torstai 30. heinäkuuta 2020

Iltapäiväkerho, partio ja Kuusamon suurpetokeskus

Tämä viikko on ollut niin kutsuttu yleinen järjestelyviikko - lapset menivät päiväkotiin, Naakkakin vielä hetkeksi. Opiskeluni alkavat kunnolla vasta maanantaina, eikä esimerkiksi ennakkotehtäviä jne. nyt näytä olevan. 

Koti on päässyt aikamoiseen kaaokseen kesän aikana. Ei täällä nyt varsinaisesti sotkuista ole, mutta vaatteita on taas jäänyt pieneksi ja uusia tarvitaan. Vaatekaappien hyllytkin kaipaavat siivousta ja järjestelyä...ja jääkaappi ja tietysti normaalit - lemmikkieläimet ja huonekasvit.

Minulla on myös monenlaisia byrokratiaongelmia ratkaistavana. Kela on nyt kai syksyn osalta tyytyväinen, TE-toimisto vaatii vielä paljon (yritän siis opiskella syksyn ansiosidonnaisella, mikä ei ole mahdotonta, mutta hakeminen on monimutkaista). 

Koska omat byrokratiat eivät ihan vielä varsinaisesti etene, edistin eilen muita asioita - ilmoitin Naakan iltapäivätoimintaan ja, hmm, partioon! Tuon iltapäivätoiminnan piti olla selvä, mutta hakemuksemme ei ollut sitten mennytkään perille. 

Soitin iltapäivätoiminnasta kaupungille (en meinannut löytää numeroa millään), ja olivat siellä niinkin avuliaita, että pääsin täyttämään hakemuksen paikan päälle, siis leikkipuiston kerhotiloihin. Olen huonentunut, Naakalle on kuulemma tilaa.

Partio on jälleen yksi harrastuskokeilu Naakalle. Hänen hyvä ystävänsä aloittaa samassa ryhmässä, ja sudenpennut kokoontuvat melkein naapurissamme, joten kynnyksen ei pitäisi olla liian korkea. Olisi mukavaa, jos Naakka innostuisi partiosta, mutta aika näyttää.

Haluan vielä kertoa mukavasta suomalaisesta käyntikohteesta, jossa kesällä vierailimme. Kyseessä on Kuusamon suurpetokeskus. Reissumme puolessavälissä olimme ehtineet Kuusamoon asti. Halusimme vierailla Kuusamon Suurpetokeskuksessa, joka hieman poikkeaa eläintarhoista, joissa olemme käyneet.

Kuusamon suurpetokeskuksen tarhalla elää karhuja, mutta lisäksi myös esimerkiksi ilveksiä ja koirasusia. Tarhalla kuljetaan porukassa oppaan kanssa, eli omatoiminen kiertely ei onnistu. Opas kertoo eläimistä ja syöttää esimerkiksi hunajaa karhuille :) 

Suurpetokeskuksessa pääsee varsin lähelle eläimiä. Isoa karhua oli mykistävää katsella lähietäisyydeltä, ja ilveksiä, noita kauniita kissapetoja, olisin katsellut vaikka kuinka kauan. Kierros kesti noin 45 minuuttia, ja molemmat lapset tykkäsivät kierroksesta myös. Naakka jo hetken pohtikin, tulisiko suurpetokeskukseen töihin isona ;) 




PS. Olin jo edetä ansiosidonnaisen haussa, mutta tarvitsevatkin sekä työsopparin että -todistuksen. Työnantaja lupasi onneksi toimittaa ne heti alkuviikosta.

PPS. Kuusamon suurpetokeskukseen haluamme mennä vielä uudestaankin - geokätköilijöille tiedoksi, että puiston läheisyydessä on useampikin geokätkö, rva löysi niistä yhden.

PPPS. Touhin syntymäpäivä lähestyy - asiaan pitää näemmä alkaa valmistautua.


tiistai 28. heinäkuuta 2020

Mökkeilyä tänä kesänä

Kotiuduimme eilen illalla mökiltä. Samalla stoppasimme kesän reissukauden ja valmistaudumme olemaan pääasiassa samalla paikkakunnalla loppuvuoden :) Olemme olleet matkalla tänä kesänä niin paljon, ettemme olisi välttämättä jaksaneet lähteä viimeiselle mökkireissulle.

Loppuviikosta sääennuste lupasi kuitenkin kahta aurinkoista ja suhteellisen lämmintä päivää, joten tein päätöksen, että vietämme ne päivät mökillä. Kun naapurimme vielä lupautuivat hoitamaan sauvasirkkoja, tuntui yhtä terraariota helpommalta pakata.

Kuulun mökkeilijöihin, tykkäävät viettää aikaa mökillä, mutta ei liian pitkiä aikoja kerrallaan. Pisin aika, jonka olen aikuisena viettänyt yhtäjaksoisesti mökillä, on kaksi viikkoa. Siinäkin oli kyllä viikko liikaa.

Mökkireissuillani syömme yksinkertaisesti, eli elämme valmisruualla ja sellaisella ruualla, jonka voi valmistaa grillissä. Sauna lämpiää joka ilta, muita aktiviteetteja ovat uinti, järven kiertely soutuveneellä ja onkiminen.

