Tuttuuksia ja uusia asioita

Tänään rva pääsi muuton jälkeisessä "treenielämässään" jopa niin pitkälle, että kerkesi pyörittelemään selkäänsä hierontarullan päällä meidän olkkarissa. Tavoitteena oli selän keskiosan nikamalukon avaaminen. Se aukesikin, ja kauhealla rusahduksella vieläpä. Nyt se tosin taisi mennä jo lukkoon uudestaan.

Muut osat eivät sitten auenneetkaan, tai ehkä vähän.

Hierontarullat ovat muuten suurin piirtein tämän näköisiä:

Kuva: http://www.spartanshop.fi/fi/lihashyvinvointi/112-spartan-eva-foamroller-hierontarulla-pilates-rulla.html

Tiistaina kävin, vihdoin ja viimein, hierojalla. Edestakaisin pääsin onneksi puolison kyydillä, sillä en uskaltanut lähteä huteran oloni kanssa uudelle bussireitille. Tämä hieroja on vakituisen hierojani suosittelema, ja oikein hyvältä tuntui selkä hieronnan jälkeen. Parin viikon päästä aion mennä uudestaan.

Jahka muutosta vähän selviämme, varaan ajan Ortoniin fysioterapeutille, jolla olen käynyt yhteensä kaksi kertaa. Hän saa tarkentaa kotiharjoitteita, joita olen Ortonista saanut. Eri kuntoutusjaksojen ohjeissa on sen verran eroavuuksia, että olisi hyvä saada jonkinlainen kokoava ohjeistus.

Uusi asuntomme on sellaisessa vaiheessa, että puolet tavaroista on vielä pahvilaatikoissa. Jätimme vanhaan asuntoomme mm. kirjahyllyt, joten tavaroiden asetteluvaiheeseen pääsemme huonekalukaupan kautta.

Kun täällä ei voinut tehdä paljoakaan, kävimme tänään tutustumassa alueen perhekahvilaan, ja kas kas, sielläpä olikin sama kerhon täti, joka oli siellä jo puolisoni lapsuudessa (muutimme puolison "synnyinseudulle").

Tilat olivat mukavat ja viihtyisät, pääsen Pikkunaakan kanssa tulevaisuudessa hyvin paikalle kaksistaankin - matkaa nimittäin on kävellen ehkä nelisen minuuttia.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme vielä tutustumassa alueen kirjastoon. Se on hieno paikka, jossa on isot kirjakokoelmat, ja vaunuilla pääsee joka paikkaan (edellisessä "lähikirjastossa" vaunut eivät mahtuneet kirjaston hissiin).

Perhekahvila- ja kirjastoreissujen jälkeen rva:n niska olikin jo niin kipeä ja olo hutera, että kauppareissu ei enää onnistunut (perhekahvilassa hassuteltiin noin tunti ja kirjastossa parisenkymmentä minuuttia - niiden välillä oli muutaman tunnin "lepotauko" kotona).

Käsien ja jalkojen särky alkaa onneksi olla jo vähenemään päin. Olen tarkoituksella varonut kaiken muun paitsi Pikkunaakan nostelemista. Sen sijaan muisti harittaa ja pää meinaa koko ajan olla pyörällä, kun uusia paikkoja ja reittejä (ja tavaroiden säilytyspaikkoja kotona) on niin paljon. Rva ei luonnostaan ole "vähän kerrallaan" -tyyppiä, mutta sellaiseen on pakko nyt pyrkiä.

Huomenna olisi taas muutamia asioita hoidettavana, mutta onneksi ei mitään, mitä pitäisi tehdä tiettyyn aikaan ja kovalla kiireellä.

Huhheijaa, uudessa kodissa

Rva:n ensimmäinen viikko uudessa kodissa käynnistyi tänään. Aikamoista hulinaa meillä on ollut, lauantaina siirryimme tänne kokonaan. Niskaset elävät nyt pahvilaatikkovuoren keskellä ja voivat (niskaa lukuun ottamatta) oikein hyvin.

Kuvaväläyksiä elämästämme täällä en valitettavasti tähän vielä saa, kun kamera piilottelee edellisessä asunnossa (sinne muutti tuttu ihminen) tai sitten jossakin purkamattomista pahvilaatikoista.

Koska kyseessä on asuntojen vaihto eikä niinkään muutto ihan tyhjään kotiin, oli muuttopäivänä selvittelemistä, miten tavarat muutetaan, kun toisesta asunnosta piti aina saada tilaa "omille tavaroille", jos sieltä vei jotakin toiseen asuntoon.

