Lomailemassa ja ikävä jo

Huhheijaa, kun tuo oikea käsi on taas temppuillut! Temppuilu liittyy niihin perinteisiin, yläselän virheasentoihin ja jumituksiin. Nyt, kun olen toteuttanut Ortonista (siltä "ylimääräiseltä" fyssarilta) saatuja ohjeita, olen tullut yhä tietoisemmaksi siitä, että parannettavaa olisi käden ja olkapään suhteen runsaasti.

Minulla on käden harjoituksia varten olemassa kevyin mahdollinen kuminauhavastus, jota en alkuun edes saanut käyttää! Nytkin tuo koordinaatio on käden treenissä se ongelmallisin alue - ilman peiliä huidon kädelläni liikkeet täysin hallitsemattomasti - vasemman käden treeni menee automaattisesti oikein.

Hulluinta tässä on se, että todella luulen toimivani oikein. Kun kuvittelen, että käsi on nätisti koukussa 90 asteen kulmassa, peili osoittaa, että käsi on melkein kiinni kyljessä ja kyynärpäästä sormenpäihin ulottuva osa  sojottaa täysin hallitsemattomaan suuntaan!

Hahmottaminen ei siis ihan vielä luonnistu, ja ne käden hermotuntemuksetkin (kipu, erilaiset "särähtelyt" ja tunnottomuus) ovat myös olleet häiriöksi. No, asia kerrallaan, onneksi tämä loppuraskaus ei sentään estä käsitreeniä - aika moni muu asia on kyllä jo varsin työlästä.

Pääsiäisen sää on kyllä ollut aivan uskomaton - täytyy tänäänkin mennä tuohon talon seinustalle ottamaan aurinkoa naamaan! Täällä maaseudulla on enemmän lunta kuin meidän kotikulmilla - tosin meille sitä on satanut enemmän, mutta sitä on myös viety talven aikana paljon pois.

Täytyypä todeta, että kolmen matkapäivän jälkeen Rva:lla alkaa olla ikävä meidän marsuja! Vaikka se jälkien siivoaminen on välillä vähän rasittavaa, niin alkaa olla oikein ihana ajatus tavata Nasu ja Matilda jo huomenna!

Ovat kuulemma joutuneet olemaan aika paukkeessa, kun perheeni reippaat miehet ovat purkaneet makuuhuoneen kirjoituspöydän ja kasanneet tilalle hoitopöytää. Nyt saamme jo hieman järjestystä myös vauvanvaatteiden ja muiden tarvikkeiden säilytykseen.

Ai niin, vesijumpassa meillä on todella mukava ohjaaja. Kun aloitin, kävin lyhyesti selittämässä hänelle niskavammani luonteen. Hän käy aina välillä antamassa minulle lisäohjeita ja esim. kevyempiä käsivastuksia isompaa huomiota herättämättä.

Minun mielestäni hän on ohjaajana aivan mainio - pakko sanoa, että parempi ja huomaavaisempi kuin Ortonin useimmat ryhmäliikuntaohjaajat. Ortonissa raha, vaikka sitä oikeastaan taisi olla enemmän kuin kaupungin liikuntavirastolla, tuntuu sanelevan aika paljon.

Ryhmäjutuissa vähän liian moni asia kuitattiin ohjeella "oman tuntemuksen mukaan". En tarkoita kaikkia aktiviteetteja, vaan eräänlaista "yleistä henkeä", jossa hieman yksilöllisempää ohjausta tarvitseva saa helposti kokea, että on koko ajan vaatimassa liikoja, kun "tämä ja tämä ei nyt kyllä siihen Kelan kuntoutukseen kuulu..."

Sitten Rva on kyllä saanut jälkeenpäin kuulla, että monien kohdalla näitä hieman spesiaalimpia toimenpiteitä ei ole edes kyseenalaistettu, joten käytännöt eivät syystä tai toisesta ole olleet kaikkien kohdalla yhtenäisiä. Toivottavasti kyse nyt ei ainakaan ole pärstäkertoimesta, se olisi jo varsin mautonta.

Tästäkin ihmisillä on vaihtelevia kokemuksia, mutta liian monella myös samankaltaisia Rva:n kanssa. Tätä pidän aika huolestuttavana seikkana.