Teimme tänä kesänä kaksi mökkireissua, ja niihin kuuluivat edellä mainitut aktiviteetit. Tosin onkiminen oli lasten kanssa aikamoista, olin ihan puhki sen jälkeen...kun 3-vuotias pitää pitää samanaikaisesti vedenpinnan yläpuolella, kaukana koukusta sekä estää sotkeutumasta siimaan, jää itse kalastukselle suhteellisen vähäinen huomio (uteliaille tiedoksi, että lapsi ei tarttunut koukkuun tai pudonnut veteen - siimaan hän kuitenkin sotkeutui varotoimista huolimatta).

Onkiminen on ollut omaa mielipuuhaani lapsuudesta asti. Äidilläni taisi olla kestämistä, kun kiikutin pikkukaloja paistettavaksi - osasin kyllä käytellä puukkoa varsin varhain, joten kalat siirtyivät mökin keittiöön sentään perattuina.

Meillä on mökillä sähköt, mutta onhan mökkeilyssä duunia kantovesien kanssa...sekä sen kanssa, että tarvittavat ruuat tulee hankittua. Hauskoja hetkiä on kuitenkin enemmän kuin ikäviä - söimme tällä viimeisellä reissulla vatsamme täyteen vadelmia, joita ei enää ollenkaan mahtunut pakastimeen.

Oli mukavaa, että vedet olivat lämmenneet jälkimmäisellä mökkireissulla sen verran, että vedessä pulikoiminen oli ylipäätään mahdollista. Tutkailimme, mitä pohjassa näkyy ja lapset innostuivat valloittamaan kiviä eli kiipeilemään rantakiviltä toisille.

Ennen lapsia tuli mökkiviikonloppuja vietettyä myös myöhään syksyllä. Lasten kanssa en ole vielä innostunut lähtemään syyspimeällä, mökin lämmitykseenkin kuluu silloin enemmän aikaa kuin kesällä.

Toisaalta, syksyn mökkireissuissa on tunnelmansa, mökillä on silloin todella rauhallista ja hiljaista. Katsotaan, vietämmekö mökillä syysviikonloppua vielä tänä syksynä...aika näyttää.

PS. Tein joogaliikkeitä joka ilta myös mökillä. mistä olen varsin ylpeä.

PPS. Lapsille alkaa hiljalleen muodostua mökillä omia leikkipaikkoja, mutta vielä ympäristön tutkiminen on hyvin varovaista. Luulen, että molempien reviiri kasvaa tulevina vuosina.

PPPS. Olivatpas vedet korkealla! Normaalisti vesi on mökkirannassa näin korkealla alkukesästä.





lauantai 25. heinäkuuta 2020

Lapset ovat vain hetken pieniä...

"Lapset ovat vain hetken pieniä", on lause, joka aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Ehkä siksi, kun se lausutaan usein sellaisissa kohdisssa, joissa vanhemman täytyy venyä johonkin, vaikka väsyttää jo valmiiksi.

Tuoko lausahdus siis mieleen mitään positiivista? Kyllä, sitäkin. Pienten lasten kanssa olen kokenut valtavasti upeita ja varmasti ainutkertaisia hetkiä, joita voin muistella myöhemmin. Koti on täynnä elämää, joka tapahtuu tässä hetkessä, joten tuntee itsekin elävänsä hyvinkin voimakkaasti.

Kuitenkin, tuohon lausahdukseen liittyy enemmän vaatimuksia kuin mitään kovin mukavaa. Yleensä käsketään nauttimaan jostakin, joka ei ole nautinnollista.

Olen taaperoideni kanssa istunut kerran jos toisenkin aamukahdeksalta tyhjässä leikkipuistossa lapioimassa hiekkaa, kun lapsi on herännyt klo 4.45 ja kodin seinät ovat kaatuneet päälle puoli kahdeksaan mennessä. Yö on ollut katkonainen ja aivot takkuavat pahasti. Kalauttaisin varmaankin hiekkalapiolla sitä, joka käskisi nauttimaan hetkestä ;)

Olen yleensä ollut äitinä suhteellisen heikko asioissa, joihin aloitukseni lause liitetään. En osannut nukuttaa lapsia sylissä, imettää tai haaveilla kuudesta vuodesta kotona ennen kuin siirryn kaipauksesta itkien työpaikalle. Vastustin (ainakin mielessäni) valtaosaa siitä, mitä synnytyslaitoksella ja perhevalmennuksissa suositeltiin.

Minulla on tietenkin vielä vähän kokemusta lasten kasvusta, mutta en minä kyllä heidän vauva-aikaansa kaipaa. Kuvia katsellessa muistan kyllä, miten ihanalta niiden päälaki tuoksui ja miten pehmeä vauvan iho on. Kuitenkin, muistellessa huokaisen helpotuksesta, kun olemme saaneet suoritettua vauva-ajat jotakuinkin kunnialla läpi.

Koska vastustan näemmä kaikenlaista ;) olen pohtinut, että miksi isommat lapset eivät ansaitse sitä, että vanhemmat nauttivat heistä - tämä on hieman kärjistettyä, mutta miksi pikkukoululaisen, isomman koululaisen ja teinin vanhempia ei kehoteta nauttimaan siitä ajasta...vuosissa puhutaan kuitenkin samanlaisista ajanjaksoista? Varsinkin teiniys kuvataan hirviöajanjaksona, vaikka se on todellakin paljon muutakin.

