lauantai 28. maaliskuuta 2020

Bongaa nalle ja sen sellaista

Touhi, elokuussa 4 vuotta, on varsin hauska pieni poika. Hän elää keskellä leikki-ikää. Olen huomannut, että hän leikkii paljon enemmän mielikuvitusleikkejä kuin Naakka on leikkinyt.

Mielikuvitusleikeissä seikkailevat varsinkin rosvot ja poliisit. Touhilla on legopoliisiasema, jonka joulupukki toi hänelle viime jouluna. Sitä oli kiire päästä kokoamaan. Se ja aiemmin saatu legopaloasema ovat olleet Touhin suosikit.

Kerran Touhia kiukutti illalla. Ongelmana oli, kuten yleensä, iltatoimet. Menin Touhin leikkien luokse taskulampun kanssa. Kerroin, että vaikka hän menee iltapuuhiin, paloasemalla valvotaan. Asetin taskulampun paloaseman taakse, jolloin näytti kuin paloasemalla olisi ollut valot.

Tämän jälkeen valo on ilmestynyt joko poliisi- tai paloasemalle monena iltana viikossa.


Kävelin tänään pitkästä aikaa puutarhapalstalleni. Edellisestä käynnistä on pari viikkoa, ja sitä ennen en käynyt tsekkaamassa palstaa moneen kuukauteen.

Syksyllä, marraskuussa, istutin noin 30 kukkasipulia ympäri palstaa. Krookuksia ja narsisseja lähinnä, jotta keväällä olisi paljon kukkia. Kevät tulikin yllättävän aikaisin tänä vuonna. En oikein osaa laskelmoida, koska kevätkukkani mahdollisesti kukkisivat.

Perillä huomasin, että palstallani näkyy varsin monta vihreätä alkua - muistaakseni niissä kohdissa, joihin tungin kukkasipuleita loppuvuodesta. Yhtän kukkaa ei sen sijaan ollut vielä näkyvissä, mikä on minulle ok maaliskuussa.

Hetken pyöriskeltyäni huomasin, että minun palstallanihan on itse asiassa kukkiva kukka. Surkeana lajitunnistajana viestitin äidilleni, joka tunnisti kasvin heti lumikelloksi.

Sain palstan viime vuonna huhtikuussa, joten en edes tiennyt, että palstallani on lumikello. Se oli varmaankin ehtinyt kukkia jo siihen mennessä, kun sain palstan. On todella mielenkiintoista, että toisena vuonnakin maasta nousee kaikenlaisia yllätyksiä.



Koska olemme eristyksessä (siis sellaisessa, jonka Suomen valtio tällä hetkellä määrää), on elämämme ollut joiltain osin erilaista kuin yleensä.

Olemme toki kuunnelleet uutisia ja valtaosa niistä kuulostaa absurdeilta - en arvostele uutisten laatua, vaan peilaan tilannetta normaaliin. Jos minulta olisi vuoden alussa kysytty, millaisia uutisotsikoita arvelen keväälle, en olisi todellakaan arvellut, että Uusimaa eristetään muusta Suomesta maaliskuussa.

En myöskään olisi arvannut, että lapsemme eivät saa nähdä kavereitaan tai että siirryn itse etätyöhön ammatista, jota ei ole varmaankaan koskaan aiemmin toteutettu etätyönä. Muutos on tapahtunut alle kahdessa viikossa, ja siinä on varmasti sulattelemista pitkäksi aikaa.

Me Niskaset olemme päättäneet ottaa tilanteessa päivän kerrallaan. Esimerkiksi tänään päätin siirtää Naakan Nalle Puhin ikkunaan, koska nyt täytyy ulkoillessa bongata mahdollisimman paljon nalleja :)


PS. Luen Touhille 2-3 satua joka ilta - mikä vain käy.

PPS. En tohtinut ottaa palstalla kuvaa sinne viemistäni tiiliskivistä. Maalatuista betonitiilistä oli lähtenyt talven aikana maali, ja yksi punatiiliskivi oli mennyt talven aikana pieniksi palasiksi - se tietää siivoushommia.

PPPS. Emme ole vielä olleet varsinaisella nallekävelyllä, mutta nyt alkaa tuntua, että sellaiselle tässä on melko pian mentävä.

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Yleisöakvaarioista ja partamonneista

Meillä oli kieltämättä hyvin sisäpainotteinen talvi. Ketään ei innostanut ulkoilla iltaisin pimeydessä ja vesisateessa. Kevät toi sentään valon...ja sää on pysynyt melko hyvänä.

Sitten se kevät (tai turistit) toivat koronaviruksen. Talvella viihdytimme itseämme vähän siellä täällä. Museoissa, näyttelyissä, uimahallissa ja sisäleikkipuistoissa. Oli monta mukavaa hetkeä, ja näimme paljon uusia asioita.