Pikkunaakka vietti koko päivän kummitätiensä hyvässä hoidossa (kiitos kun jaksoitte meidän pientä raakkujaa). Illalla Naakkakin kotiutui - hänellä riittää ihmettelemistä uudessa asunnossa, jossa kivointa näyttäisivät olevan raidalliset räsymatot lattioilla!

Tyttöselle tuli paljon muutoksia kerralla - hän saa nyt ihan oman huoneen (ei vauva sellaisella mitään tee, mutta saammepahan hänen tavaroilleen jonkinlaisen säilytyspaikan). Hän myös siirtyi viimein vaavisängystä ihan oikeaan pinnasänkyyn.

Sekään muutos ei ihmetyttänyt, kun laitoimme tutut pyyherullat lapsen ympärille, jotta makuupaikka tuntuisi pieneltä ja tutulta.

Rva:n niska ja selkä ovat nyt ihan hirmuisen jumittuneessa ja särkevässä kunnossa, onneksi hieronta on jo tiistaina. Tänään pitäisi vielä jaksaa mennä vauvatapaamiseen. Henkinen jaksaminen on oikein hyvä, mutta fyysinen laahaa pahasti perässä.

Niskavammaisella on kyllä totuttelemista...nyt ei olekaan tuttua ympäristöä eikä lähikauppaa. Eilen rva teki tutustumismatkan uuteen lähikauppaan, jossa värit ja yksityiskohdat hyppäsivät silmille ihan kiitettävästi. Aikaa ulkoa opetteluun taitaa vielä kulua ihan kivasti.

Päivällä rva uskaltautui Naakan kanssa vaunulenkille. Sielläkin tuntemukset olivat vähän samanlaisia, kun ympäristöä piti tarkkailla (täällä reitit eivät ole rva:lle ollenkaan niin tuttuja, vaikka täälläkin on jonkin verran kuljettu).

Ei ihan tämän talven, mutta viimeistään ensi vuoden helpotus on, että leikkipuisto on lähellä ja pihassakin on pieni leikkipaikka, jos rva:n kunto ei kestä pidemmälle lähtemistä. Apteekki löytyy läheltä, kirjasto noin puolentoista kilometrin päästä.

Joukkoliikenne kulkee täällä(kin) oikein hyvin, jos kunto kestää sen käyttämiseen.

Naakan alueellinen neuvola on vähän turhan kaukana, varsinkin, kun tässä olisi toinenkin alle kilometrin päässä. Me lähetimme sinne hakemuksen, josko heillä olisi tilaa. Rva:n itsetuntoa hivelisi, jos hän voisi ihan itsenäisesti käyttää Naakkaa neuvolassa.

Mikä täällä on hienoa, on se, että täällä pääsee kävelemään metsään edellistä asuinpaikkaa huomattavasti helpommalla. Metsänreunalle on meiltä hyvin lyhyt matka, ja kävelyreiteillä pääsee oikein hyvin myös vaunuilemaan.

Talvella täällä pääsee myös hiihtoladulle - josko rva uskaltautuisi tänä talvena kokeilemaan...

Mutta, varsinkin yöllä särkeville niskalle ja selälle ei tänään voi tehdä mitään isoa. Rva tekee normaalit iltajumppaliikkeensä ja toivoo, että hieronta laukaisisi vähän lihaksia, jotta niille voisi itsekin tehdä taas vähän enemmän. Sitten ei ehkä huimaisikaan niin paljon,

Mukavaa lokakuisen harmaata viikkoa!

Kalojen muutto ja ruokailu (meidän) etiopialaisittain

Juhuu, me asutaan sitten siellä uudessa asunnossa loppuikämme! Rva ei ainakaan halua enää ikinä muuttaa...ainakaan niskavamman kanssa. Eilen olin siinä tilassa, että ranteiden lisäksi särkivät myös nilkat ja suurin piirtein koko selkä.

Iltapäivästä Naakan nostelu alkoi jo tuntua todella raskaalta ja kivuliaalta. Kädet olivat väsyneet ja kipeät, en sitten ihan kamalasti nostellut siinä illan aikana (onneksi Naakka viihtyy oikein hyvin myös lattialla).

Päivän aikana olimme pyydystäneet kalat vanhasta akvaariosta ja muuttaneet ne sinne uuteen paikkaan. Kaikki selvisivät muutosta hengissä, ja meillä olikin yksi piikkisilmä ja yksi sukarapu enemmän kuin olin arvellut!

Kalat matkustivat ämpärissä, jonka päällä oli muovikansi. Perillä laitoimme koko ämpärin akvaarioon kellumaan, jotta lämpötilat tasoittuisivat. Sitten pääsimme kalat ja ravut uuteen kotiinsa.

