Työsavottana rintaranka

Niskaset olivat viikonloppuna yllättävän aktiivisia. Vaikka oloni oli vähän heikko, päätimme lähteä ex tempore - pyörähdykselle kirjamessuille lauantaina. Mikä oli tunnelma? Hmm, oikeastaan ei niin kovin kiva.

Rva ei taida olla huimauksensa kanssa ihan kotonaan messujen ihmisvilinässä. Kirjoista rva tykkää kyllä, ja niitä messuilta toki löytyi. Rva ei ehkä kunnolla kyennyt katselemaan kirjoja, mutta nappasi kuitenkin jotakin mukaansa!

Puolisollekin tuli keskittymisvaikeuksia - ehkä on vain niin, että vähän rauhallisemmat paikat ovat nykyisin Niskasten mieleen, ainakin aikuisten.

Naakka viihtyi messuilla mainiosti. Hän istui rattaissa, luki hänelle ostettuja kirjoja ja kävi halaamassa herra Hakkaraista. Lapsille olisi ollut tarinateltta, jossa kirjailijat lukivat satuja lapsille, mutta siellä oli käyntiaikaamme ohjelmaa yli 7-vuotiaille.

Naakan lemppariksi on muodostunut "Ahti yökylässä", jota on meillä luettu joka päivä moneen (vähän liian) kertaan.

Rva itse löysi Ruohon ja Ilolan vanhoillislestadiolaisuuta käsittelevän Usko, toivo ja raskaus -kirjan, jota alkoi tietysti jo lukea. Rva:ta kiehtovat kaikenlaiset ilmiöt, kuten erilaiset uskontoryhmät.Usko, toivo ja raskaus - kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka moni asia on rva:lle jo tuttu.

Kaiken kaikkiaan Rva totesi, että seuraava kerta kirjamessuilla saa odottaa oikein monta vuotta, ja rva:n kirjojen tarpeeseen riittävät kirjasto, kirjakauppa ja antikvariaatti.

Maanantaina kävin taas fyssarilla, ja siellä työskenneltiin taas yläniskan kanssa. Yläniskan liikkuvuusharjoitusten lisäksi sain uuden harjoitteen, jolla yritän tästä lähin puurtaa rintarangan liikkuvuutta (oikealle) paremmaksi.

Rintarangan liikkuvuus molempiin suuntiin olisi tilanteessani valtavan tärkeää, sillä jumittunut rintaranka lisää myös niskan ongelmia. Ongelma on, että yleisesti käytössä olevat mobilisaatioharjoitteet eivät sovi rva:lle, sillä niissä liike ei kohdennu tarpeeksi ylös rintarangan alueelle.

Liikkuvuudessa haasteita aiheuttaa myös yläselän skolioosi, joka huonoksi tuuriksi kaartuu juuri sille puolelle, jolla niskavammakin on. Tämä tekee liikkuvuusharjoittelusta haastavaa.

Sain nyt liikkeen, jossa alaselkä "lukitaan" jalkojen asennon avulla paikalleen, jolloin työ on pakko tehdä yläselällä. Nykyisiä harjoitteita toistan kolme kertaa päivässä.

Tänään kävin töissä tutustumassa työpaikan liikuntasaliin erään työkaverin opastuksella. Hän pitikin minulle pienen kahvakuulatreenin, jonka jälkeen olo olikin aamun jumituksen jälkeen parempi. Pieni treeni keskellä työpäivää oli mukava yllätys!

Perjantai kotosalla

Tällä viikolla olen työskennellyt "täydet" tunnit maanantaista torstaihin. Viikko sujui paremmin kuin olin etukäteen odottanut, mutta eilen huimaus lisääntyi niin paljon, että tein päätöksen viettää tämän päivän kotona toipumassa.

Suunnitelma: piikkimatto sekä selälle että niskalle vuorotellen, kehomeditaatio ja pilates-liikkeitä. Päiväselle sain peruutusajan hierojalta tästä läheltä, ja sen jälkeen suunnistan vielä kampaajalle (viimeisin ei kuulunut kuntoutussuunnitelmaan.).