Mieleen ovat jääneet erityisesti Sekä Särkänniemen- että Sealife-akvaario. Molemmat ovat mielestäni hyvin hoidettuja ja asiantuntevia paikkoja. Vedenalaiset maisemat ovat kiehtoneet minua lapsesta saakka, ja koska sukellus taas ei kiehdo, ovat akvaariot tärkeitä paikkoja.

Omaan tankkiin mahtuu varsin suppeasti eri kalalajeja, koska niillä on erilaiset elinympäristöt, joita yhdessä akvaariossa ei voi toteuttaa. Olen monta kertaa ajatellut, että jos tankkeja olisi kaksi, saisi toiseen pehmeän veden kaloja. Omassa akvaariossani on tällä hetkellä keskikova vesi miljoonakalojen ja platyjen takia.

Toinen laji, jota on akvaariostani löytynyt kautta aikojen, on partamonni. Useat mieltävät lajin tylsäksi luultavasti sen yleisyyden vuoksi. Se lisääntyy innokkaasti (paitsi meillä), eikä poikasia sitten halua kukaan.

Meillä on akvaariossamme on kaksi partamonnia, heillä ei ole nimiä. Toinen on naaras ja toinen on uros. Partikset ovat reviirikaloja, ja meillä toinen on vallannut akvaarion vasemman, toinen oikean puolen.

Kun kaloille tiputetaan ruokaa, sietävät partamonnit toisiaan, koska ruoka putoaa yhdelle alueelle. Ne tökkivät toisiaan hieman, vaikka eivät tunnu häiriintyvät muista kaloista. Ruuan jälkeen molemmat erakot siirtyvät takaisin omille alueilleen (ehkä poikasia ei tästä syystä tule)

Hankin taannoin akvaarioomme pääkallokoristeen. Se kaatui joskus alkuvuodesta. En huomannut nostaa sitä ylös, ja niinpä urospartamonnimme keksi, että siinäpä hänelle sopiva luola. Kun bongasin hänet pääkallon sisältä ensimmäistä kertaa, ajattelin, että p*****e, se juuttui, ja joudumme rikkomaan koko koristeen. Onneksi osoittautui, että kala pääsee pesästään vaivatta pois.

Partamonnimme näyttää hieman hölmöltä luolassaan, sillä sen pyrstö ei sinne mahdu. Partis itse on todella tyytyväinen uuteen yksiöönsä, joten en varmaankaan nosta pääkallokoristetta pystyyn vähään aikaan - tai sitten keksin partikselle uuden luolan.

Meidän partamonnimme ovat noin kolmevuotiaita. Vanhimmat partamonnit, joita meillä on, ovat eläneet reippaasti yli kymmenvuotiaiksi. Meillä on siis tämän kaksikon kanssa toivottavasti vielä pitkä matka edessämme.


tiistai 24. maaliskuuta 2020

Eristys ei ole ihan uutta Rva:lle

Olen pohtinut, miksi en ota kehoituksia olla kulkematta mihinkään niin raskaasti. Noudatan, mutta en toistaiseksi kriisiydy.

Olen usein kirjoittanut blogiini, mitä asioita en ole tehnyt ikäisteni tahdissa. Nytpä minulla on asia, jonka olen jo kokenut.

Olin 2009-2012 niin huonossa kunnossa kipujen ja erityisesti huimauksen takia, että minun piti pysyä lähinnä kotioloissa. Kiersin lenkkinä korttelia, ja jos minun tarvitsi tehdä jokin hankinta, jouduin suunnittelemaan homman huolella, koska liikkeellä kaikki energia meni huimauksen kanssa olemiseen.

Olin tuolloin työikäinen, eli minun olisi kuulunut tehdä jotakin muuta ja varsinkin olla jossakin muualla. Katsoin sivusta, kun ikätoverini reissasivat, kävivät töissä ja pystyivät harrastamaan kaikenlaista kodin ulkopuolella ja porukassa vapaa-ajallaan.

Minä opin sen sijaan, kuinka päivärytmi (vuosiksi) on luotava kodin seinien sisäpuolella. On tehtävä sitä, mikä on mahdollista, ja suojeltava itseään ikäviltä ajatuksilta. Aina se ei tietenkään onnistunut, mutta selvisin.

Pystyin tuolloin lukemaan ja esimerkiksi katselemaan telkkaria hyvin rajallisesti. Siivoushommat olivat hitaita, koska fysiikka ei kestänyt. Edelleen, ulos ei kamalasti ollut menemistä, ellen saanut autokyytiä kohteeseen X ja pystynyt palaamaan sieltä tarpeeksi nopeasti takaisin, etten alkanut huimauksen takia esimerkiksi oksentamaan.

Minulla on siis kokemusta, kuinka elämä hoidetaan rajoitusten kanssa. Silloin revitään sieltä kodin piiristä se rytmi ja tekeminen, ja jos ulos pitää lähteä, hoidetaan välttämättömin. Ei se hauskaa ole, mutta joskus vaihtoehtoja ei ole.

