Rouva Niskanen

Kuukausipalkka . Se on monelle aikuisille täysin normaali asia. Se ei ehkä herätä juurikaan pohdintaa tai jos herättää, se koetaan liian pieneksi. "Mitä kuuluu" - kysymykseen vastataan yleisimmin "Ei sen kummempaa, töitä".  Tästä on jopa vähän hankala kirjoittaa - kokeilen kuitenkin. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puhjennut OCD häiritsi opintojani. Sanoisin, että taudin pahenemisvaiheet lisäsivät opintoihini 1,5 - 2 vuotta. Työnteko opintojen ohella oli liian raskasta, kesätöissä kyllä olin joka kesä. Blogiani pidempään lukeneet muistanevat niskan retkahdusvammani ja sen jälkitilan. Vamma tuli pyörtymisestä ja kaatumisesta, mutta huimausoire ei lähtenytkään parantumaan. Taas meni 1,5 vuotta. Sitä seurasivat työkokeilut, joista ensimmäiset jouduin lopettamaan lyhyeen, kun keho ei kestänyt. Kunto parani tosi hitaasti. Yleensä lasten hankkiminen/saaminen tekee katkon työuraan ja se on se "the katko", josta puhutaan. Minä olin siinä vaiheessa pätkät...

Kun olin 9-vuotias , olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin. Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä. Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon. Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää.  Vastustan tietenkin yhä , mutta alan pienoisesti ymmärtää,...