Toipumista, Vennynpuisto ja talvivaatteet

Viimeisen sairastamisputken jälkeen alamme pikkuhiljaa siirtyä normaaliin. Toki minun selkäni prakaa vielä, mutta onneksi vähemmän kuin aiemmin ja flunssanikin jatkuu, onneksi enää lievänä. Pääasia on, ettei koronaa ollut ja että lapset alkavat olla vaihteeksi kunnossa.

Sunnuntai-iltana jatkoimme pitkään katkolla ollutta leikkipuistobongausta. Ajelimme Vennynpuistoon Kuninkaantammeen (Helsinki), ja näimme samalla tämän uudehkon asuinalueen ensimmäistä kertaa. 

Vennynpuisto oli todella hieno - aivan erilaisella tavalla kiipeilyn varaan rakennettu kuin suurin osa Suomen leikkipuistoista (niissä on käytännössä useimmiten aivan samat liukumäet, kiipeilytelineet ja keinut). 

Molemmat lapset ihastuivat Vennynpuistoon, ja nuorempi lähtikin kiukkukohtauksen vallassa pois. Se poislähtö olisi tosiaan voinut olla myöhäisempi, mutta osa seurueesta (mukaanlukien rva) ei ollut tajunnut laittaa tarpeeksi vaatetta päälle. Poislähtö lunastettiin lupauksella tulla jonakin lähi-iltana uudelleen.

Huomasin, että puiston yhteydessä olisi ollut myös grillauspaikka. No, siinä kylmyydessä olisi ollut kamalaa alkaa viritellä tulta, mutta laitoin asian muistiin tulevaisuutta varten. Me suosittelemme Vennynpuistoa muillekin leikkipuistobongareille!

Talvivaatteista puheenollen, olemme varustautuneet (lukuun-ottamatta esimerkiksi omaa vaatetustani Vennynpuistossa) tulevaan talveen suhteellisen hyvin. Jouduin kyllä eilen hieman reippailemaan, kun kävin viimein hankkimassa Touhillekin oman heijastinliivin. Hänen takkinsa heijastaa kyllä hyvin, mutta haalarista en olisi niin varma.

Toinen asia, jonka Touhille hankin, olivat talvihanskat. Edellisvuotiset kävivät liian pieniksi, joten kävin ostamassa uudet, mahdollisimman lämpimät. Touhi on alkanut ensimmäistä kertaa elämässää valittaa, että tulee kylmä - siispä varustaudumme parhaamme mukaan.

Naakka ei nyt tarvinnut käytännössä mitään uutta - kaikki viimevuotinen sopii hänelle vielä hyvin päälle. Se on helpotus, sillä on mukavaa, ettei kaikki mahdollinen mene samaan aikaan vaihtoon. 

Itselleni tarvitsisin myös tiettyjä asioita. Tarvitsisin tilavan (kiristävä on ihan kamala) talvipipon, jossa on vuori. Edellinen hajosi monen vuoden käytön jälkeen. Toppahousut skippaan varmaan tänäkin vuonna.

PS. Oma liikkuminen on jäänyt viime kuukauden aikana todella vähälle lasten- ja omien sairauksien vuoksi. Nyt olen päässyt hivenen enemmän edes kävelemään, mikä kieltämättä vaikuttaa yleiseen mielentilaan positiivisesti - miten yllätyksellistä :D 

PPS. Nyt mikään ei enää käytännössä estä lihaskuntoharjoittelua, mikäli alaselkää ei kovasti pumppaa...v*ttu pitääkö mun taas siis aloittaa ;) 

PPPS. Se, että lasten talvivaatteet ovat tänä(kin) vuonna sopivat, tarkoittaa, että kevään alennusmyynneissä pitää aktivoitua hankkimaan seuraavaa kokoa lähinnä Naakalle. Ei muuten voisi olla vähemmän mielenkiintoista hommaa kevätauringon paistaessa...

 

Lepääminen käy työstä

Kun on kipeänä, on syytä levätä. Jonkin aikaa konsepti tuntuu mukavalta: voi jättäytyä pois arjen oravanpyörästä ja katsoa vaikkapa lempisarjoja tai lukea kirjoja ajan kanssa. 