Tällä viikolla oli erityisen mukava kuulla, että minua oli kehuttu työpaikalla. Positiivinen palaute lämmittää mieltä, ja kannusti minua tsemppaamaan pari seuraavaa päivää, vaikka keho ei välttämättä oikein tykännytkään.

Se, miksi minulla on nyt enemmän niskaongelmia, ei johdu pelkästään työnteosta. Toki niskan asettaminen rasitukselle alttiiksi vaikuttaa, mutta syitä on muitakin. Ensinnäkin, niskani tykkää oikein paljon makaamisesta ja vihaa kaikkea muuta.

Yleensä niska kestää samalla tavalla rasitusta vapaapäivinäkin - aamupäivän ekat tunnit sujuvat, mutta puolen päivän aikaan alkaa olla vaikeaa. Jos aikoo elää edes jollakin tavalla normaalia elämää, täytyy olla aktiivinen puolesta päivästä eteenpäinkin.

Minulla on edelleen kesken järkevä leposuunnitelma - päivään pitäisi voida sisällyttää useita noin kymmenen minuutin makuullaolohetkiä, mutta ne jäävät todella helposti suorittamatta.

Tänä syksynä olen tosin oppinut olemaan vähän armollisempi itseäni kohtaan. Olen huomannut, että asiat hoituvat meillä, mutta ne hoituvat viiveellä. Keksin kuukausi sitten, että perheemme voisi vierailla Sealife-akvaariossa, josta pidämme kaikki. Vierailimme siellä toissapäivänä.

Minulla on koko ajan mielessäni pieni asialista, jonka mukaan etenemme, mutta emme kovin nopeassa tahdissa. Kolme viikkoa sitten keksin, että makuuhuoneen matto pitää pestä. Perheemme suunnisti mattopyykille pesutupaan pari viikkoa keksintöni jälkeen.

Myös kyläilyt, kylään kutsumiset ja sen sellaiset ovat mielessä, Niskaset tykkäävät ympärillään olevista ihmisistä oikein paljon! Meillä on sellainen periaate, että meille saa kyllä tulla melkein aina, mutta itse kyläilemme pienellä tai suurellakin viiveellä - kokonaan emme alustavasti sovittuja kyläpaikkoja yleensä jätä käymättä.

Eräs asia, joka jää usein Niskasten viive-elämässä kokematta, ovat erilaiset tapahtumat ja messut - ne kun järjestetään aina tiettyinä päivinä. Toisaalta, rva on tottunut pieniin kuvioihin, ja vierailu kirjakaupassa, antikvariaatissa ja kirjastossa tuo rva:lle kirjamessujen kaltaisen tunnelman.

Hiljaa hyvä tulee.

Palapelin kokoamista

Monen niskavammakollegan kanssa on tullut todettua, miten hankalaa oman vamman olemuksen jäljille on päästä, jos vamma sattuu olemaan vaikeasti kuvannettava, määriteltävä, kiistanalainen tai kaikkia edellisiä.

Haluan tällä kertaa tuoda esille, miten vaikeaa itse vammautuneen on välillä pysyä perillä tilanteestaan, kun arvioivia tahoja on useita ja hoitoa täytyy etsiä monesta paikasta. Ainakin rva:lla on ollut vuosien mittaan yksi jos toinenkin tilanne, jossa on täytynyt pohtia, ketä oikein pitäisi uskoa.

Minun niskastani on sanottu esim.

- C1- ja C2-nikamien väli on jumissa oikealta puolelta, vasen puoli liikkuu liian paljon. Oire liittyy niskan retkahdusvamman jälkitilaan. Rintarangan jumitus helpottuu, kun jumissa oleva kohta saadaan liikkumaan (nykyinen käsitys).