Ensimmäisen tunnin ajan kalat olivat värinsä menettäneitä ja stressaantuneita. Mustatetratkin kyhjöttivät tiiviinä parvena todella lähekkäin, mitä ne eivät normaalisti koskaan tee. Mustatetra on kyllä parvikala, mutta kyllä ne itsekseenkin usein uiskentelevat.

Myöhemmin asukkaat alkoivat tottua kotiinsa, ja jätimme heidät sinne. Ruokinnasta vastaa seuraavat päivät hyvä ja luotettava hoitaja. Täytyy laittaa tänne kuvia uudesta akvasta, jahka kerkeämme itsekin siirtymään paikan päälle. 

Illalla (vaikka rva ei olisi ehkä jaksanut) päätimme palkita itsemme tutustumalla Kuningatar Saaba -nimiseen etiopialaiseen ravintolaan, joka on helpomman matkan päässä nykyisestä- kuin uudesta asunnostamme.

Kannatti kyllä lähteä! En ollut koskaan maistanut etiopialaista ruokaa, ja kokemus oli mainio. Tilasimme kahta sorttia ruokaa (liha- ja kasviskastiketta). Ruoka syötiin Injera-letun päältä toisen letun palasia apuna käyttäen. Meni kyllä hetken aikaa, ennen kuin rva oppi syömistavan alkeet.

Niska kipeytyi syödessä nopeasti ja vaihdoimme puolison kanssa tuoleja (minun tuolini oli liian korkealla ja siitä puuttui selkänoja. Syöminen onnistui, mutta rva:n niska kiitti, etteivät jälkiruuat kuulu etiopialaiseen keittiöön!

Tänään olisi ohjelmassa lisää pakkaamista sekä vanhan akvaarion tyhjennys vedestä ja hiekasta. Muuten rva taitaa pysytellä kotioloissa koko päivän, kun ulkona on noin pimeää ja sateista. Tässä kodissa vietämme muutenkin aikaa enää niin vähän.

Eilen illalla makasin piikkimatolla, rullailin selkääni hierontarullan päällä ja tein rintarangan liikkuvuusliikkeitä. Kyllä se vähän auttoikin, mutta paikat jäivät silti kipeiksi. Kuitenkin se, että olo on hetken helpompi, kannustaa jatkamaan "urheilua". 

Taitaa mennä "muutama" päivä, ennen kuin pääsen hierojalle...

ILTAPÄIVÄ: Pienen asioilla käymisen jälkeen olemme taas kotosalla. Akvaario tyhjennettiin aamulla ja puoliso on nyt lähdössä harrastuksiinsa. Tytölle täytyisi keksiä kohta jotain tekemistä, nyt se lattialla olo ei enää maistukaan.

Tänään jatkan niitä rintarankaliikkeitä - katsotaan, jos olo muuttuisi taas vähän helpommaksi. Pidän taivutuksista. Jos jotakin "jumppaa" on, mistä en pidä (ja mikä on tärkeää), niin se on kyllä vatsalihasten teko ja venyttely. Rva venyy luonnostaan yhtä paljon kuin puupökkelö.

Siitäpä tulikin mieleen, että myös vatsalihakset onnistunevat, vaikka puoliso ei olekaan vahtimassa Naakkaa. Jumppaaminen vauvan kanssa on oikeastaan ihan kivaa - se jumppaa täysillä mukana. 

Koko perhe muuttaa

Niskaset puuhastelevat kaikki päivät lähinnä muuttoasioiden kanssa. Myös meidän kalat, ravut ja marsut muuttavat, tottakai! Akvaarion muutto on edennyt hyvin. Akvaario saapui viime viikolla uuteen paikkaan. Eilen pääsimme siihen pisteeseen, että pohjalannoite, hiekka ja vesi (sekä muutama kasvi) ovat paikallaan ja akvaario on toiminnassa.

Kalat ja ravut muuttavat uuteen osoitteeseensa todennäköisesti tiistaina. Täytyy toivoa, että kaikki selviävät muutosta ja kasvitkin lähtevät hyvin kasvamaan uudessa paikassa.

Tämä "tankkivanhus" siirtyy nyt sitten pois käytöstä. Se on kyllä palvellut meitä hyvin.

Myös marsut muuttavat kanssamme - Nasu onkin asunut kanssamme suurimman osan siitä ajasta, kun olemme asuneet puolison kanssa yhdessä. Hän on ikäisekseen (5 ja puoli vuotta) oikein  hyvässä kunnossa ja mm. hyppäsi eilen kevyesti Matildan yli, kun Matilda asettui Nasun ja varsisellerin väliin.

Tässä on meidän Nasu luultavasti syksyllä 2008...ja rva ennen niskavammaa (ja päättömänä). Nasu näyttää edelleen aika samalta, mutta kuitenkin vähän vanhemmalta. Kuvan Matto on vintillä, kun Nasu käytti sitä pisualustana.