Molemmat raskauteni ovat olleet niin sanottuja hyperemeesiraskauksia 9 kuukautta kestävän "oksennustaudin" kera. Myös niiden aikana olen joutunut olemaan pitkiä aikoja lähinnä kotioloissa.

Päivän aikana tein muuten aina seuraavia asioita: pyrin huolehtimaan ruokailustani, tein kuntoutukseeni liittyvät jumppaliikkeet, nautin pätkissä kirjoista ja tv-ohjelmista ja sen korttelilenkkini ajan pyrin kiinnittämään huomioni luontoon, vuodenaikaan ja elämään ympärilläni.
Nyt ei sentään tarvitse olla koko ajan sisällä, vielä.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Naakan ensi syksystä ja postcrossingista

Olin eilen  yhteydessä vanhempaan, jonka lapsi tulee samalle luokalle Naakan kanssa. Naakkahan aloittaa kaksikielisellä luokalla syksyllä, ja käy jo nyt kahtena aamupäivänä viikossa luokan oppitunneilla kuullakseen kieltä, josta tulee hänen koulukielensä.

Nyt opetus tosin keskeytyi, ehkä koko loppukevääksi. Naakka sai mukaansa kuvasanakirjoja joista "läksynä" on opetella pari uutta sanaa joka päivä. Otamme koko perhe tilanteen oppimisen kannalta, Naakka saa käydä kirjoittamassa uudet sanat tussitauluun päivittäin.

Oli hauskaa kuulla, että Naakan tulo on mukava asia jo siksikin, ettei luokalla ole ennestään kuin yksi tyttö. Kyse on niin pienestä kieliluokasta, että ensimmäinen, toinen ja kolmas luokka ovat samassa luokassa.

Naakka on edelleen kiinnostunut tästä kielestä. Me, Naakan ja Touhin vanhemmat olemme puhuneet, että myös Touhille voisi hakea siirtoa kieliryhmään (saman kielen ryhmä toimii myös Touhin päiväkodissa). Toivomme kaikki, että tämä onnistuu ensi vuonna.

Me siis jatkamme meille kaikille uuteen kieleen ja kulttuuriin tutustumista kotioloissa luultavasti koko tämän kevään.

Vaikka me emme juurikaan liiku, postcrossing-kortit kulkevat. Viime viikolla tuli kolme korttia, ja samaten meidän lähettämiämme oli otettu vastaan. Näin ollen odotamme vielä vähän, ja lähetämme sitten huhtikuun korttimme eteenpäin.

On ollut todella mukavaa saada postissa mukavia tervehdyksiä aivan vierailta ihmisiltä. Lapset ovat olleet kiinnostuneita korttien kuvista ja vähän teksteistäkin.

Minä olen aina tykännyt kartoista ja maantiedosta, ja pyrinkin etsimään kartasta paikat, joista kortit on lähetetty. Tällä kertaa kortit tulivat Saksasta ja Itävallasta. Saksan-kortit tulivat aivan eri puolilta maata - toinen Pohjanmeren rannalta, toinen viininviljelyalueelta Belgian rajalta.

Korttien kirjoittaminen on myös mielenkiintoista. Mitä oleellista itsestäsi tai kotimaastasi kertoisit postikortin kokoisella paperiarkilla ihmiselle, joka on sinulle täysin vieras?

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Videopuhelut, veden kovetus ja viljelypalsta

Hei vaan kaikille! Elämme nyt sellaisessa uutispommissa, että ainakin rva:lle on alkanut tulla uutisähky. Koska uutisissa puhutaan nyt vain yhdestä asiasta, on rva päättänyt keskittyä enemmän muihin asioihin. 

Naakkasen kanssa on nyt sovittu, että hänen olisi hyvä soittaa joka päivä videopuhelu yhdelle kaverilleen. Kuusivuotiaani ei ole todellakaan tottunut videopuheluihin, eikä ilmeisesti kaverikaan. Ekat minuutit he tuijottivat toisiaan ruudulta. 

Sitten räjähti...Naakka tajusi sulkeutua kylppäriin puhelimineen, ja sieltä kuului sitten hirveä kikatus, joka kesti ja kesti. Tänään on vuorossa seuraava kaveri. Tässä kohtaa on sanottava, että nykypäivän yhteydenpitomahdollisuudet ovat kyllä huippuja!

Niitä videopuheluita aiomme nyt soveltaa muuhunkin yhteydenpitoon, koska näyttää siltä, että vietämme aikaa lähinnä keskenämme. Testasimme myös videoyhteyttä isovanhempiin, ja hyvin toimi. 

Siivosin eilen akvaarioni (osittainen vedenvaihto ja pohjan imurointi). Kevätaurinko vaikuttaa jo niin, että akvaarion lasit levääntyvät tosi nopeasti. Se ei kalojen eloa haittaa, mutta koska akvaariota on mukava myös katsella siistinä, partakoneen terä on ollut kovassa käytössä.