Aiempia (tai rinnakkaisia) käsityksiä/lausuntoja ovat:

- Kyseessä on niskan retkahdusvamman jälkitila, vika on C1- ja C2- nikamien välisessä kudoksessa, joka on vaurioitunut
- Niskan retkahdusvamman jälkitilaa ei ole olemassa.
- Niskan lihakset ovat alhaalta ylös jumissa, huimaus johtuu siitä.
- Niska ei ole lainkaan jumissa.
- Yläniska on jumissa, koska rintaranka on liikkumaton - vika tulee sieltä.
- Vika tulee vielä alempaa, lantiosta.
- Kaikki niskanikamat ovat yliliikkuvia.
- Nikamissa on normaali liikkuvuus.
- Niskassa ei ole mitään vikaa, vamma on psyykkinen.
- Vamma ei täytä psyykkisen oireiston kriteerejä.
- Niskan nikamien asennossa on kierteisyyttä.
- Nikamien asento on täysin symmetrinen.

Kuten listasta näkyy, eri fysiatrien, ortopedien, fysioterapeuttien (joukossa on myös yksi psykiatri) lausunnot tilanteestani ovat olleet varsin vaihtelevia, ja oman käsityksen muodostaminen tilanteesta on ollut vähintäänkin hankalaa.

Hoitoehdotukset ovat olleet samalla tavalla vaihtelevia:

- Palaa normaaliin elämään, se auttaa eniten.
- Täällä emme toki osaa sinua auttaa, mutta kokeile...kiropraktikkoa, kalevalaista kansanparantajaa, psykologista fysioterapiaa, klassista fysioterapiaa, OMT-fysioterapiaa, akupunktiota, vesijumppaa, psykoterapiaa...
- Venyttele.
- Älä venyttele.
- Sinun kannattaa pääasiassa kävellä, seisoa, maata...
- Tärkeimpiä ovat niskaharjoitteet, lapojen seudun harjoitteet, vartalon alaosan harjoitteet...
- Tee kunnolla ja reilusti kaikki liikkeet.
- Tee varovasti ja vain spesifit liikkeet.
- Muista lepuuttaa niskaasi makuuasennossa säännöllisesti.
- Liike on lääke, älä makaa.
- Tee niskaliike näin.
- Ei kun näin.
- Ei mitään edellisistä, vaan näin!

Muun muassa tällaisista aineksista olen koonnut oman palapelini viime vuosien aikana, ja kokoaminen on yhä kesken. Tuntuu, että käsitykseni vammani laadusta ja hoidosta on taas selkenemässä, mistä olen iloinen.

Olen monesti pohtinut, kuinka paljon helpompi tilanne olisi ollut, jos jokin hoitava taho olisi aikanaan ottanut vetovastuun kuntoutuksestani. Näin ei ole ollut, ja tilanteeseen on täytynyt tyytyä. On tämä ollut aikamoista kokoamista!

Taskulamppuretki syyspimeällä

Olen pienten ilonaiheiden ja elämysten puolestapuhuja, tunnustaudun jopa fanaatikoksi. Monta vuotta sitten julkaisin blogissani kirjoituksen, jota en jaksanut nyt kaivaa esille. Se kertoi 15 minuutin urkukonsertista Tuomiokirkossa.

Olin valinnut kulttuurielämyksen siitä syystä, että se kesti vain 15 minuuttia. Sen ajan jaksoin minäkin silloisine oireineni istua paikallani. Jos joskus pääsisin, kävisin vieläkin kuuntelemassa urkuvartteja.

Toissapäivänä nautimme koko perhe ukkia myöten pienestä, noin puolen tunnin taskulamppuretkestä takapihalle ja lähipuistoon. Taskulamppuretki tarkoitti sitä, että Naakalle annettiin perheemme ainut taskulamppu käteen.

Naakkaa jännitti varsinkin aluksi. Hän on siinä iässä, jossa aletaan tiedostaa möröt, noidat jne. Pieni rohkaisu ja kädestä kiinni pitäminen auttoivat eteenpäin, ja pian Naakkakin alkoi nauttia taskulamppuretkestämme.

