keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Temppuilevat mahat

Tämä viikko on ollut melko rauhallinen. Olen parannellut kylkeäni, joka vihoittelee ja päästelee ikäviä rusahduksia edelleen. Nyt hengittäminen ei sentään enää satu. Huomenna aamulla menen kyllä vesijumppaan ja jätän sitten vaikka oikeanpuoliset käsiliikkeet tekemättä.

Eilen kävin hankkimassa tukivyön. Maha on tuntunut kävellessä ikävältä jo pidempään, mutta kun sen kannatteleminen alkoi viimein tuntua niskassakin, sain itseni liikkeelle. Nyt kulku on kevyempää ja minä 85 euroa köyhempi.

Orton-viikko on jo melkein ovella. Kyllä se taas jännittää, ja pitäisi nyt osata psyykata itseään, jotta ei vaatisi siellä itseltään liikaa. Kuntoutukset ovat raskaita, ja tällä kropalla (8 nopeassa ajassa tullutta lisäkiloa keskivartalossa) vielä vähän raskaampia. Aion siis jättää suosiolla väliin aktiviteetteja, jotka ovat liian raskaita.

En ole ollut Ortoniin yhteydessä tässä välillä, kun sieltä suunnalta vakuuttivat, että muutosehdotukseni otetaan huomioon nyt 3. jaksolla. Nyt ei ole muutenkaan varaa verenpainetta kohotella - otan sitten vaikka suoraan yhteyttä Kelaan, jos homma ei vielä ensi viikollakaan toimi.

Nasu-pieni on kärsinyt viime päivinä temppuilevasta mahasta. Epäilemme, että ripulintapainen (ei niin kovin paha) johtuu liian pitkäksi kasvaneesta alahampaasta, jonka lyhensin kynsisaksilla pari päivää sitten. Nyt odottelemme, josko heinä ja pelletit menisivät taas paremmin, kun niillä se mahakin pysyy kunnossa.


Nasun kannalta ikävää on, että nyt pärähti pariksi päiväksi pähkinäkielto. Nasu saa herkkuruokaansa pähkinöitä aina iltaisin, kun sillä on taipumus laihtua ajoittain. Nyt pitää keskittyä enemmän pelletteihin. Siksipäs häkistä kuuluikin aamuyöstä hyvin tunnistettavaa kiljuntaa: "Josko nyt pidettäisiin se pähkinähetki, kun se jäi illalla väliin..."

Ai niin, iloista odotusta kuuluu tuttavapiiriinkin: yhdelle suunnalle odotetaan pientä, pörröistä ja valkoista koiranpentua. Vähän myöhemmin on toisaalle tuleva pentu on pieni, pörröinen ja musta. Onnea odotuksen loppusuoralle ja uusille koiraperheille <3 Rva kiiruhtaa sitten katsomaan kumpaakin ihanuutta,  jos vain sopii! 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Odotettuja kyläilijöitä

Viime aikojen negatiivissävytteisistä kirjoituksistani huolimatta vakuutan, että viime aikoina on tapahtunut positiivisiakin asioita. Tällä viikolla olen saanut luokseni odotettuja vierailijoita vähän kauempaa. Asuntommekin on kummallisen (ja ihanan) siisti - sitä se kyläilijöiden vastaanottaminen teettää.

Tiistaina sain vieraikseni lapsuudenystäväni ja hänen 9-vuotiaan tyttärensä. Aika kului pulistessa, ja minäkin kerkesin vähän kaupungille, kun menin heitä vastaan. Meissä isommissa tytöissähän vuosien vieriminen ei näy (heh, kuinka se nyt meissä näkyisi...) , mutta välillä ihmettelen, missä välissä tästä yhdestä pienestä tytöstä on tullut iso ja fiksu koululainen, ja vielä aivan uskomattoman hyvä tyyppi! Oli ilo saada myös hänet meille kyläilemään.

Perjantaina luokseni pyrähtivät kaksi ystävääni ja eräs 2-vuotias nuorimies. Hyvä että ystäviä tuli kaksi, niin pystyin välillä lepuuttamaan ääntäni ja kylkeä myös.