Onko se jokin luolamiesaikaan jäljitettävä ajatusmalli? Koska isommat lapset selviävät jo suurin piirtein hengissä, heidän huoltamisensa ei ole poikinut otsikkoni kuolemattomia lausahuksia?

Olen itse kokenut "heräämisen" äitinä vasta, kun ympäristön vaatimusten kehä on lasten kasvaessa hieman madaltunut. Olen vuosien mittaan huomannut, että asiat voi tehdä monella tavalla ja olla silti ihan riittävä.

Kun pohdin hyviä neuvoja lasten suhteen, mieleen tulee erään puistossa tapaamani isoäidin lausahdus vuosien takaa: "Koen, että ulkoilu lasten kanssa on onnistunut, kun lapset ovat likaisia, nälkäisiä ja väsyneitä".

Tämä on itse asiassa valtavan hyvä ja konkreettinen neuvo, joka ei sisällä minkäänlaista painostusta. Huomaan vieläkin tarkkailevani näitä kolmea kohtaa, kun pohdin siirtymistä ulkoa sisälle lasten kanssa :D







torstai 23. heinäkuuta 2020

Koulun aloitus jännittää

Meillä asuu pieni, kovasti jännittävä, tuleva ekaluokkalainen. Jännitys ilmenee itkuisuutena ja siten, että Naakka on kovin huolestunut. Hän myös sanoo joka päivä, ettei aio mennä ollenkaan kouluun.

Naakka on aina pohtinut paljon asioita. Siinä hän on tullut minuun...tai luultavasti molempiin vanhempiinsa. Suurimmaksi osaksi hän on kuitenkin oma persoonansa, jonka yhtenä ominaisuutena on kova jännittäminen.

Minä olen aivan varma, että Naakalla menee koulussa ihan hyvin. Tulevat tapahtumat ovat kuitenkin asioita, joita en voi täysin Naakalle kuvailla - koulun aloittamiseen liittyvät jutut selviävät vasta, kun koulu oikeasti alkaa.

Naakka rauhoittuu yleensä hiljalleen. Juttelen hänelle ihan rauhassa koulusta. Reppu ja penaali löytyvät jo, ja toisen lastenhuoneen pöydän muuttamista hänelle koulupöydäksi suunnittelemme myös. Luulen, että läksyt tehdään kumminkin keittiön pöydän ääressä.

Tänään, kun kyynelten tulva uhkasi äityä kovin pahaksi, keksin näyttää hänelle Youtubesta videoita, jotka liittyvät koulun aloitukseen. Niitä katsoessa Naakka sanoi viimein, että aikoo sittenkin kokeilla koulua ;) , ja olisi kuulemma helpompaa, jos sen voisi aloittaa jo huomenna, niin ei tarvitsisi jännittää kolmea viikkoa - voi pientä!

Luulen, että kyynelehtijä ensimmäisenä koulupäivänä olenkin minä - yritän kovasti, etten nyt ainakaan ala tyrskimään. Muutos on suuri minullekin, varsinkin, kun Naakka on esikoiseni eikä meillä ole vielä koululaisia.

Viime päivinä ja viikkoina olemme toki tehneet jännittämisen sijaan muutakin. Olemme esimerkiksi lennättäneet leijaa, käyneet kirjastossa, mökkeilleet ja tavanneet kaikkia isovanhempia, joita meidän on nyt mahdollista tavata.

Blogini on päivittynyt hieman hitaasti, koska olemme olleet koko ajan liikkeellä. Kirjoittamista olisi vaikka kuinka paljon - käyn läpi tapahtumia ja pohdiskelen samalla kuin kirjoitan. Kotikutoisen blogini kirjoittaminen on minulle todella rentoa puuhaa.

Eräs asia, josta puhuimme lasten kanssa tänään (pussitin samalla mustikoita pakastimeen), on toive lumitalvesta. Me emme sitä viime talvena tänne etelärannikolle saaneet, ja nyt sellainen, todella kylmä, olisi kovasti toiveissa.

Vaihtuvat vuodenajat ovat olleet tärkeä elementti rva:lle. Kun vuodenaika ei ole sellainen kuin pitäisi, tuntuu rva:llakin olevan jotakin hassusti. Nyt on ollut talveton talvi ja täysin kummallinen kevät - toivottavasti vuodenaika ja maailman tapahtumat olisivat tulevaisuudessa enemmän kohdallaan.

PS. Kun Naakan koulua on kulunut ensimmäinen viikko, kysyn uudelleen, millainen fiilis hänellä koulusta on ;)

PPS. Poimin tänään 4 litraa mustikoita - en ole ollut mustikkametsässä kunnolla sitten lasten syntymän. Voisin viettää vaikka kokonaisen päivän metsässä marjoja poimien.

PPPS. Pääsin viikonloppuna käymään puulajipuistossa Lopella - siellä oli vaikka minkälaisia puita, etupäässä kuusia:



maanantai 20. heinäkuuta 2020

Puutarhapalstakuulumisia ja pieni katsaus tulevaan

Juttelin eilen puutarhapalstalla naapuripalstan rouvan kanssa. Yhdessä totesimme, että tämän kesän aikainen hellejakso ja rankkasateet ovat olleet hyvin haastavia viljelylle. Perunat ovat pienikokoisia ja myöhässä, mansikoita tulee vähän...itse asiassa melkein kaikkea tulee vähän.

