torstai 27. huhtikuuta 2017

Elokuvaretki

Eihän se Touhin virustauti mihinkään loppunut. Maanantaina kuume nousi taas 39 asteeseen, ja poika oli kivulias. Maanantain päivystin itkevä poika sylissäni olkkarin lattialla, ja aloin huolestua, kun särkylääke ei tehonnut.

Iltapäivällä, kun puoliso tuli kotiin, veimme Touhin lastenklinikan päivystykseen. Oli kyllä seitsemäs ihme, että olimme ainoat potilaat koko päivystyksessä. Kymmenessä minuutissa tulimme ulos korvatulehdusdiagnoosin kanssa.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Touhi valvoi paljon, ja Naakkakin valvoi ja yski. Nukuimme puolison kanssa ehkä 2 tuntia koko yönä. Tiistaina puoliso oli työmatkalla, ja ukki oli apunani. Kivulias lapsi, olohuoneen lattia ja onneksi jo terveempi Naakka, joka oli jo päiväkodissa.

Eilen selvittiin jo vähän vähemmillä korvakivuilla. Särkylääkkeet olivat Touhilla huipussaan, kuume pysytteli onneksi poissa. Maito ei juurikaan maistu, sitä on pitänyt juottaa usein mutta vähän kerrallaan.

Hissuttelimme Touhin kanssa jälleen olohuoneen lattialla.

Iltaan mennessä aloin olla niin kypsä sairausputkeemme, että karkasin puolison kotiuduttua elokuviin pariksi tunniksi. Kävin katsomassa Tom of Finland -elokuvan. Täytyy sanoa, että enpä ole pitkään aikaan nähnyt niin hyvää elokuvaa.

Lisäksi, en kyllä ole tiennyt kyseisestä henkilöstä paljoakaan. Kiinnostus heräsi, samaten puolustamisen halu ihmisten oikeuteen elää rauhassa sellaisena kuin on. Olin vaikuttunut.

Rva:lle on myös ihmeellistä, kuinka niska sallii nykyään näinkin suuren vapauden kuin elokuvissa käymisen. Vuosia se oli mahdotonta tai vaikeaa, nyt tein teatterikeikan muina miehinä, kuten muutkin normaalit ihmiset. Asteittainen niskaoireista toipuminen sekä elokuvateattereiden hyvät istuimet takasivat myös rva:lle mukavan katselutuokion.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Sairauksia ja ekojutut, osa 1.

Naakan nuhakuume alkaa olla lopuillaan, joten vaihtelun vuoksi Touhi sairastui uudelleen. Rva:lla ja puolisolla alkaa olla zombifiilis tämän tautijakson kestettyä jo liian kauan. Koska Touhin kuume sahaa neljänkympin lähellä, veimme hänet eilen koko perheen voimin lääkäriin.

Poikaraukka ei kyllä fanittanut lääkärireissua. Hän on vierastamisvaiheessa, ja lääkärin tutkimus oli hänen mielestään ihan kamala. Yllättäen verikokeen otto sujui mainiosti, Touhi ei edes huomannut, koska ihasteli niitä näytteenottopöydän hauskoja putkiloita.

Mitään hälyttävää ei vauvastamme löytynyt, kyseessä on virustauti, joka hoituu ajan ja särkylääkkeiden kanssa. Yöt ovat nyt entistäkin levottomampia, kun sekä Naakka että Touhi yskivät samaan aikaan ja vuorotellen.

Piristyäksemme lääkärikäynnin tunnelmista poikkesimme kotimatkalla muumikahvilassa. Kahvilasta on tullut lyhyessä ajassa rva:n suosikki. Rva ei jostakin syystä viihdy kahviloissa, joku niiden tunnelmassa stressaa rva:ta. Rva ei ehkä osaa hengailla rennon oloisena tyylikkäässä ympäristössä.

Muumikahvilassa tätä stressin tunnetta ei ole. Mikä parasta, ne on suunniteltu lapsiasiakkaille (viihtyi siellä kyllä myös kaikenikäistä porukkaa ilman lapsia). Leikkipaikka on ihana ja Touhi pääsi vauvakiikkuun kahvilapöydässä (se oli ensimmäinen kiikku Touhin elämässä).