Omalla kohdallani alan kaivata toimintaa jo vuorokauden jälkeen. Olen kuitenkin tarpeeksi fiksu ymmärtääkseni, että liikkuminen provosoi astmaattista yskääni, ja se taas on seuralaisena kuukausia, mikäli äityy kovin pahaksi.

Pahinta on kuitenkin, kun ei pääse poistumaan kotoa. Pääsin eilen pienelle kävelylle Naakan kanssa, mikä tuntui juhlalliselta. 8-vuotiaanikin totesi, että kun on koko viikon sisällä, alkaa ahdistaa. Hänkin oli iloinen päästessään kävelylle, vaikka meitä molempia yskittikin.

Tämä "sessio" on nyt kestänyt pari viikkoa. Ensiksi sairastumisen aloitti Touhi, yskällä, nuhalla ja kuumeella. Sitten joukkoon liittyi Naakka ja viimeisimpänä rva. Touhin tauti uusi, ja hän sai molemminpuoleisen korvatulehduksen (viikolla 2 oli taas 39 astetta kuumetta).

Teen yleensä viihdykkeekseni (no, täytyyhän ne muutenkin tehdä) kotitöitä, kun hoidan kipeitä lapsia kotona. Nyt omat voimani eivät ole oikein riittäneet. Kolmen huoneen imurointi & lattioiden pesu tuntui eilen vievän voimat koko päiväksi. Täällä ei kuitenkaan yksinkertaisesti tehnyt mieli enää oleilla, joten joskus on pakko siivotakin.

Toivon todella, että ensi viikko olisi jo normaali. Luulen että pääsen itsekin jo huomenna jatkamaan työharjoitteluani, mikä olisikin hyvä, koska suorituksia puuttuu vielä. En minä sinne kuitenkaan kipeänä mene, joten katsotaan aamulla, mikä on tilanne.

Jos ensi viikko on normaali, on meillä viisi päivää tavallista arkea. Siihen arkeen mahtuu ainakin Naakan vanhempainvartti - perhetyöntekijäkin tulee joku päivä. Jouluasioita pitäisi edistää, ja minä tarvitsisin uudet farkut, näin muutamia asioita mainitakseni.

Tässä on kuitenkin monta "muttaa". Touhin korvatulehdus saattaa uusia tai minun yskäni yltyä. Silloin on pakko tehdä luovia ratkaisuja ja lohkaista levolle lisää aikaa. Katson lähes 40 vuoden ikään mennessä oppineeni läksyni jo ainakin osaksi tässä asiassa.

Täytyy tähänkin mainita vielä kaksi asiaa, koulu ja päiväkoti. Olen kiitollinen molemmille organisaatioille lasteni päivittäisestä "viihdyttämisestä" ;) En ikinä jaksaisi tehdä niin monipuolisia asioita kotona, ja se ei enää olisi oppivelvolliseni kanssa mahdollistakaan. 

Olen ollut iloinen...

Tällä viikolla olen ollut iloinen monesta asiasta. Kiitollinen, vaikka selkäramppi jatkuu ja oma flunssani on sitkeimmässä vaiheessa. Ihmettelijöille vielä huomioksi, että olen myös vetänyt pultit monesta asiasta.

Olen ollut iloinen, että lapset ovat tehneet muutakin kuin tuijottaneet ruutua. Oli erityisen hauskaa, kun he innostuivat pitkästä aikaa pukeutumaan naamiaispukuihin. Menneinä vuosina meillä on pukeuduttu todella paljon, mutta ehkä viime aikoina vähän vähemmän.

Olen ollut iloinen, että olen jaksanut tehdä useamman mukavan ruokalajin - tosin lapsille on pitänyt tehdä vähän yksinkertaisempi versio. Voisin sanoa broileriwokkia bravuurikseni - sen on opettanut minulle pitkiä aikoja kiinassa, tarkemmin Tiibetissä viettänyt ystäväni, joka on myös Naakan kummitäti.