Muut vesijumppaajat muuten luulevat, että ohjeet liittyvät raskauteni aiheuttamiin rajoituksiin, ja hyvä niin. On henkisesti virkistävää osallistua ihan "normaalina" kuntoilijana edes johonkin toimintaan.

Hmm...nyt vielä kuppi kahvia ja sitten päivän TOSI vauhdikkaisiin aktiviteetteihin!

Mukavaa pääsiäistä itse kullekin!

Vauvantarvikkeita ja lauantaimigreeni

Lauantaina minulle iski pitkästä aikaa migreeni tai oikeammin ehkä migreenityyppinen päänsärky. Se kesti n. 7 tuntia ja vei kyllä puhdin pois. Tapani mukaan yritin tietysti ensimmäiset tunnit elää normaalisti ja reippailla kotitöiden kanssa. Sitten oli pakko antaa periksi.

Loppujen lopuksi makasin pimeässä makuuhuoneessa ja yritin kestää. Kaikki syöty ruoka tuli ylös. Saunakin jäi väliin.

Luojan kiitos, kohtaus ei uusinut sunnuntaina. Minulla on kokemusta näistä pitkistä kipuvaiheista (pahimmillaan toista kuukautta) - viimeksi vastaavaa tapahtui edellisen työkokeiluni aikana vuodenvaihteessa 2011 - 2012.

Eilen lähdimme puolison kanssa Prismaan ostoksille. Oli oikein kivaa, paitsi se kaupan ylikirkas valaistus vaaleita seiniä ja kattoa vasten. Yritin olla katsomatta ylöspäin. Sininen huumevalo naistenvessassa oli oikein "kiva" kontrasti sille valkoisuudelle. Sen jälkeen sai oikeasti ottaa hetken lukua, ennen kuin aistikeskus jollakin tavalla toipui.

Ai mitäkö hommasimme? Suojalakanan vauvansänkyyn (näitä on kuulemma hyvä olla useampi kappale, ja äitiyspakkauksessa oli yksi), vauvalle istumatuellisen kylpyammeen (Nalle Puh -kuvioinnilla tietysti) sekä kuumemittarin, jolla lämmön saa mitattua korvasta.

On edelleenkin hieman absurdi tunne hankkia tavaroita lapselle, jota jo kovasti odotetaan "tälle puolelle", mutta joka kuitenkin vielä pysyttelee tuossa valtavaksi paisuneessa, minusta riippuvassa ulokkeessa...ihanaa, mutta epätodellista. Lisäkiloja minulle on muuten nyt kertynyt tasan 10. Katsotaan, tuleeko vielä paljon lisää.

Vaikka vauvantarvikkeet ovat ihania, piti shoppailureissun aiheuttamaa yliannostusta hieman nollata kotona. Pelasin Wiillä Donkey Kong Countrya, jossa olenkin jo edennyt kiitettävän pitkälle. Ehkä pääsen pelin läpi ennen kuin vauva tulee!

Pohdimme myös hieman tuota eurokriisiä. Pitääkö yhteisvaluutan todellakin olla eräänlainen yhteistalous, josssa jotkut osapuolet saavat tehdä mitä haluavat, ja toisten pitää sitten maksaa se lasku hymyssäsuin?

Sitten pohdin rairuohon istutusta. Yleensä olen aina istuttanut, mutta jätänpä tänä vuonna väliin. Tai sitten kasvatan ruohoa vähän myöhemmin, jotta marsut saavat nauttia kevätruohon tuoksusta ja syömisestä erityisesti.

Nyt on taas uusi viikko, pääsiäisviikko. Loppuviikosta lähdenkin pariksi päiväksi reissuun. Se saattaakin jo olla viimeinen "matka" ennen vauvan syntymää. Jännittää!

Vaihteeksi byrokratiaa...

Pari päivää sitten sain Ortonista soiton - sosiaalityöntekijältä. Hän soitti sen sosiaalityöntekijän puolesta, jonka kanssa olen asioinut  (täytyy myöntää, että hälytyskelloni soivat jo tässä vaiheessa).

Juttu koski taksiseteliasiaa, jonka olin ottanut Ortonissa esille jo marraskuussa. Tarvitsisin taksiseteleitä, esim. muutaman edestakaisen matkan kuukaudessa, jotta pääsisin paremmin liikkeelle. Nyt kävelyn rajoitteet ja ongelmat julkisen liikenteen käytössä sanelevat aivan liikaa menemisiäni.