Lupasin vähän aiemmin kirjoituksia ekokokeiluista. Pääsin aloittaa kestovaipoista. Ne tuntuvat jakavan lapsiperheellisiä puolesta ja vastaan. Rva perheineen sijoittuu mielipiteineen välimaastoon, eli meillä on osakestoiltu.

Meillä kestovaippoja käytettiin Naakalla ja nyt Touhilla osaksi, mutta esimerkiksi yöllä on aina käytetty kertavaippoja. Parhaimmillaan Naakan kanssa käytettiin kertavaippaa ainoastaan öisin, kaiken kaikkiaan Naakan kanssa käytettiin kestoja lähes 2-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen hän itse kieltäytyi.

Kummankaan kanssa ei ole kestoiltu ihan vastasyntyneestä asti, vaan kestoilu on alkanut noin 3 kuukauden iässä. Touhin kanssa oli maalla asumisen aikana taukoa (oma pesukone puuttui), mutta nyt on taas jatkettu.



Kestovaippoja olen käyttänyt lapsillani ensisijaisesti siksi, että se on kivaa! Vaipat ovat söpöjä, helppokäyttöisiä ja niitä on aina kotona, eli ei tule paniikkia, vaikka vaipat olisivat päässeet loppumaan ja kauppa on kiinni.

Muistan, kuinka vaipparoskiksen täyttyminen oli järkytys, kun Naakka lopetti kestojen käytön, mutta oli vielä täysin vaipoissa. Nyt, kun Touhin kanssa on päästy kestoilun alkuun, ei vaipparoskis täytyy ollenkaan niin usein.

Kyllä sekin mieltä lämmittää, kun roskia tulee vähemmän. Valtaosa meidän kestoista on hankittu käytettynä, mutta uusiakin on ostettu. Touhin kohdalla uusia ei tarvita, mikä toki lämmittää mieltä.

Toki pesemiseen menee energiaa ja onhan ne vaipat joskus valmistettukin, mutta luulen useat meidän käytettyinä hankituista vaipoista menevät kiertoon vielä meidänkin käytön jälkeen, joten kertakäyttökulttuurista ei voi tässä kohtaa puhua.

Kaikilla kestoilu ei toimi, mutta meillä se on ollut hyvä valinta.



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Terveiset sairas- ja jumppatuvasta

Kroonisista ongelmista kärsivälle kuntoutuksesta tulee väkisinkin eräänlainen harrastus. Itse suhtaudun kroppaani kuin työmaahan, jota huollan keskittyen välillä yhteen, sitten toiseen asiaan (no välillä en huolla ollenkaan).

Nyt, kun Touhi on jo yli 8 kuukautta vanha, synnytyksestä on todellakin jo niin kauan, että lantion alueen kaikenlainen jumppa on sallittua. Minulla alkoivat oikean lonkan lonkkakivut raskauden aikana, eikä synnytyksen tuoma painonpudotus helpottanut.

Kuluneella viikolla olen treenannut rauhallisesti pakaroita, reisiä ja lonkkia. Olen pitkän aikaa pohtinut, miten se treeni edes toteutetaan. Häiriötekijöitä (=lapsia) on paikalla lähes koko ajan, ja Touhikin alkaa olla vaiheessa, jossa häntä pitää vahtia kokonaan.

Tämän tilanteen väliaikaisratkaisuksi on loppukilpailuun päässyt harjoittelumuoto, jossa teen aina yhden harjoituksen silloin tällöin. Parhaassa tapauksessa jälkeläiset eivät edes kerkeä huomata, mitä tapahtuu.

Välillä on onnistunut sekin, että olen ottanut Naakan mukaan jumppaamaan. Silloin hän taiteilee hetken omiaan, kun teen omaa liikettäni.

Aiemmin tänä vuonna pohdin saliharjoittelun aloittamista, mutta nyt näyttää siltä, etten saa sille aikaa vielä tässä vaiheessa. Onneksi osaan tehdä liikkeitä ilman saliakin, mutta kieltämättä välillä ajatuksissa siintävät omat treenihetket kodin ulkopuolella. Ehkä sitten vähän myöhemmin...

Muutoin kulunut viikko on ollut aika raskas. Nyt on kipeänä Naakka, hänellä on ollut samanlainen kurja nuhakuume ja kova yskä kuten Touhilla aiemmin. Naakka oli eilen ja on myös tänään poissa päiväkodista. Hyvä, että viikonloppu tulee, niin tyttösellä on aikaa toipua loppuviikko.