Meillä on nyt veden kovetuksen myötä alkanut selvitä varsinkin platyjen poikasia yhä enemmän. Koska aikuiset platyt ovat kirjavia, poikasista saattaa tulla minkä värisiä tahansa. Lapset ovat tykänneet bongailla poikasia.

Siltikään akvaarioni ei ole ylikansoitettu. Lisääntyminen on ollut maltillista, ja edelleenkin esimerkiksi miljoonakalaurokset eivät ole kovin pitkäikäisiä. 

Puutarhapalsta-aikakin alkaa häämöttää. Mikäli palstalle pääsemme, aion painottaa tänä kesänä yrtteihin ja muutaman uuden viinimarjapensaan hankkimiseen. Mansikkapenkki tulee rehottamaan varmaankin kuten viime kesänä.

Sain äidiltäni mainoksen eräästä nettifirmasta, josta voi tilata kaikenlaista perennoista kasvien siemeniin. Voisin laittaa tilauksen vetämään lähiviikkoina. 

Koska täällä etelässä ei ole lunta, sää on pirullisen kylmä palstalla kyykkimiseen. Sen vuoksi odotan vielä tovin, kunnes alan kunnostaa. 

PS. Naakka keksi eskarissa matematiikan olemassaolon, ja nyt pitäisi löytää joku kiva matikkasovellus 6-vuotiaalle. Vinkkejä otetaan vastaan.

PPS. Lastenvaatteiden kirppiskaappi pullistelee. Taidan kerätä sieltä valtaosan uffille tänä keväänä. 

PPPS. Sen verran palstalla tapahtui pari viikkoa sitten, että raparperi pukkasi jo maan pinnalle. Täytyykin käydä joku päivä kurkkaamassa, joko on tulossa kevätkukkia.






sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Miten niskavamma vaikuttaa elämääni?

Saan nykyään elää monella tapaa hyvin normaalia elämää. Minulla on kokopäivätyö, lapsia ja koko ajan kiire. Olen saanut nähdä paljon, ja olen päässyt pois kotini seinien sisäpuolelta. Itse asiassa myös joudun, en vain pääse.

Onko niskan retkahdusvamman jäkitila enää minkäänlaisena osallisena elämässäni? No onhan se.

Näkyvin niskavamman merkki elämässäni on se, että minun on pakko käydä säännöllisesti hieronnassa. Säännöllisesti tarkoittaa kohdallani kerran kahdessa viikossa, ja joskus useammin. Luistaminen tästä ei onnistu millään muotoa.

Elän hieronnan jälkeen yleensä muutaman normaalin päivän. Sitten yläselkä alkaa jäykistyä. Se jäykistyy siitä huolimatta, venyttelenkö tai jumppaanko. Olen lakannut tappelemasta tätä vastaan - säästän näin mielenterveyttäni.

Kun jumitus pahenee, päätä alkaa särkeä, yläsellässä on kipuja siellä täällä. ja alkaa huimata. Päätä on vaikea kannatella. Lapojen väli on kaikkein kivuliain, oikea yläniska seuraa perässä. Lopulta ei voi nukkua, kun kyljellään olo sattuu olkapäähän.

Syön kipulääkkeitä yllättävän vähän. Ainoastaan, jos kiputila menee sietämättömäksi säännöllisestä hieronnasta huolimatta. Kun syön tulehduskipulääkkeitä kuurina, kivut lievittyvät. Silti, välillä kuluu pitkiäkin jaksoja ilman kivunlievitystä.

Olisin mielelläni vapaampi. Toisaalta, jos minuun iskisi jokin perussairaus, olisin luultavasti suhteellisen valmis ottamaan tilanteen vastaaan - olenhan harjaantunut kroonisiin sairauksiin jo yli kymmenen vuoden ajan.

Miksi en sitten puhu niskavammastani kroonisena sairautena? No, se on yllättävän hankalaa. Jos whiplash jää päälle, kuuluu heti hyvin pieneen vähemmistöön. Lisäksi, sairauteen ei voi oikein perehtyä, kun sitä ei ole määritelty mihinkään. Kun Kela sanoo, ettei sairautta ole, niin sitten sitä ei näemmä ole...

Miten olen selvinnyt kroonisen kivun kanssa? Ehkäpä syy on, että elämänasenteeni on positiivinen, ehkä jopa idealistinen. Haluan korjata elämässäni ja ympärilläni olevia epäkohtia, ja otan inspiraationi mielummin onnistuneista muutostarinoista kuin niistä, joissa minkäänlaista muutosta ei ole edes tehty.




lauantai 14. maaliskuuta 2020

Itse tehdyt vesivärit

Viimeiset puoli vuotta (se koko syksy) ovat olleet uuvuttavaa aikaa, eivätkä vähiten sään takia. Ei puhettakaan, että rva olisi jaksanut vääntäytyä mihinkään luovaan toimintaan. Hyvä kun jaksoi siirtyä paikasta toiseen.