Ortonissa sosiaalityöntekijä ilmoitti valoisaan sävyyn, että Ortonissa kirjoitetaan raportti, jota minä voin käyttää kyseistä etuutta hakiessani.

Kolmisen viikkoa myöhemmin sähläsin Ortonin kuntoutusohjaajan (vai mikä se nyt oli, se joka koordinoi  kuntoutuksia) kanssa. Hän kertoi, että sellaisen raportin tai raportin ylipäätänsä, saa vasta kuntoutusjaksojen loputtua.

Silloin ajattelin, että ei sitten mitään, asia hoituu viimeistään silloin. No, tapasin sosiaalityöntekijän seuraavan kerran 3. jaksolla pari viikkoa sitten. Hän oli harmissaan, kun tämä taksiseteliasia oli kestänyt niin kauan.

Nyt hän sanoi, että lääkärini Ortonissa (hehee, ai mikä lääkäri...) voi kirjoittaa sellaisen. Sosiaalityöntekijä oli siinä käsityksessä, että Kela-kuntoutujat tapaavat "lääkärinsä" automaattisesti joka jaksolla. Se minun lääkärinihän jätti koko alkukartoituksen kohdallani väliin - kirjoiti vain oireeni muistiin ja heitti todennäköisesti lapun roskiin. Siis ainakin kuntoutuksen jatkosta päätellen.

Sos. työntekijä ilmoitti ottavansa lääkäriin yhteyttä, ja että tarvittava lappu tulisi postissa joidenkin viikkojen kuluessa. Ei tullut lappua, vaan puhelu, jossa tämä sos. työntekijä, jonka kanssa en ole asioinut, ilmoitti lääkärin ilmoittaneen, ettei tee tällaisia suosituksia näin lyhyen hoitosuhteen perusteella.

Juu-u. Ihan hyvä peruste, mutta voi, kun alkuperäinen sos. työntekijä olisi selvittänyt tämän asian jo marraskuussa! Silloin asia ei olisi jäänyt roikkumaan melkein puoleksi vuodeksi. Lisäksi, ei se asia sitten olisi siinä loppuraportissakaan onnistunut - yhtä lyhyt se hoitosuhde olisi silloinkin ollut.

Uuteen ongelmaan pääsin, kun rupesin miettimään, keneen minulla sitten on se pidempi hoitosuhde. Hmm...en ole fysiatrian polin asiakas, edellinen terveysasema ei ollut tästä asiasta kovin kiinnostunut ja uudella en olekaan vielä asioinut.

Siis...soitto uudelle asemalle tänä aamuna. Hieman tympeä vastaanottoääni ilmoitti minulle seuraavan vapaan ajan - päällekkäin viimeisen neuvolalääkärini kanssa. Hän sanoi, että jos olen joka tapauksessa täällä, niin minun pitää selvittää asia hänen kanssaan.

Silloin ymmärsin jo kieltäytyä. Aika on 20 minuuttin vastaanottokäynti, joka on viimeinen ennen synnytystä. Siinä ei oikein ehdi käsittelemään muita kuin kroppani alaosaan liittyviä asioita. Seuraava vastaanottoaika löytyi onneksi parin päivän päähän.

Yritin kysellä hoitajalta, onko asia ylipäätänsä tuttu terveysaseman lääkäreille ja mitä minun pitäisi ottaa mukaan. Kun en saanut vastausta, sain toisen älynväläyksen ja pyysin lääkäriltä puhelinaikaa. Jee, hän soittaa minulle parin viikon päästä!

No niin, asia on jollakin tavalla hoidossa...Paitsi että minulla ei kyllä ole esittää kunnollista ja tarpeeksi uutta taustatietolomaketta itsestäni. Yes, tuorein taitaa olla Ortonissa sillä lääkärillä, joka listasi ne alkuoireeni muistiin. Ehkä siitä olisi jotakin apua. Eikä, nyt pitää soittaa uudelleen sinne...