Siihen wokkiin ei edes tule kummoisempia aineksia - broileri vain kevyesti suolattuna, pakasteherneet, lehtikaali, sipuli ja porkkana. Mausteena käytetään lähinnä inkivääriä ja soijakastiketta. Wokkia syödään nuudeleiden kanssa. 

Olen ollut iloinen, että meidän lasten kanssa on jo mahdollista tehdä oikeasti mielekkäitä asioita. Eilen vietimme leffaillan, jonka aikana katsoimme Yksin kotona 1 - elokuvan. Pelkäsin vähän etukäteen, että se on liian jännä lapsille, mutta molemmat tykkäsivät.

Lapsille pitää tässä vaiheessa lukea tekstitykset, koska kumpikaan ei osaa englantia. Molemmat ovat kyllä oppineet englantia jonkin verran peleistä ja Youtubesta, mutta se ei vielä riitä. 

Tekstien lukeminen on sinänsä ok, mutta hieman ärsyttävää on, kun leffat on tekstitetty uudelleen, ja kun odottaa tiettyä käännöstä, se meneekin ihan erilailla, yleensä minun mielestäni huonommin :D 

Olen ollut iloinen, että olen päässyt alkuun joululahja-asiassa. lapset tulevat saamaan yhden ison, yhteisen lahjan ja useamman pienen erikseen. Meillä panostetaan yleensä mahdollisuuksien mukaan joululahjoihin, muina vuodenaikoina ei tavaraa juuri hankita. 

Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että minulla on ollut tähän saakka taloudellinen mahdollisuus joululahjoihin. Olen tietoinen siitä, että joulu on lahja-asian vuoksi huolen ja murheen sävyttämä monessa perheessä.

Lopuksi, olen edelleen ollut iloinen pienistä lemmikeistämme gerbiileistä. Ne ovat ilahduttaneet iltojamme, jolloin yleensä seurustelemme niiden kanssa. Lasten into hoitaa gerbiileitä vähän vaihtelee, mutta onneksi päivittäiset toimet eivät ole kovin raskaita. Tänään olisi vuorossa lattialla juoksutus ja kylpyhiekka, ne "isot" viikoittaiset rutiinit.

Arvostava, sukupolvet ylittävä kanssavanhemmuus

Luen joskus erilaisia keskustelupalstoja (okei, huono harrastus). Hyvin yleinen keskustelukuvio on, kun joku tuore äiti avautuu olevansa todella väsynyt eikä ollenkaan niin iloinen vauvasta kuin pitäisi...

Hän saa ehkä yhden positiivisen ja tsemppaavan kommentin - loput ovat vastaajien profiilikuvista päätellen 1950-luvulla syntyneitä naisia, jotka kertovat, kuinka upeasti he pärjäsivät puhumattakaan heidän vanhemmistaan, jotka kävivät lehmien lypsyn välillä synnyttämässä ja palasivat parin tunnin päästä takaisin navettaan...huh!

Täytyy sanoa, että toivottavasti joku vaientaa minut, jos alan puhua nuorista naisista väheksyvästi, kun olen itse isoäiti-iässä. En itse asiassa ymmärrä, miten noin negatiivisten puheiden takana voi olla terve persoona. Itse asiassa, tuolla tavalla puhuvien elämässä on ollut pakko tapahtua jotakin traagista.

Tie äidiksi oli kohdallani aikanaan seuraava: usea vuosi yritystä, kunnes lapsi saatiin alulle. Hyperemeesi - oksensin itsestäni 10 kiloa kummassakin raskaudessa, pitkät synnytykset ja päälle päätteeksi raskauden jälkeinen masennus esikoisesta.

Oma toipumiseni lähti ihan muutamista kannustavista kommenteista ja ihmisistä, jotka antoivat toivoa, että tulevaisuus uutena vanhempana on parempi, vaikka ihan heti ei siltä tunnu. Olen ikuisesti kiitollinen heille, jotka puhuivat minulle empaattisesti silloin.

