia hankintoja kuin se miljoonakalauros ei ole akvaarioon luvassa lähitulevaisuudessa, nyt on menossa aiemman työn hedelmien seuraamisvaihe.

PPPS. Iltojen pimetessä akvaarion lasien levätilanne yleensä helpottaa, mikä tietää iisimpää akvaarionhoitoa rva:lle.

Virkistävässä pikkuflunssassa

Kuluneen viikon aikana olemme seuranneet mediasta jos minkälaisia ohjeistuksia flunssaisille lapsille (lentokonematkustajat taas näyttävät suhahtelevan edestakaisin miten sattuvat). Viimeisen hetken ohjeita en taida tässä toistaa, kun toistan ne kuitenkin väärin.

Joka tapauksessa - Touhi aloitti meidän syysflunssakauden perjantaina olemalla tukkoinen ja räkäinen. Sunnuntaina iltapäivällä Naakka alkoi valitella kurjaa oloa ja jäi maanantaina kotiin koulusta. Minä sairastuin maanantaina.

Nyt keskiviikkona tilanteemme on seuraava: Naakka on edelleen tukkoinen ja ääni uhkaa mennä, ei kuumetta koko aikana. Touhin oireet ovat poissa, hän on jo päiväkodissa - ei kuumetta hänelläkään koko aikana.

Minä olen myös kuumeeton, mutta flunssainen ja ääni on käheä kuten Naakallakin, olen Naakan kanssa kotosalla enkä mene esimerkiksi kauppaan ennen kuin oireeni helpottavat. Koronatestissä emme ole käyneet, kun oireemme eivät tunnu sopivan koronaan ja testijonot ovat edelleen toivottoman pitkät.

Naakan kansssa katsomme, koska oireet alkavat selvästi helpottaa. Tänään ei kuitenkaan ole vielä se päivä. Hän tulee todennäköisesti skippaamaan koulukuvauksen, joka on sopivasti järkätty juuri keskelle alkusyksyn flunssakautta.

Ohjeet kausiflunssan kohdalla näyttävät päivittyvän koko ajan - THL:n, kaupungin ja koulun/päiväkodin. Pelaamme varman päälle ja pidämme itsemme erillämme muista, mutta tästä talvikaudesta tulee varmasti mielenkiintoinen.

Sinänsä olemme selvinneet flunssastamme hyvin. Kun kaikkia hengitystieoireita on maaliskuusta asti demonisoitu, on ollut henkisesti virkistävää huomata, että muitakin tauteja kuin koronaa (siis todennäköisesti) voi olla. Tämä on normaalia lapsiperheen arkea, jota olemme ainakin tottuneet elämään.

Hyviä puolia tilanteessamme on monia. Koska opiskelen, kipeiden lasten hoito järjestyy (luentoni eivät vielä ole muuttuneet päiväluennoiksi ja olen edellisellä viikolla ahkeroinut tämän viikon tehtävät loppusuoralle. 

Toinen "hyvä" puoli on, että sitkeämmän flunssan on saanut Naakka eikä Touhi - Touhin kanssa en pystyisi opiskelemaan kuten Naakan kanssa pystyn, ainakin jonkin verran. 

Kolmas hyvä puoli on, että Touhille ei ainakaan toistaiseksi ole tullut korvatulehdusta - jospa se kierre nyt olisi perheessämme kokonaan historiaa.

Viimeinen hyvä puoli on oikeastaan vasta toivomus. Koska olen vetänyt astman takia kortisonia itseeni jo neljä kuukautta, en toivottavasti saa nyt astmaattista yskää loppusyksyksi. 

PS. Näyttää siltä, että myös Naakan ja Touhin isä olisi saamassa flunssan, sitten se olisikin käynyt meidät kaikki läpi.

PPS. Huonoja puoliakin on - hermoni alkavat olla kovilla tähän perjantaista asti jatkuneeseen kotona könyämiseen. Onneksi viikonloppu alkaa edes joskus, ja lapset siirtyvät vähäksi aikaa isälleen.

PPPS. Yhtenä päivänä Naakka halusi pukeutua mahdollisimman lämpimästi, ja sai aikaan ihanan lämpöisen asukokonaisuuden:

Koronavuoden synttärit

Tämä koronavuosi on outo, en osaa sanoa muuta eilisen jälkeen. Meillä valmisteltiin lapsille yhteisiä, pieniä pihasynttäreitä suurella innolla. Naakka oli ideoinut koko jutun (tässä apuna n. 20 vuotta vanha lasten synttärikirja). 

