lauantai 28. tammikuuta 2017

Lisää liikettä, vähän liikaakin

Rintarangan liikkuvuus - se on rva:n ikuinen ongelma. Kun rintaranka ei liiku, niin sieltä säteilee whiplash-niskaan yhä enemmän jännitystä ja tietysti myös toisinpäin. Edistykseni rintarangan kanssa on vuosia ollut todella vähäistä, nyt tuntuu, että asia on alkanut edetä pienin askelin.

Hieman taustaa: minulla ei ollut rintarangan liikkuvuusongelmaa ennen onnettomuuttani (eli ennen vuotta 2009). Oikeastaan en kärsinyt minkäänlaisista yläselkäkivuista.

Kun sitten satutin niskani, meni rintaranka ihan mahdottomaksi muutamassa kuukaudessa. Muiden whiplash-kertomuksiin tutustuneena arvelen, että tarinani on tavanomainen: niskaa varoessa jännitin koko yläkroppani äärimmilleen, jolloin lihakset jäykistyivät ja lyhenivät.

Jännitystila ja varominen jäivät pitkäaikaisiksi, joten kun aikaa kului, ongelma moninkertaistui.

Vuosien varrella rva on harjoittanut selkäänsä mitä erilaisimmilla tavoilla. Rintarankaa avaavat liikkeet eivät ole valitettavasti osoittautuneet kovin tehokkaiksi. Yleisin ongelma on ollut, ettei liike kohdistu oikein.

Neuvoja olen saanut, hmm...vaikka keneltä. Hieronta ja nikamien manipulaatio auttavat aina vähäksi aikaa, mutta alle viikossa ollaan takaisin alkutilanteessa.

Nyt olen alkanut tehdä liikkuvuusharjoituksia, joihin en ole saanut kenenkään ohjeistusta. Toimin kuten venytellessä, eli menen joko hitaasti tai "nytkyttäen" (kamala termi :D ) kipua kohti. Toisin sanoen, kääntelen yläkroppaani monta kertaa päivässä suuntiin, joihin se ei helposti käänny.

Tuntuu, että jännitystilat hartioiden alueella olisivat hieman helpottaneet. Katsotaan, miten tämä juttu, sarjassamme ties kuinka mones, etenee.

Tähän päivään kuului pääasiassa ostosreissu kaupunkiin. Saimme kaiken tarvittavan, kävimme kahvilla, juoksutimme Naakkaa kahvilan leikkialueella (juoksutus hoitui istuen, lapsi kirmasi omatoimisesti, löysi uusia kavereita ja selvitti kovaäänisesti heille muun muassa vanhempiensa koko nimet ja isovanhempien myös).

Saimme, luojan kiitos, Naakan vähäksi aikaa kyläilemään isovanhemmille. Napen kera saimme ostokset paikoilleen, tiskit tiskattua ja ruuan laitettua. Rva pääsi jopa karkaamaan lenkille itsekseen, loistoilta!

Huomenna:

- Näen toivottavasti lapsuudenystävääni.
- En todellakaan tee yhtään ruokaa.
- Saan soitettua puhelun, jota olen viime päivät suunnitellut.


perjantai 27. tammikuuta 2017

Mieleen palauttelua

Niskasilla on taas pari päivää enemmän omakotitaloelämää takana. Rva alkaa hieman toipua alkuväsymyksestään, joka syntyi maalle siirtymisestä kokonaisuudessaan.

Tänään onnistuin jopa ulkoilemaan Naakan kanssa, ja koko ulkoilumme ajoittui melkein aamupäivän puolelle. Pääasiassa seikkailimme omalla pihalla Frozen-teeman mukaisesti...

Sillä aikaa kun me ulkoilimme, puoliso hoiti Nappea ja valmisti ruuan. Lounaaksi oli muuten valmiita silakkapihvejä. Kävimme toissapäivänä lapsuuteni K-kaupassa kävellen (mukana olivat sekä vaunut että pulkka, vain aikuiset siis kävelivät).

Kyseinen ruokakauppa on muuten perheyritys, omistajat ovat samoja kuin jo silloin, kun minä olin lapsi. Kauppa ei ehkä pysty kilpailemaan hinnoissa tai valikoimassa, mutta sieltä löytyy aina kaikenlaista hauskaa. Nuo silakkapihvitkin olivat yhden suomalaisen pienyrityksen tuotteita.