Naakalla on muutenkin ollut pieniä hankaluuksia. Päiväkodista ei ole oikein löytynyt leikkikaveria. Kyse ei ole käsittääkseni siitä, ettei Naakan kanssa leikittäisi, vaan Naakka ei nyt osaa oikein itse hakeutua seuraan.

Pikkulapsilla on kaikenlaisia vaiheita, mutta luulen pitkähkön poissaolon vaikuttaneen tähän asiaan. Kun muutimme Naakka mukanamme pariksi kuukaudeksi maaseudulle, Naakka ikävöi alkuun päiväkotia.

Kun muutimme takaisin, Naakka ikävöi isovanhempiaan, väliaikaista kotiamme ja elämää siellä. Toivon, että aika auttaa sopeutumisessa ja tyttäreni keksii uudelleen yhdessä leikkimisen riemun :)

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Pääsiäishulinat

Niskasten pääsiäinen on sujunut rauhallisissa merkeissä. Nyt, viimeisenä pyhäpäivänä, puoliso meni jo töihin, ja rva viettää kotipäivää lasten kanssa. Meillä on sujunut tähän mennessä oikein hyvin.

Lauantaina oli pääsiäisemme menevin päivä. Suuntasimme silloin päivävisiitille mökille, jossa lasten isovanhemmat olivat mökkiä siivoamassa ja toivottavasti vähän lepäämässä myös.

Se on sanottava, että syksyllä, pienen vauvan kanssa tällainen päivävisiittikin olisi ollut liian raskas. Nytkin se jo tuntui, kun pakkasin tavaroita hikipäissäni ja yritimme ajoittaa kaiken nuorimmaisen päiväuniin, jotka nukuttaisiin autossa.

Perillä oli kuitenkin niin mukavaa, että eipä sitä jaksanut pitkään tuntea oloaan rasittuneeksi. Me joimme kahvit, puuhastelimme lasten kanssa ja rva kävi piilottamassa isovanhempien hankkimat pääsiäismunat maastoon mökin ympärille.

Sitten kerrottiin Naakalle, että kana on ollut huolimaton, ja nyt on munia ympäriinsä! Niitä lähdetiin etsimään yhdessä, ja löytyihän munia kummallisista paikoista, kuten laiturin alta ja kivenkolosta! Lopuksi Naakka ihmetteli, miten kaikki muut olivat niin huonoja etsijöitä paitsi hän...



Isäni kanssa kävimme tarkastamassa vanhaa taloa ja piharakennuksia. En muista käyneeni kyseisessä paikassa esimerkiksi navetan vintillä, sieltä löytyi ainakin reki, vanhoja arkkuja ja keskentekoisia reen jalaksia sekä puoliksi valmis länki koristeineen.

Rva on aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta harmillisen irtaantunut esimerkiksi vanhasta käsityötaidosta. Onko joka torpasta oikeasti löytynyt joku, kuka osaa veistää länkiin koristekuviot? Entä, kuka on heloittanut (onkohan tuo oikea termi) puukirstut, seppäkö?



Sunnuntaina kävin luottohierojallani, joka osasi tälläkin kertaa tehtävänsä. Valitettavasti (tai onneksi) hänen kanssaan tulee tauko parin kuukauden kuluttua syntyvän pienokaisen merkeissä. Uusi, lupaava tuttavuus on kuitenkin jo tähtäimessä.

Tänään rva ylittää itsensä ja menee hammaslääkärille! Niin tapahtui viimeksi vuonna 2014, jolloin lohjennutta hammastani korjattiin. Minulle jäi valitettavasti kammo, kun makasin operaatiossa opiskelijoiden puolella neljä tuntia.

Kaikella kunnioituksella opiskelua kohtaan, en ole ehkä niskoineni ihan oikea kohdehenkilö harjoittelulle. Kohdehenkilöiksi valikoitukoon sellaiset, joiden kroppa kestää paremmin. Lisäksi hampaaseen jäi kohta, johon paikka ei ylety. Seuraavaksi pitäisi todennäköisesti asentaa kruunu, joka tulee maksamaan hemmetisti.

