Rouva Niskanen

 Muutaman viikon takaisen vaa`alla käynnin perusteella olen nyt 12 kiloa kevyempi kuin viime elokuussa. Se on eri näkövinkkeleistä katsottuna aika paljon! Itse en ehkä oikein hahmota asiaa - sen näkee helpoiten siitä, että vaatekoko on pienentynyt. Yläkropan kohdalla voi puhua vaatteesta riippuen kahdesta vaatekoosta, alakropan kohdalla yhdestä. Kovin suurta tavoitetta minulla ei enää ole painon pudottamiseen. Ehkä muutama kilo, jos onnistuu. Sitten olisin painoindeksin mukaan normaalipainoinen. Toki sekään ei kerro läheskään kaikkea.  Olen toteuttanut painonpudotuksen (tai oikeastaan elämäntapamuutosta) noudattamalla erästä vähähiilihydraattista ruokavaliota noin 80-prosenttisesti. Tämä siksi, ettei luonteeni taivu pilkuntarkkaan noudattamiseen. Ehkä vain kuvittelen , mutta vuosia astman hoito on ollut todella hankalaa. Kerran, kun pyysin apua astman pahenemisvaiheeseen, minulla sanottiin, että ehkä minulla on vain huono kunto. Toisen kerran ei tehty mitään, koska on hyvä "o...

Keski-ikäisyys - olen hyväksynyt olevani keski-ikäinen. Ehkä olen jopa ollut oikein pitkään henkisesti sellainen :D Nyt olen ikäni puolesta sitä oikeastikin. Tästä on kiva katsella taaksepäin ja tähyillä eteenpäin.  Tämä on monella tapaa kiva elämänvaihe. En ole liian nuori enkä liian vanha. Omassa tapauksessani lapset alkavat olla jo vähän isompia, eivätkä vaadi konkreettista läsnäoloani joka sekunti. Minun ei enää tarvitse ottaa heitä mukaan kaikkialle roskien viennistä kauppareissuun. Päivän aikataulu ei enää rakennu päiväunien ja ulkoilujen ympärille. Toisaalta tämä on myös haikeaa - minua ei tarvita enää samalla tavalla kuin ennen. Lapsilla on jo oma elämänsä erillään minusta, vaikka he toki ovat vielä oikein lähellä. Tehtäväni on olla tarvittaessa lähellä...ja toki vastata huushollin pidosta Miinusta keski-iässä on, että kroppani ei enää toimi kuten nuorena. Tämän koen erityisen ärsyttävänä siksi, että en kaipaisi "normaalia" rapistumista perussairauksieni päälle. Sitä ...

Aika paljon on mennyt viime viikkoina aikaa jaksamisen kanssa kamppaillessa. Jouduin uudelle kortisonikuurille, kun keuhkot eivät edelleenkään pelittäneet. Mitenkäs olisivat, kun sää on edelleen kuiva, kylmä ja pölyinen. Joku siellä keuhkoissa nyt pitää tulehdusta korkeana. Tämä vaikuttaa kieltämättä moneen asiaan. Olen puheammatissa, eikä ole kiva olla koko ajan hengästynyt, kun puhuu. Portaita tai mäkiä ylöspäin meneminen on hankalaa. Näin astman pahenemisvaiheessa pelkkä liikkeelläolo on hankalaa. Syön nyt toisenkin viikon kuurin ja otan pef-arvot. Varaan sen jälkeen lääkärin.  Toinen elämässäni jaksamista vaativa asia on mielenterveys. Minulla on sekä yleinen ahdistuneisuushäiriö että OCD. Kun jälkimmäinen pahenee, seuraa ahdistus. Se voi pahimmillaan johtaa työkyvyttömyyteen, kuten välillä käy. Avainsana on stressi: minulla ei yksinkertaisesti saa olla liikaa stressiä. Se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty aikuisena uuden ammatin opiskelleelle ruuhkavuosiäidille :D Jo...