Puolisolla oli hauskaa, kun hän löysi kaupasta pillitikkarin, jollaisia lapsuudessamme oli. En kyllä itsekään muista, koska olen viimeksi sellaista syönyt. Päätin itse selvitä ilman, mutta haluan silti nähdä, kuinka hyvin pilli toimii.


Viime päivinä ja viikkoina tapahtumia on ollut niin paljon, että tuntuu etten muista asioita, jotka ovat tapahtuneet eilen tai pari päivää sitten. Ehkäpä kokeilen listaa...

Tämän päivän merkittävät tapahtumat:

- Jään rikkominen kepeillä (leikimme Frozen-elokuvan alkua niin, että naapuritkin varmasti kuulivat)
- Luin useita artikkeleita Donald Trumpiin liittyen ja totesin, että sitä hän varmaankin juuri halusi.
- Seurasin Napen kehittyvää jokeltelua ja olin tunnistavani monta "oikeaa" sanaa.
- Puhuin pitkän puhelun schwarzwaldilaisen ystäväni kanssa yhä surkeammaksi käyvällä    englannillani (onneksi surkeus on molemminpuoleista) Facebookin kautta. Näimme toisemme viimeksi vuonna 2012 Helsingissä.

Huomenna:

- toivon pääseväni oikein pitkälle lenkille
- käymme lähikaupungissa ostoksilla
- pidämme ehkä saunan lämmityksessä yhden päivän tauon
- ne pirhanan rintarangan liikkuvuusliikkeet...


tiistai 24. tammikuuta 2017

Terveisiä maalta!

Niskaset selvisivät muutosta, olemme nyt olleet täällä "maaseudun rauhassa", pienessä vihreässä talossa lauantaista saakka. Tosin sunnuntaina teimme puolison kanssa vielä yhden muuttokeikan kaupungista...

Ensimmäiset päivät ovat olleet täynnä asettumista, tavaroiden purkamista, niiden etsimistä ja asettumista kaikin puolin. Lapset määräävät päiviemme kulun, eli sinänsä tekeminen on täällä samankaltaista kuin missä tahansa muualla.

Vähän tahtia on hidastanut myös flunssa - se oli ensin Naakassa ja nyt Napessa. Molemmat ovat onneksi jo toipumaan päin, eikä meillä aikuisilla näy taudin merkkejä.

Taudeista tulikin mieleen, että rva on syksystä asti nauttinut d-vitamiinia yli yleisten terveyssuositusten (en kuitenkaan niin paljon, että yliannostuksen vaaraa olisi, käsittääkseni). Johtuuko sitten siitä vai onko puhdasta sattumaa, en ole sairastunut vielä mihinkään tänä syys- ja talvikautena.


Teimme Naakan kanssa tänään retken kyläkirjastoon. Tämä lapsuuden kotipaikkakuntani kirjasto on harvinaislaatuinen siinä mielessä, että se on yksityinen. Se perustettiin, kun julkisin varoin ylläpidetty kirjasto lakkautettiin muutama vuosi sitten.

Naakka ja minä haimme kirjastosta pääasiassa lastenkirjoja. Lisäksi viihdyimme paikalla oikeastaan koko aamupäivän. Minä tapasin kirjastossa entisen ala-asteen opettajani, edellisestä tapaamisesta olikin vierähtänyt muutama vuosi aikaa.

Oma kirjastoaikani olikin varsin suppea. Naakka alkoi väsyä, ja sain napatuksi hyllystä yhden kirjan, Sentenced-yhtyeen historiikin (toivottavasti se nyt edes oli se, en ole vielä ehtinyt avaamaan reppuani).


Tänään puoli päivää on kulunut käytännöllisesti katsoen pihasaunan lämmitykseen. Siinä puuhassa on huhkinut puolisoni, minä (ja myös isovanhemmat kauppareissuni ajan) ovat hoitaneet lapsia.

Se ei ollut helppo urakka. Kylmillään ollutta hormia ei voinut lämmittää nopeasti, ja välillä vähän savutti. Minä kiirehdin kauppareissulta hoitamaan Nappea, jota ei oikein voinut viedä saunalle. Sitten kiirehdin takaisin hakemaan Naakan ja jossakin välissä paistoimme ranskalaiset ja nakit, huh!