Omalla palstallani menestyjiä ovat olleet sitruunamelissa ja tammenlehtisalaatti - ne ovat voineet oikein hyvin. Keskinkertaisesti on tulossa satoa ainakin punaisesta viinimarjasta, lehtikaalikin kuuluu tähän kastiin.

Kukat, hmm...Olen oikeastaan vasta tänä kesänä alkanut miettiä kukkaistutuksia. Toinen viime kesän kahdesta pionista selvisi hengissä, ja hankin vierelle toisen samanlaisen. Kumpikaan ei kukkinut. Ehkäpä sitten ensi kesänä.

Kolme maissintainta näyttävät oikein pirteiltä - saa nähdä, tuleeko satoa.

Kaivoin alkukesästä kivireunusteisen kukkapenkin esiin ruohikon alta - sen on joku aikaisempi palstalainen joskus tehnyt. Nurmikon muuttaminen kukkapenkiksi on ollut varsin haastava tehtävä, ensi kesänä kippaan siihen lisää ostomultaa.

Särkynyt sydän ei lähtenyt kasvamaan tänäkään vuonna. Syksyllä istuttamani maksaruoho sen sijaan lähti kasvamaan mainiosti - kukkia odotellaan. Istutin penkkiin tarhapäivänliljan ja akileijan - kumpikaan ei toistaiseksi kuki. Penkissä olisi vielä tilaa vaikka sille särkyneelle sydämelle.

Palstalla on aina tekemistä. Vuorossa olisi järkyttävän levineen jaloangervopensaan harvennus. En käytännössä tiedä, miten se tapahtuu, mutta siitä pitää saada ratkaisevasti pienempi...että sellaista hauskaa kuuluu rva:n viljelyharrastukseen :)

Tänään on vähän pilvinen sää ja ilmassa on hivenen syksyn tuntua (syksyn vihaajat voivat hypätä seuraavan kappaleen yli). Meillä liu`utaan hiljalleen alksyksyn puuhiin, vaikka kesänvietto on vielä kesken.

Aikuisten loma loppuu noin viikon päästä, ja Naakka & Touhi siirtyvät päivähoitoon. Elokuun opiskeluni alkavat kahden viikon kuluttua jälleen etäopintoina. Nyt olen varustautunut selkäkipuun joogaliikkein, olo on sen suhteen huojentuneempi.

Siitä taas hieman eteenpäin, Naakan eka luokka alkaa. Siitä on puhuttu ja sitä on jännitetty. Uskomme kuitenkin kaikki, että se menee hyvin. Reppu on sama kuin eskarissa, koska se ostettiin tammikuussa. Penaali on hankittu - sen sisälle pitää vielä hankkia muutama kiva (ja hyödyllinen) juttu.

PS. Puutarhapalstan kukkapenkki näyttää lähinnä...vihreältä. Ehkäpä kukkapenkkiini tulee kukkia vielä lähivuosina. On palstalta saanut onneksi myös jonkin verran mansikoita.




perjantai 17. heinäkuuta 2020

Hengähdystauko kotosalla

Tämän loman mittaan on tullut selväksi, ettemme vietä kovin paljon aikaa kotosalla. Päiviä, jolloin emme tee juuri mitään, ei ole kovin paljon. Tänään on kuitenkin sellainen päivä - meillä ei ole juurikaan ohjelmaa.

Pään sisällä on toki paljon - työttömyyteeni ja opiskeluuni liittyvä byrokratia on hyvinkin keskeneräistä. Lisäksi odottelen tietoja kesäkuussa suorittamastani kurssista, jonka arvosanojen kirjautumispäivää TE-toimisto kiihkeästi odottaa.

Juuri tänään en kuitenkaan voi tehdä näille asioille mitään. Seuraavat opintoni, toinen 5 opintopisteen kokonaisuus, odottavat elokuussa, eli nyt rva:lla on ikäänkuin kaksi viikkoa kesälomaa.

Tulimme juuri eilen mökiltä ja jääkaappi huutaa tyhjyyttään. Mikään mikroruoka ei asuntoautoreissun ja mökkireissun jälkeen houkuttele, pohdin vähän, josko tekisin oikein itse lihapullia. Hain ensimmäisen kivankokoisen kattilan uusia perunoita (varsin pieniä vielä), josko tästä kokonaisuudesta saisi mukavan, terveellisen aterian.

Kävin vähän kauppaa lasten kanssa, josko jäisivät Alepa-reissuni ajaksi kaksin kotiin. Ei tullut kauppoja tällä kertaa - Naakka ei tykkää yhtään jäädä yksin kotiin. No, luulen että yksinolon aikakin tulee pian.

Me kai myös vähän ulkoilemme tänään - ihan tässä lähellä. Kirjastoreissu houkuttelisi, lähes kaikki lainakirjani on nyt luettu ja lasten aikoja sitten. En kuitenkaan viitsi lähteä sinne lasten kanssa, koska nyt on kai vieläkin voimassa suositus hoitaa kirjastohommat ripeästi ja poistua paikalta - lasteni ajatus kirjastosta taas on kaiken odottelun jälkeen ihan toisenlainen...