Väärä suunta (ja kyrillisiä aakkosia)

Eilen kävi taas oikein mielenkiintoinen, joskaan ei niin kiva juttu. Yskää varoen lähdin aivan pienelle kierrokselle ulkoilmaan, kun aurinko ja raitis ilma houkuttelivat. Kävelin liukkaita kohtia (ne kohdat jalkakäytävässä, joihin vesi sadevesikouruista tippuu, ovat muuten kavalia) varoen.

Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen alkoi huono olo ja huimaus. Niska onkin ollut kovilla, hierojalla olin käynyt päivää aikaisemmin. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, kunnes tajusin, mistä oli kyse.

Oikean puolen hahmotus toimii minulla vasenta paremmin. Osa ongelmasta saattaa olla niskavammaa edeltävää eroavuutta eri puolten välillä. Koska oikea puoli toimii paremmin, valitsen usein tiedostamatta reittejä, joilla kuljen "myötäpäivään". Nyt menin päinvastaiseen suuntaan.

Miten pienestä kaikki voikaan olla kiinni! Huono puoli oli, että lenkki meni puoliksi piloille. Hyvä puoli taas oli se, että sain muistutuksen siitä, mihin kannattaa jatkossakin kiinnittää huomiota. Voinen nyt lisätä  oudolle muistilistalleni "käänny useammin vasemmalle" -projektin!

Eilen toteutin (tai aloitin) erään aktiviteetin, jota olenkin suunnitellut jo pitkään. Minä olen ajatellut, että alkaisin opiskella venäjää. Olen sen luokan juntti, että Venäjä on sekä ainoa naapurimaa, jossa en ole käynyt että naapurimaiden laajalti puhuttu kieli, johon minulla ei ole minkäänlaista kosketusta.

Minun kohdallani opiskeluhetki tarkoitti noin 45 minuutin paneutumista (puolet aamulla ja puolet iltapäivällä) asiaan. En todellakaan ehtinyt pitkälle, lähinnä rustailin paperille n. kymmentä ensimmäistä aakkosta.

Oppimateriaalini on Marjatta Alestalon "Venäjää matkailijoille" -teos CD:ineen. Tällä erää tavoitteeni on oppia nuo aakkoset. Siinä sitä onkin - en muista eilen opetelluista yhtäkään.

Pienimuotoinen opiskelu, mikäli siihen on aikaa ja voimia, saattaa myös olla hyväksi minun kaltaiselleni vammautuneelle, jonka oireistoon kuuluu keskittymiskyvyn alentuminen. Yritän säännöllisin väliajoin "puuhastella" jonkin uuden asian parissa, jos vaikka tuo pääkoppa hieman vetreytyisi

Kirja on muuten tällainen:

...ja kuva on kopioitu tällaisesta osoitteesta:

http://www.adlibris.com/fi/covers/M/9/51/9517925107.jpg   (Adlibris-verkkokaupan sivuilta)

Tänään olisi muuten luvassa monta pientä askaretta. Myös ulos on taas lähdettävä, tällä kertaa kauppaan, apteekkiin ja postilaatikolle. Taidanpa näiden toimien jälkeen kiertää jopa korttelin - sinne "väärään" suuntaan tietysti.

Otuksista ja treenistäkin vähäsen

Kun hankkii marsun, saa kyllä heittää hyvästit siisteille lattioille - siis mikäli ei imuroi kerran tai jopa kaksi kertaa päivässä. Niin, ja mikäli haluaa antaa marsuille mahdollisuuden "ulkoilla" häkin ulkopuolella. Meiltä löytyy papanoita, purua ja heinää, vaikka kuinka siivoaisi.

"Hyi, mä en kyllä kestäisi niitä papanoita...", on usein kommentti, kun kuvailen meidän päivittäistä tilannettamme. Mitähän siihen voisi vastata? Niin, me taas emme ehkä kestäisi ilman näitä ihania, suloisia ja hassuja otuksia.

Matilda alkaa olla kertakaikkisen kotiutunut. Tänään se asettui porkkana-aamiaisen jälkeen pahvilaatikkoon "päiväunille". Puolisoni on askarrellut marsuille pahvilaatikosta oman pesän, missä  molemmat marsut lymyilevät mielellään. Kun Matilda oli ruokalevolla pahvilaatikossa, sulatteli Nasu aamupalaansa häkissä. 