Paras hetki koitti, kun pääsin saunomaan ihan yksin. Alkuperäinen suunnitelma oli saunottaa koko perhe. Sitten suunnitelma kutistui puolison ja Naakan saunareissuun. Naakka ilmoitti että on jo liian väsynyt, joten kukapa muukaan sinne saunaan olisi mennyt kuin rva!

Ongelma muodostui sitten siitä, kun en saanut sammumassa ollutta saunanpesää enää syttymään (bongasin sytykkeet vasta saunasta poistuttuani), jolloin puolisoni joutui menemään lämmittämään  saunaa uudelleen... sillä reissulla hän on edelleen.

Tänään kävi jo mielessä, ehdimmekö täällä olomme aikana tehdä yhtään mitään...No, ehkä se ei ole pääasia, vaan kulkea ajassa eteenpäin hetki kerrallaan.



PS. Jos asiat eivät järjesty, niin ne voivat olla vähän sinnepäin...routaiseen maahan on vähän vaikea saada postilaatikon jalkaa kiinni, joten meillä se on tällä hetkellä lumihangessa kuvan osoittamalla tavalla...ei ehkä ihan kestävä ratkaisu, mutta saa kelvata lähiajat.

PPS. Kroppa on kestänyt muuton ja tullut viime päivinä jopa vähän paremmaksi, kun olen tehnyt rintarankaa avaavia liikkeitä tavallista enemmän.



lauantai 21. tammikuuta 2017

Valmiina lähtöön

Niskaset siirtyvät tänään maaseudulle! Nyt on vasta aamukahvin aika, hetkeä myöhemmin, aamukahvin jälkeen alkaa pakkaaminen. Se alkoi oikeasti jo toissapäivänä, eilen lähti yksi kuorma vanhempieni mukana. 

Tänään siirtyvät tosiaan itse Niskaset sekä toivottavasti loput tavarat. 

Eilen toki, Naakka alkoi aivastella ja yskiä. Iltaan mennessä oli jo noussut kuume ja nenäkin meni tukkoon. Kyllä sitä yhteen muuttoon ainakin yksi flunssatapaus tarvitaan. 

Tänään illalla, toivon mukaan, on yksi etappi saavutettu. 

Aika kovat valmistelut tuo julkisivuremontti teettää, siis jos meidän väliaikaista asunnonvaihtoa ei lasketa. Telineet ovat pystyssä talon molemmin puolin. Toisella puolella on jo huputus, toisella puolella ei. Parvekelasit irrotettiin eilen. 

Iso stressitekijä tuo remontti on, ihan koko talon väelle. Meidän talo on iso, tässä on useita taloja toisissaan kiinni. Meidän asunto on aikalailla keskellä taloa. Remontti alkoi lokakuussa talon toisessa päädyssä ja joulukuussa sitä seuraavassa talossa.

Nyt remontti alkaa meillä ja huhtikuussa naapuritalossa. Kesällä remontti alkaa viimeisessä talossa. Valmista pitäisi olla joulukuussa 2017. Tämä hankalin vaihe on meillä nyt edessä, toivottavasti se on valmis, kun palaamme takaisin. 

Viimeiset kaksi viikkoa melussa ovat olleet hankalia. Hankalinta on, kun Nappe ei nuku metelissä. Hänet täytyy viedä ulos nukkumaan. Sielläkään hän ei oikein nuku, eli vähän hiljaisempi päiväuniympäristö on kyllä todella tervetullut! 

Melu on rasittavaa myös aikuiselle. Tavallisella puheäänellä ei selviä, ja melua on melkein kellon ympäri. 

Nyt keskitymme kuitenkin jo tulevaan. Ensimmäinen viikko sujuu asettuessa, sitten alkaa varmaankin arki. Rva:lla ei ole aiempaa kokemusta matkasta, joka ei ole varsinainen lomamatka, mutta ei varsinainen muuttokaan. Koko perhe on uuden tilanteen äärellä.

Rva kirjoittaa blogiinsa ensitunnelmia uudesta paikasta, kun pääsee rauhassa koneen äärelle. Se ei varmaankaan tapahdu ihan heti. Kuitenkin, toiveissa on mahdollisimman tavallinen arki toisenlaisessa ympäristössä mahdollisimman pian. 