Minä olen onnistunut tekemään jonkin verran joogaliikkeitä päivittäin, ja vaikka niska on hemmetin jumissa, selän keskiosassa tuntuu yllättävän vetreältä. Toivun pikkuhiljaa, mutta raskas kevät ja alkukesä tuntuvat yhä kehossa.

Nyt on tärkeää, että osaan ottaa rauhallisesti seuraavat viikot. Auttaisi kyllä paljon, jos saisin syksyä koskevat byrokratiat valmiiksi. Luulen kuitenkin, että valmista ei nyt heinäkuun aikana tule - Yliopisto, TE-toimisto ja liitto eivät synkronoi kokemukseni mukaan juuri millään tavalla.

Kesäsää on ollut minulle nyt heinäkuussa helpotus. On ollut mukava olla sisällä, kun ei ole liian kuuma. Ainoa pieni miinus on, että uimavedet ovat viilenneet. Ei sekään nyt niin vakavaa ole - lapset tykkäävät pulikoida joka tapauksessa :)

PS. Mökillä oli mukavaa, vaikka kaikki oli jälleen yhtä säätöä - toivomme pääsevämme loman aikana uudestaan sinne vielä ensi viikolla :)

PPS. Naakka jännittää koulun alkua jo kovasti - olen jutellut hänen kanssaan moneen otteeseen. Onneksi se on tuntunut rauhoittavan häntä.

PPPS. Parvekkeella näyttää aika mukavalta nyt. Normaalisti kasvit meinaavat kuukahtaa siellä noin 60 asteen iltapäivälämmössä:




maanantai 13. heinäkuuta 2020

Pieni joogaharjoittelu ja Uusi Valamo

Selkäni on yllättäen tykännyt joogaliikkeistä - ihan niistä Youtubesta löytyvistä. Olen vuosien mittaan tehnyt pieniä joogaharjoituksia ajoittain. Välillä ne ovat toimineet, välillä taas eivät. Nyt selälläni on ilmeisesti vastaanottava kausi, joten liikkeitä on hyvä tehdä.

Viimeiset kuukaudet ovat pääasiassa menneet niin, että minulla on ollut isoja ongelmia sekä niskani että selkäni kanssa. Kesäkuinen noidannuoli-episodi on ollut surkeuden huipentuma tänä vuonna.

Asuntoautoilusta kroppani ei myöskään tykännyt, niska oli kovilla, kun sitä ei kunnolla päässyt lepuuttamaan. Niskani kanssa toimii lepo, toisin kuin yläselkäni kanssa (alaselkä kyllä tykkää sitten siitä levosta).

Tykkään tehdä joogaliikkeitä - ne ovat hyvin intensiivisiä, kun ne tekee rauhassa ja oikein. Koska en ole saanut joogassa varsinaista opetusta, pysyn hyvin yksinkertaisissa liikkeissä, enkä lähde ollenkaan temppuilemaan.

Onneksi yksinkertaiset liikkeet toimivat itselläni ihan hyvin - liikkeet ja vastaliikkeet, joiden avulla selkäni saa liikkuvuutta ja lihaksenikin saavat voimaa, ainakin jonkin verran. Olen varsin kankea, mutta tunnen jo nyt saaneeni hieman lisää liikkuvuutta.

10 minuutin joogaharjoitus siellä täällä päivän toimien lomassa ei ole kovin rasittava, mutta selkään hyppivät lapset on hyvä saada pois tieltä, kun liikkeitä tekee. Varsinaisille joogatunneille olisi kiva joskus mennä, mutta aikaa ei ainakaan toistaiseksi ole.

Joogaliikkeistä tuli mieleen aasinsiltana Uusi Valamo, jossa vierailimme asuntoautomatkamme aikana. Olin siellä viimeksi kuudennen luokan leirikoulussa, joten uusi tutustuminen oli enemmänkin kuin paikallaan.

Lapset kiinnostuivat yllättäen myös, ainoastaan sade haittasi hieman tutustumistamme. Kävimme lounaalla ravintola Trapesassa, joka oli ikoneineen hyvin kaunis ruokapaikka. Kanssaruokailijoita oli jonkin verran, muutkin olivat selvästi keksineet, että voisivat vierailla Valamossa.

Lapsille oikeiden mustakaapuisten munkkien näkeminen oli mielenkiintoinen kokemus. Olin selittänyt heille, mitä munkit ovat ja miksi he näyttävät sellaisilta kuin ovat. Olen koittanut esitellä lapsilleni uskontoasioita maailman ilmiöinä.

Uuden Valamon pääkirkko oli tunnelmallinen. Lapset käyttäytyivät upeasti, ja Touhi halusi sytyttää tuohuksen. Itse asiassa, hän halusi myöhemmin ostaa itselleen tuohuksia luostarin matkamuistomyymälästä - Naakka halusi enkeliavaimenperän.

Itselleni Uusi Valamo oli mieluinen matkakohde. Kovin henkiseen tunnelmaan en pääässyt, sen verran turistikohdemainen vaikutelma minulle jäi. Eri asia olisi varmasti, jos esimerkiksi yöpyisin luostarissa ei-sesonkiaikaan. Suosittelen kuitenkin Uuteen Valamoon tutustumista!



lauantai 11. heinäkuuta 2020

Tytär kasvaa ja Suomussalmen Hiljainen kansa

Havahduin eilen huomaanaan, että keskustelen tyttäreni kanssa hänen reviirinsä laajentamisesta. Ensi ajatus on, että tekisi mieli stopata lapsen kehitys vähäksi aikaa - sitten ajattelin, että onneksi minulla on terve tyttö, joka halua tutkia maailmaa.