Minullekin tuli mieleen oma lapsuuteni. Oli ihan uskomattoman jännää leikkiä valohippaa syyspimeällä. Muistan sen jännityksen yhä, sekä viileyden ja puusta pudonneiden lehtien kahinan jaloissa. Joskus oli ihan pimeää, joskus loisti kuu.

Kun tulimme sisälle, Naakka vaikutti tyytyväiseltä retkeen. Päivisin häntä on vaikea saada pihalta sisälle, mutta nyt hän siirtyi sisätiloihin mielellään. Taskulamppuretki oli varmaankin niin suuri elämys, että tavanomainen kiukuttelu unohtui.

Tänään kunto on taas heitellyt siihen malliin, että jouduin lähtemään pois töistä parin tunnin sinnittelyn jälkeen. Tämä oli kyllä odotettavissa, sanoin jo aamulla puolisolle, että olo on sellainen, että pitäisi jäädä kotiin. Halusin kuitenkin yrittää.

Tällaista kroonisen sairauden kanssa on: kunnon heilahteluja, hyviä päiviä ja sitten taas alamäkiä. Toivon että tilanne on parempi kuin tänään, olen ollut koko iltapäivän Naakan kanssa kaksin, kun puoliso on ylitöissä. Onneksi Naakka ei ole ollut kovin riehakkaalla tuulella.

Huomenna on uusi päivä, tarkoitus on mennä salille heti aamupäivästä ja tehdä käsiin ja ylävartaloon liittyviä harjoituksia.

Haluaisin käydä tänä viikonloppuna Sealifessa pitkästä aikaa (minulla on sinne kausikortti), mutta katsotaan, miten kunto kestää. Samat sanat I love me -messujen kanssa. Katsellaan, eihän tässä muutakaan voi ;)

PS. olen viimein käynyt päivittämässä Kuntoutuminen-osion kahden vuoden päivitystauon jälkeen!

Mukava sunnuntai ja puumeditaatio

Ihan ensimmäiseksi välitän kiitokset uudelle blogituttavuudelleni, samalla vertaistuelle: oli todella mukavaa, kun olit käymässä täällä eilen!

Kun sairastaa hieman harvinaista vammaa kuten whiplash, on aina yhtä ihmeellistä ja samalla helpottavaa kuulla, että muillakin on samankaltaisia oireita kuin itsellä. Heihin kun ei kasvotusten törmää kovin usein.

Se ei toki ole hauskaa, että ihmiset ovat saaneet niskan retkahdusvamman - rva tarkoittaa, että samalla tavalla oireilevien on helpompi jakaa kokemuksia, mahdollisesti antaa hoitovinkkejä puolin ja toisin sekä pohtia tilannetta yleisesti.

Sunnuntaina teimme myös perheen kanssa pienen kävelyretken metsään. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että vaikka asumme keskellä kaupunkia, metsä alkaa noin kolmensadan metrin päässä kotioveltamme.

Vähän matkaa kärryteltyämme jätimme rattaat polunvarteen ja jalkauduimme. Rva tykkää kovasti kulkea epätasaisessa maastossa, se tekee keholle hyvää. Olimme liikkeellä myöhään iltapäivällä, ja aurinko oli jo melko alhaalla.

Matkan aikana toimin Naakan keräämien käpyjen kantajana, päätoimisesti. Polkua jonkin matkaa jatkettuamme löysimme hauskan, tasaisen kallionlaen, jota kävimme tutkimassa. Sitten oli jo aika palata kotiin.

Retkellä täytyy toki tehdä jotakin hassua, niinpä halasin puuta. Päädyin mielijohteeseeni luettuani jostain puumeditaatiosta. Siitä suoritetaan esimerkiksi tavallinen Mindfulness-harjoitus puuhun nojaten.

Ehkäpä tulen joskus suorittamaan puumeditaation, kosketus puuhun nimittäin tuntui kivalta ja rauhoittavalta!

Tänään olikin hieronta. Se helpotti jumittunutta oloani huomattavasti. Luvassa on varsinainen hoitoviikko, sillä huomenna minulla on uusi aika sille fysioterapeutille, jonka luona kävin kaksi viikkoa sitten.