Seikkailu alkakoon.




torstai 19. tammikuuta 2017

Perusasioiden äärelle

Aamutohtori-ohjelmassa oli eilen lääkäri Jukka-Pekka Kouri, joka tunnetaan niska-asiantuntijuudestaan. En tiennyt, että hän on ohjelmassa, joten avasin aamu-tv:n, ja näin ohjelmasta viimeiset minuutit.

Ensinnäkin, hyvä että niska-asioista puhutaan mediassa. Toiseksi, lopussa tuli tärkeitä asioita (varmaan alussakin, pitää katsoa Areenasta). Kouri sanoi, että tärkeää niskan terveydelle on pitää kunnossa myös lavan tuki eli lavan alueen lihakset ja syvät vatsalihakset.

Näin myös rva pn alkanut palata perusasioiden äärelle, eli alkanut taas kiinnittää huomiota lihaksiinsa. Syvät vatsalihakset ovat ehkä vähän paremmin hallinnassa, lavan tuki on viime vuoden aikana, hmm...pettänyt. Siihen pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Julkisivuremontti käynnistyi tänäänkin klo 7 aamulla, rva oli keskellä makeinta untaan. Niin oli Nappe-raukkakin, joka onneksi pystyi jatkamaan vielä uniaan aamuitkunsa jälkeen. Napsu oli eilen päiväuniaikaan kanssani ulkona, kun eihän se poika sisällä nuku.

Naakka on onneksi nämä päivät päiväkodissa, täällä kotona on nyt vähän tympeää. Iltapäivällä vanhempani tulevat auttamaan, kun minä pakkaan. Puoliso on tänään työmatkalla ja palaa illalla kotiin.

Lauantaista lähtien olemmekin pienessä omakotitalossa pienellä paikkakunnalla! On se kyllä aika jännittävä muutos, kun rva ei ole asunut taajamassa sitten vuoden 2000. Luulen, että Niskaset viihtyvät väliaikaisessa kodissaan hyvin.

Pieni paheeni, Pokémon go -peli etenee vähän joka päivä. On se kyllä osattu suunnitella koukuttavaksi, vaikka valtavasti siinä joutuu liikkumaan... ;) Eilen pelasin peliä päivällä, kun nukutin Napsua vaunuissa.

Minulla on nyt 77 löydettyä pokémonia, maksimimäärä olisi kai ainakin 149, ellei enemmänkin, sillä nyt niitä on tullut jo lisää. Kävin kerran kokeilemassa salilla taistelua, hävisin toki heti. Sittemmin olen vähän "opiskellut", mitä voittoon tarvitaan, ja todennut että kenties hieman vahvemmat pokémonit. Niitä saa sitten myöhemmin.

Muita pelejä en ole viime aikoina kerennyt pelaamaan, ellei Naakan lautapelejä ota huomioon. Eilen kirjastossa katselin kirjojen ohella kaikenlaisia lautapelejä, ja innostus pelaamiseen on kyllä olemassa, toivottavasti aikaa joskus löytyisi.


tiistai 17. tammikuuta 2017

Trampoliinipuistossa

Trampoliinipuistossa meni hyvin! Paikka oli Pitäjänmäen (vai onko se Valimo) Rush, josta olin nähnyt aiemmin vain kuvia. Olimme varanneet tunnin ajan. Alkuun piti lukea turvaohje ja täyttää se. En ihan ymmärtänyt, miksi lasteni tietoja kysyttiin myös, vaikka niitä ei ollut mukana (en kai minä nyt lapsia ota mukaan, jos haluan rauhassa pomppia...)

Paikassa täytyi ostaa kolmen euron jarrusukat, joilla pompitaan. Pukutilat olivat, hmm...hieman turhan avoimet minun makuuni. Ne koostuivat vain sermeistä ja säilytyslokeroista. Kunnon huoneet ja niiden yhteydessä olevat pesutilat olisivat olleet mukavammat.

Itse alue oli mainio! Se oli jaettu erilaisiin pisteisin (jossain pelattiin pallopeliä, jossain hypittiin jne.) Yllättäviä olivat vaahtomuovin palasilla täytetyt altaat, joihin sai hypätä. Yllätys ei ollut itse altaissa, vaan siinä, kuinka vaikea niistä oli päästä ylös. Kun ei ollut, mihin tarttua ja ympäristö oli pehmeä, piti käyttää koko kehoa päästäkseen liikkeelle.