Menneiden sukupolvien äidit ja isät...kyllä he ovat varmasti pääsääntöisesti yrittäneet parhaansa vaikeissa oloissa. Kuitenkin, olen sekä kuullut että lukenut tilanteista, joissa väsymys ja turhautuminen on purkautunut sekä henkisenä että fyysisenä väkivaltana lapsiin...ja sitä pidettiin yleisesti oikeana tapana kasvattaa. 

Rikkinäisiä perheitä oli varsinkin sotien jälkeen vaikka kuinka paljon - on toki hienoa että moni selvisi. Tosin omia lapsia ei välttämättä ollut aikaa pitää sylissä, koska piti tehdä muuta. Kaikkia menneitä kasvatusmetodeja en siltikään ihannoisi. Osa synnytti kotiaskareiden lomassa, osa kuoli synnytykseen eikä pystynyt palaamaan sinne navettatöihin. Moni tarina on surullinen, eikä sen olisi pitänyt mennä niin.

Mitä kirjoituksellani yritän sanoa, yritän ainakin omalta osaltani olla siirtämättä mahdollista katkeruuttani minua nuorempiin. Jokainen vanhemmuus on uusi alku, ja useimmiten lopputulos on riittävän hyvä. 

Olen onnekas, kun lasteni isovanhemmat suhtautuvat niin välittävästi meihin, jotka nyt kasvatamme uutta sukupolvea. Oma vanhemmuuteni ei tulehduskierre- ja nepsy-lapsen vanhempana ja oman kroppani hajoillessa ole mennyt monessakaan kohtaa ihan oppikirjan mukaan, mutta se empatia, mitä olen omilta 1950-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani ja appivanhemmiltani saanut, on auttanut eteenpäin monessa vaikeassa kohdassa.

Mehujäätauti

Tällä viikolla perheessämme on taas harmillisesti oltu vähän kipeinä. Touhi on ollut taas kurkunpään tulehduksessa. Se on ollut ikävän sitkeä, ja jälleen on käyty lastensairaalan päivystykset ja sen sellaiset läpi.

Viimeksi eilen illalla menin lähes rilluttelemaan läheiseen ostoskeskukseen - eli menin oikein puoli yhdeksän  aikaan illalla apteekkiin :D Touhilta oli loppunut lääke (kahden kipulääkkeen yhdistelmä puree tulehdukseen parhaiten), ja sitä piti todellakin ottaa yötä vasten.

Samalla reissulla sain hankituksi monta kertaa käytettävän kylmäpakkauksen. Oma selkäkramppini ei ole myöskään vielä hellittänyt, joten sekin on työn alla. Sen olen kuitenkin joutunut työntämään sivuun, sillä minun voinnilleni ei näemmä taaskaan ole aikaa.

Eilen illalla Touhin yskä paheni hälyttävälle tasolle, mutta onneksi parvekkeella hengittely (kylmä auttaa), mehujäät ja lääke purivat sen verran, että hän nukkui useamman tunnin ennen aamuyön yskäkohtausta. Tänään emme arvatenkaan tee mitään kummallisempaa tänään. 

Hatunnostoksi Touhille on katsottava, että hän on viimeinkin suostunut alkaa ottaa lääkettä Ventoline-piipusta. Sekin helpottaa yskää osaltaan, joten toivottavasti saamme tilanteen paranemaan tämän viikonlopun aikana.

Joten..kun en toimi Naakan mentaalisena valmentajana, pureudun Touhin hengitystieinfektioihin. Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että lasten vauva- ja taaperoaika ovat raskaimmat, mutta nyt tuntuu, että joudun kohta vaihtamaan mielipidettä. Touhille hengitystieinfektio taitaa olla tämän syksyn viides.

Lienee selvää, ettei rva ole oikein parhaimmillaan. Riittämättömyyden tunne painaa, ja samalla jatkuvat yöherätykset tekevät olon puolikuntoiseksi (siis selän kipu toki myös). Toivoisin, että perhe-elämän keveämmät puolet näyttäiytyisivät taas rva:lle ennen pitkää.

Koska rva kirjoittaa blogia myös terapiana itselleen, on tärkeää myös poimia hyviä asioita viikon varrelta:

- Olemme alkuviikosta katselleet lasten kanssa videoita siitä, kun he olivat pieniä. Niin ihania palleroita molemmat <3 

- Minulla on suunnitteilla mökkireissu aikuisten kesken. Siihen on enää pari viikkoa. 