 Täytän tänä vuonna , tosin ihan loppuvuodesta, 44. Minulle kävi niin, että esivaihdevuodet / vaihdevuodet alkoivat melko ajoissa. Nyt käsitän, että ensimmäiset oireet alkoivat noin 38-vuotiaana. Hiljalleen oireet lisääntyivät. Viime kesänä olin tilanteessa, jossa kuumat aallot olivat päivittäisiä. Menkat tulivat epäsäännöllisesti, välillä tilanne muistutti padon murtumista, välillä, hmm, oikein kuivaa kesää :D PMS oli hirveä - mielialat heittelivät hurjasti. Ehkä pahinta olivat kuitenkin nivelkivut. Tilanne meni sellaiseksi, että varsinkaan olkapäiden kipujen kanssa ei meinannut voida olla. Nivelkipuja en edes tunnistanut vaihdevuosioireiksi. Oli kyllä epätoivoinen olo, kun yritin pitää voimaharjoittelulla lihaksia kunnossa ja tehdä kaiken oikein. Silti sattui niin maan perkeleesti. Gynellä puhuin tilanteestani. Hän sanoi suoraan, että ei kannata kärsiä turhaan. Olin epävarma lääkkeistä, koska suvussani on rintasyöpätaustaa. Se ei kuitenkaan ole suoraan esim. äidillä tai siskolla....

Kävin pienellä teatteriretkellä kaupungissa, jonka asukkaaksi olen syntynyt ja jossa olen asunut joitakin elämäni alkuvuosia sekä osaksi lukioaikanani. Teatteriesitys oli Drag Show, eli ei ehkä ihan perinteisintä teatteria.  Kaikkiin kyseinen taiteen muoto ei varmastikaan iske, mutta minun mielestäni se on oikein viihdyttävää. Pettyä ei tarvinnut, kyseinen artisti, Jukka K., oli ihan mahtava! Ihmettelen kyllä hänen kuntoaan - ensin 45 min, sitten väliaika, sitten toiset 45 min.  Tykkään kovasti tanssista ja musiikista, ja molempia kyllä sain! Tuo onkin hyvä tapa, en tiedä, millaisen päivädiscon tarvitsisin, jos itse pitäisi päätyä bilettämään :D  Matkat taitoin junalla. "Junailen" pidempiä matkoja nykyään todella harvoin. Noin 50 minuutin matkalla ehtii vähän lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia. Kun lapset olivat pieniä, oli ihan huippua matkustaa joskus yksin. Nyt se hohde on hieman laantunut.  Toisaalta olen joskus pohtinut, olisiko minun jopa ihan terveellistä k...

Otsikon lausetta yritän aika ajoin toistaa itselleni. Olen koko aikuisikäni kärsinyt tunteesta, että vaikka kuinka olisin hoitanut asioita, en ole tehnyt tarpeeksi. Se on varmaankin tulosta koetusta, mutta ehkä myös osa luonnettani. Toki tiettyjä asioita on pakko tehdä, esimerkiksi hoitaa lapset ja käydä töissä. Molemmissa voi kuitenkin priorisoida - työn laatukaan ei ole hyvä, jos yrittää liikaa. Tätä priorisointia yritän opetella, ja lisäksi mukavia asioita ja tarpeeksi lepoa itselleni. On muuten todella vaikeaa! Esimerkiksi tänään olen todella väsynyt työviikon jäljiltä. Päätin juuri, että en mene salille tänään. Aamulla ennen töitä ei tällä kertaa kerennyt, ja päätin mennä illalla. Nyt luulen, että mielummin kävelen jonkinlaisen lenkin ja nukun hyvin. Jos huomenna aamupäivällä kerkeän, menen silloin. Huomaan, että asioiden jättäminen kesken on minulle vaikeaa. Ne jäävät stressaamaan takaraivoon. Kuitenkin, eihän tästä maailmasta tule koskaan valmista. Jätin tänään yhden työtehtäv...

Kävimme Naakan kanssa lenkillä . Pelasimme toki samalla Pokemonia. Naakka muistuttaa siinä minua, että liikunnassa joukkuepelit eivät ole ehkä se ykkösjuttu. Juttelimmekin Naakan kanssa siitä ja pohdimme, josko juoksulenkit (käytännössä hölkkä, siis minulle ;) ) olisi se juttu. Siinä tuli vain yksi mutta...jaksoin hölkätä hyvin osan lenkistä, kunnes alkukesästä venäytetty pohje sanoi taas sopimuksensa irti. Todella ärsyttävää! Täytyy nyt vahvistaas sitä ja käydä lääkärillä / fyssarilla, jos se ei siitä helpotu. Naakka ei ehkä ole lapsista nopein ja ketterin, mutta hänellä on tahdonlujuutta. Toivon, että hän löytää oman tapansa liikkua. Olen itse tykännyt myös yksilöjutuista. Pilateksen aloittaminen ryhmäliikunnassa oli minulle aikanaan oikeasti iso juttu. Minusta oli älyttömän mukavaa viikko sitten löytää itseni Käärijän keikalta. Olin lukiossa tapaamieni ystävieni kanssa vuositapaamisessa, ja päädyimme tällä kertaa risteilylle. Käärijä tuli vähän bonuksena, koska emme ensin tajunneet...