En uskaltautunut hyppäämään korkealta, onneksi taitava sisareni teki sen puolestani! Hän tekimyös hienoja voltteja ja muita juttuja, joita katselin ihaillen (ja pomppien). "Taitolaji", jossa menestyin ja joka oli yllättävän kivaa, oli donkkaus eli korien heitto trampoliinialustalta.

Yritn keskittyä pomppiessani vatsalihaksiini. Sekä niska että nivelet kestivät pomppimisen yllättävän hyvin, ja ainoa, joka vähän kiukutteli harjoittelun loppupuolella, oli toinen lonkkani, jossa on luonnostaan ja raskauden jäljiltä aika löysät nivelsiteet.

Senkin huomasimme, että niin sanottuja normaaleja kuntoliikkeitä on haastavaa tehdä pomppivalla alustalla. Yritin rintarankaa avaavia liikkeitä, mutta en kerennyt tekemään liikettä hypyn aikana. ehkä tarvitsisin jonkin kurssin...

Kursseja oli tarjolla, en tiedä, olisiko niitä minunlaiselleni pomppijalle, joka tekisi mielellään "kuntoliikkeitä", mutta ei kovin hankalia temppuja kuten voltteja.

Pohdin käynnin aikana myös lapsiani. Nappe on trampoliinipuiston suhteen selvä tapaus eli ei puistoon. Naakkaakaan en välttämättä puistoon toisi. Kyse ei ole turvallisuudesta, paikassa on myös lasten vuoroja.

Naakka on nyt 3-vuotiaana vielä niin kärsimätön, ettei millään jaksa keskittyä tuntia pomppimiseen. Hänen kohdallaan sisäleikkipuistot (jos ollaan sisällä) ovat nyt se juttu.

Takaisin rva:han: Olimme sisareni kanssa sitä mieltä, että mennään kevään aikana uudestaan! Ihan jatkuvasti ei jaksa eikä pystykään, mutta trampoliiniliikunta on hyvää vaihtelua siihen, mitä normaalisti tulee tehdyksi.

Lapsenmielinen innostus, joka pomppimisesta tulee, oli myös mukava tunnetila. Hieno kokemus oli myös huomata, että tunti trampoliinilla, toki pienillä tauoilla, onnistui ihan hyvin.

Pomppimisajasta - tunti riitti oikein mainiosti! Itse asiassa aloin väsyä jo 40 minuutin jälkeen. Lihakset (ainakin jalka- ja vatsalihakset) tuntuvat nyt mukavan rasittuneilta, mutta missään ei tunnu erityisen kurjaa kipua. Kokemus oli hyvä.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Näkökulmia menneeseen ja käsillä olevaan

Päivät kotioloissa alkavat käydä vähiin. Mitään erityistä pakkaamista ei ole vielä aloitettu, mutta "muutto" on mielessä jatkuvasti. Tänään puoliso ja Nappe kävivät ostamassa meille akvaarioon ruokinta-automaatin.

Akvaarion kanssa on muutenkin puuhasteltu. Eilen siivosimme yhteistuumin ulkosuodattimen, puoliso teki ison työn, kun tällä kertaa laitteeseen piti myös vaihtaa uudet letkut (ne, mistä vesi kulkee akvaariosta suodattimeen ja päinvastoin).

Naakka oli päiväkodissa ja viihdytettävänä oli vain Nappe, joten projekti ei ollut hankala. Minä pesin suodatinmateriaaleja (keraamisia putkia, soraa jne.), puoliso teki muut jutut.

Kalat voivat ihan hyvin. Vettä olen saanut kovetettua ihan hyvälle tasolle, nyt platyjen pitäisi viihtyä. Muutkin kalat näyttävät ihan hyviltä. Platyt eivät ole vieläkään lisääntyneet akvaariossamme, toivon, että tämä vuosi toisi edistystä tullessaan.

Tänään kävin hierojalla. Tämä on ollut ihan valtavan pitkä aika ilman hierontaa, viimeksi kävin siellä jouluviikolla. Hieronta tuli todella tarpeeseen, hieroja käsitteli tällä kertaa selän ja niskan lisäksi myös reidet ja pakarat.