- Olen ensi viikolla menossa pitkästä aikaa konserttiin. Toivottavasti siellä nyt ei ihan korona iske.

- Sain onneksi hyvät kipulääkkeet selkääni, joten olen pysynyt tolpillani toisin kuin alkuviikosta näytti.

- Naakka antoi Touhin kurkunpääntulehduksille hauskemman nimen: mehujäätauti :) Mehujää eli kylmä auttaa laskemaan kurkun turvotusta.

Kun pitää nollata välillä...tai oikeastaan koko ajan

Meillä ei oikein tällä hetkellä kerkeä olla harrastuksia. Itse asiassa ihmettelen, miten jollakin kerkeää olla. Näkemystäni "sumentaa" varmaankin, että olen vanhempi 8-vuotiaalle, jonka koko vapaa-aika menee koulupäivistä toipumiseen.

Tällä hetkellä, vastoin kuin koko syksynä, Naakalla on hyvä "flow" koulunkäyntiin. Silti hän ylikuormittuu, mikä täytyy kotona (ja koulussa) huomioida ihan kaikessa. Resepti on kaikkialla sama - ennakoiminen.

Lisäksi, kun Naakka tulee koulusta, hänen täytyy "sulkeutua kuoreensa" noin tunniksi. Silloin aikuisen täytyy olla paikalla, mutta mielellään toisessa huoneessa. Relattuaan Naakka haluaa tavata jonkun kaverin tai sitten ei. Myös viikonloput otamme pääasiassa rauhallisesti. 

Ennakointia voi tehdä suullisesti selittämällä asiat monta kertaa päivässä etukäteen ja antamalla pääasiassa vain yhden ohjeen kerrallaan. Naakalla on myös apuna eräänlainen kuvallinen "kalenteri", johon voi laittaa esimerkiksi yhden tärkeän, tiettynä päivänä huomioitavan jutun.

Aikuisellakin pitää olla päivän struktuuri hallinnassa, mikäli aikoo ohjeita antaa. Tämä on usein raskasta, koska aina ei itselläkään olisi voimia olla kävelevä lukujärjestys. Työhistoriani sisältää tällaiseen työtehtäviä, mutta on eri asia hoitaa hommat työajalla ja levätä sen jälkeen kuin elää super-ennakoivasti koko ajan.

Kuitenkin, näin toimien myös Naakka on hieman rentoutunut, ja esimerkiksi isompien raivarien välillä voi olla viikkokin. Tukitoimet ovat alkaneet hyödyttää Naakkaa ja koko perhettä. Aikamoinen myrsky tämä on kuitenkin ollut.

Hassuimmalta (tai mikähän olisi sopiva termi) tuntuu, että erityislapsen vanhemmaksi tuleminen "kesken matkaa" tuntuu todella luontevalta. Asioilla, joita olen Naakassa vuosien mittaan havainnut, on nyt nimi...tai jos ei nyt ihan nimeä, niin vastaavanlaista löytyy muualtakin ja selviytymiskeinoja on.

Sinänsä ne asiat, jotka auttavat Naakkaa arjessa, ovat terveellisiä muillekin. On hyvä joskus miettiä, millä tavalla ympärillämme oleva ärsykemaailma rasittaa erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja miten sen aiheuttama stressi on hyvä tiedostaa.

Eräässä artikkelissa todettiin, ettei ole ainoastaan nepsy-piirteisen ihmisen velvollisuus sopeutua yhteiskuntaan, vaan myös yhteiskunnan on sopeuduttava siihen, että on olemassa erilaisia ihmisiä. 

PS. Omat nollauskeinot arkemme keskellä ovat vielä hieman hakusessa - luultavasti tulen kirjoittamaan tästä enemmän lähitulevaisuudessa.

PPS. Hakusessa on myös nuoremman lapseni huomioiminen, kun vanhempi vaatii tällä hetkellä niin paljon.