Hetkeä ennen kuvan ottoa Nasulla oli silmät kiinni, mutta varjoni ja ilmeisesti myös aiheuttamani äänet herättivät. Kylkiasennosta se ei kuitenkaan viitsinyt nousta. Hyvä niin, onhan Nasulla oikeus rentoutua omassa kodissaan.

Minä puolestani kävin aamulla vesijumpassa. Illan niskajumi ei luvannut hyvää, mutta jotenkin se vesijumppa onnistuu, kun vedessä saan rentoutettua yläkroppani. Kaikki käsiliikkeet piti jättää kyljen takia väliin, mutta veden alla kukaan ei onneksi huomaa, jos vähän lintsaa.

Illalla ei uni meinannut tulla niskakivun takia. Tempur piti vaihtaa pehmeämpään tyynyyn, kun se niska ei meinannut kestää edes tyynyn kosketusta. Nyt niskassa tuntuu vain rehellinen jumi, katsotaan, miten seuraava yö sujuu.

Ilmeisesti treenini on ainakin toimiva - sen voi päätellä n. kuukauden melkein treenittömästä kaudesta. Ärsyttää, kun homma menee auttamattomasti taaksepäin. Ihan muutama liike onneksi onnistuu, ja niitä olenkin eilen ja tänään alkanut tehdä. 

Viikonloppuna on luvassa lepoa taas. Sunnuntai-iltana taidamme tosin poiketa ihanan Utu-koiran 1-vuotissynttäreillä. Kyllä aika menee nopeasti! 

Olemme muuten saaneet hankittua vaunut! Huomenna pitäisi mennä niitä hakemaan. Ihanaa, enää ei tarvitse miettiä ainakaan sitä. Eipä tässä moni asia muutenkaan mietitytä - olen nimittäin alkanut olla koko ajan väsynyt, ja kun en nuku, ajattelen lähinnä nukkumista. Aika kiva tuntemus oikeastaan!

Takaisku, kipu ja lievitys

Lauantai-illan kunniaksi Rva satutti jo hyvin parantumassa olleen kylkensä uudelleen - yskiessä jälleen! Kipu, joka siitä seurasi, oli uskomaton. Ilma ei kulkenut pariin tuntiin oikein kumpaankaan suuntaan, ja liikkuminen ei onnistunut sitten millään.

Yö oli tosi hankala, kun yskitti edelleen, eikä kunnollista asentoa meinannut löytyä sitten millään. Kipulääkkeenä oli sattuneesta syystä Paramax, jonka teho ei kipuun ihan riittänyt.

Aamulla kipu on laantunut sen verran, että sisäänhengitys onnistuu. Liikkuminen ei vieläkään oikein suju,  on pitänyt pyytää puolisoa tekemään monta asiaa puolestani. Kokemuksesta tiedän, että homma seuraavina päivinä helpottaa. Nyt ei auta kuin olla paikallaan.

Paikallaan ollessa sitä on helppo miettiä kaikenlaista. Kipu on saanut miettimään Orton-viikon kipuluentoa, joka tosiaan oli ajatuksia herättävä. En koe itseäni vammastani huolimatta varsinaiseksi kipupotilaaksi. Minulla on kipuja, mutta raastavalta, sietämättömältä hermokivulta olen onneksi välttynyt.

Luennolla kuuntelin, kuinka raskaita kipulääkityksiä (ja etenkin niirä kipuja) ihmisillä on. Voi, kun ne edes helpottaisivat oloa, ajattelin. Tunsin olevani monessa suhteessa onnekas. Minulla on kipuja, mutta ne eivät ole ensisijainen ongelmani.

Loppuluennosta käsiteltiin myös ei-lääkkeellistä kivunlievitystä. Se voi olla esim. rentoutumis- ja meditaatiotekniikoita tai ihan sitä positiivista asennetta. Tässä totesin, että minullahan on monenlaisia keinoja jo valmiina.

Pitäisi ehkä tietoisesti suunnata eri tekniikoita juuri omien, keskeisten ongelmieni helpottamiseen. Ongelmat eivät näillä poistu, mutta pienikin helpotus on tervetullutta.

Silti katson, että raskaatkin kipulääkitykset ovat paikallaan, kun kipu on sietämätön. Niistä ei tulisi syyllistää ketään. Kovista kivuista kärsivälle ei tule pelkästään mennä sanomaan, että muuta asennetta. Se on sitä niin kutsuttua lyödyn lyömistä.