Kuulumiset sinkoilivat puolin ja toisin, keskiviikkona saapunut äitiyspakkaus tuli katsottua läpi, ja nähtyä sekin ilmestys, kun parivuotias päihittää aikuiset iPadin käytössä! Lisäksi selvisi, että meidän jääkaapin ja väliseinän välissä on rako, jonne karjalanpiirakka sopivasti mahtuu. Nuorimies suostui myös ystävällisesti "koeajamaan" meidän vauvalle tulevan lelun. Hyvin näytti toimivan:


Nämä pienet jalat eivät kovin kauan paikallaan viihtyneet. Niillä piti muun muassa kipittää työntämään karjalanpiirakka rakoon, joka meillä on jääkaapin ja väliseinän välissä (kyllä nauratti - en ollut edes tiedostanut koko raon olemassaoloa).



Loppuun laitankin kuvan, jota en kyllä luvannut blogiini laittaa. Tästä blogista kun ei pitänyt tulla sellainen blogi. Kun elämällä kuitenkin on tapana koostua monista osasista,  niin olkoon menneeksi!


Kiitos, kyläilijät! Teidän näkemisenne olivat viikon kohokohtia!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Kiusoittelevan kyljen kesytystä

Edessä onkin sitten rauhallinen viikonloppu. Eilen kylki äityi niin pahaksi, että kaikki kävelyä, kyljen kääntämistä ja kumartumista myöten muuttui melko mahdottomaksi. Ajattelin, että asia kannattaa kuitenkin käydä tsekkauttamassa lääkärillä.

Aamulla soitin terveysasemalle ja sieltä pyydettiin tulemaan päivystykseen. Päivystyksessä hoitaja ilmoitti, ettei kysymyksessä voi olla ainakaan murtuma, koska se ei ole yleistä. Minulla ei kuulemma myöskään ole mitään murtumille altistavaa sairautta tms.

 Sain myös kuulla, että en pääse tämän takia lääkärille (tai jos välttämättä haluan lääkärille, minun tulee suunnata sairaalan iltapäivystykseen).

Kova kipu sai minut tekemään radikaalin ratkaisun - suuntasin yksityislääkärille. Hän katsoi nielun ja korvat sekä kuunteli keuhkot, koska halusi sulkea pois keuhkoputkentulehduksen yms. mahdollisuuden.
Sen jälkeen hän tunnusteli kylkiluuni ja totesi niiden olevan onneksi stabiilit. Mahdollisen hiusmurtumakohdan hän paikansi kyljen sivulle, sinne missä luut kiinnittyvät rustoon.

Hiusmurtuma näkyisi röntgenissä, jota minulle ei raskauden takia voi tehdä. Hän siis antoi ohjeet sekä pienen murtuman että lihasrevähdyksen hoitoon. Minun täytyy nyt

- ottaa viikonloppu ja alkuviikko hyvin rauhallisesti
- syödä tulehduskipulääkkeitä tietyin väliajoin (sellaisia, jotka hillitsevät yskää)
- ottaa uudelleen yhteyttä lääkäriin ensi viikolla, mikäli vaiva ei helpotu.

Vaikka sille mahdolliselle hiusmurtumalle ei voi tehdä juuri mitään (esim. kipsata), teki tämä yksityislääkäri mielestäni paljon. Hän selvitti minulle perinpohjin, miten tällainen murtuma/revähtymä yskimisen seurauksena muodostuu. Sitten hän neuvoi lääkityksen ja ohjeet, joiden mukaan nyt toimin.

Lisäksi selvisi, että minulla on eräs kylkiluiden kestävyyteen vaikuttava tila, nimittäin raskaus.

Kaikkeen tähän yksityislääkäri käytti hieman yli kymmenen minuuttia. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä jonottamaan sinne päivystykseen nöyryyttämään itseäni toistamiseen. Tuli väkisinkin mieleen, että ehkä julkisella puolella vain ei ole lääkäreitä, jotka pystyisivät tähän kaikkeen noin lyhyessä ajassa. Siksi resurssit eivät riitä potilaiden vastaanottamiseen.

Nyt toimin saamieni ohjeiden mukaan. Iso toiveeni olisi, että tilanne helpottaisi ensi viikon aikana. Silloin Ortonin 3. kuntoutusjakso alkaa, ja haluaisin kyllä saada siitä kaiken mahdollisen irti.


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Toipuminen ja ystävällisyys

Täällä toivutaan flunssasta vieläkin. Viikko sitten satutettu kylki on edelleen samperin kipeä - varmaan paranisi, jos lopettaisin yskimisen (vähän hankalaa tässä tilanteessa). Muutenkin tämä niistäminen saisi jo loppua.