Hän saa tällä hetkellä ulkoilla kaverin kanssa lähialueella - mukaan lukien kaksi leikkipuistoa. Kelloa hän ei vielä kunnolla osaa, joten soitan hänelle, kun haluan hänet kotiin. Eilen hän meni omatoimisesti ulkoa kaverin luokse sisälle leikkimään.

Tänään hän kutsuu puolestaan tämän saman kaverin meille - ja veti raivarit, kun en antanut kaverin tulla heti aamusella (haluan todellakin pukeutua sitä ennen). Sain järkättyä, että Naakka syö ensin aamupalan - se tuppaa unohtua ja sitten tulee kiukku.

Kaverit ovat muodostuneet 7-vuotiaalleni todella tärkeiksi - aivan saman kuvion rva muistaa lapsuudestaan. Rva:lla oli samoihin aikoihin vähän hankala tilanne, lähellä asuvia kavereita oli kaksi, eikä kolmen tytön porukka koskaan ihan täysillä toiminut.

Jotkut kaksi lyöttäytyivät "pariksi" ja yksi jäi syrjään - tosin muodostelma saattoi saman iltapäivän aikana muuttua toisenlaiseksi. Leikit olivat ulkoleikkejä - kaikenlaista tehtiin savesta, oksista ja lehdistä, ja leikittiin kirkonrottaa ja kymmenen tikkua laudalla. Hyppynarut, twist, superpallot ja taitoleikit isommilla palloilla muistuvat myös mieleen. Sisällä leikittiin vuodesta toiseen barbeilla, mutta myös legoilla sekä pelattiin kaikenlaisia pelejä.

Naakan elämän täyttää tällä hetkellä Minecraft, ja sitä se kaverikin on tulossa pelaamaan. Naakka myös lukee ja leikkii ainakin LOL -figuureilla ja nukkekodilla. Myös ninjaleikit naapurin poikien kanssa onnistuvat.

Reviirin laajentamisesta - tällä hetkellä Naakka haaveilee kauppareissusta yhdessä kaverin kanssa - siis niin ettei kukaan aikuinen ole mukana. Sen saamme varmaankin onnistumaan, mutta ihan lähikauppaan ei voi mennä, kun pitää ylittää tie ja ratikkakiskot. Aikuinen voi tosin mennä mukana ja jäädä odottamaan kaupan ulkopuolelle, yes!

Kotimaan matkakohteita - Suomussalmen hiljaista kansaa suosittelen kaikille viitostietä Kainuussa matkustaville. Olin epäileväinen Naakan suhteen, kun häntä pelottavat monenlaiset vähänkin kookkaammat hahmot.

No, kun pääsimme Hiljaisen kansan lähelle (minullekin kerta oli ensimmäinen), Naakka innostui - hän halusi kuvaan taideteoksen kanssa ja yhdessä pohdimme, millaisia ajatuksia meille tulee mieleen Hiljaista kansaa katsellessa.

Luulin, että minustakin lukematon joukko variksenpelättimäisiä hahmoja olisi jotenkin karmiva - näky oli kuitenkin pikemminkin rauhoittava - se voisi olla kuvaus minusta, meistä tai kenestä tahansa. Tuli mieleen historia, nykyisyys ja tulevaisuus ja sitten Hiljainen kansa, joka seisoo pellolla vuosikymmenestä toiseen. Suosittelen!

PS. Naakan kaveri onkin ensimmäinen hänen itsensä itsenäisesti meille kutsuma kaveri

PPS. Olen edelleen tekemisissä niiden kahven kaverin kanssa, joiden kanssa leikittiin ja riideltiinkin lapsena ;)

PPPS. Suomussalmen Hiljaisen kansan yhteydessä on lettukahvila, letut valmistuvat ulkokeittiössä!




torstai 9. heinäkuuta 2020

Mitä oli matkassa mukana - asuntoautoreissu 2020

Viime vuoteen verrattuna pakkasin varsin rennolla otteella - silti siihen hommaan kului yksi päivä. Suomen kesä on säiltään niin vaihteleva, että mukaan tarvitaan kaikenlaista uikkareista ohuisiin sormikkaisiin.

Asuntoauto on siinä mielessä helppo, että esimerkiksi ruuan voi kantaa suoraan kotoa auton jääkaappiin ja komeroon. Mukaan lähti samankaltaisia tuotteita kuin muutenkin, esimerkiksi omenoita, banaaneja, ruispaloja ja jugurttia.

Aikuisille yksi elintarvike on ylitse muiden - pikakahvi :D Jännite ei autossa oikein riitä kodinkoneille, joten kahvi on helpoin keittää kaasulevyllä (tai käytännössä se vesi). Kahvit voi keittää myös tien päällä, toki pysähdyksissä, tauolla ei tarvitse edes poistua autosta.

Ruokatavaroita täydensimme pitkin matkaa. Vettä ostimme viiden litran kanistereissa, kerran jouduin ostamaan pienemmän, niin hiilihapotettua se sitten oli, minkä huomasin vasta, kun saavuin autolle.