Hänenkin toivoisimme muuttavan kanssamme, mutta kohtalo päätti toisin...

Sen sijaan mukaamme lähtee pieni ja pirteä Matilda-marsu. Matilda on Nasulle oikein tärkeä ja luultavasti tunteesta on pikkuhiljaa kehittynyt molemminpuolinen. Matilda on marsu paikallaan, ja on ottanut sujuvasti paikan perheessämme.

Matildan selässä oleva patti on pysynyt samanlaisena kuin ennenkin, joten jatkamme tilanteen seuraamista ja olemme oikein tyytyväisiä, kun Matilda ei ole sairastunut.

Uudessa kodissa häkkiratkaisu tulee olemaan melko samanlainen kuin nykyisessäkin, tosin tarkoitus olisi, että marsut saisivat vähän isomman aitauksen häkkinsä ympärillä ja juoksentelisivat vähemmän muualla asunnossa. Se olisi helpompi, kun Pikkunaakka saavuttaa tuholaisvaiheen.

Marsuja tämä muutos ei luultavasti haittaa yhtään - he ovat jo sen verran vanhoja, että viihtyvät aika pienellä ja tutulla alueella. Mukavia virikkeitä heille ovat sylissä pitäminen ja vaihtelevat ruuat (varsiselleri ja kuivattu voikukka ovat tämän syksyn ruokatrendit).

Kiva, kun muutat kanssamme, Matilda!

Särkyä ja uniyrityksiä

Rva tapasi eilen erään oikein mukavan ihmisen - Orton-jaksolta tietysti! Oli kyllä mukava piipahtaa kahvilassa, vaihtaa kuulumisia ja keskustella muuten vaan. Sen jälkeen oli tietysti pakko käydä pikaisilla vaateostoksilla.

Vertais-ihmisen kanssa puhuimme muun muassa univaikeuksista. Rva:llahan niitä on ilman vammaakin, mutta varsinkin viime aikoina hermokivut selässä (ne säteilevät jalkoihin asti) ovat vaikeuttaneet nukkumista.

Ärsyttävä seikka on myös, että sängyssä lukeminen on alkanut olla hankalaa olkapääkipujen takia. Rva kumminkin tykkää lukea ennen nukkumaanmenoa, sillä se rauhoittaa ja vie ajatukset pois päivän tapahtumista.

Ei ole kovin kiva tunne, kun väsyttää (ja lapsikin nukkuu) ja on pakko olla hereillä, koska särkee. Usein rva:n särky on ns. leposärkyä, joka alkaa kunnolla tuntua vasta, kun rva siirtyy makuuasentoon ja yrittää rentoutua.

Kun on elämää rajoittava vamma, on lepo yöllä (ja olisi päivälläkin) todella tarpeen. Kun nukkuu kivun takia huonosti, seuraava päivä on ainakin rva:lla todella raskas.

Viime yönä tuli todellakin mieleen, että jonkinlainen "tarvittaessa" - kipulääkitys voisi olla rva:llakin öisin tarpeen. Nythän sellaista kipulääkitystä ei ole. Keskustelu Ortonissa lääkärin kanssa tuotti siinä mielessä pettymyksen, että lääkäri ehdotti Voltarenin käyttöä! No kokeiltu on, jo vuosia sitten...

Ehkä täytyisi lukea iltaisin tätä Naakan pehmokirjaa (josko se rauhoittaisi...kivunlievitykseen se ei välttämättä tehoa):

Kuntoutusjaksoillani Ortonissa kuuntelin kaksikin uniluentoa. Molemmat olivat aika perussettiä..."älä tee sitä tai tätä ennen nukkumaanmenoa ja muista käydä aikaisin nukkumaan..." Ihan hyviä perustietoja, mutta kävi mielessä, että kuntoutuspaikassa kuuntelijoilla saattaa olla vaikkapa nukkumista vaikeuttavia kiputiloja!

Kipu kuitenkin on aika merkittävä asia, kun puhutaan rentoutumisesta ja keskittymisestä. Kipu vaikeuttaa molempia, ja juuri niitä tarvittaisiin lepäämistä ja nukkumista varten. Olisi joskus mielenkiintoista kuunnella uniluentoa, jossa luennoitsija on itse kokenut öisen kivun.

No, rva yrittää ensi yönä uudes nukkumista uudestaan, josko nukkuminen silloin onnistuisi.

Tänään rva käy nyt aamusta psykologilla. Sen jälkeen meidän (siis ei psykologin vaan puolisoni, Naakan ja minun) on tarkoitus lähteä Prismaan täydentämään ainakin Naakan maito- ja marsujen puruvarastoja. Kyllä sitä ostettavaa on nyt muutenkin.