Maanantaina minulla oli aika omalle fyssarilleni. Olin silloin vielä heikommassa kunnossa. Matka oli aika raskas, kun piti kyljen takia hengittää niin pinnallisesti. Fyssari päivitti omaa muistiaan, ja käytiin läpi suunnilleen samat asiat kuin edelliselläkin kerralla. Yhden lisäliikkeen sain, ja sitä pääsen kokeilemaan varmaankin jo tänään.

Kun viimein pääsin takaisin kotiovelle, meidän hissi oli tietysti remontissa! Jossakin vaiheessa portaiden nousua flunssani alkoi kuulostaa lähinnä  keuhkoahtaumalta. Onneksi hissi toimii nyt, ja sisustuskin on päivitetty nykyaikaiseksi (mitä hyötyä siitä sitten onkaan).

Pari päivää sitten koimme pienen takaiskun. Tilanne alkoi yllättävällä ja positiivisella tiedolla. Meille oltiin tarjoamassa kaupungin vuokra-asuntoa! Kaikki vaikutti hyvältä. Kun kävimme taloyhtiön nurkilla "nuuskimassa", selvisi eräs ikävä asia.

Tuleva asuntomme olisi n. kuuden metrin päässä vilkasliikenteisestä tiestä, jota käyttää mm. rahtialueelle matkaava rekkaliikenne vuorokauden ympäri! Kaikki asunnon ikkunat ja parveke  (kerros 2) ovat sinne tielle päin, joten tuulettaminen olisi käytännössä mahdotonta.

Harmitti, kun selvisi, että olemme tarveharkinnassa jonon kärjessä, mutta meille tarjottiin korttelin surkeinta asuntoa. Asunto sisäpihan puolelta olisi ollut ok, mutta ihan tuon saasteen ja melun takia sanomme meille tarjotulle asunnolle ei. Jos nyt tipumme johon häntäpäähän, säästämme ainakin vauvan keuhkoja ja omiamme tietysti myös.

Huomenna menen sokerirasitustestiin ja perjantaina Ortonin fyssarille. Onneksi viikonloppuna ei sentään tarvitse juosta vastaanotoilla! Tämän illan ohjelma onkin sitten paasto, johon en suhtaudu suurella innolla, mutta eihän se kenellekään kivaa ole.

Nyt pitää lähteä kaupungille hoitamaan muutama asia. Tällä ankkakävelyllä aikaa kuluu varmasti ihan kiitettävästi. Surkeudentunnolle ei kuitenkaan ole sijaa, sillä tämän viikon meditaatioharjoitusten aiheena on ystävällisyys ihan omaa itseä kohtaan.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Pikkuhiljaa elävien kirjohin

Niskasilla aletaan pikkuhiljaa toipua. Harvinaisen sitkeä tauti on ollut, minullakin oli viisi päivää kuumetta.    Keskiviikkona satutin kakoessa vielä kylkeni (todennäköisesti kylkivälilihaksen), jonka jälkeen yskiminen olikin sitten ihan kamalaa.

Toipumisvaihe jatkuu, onneksi tänään voi jo vähän tehdäkin jotakin. Eilen kävin kävelemässä superhiljaa korttelin ympäri. Raitis ilma teki hyvää, mutta keuhkot muistuttivat nopeasti itsestään. Ei ollut vaikeaa tunnistaa omia rajojaan!

Ensi viikolla minulla onkin fyssari sekä julkisella että yksityisellä puolella. Molemmissa aletaan ehkä jo päästä asiaan, toivottavasti tieto heidän välillään on kulkenut käyntien välillä. Ortonin fyssarilla käyn hakemassa lisäohjeita ja liikuttelemassa yläselkääni.

Torstaina minulla on labrassa (onneksi melkein naapurissa) sokerirasitustesti. Varasin ajan jo tälle viikolle, mutta eihän siitä niin kipeänä mitään tullut.

Jouduin soittamaan labraan ja kysymään, onko heillä makuupaikkaa, kun kahden tunnin istuminen odotustilasssa ei minulta luonnistu. Että tällainen huomio ottaa egoni päälle! En nauti yhtään tästä erikoistapauksena olosta, mutta pakkohan se vain on. Makuupaikka kuulemma järjestyy - täytyy kuitenkin varmistaa vielä ennen koetta.