Tilanne oli ennen hierontaa päässyt sellaiseen kuntoon, etten enää jumpalla, venyttelyllä ja liikkumisella saanut parannusta aikaiseksi. Fiilis alkoi olla suoraan sanottuna p*skamainen. Kova niska- ja yläselkäsärky tuntuu painavalta, kipeältä haarniskalta, sekä selässä että henkisellä tasolla.

Nyt toivon, että tilanne pysyisi suhteellisen hyvänä seuraavat päivät. Minulla on hauska suunnitelma maanantaille. Suunnitelmien mukaan olen menossa testaamaan trampoliinipuistoa, joka sijaitsee meiltä pienen matkan päässä.

Vielä pari vuotta sitten pomppiminen ei olisi tullut kysymykseenkään, mutta nyt se onnistuu (katsotaan, mitä sanon maanantain jälkeen). Odotan reissua ja toivon, että se onnistuu!

Vaikka yritänkin elää hetkessä, minuun iskee aina ajoittain huoli tulevasta. Liian usein se koskee kroppaani ja työelämää. On stressaavaa, kun ei yhtään tiedä, miten työasiat tulevaisuudessa järjestyvät. Vaikka kuinka yritän, kehoni on sellainen mikä on. Tiedän kyllä varsin hyvin, mitä haluaisin tehdä...katsotaan.

Paljon on kyllä myös tultu eteenpäin. Jos ajattelen itseäni melkein 8 vuotta sitten, pystyin hädintuskin kulkemaan huoneesta toiseen ilman kaatavaa huimausta - välillä piti mennä lattialle makaamaan, kun liikkuminen ei onnistunut ja pahoinvointi iski. Kivut olivat ihan kamalia ja oireisto laaja.

Vaikka en kaikilla alueilla loistakaan, olen näiden kahdeksan vuoden aikana elänyt täyttä elämää, kaikesta huolimatta. Isoin saavutus taitaa olla kuntoutuminen tähän asti.

Jälkikasvua on kehkeytynyt, tyttäreni ja poikani ovat minulle kaikki kaikessa ja minulla on ihana puoliso.

Ympärilläni on perhettä ja sukua, värikkäitä, ainutlaatuisia persoonia joka lähtöön. Sama pätee ystäviini.

Suurin osa siitä, mitä olen aina toivonut, on jo täällä.

Mukavaa viikonloppua itse kullekin!


tiistai 10. tammikuuta 2017

Tyyntä myrskyn edellä

Niin ne pakkaset lauhtuivat, ja samaa tahtia lisääntyy myös meteli ja kolke pihallamme. Nyt nousevat telineet, ovat jo toisen kerroksen kohdalla. Me olemme kolmannessa kerroksessa... Luulen että telineet ja raksamiehet ovat huomenna tasollamme.

Ensi tiistaina parvekkeiden täytyy olla tyhjennettyinä. Meidän parveke on jo. Jo nyt meteli on sellainen, että Siirsin Napen parvekkeelta Naakan huoneeseen (Naakka on päiväkodissa). Nappe heräilee ääniin ja on luultavasti kiukkuinen koko loppupäivän ohi.

Ihan vielä ei lohduta se, että saamme elokuussa uuden ja ehon julkisivun, mutta ehkä asenteeni muokkautuu ajan kanssa ;)

Nappe..hän on jo 5 kuukautta vanha! Viikko sitten olimme hänen kanssaan neuvolassa (Naakkakin oli mukana, tarhasta oli lomaa vielä viime viikon ajan). Napella on nyt pituutta 67 cm ja painoa 8,4 kg. Kaikki on hyvin, se on onnellisuuden ja kiitollisuuden paikka!

Nappe on oikea hymypoika. Hän tykkää ähistellä ja sätkiä lattialla ja seurata, mitä isosisko tekee. Jos Napsulle laulaa, hän nauttii. Hänellä on oikeastaan kurjaa vain, jos hän on väsynyt tai jollakin tavalla kipeä. No, pienet puutteet motorisissa taidoissa ärsyttävät myös.

Nappe syö jo kiinteitä ruokia, myös liharuokia ja puuroa. Hän syö kaikkea mielellään. Luulen, että ryömiminen on tuloillaan, mutta siihen menee vielä joitakin viikkoja aikaa.