Kaikki sujui hyvin (minä stressasin, koska en välitä synttärien järkkäämisestä), kunnes hain Touhin päiväkodista. Nenä täysin tukossa, hiljainen poika ja tuskainen olo...ja ei kun peruuttamaan synttäreitä. Kokosin itseni ja menin hakemaan Naakkaa iltapäiväkerhosta.

Naakka romahti henkisesti kasaan, kun kuuli synttärien peruuntumisesta. Onneksi ystävä oli paikalla lohduttamassa. Ystävän äiti ehdotti, että tytöt näkisivät kaikesta huolimatta toisensa. Hetken pohdittuamme soitin Naakan toisellekin kaverille, josko hänkin tulisi.

Päädyimme perumaan juhlat Touhin vieraiden osalta - heille pyrimme järkkäämään jotakin myöhemmin. Touhi vietti juhla-ajan isänsä kanssa kotona ja minä toimin juhlaemäntänä talomme kerhohuoneella, pääasiassa lapset kirmasivat pihalla, mikä oli tarkoituskin.

Kaikeksi onneksi yhdet vieraat toivat Touhille 4 pientä Nerf-pyssyä, mikä pelasti tilanteen täysin. Touhi pääsi kyllä juhlatilaan, kun kaikki vieraat olivat lähteneet. 

Homma meni jotenkin tosi huvittavaksi. Vein juhlaherkkuja sairastuvalle yläkertaan leihin sonnustautuneena. Kohtasin kaksi perheenjäsentä Nerf-taistelussa :D 

Täytyy sanoa, että vaikka synttärit kutistuivat minimiin, Naakka loisti. Hän oli odottanut synttäreitä toukokuun alusta asti, sillä hän kuului niihin pandemia-ajan lapsiin, joiden synttärit piti sivuuttaa kavereiden osalta kokonaan.

Synttäreillä syötiin paljon ja juoksenneltiin ulkona. Meillä oli ongintanumero ja lisäksi vesi-ilmapallojen heittelyä. Molemmat olivat hitti, ja 7-vuotiaamme on varmasti tyytyväinen tämän vuoden syntymäpäivien osalta! 

Nyt elämme hiljaiseloa seuraavat päivät ja toivomme ettei Touhin flunssa tartu muihin. Päiväkodin ohje oli, ettei koronatestiä tarvita, ja lapsi voi tulla päiväkotiin, kun oireet ovat helpottaneet. Nyt onkin pitkästä aikaa sadepäivä, ja vietämme sen sisätiloissa.

PS. Loma-aika olisi näemmä ollut paras aika synttäreille - tosin kaikki vieraat olisivat olleet kuka missäkin lomailemassa ;) 

PPS. Syömme varmaankin tänään jäljelle jääneitä juhlaherkkuja.

PPPS. Rantabileet olivatkin hyvä teema - päiväksi valikoitui sattumalta poutajakson viimeinen päivä. 

Sauvasirkkaelämää

Naakka juttelee paljon asioita. Hän on ohittanut sen vaiheen, jolloin hänen hullunkurisia sanontojansa kerrottiin ympäriinsä. Nyt hänen juttunsa ovat hauskoja ja teräviä (siis ne hyväntuuliset).

- Äiti, olemme outo perhe, kun meillä on liikkuvia keppejä lemmikkeinä!

Niin, olemme nyt eläneet yhteiseloa sauvasirkkojen kanssa toukokuusta lähtien. Oikeastaan sauvasirkat ovat meidän "Se on korona" - lemmikkejä, eli lopullinen hankintapäätös syntyi, kun olimme lusineet parisen kuukautta kotioloissa ja ulkoilleet vain metsässä.

Sauvasirkat ovat oleilleet 30 x 30 senttimetrin kokoisessa kotiterraariossaan. Ne ovat vierailleet myös monen ei-ötökkäkammoisen kämmenellä...ja karanneetkin kerran. 

Se tapahtui heinäkuussa mökillä. Lähtöpäivänämme, puolen päivän aikaan Naakan ja Touhin isä sanoi minulle puoliääneen, että terran luukku on auki eikä sauvasirkkoja näy missään. Olin epähuomiossa sauvasirkkoja ruokkiessani jättänyt edellisenä iltana luukun auki.