Alkupäivät kipeänä menivät maatessa ja kärsiessä, mutta vähän myöhemmin katselin dvd:ltä Team Ahman ensimmäisen tuotantokauden. Sitten olen lukenut uudestaan Millenium-trilogiaa. Aivoni kykenevät kipeänä näemmä ottamaan vastaan ainoastaan jo aiemmin nähtyjä/luettuja juttuja. Onneksi edellisistä kerroista oli sentään muutama vuosi aikaa.

Ai niin, soitin yhtenä päivänä Ortoniin ja sain siirrettyä viimeisen kuntoutusjaksoni elokuun puoliväliin! Tämä on kyllä suuri helpotus, kun huhtikuun puolivälissä on tärkeä keskittyä jo ihan muuhun. Mikäli tuo elokuu tulee meidän perheelle liian aikaisin, voisi Kela ehkä suostua neuvotteluun maksusitoumuksen pidentämisestä 1 - 2 kuukaudella. Täytyy kysyä.

Eilen muuten tekaisin kattilallisen tomaatti-linssikeittoa. Älyttömän helppoa, piti vain heittää tomaattimurska, sipulit ja linssit veden ja mausteiden kera kattilaan ja antaa kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Ei aavistustakaan, miltä maistui, mutta koostumus oli tosi hyvä. Puoliso kyllä tarkisti maun ja totesi sen hyväksi.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Flunssan kourissa

Viime päivät ovatkin sitten menneet flunssassa kotona. Koska minä sairastuin vasta miltei viikon puolisoni jälkeen, on tämä tarkoittanut meille kahden viikon perumisia sovituista menoista. Tämä on oikeastaan ihan hyvä. Olemme kerrankin saaneet viettää paljon aikaa kaksistaan - vaikka sitten sairaana!

Pari päivää sitten moni varmasti huomasi uutisen, jossa kerrottiin, että taiteilija Riiko Sakkinen piilotti 1000 euroa kirjojen väliin Rikhardinkadun kirjastoon täällä Helsingissä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021116664908_uu.shtml

Totta tai ei, minäkin löysin jotakin lainaamani kirjan välistä kolmisen vuotta sitten - tuosta samasta kirjastosta. Kyseessä oli tällainen taideteos:


Teoksen takana luki näin:


Minä pidin tästä yllätyksestä oikein paljon, ja päädyin pitämään sen. Olen oikein otettu, että tämä autotalligraafikko muisti juuri minua ja lahjoitti minulle taideteoksensa. Kun yhteystietoja ei ollut, niin en ole päässyt häntä kiittämään, minkä oikeasti haluaisin tehdä.

Neuvolalääkäri oli tehokas ja asiallinen. Saimme vastaukset osaan kysymyksistä. Lääkityskysymyksen hän siirsi suoraan erikoislääkärille (ääh, olisi voinut soittaa hänelle, nyt täytyy itse tilata aika ja sen sellaista...)

Kuntoutuksiin liittyen en tule saamaan ketään arvioimaan kuntoani, mikä oli vähän pettymys. No, päätin eilisen aikana, etten sitten osallistu huhtikuun kuntoutukseen. Jos kuntoutuksen voi siirtää esim. alkusyksyyn, niin hyvä sitten niin.

Sitten sain lähetteen äiti- tai pelkopolille (vai mikä se nyt olikaan). Siellä otetaan esille yhdistelmä "niskavamma + synnytys". Ihan hyvä, jos joku muu miettii asioita puolestani/kanssani.

Lääkärin jälkeen palasin voipuneena kotiin kuumeessa ja tukkoisena. Eilinen meni sitten siinä ja tämä päivä samaten. Ei ole voimia juuri mihinkään, mutta ei tarvitsekaan olla. Rva jatkaa päivää seuraavanlaisissa merkeissä:


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

...ja sen voi näköjään selättää!

Toivottomat mielentilat näyttävät olevan rva:lle ominaisia, samoin niiden nopea väistyminen uusien pohdintojen tieltä. Hieronta päivällä, juttuseura, sauna sekä ne viime päivinä laiminlyödyt niska- ja meditaatioharjoitukset tehosivat, eikä se huominen lääkärikäynti enää vaikuta niin suhteettoman suurelta ja kamalalta asialta.