Nappe on kuulunut elämäämme elokuusta 2016 lähtien. Aika on niin lyhyt, mutta tuntuu kuin poika olisi ollut osa perhettämme aina. Odotan, että hän kasvaa ja on nähtävissä, millainen pieni ihminen hänestä on tulossa.

Minä olen tällä hetkellä oikein perusteellisen jumitusvaiheen keskellä. Ikävänä lisäoireena on humina korvissa. Sekin tulee niskajumituksesta. Edellinen hieronta oli jouluviikolla, ja sen kyllä huomaa. Olisin mennyt hierottavaksi toki aiemminkin, mutta hierojani on ollut sairaana. Toivottavasti hän tervehtyy mahdolisimman pian.

Olen ilokseni päässyt kuluneen viikon aikana noin tunnin lenkille joka ilta. Vauhti ei ole päätä huimaava, mutta pyrin siihen, että vähän hengästyy. Tänään lenkkeily jää välistä, kun puoliso on yömyöhään töissä, mutta toivottavasti pääsen jatkamaan taas huomenna.

Tuleva "muutto" stressaa hieman, mutta koitan suhtautua asiaan rauhallisesti. Kuitenkin, ensi viikosta on tulossa rankka. Täytyy toivoa, että asiat sujuvat mukavasti.

torstai 5. tammikuuta 2017

Paukkupakkasissa

Nukkumiset jatkavat meillä hiljaista paranemistaan. Tosin tänä yönä itse nukuin ehkä vähän liian vähän, menin nukkumaan vähän liian myöhään ja heräsin vähän liian aikaisin. Olo ei kuitenkaan tunnu liian väsyneeltä.

Olimme eilen kyläilemässä sukulaisperheessä. Heillä on kolme lasta, joista nuorin on samanikäinen kuin Naakka. Täytyy sanoa, että juuri tässä elämäntilanteessa toinen lapsiperhe on se rennoin paikka kyläillä.

Miksi? No siksi kai, että keskeytyksiä keskusteluun tulee tasaisesti kummankin perheen jälkikasvulta, vessassa käydään pääsääntöisesti usean ihmisen voimin ja kaikki on oikein luonnollista. Naakka tykkäsi kyläillä, varsinkin kun talossa oli yläkerta, pikkuserkkuja ja paljon uusia leluja.

Naakka tykkäsi niinkin paljon, että sai poislähtiessä ihan massiivisen raivokohtauksen. No, hän ei kuulemma ollut ensimmäinen kolmevuotias, joka kannettiin pois talosta saman päivän aikana, joten se siitä.

Pakkaset...hrr! Meidän leveysasteilla oli eilen noin -18 astetta ja tänään samaten. Se on ehdottomasti talven kylmin luku tähän mennessä. Se on oikeastaan niin paljon, että ulkoilu vähän rajoittuu. Tuulen purevuus on myös otettava huomioon.

Rva sinnitteli vielä eilen kevyemmillä vaatteillaan, mutta tänään on enemmän asioita kodin ulkopuolelle. Seuraava tehtävä aamulypsyn ( :D ) jälkeen on etsiä toppahousut ja -takki. Ei niissä tosin kovaa etsimistä ole, rva tietää jo, missä ne ovat.

Rva ei ole oikein päässyt lenkillekään kahteen päivään, joten asiointi tämän päivän kohteissa tulee tarpeeseen. Huomenna puolisolla on työpäivä, ja silloin rva "päivystää" kotona aamusta iltaan.

Se, mistä antaisin melkein mitä vain, on tällä hetkellä oma aika. Olen valtavan onnellinen perheestäni, ja meillä menee oikein hyvin. Halusin tätä, ja tätä se nyt on. Silti, olen sama ihminen kuin ennen lapsia - tykkään välillä vähän eristäytyä ja kuulla omat ajatukseni.

Varsinaisen oman ajan puutteessa pyrin käyttämään pienet välit, jolloin kukaan ei suoranaisesti tarvitse minua, siihen mistä tykkään. Voin sanoa, että ehdin esimerkiksi katsoa televisiota - ainakin kymmenen tai viidentoista minuutin pätkissä.

Sen sijaan oma päivä (tai edes iltapäivä), edes joskus, olisi kyllä todellista luksusta!