Kauppaan on ihan kiva lähteä - toivottavasti niskaan sattuu reissulla mahdollisimman vähän. Huimaus saisi pysytellä kokonaan poissa.

En minä häpeä, mutta...

Häpeä on aika ikävä tunne. Rva on joutunut työstämään tätä tunnetta usein ja pääsee sen ohi aina ajoittain. On kuitenkin hetkiä, jolloin on vähän hankalaa olla, kun ei ole tehnyt tiettyjä asioita kuten muut.

Olemme pikkunaakan myötä tutustuneet erilaisissa vauvatapaamisissa moniin uusiin, hienoihin ihmisiin (joiden vauvojen nimet tosin muistamme paremmin kuin heidän). Kun vauvoista on keskusteltu tarpeeksi, valottaa jokainen jonkin verran myös omaa aikuisen elämäänsä.

Työ ja ammatti ovat yleensä ensimmäisiä asioita, joista aikuiset ihmiset vaihtavat tutustuessaan tietoja. Kun kysytään, mitä kuuluu, on helpointa kertoa, millaista töissä on viime aikoina ollut. Siitä päästään nopeasti hyvin työpainotteiseen keskusteluun.

Viimeksi rva taisi seota sanoihinsa perhekahvilassa. Toinen äiti kysyi ihan ystävällisesti, koska aion palata töihin. Mitä sanoi rva, joka on yleisesti ottaen suhteellisen sanavalmis.

...öö, no mun mies on perhevapaalla...niin, ja mä olen niin kuin liikuntavammainen ja tavallaan nyt kuntoutuksessa, mutta en sillä tavalla koko ajan...

Jotenkin rva onnistui kuulostamaan vähän hassulta ja sai loppujen lopuksi takelleltua tilanteensa. Kai se toinen äiti jossakin vaiheessa tajusi, ja onneksi siirryimme pian selvittämään hänen tilannettaan ja päivittelemään, kuinka tervetullutta aikuinen keskusteluseura on.

Sen myötä olimme taas turvallisilla vesillä.

En ehkä häpeä, mutta on välillä kiusallista selvittää tilannettaan, kun se pitää selvittää niin monisanaisesti, eikä ole kivaa olla se ainoa, joka on jo ylpeä siitä, että kykenee käymään perhekahvilassa säännöllisesti (vaikka sielläkin huimaa).

Tottahan suurin osa rva:n tapaamista vanhemmista on vain väliaikaisesti kotona, kuka pidemmän, kuka lyhemmän aikaa. Rva:lla on kaiken lisäksi puoliso kotona. Työura tulevaisuudessa on iso, musta aukko - rva ei oikeasti tiedä, miten se järjestyy - toivottavasti nyt jollakin tavalla kumminkin.

Oikeastihan rva:n pitäisi olla ylpeä monestakin asiasta. Ei ole ollut ihan helppoa luovia läpi raskauden ja hoitaa pientä vauvaa, kun kroppa toimii vain osittain. Siitä huolimatta meillä on mennyt ihan hyvin ja pikkunaakka on varmaankin oikein hyvinvoiva lapsi.

Kuitenkin, työstatuksen puuttuminen on rva:lle aika kova pala. Elämään työelämän ulkopuolella on jollakin tavalla jo tottunut, mutta ei siitä kovin kiva ole ainakaan vähän vieraammille puhua. Kyse ei ole siitä, miten muut suhtautuvat vaan ehkäpä siitä, ettei rva välttämättä aina jaksaisi sellaista huomiota, vamma kun on ulkopuolisille varsin näkymätön.

Ulospäin rva tietää näyttävänsä aivan tavalliselta, hieman yli kolmekymppiseltä vauvan äidiltä. Sellainen rva suurelta osin onkin. Eihän se kenellekään kuulu, mutta kun on ihmisten kanssa tekemisissä, tulevat monet asiat "julkisiksi".

Onneksi elämämme on sen verran hektistä, että ikäviä asioita ehtii pohtia vain ajoittain. Eilen teimme pitkähkön iltakävelyn ja totesimme, että nyt se ruska-aika on ainakin alkanut! Auringon laskiessa näimme aika jänniä valon sävyjä, joita yritin vangita kameralla. Olemme pitäneet muuttopuuhista vähän taukoa.

Huomenna se tauko loppuu. Naakka viettää iltapäivää tutun hoitajan seurassa ja me keskitymme puolison kanssa vinttikomeron raivaamiseen. Ei ihan kamalasti houkuttele, ergonomian kannalta varsinkaan. Toivottavasti en ole raivaamisen jälkeen kovin kipeä.

Kukassa ja lakastumassa samaan aikaan.