Meillä on tässä lähellä erään vaateliikkeen loppuunmyynti. Valikoima on iso ja mukava, joten olisi kenties hyvä tehdä yksi jos toinenkin löytö. Muuten minulla on vaatetta, mutta takkiosastolla voisi olla täydennettävää. Kävin eilen kirjastossa hakemassa yhden varautn teoksen. Katselin myös vähän aikaa muita juttuja, mutta en tällä kertaa palannut kotiin ison kirjapinon kanssa. Lapsetkin lainasivat lukemista itse itselleen. Tai...lainasin kyllä yhden ketoruokavaliokirjan. Katsotaan, innostunko. Menin sen jälkeen sinne vaateliikkeeseen. Katselin vähän aikaa, ja minun tuli pirun kuuma. Niin, kuuma aaltohan se. Minulla on ollut niitä luullakseni noin vuoden verran, ehkä ensimmäinen ilmestyi sitä aiemminkin. Kun sellainen iskee , tunne on aivan pirun tuskainen. Ei se kauan kestä, ehkä viitisen minuuttia. Kaupasta oli silti pakko päästä pois. Kävin hoitamassa pikapikaa apteekkihommat, mutta sen jälkeen nautin päästessäni pihalle. Monelle kurjaa, mutta minulle vilpoinen kesäsää on oikein ok ...

Lapsen kehitys - siitä tiedetään yhä enemmän ja puhutaan myös. Sen sijaan kasvaminen aikuiseksi on täysi suo - siis oman kokemukseni mukaan. Jos elää pitkään, aikuisuuskin on pitkä. Jos minä elän isoäitini ikään asti, en ole vielä edes puolessavälissä. Olen viime aikoina murehtinut (ja myös terapiassa käsitellyt) lyhyttä työhistoriaani. Minua hävettää se. Minua ei pitäisi hävettää, mutta kumminkin hävettää. Oikeastaan asian kirjoittaminen blogiin on varsin epämukavaa.  Aikuisena ihminen voi päättää elämänsä suunnan. Kyllä, varsin monessa asiassa ja hyvä niin. Kun elää jossakin tietyssä yhteiskunnassa, esimerkiksi Suomessa, tietyt suuntaviivat tulevat valmiiksi määriteltyinä. Asiat, joilla on suuri merkitys, näyttävät olevan työ ja jälkeläisten tuottaminen, näin karkeasti sanottuna. Merkittävät asiat , joista päästiin nykytilanteeseen, tapahtuivat, kun olin nuori aikuinen. Sairastuin pakko-oireiseen häiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Ne jäivät minulle pysyviksi - niitä pitää hoita...

Nyt syntyvyyden laskiessa "ilmoilla" on kaikenlaisia juttuja, kun etsitään syitä, miksi nuoret aikuiset eivät saa lapsia (tai saavat, mutta vasta ei niin nuorina aikuisina). On pohdintoja siitä, loppuuko elämä lapsen tuloon. Minusta on hyvä että asioita pohditaan. Se on yksi fiksun ihmisen tunnusmerkki. Haluaisin että omatkin lapseni aikanaan käyttäisivät aikaa harkintaan tässä ja muissakin asioissa. Yhtä tärkeää on kuitenkin toimia silloin, kun on vielä vaihtoehtoja. Välikommentti: suljen kirjoitukseni ulkopuolelle lapsettomuudesta kärsivät (saa toki lukea silti). Läheskään aina lapsi ei ole oma valinta. Kuulun itsekin heihin, joilla homma on ollut hankalaa. Lapsia on saanut odottaa ja lukumäärä on jäänyt aikanaan toivottua pienemmäksi. 1.  Raha Kyllä ne rahaa vievät. Peruselämä on hoitunut meillä varsin hyvin, koska ainakin jompikumpi lasten vanhemmista on ollut koko ajan työelämässä. Extraa, esimerkiksi lomamatkoja on ollut mahdollista tehdä, mutta kyllä se 4 hengen lomam...