Tänään on tosiaan vuorossa kaksi kotoa poistumista. Mainiota on, että voin kerrankin lähteä kaupungille asioimaan ilman jouluostoksia! Täytyy vain toivoa, että ratikat pysyvät toiminnassa, eikä olisi kamalaa ruuhkaa. Seisominen tärisevässä liikennevälineessä tämän kropan kanssa on edelleen tosi hankalaa.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Unia ja valvomisia

Rva keikkuu itselleen epätavalliseen aikaan ylhäällä, ei siitä nukkumisesta enää mitään tullut. Meillä on ollut viime aikoina unirytmi vähän rempallaan itse kullakin, eikä kyse oikeastaan ole vauvasta - hänen yösyömisensä ovat alkaneet vähentyä yhteen kertaan yössä.

Oikeastaan nukkumisen ja valvomisen keskiössä on tällä hetkellä Naakka. Hänen unensa on muuttunut viime kuukausina paljon. Ensiksi päiväunet alkoivat jäädä joinakin päivinä pois. Sitten niiden nukkuminen alkoi haitata iltaunia.

Aika nopeasti tilanne on kärjistynyt siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja paljon.

Uudenvuodenyönä Naakka ei saanut unta raketeilta, ja valvoi kanssamme yli puolenyön. Sitten nukuttiin aamuun asti kolmisin minun ja puolison sängyssä. Päivällä olimme liikkeellä n. klo 12 - 14.30.

Naakka meni sen jälkeen myöhäisille päiväunille, jonka tuloksena oli nukahtamisvaikeus illalla ja kertakaikkinen raivoaminen. Kun sekä Naakka että Nappe nukkuivat, kello oli jo 23.30.

Päätimme, että aamulla Naakka herää aikaisin, päivälepo suoritetaan puolen päivän aikaan ja ulkona käydään kaksi kertaa.

No, Naakka heräsi sitten omatoimisesti klo 5.45. Tästä voimme päätellä, että hän tulee olemaan tänään väsynyt. Minullakin katoaa uni tällaisessa rytmissä, joten päätin nousta Naakan kanssa ylös. Toimimme nyt kuten eilen päätimme, lähden hänen kanssaan ulos ennen kymmentä, ja katsotaan, miten se toimii,

Sopiva rytmi on hakusessa myös minulla raskauden unettomuuden ja Napen ensimmäisten kuukausien rytmittömyyden takia. Ideaali olisi ehkä omalta kannaltani, jos uneen pääsisi klo 11 mennessä ja herätys olisi n. klo 7.30.

Naakan ideaali olisi ehkäpä unille klo 21 ja herääminen klo 7 - 8.  Lyhyehköt päiväunet voisi nukkua niinä päivinä kuin sellaisia tarvitaan.

Itselleni se, että Naakka nukahtaisi illalla ajoissa, olisi tärkeää rauhoittumisen vuoksi. Kun lapsi on valveilla lähelle puoltayötä, ei omaa rauhoittumisaikaa jää yhtään. Myös pienet iltajumpat ja -venyttelyt sekä kaikki muu rauhoittuminen jäävät tekemättä, kun ei siitä mitään enää siihen aikaan tule.

Lisäksi, jos rauhoittumishetkeä ei jää, olen itse niin ylivireässä tilassa, ettei rauhoittuminen onnistu. Tällöin oma unentulo viivästyy. Olisi hyvä pystyä nukahtamaan kunnolla ennen Napen yösyöttöä.

Eilen kävimme muuten pitkästä aikaa kävelyretkellä merenrannassa. Tällä kertaa kohteenamme oli Munkkiniemenranta ja sen ympäristö. Retki meni hyvin, Naakka käveli ja Nappe sijoitettiin rattaisiin, joissa turvakaukalo on kiinni.

Suomi on kyllä kaunis maa talviauringossa, vaikka lunta ei ole. Jostakin syystä jääpeite on löytynyt kaupungin sisälahdista jo pitkän aikaa. En kyllä lähtisi kokeilemaan, kuinka vahva. Saa nähdä, saadaanko se lumipeite tännekin pian.

Naakalle oli hauska kohdata Munkkiniemenrannassa päiväkotikaveri, jota emme aiemmin tunteneet. Hänellä oli suoraan sanottuna paljon hauskempaa ikätoverin kuin meidän kanssamme.





Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...