Vaatteet...hmm...molemmilla lapsilla oli auton tavaratilassa oma Prisma-kestokassi, johon oli pakattu heidän vaatteensa - alusvaatteet eri pussissa, jotta ne on helppo löytää. Lisäksi meillä oli yksi yhteinen kestokassi lasten ulkovaatteita, uikkareista sadetakkeihin.

Autosta pääsi sisäkautta valaistuun tavaratilaan, mikä oli kätevää pienissä tiloissa. Menin sinne joka aamu istuskelemaan ja heitin asuintilaan lapsille päivän vaatekerrat kenkineen. Ulkotakit olivat yhdessä kaapissa asuintiloissa.

Aikuisten kamppeet oli jaoteltu samalla tavalla kuin lastenkin, vaatteet isoon kassiin ja alusvaatteet pienempään. Järjestely toimi hyvin tälläkin matkalla.

Mitä muuta meillä oli mukana? Yhdessä pienehkössä repussa oli lapsille muun muassa kirjoja ja puuhakirjoja. Unilelut lapsilla oli mukana ja ilmeisesti ne myös lisääntyivät keskenään, sillä kotiin palatessa pehmoleluja oli enemmän kuin lähtiessä...

Ostin lapsille pieniä matkamuistoja muun muassa Valamon luostarista, mutta aika vähäisiksi jäivät ostoksemme tällä matkalla yhtä tarrakirjaa ja yhtä Legolehteä lukuun ottamatta. Kuvia otimme paljon, ja kaikenlaista ruokaa kävimme syömässä pitkin matkaa.

Minun etupenkin varusteisiini kuului vesimuki (ajoittain kahvi), puhelin latureineen sekä kirja, jota luin pysähdyksillä, jos ei tarvinnut nousta ylös penkistä. Tällaisella varustuksella Niskaset Suomen-viikkonsa ajan kiertelivät.

PS. Matkalta unohtuivat lasten Kela-kortit, joita olisi tällä kertaa tarvittukin.

PPS. Melkein täysin turhiksi osoittautuivat aurinkorasva, uikkarit ja saappaatkin (jälkimmäisiä ei kukaan jaksanut ottaa esille varastosta)

PPPS. Ruuanlaitto reissulla oli tälläkin kertaa aika nollassa, mikroaterioita lukuun ottamatta.






tiistai 7. heinäkuuta 2020

Kemijärvi, Kajaani ja sairastuminen matkalla

Olimme onneksi jo varsin pitkällä matkallamme (Kemijärvellä), kun Naakka alkoi iltapäivällä valittaa kurkkuaan. Yön aikana kurkkukipu paheni, ja annoin hänelle särkylääkettä, samoin aamulla.

Meillä ei onneksi ollut Kemijärvellä kovin paljon tavoitteita - katselimme vähän Taivaan tulet -sarjan kuvauspaikkoja autosta käsin sekä kävelimme vähän uimarannalla. Onpas Kemijärvellä hieno uimaranta...seurueemme toinen aikuinen kastoi siellä talviturkkinsakin.

Löysimme myös geokätkön, jota en meinannut saada hyppysiini ennen kuin näin ympäristössä sopivan apuvälineen. Suosittelen geokätköilyä lämpimästi osana matkailua - silloin kiertelemiseen liittyy myös aina jokin pieni tehtävä.


Kun lähdimme suuntaamaan Kemijärveltä kohti Kajaania (n. 400 kilometrin ajo), Naakalle nousi valitettavasti kuume. Voitte varmaankin arvata, että rva soitteli matkalla läpi kaikki mahdolliset koronainfot ja päivystyksen, johon Kajaanissa päädyimme.

Asiaa hankaloitti myös, että kemssa oli täynnä, likavesi myös, ja matkan aikana myös puhdas vesi loppui. Meidän oli pakko hoitaa ne Naakan lisäksi, ja alkoi tietenkin tulla ilta.

Huoltoasemalta, josssa kemiallinen wc saatiin tyhjennettyä, ei voinut lisätä puhdasta vettä, koska ihmiset käyttävät vesiletkua myös vessasäiliöiden putsaamiseen... puhdas vesi löytyi sitten Kajaanissa paikallisen Prisman pihalta, mutta letku ei riittänyt säiliöömme asti.

Seurueen toinen aikuinen kiiruhti kauppaan, joka sulkeutui - suostuivat myymään kastelukannun, jolla saimme lorotettua veden erittäin hitaasti tankkiimme. Kun säiliöt olivat tyhjinä ja täynnä, siirryimme sairaalan päivystykseen.

Naakka-raukka vietti koko huoltotoimenpiteiden ajan sängyssä puoliunessa ja kokonaan nukkuen. Oli surkeaa herätellä, mutta päivystykseen piti mennä. Pääsimme pandemia-odotushuoneeseen ihan kaksin, huoli koronaviruksesta oli tietenkin yhä päällä.

Pääsimme onneksi aika nopeasti tutkimuksiin. Naakalla oli 39,2 kuumetta ja nieleminen oli todella vaikeaa. Hoitaja jutteli tosi mukavasti Naakalle ja sai otettua kurkusta nielunäytteen.

Odottelimme tuloksia ja samalla hoitaja lateli meille matkailuvinkkejä Kajaanista - sitten selvisi, ettei lapsellani ole suinkaan koronavirusta vaan aivan tavallinen angina (se oli kyllä helpotus, vaikka angina ikävä tauti onkin).