34 kiloa akvaariohiekkaa

Rva kunnostautui eilen akvaarion kanssa ja pesi 34 kiloa hiekkaa...vanhasta akvaariosta ei voi siirtää hiekkoja uuteen, kun hiekan alla on pohjalannoiteseos, joka ei saisi olla suorassa "kosketuksessa" veden kanssa.

Arvattavissa varmaankin on, että pesuprojektia on vielä jäljellä 17 kiloa...

Ostimme tällä kertaa Bilteman hiekkapuhallushiekkaa, joka olikin hyvä ostos - se tarvitsi vain kaksi huuhtelukertaa. Pesu on siinä mielessä hidasta, että pestä voi vain hyvin pienen määrän kerrallaan (ainakaan rva ei ole keksinyt hyvää keinoa pestä isompia määriä).

Pesemisen jälkeen kädet tuntuivat siltä, kuin olisi käyttänyt erittäin voimakasta kuorinta-ainetta.

Uusi akvaariopaketti on sellainen, jossa tulevat mukana lämmitin, suodatin ja valaisin. Tämä helpottaa rva:n työtä, tekniikan valitsemiseen menisi taas aikaa, joka meidän perheessä tuntuu olevan tällä hetkellä kortilla.

...mistä voinee päätellä, että rva:n rentoutumis- ja rauhoittumisharjoitteet eivät ole edenneet.

Viime yö meni kuitenkin ihan hyvin - tosin ranteet tuppasivat särkemään illalla. Nukahdin kumminkin, ja pikkunaakka ilahdutti meitä nukkumalla koko yön putkeen (tähän asti on menty yhdellä syöttökerralla). Katsotaan, mitä seuraavana yönä tapahtuu.

Nyt naakka istuu turvakaukalossa ja yrittää tavoitella varpaita suuhunsa (sukka on ikävästi tiellä).

Rva:n selkä on niin kipeä, että siitä on melkein mennyt tunto. Jotenkin tuntuu, että meillä on yö ennen kuin olen ehtinyt tehdä paljon mitään. Olisi kiva tietää, teemmekö paljon vai vähän. Jotenkin tuntuu tosi riittämättömältä koko ajan.

Tämä on varmaankin sellainen ajatuskuvio, josta olisi hyvä opetella eroon.

Tänään on pitkästä aikaa sellainen päivä, kun perheemme pysyttelee lähinnä kotioloissa koko päivän. Rva poikkeaa tässä aamulla psykologillaan, mutta muuten yritämme ottaa vähän rauhallisemmin kuin viime aikoina.

Täällä kotona olisi paljon kotitöitä - pystyyköhän rva olla tekemättä niitä...

Eräs kotityö pitäisi kyllä toteuttaa...meidän tytön ateriat ovat varsin hedelmäsosepainotteisia. Rva suunnitteli kokkaavansa vähän isomman määrän porkkanasosetta, josta voisi sitten saada ruokaa moneksi kerraksi. Katsotaan, syökö tyttönen sitä. Aloitimme soseet porkkanalla, joka tuli ulos suusta samantien. Silloin tyttö ei tainnut tajuta sitä ruuaksi, joten voisi ihan hyvin mennäkin.

Pikkunaakka tilaisi aina luumusosetta, jos saisi itse päättää. Hänellä on siis lempiruoka.

Syöttäminenkin on niskakipujen kanssa hieman hankalaa, enkä oikein ole keksinyt siihen tekniikkaa, jossa käsi ja olkapää eivät väsyisi. Tyttö on syömisestä niin innoissaan, että huitoo käsillään. Rva työntää siis toisella kädellä lusikallisia hänen suuhunsa ja pitää toisella kädellään tytön käsiä paikallaan.

Kai se on pakko siirtyä aamutoimiin, kun noin kahdenkymmenen minuutin päästä pitäisi lähteä liikkeelle. Ulkona näyttää verhojenkin läpi hyvin harmaalta, ja rva:lla tulee tällaisesta säätä mieleen raskauspahoinvointi.

Se tulee mieleen myös mm. Vain elämää - sarjasta, karjalanpiirakoista sekä appelsiinimehusta.

Rauhoittuminen

Rauhoittuminen - siinäpä onkin vaikea laji! Päivät tuntuvat olevan (ja ovatkin) perheessämme varsin kiireisiä, lepohetkiä on oikeastaan lähinnä yöllä, silloin kun pikkunaakka nukkuu. Päivisin hän nukkuu kotona niin uskomattoman vähän.

Rva on muutenkin luonteeltaan sellainen, että alkaa helposti käydä ylikierroksilla eikä osaa aina rauhoittua silloinkaan, kun siihen olisi mahdollisuus.