Tehokkuudesta on tullut täydellisyyden synonyymi, tai siltä välillä tuntuu. Kun olet vauhdissa ja hoidat tehokkaasti kaikki elämän osa-alueet, olet hyvä ihminen. Jopa lepääminen täytyy suorittaa tehokkaasti. Vessakäynneistä ei onneksi juuri puhuta. Äärimmillään sädekehän päänsä päälle saa henkilö, joka hoitaa kodin, ruuanlaiton, lapset (jos niitä on), kokopäivätyön ja liikkumisen täydellisesti joka päivä. Henkilö on käytännössä keksijä, mikäli hän on onnistunut luomaan rutiinin, jolla tämä kaikki hoituu. Jos aamujooga alkaa klo 3 aamuyöstä, henkilö on käytännössä jumala. Aika vähän puhutaan siitä, että normaaalielämässä on kaikenlaisia säröjä, kuten meillä :D  Meillä on varsin hyvät aamurutiinit, tai ainakin pohja niille.  Klo 6.35 soi minun herätyskelloni. En kyllä koskaan kykene nousemaan kuin ehkä 20 minuuttia pohdiskeltuani (käytännössä plärään puhelintani). Tämän jälkeen siirryn kofeiinintuskassani painamaan kahvinkeittimen nappulaa.  Naakka herätetään 7.10. Joo, ei...

Roomalaiset rauniot -ne toimivat aina. Antiikin, eli länsimaisen kulttuurin lähtökohdan opetusta on Helsingin yliopistossa kavennettu. Niin paljon, että kunnon opetusta saadakseen pitäisi suunnata Ruotsiin. Tämä ei ole yllätys. Aloitin aikanaan yliopisto-opintoni tietyllä tavalla yltäkylläisellä ajalla. Opinnoissa ei ollut minkäänlaista työelämäsuuntautuneisuuttta, mutta toisaalta opiskelijalla oli paljon nykyistä enemmän vapautta opiskella erilaisia kursseja eri aloilta. Minäkin opiskelin esimerkiksi hieman kulttuuriantropologiaa ja toisaalta udmurttia...ehkä nämä eivät olleet tulevan työelämäni kannalta ehdottoman tärkeitä. Mahdollisuus kuitenkin annettiin, ja opin aina taustoittamaan hieman lisää länsimaista ajatteluamme. Sittemmin tulin äidiksi. Naakka pohtii tällä hetkellä paljon Anne Frankin elämää. Touhi pohtii sotia. Hänelle on selvää, että on ollut ensimmäinen maailmansota ja sen jälkeen toinen, vaikka ensimmäisestä olisi jo pitänyt oppia. Haluan, että lapseni pysyvät "...

Vaihdamme erään ulkomailla asuvan ystäväni kanssa joulupaketteja joka vuosi. Emme edusta samaa kansalaisuutta, mutta juhlimme molemmat joulua. Ystäväni on valtavan kekseliäs joulupaketeissaan ja lapseni ovat saaneet häneltä ihania juttuja. Minä...no yritän pysyä kekseliäällä linjalla ;) Vaihdamme joulupakettien ohessa myös kirjeet. Kirjeen kirjoittaminen hieman katoavaisena kansanperinteenä (ainakin kohdallani) on pienoinen haaste, mutta olen toistaiseksi selvinnyt. Ystävälläni on joitakin vuosia pienemmät lapset, tyttö ja poika nekin. Viime vuosina molempien kirjeet ovat täyttyneet ruuhkavuosihulinasta.Ystäväni on nyt siirtymässä takaisin työelämään. Hän kirjoitti ihmettelevänsä, miten ihmeessä olen selvinnyt hommasta jo useita vuosia. No, miten milloinkin :D Elämäni on ajoittain todellinen sekasotku. Yhdistelmä työ, lapset ja kodinhoito ei kyllä yhtenäkään viikkona suju täysin. Olisi mukavaa, jos voisin kirjoittaa jonkinlaisen selviytymisohjeen (tyypillinen blogiteksteissä), mutta ...