Viimeisen kuukauden aikana valon määrä on onneksi lisääntynyt, ja hups hei, rva on taas löytänyt kadotetun luovuutensa - ainakin osan siitä.

Minua on aina kiehtonut, miten voi valmistaa itse erilaisia asioita. Olen kuitenkin alkeellinen piirtäjä, keskinkertainen neuloja ja surkea nikkari. Kuitenkin, jotakin pientä voi aina yrittää, mikäli projekti ei ole liian vaikea.

Löysin pari viikkoa sitten vesivärien ohjeen. En oikeastaan ollut tullut ajatelleeksi, että niitä voi oikeasti valmistaa itse. Koska vietin lasten kanssa viime viikonlopun kolmisin, tarvitsimme ulkoilun lisäksi tekemistä myös sisälle.

Vesiväreihin tarvittiin:

1/2 rkl ruokasoodaa
1/2 rkl etikkaa
1 tl hunajaa
1/2 rkl peruna- tai maissitärkkelystä
elintarvikevärejä (värjäävät ruuat, kuten esimerkiksi mustikkamehu käyvät myös)

Aineksista muodostui sihisevä seos, jonka jaoimme jugurttipurkin pohjista tehtyihin pieniin astioihin. Kun seos oli astioissa, laitoimme niihin elintarvikevärejä ja sekoitimme. Seoksen kuivuminen kesti seuraavaan päivään, jolloin värit olivat valmiita.

Mitä tästä opimme? No, opimme, kuinka kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa valmiina kaupasta. Opimme myös tilavuuksista: olisi kannattanut heti tehdä kaksinkertainen annos, niin olisi saanut hieman enemmän väriä ja esimerkiksi neljä vesivärinappia.

Lasten mielestä tämä oli hauska kokeilu, ja Naakka ilmoittikin, että haluaa tehdä seuraavaksi saippuaa :D Minulle nousivat mieleen sianluut, joita keittäisin kattilassa jne., mutta lähempi perehtyminen osoitti, että verkkokaupat myyvät valmiita tarvikepakkauksia, eli sellaista odotellessa...

Valmiit värit osoittautuivat kauniiksi. Teimme tarkoituksella sinisen, punaisen ja keltaisen vesivärin, joista voisi sekoittaa muita värejä. Keltainen näytti ihan oranssilta, mutta paperilla kuitenkin keltaiselta.






Jestas, mikä virus!

Mikähän tämän viikon puheenaihe on ollut ;) Pikkuinen virus kehittyy toisella puolella maailmaa, ja me pudistelemme päätämme. Aihe tuntuu todella kaukaiselta.

Sitten se lentää lentokoneissa  jokaiseen maailmankolkkaan. Mitään karanteeneja tai matkustuskieltoja ei siinä vaiheessa aseteta.

Kun virus rantautuu Eurooppaan, tuntee jo pienen vilunväristyksen kulkevan sisällään. Glumps, tuleeko se meillekin? Pitääkö tässä tosissaan alkaa varautua?

Sitten se virus tulee meille. Tartuntamäärät ovat pieniä ja tartuntaketjut voidaan jäljittää. Kuluu noin viikko, toisaalla Euroopassa epidemia on päällä, ja yhtäkkiä julkisia palveluja suljetaan maissa, jotka eivät ole kovin kaukana..

Samalla epidemia alkaa kehittyä meillä. Yksi ja toinenkin koulu menee karanteeniin. Riskiryhmistä aletaan huolestua. Jotkut harvat ostavat kaksi wc-paperipakkausta yhden sijaan.

Kuluneen viikon aikana tartuntojen määrä on edelleen kasvanut. Yhteiskunta on siirtynyt odottavalta kannalta eräänlaiseen shokki- ja valmiustilaan. Odotetaan samaan aikaan pandemian pahentumista, talouskriisiä ja sitä, että yhteiskunta pysähtyy.

Kaupat ostetaan tyhjäksi säilyvistä elintarvikkeista ja käsidesi uhkaa loppua.

Uutisväsymys alkaa hiipiä - rva on kovana uutistenlukijana päättänyt jättää luvun vähän vähemmälle, ei vain enää jaksa. Toki otan selvää, siirrynkö maanantaina työpaikalle vai en...ja ymmärränköhän, perkule, käyttää bussin keskiovia, kun olen tottunut etuoviin ;)

Entäs Niskasilla? Naakan ja Touhin isän työpaikka on jo siirtynyt etätyöhön. Itse en tiedä, onko maanantaina työpäivä vai ei. Palkka lakkaa juoksemasta, mikäli lasten hoito menee kotihoidoksi eikä etätyö onnistu.

Kyllä, lähipiirissäni on korkean riskitason ihmisiä - moni voisi kuolla keuhkokuumeeseen, joka influenssan tyyppisistä sairauksista voi kehkeytyä. En haluaisi, että kukaan heistä sairastuu - saati sitten menehtyy.