Joku voisi ihmetellä, että kuinka me nyt emme meinaa jaksaa, vaikka meitä on kotona kaksi aikuista yhden vauvan kanssa...no ei rva sitä osaa itsekään selittää - ehkä kaikki vain eivät ole niin nopeita käänteissään.

Eilen esimerkiksi...olin väsynyt jo aamulla. Takana oli viikko, jolloin vietin oikeastaan kaikki päivät kaksistaan pikkunaakan kanssa kellon ympäri. Naakka oli pahalla tuulella ja sain hänet nukkumaan vasta, kun lähdimme kaksistaan ulos.

Yritimme mennä kirjastoon. Matkalla niskaani alkoi tietysti särkeä. Kirjastossa se riemu vasta repesikin, kun totesin, että vaunumme eivät mahdukaan hissiin! Ovat kuulemma eu-säädösten mukaisiksi muutetut hissit, joihin ei siis mahdu tavallisia vaunuja tai vähän isompia pyörätuoleja.

Marssin pois kirjastosta ja lähdin ex tempore -matkalle ratikalla Utu-koiraa tapaamaan (rva ei halunnut tulla kiukuttelemaan kotiin...)

Kyläreissu oli mukava, Utu oli vilkas ja pikkunaakan mielestä erittäin kiinnostava. Molemmat tuijottivat toisiaan suu auki! Rva sai aikuista keskusteluseuraa kahvin kera.

Kotiin tulimmekin sitten bussilla. Bussista pois pääsemiseen tarvittiin apua, sillä bussi pysähtyi sen verran kauas jalkakäytävän reunasta, että pudotus olisi ilman nostoapua ollut melkoinen. Eräs toinen äiti auttoi meidän vaunujen kanssa ja minä heidän.

Kotona pään- ja niskasärky lähinnä yltyivät. Järjestin Naakalle ruokaa ja puhtaan vaipan ja asetuimme katsomaan telkkaria. Sitten rva vain odotti, että puoliso tulisi kotiin. Kun hän saapui, rva pääsi vihdoin ja viimein tekemään jumppaliikkeitä.

Ne aiheuttivatkin sitten sellaisen reaktion, että alkoi huimata ja heikottaa. Loppuilta sujuikin irvistellen ja toivoen, että kohta koittaisi yö.

Se sujahtikin nopeasti ja meidät herättivät pikkunaakan iloiset kiljahdukset. Hymytyttö tuli vähäksi aikaa meidän väliimme voimistelemaan, kunnes jaksoimme taas nousta ylös.

Missähän vaiheessa se rauhoittuminen oikein onnistuisi?

Valmistautumista pakkauspuuhiin

Viime päivinä niska on taas kiukutellut. Eilen, kun olin vaunujen kanssa kaupungilla, tuli huimaus- ja pahoinvointikohtaus, jollaista ei ole taas tullut pitkään aikaan. Olin jo kerennyt hoitaa "välttämättömät" asiat ja yritin katsella jotakin mukavaa dvd:tä minimaaliseen leffakokoelmaamme.

Miten se niska tekeekin stopin juuri silloin, kun pitäisi tehdä jotakin kivaa!

En sitten katsonut paria minuuttia kauempaa...vaikka olisinkin löytänyt sopivan elokuvan, en olisi pystynyt jonottamaan kassalla. Meni kyllä loppupäivä pilalle.

Tänään olo oli taas vähän parempi. Tänäänkin olimme pikkunaakan kanssa pääosin kaksistaan, joten lähdin myös tänään ulkoilemaan vaunujen kanssa. Suuntasimme kirjastoon ja heti sen jälkeen sinne samalle leffaosastolle.

Leffaa ei löytynyt, mutta ostin pari dvd:llistä 90-luvun Kyllä isä osaa -sarjaa. Meillä taitaa olla melkein koko sarja videokaseteilla, jotka voi nyt heittää pois. Katsomaan en ole vielä kerennyt.

Tykkään todella paljon noista ysärisarjoista..."Ruusun aika" meillä on, samoin "Blondi tuli taloon" ja "Puhtaat valkeat lakanat".

 Nykysarjoista puuttuu usein tunnelmaa - tosin esimerkiksi pari vuotta sitten esitetty "Sydänjää" oli mielestäni jännittävästi tehty. "Taivaan tulia" katselemme puolison kanssa parhaillaan esitettävinä uusintoina.

Mitään ihan kamalan vakavaa, järkyttävää tai surullista en jaksa nykyisin katsella - tuntuu että omassa elämässä on ihan tarpeeksi pulmia ja mutkikkaita tilanteita ratkottaviksi.