No, vietin varsin kuumottavan tunnin sauvasirkkojemme jälkiä seuraillen, en ensin tajunnut, mistä kepin näköisiä eläimiämme täytyy puunvärisessä mökissä etsiä. Olin jo valmis sanomaan hyvästit.

Onneksi ensimmäinen sauvasirkka löytyi keittiönpöydän alta. Se hengaili kaikessa rauhassa paikallaan, ja heilutteli jalkojaan kiukkuisesti, kun piti siirtyä takaisin terraan.

Sitten etsin taas vähän aikaa ja totesin, että lähdemme kenties yhden sauvasirkan kanssa kotiin. Onneksi tajusin jossakin vaiheessa katsoa kattoon...karkulainen nro 2 nökötti katossa mökin nurkassa. Hänen kiinniottoonsa tarvittiin avuksi tuoli.

Kun keksin katon ympäristönä, kolmas sauvasirkka löytyi oikein helposti keittiönurkkauksen katosta. Huvittavaa koko episodissa oli, että olimme kaikessa rauhassa tehneet aamutoimemme sirkkojen oleillessa aivan muualla kuin piti.

Kotioloissa, mikäli terran luukku pysyy kiinni, sauvasirkat ovat varsinkin kesäaikaan todella helppoja lemmikkejä.  Parit suihkaukset vettä suihkupullosta ja annos mitä tahansa myrkytöntä kasvia päivittäin riittävät hoidoksi (ulosteet täytyy toki putsata, kun ne alkavat häiritä terran laseissa). 

Tykkään edelleen katsella sauvasirkkoja. Ne ovat hyvin rauhoittavaa katseltavaa, liikkuminen tapahtuu lähinnä yöaikaan. Ei-ötökkäkammoiset kyläilijät ovat tykänneet saada valokuvan kädestään ja sauvasirkasta...ne muut ovat olleet tyytyväisiä terraarion lasista ;) 

Itse tykkään edelleen katsella sauvasirkkoja, koska se on niin rauhoittavaa. Talvella täytyy sitten vähän investoida, että sirkoilla riittää syötävää. 

PS. Touhi on ehkä vähän unohtanut sauvasirkat, mutta Naakka tykkää seurailla niiden puuhia.

PPS. Naakka voisi kuitenkin hankkia sekä kissan- että koiranpennun että pari muuta lemmikkiä...olen toistaiseksi kieltäytynyt.

PPPS. On kuitenkin toiveita, että Naakka saa "lainakoiran" kummitätinsä mahdollisen, tulevan koiranpennun muodossa, joten ainakin meillä saattaa vierailla koira vähän useammin lähitulevaisuudessa.

Koulu alkoi!

Niinhän siinä kävi, että rva pidätteli kyynelten virtaa, kun olimme koko perhe saattamassa Naakkaa kouluun. Naakka itse oli kesän jännityksen jälkeen varsin cool, ja katosi koulun pihalla kavereidensa luokse. 

Naakka aloittaa kielivalintansa takia ihan pienellä luokalla, mutta on tietyissä oppiaineissa yhdessä ison luokan kanssa. Tätä kaikkea kuitenkin vielä tunnustellaan, noin viikon päästä alkaa varsinainen koulunkäynti. 

Naakka siirtyy koulutuntien jälkeen iltapäiväkerhoon, josta haen hänet iltapäivällä. Nyt menin molempina päivinä hakemaan kolmelta, mutta ensi viikolla hän tulee jo olemaan iltapäiväkerhossa pidempään. Itsekseen Naakka ei vielä toistaiseksi kulje mihinkään.

Jos vahvuuteni äitinä ei ollutkaan esimerkiksi vauva-ajan varhaisissa kuukausissa, tuntuu, että tykkään kovasti olla koululaisen äiti. Ehkä se johtuu siitäkin, että pienenä koululaisena tykkäsin itse todella paljon käydä koulua...tai sitten jostakin muusta.

Nyt huomaan, että Naakka on todella valmis aloittamaan koulun. Se tietää pieniä irtautumisia vanhemmista, luultavasti hän haluaa ensiksi mennä kouluun yksin (koulu samalla puolella tietä ja naapurissa), johon tulen varmaankin antamaan luvan heti kun Naakka kysyy.