Naakka sai lisää särkylääkettä ja antibioottireseptin - haimme antibiootit seuraavana aamuna. Naakka pääsi autoon nukkumaan, itse asiassa hän torkahteli jo vastaanoton tuolilla. Kiitimme kauniisti avusta ja siirryimme autoon yöunille.

Koska Naakka oli tartuttava kaksi ensimmäistä vuorokautta, hän vietti loppulomansa pääasiassa autossa, mutta kävi tutustumassa pariin ulkokohteeseen. Pidimme kaikki kovasti Kajaanin linnanraunioista ja tutustuimme hieman linnoituksen historiaan.

Minä etsin hieman kärttyisenä geokätköä jokaisesta kivenkolosta, mutta en onnistunut löytämään. Kajaani vaikutti kuitenkin kaikin puolin mukavalta kaupungilta, jossa emme olleetkaan aiemmin vierailleet.

PS. Naakka ei ollut moksiskaan ajan viettämisestä asuntoautossa - hän upposi heti Minecraftiin, kun vointi helpottui.

PPS. Mielestäni saamamme hoito päivystyksessä oli empaattista ja asiantuntevaa - pisteet Kajaanille!

PPPS. Naakka alkoi onneksi voida paremmin, paitsi että seuraavana yönä hän sitten puklasi lähes kaikki vuodevaatteemme pesukuntoon, onneksi oli matkan viimeinen päivä :D Puklaaminen voi liittyä itse anginaan tai siitä johtuvaan kurkkuärsytykseen. Kun ketjussa yökkääminen loppui, hän söi aivan normaalisti ja oli iloinen ja pirteä.


maanantai 6. heinäkuuta 2020

Road trip Suomi - juuri paluun jälkeisiä tunnelmia

Helou! Niskaset palasivat Suomi-roadtripiltä myöhään eilen illalla. Kiersimme viikon Suomea (olemme ajastamme edellä, aloitimmehan nyt suositun kotimaanmatkailumme jo viime vuonna ;)

Päivä on käynnistynyt hieman hitaasti, saavuimme eilen kotiin puolen yön kieppeillä, rva pääsi nukkumaan klo 02.00. Matka oli onnistunut, näimme taas valtavasti sellaista, jota emme ole ennen nähneet.

Pohjoisimmillaan kävimme Kemijärvellä, itäisimmät seudut olivat rajan pinnalla Kainuussa. Itse tykästyin varsinkin Kainuuhun, jossa en ole ennen käynyt.

Lapset kulkivat mukana jo tietyllä tavalla tottuneesti, vaikka onhan se melkoista härdelliä, kun kaksi pikkuapinaa pitää huoltaa poikkeusoloissa. Uusi kokemus saatiin myös matkalla sairastumisesta, mutta siitä kerron lisää myöhemmin.

Vielä hieman ennen Helsinkiä laskeskelin ajokilometrejämme - asuntoauto taittoi noin 2500 kilometrin matkan viikon aikana. Jos ei muuta, niin ainakin totesimme jälleen kerran, että Suomi on pitkä maa, jonka maisemat ovat näennäisesti lähinnä metsää...todellisuudessa pinnanmuodot ja näkymät vaihtelevat todella paljon.

Otin nyt kerrankin matkalla sellaisen linjan, että syön maltillisesti. Tämä onnistui suurimmaksi osaksi - muiden nauttiessa jälkiruokia otin yleensä vain kahvin. Suomussalmella söin kuitenkin letun hillolla Hiljaista kansaa katsellessani.

Kroppani ei tykännyt matkasta yhtään, mikä oli odotettavissa. Noidannuoli sentään parani matkan varrella. Tuleville matkoille pitäisi kyllä keksiä verryttelyä ja jumppaa, istuminen ja vähäinen liikkumatila eivät ole pidemmän päälle hyvä juttu, vaikka käveltyä tulikin.

Toisin kuin edellisellä matkalla, kerkesin geokätköillä siellä täällä. Koko matkan aikana löytyi yhteensä 8 geokätköä. Lapset ovat vielä niin pieniä, että haittaavat muun muassa tätäkin harrastusta ;) , muuten olisin rämpinyt kätköillä ties missä.

Koska lapset eivät vielä osaa vaatia, emme menneet yhteenkään puuha- tai huvipuistoon. Itse asiassa, emme juuri poikenneet edes leikkikentillä. Toki tämä konsepti saattaa vuosien mittaan muuttua, mutta en ainakaan itse haluaisi kokonaan luopua siitä, mitä tykkään matkoilla tehdä.

Perehdyimme todella monenlaisiin kohteisiin ja varsinkin itärajan pinnassa kohtasimme paljon Suomen sotahistoriaa. Tämä oli mielenkiintoista oikeastaan meille kaikille, pieni historian kertaus ei siis näyttänyt olevan kenellekään pahasta.

PS. Kirjoitan seuraavissa postauksissa lisää matkasta jollakin tavalla, jota en ole vielä päättänyt.

PPS. Matkalla tuli taas fiilis, että olisi kivaa asua jonkn aikaa pohjoisessa.

PPPS. Asuntoautoilu lasten kanssa on positiivisella tavalla hankalaa, ja ajatukset todellakin irtoavat normaaliarjesta.




Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...