Lopuksi minun täytyy kertoa, että koin positiivisella tavalla hämmentävän asian töissä: osallistuin palaveriin, jossa sähköpöytä nostettiin ylös ja palaveri suoritettiin suureksi osaksi seisten ilmeisesti ihan minua ajatellen.

Täytyy sanoa, että seisomisen ja istumisen (kävin välillä istumassa hetken huonessa olevassa nojatuolissa) vaihtelu on ehdottomasti helpompaa kuin pitkä istuminen yhtäjaksoisesti. Päivästä tuli onnistunut.

Ihan ok viikko ja oppia ikä kaikki!

Pohdin, että alanko vielä vääntää blogikirjoitusta vai menenkö jo nukkumaan. Jälkimmäinen olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto, mutta sittenhän kaikki ajatukset jäisivät mieleen ja häiritsisivät unentuloa.

Kiputilanne on ollut tällä viikolla normaali (keskimääräisesti kipuja), samoin kaikki muutkin ongelmat kropassa. Olen näköjään kestänyt ne. Työtehtävissäni olen myös edennyt, ja toisaalta ottanut tavakseni maata hetken työpaikan lepohuoneessa päivittäin.

Tuo hetken makuulle meno on mielestäni auttanut tilannetta ja tunnen voivani sen ansiosta paremmin työpäivän aikana kuin aikaisemmin. Olen siitä iloinen.

Ajatus, joka pyöri mielessäni, liittyy postin tänään tuomaan Anna-lehteen, jossa oli mielenkiintoinen juttu keski-ikäisistä bloggaajista. Jutussa esiteltiin kaksi bloggaajaa, joiden blogeja aion käydä kurkistamassa.

Juttu liittyi niin sanottuihin lifestyle-blogeihin, joita myös rva käy säännöllisesti lukemassa. Punainen lanka (ainakin rva:n käsityksen mukaan) oli, että lifestyle-blogeja eivät enää kirjoitakaan ainoastaan parikymppiset, vaan myös keski-ikäiset.

Tykkäsin jutusta ja tykkäsin siitä, että yhä useampi bloggaaja on keski-ikäinen.

Aloin pohtia omaa blogiaihettani jutun pohjalta, onhan tämäkin eräänlaista lifestyleä. Todellakin, pitkäaikaissairaus se vasta lifestyleä, elämäntapaa onkin! Kun vammautuu tai sairastuu, täytyy opetella kokonaan uusi elämäntapa - "Hei, olen rva ja minulla on tosi magee niskavammalifestyle!"

Erona muihin lifestyle-henkisiin kirjoituksiin on varmaankin, että en usko kenenkään tekstejäni lukevan varsinaisesti tavoittelevan whiplash-henkistä elämäntapaani.

Ikä ei ole ollenkaan kynnyskysymys blogeissa, joita seuraan ja joissa kerrotaan elämästä jonkin sairauden kanssa. Sillä ei oikeastaan ole mitään väliä. En ihan osaa kuvitella juttua, jossa kerrotaan, että nyt myös keski-ikäiset ovat vallanneet sairaus- ja vammablogit!

Iästä puheenollen, ilman julkaisujakin tai oikeastaan juuri siksi olen jo kauan sitten ymmärtänyt, että minulla, kolmekymppisellä, parhaassa työiässä olevalla ei oikein saisi olla kroonista sairautta. Jos onkin, kannattaa yrittää elää kuin sairautta ei olisikaan, ettei vain leimaudu.

Argumenttini puolesta puhuu myös jäätävä ohjeistuksen vähyys tilanteissa, joissa pitäisi saada selville, mitä tehdä jos yhtäkkiä vammautuu ja koko entiseltä elämältä putoaa pohja ilman ennakkovaroitusta.

Koska aihepiiri on sellainen, ettei siitä oikein saisi puhua,  tulin joitakin vuosia sitten oikein pirulliseksi ja perustin Rouva Niskasen.