Kuukausipalkka . Se on monelle aikuisille täysin normaali asia. Se ei ehkä herätä juurikaan pohdintaa tai jos herättää, se koetaan liian pieneksi. "Mitä kuuluu" - kysymykseen vastataan yleisimmin "Ei sen kummempaa, töitä".  Tästä on jopa vähän hankala kirjoittaa - kokeilen kuitenkin. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puhjennut OCD häiritsi opintojani. Sanoisin, että taudin pahenemisvaiheet lisäsivät opintoihini 1,5 - 2 vuotta. Työnteko opintojen ohella oli liian raskasta, kesätöissä kyllä olin joka kesä. Blogiani pidempään lukeneet muistanevat niskan retkahdusvammani ja sen jälkitilan. Vamma tuli pyörtymisestä ja kaatumisesta, mutta huimausoire ei lähtenytkään parantumaan. Taas meni 1,5 vuotta. Sitä seurasivat työkokeilut, joista ensimmäiset jouduin lopettamaan lyhyeen, kun keho ei kestänyt. Kunto parani tosi hitaasti. Yleensä lasten hankkiminen/saaminen tekee katkon työuraan ja se on se "the katko", josta puhutaan. Minä olin siinä vaiheessa pätkät...

Kielitaito on kiehtonut minua aiheena jo pitkään. En voi itse kehuskella kovin vahvalla kielitaidolla, käytännössä kaikkien vieraiden kielten suullinen kielitaito on oikein surkastunut. Nyt kuumottaa jo, jos joutuu esimerkiksi kertomaan ammatistaan englanniksi. Normaalit tien neuvomisjutut osaan kapungilla kulkiessa :) Olen opiskellut "ennenvanhaan" varsin monia kieliä. Englanti, ruotsi ja saksa - peruskoulu ja lukio. Yliopistossa kävin viron- ja espanjantunneilla. Kertasin myös saksaa. Erikoisin kieli, johon hieman tutustuin, oli udmurtti. Aikuisiällä olen opiskellut jonkin verran saamea ja venäjää. En voi myöskään kehuskella, että olisin ollut lapsena vieraista kielistä kovin kiinnostunut - moni piti ala-asteella englannintunteja mukavina. Mukavia ne minustakin olivat, mutta en oikein malttanut lueskella kirjan kappaleita kotona. Nuorena aikuisena kuulin paljon puhetta kielitaidosta ja häpesin omaani. Lukiossa englanti oli mennyt aika huonosti - en vain hahmottanut kieliop...

Kun sää muuttui perin myrskyisäksi ja ulkoilu ei ole aktiviteeteista ihan ykkönen, on hyvä ajatella asioita. Pohjimmiltani tykkään omista ajatuksistani. Uskaltaudun toteamaan, että enemmän silloin, kun ahdistuneisuus ei ole ajatuksistani ykkönen. Minulla on hassuja tapoja - kenelläpä ei olisi. Tykkään edelleen pelata päivittäin farmipeliä Facebookin kautta. Oikea puutarhaharrastus on tauolla aina muulloin kuin kesäisin. Lisäksi "satojen" kasvattaminen ja asioiden klikkailu näyttää tuovan järjestystä elämääni. Uskallanpa vielä mainita, että en siis lue juurikaan uutisia edes työaamuina, koska farmi pitää hoitaa :D  Musiikki - en niinkään fanita musiikkityylejä tai artisteja (no, Pink on poikkeus. Toivottavasti on selvää, etten ollut se, kuka heitti tuhkauurnan sisällön hänen päälleen :D :D )  Musiikkimakuni on täysin riippuvainen kappaleesta. Jos pidän siitä, se saa olla rockia, rap-musiikkia, technoa, kansanmusiikkia, klasssista musiikkia tai mitä tahansa... En yleensä kahl...

 Mökkifiilikseen pääseminen - se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Talvella on oikeastaan helpompi saavuttaa se fiilis ihan vain unelmoimalla siitä. Oikealle mökille asettuminen ja tunnelmaan laskeutuminen voi olla hyvinkin hidas prosessi. Omalla kohdallani paahdan ensimmäisen päivän ylienergisenä - olen päättänyt sitkeästi pitää saman suoritustason (ja vedenjuonnit, jumpat jne.) kuin arjessakin. Koska mökille asettautuminen on fyysinen toimenpide: vedenkanto, sähköt päälle, nurmikonleikkuu, uimalelujen vajasta hakeminen jne., olen yleensä vuodokauden jälkeen täysin naatti ja valmis lähtemään takaisin kaupunkiin.  Olen myös kiukkuinen, oikea kauhu kanssamökkeilijöille. Tähän voi vaikuttaa sekin, että menkat ovat taas tulossa. Voisivat mielestäni alkaa oireilla myöhemminkin kuin yli viikkoa ennen h-hetkeä.  Kuitenkin , huomaan että uimavesi on ihanan lämmintä, tosin kyllä raikasta, ei ole helle. Huomaan, että uintini on vuoden uimahallikäyntien jäljiltä kehittynyt varmaks...