Ne irtautumiset kirpaisevat hieman, huomaan tyttäreni olevan pärjäävä ja monella tapaa todella itsenäinen. Onneksi hän vielä tulee kainaloon ja haluaa olla pieni, ainakin pienen hetken kerrallaan. 

Minulla on tunne, että tämä kouluvuosi tulee olemaan hyvä. Ainakin nyt näyttää siltä, että lähiopetus on turvattu (tämä voi vielä muuttua moneen kertaan) ja koululaiset saavat elää suhteellisen normaalia kouluarkea epävakaisen ja yllättävän kevään jälkeen. 

Varovasti toivon, että tulevasta vuodesta tulisi hyvä muutenkin. Kulunut vuosi on ollut todella raskas ja yllättävä, alkaen marraskuisesta keskenmenostani. Tuli epäselvyyksiä ja pidennyksiä opintoihin, tuli syöpä perheenjäsenelle ja omat astmaoireet olivat rajut. Päälle päätteeksi saimme vielä koronapandemian.

Huomasin muutama kuukausi sitten olevani ihan puhki. Silti oli vain painettava eteenpäin, koska en voinut sillä hetkellä valita toisin. Nyt olen ottanut varsin rauhallisesti, olen onneksi tähän ikään mennessä oppinut etenemään itseäni paremmin kuunnellen. 

PS. Myös minun pitäisi opetella Naakan koulukieltä - suhtaudun aiheeseen innostuneesti, mutta en ole päässyt vielä varsinaisesti alkuun.

PPS. Puutarhapalstapostaus on tulossa pian - on siellä nyt sentään jokin kasvanut tänäkin kesänä.

PPPS. Touhin aamut ovat valitettavasti olleet vaikeita, kun isosisko on päivät kokonaan toisessa paikassa. Uskon kuitenkin, että Touhi tottuu, ja päivän mittaan hän nytkin muuttuu iloiseksi. 

Kasvupyrähdys

 Selkäni takapakki, josta viime postauksessani kerroin, on nyt onneksi hidastunut tai jopa pysähtynyt :) Olen tehnyt joogaliikkeitä sitkeästi päivittäin, ja vaikka tilanne ei ole huippuhyvä, voin muutaman "vapaapäivän" jälkeen taas ottaa vastaan ensi viikon opiskelu-urakan.

On näemmä hyvin tärkeää, että kroppani saa viikossa myös vapaata päätetyöskentelystä (tämä ei ehkä ole kovin mullistava havainto, mutta usein asiat on helpompi tietää yleisesti kuin tiedostaa omalla kohdallaan).

Olen ollut valtavan kiitollinen, kun jokainen päivä on edellisestä riippumatta uusi alku ja yritys. Vaikka asiat eivät menisi ihan nappiin, voi seuraavana päivänä tehdä jotakin toisin. Joskus täytyy ottaa kokonaan rennosti, mikä on ehkä kaikkein vaikeinta - siis mielen rentouttaminen.

Lapset ovat tällä viikolla viettäneet aikaa päiväkodissa ja eskarissa. Naakan koulu alkaakin ensi viikolla, ei kuitenkaan heti maanantaista. Sitten on edessä ne lyhyet koulutunnit ja vähän pidempään iltapäivätoimintaa. 

Tuleva vuosi tuo meille muutoksia - muun muassa koulun loma-ajat. Koulun loma-aikana esimerkiksi matkustaminen ulkomaille on kallista, mutta eipä tässä nyt uutisia seuratessa tule ensimmäiseksi mieleen lähteä ulkomaanmatkalle.

Kävin tänään ostamassa Naakalle hieman uusia vaatteita. Naakka ei olekaan saanut uutta vähään aikaan, joten nyt ostin mekon tämän kuun juhliin (ainakin perhejuhlia on tiedossa). Jonkinlaiset synttäritkin pitäisi sekä Naakalle että Touhille viimein pitää.

Ylipäätänsä, olen hankkinut lapsilleni uusia vaatteita tähän mennessä varsin hillitysti. Vaatejäte huolettaa edelleen, ja kyllä sitä meidänkin perheessä syntyy. Sen sijaan käytettynä hankittuja vaatteita meillä on varsin paljon...jotakin yksittäistä lajia liikaakin. 