Vaikeat ajat yhteiskunnassa tuntuvat näyttävän ihmisten todellisen luonteen? Kuka ekana hoitojonossa? Kuka ekana kaupassa jne... Entäpä, jos huolehtisimme ensisijaisesti yhteisöstä :) ?

- Pohdimme, mikälaiseen kriisiin varaudumme. Äkkirysäys ja hyllyjen tyhjäksi ostaminen ei välttämättä palvele ketään - kriiseihin voi varautua myös hyvinä aikoina, vähitellen. Entäs ne huonosti liikkuvat, jotka tulevat kauppaan tarpeen vuoksi, eivätkä saa sitä mitä tarvitsevat?

- Pyrimme suojaamaan ensisijaisesti ne, joille virus voisi olla tappava. Esim. rva:n perhe pesee käsiä ja pidättäytyy tapaamasta lähipiirin ikäihmisiä & perussairaita, mikäli kukaan on vähääkään kipeänä.

- Emme usko kaikkea, mitä klikkiotsikoiden takaa löytyy.

- Suojaamme lastemme normaalin elämän ja infoamme heitä ikätasolle sopivasti, mikäli kysymyksiä tulee. Tällä hetkellä kumpikaan lapsistani ei ole yhtään kiinnostunut koronaviruksesta.

- Noudatamme joko valtion tai kaupungin tasolta tulevia suosituksia ja määräyksiä.

Kyllä me tästä selviämme!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pienten lasten vanhempien yksinäisyys - pikkulapsitoiminta

Olen havainnut, että moni pienten lasten kotona oleva huoltaja kokee olevansa yksinäinen...ja samalla välttelee kaikenlaisia vanhempaintapaamisia kuin ruttoa.

Tämä on tietysti vähän provokatiivinen aloitus, se ei ole kuitenkaan tarkoitukseni. Kaikille eivät MLL:t ja sen sellaiset edes sovi - osalla on jo valmiiksi sen verran kotona olevia kavereita, että päivät sujuvat hyvin.

Huom. kirjoitukseni perustuu suuren kaupungin tilanteeseen - toisaalta, olen havainnut, että täälläkin on paljon yksinäisiä.

Kun Naakka oli 6 kuukautta vanha, muutimme kokonaan uudelle alueelle. Minulle ei ollut kerennyt muodostua yhteisöä edellisellekään aluelle, koliikkivauvan kanssa ei jaksanut sosiaalistua. 

Uudella alueella, jossa asumme edelleenkin, toimi sekä leikkipuiston kerho että MLL:n kerho. Sen sijaan kauppakeskus tms. puuttui kokonaan. Muut käyntikohteet olivat Alepa, R-kioski ja apteekki. 

Päätin, että samassa tilanteessa olevien vanhempien tapaaminen on meille hyväksi, ja tungin itseni sekä leikkipuiston vauva-aamuun että MLL:n kerhoon (nimesimme Naakan isän kanssa sen uudelleen Mannerheim-kerhoksi ;) ) 

Tapaamisiin meneminen jännitti aivan helevetisti, rva ei ole koskaan ollut sinut uusien sosiaalisten tilanteiden kanssa. Lisäksi pahat kielet olivat laulaneet, että perhekerhot ovat paikkoja, joissa pahansisuiset mammat ottavat keskenään yhteen, eikä muuta juuri tehdä ;) 

No, näistä kamalista vauvatapaamisista tuli lopulta tilanteeni pelastus. Jaksoin elää päivät eteenpäin (minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus sekä postraumaattinen stressireaktio vaikeasta raskaudesta ja synnytyksestä), kun pääsin kaksi kertaa viikossa laskemaan vauvani lattiamatolle ryömimään muiden vastaavien tyyppien kanssa.

Samalla sain viikoittain havaita, että vauvani vaikuttaa sopivan hyvin muiden joukkoon, eli olen luultavasti onnistunut hänen kanssaan ihan hyvin tähän asti.

Ne äidit ja isät - niistä muodostui hiljalleen ihmisiä, joiden kanssa juteltiin myös ulkosalla ja myöhemmin hiekkalaatikolla. Myöhemmin tulivat ensimmäiset kyläilyt. Sitten jännitettiin päiväkotipaikkoja ja otettiin vastaan pienempiä sisaruksia...ja taas kohdattiin vauva-aamuissa.

Nyt suhtaudun Naakan tulevaan koulun aloitukseen rauhallisesti. Tiedän monia perheitä, jotka ovat samassa tilanteessa. He ovat kulkeneet kanssamme jo melkein seitsemän vuoden ajan <3 

Lopuksi, koska olin kuullut pikkulapsitoiminnasta niin paljon negatiivista, päätin edetä positiivisella asenteella. Lähestyin ystävällisesti, kehuin sitä, mikä muissa vaikutti hyvältä ja tietenkin heidän lapsiaan. Sain vastakaikua ja huomasin, että minun seuraani halutaan tulla.