On ollut mukavaa huomata , kuinka olen tänä vuonna viimeinkin pistänyt aikatauluni tietyllä tavalla remonttiin: viikosta pitää löytyä aikaa, jolloin saan tehdä asioita, joista pidän tai olla tekemättä mitään erityistä.  Käyn nyt kerran viikossa pilateksessa ja kerran viikossa kuntosalilla (vaihdoin tähän uinnista, kun kroppa rupesi temppuilemaan uinnin suhteen). Saan työpaikkani kautta alennusta tietyistä paikoista, kuten uimahallin kuntosalilta. Olen huomannut nyt, että tykkään väsyttää lihaksiani säännöllisesti. En kuitenkaan tykkää olla liian tosissani kuntosalitreenin kanssa. Takaraivossa kaikuu hieman, kuinka paremman kunnon saavuttaisi vasta 2-3 salikerralla, mutta kaikukoon. Kun Pilateksessa keskitytään ja otetaan huomioon syvät lihakset, salilla meno on astetta rouheampaa. Luultavasti tämä on fiksua - ainakin se on hauskaa :)  Minä olen luultavasti sairastanut jonkinlaista ahdistuneisuushäiriötä suuren osan elämästäni. Se pysyy aisoissa, kun elämä ei ole liian kiireis...

Kun kiireisistä vuosista perhe- ja työelämässä (ja vähän muuallakin) alettiin puhua ruuhkavuosina, tykästyin sanaan heti. Sana kuvaa mielestäni hyvin minun ja perheeni päivittäistä härdelliä.  Meillä ei itse asiassa ole edes isoja harrastuskuvioita, koska kumpikaan lapsi ei ole vielä tykästynyt johonkin lajiin/lajeihin mitenkään kovin intensiivisesti. Siitä huolimatta päivät ovat täysiä. Se tarkoittaa sitä, että arkisin kello soi 6.30 ja suljen iltalukemiseni kirjankannet viimeistään 22.30.  Aamut ennen töitä, koulua ja päiväkotia sujuvat sinänsä pääasiassa hyvin. Ongelmia tulee, mikäli kolmasluokkalainen on kadottanut koulutarvikkeita (tai ajantajun) tai eskarilainen on noussut väärällä jalalla sängystä ylös. Päivällä jakaudumme eri paikkoihin , kunnes tulee iltapäivä. Eskarista haku menee välillä tiukoille, varsinkin jos minulla on töissä kokous, joka venyy. Eskarilaisen suu menee mutrulle, mikäli haen liian myöhään ;)  Kolmasluokkalainen saapuu "omia teitään" koulusta...

  Olen viime aikoina joutunut pohtimaan paljon omaa jaksamistani. Se on yllättävän hankala ja monitahoinen kysymys. On hankalaa saada kiinni, miten sitä jaksamista oikein pitäisi pohtia...ja mitä konkreettista pitäisi oikeasti tehdä. On selvää, että itseltään ei pidä vaatia mahdottomia. Tunnistan itsestäni ajatusmallin, jonka mukaan minun täytyy suoriutua kaikesta hyvin. Ei kuitenkaan ole realistista, että kaikki menisi just nappiin, vaan täytyisi hyväksyä, että kaikesta ei voi suoriutua täydellisesti. Ainakaan ei pitäisi miettiä, että oma ihmisarvo on kiinni siitä, että pyrkii täydellisiin suorituksiin eikä sitten yllättäen aina onnistu. Arvatkaa vain, pesiikö tämäkin ajatusmalli minussa. Toivottavasti nyt edes joissain muissakin ;)  Joka tapauksessa , kun yleensä pohdin tässä vaiheessa, mitä kaikkea seuraavana vuonna saisin aikaiseksi, jätänkin tänä vuonna tämän listan tekemättä. Se ei tunnu kovin merkittävältä juuri nyt. Vuosi voi olla ihana muutenkin. Olen kivasti saanut v...