Nyt näyttää tosin siltä, että se flunssa taitaa viimein iskeä. Eihän se mikään katastrofi ole, paitsi vesijumpan osalta. Jos flunssa iskee nyt, niin tuskinpa ehdin parantua torstaihin mennessä. Silloin jäisi jo kolmas peräkkäinen kerta välistä.

Meditaatioharjoitukset ovat tuoneet esille kaikenlaisia tunnetiloja. Eräässä harjoituksessa seistään ja tehdään aivan pieniä venytyksiä suorastaan liioitellut hitaasti. Ongelmani ei näissä harjoituksissa ole niinkään venyvyys, kun olen monesta kohtaa yliliikkuva.

Ortonin lapaharjoitukset ovat vapauttaneet yläselän lihaksia jonkin verran, ja nyt olen onnistunut suoristamaan hieman ryhtiäni (yläselkäni asento on "karannut" liikaa vasemmalle, ilmeisesti tuon toimimattoman  niskan oikean puolen takia).

Kun ryhti on korjaantunut hieman, ei seistessä huimaa enää ihan niin paljon.

Harjoituksissa ohjeet tulevat CD:ltä. Niiden aikana huomaan toistuvasti kiirehtiväni. Koen varmaankin saman kuin oikeassa elämässä: jos en suorita asioita tarpeeksi tehokkaasti, olen surkimus. Harjoitukset ovat siis suurelta osin yksinkertaistamista ja hidastamista.

Eilen otin puolisoni kanssa puheeksi meidän akvaarion. Se on hieman yli kymmenen vuotta vanha eli siinä iässä, jossa akvaario kannattaisi vaihtaa tai silikonisaumat uusia. Me olemme olleet hiljalleen etsimässä uutta asuntoa, mutta sopivaa ei ole osunut kohdalle.

Akvaarion vaihto sujuisi luontevasti muuton yhteydessä. Seuraavan mallin tulisi olla sellainen, jossa on alakaapit, jonne johdot ja tekniikan voi piilottaa. Se olisi turvallinen ratkaisu perheenlisäyksenkin kannalta.

Nyt olemme järjestelleet johdot siten, että marsut eivät pääse niihin käsiksi. Tämän teimme sen jälkeen, kun Nasu villeinä nuoruusvuosinaan puri valaisimen johtoon reiän (100 euroa maksavan valaisimen, joka oli hankittu viikkoa aikaisemmin).

Akvaarion kanssa olen touhunnut ja nauttinut siitä kuten ennenkin. Taisin joskus kertoa ärsyttävästä pikkulimaska-kasvista, josta yritän päästä eroon. Kolmen viikon valojen sammutus ja pikkutarkka siivilöinti auttoivat. Sitä ennen akvaarion pinta näytti tältä, eikä valoa pohjakasveille juuri riittänyt:


Kuvassa näkyvät, hieman isommat pintakasvit sen sijaan säästin. Ne olivat pimeyden aikana evakossa syvällä lautasella keittiönpöydän päällä. Nyt pohjakasvit rehottavat jälleen - tosin kasvivaloputket tehostaisivat kasvua entisestään.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Stressi iskee

Flunssa teki tuloaan monta päivää, mutta ei se sitten minuun iskenyt (olen viettänyt flunssaisen kanssa nyt kuusi päivää, joten ainakaan sitä flunssaa en varmaankaan saa.) Toivon mukaan puolisonkaan kuume ei enää tänään nouse, kun kuumepäiviä on ollut nyt neljä.

Muuten täytyy sanoa, että minua hermostuttaa aikalailla. Syy hermostuneeseen oloon on maanantainen neuvolalääkäri. Siellä pitäisi selvittää niin monta tärkeää asiaa.

1. lääkkeiden käytön lopettaminen. Minulla on varsin kevyt lääkitys joka on ollut vaaraton tähän asti, mutta en nyt tiedä yhtään, mihin suuntaan lääkäri kallistuu. Voiko asiasta keskustella? Jos hän päätyy, että pitää lopettaa, onko hän paras asiantuntija siihen? Sanooko hän vain että "lopeta" vai saako siihen jotakin ohjeita.

2. kuntoutusjaksot. Minun seuraava kuntoutusjaksoni on helmikuun ensimmäisellä ja sitä seuraava huhtikuun toisella viikolla. Haluaisin, että joku asiantuntija arvioisi puolestani, voinko osallistua kuntoutuksiin. Ne ovat hyvin raskaita, joten mielestäni pitäisi arvioida. Kauhuskenaarioni on, että lääkäri sanoo että "osallistu oman vointisi mukaan." Ihan näin isoa asiaa en haluaisi itse arvioida eikä minun kuuluisikaan.