Omassa kotitalossani menin asukasyhdistykseen (en ole kuitenkaan aktiivi)  asuintaloni lasten asialla. Olen ollut mukana ajamassa leikkipaikka-asioita ja tusseja, paperia ja sen sellaista kerhohuoneellemme. Meillä on myös yhteinen whatssap-ryhmä ja tapaamme edelleen.

Mitä olen kaikesta tästä saanut? No, olen saanut varsin mukavan pikkulapsiajan. Vaatii kestävyyttä järkätä leikkitreffejä työpäivän jälkeen, mutta lapset tulee hoidettua paljon chillimmin, kun niillä on kavereita. 

Olen saanut käytännössä havaita, että hyvällä saa itsekin hyvää. No, joskus harvoin se ei onnistunut. En saanut kontaktia samanikäisen tytön äitiin, kun en hurrannut täysillä täysimetykselle, täysluomuruualle, perhepedille ja 7 vuoden ehdottomalle kotonaololle lapsen kanssa ;) No, en tivannut vastaankaan, mutta varsinkin tuo viimeinen oli jo liian kova pala myötäillä jopa rva:lle - siis kaikki muut vaihtoehdot olivat kuulemma s**tanasta :D Aina ei voi onnistua. 

Yleisesti ottaen kaikki on kuitenkin sujunut todella hyvin valitsemallani tiellä. Tuntuu, että vaivannäköni on palkittu, ja perheeni on mukava asua täällä. Tekstistäni voi varmaankin päätellä, suosittelenko pikkulapsitoimintaa, jos tarkoituksena on torjua vaikkapa yksinäisyyttä :) 

PS. Touhi on kulkenut sisarensa jälkeen ihan samat tapaamiset, ja taas tuli kavereita.


perjantai 6. maaliskuuta 2020

Kiekkoa, koronaa ja kausiflunssaa

Tämän viikon tiistaina minulla oli poikkeuksellista ohjelmaa: kävin lätkämatsissa! En voi sanoa ymmärtäväni lajista paljoakaan, mutta mikäli Suomi pärjää mm-kisoissa, katson yleensä viimeiset matsit.

Lätkämatsissa olen ollut aiemminkin, ala-asteikäisenä :D Tämä oli toinen kerta, kun toinen joukkueista oli Jokerit. Välissä vuosikymmen on vaihtunut kolme kertaa, Jokereiden silloiset pelipaidat pukee päälleen vain joukko ikäisiäni katsojia (tämä on aika hauskaa) ja koko liigakin on eri.

Jääkiekko on nopea peli. En älyäisi maalejakaan, ellei katsomo hurraisi. Ymmärrän kyllä rännit ja ylämummot...

Hauskinta matsissa taisi olla kuitenkin oheistekeminen: erätauko ja herkkuostokset (rva tosin tyytyi teehen), musiikki (onpas se nykyään taidokasta) ja ylipäätänsä se, että lapset olivat kotona hyvässä hoidossa ja minä jossakin muualla.


Sekä työ- että kotiviikko on kulunut paljolti koronauutisten merkeissä. Oikeastaan uutiset eivät enää anna asiasta uutta ja ihmeellistä tietoa. Työpaikalle on tullut käsidesit ja nestesaippuaa, kotona olen vaihtanut käsipyyhkeitä useammin kuin tavallisesti.

Periaatteessa on mahdollista, että joutuisin työpaikaltani koronakaranteeniin. Uskon, ettei näin tapahdu, mutta siihen on varauduttu. Työskentelen paikassa, jossa ihmiskontakteja on paljon, eikä normaalimmiltakaan tartuntataudeilta voi kokonaan välttyä.

Lapset pesevät käsiään ihan kiitettävästi. Molempien päivähoitopaikoissa on jo valmiiksi hyvä käsipesukäytäntö, ja kehotan lapsia myös kotona menemään käsipesulle tuon tuosta (en nyt sentään ihan koko ajan).

Kaikesta hygieniasta huolimatta Naakkaseen iski kausiflunssa. Hän oli tänä aamuna niin tukkoinen ja pärskivä, että päätin jäädä hänen kanssaan kotiin. Kuten arvata saattaa, Naakka oli onnellinen ja Touhi veti kilarit...haimme Touhin kotiin tavallista aikaisemmin.

Päivällä rupesin itse olemaan todella väsynyt. Päätin mennä päiväunille. Naakkaa rupesi tietenkin pelottamaan laajassa kerrostalokolmiossamme. Kun muu ei auttanut, käskin hänen tulla myös lepäämään.

Ihme ja kumma, Naakka nukahti viereeni puoleksitoista tunniksi! Hän lopetti päiväunet kertarysäyksellä kolmevuotiaana ja nukkuu ainoastaan autossa. Olimme kerrankin todella virkeitä koko loppupäivän.

Touhia hakiessamme pysähdyimme hetkeksi puistoon nauttimaan auringosta. Täytyy sanoa, että ihmiset ovat heti paljon hymyilevämpiä, kun aurinko pitkän pimeän ajan jälkeen paistaa!