PPPS. Oma harjoittelujaksoni on sujunut tähän mennessä hyvin - olen tällä hetkellä elämässäni harjoitteluvaiheessa niin erityislapsen vanhemmuuden kuin ammattisuuntautumisenikin kanssa. Ei ihme, että välillä väsyttää.

Koti tavaroita varten?

Olen katsonut olevani melko maltillinen kotini tavaramäärän suhteen. En harrasta shoppailua tai erityisemmin esimerkiksi sisustamista. Hankin yleensä uusia käyttöesineitä vasta, kun vanhat tulevat tiensä päähän.

Kuitenkin, en voi sanoa, että meillä olisi kohtuullinen määrä tavaraa. Itse asiassa raivasin tänään kaikenlaista käyttökelvotonta sieltä täältä. Suuri osa oli rikkinäisiä leluja ja lastenkirjoja, jotka alkavat olla siinä kunnossa, ettei niitä kehtaa laittaa eteenpäin.

On myös pakko myöntää, etten päässyt projektissani kuin alkuun. Suoraan sanottuna, meillä olisi vielä vaikka kuinka paljon raivattavaa. Ongelmallisia tavararyhmiä on vaikka kuinka. Ajattelin tässä kirjoituksessa "avata" kaksi tuoteryhmää:

Legot. Molemmat lapseni ovat tykäneet legoista todella paljon. Joulupukki on tuonut lahjaksi legoja, ja joskus niitä on saatu myös synttärilahjaksi. Olen pitänyt legoja sekä kehittävinä että arvonsa säilyttävinä leluilla. Olin väärässä.

Nykyään legot tehdään kerran koottaviksi rakennelmiksi. Jatkokäyttö käsittää leikkiä niin kauan kuin rakennelmat ovat jotakuinkin kasassa. Sen jälkeen ne vain ovat...Palasista on vaikea rakentaa uutta, sillä ne ovat ns. erikoispalikoita, eivätkä kovin muunneltavia.

Olen päättänyt toimia legojen kanssa seuraavasti: hankkiudun eroon erikoispalikoista ja järkkään lapsille laatikon, jossa on nimenomaan sellaisia legoja, joista voi oikeasti rakentaa jotakin uutta.

Kosmetiikka. Tasapuolisuuden vuoksi käsittelen tämänkin ongelma-alueen - kosmetiikan. Kylpyhuoneen kaapissa minulla ei ole enempää purkkeja ja purnukoita kuin sinne oikeasti mahtuu. Sen sijaan "varastolaatikko" pursuaa tavaraa.

Kävin tänään koko laatikon läpi. Sieltä löytyi järkevästi uusi shampoo, hoitoaine, hammastahna jne...Sen lisäksi siellä kuitenkin oli kaikenlaista ylimääräistä. Heitin vanhentuneet pois. 

Huomasin, että ongelmallisia ovat ehkä lahjaksi, ehkä tuotenäytteinä tulleet erilaiset pikkuputelit. Silmänympärysvoide pääsi heti käyttöön. Löysin myös jonkinlaisen tehohoitoaineen, jota en muistanut olleenkaan - käyttöön myös.

Sen sijaan esimerkiksi erilaisia pikkupullollisia käsivoiteita oli yhteensä neljä. Pieniä suihkugeelipulloja oli saman verran. Minulta löytyi näköjään myös kaksi käyttämätöntä palasaippuaa - ne päätyvät keittiöön, kun edellinen loppuu.

En oikeastaan halua sanoa kirjoituksellani muuta, kuin että kannattaa joskus tarkastaa, mitä kaapit ja laatikot sisältävät :D Järkevintä olisi toki ymmärtää jo ostohetkellä, mitä kaikkea mahdollista ei kannata ostaa ollenkaan.

Koen kuitenkin hankalaksi rajoittaa uuden (tai käytetyn) hankkkimista, kun kotona on kasvavia lapsia. Esim. leluja ja sen sellaista tulee, koska kumpikaan heistä ei esimerkiksi leiki nyt leluilla, joilla he leikkivät kaksivuotiaina.