No, tänään rva alkaa hoitamaan asiaa vastuullisesti. Pääsenpähän käymään "kaupungilla", kun eilinen kului aamusta iltaan kaksi lasta helmoihin takertuneena. Tänään vapautan helmani, ainakin hetkeksi!



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Periksiantopäivät ja palautetta

Rva:lla on ollut perinteiset "periksiantopäivät", eli kroppa jumissa, mutta koska ylihuomenna on jo hieroja, en jaksa nyt tehdä suuria yläkropan liikkuvuuden eteen. Kun hieronta on noin kerran kahdessa viikossa (nyt vähän yli), ei ihan joka päivä jaksa tsempata. Näin se vain on.

Tosin olen kävellyt ja ulkoillut sydämeni kyllyydestä (sydän on varmaankin sitten se, joka alkaa seuraavaksi reistailla). Niskasilla on edelleenkin kaukaisena tavoitetilana ulkoilla Naakan kanssa jo aamupäivällä. No, esimerkiksi tänään aamupäivämme ajankohta oli klo 15.

Menimme leikkipuistoon ja kiersimme metsälenkin vastahakoisen Naakan kanssa. Alle 1-vuotias nuori polvi ulkoilee toistaiseksi vaunuissa (puoli-istuvassa asennossa jo kuitenkin) eikä täten voi vaikuttaa perheen menosuuntaan.

Lisäksi rva kävi vielä alkuillasta itsekseen lenkillä, mitäs muuta tekemässä kuin Pokémoneja nappaamassa. On se kyllä pirullisen liikuttava peli. Erästäkin hahmoa - jota tavoittelen - varten täytyy jaksaa kävellä vielä yli 700 kilometriä eli tuhottoman paljon. Sen voisi toki napata myös kiinni, mutta on kaiken lisäksi niin harvinainen, että eipä ole eteen sattunut.

Edellisellä tekstilläni, blogipohdinnalla oli siinä mielessä mukava kaiku, että sain palautetta! Palaute liittyi tekstieni sisältöön ja oli tarkemmin toivomus aiheesta, josta voisin kirjoittaa blogissani. Se aihe ovat ekojutut, tarkemmin kokeilut, joita olen vuosien varrella kokeillut.

Olen luonteeltani aika idealisti, eli tykästyn helposti asioihin, joiden avulla voi edes pienesti vaikuttaa. Luonto ja sen säilyttäminen kulutusta vähentämällä (ja kiinnittämällä huomiota kulutustavaroiden laatuun) on lähellä sydäntäni.

Tässä kohdassa täytyy jo mainita, että en ole kaikessa ekologinen, en edes tiedä, miten se olisi mahdollista. Ihannoin mahdollisimman luonnonmukaista ja vähämateriaalista elämää, mutta olen kaukana siitä.

Eräänlainen kompromissi ovat tietyt valinnat, joita noudatan. Osa ekokokeiluista on mennyt ihan pieleen, osasta on tullut luontainen osa elämää.

Täten aion tulevissa teksteissäni kertoa blogini pääaiheen ohella ekojutuista, joka onkin minulle mieluinen aihe. Ehkäpä kirjoittaminen inspiroi rva:ta kokeilemaan jotakin uutta ja miettimään tottumuksiaan jatkossakin.


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Höyryjuna pohtii blogiaan

Rva taitaa olla bloginsa suhteen eräänlainen höyryjuna - tekstejä tulee tasainen määrä kuukausittain. Aika harvoin on niin, ettei mitään sanottavaa ole. Kun kirjoittaa, ei ainakaan tarvitse pohtia jälkeenpäin, että olisi pitänyt pitää suunsa kiinni (toki on paljon hauskempaa moittia itseään käsistä, joita ei yksinkertaisesti pystynyt pitämään kurissa).

Blogini aihepiiri kaartelee laidasta laitaan, mutta kokoavana ajatuksena olen pitänyt kroonistunutta niskan retkahdusvamman jälkitilaa, josta on enemmän tai vähemmän tullut osa elämääni.

Ehkäpä vuosi sitten tykästyin julkaisurytmiin, jossa joka toinen teksti painottuu johonkin vammaani liittyvään kuten oireisiin, hoitokeinoihin tai ajatuksiin sairauteni kanssa elämisestä. Ihan kirjaimellisesti en tätäkään rytmiä ole toki noudattanut.