Naakalla on kuitenkin tarvetta uudemmillekin vaatteille, sillä hän on venähtänyt vuodessa kymmenisen senttiä. Hän ei ole, siis vauvavuotensa jälkeen, kasvanut ikinä näin nopeasti. Oikein hämmästyin tajutessani, että housuista on nilkat paljaana ja lapsi tuntuu minun vieressäni oudon pitkältä :D 

Minä olen itse juuri ja juuri 160-senttinen, joten on todennäköistä, että lapset kasvavat vähintään kokoisikseni tai minua pidemmiksi. Lasten isä on minua viitisentoista senttiä pidempi. 

Kasvu on tuonut mukanaan myös sen, että Naakalle maistuu ruoka paremmin kuin aiemmin. Jos lautasella on pelkistettyä ruokaa eikä mitään ihmeellistä, molemmat lapseni suorastaan hotkivat ruuan. Tämä on upeaa kaikkien nirsoiluvuosien jälkeen! 

PS. Omista vaatehankinnoista seuraavana taitavat häämöttää uudet lenkkarit...en ole vielä jaksanut tehdä asialle mitään.

PPS. Kun kerkeisin muilta jutuilta, minun pitäisi viimeinkin onnistua varaamaan aika astmalääkärille - josko ottaisin asian ensi viikon tavoitteekseni.

PPPS. Naakka ei edelleenkään ole kovin valikoiva vaatteidensa suhteen - onneksi. Hänelle riittää, kun vaate istuu hyvin ja on mukava päällä. Katsotaan, mitä koulun alku tuo tullessaan,

                               

Opiskelu ja selkä

Taas tuli takapakkia selän ja niskan kanssa...se oli kyllä odotettua, olenhan jo opiskellut tämän viikon. Viikkoon kuuluu kaksi luentoa (jälkimmäinen tänään) ja paljon lukemista. Olen tehnyt samat joogaliikkeet kuin aiemminkin sekä kävellyt paljon...ei auta.

Kun kropan kanssa menee hyvin, unohdan yleensä ongelmat. Se, kun menee hyvin, on yleensä pisimmillään kolmen viikon jakso, kuten nyt oli. Kun paikallaan oloa, erityisesti istumista tulee enemmän, ongelmat alkavat taas.

Tämä on henkisesti raskasta ja raivostuttavaa - minulla oli eilen illalla jopa huimausoireita, kun niska ja kaula pamahtivat lukkoon. Täytyy ponnistella, jotta pystyisin henkisesti keskittymään muihin asioihin kuin kipuun. 

Opiskelu on ollut taas ihan mukavaa. Meneillään oleva kurssi on projektikurssi ja jälleen intensiivikurssi, mutta nyt kun en ole töissä, aikaa opiskelulle on enemmän.

Aloin pohtia, onko vanhanaikaisia luentokursseja enää olemassakaan? Muistikuvani kertovat, että olin aiemmin opiskellessani valtavan hyvien luennoitsijoiden luennoilla. Nykyään teoria ja tausta tuntuvat olevan oman lukemisen varassa (toki luenkin), mikä ei ole mielestäni ollenkaan sama asia kuin opetus.

Tiedän, että nykyään on toisin kuin ennen, mutta olen itse kuuntelemalla oppija ja tykkään paneutua teorioihin, vaikka teen käytännön harjoituksetkin. Tämä on toki myös mielipidekysymys ja kuten jo mainitsin, aika on toinen kuin nyt.

Meillä on tällä viikolla ollut kaikenlaista puuhaa - huipentuma oli ehkä, että annoimme Naakan kanssa haastattelun erääseen mediaan :D Emme ole minkäänlaisia julkisuuden henkilöitä, joten meillä ei ole kokemusta tällaisesta. 

Suostuimme kuitenkin haastatteluun mielellämme, koska siitä jää Naakalle mukava muisto ja samalla voimme viedä hyvää asiaa eteenpäin. Se oli myös hyvää harjoitusta niin Naakalle kuin Rva:llekin, mukavuusalueen ulkopuolella on joskus hyvä olla.

Muita tämän viikon tapahtumia ovat olleet Touhin uusi päiväkotiryhmä - saman päiväkodin sisällä kuitenkin. Homma lähti sujumaan hyvin. Touhi on seilannut ryhmästä toiseen ennenkin - hän on ilmeisesti helppo siirtyjä, eli poika sopeutuu hyvin eri porukoihin. 

PS. Selkäliikkeet jatkuvat tänäänkin, josko pientä edistystä tulisi takapakista huolimatta.