Nämä ei-lääkkeelliset menetelmät, joista Rva on kiinnostunut, ovat ehkä paikallaan silloin, kun tavoite on esim. leikata kivusta pieni siivu (tai vaikkapa yksi terävä kulma) pois. Rva:n kohdalla tämä merkitsee olon helpottamista silloin, kun huimausoireet ja lihasjumitukset ovat pahimmillaan.

Lääkkeellisten ja ei-lääkkeellisten menetelmien ei myöskään tulisi automaattisesti sulkea toisiaan pois. Monenlaisten menetelmien samanaikainen käyttö kun voi useiden kohdalla saada aikaan sen parhaan lopputuloksen.

Ai niin, lopuksi luennoitsija totesi, että Suomessa kivunlievitys on esim. moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna lapsenkengissä.  Kipuun suhtaudutaan usein samalla tavalla kuin esimerkiksi unettomuuteen (tämä taas on Rva:n oma huomio) - vähätellen. kehitettävää olisi vielä niin monessa asiassa.

Otteita Orton-viikolta

Terveiset Ortonin kolmannelta kuntoutusjaksolta! Nyt jakso onkin jo melkein ohi, edessä on enää yksi aamuaktiviteetti huomenna, Qi Gong -aamuvoimistelu. Odotan sitä mielenkiinnolla. Minulla olisi ollut mahdollisuus voimisteluun tiistai-aamuna, mutta olo oli silloin niin voimaton, että voimistelu jäi väliin.

Kaiken kaikkiaan, tätä viikkoa on leimannut väsymys. Suurimmaksi osaksi tämän väsymyksen voi pistää vyötäröltäni roikkuvan kahdeksan lisäkilon piikkiin. Kun elää raskauden loppuvaihetta, kaikki on päivä päivältä aina vähän raskaampaa.

Tämä viikko oli järjestetty Ortonin osalta ihan hyvin, eli kuntoutuslaitoksen kaksi ensimmäistä jaksoa kestänyt alkukangertelu oli onneksi ohi.

Selkä- ja niskaharjoitteeni olivat lähteneet ihan hyvin liikkeelle (kylki on tosin vieläkin niin kipeä, että osittainen harjoittelutauko jatkuu edelleen). Ryhtini oli jonkin verran oiennut, tosin nykyinen tilani on puolestaan vetänyt rangan asentoa vinoon toisesta paikasta.

Harjoituksia lisättiin hieman, ja onneksi sain tälläkin jaksolla tavata whiplashiin erikoistuneen fyssarin (ei kuulu varsinaisesti Kelan kuntoutukseen, mutta vaatimalla olen onnistunut tapaamiset saamaan).

Hän kehitti minulle uudenlaisen tavan harjoittaa liikkumattomaksi mennyttä kaularangan alaosaa. Liikehän määrättiin jo viime jaksolla, mutta sitä oli pakko muuttaa, kun se osoittautui minulle liian vaikeaksi ja sitä paitsi liikaa huonoa oloa provosoivaksi.

Pääsin myös kerran lämpimään terapia-altaaseen "yksityisopetukseen". Olisin päässyt kahteen kertaan, mutta myös keskiviikkoaamun olo oli niin kamala, että toinen allasjumppa jäi väliin. Itsenäisesti osallistuin vielä yhteen, ihan yleiseen allasjumppaan.

Yksityisjumpassa sain hyvät ohjeet vesikävelyyn, jossa niskani rentoutuu paremmin kuin vesijuoksussa. Tämän lajin harrastaminen onnistuu varmaan kesällä mökilläkin, mikäli vedet lämpenevät tarpeeksi.

Tänään tapasin sosiaalityöntekijän, jonka seurauksena taksiseteliasia laitettiin viimein vireelle. Ortonista saan kuulemma suosituksen taksiseteleihin. Olisi hienoa, jos tämä onnistuisi. Jopa yksi edestakainen taksimatka viikossa olisi minulle luksusta!

Seuraava eli viimeinen jakso on luultavasti odotettavissa elokuussa. Se on luultavasti aika samantyyppinen kuin tämäkin jakso. Jaksojen välissä harjoittelen itsenäisesti, mutta otan myös vastaan ison elämänmuutoksen. Jää nähtäväksi, miten se mihinkin asiaan vaikuttaa.