Joka toinen teksti keskittyy yleensä tapahtumiin perheessämme tai vaikkapa harrastuksiini. Tuon tätäkin osiota elämästäni mielelläni esille jo siksikin, että tiettyinä päivinä tarvitsen "mustaa valkoisella" siitä, että elämässä on tapahtunut muutakin kuin yrityksiä saada kroppa toimimaan jotenkin.

Blogiini eksytään ehkä vahingossa, mutta ainakin osa löytää blogini sen aiheen, niskan retkahdusvamman takia. Kun itse vammauduin, minulla oli suuri tiedontarve, ja tietoa oli melko huonosti saatavilla.

Silloin, 8 vuotta sitten löytyi muistaakseni yksi blogi sekä niskavammafoorumi, jota kävin lukemassa ahkerasti. Muuten tietoa löytyi vähän, ja siksi perustin lopulta oman blogini. Tiedeblogi tämä ei missään nimessä ole, ennemminkin kokemusperäinen kokoelma tekstejä aiheen tiimoilta.

Toiveeni oli, että ehkäpä tätä kautta löytyy myös vertaistukea, sillä en tuolloin ollut tavannut ketään whiplash-potilasta. Onnekseni tämä toive on toteutunut.

Löydettävyyssyistä olen liittänyt blogini muutamaan portaaliin, tällä hetkellä Rouva Niskanen löytyy blogit.fi - ja blogipolku.fi -portaaleista.

Kategorisointi on ollut hieman hankalaa - lieneekö siihen syynä, että "sairaus" ei näytä kovin suositulta otsakkeelta. Blogit.fi - portaalista löytyy kategoria "terveys", jonne blogini liitin. Se ei mielestäni ihan vastaa blogini sisältöä, sillä blogini kantava teema on nimenomaan sairaus, jota minulla ei ole mitään syytä peitellä.

Ehkä näistä syistä samankaltaisen aihepiirin, siis kroonisen vamman/sairauden kanssa elämisestä on hankala löytää blogeja, joita itse voisin lukea ja lisätä blogilistaani. Jos jollakin lukijallani on ehdotuksia, otan niitä mielelläni vastaan :) Ajankohtaisen otteen vuoksi luen mielelläni blogeja, jotka päivittyvät suhteellisen säännöllisesti.

Kiitoksia lukijoilleni, aurinkoisia kevätpäiviä <3



perjantai 7. huhtikuuta 2017

Jumitusta ja tunnereaktioita

Viime päivinä rva:lla on taas ollut paljon oireita yläkropassa. Niska menee jumiin, kallonpohja kiristää ja hartiat ovat jumissa myös...lavan seudusta puhumattakaan.

Sellaisina päivinä rva on ärtyisä. Miksei olisi, kun kaikki tuntuu tahmealta ja kivuliaalta. Kiukuttaa, kun täytyy ryömiä pöydän alle nostamaan pudonneita tutteja ja siivoamaan pudonnutta ruokaa. Kiukuttaa, kun täytyy kurkotella. Kiukuttaa, kun ei meinaa pystyä.

Kiukkukin vie voimavaroja, mutta jos tunnereaktiota ei tulisi, olisi kenties syytä huolestua mielenterveyden puolesta (siis huolestua vielä enemmän kuin nyt).

Sellaisina päivinä saan helposti matsin aikaan puolison kanssa, kuten eilen kävi - syynä kotityöt ja sekin, kun puoliso ei tajunnut, että olen oikeasti kipeä, kun pyysin nostelemaan tavaroita puolestani, vaan ihmetteli, enkö viitsi.

No, siinä oli väärinymmärrystä, tiuskaisuja, riita ja onneksi lopulta selvittelyjä, kuka sanoi mitä, ja mikä tilanne oikeasti oli. Eipä jääty riitoihin, ja tulimme ymmärretyksi.

Ymmärtäisin varmasti puolisoani paremmin, jos minulla olisi kokemusta niskavammaisen puolisona olemisesta ( :D ). Kun sellainen kokemus onneksi puuttuu, täytyy yrittää tulla toimeen jaetuilla korteilla. Kotityöt tulivat kyllä tehdyksi ja molemmat osallistuivat.

Eilen olin illan poissa asioillani, tänään puoliso on ollut koko päivän töissä. Kovin suurta mahdollisuutta minulla ei ole ollut olotilaani vaikuttaa, mutta olen sekä eilen että tänään tehnyt niska- ja hartialiikkeitä (lähinnä liikkuvuutta lisääviä) pitkin päivää. Koko sarjan olen toistanut ehkä neljästi tai viidesti.