3. Synnytys. Siinäkin suhteessa haluaisin, että joku arvioisi puolestani, mitä asioita synnytyksessä kannattaa tähän sairauteeni liittyen ottaa huomioon. Mikä olisi paras synnytystapa? Haluaisin että synnytyssairaalalla olisi edes ennakkotiedot tilanteestani. Meillä on vielä sellainen tilanne, että synnytyssairaalamme on remontissa juuri synnytykseni aikoihin, ja meille on tähän asti puhuttu siihen malliin, että saisimme tietää sairaalamme vasta, kun soitamme supistusten tihentyessä sinne "palvelunumeroon" ja kysymme, koska saa lähteä liikkeelle.

...ja kuinka paljon aikaa tähän lääkäriaikaan onkaan varattu: 20 minuuttia! Siihen sisältyvät vielä toki ne normaalit tutkimukset ja selvitykset, joita tällä keskiraskauden lääkärikäynnillä tehdään. Saattaapa olla, että menee yliajalle tai sitten asioita ei tule selvitettyä.

Näinä hetkinä toivon todella, että olisin perusterve henkilö, joka kävisi näillä rutiinikäynneillä sen suuremmitta ongelmitta!

Kohta pääsen sentään hierojalle. Nyt edellisestä käynnistä on kulunut jo yli 3 viikkoa, ja se kyllä tuntuu! Eilen jätin niskaliikkeet suosiolla väliin. Kuulostelen tänään, miltä niska tuntuu hieronnan jälkeen ja katson, jos voisi jatkaa vaikka tästä illasta lähtien.

En ole vieläkään katsonut sitä vakuutuslääkärijuttua Areenalta.

...päivittäisistä meditaatioharjoituksista puhumattakaan.



tiistai 5. helmikuuta 2013

Viikonloppureissulta sairastupaan

Tämä on niin tätä. Ensimmäisenä puoliso aloitti pärskimisen, nyt on kunnon flunssa päällä. Nyt minun kurkussani on alkanut tuntua kummalliselta. Katsotaan, millaiseksi tilanne yön aikana muuttuu. Hyvin todennäköistä on, että seuraavat päivät kuluvat leväten.

Jouduin perumaan yksityisesti varaamani fysioterapeuttiajan Ortonissa, mikä oli kyllä harmin paikka. Tällä fysioterapeutilla on niin paljon tietoa whiplashin kuntouttamisesta, että päädyin varaamaan ajan. Onneksi sain seuraavan ajan kahden viikon päähän.

Viikonloppuna tempaisimme ja lähdimme käymään kylässä maaseudulla. Varsinaiselta tempaisulta se tuntuikin, minua on väsyttänyt viime aikoina niin uskomattoman paljon.

Lauantaina kävin turisemassa ystäväni luona - voi, kun asuisimme hieman lähempänä toisiamme. Mukaan matkalta lähti paljon vauvantarvikkeita - iso kiitos! On kyllä edelleen aika absurdi ajatus, että niille oikeasti tulee käyttöä kesän kynnyksellä.

Sunnuntaina teimme hauskan kokeilun - tallustelimme pienen matkaa lumikengillä! Laji tuntui sopivan jopa minun niskalleni - kengät uppoavat hankeen vähän, joten alusta ikäänkuin joustaa jalan alla. Nautin kivuttomasta ulkoiluhetkestä ja talvipäivän auringosta. Saa nähdä, tuleeko lumikenkäilyä kokeiltua uudelleen vielä tänä talvena!


Niin paljon helmikuun alun auringolla oli jo voimaa, että räystäästä tippui jonkin verran vettä. Ihana, pieni merkki keväästä!


Maanantaina unohdin katsoa A-studion, jonka eräänä aiheena oli, pitäisikö vakuutuslääkärien nimet julkistaa. Pitääpä katsoa areenasta, kun ennättää. Katsomattakin olen kyllä tullut siihen tulokseen, että ainakin hylkäysten perusteiden pitäisi olla paljon paremmat kuin muutama rivi, joka ei perustu oikein mihinkään.

Minusta asianomistajilla tulisi olla oikeus sellaisiin perusteisiin, jotka ovat ensinnäkin ymmärrettävissä ja toiseksi sellaisia, että niistä näkisi, millä tavalla johtopäätöksiin on tultu.