Vedenalaisia tapahtumia

Minulla on jo pitkään ollut käynnissä hanke meidän akvaarion uudistamiseksi. Uusia kasveja? Uudenlainen pohjamateriaali? Kalasto uusiksi? Kokonaan uusi akvaario?

Monia asioita voi toteuttaa isosti - tämä ei kuitenkaan useinkaan päde akvaarioon. Se on oma enemmän tai vähemmän toimiva kokonaisuutensa, jota ei olekaan niin helppo pistää kerralla uusiksi.

Seuraavaksi pieniä havaintoja nykytilanteesta:

Touhunuoliaiset voivat oikein mainiosti. Meillä on niitä yksi vähän vanhempi ja kolme nuorempaa. Kaikki ovat nyt ylittäneet yhden vuoden iän. Neljästä syömäristä huolimatta akvaariomme kotilokanta on jälleen alkanut kasvaa.

Tämä on vähän kummallista, sillä näin monen nuoliaisen luulisi pistelevän poskeensa aimo annoksen pieniä kotiloita. Ei auta kuin seurata tilannetta. Kärsivällisyys on valttia, mitään radikaalia tälle ongelmalle ei oikein voi tehdä.

Jos joku akvaristi lukee blogiani, vinkkejä saa antaa. Kotiloiden myrkytys on liian radikaali toimenpide, touhunuoliaiset ovat tähän saakka toimineet mainiosti ja olleet sitäpaitsi kivoja ja kiinnostavia kaloja. Ehkä pohjaruokaa pitäisi antaa vähemmän? Pitäisiköhän nuoliaisia olla enemmän?

Vallisneria elää ja voi hyvin. Tästä näkyy, kuinka se leviää rönsyämällä. Vallisneria on pienen tarinan arvoinen. Se on kuulunut akvaariomme kasvistoon jo melkein 20 vuotta.

Vallisneria on peräisin eräältä sukulaiseltani, jolla on mittava kokemus akvaarioharrastuksen parissa. Hän (ja moni muukin) sanoo vallisneriaa tuttavallisesti "akvaarion rikkakasviksi", koska se leviää niin helposti. Vallisneria myös kasvaa korkeaksi,  kotiakvaariossa pintaan saakka ja siitä ylikin.

Minun vallisneriahistoriaani on mahtunut myös eräs huonompi jakso. Kasvit vähenivät ja kutistuivat. Monta vuotta minulla oli vain pieni, alle viiden sentin korkuinen muutaman vallisnerian kokonaisuus. En kuitenkaan hävittänyt sitä.

Äkkiarvaamatta, ilman minkäänlaisia toimenpiteitä vallisneria innostui taas kasvamaan, ja nyt se onkin ollut täysikokoinen ja hyvinvoiva n. kolmisen vuotta.

Akvaarioni kasvit voivat ylipäätänsäkin tällä hetkellä varsin hyvin - niin myös kuvassa näkyvä, hieman nuoria salaatinlehtiä muistuttava kasvi. Tälläkin kasvilla on vaiheita. Välillä se kasvaa veden pinnalle saakka, nyt on menossa hieman maltillisempi vaihe.

En nyt millään muista, mikä tämän kasvin nimi on. Se on hankittu Vantaalta, Lemmikkimessuilta vuonna 2007.  Kasvi uusiutuu nopeasti - vanhentuneita lehtiä saa nyppiä pois oikeastaan jokaisen vedenvaihdon yhteydessä.

Niin, niihin uudistuksiin...Minulla on tällä hetkellä harkinnassa parvi jotakin muuta kalalajia mustatetrojen lisäksi. Itselläni on tällä hetkellä kolme suosikkia, intiaaninsulka, hehkutetra ja seeprakala. Periaatteessa nämä kaikki sopisivat meidän akvaarioon.