Luulen, että tällä olen saanut pysäytetyksi tilanteen siten, ettei se ole enää mennyt huonompaan suuntaan. Kaipasin tälle päivälle kävelylenkkiä, mutta en sellaista saanut. Huomenna se mahdollisesti onnistuu.

Huomenna minulla on edessä sekä mieluinen että rasittava työtehtävä, hääkuvien valitseminen ja mahdollisesti myös tilaus. Kuvia on, hmm, paljon ja siitä pitäisi valita yksi seinälle tuleva (valokuvaksi tai canvastauluksi teetettävä), yksi vähän pienempi sekä useampi muuten vain hyvä.

Sen verran olen kuvia vilkaissut, että kyllä siellä on oikein monta hyvää vaihtoehtoa. Se onkin vikana, sillä valitsemiseen voi mennä aikaa ja sitähän minulla ei ihan kamalasti nykyisellään ole. Olen kuitenkin toiveikas, että saan homman hoidetuksi ja kuvat muistoksi hienosta päivästämme.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Arkipäivä

Niskasilla alkoi arki, tai ainakin melkein. Puoliso on tänään töissä, Naakka tarhassa ja Touhi (ks. uusi lempinimi, Nappe on jäänyt matkan varrella pois). Touhille muuten onnittelut, hän täytti eilen komeat 8 kuukautta!

Pullahdimme tavaroinemme takaisin kaupunkikotiimme sunnuntai-iltana. Sitä edelsi yksi autolastillinen tavaraa lauantaina (kiitos vanhempani, kun hoiditte lapsia). Vielä eilen lähti kokoonpano puoliso, ukki & Touhi maaseudulle muun muassa vaunuja ja vauvan kylpyammetta hakemaan.

Minä hain Naakan tarhasta. Melkein nelivuotiaallamme oli onneksi mennyt hyvin. Jännitimme molemmat, miltä Naakasta tuntuisi siirtyä taas tarharytmiin, mutta ainakin eilen huolemme oli turha - hain hänet kuulemma pois aivan liian aikaisin.

Vietimme Naakan kanssa nykyisellään hyvin harvinaista äiti & tytär -päivää. Päivän kulku oli tavaroiden purkamista (Naakalla ennemminkin seurustelua oman huoneen leluvalikoiman kanssa, joka varmaankin vaikuttaa viime kuukausien jälkeen lelukaupalta).

Kyllä niissä purkuhommissa koko päivä meni, vaatehuoneen säilytystasot ja lattia vaativat vielä fiksausta. Iso urakka olisi myös molempien lasten vaateinventaario, varsinkin Naakalla olisi läpikäytäviä vaatteita vaikka kuinka paljon.

Vaatteista puheenollen - meillä niitä pieneksi jääneitä menee paljon pikkuveljelle. Olen tykännyt hankkia esikoiselle vaatteita, jotka eivät ole kovin sukupuolijaoteltuja. Väreistä nappaan meille mielelläni keltaista, vihreää, oranssia, sinistä ja kirkkaanpunaista.

Jotta tästä ei saisi liian sujuvaa vaikutelmaa, tulee suurin osa vaatteista meille käytettynä, ja näin ollen Naakan vaatekaapin sisältö on myös kaikkea muuta kuin hankintojeni mukaista. Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, joten niitä kannattaa myös käyttää loppuun. Vähitellen alkaa painaa myös tytön oma mielipide.

Tänään mahtava suunnitelmani on kärrytellä Touhin kanssa kirjastoon. Emme reissaa pelkästään kirjojen takia, vaan tajusin juuri, että tänään on viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Oma ehdokaskin on selkeytynyt viime päivinä, joten ei, kun äänestämään!

Muutenkin on hyvä poistua asunnosta vähäksi aikaa. Nyt meillä ei ole täällä juurikaan luonnonvaloa täällä sisällä, ja kaikenlaista porausta ja nakutusta kuuluu koko ajan. Remonttiaikataulu näyttää tällä hetkellä, että näillä eväillä edetään kesäkuun loppuun asti.

Tilataidetta muuttopäivältä - s-kassien harmoniaa:




Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...