Kosmetiikan kohdalla minulla ei ole selitystä :D En osaa siirtää edellä mainitsemiani pikkupulloja käyttöön, vaan ne unohtuvat. Yritän parantaa tapani ja rasvata käsiäni useammin. Hoidan esimerkiksi jalkapohjiani käsiä paremmin. 

Jatkan sinnikkäästi ajoittaista tavaroiden vähentämistä ja tietoista uuden hankintaa, sillä en halua joutua elämässäni tilanteeseen, jossa täytyy hankkia isompi koti tavaroita varten. 

Tämän "jutun" kuvituksena on kasa pienten kirjoja, jotka joutuivat nyt roskikseen. Kirjat olivat todella loppuun luettuja ja täynnä muistoja. Otin siksi niistä valokuvan. Voimme kenties joskus löytää kuvan ja muistaa, kuinka paljon näitä luettiin lasten ollessa taaperoiässä.

Ajatukset puolittain muualla - arjen realismia

Olen huomannut, että aikatauluni kokopäiväisenä opiskelijana sekä kahden lapsen äitinä on melko tiukka. Tiukaksi sitä ei tee ainoastaan se, että kaikki on aikataulutettu vaan se, että myös samaan aikaan pitää tehdä monenlaisia eri asioita.

Esimerkiksi tänään, eräs opiskelupalaveri ajoittui kello neljään. Se taas on aika, jolloin molemmat lapset ovat siirtymätilanteessa, eli koulusta ja päiväkodista kotiin. Onnistuin hölkkäämään Touhin kanssa kotiin oikeaan aikaan.

Samaan aikaan Naakka oli onneksi sellaisella tuulella, että suostui jäämään yksin kotiin, kun hain Touhin. Koulu kuormittaa Naakkaa aika tavalla, ja olen huomannut, että hän tarvitsee läsnäoloa ja kuuntelua heti ip:stä palattuaan.

No, tällä kertaa Naakka halusi kaverin kanssa ulos. Olihan se kiva palaveerata, kun selvitti Naakan uloslähtöä, mukaan otettavia tavaroita ja tapaamispaikkaa kaverin kanssa. Kun sain Naakan ovesta ulos, ovikello soi jälleen.

Tällä kertaa siellä oli Touhin kaveri - ei kun anteeksipyyntö palaverin muille osallistujille ja uutta tilannetta selvittämään. Sain onneksi Touhin ja kaverin ovesta ulos loppupalaverin ajaksi.

Tämä on minulle suoraan sanottuna vähän noloa. Satun olemaan se ainut, jolla on lapsia, enkä haluaisi antaa kuvaa, että minut täytyy huomioida jotenkin erityisesti. Järjestän niin paljon "lapsettomia" palaverihetkiä kuin pystyn, mutta aina se ei ole mahdollista.

Seikka, joka harmittaa minua ehkä enemmän, on, etten stressaavassa tilanteessa ole kunnolla läsnä oikein missään. Kun opiskelen, mietin jo osaksi käytännön asioita kuten perheen aikatauluja, ruuanlaittoa ja sen sellaista. Kun olen perheen kanssa, mietin osaksi opiskelujuttuja.

Ehkäpä ei pitäisi olla aina niin ankara itselle. Aika moni sukupolvi on varmaankin kasvanut ruuhkavuosieläjien huomassa, eikä siitä sen hullumpaa lopputulosta ole tullut. Pitäisi olla tyytyväinen, että pystyy olemaan läsnä ainakin jonkin verran joka päivä.

Tänään söin päivällistä kaksin Touhin kanssa, ja juttelimme mukavia juttuja. Eilen puuhastelimme Naakan kanssa asua koulun Halloween-pukeutumispäivää varten (se oli tänään). Heräsin ajoissa, jotta ehtisin maalata Naakan naaman aamusella ennen töihin lähtöä. 

PS. Naakka halusi olla Halloween-pukujuhlissa "tyyppi, joka on saanut maaliroiskeita päälleen". Lopputulos oli todella hauska.

PPS. Huomennakin on varsin monivaiheinen päivä - sekä perheen että opiskelun suhteen. Toivottavasti muistan, missä minun täytyy milloinkin olla.