Täten näiden ja varmasti myös tulevien ajatusten myötä Rva jatkaa keski-ikäistymistään sairaus- ja vammabloggaajana ja nauttii yhä kirjoittamisesta valtavasti. Oikein hyvää yötä itse kullekin!

Naakan kuulumisia

Jos joku on ottanut jättiläismäisiä kehitysharppauksia Niskasilla, se on ehdottomasti meidän Naakka. Hän puhua pulputtaa aamusta iltaan, laulaa, kävelee, juoksee ja kiukuttelee. Hänellä on jo suosikkivaatteita ja lempiohjelmia telkkarissa.

Pari päivää sitten hän yllätti minut pukemalla itse ulkohaalarin päälleen, lopputuloksesta jäi uupumaan ainoastaan yksi hiha. Meillä ei ole vartailukohtaa, mutta minä jäin ihmettelemään, että vastahan ne kaksivuotispäivätkin toukokuussa olivat...

Naakka viihtyy päiväkodissa, mutta ei haluaisi lähteä sinne aamulla (eikä tulla iltapäivällä pois). Sielläkin hän on hauskuuttanut henkilökuntaa jutuillaan. Naakka kuulemma tykkää päiväkodin yhteisistä lauluhetkistä ja jaksaa olla aloillaan ja laulaa niin kauan kuin lauluhetkeä kestää.

Kotona raikuu laulu yleensä Naakan, äidin ja soivan laulukirjan muodossa.

Olisinpa pari vuotta sitten minimaalisen Naakan kanssa valvoessani tiennyt, miten hauskaa meillä on muutaman vuoden päästä! Eilen Naakka haki rintaliivini kuivaustelineestä ja toi ne minulle. Hän kysyi, "Miksi käytät tissiliinejä, äiti?!

Kysymys liittyi siihen, että hän olisi halunnut käyttää niitä hattunaan, mikäli en niitä tarvitsisi...Niinpä tietysti!

Viikonloppuna hän määritteli vanhempansa näin: "Äiti on nainen ja isi on työmies"! Vaikka Naakka on myös mahdottoman vilkas ja vaativakin, meillä on sentään naurunaiheita ihan jokaiselle päivälle.

Kielestä kiinnostuneena nautin uskomattoman paljon Naakan sanailuista - 2-vuotias on kieleltään niin valtavan kiehtova ja luova!

Eräs ystäväni kysyi minulta kerran, miten Naakka, 2 vuotta, suhtautuu siihen, että äidillä on niska ja selkä kipeänä. Jouduin hetken miettimään vastausta.

En ole salaillut tilannettani kotona, ja Naakka on kuullut jo monta kertaa, että äidillä on selkä kipeänä. Usein Naakka haluaa puhaltaa niskaa ja silittää ainakin.

Uusi suhtautumistapa on empatia sillä tavalla, että myös Naakalla on sitten niska kipeänä - "Levätään yhdessä vierekkäin", hän toteaa ja asettuu viereeni.

En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joskus Naakka saattaa pettyä, kun en pysty tekemään hänen kanssaan kaikkea, esim. olemaan mukana monissa harrastuksissa. Voi olla, että se on hänelle vaikeaa tai sitten hän ei huomaa koko asiaa, aika näyttää.

Pian alkaa ensimmäinen sellainen "harrastus" kun Naakan isi alkaa opettaa Naakkaa luistelemaan. Vaikka en voikaan itse osallistua tähän Naakan elämänalueeseen, ei se ainakaan vielä tuota minulle sen kummempia tuntemuksia - pääasia on, että Naakka saa tehdä ja kokeilla :)

Kuvassa näette harrastuksen, johon rva voi ongelmitta osallistua - onginta! Välineinä ovat oksa, pieni sadevesiämpäri ja syksyn lehdet, jotka ovat kaloja. Keksintö on kokonaan Naakan, tämän ämpärin luona vietimme suurimman osan viime viikonlopun ulkoiluhetkistä.