Esim., jos minulla on Kelan kuntoutusosastolta päätös, jossa kerrotaan minun sairastavan niskan retkahdusvamman jälkitilaa huimauksen, kipujen jne. kera, niin miten sairauteni voi huveta Kelan sairausvakuutuspuolella niskan ja hartioiden kiputilaksi ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan papereissa edelleen pahoinvoinniksi.

Asiasta vielä viidenteen...olen onnistunut viime aikoina hieman korjaamaan yläselkäni virheasentoa, mikä taas on lievittänyt oikean lavan kipuja jonkin verran. Katsotaan, josko edes tuo yläselkä alkaisi viimein vähän taipua. Ainakin Ortonin "asiantuntijafyssari" oli toiveikas yläselkäni suhteen.Sekin olisi jo jotain!

Täytynee tästä lähteä nauttimaan teetä hunajalla!


perjantai 1. helmikuuta 2013

Vertaistukea

Olipas varsinainen stressiviikko - onneksi viikonloppuna on luvassa rauhoittumista! Maanantaina tapasin "omaa" fyssaria ja sain sovittua kuntoutukseni jatkosta. Tapaaminen sujui onneksi ihan hyvin - sitä ennen sain paniikkikohtauksen bussissa (meinasin oikeasti hypätä ulos ja juosta takaisin kotiin). Näin koville nämä asioiden selvittämiset voivat ottaa.

Keskiviikkona oli vuorossa neuvola. Sitäkin stressasin, mutta sekin meni ihan hyvin. Kyselin, olisiko heillä esitteitä tai mitään tietoa aiheesta "liikuntavammainen vanhempi". Ei ollut. Arvasinkin jo, mutta päätin kumminkin kysyä. Hän lupasi vielä selvittää.

Torstaina vesijumppa jäi välistä, kun neuvolassa käteeni tuikattiin influenssapiikki. Tulin siitä vähän kipeäksi, ja kun hierontaankaan en päässyt, niin jätin uimisen välistä. Stressasin sitten sitä, että jos jätän yhdenkin kerran välistä, alanko pelätä niskani puolesta ja harrastus jää pois. No en varmaan, pystyin tänään järkeilemään.

Sitten tiistaihin...


Tiistaina sain kunnian tavata pitkästä aikaa vertaistukea. Tämä "tukihenkilö" oli omalla kuntoutusviikollaan Ortonissa ja ehti kuin ehtikin luokseni kyläilemään. Aika kului hyvin samankaltaisia ajatuksia vaihtaessa.

On huojentava tunne, kun joku ymmärtää oikeasti, millaista näiden kipujen, tasapaino-ongelmien, muuttuneen elämäntilanteen ja lääkäri- kuntoutus- ja tukisotkujen kanssa eläminen on. Ei ole toki kivaa seurata, miten joku muukaan ei pärjää istuma-asennossa pitkään, mutta ainakin se joku ymmärtää, millaista minullakin on.


Siitä saakka kun blogini perustin (ja vähän aiemminkin), on vertaistukea löytynyt. He asuvat eri puolilla Suomea. Erään kanssa tapasin koirapuistossa. Kahden minuutin seisoskelun jälkeen kummankin oli pakko ottaa aidasta tukea.

Erään kanssa kirjoittelen sähköpostia. En ole koskaan tavannut häntä, mutta hän tuntuu tutulta, kun niin monet kokemukset ovat yhteisiä.

Eräs kirjoittaa blogia, jossa käyn vierailulla melkein päivittäin. Hänen blogistaan olen saanut paljon kullanarvoista tietoa sekä lukenut suurella myötätunnolla otteita elämästä vammautuneena.

Sitten on vielä niskafoorumi, jota käyn lukemassa säännöllisesti. Kirjoittelen sinne vähän epäsäännöllisemmin. Suurimman osan tarvitsemiani tietoja kuten vinkkejä sopivista lääkäreistä ja kuntoutuksista, olen saanut juuri tuon foorumin kautta, en niinkään lääkärien vastaanotoilta tai keskusteluista viranomaisten kanssa.


Mitäpä tähän loppuun voisi sanoa, kuin että kiitoksia joka suunnalle! Jokainen päivä on uusi alku, ja periksi ei anneta!

Nyt rva siirtyy viikonlopun viettoon!

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...