PPS. Nyt ei todellakaan ole ollut paras palstakesä. Tässä on eräs viime viikon saalis: salaattia, lehtikaalia, perunoita, tilliä ja mansikoita. Tällä viikolla ei ole tullut tällaisia määriä juuri mistään, paitsi että salaatti näyttää menestyvän tänä kesänä melkein parhaiten. 

Muistoja 1. - kun olin esikoiseni iässä

Yritän osassa tulevia kirjoituksiani sukeltaa lapsuuteeni. Tavoitteeni on kirjoittamalla hahmottaa maailmaa, jossa elin oman lapsuuteni, jotta ymmärtäisin, miksi suhtaudun joihinkin lapsieni tekemisiin, kuten suhtaudun...ja muisteluhan on muutenkin varsin mukavaa :) 

Puhelin oli lapsuudessani lankapuhelin - sitä lankaa oli hauska näpräillä puhuessa. Kun olin Naakan iässä, soitin puhelimella kavereille "Voiks sä olla mun kaa" - puheluita. Sitten tapaaminen joko sovittiin tai ei sovittu. 

Lapsilla oli aikaa - oli toki harrastuksia, mutta pääosa harrastuksista oli omalla ja toisten pihoilla (ulkoleikit, pallopelit ja luonnossa seikkaileminen). En kuitenkaan muista, että kenenkään tekeminen olisi sidottu mihinkään tavoitteelliseen harrastamiseen. 

Pihalla keksittiin yleensä joku leikki. Jos oli rahaa, saatettiin käydä ostamassa irtokarkkeja kioskilta. Niitä myytiin esim. 10 tai 20 pennin kappalehintaan. Pienempiä karkkeja sai markalla kymmenen, ja yleisin kertaostos oli karkkeja viidellä markalla.

Ongelmia oli toki, samanlaisia kuin nykyäänkin. Kahden tytön kaverikimppaan ei mahtunut kolmatta, tai syntyi muita, isompia klikkejä, joihin kaikki eivät päässeet. Poikien kanssa en paljon leikkinyt, paitsi yhden pojan, salaa. 

Sisälle leikkimään pääsy oli vanhempien tahdon takana. Toisille pääsi, toisille ei. Usein leikittiin sisällä, ja vanhemmat tulivat sanomaan, että menkää välillä ulos tuulettumaan. Minulla ei ollut, mutta kavereilla oli isosisaruksia. Mielenkiintoista oli tutkailla, mitä he kavereidensa kanssa tekevät, jos mahdollisuus oli.

Telkkari oli jo kaikilla, mutta sen käyttöön suhtauduttiin vähän ristiriitaisesti - sen ei uskottu olevan pidemmän päälle terveellistä lapsille, mutta ei sitä suoranaisesti kiellettykään. Ensimmäinen "aikuisten sarja" jota katselin 9-vuotiaana, oli muuten Kauniit ja Rohkeat :D Se oli uutta ja ihmeellistä Suomessa siihen aikaan.

1- ja 2- luokkalaisena kävin kirjastossa itsekseni. Aloin lukea paljon heti lukemaan opittuani. Kirjasto on säilynyt yhtenä lempipaikkanani aina näihin vuosiin saakka. Toivon, että omatkin lapseni löytävät kirjaston ja sen lukemattomat seikkailut.

Kotona tärkeä hetki olivat iltauutiset. Katsoimme niitä koko perheen voimin. Suurista uutisista mieleeni on Naakan ikävuosilta jäänyt ainakin jotakin: Berliinin muurin murtuminen, Neuvostoliiton hajoaminen ja Matti Nykäsen hypyt :) 

Elin lapsuuteni pienellä paikakunnalla, joten elinympäristönikin on hieman erilainen kuin omilla lapsillani. Tosin, en usko sen vaikuttavan kovin merkityksellisesti asioihin moniinkaan asioihin - lasten perusjutut näyttävät aika samoilta paikkakunnasta riippumatta.

PS. Tässä olen minä 6-vuotiaana. Olen blogissani vältellyt naamakuvia, mutta teen nyt poikkeuksen. Jos joku minut tästä tunnistaa, niin sitten tunnistaa ;) Kuva on otettu 1980-luvun lopulla Silja Finlandia - lautalta...ei sentään Estonialta, jolla olen myös lapsuudessani matkaillut.