Meidän pian edessä oleva elämänmuutoksemme koskee muuten maisemanvaihdosta. Mikäli kaikki sujuu kuten pitää, perheyksikkömme marsuineen ja kaloineen muuttaa marraskuun alussa vähän isompaan asuntoon! Kovin kauas emme nykyisestä asunnosta suuntaa - pysymme saman kaupungin sisällä.

Muuttovalmistelut ovat täydessä käynnissä, mikä tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että puoliso tekee niitä ja minä hoidan tyttöä. Kohta minäkin tosin alan vähän enemmän pakkauspuuhiin.

Tällaisina hetkinä, kun koko rva:n panosta tarvittaisiin, tuntuu epäreilulta, kun keho ei toimi niin kuin pitäisi. Kun särkee, yöunetkin jäävät välillä katkonaisiksi. Parina päivänä jumppakin on jäänyt väliin, kun ei ole löytynyt sopivaa hetkeä.

Tänään onnistuin tosin treenaamaan hiukan vatsalihaksia, kun annoin kaloille ruokaa ja istutin pikkunaakan akvaarion ääreen. Vatsalihaksia voisi tehdä tänään vielä vähän lisääkin. Ehkä etenen huomenna selkälihaksiin tai jopa niihin rintarangan kiertoihin asti.

Leppoisaa lauantai-iltaa! T: Nasu

Ei vielä ihan syksy...

Pari päivää sitten teimme tytön kanssa iltalenkin. Tyttö tietysti nukahti heti, ja minä kävelin tutun reitin rauhassa ajatuksissani.

Katsellessani ympärille huomasin, että varsinaiseen ruskaan taitaa olla vielä hieman aikaa. Syksyn lehtiä lenteli ympäriinsä, mutta suuri osa puista oli vielä vihreitä. Näistä maisemista ei ole helppo sanoa, että on jo syys - lokakuun vaihde.

Tässä vaiheessa vuotta huomio luonnossa kiinnittyy helposti syksyn lehtiin, lisääntyvään pimeyteen ja kylmenevään säähän. Ainakin Rva unohtaa usein, että kasvukausi on vielä monilta osin käynnissä.

Eilen olimme taas perhetalossa käymässä. Moni vauva vanhempineen alkaa jo tulla tutummiksi. Se on muuten jännää, että vauvojen nimet oppii tuntemaan, mutta vanhempien nimien kanssa on ainakin rva:lla vielä paljon opettelemista.

Meidän tyttö ei ollut eilisessä tapaamisessa parhaimmalla tuulellaan. Hän alkoi itkeä, kun laitoin hänet lattialle maton päälle muiden vauvojen joukkoon. Tuli kai liikaa vieraita kasvoja kerralla.

Tyttö viihtyi sylissä ja joko minun tai puolison kanssa seurustellen - käyhän se välillä niinkin päin! Kun lähdimme kotiin päin, tyttö nukkuikin vaunukopassa (ensin ulkona ja sitten sisällä) pitkät päiväunet. Välillä on sellaisia päiviä, että hän tuntuu "tankkaavan" unta. Toisina päivinä hän taas on virkeämpi.

Eilen illalla tein hieman poikkeavan selkäjumpan. Pari päivää sitten olin hierojalla (uusi) tunnin käsittelyssä. Hän sai rintarankaani hieman liikettä, mutta totesi sekä rintarangan että kaulan jumien olevan aika uskomatonta luokkaa.

Mutta tosiaan...eilen makasin ensiksi piikkimatolla, jolle meinasin nukahtaa. Sitten rullasin selkääni hierontarullan päällä (hieroja sai minut ostamaan sellaisen). Lopuksi tein vielä yhdenlaisia rintarankaa avaavia liikkeitä.

Liikkeiden jälkeen olo oli parisen tuntia aika hyvä. Tänä aamuna selkä on tietysti taas jumissa. No, uusia avaavia liikkeitä kehiin tänäänkin...

Tänään meillä on siinä mielessä kiva päivä, että minun serkkuni ja tytön pikkuserkku ovat tulossa iltapäivällä meille kylään. Odotan tapaamista, viimeksi näimme heidät ohimennen juhannuksena. Pikkuserkuksilla on ikää suurin piirtein vuosi, eli heistä voi tulla kasvaessaan toisilleen leikkikaverit.

Odottelen myös innolla eräiden pienten tyttömarsujen kuvia...he saapuivat ystäväni perheeseen eilen illalla, joten ovat aika tuoreita tapauksia. Voi, kun meillä liikenisi jostakin sopiva väli kyläilylle, perheen koiraakaan emme ole vielä ehtineet tavata.

Sitten ohjelmassa taitaa jälleen olla muutamia virallisia paperiasioita - ei kuitenkaan ihan niin paljon kuin viime aikoina on ollut. Aivan ensiksi käymme kuitenkin ulkosalla tytön kanssa.