Seeprakala näyttäisi tältä. Kuva, Wikipedia:

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/ac/Zebrafisch.jpg

Hehkutetraan ja intiaaninsulkaan laitankin vain linkit, mikäli ulkonäkö kiinnostaa:

Hehkutetra: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a1/Hyphessobrycon_amandae.jpg

Intiaaninsulka: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2d/Pristella_tetra1.jpg


Uusi kalaparvi on siis vielä pohdinnassa. Ensiksikin, täytyy hieman miettiä, onko meidän akvaariossa tarpeeksi tilaa näille kahdelle parvelle. Sitten on vielä muitakin seikkoja. Kalojen väritys pääsee parhaiten oikeuksiinsa tietynlaisessa valossa ja sisustuksessa. Miten suuria muutoksia akvaariossamme voi tällä hetkellä tehdä niin, ettei kaikkea tarvitse laittaa uusiksi? Tämä asia jää vielä pohdinnan alle.

Juhlallinen viikonloppu

Eilen Rvalla oli kunnia juhlia eräissä mainioissa 60-vuotisjuhlissa. Kävi ilmi, että kyseisen ikäluokan ihmiset ovat juhlijoina rautaa - Rva oli ainakin aivan puhki, kun pääsimme viimein kotiin klo 1.30. Juhlimisesta jäi mukava olo ja hymy huulille.

Ennen juhlia jännitin tapani mukaan, miten ihmeessä niska kestää. Olihan niitä vaikeuksia taas - jumittuneet ja särkevät kaulajänteet muistuttavat  pitkästä istumisesta, puhumisesta ja kävelystä.

Hermostuneisuuteni alkoi sulaa, kun huomasin todella olevani vähän hassu. Juhlien alussa "hävitin" ensiksi mahatukivyöni - se löytyi vessasta. Hakureissulla jätin tietysti kännykkäni sinne vessaan.

Juhlista en olisi jäänyt mistään hinnasta pois. Elämässä pitää olla hauskuutta - nyt olo on väsynyt, särkevä, mutta hauskalla tavalla rauhallinen ja luova. Vaikka olenkin väsynyt, voisin tehdä vaikka mitä...

Kunnon rutiininmuutoksen jälkeen aivotkin tuntuvat järjestyneen "kuosiinsa" taas vähän paremmin. Olen myös iloinen juhlissa tapaamieni ihmisten hymyistä, iloisista kuulumisista ja energiasta. Meitä oli juhlimassa joukko ihmisiä, ja olen ylpeä ja onnekas voidessani kuulua heihin.

Päivää ennen juhlia, perjantaina, rikoimme myös rutiineja - tällä kertaa lastenvaunuliikkeessä ja sen jälkeen syömässä. Rva ei olisi ollenkaan lähtenyt kipeän niskansa kansssa ravintolaan ja kieltäytyikin ensin. vähän ajan päästä rva tuli katumapäälle.Tulihan heitettyä puolen tunnin ylimääräinen autoreissu muun matkanteon lisäksi!

Ravintola löytyi muuten Flamingosta Vantaalta. En ollut edes käynyt koko paikassa, eräänlainen viihdekeskus sieltä löytyi. Kävimme ihmettelemässä mm. hohtominigolfia, joka olikin rva:lle aivan uusi laji. Ei tullut vielä kokeiltua, mutta joku toinen kerta sitten!

Selkätreenitauko jatkuu edelleen, mikä on ärsyttävää. Kylki sietää oikean käden käyttöä hyvin vähän, ja auta armias, jos pitää aivastaa! Menisi nyt kylkikipu ohi, kun Rva:lla olisi kerrankin harjoittelumotivaatio yllä.

Huomenna alkaa Orton-viikko. Soitin sinne perjantaina ja utelin aikatauluani. Alkuinfo alkaa kuulemma 9.30, joten sinne menen ensiksi. Sitten on fyssari klo 11 ja OMT klo 13. Enempää en maanantain aikataulusta vielä tiedä.

Rauhallisuus taitaa olla seuraavalla viikolla valttia. Osa ohjelmasta jää väkisinkin pois, kroppa ei yksinkertaisesti enää veny ihan kaikkeen. Olen psyykannut itseäni asian kanssa, ja kyllähän se kehokin sitten itse kertoo, mikä onnistuu ja mikä ei.

Vaikka kaikkea ei pystyisikään tekemään täysillä tai ollenkaan, niin aion seurata ja kuunnella tarkkaan kaiken mahdollisen opastuksen. Tänään en kyllä psyykkaa yhtään - tänään saavat sekä aivot että kroppa lomailla.