PS. Voisin kyllä mennä katsomaan jääkiekkoa uudestaankin!

PPS. Minä muuten omistan omankin käsidesin, jota en koskaan muista ottaa mukaan mihinkään - onneksi julkiset tahot huolehtivat nyt asiasta niin hyvin.

PPPS. Kun jompikumpi lapsista on kipeänä, hän saa jonkun herkun, jota ei osteta sillä kerralla toiselle lapselle - Naakka valitsi pääsiäismunan. Touhi muuten valitsee aina Kismet-patukan, hänellä on jotenkin perinteinen suklaamaku.

Varustaudutko?

Sekä koronavirusepidemia että Euroopan pakolaistilanne ovat saaneet rva:n hieman miettimään varustautumistaan. Oikeastaan se ei ole ensimmäinen kerta, kun mietin - on hyvä, että on tietyt "varmuusvarastot", jos niitä joskus tarvitsee (toivottavasti ei tarvitse).

Varustautumisella on oikeastaan pidemmät perinteet. Lapsuudessamme puhuttiin melko paljon tilanteesta, jossa radioaktiivista ainetta on päässyt maahamme. Sekä kylmän sodan aika että Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus olivat vielä lähellä, vaikka aihe kuulostaakin nykyisin hieman kaukaiselta.

Sen sijaan voisimme olla kuvitteellisesti joskus tilanteessa, jossa kauppaan ei pääse, ja sähköt menevät poikki.

Tarkistin kaappini ja totesin, että voisin ruokkia perheeni noin viikon ajan - minulla on sen verran kuiva-aineita, tölkkiruokaa ja pakastinkin on täynnä (sen sisältö pitäisi tosin syödä ensimmäisenä).

Vesi muodostuisi melko pian ongelmaksi, jos sähköä ei olisi. Vettä kyllä tulisi jonkin aikaa, ja sitä pitäisi kerätä talteen. Tässä kohdassa rva totesi, ettei kotona ole tarpeeksi sopivia astioita. Jos puhutaan pelkästä juomavedestä, sitä tarvitsisi olla henkilöä kohden noin 2 litraa päivää kohden.

Tämä tarkoittaa ainakin yli viittä litraa päivässä meille, + pesuvedet. Paletti ei ole aivan yksinkertainen. Taidanpa hankkia sopivia astioita juomavedelle - itse asiassa tapahtumissa jaettavat ilmaiset ämpärit eivät ole tältä kannalta pelkkä vitsi ;)

Toinen, jonka hankkimista olen suunnitellut, on retkikeitin.  Tilanteessa, jossa ei ole sähköä pitkään aikaan, alkaa varmaankin kaivata keittomahdollosuutta. Retkikeitin ei tulisi pelkkään varustautumiseen, vaan myös perheemme retkille.

Entisaikoina varustautuminen oli paljon nykyistä kattavampaa - ennakoiminen oli elinehto. Sen sijaan, jos rva:n laittaisi kylmiltään pyssyn kanssa metsään, voisi olla varma, ettei sieltä saalista tulisi :) Kalastuksessa sentään pärjään paremmin.

Myös syötävien luonnonkasvien löytäminen voisi muodostua hankalaksi, niiden opetteleminen ei tosin ole kovin suuren kynnyksen takana.

Rva ei suhtaudu mahdollisiin, tuleviin kriisitilanteisiin kovin hysteerisesti, mutta pohtii kuitenkin.  Esimerkiksi erilaiset luonnossa selviämisen niksit voivat olla esimerkiksi läpi elämän jatkuva harrastus - aina voi oppia jotakin itselle uutta.

Sen sijaan kodin varmuusvarastot, siis ei mitkään jättisuuret, ovat asia, josta rva:n mielestä on syytä pitää huolta. Ruuan lisäksi pyrin huolehtimaan, että meillä on aina myös jonkin verran paristoja taskulamppuihin, tulentekovälineet ja muutama kynttilä.

Varsinaiseen tositilanteeseen emme ole onneksi vielä joutuneet - pisin "huoltokatko" elämässäni on tainnut olla myrskyn jälkeinen 36 tunnin sähkökatko, joka kyllä aiheutti jonkin verran ongelmia lapsuudenkodissani.

PS. Tyhjennän ruokavarastojani arkikäyttöön,  viimeistään, kun parasta ennen -päivämäärät lähenevät - ruokahävikki on olematon :)

PPS. Meillä muuten syödään tuota tölkkiruokaa aika paljon muutenkin.

PPPS. Oli muuten oikeasti mukava huomata, että ruokamme riittäisivät niinkin pitkäksi ajaksi kuin viikoksi - 72 tuntia on kai vähimmäissuositus.



sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Potter-huumaa Niskasilla

Jos jokin innostus on meillä huipussaan, se on Harry Potter. Naakalle on nyt luettu neljä ensimmäistä kirjaa, ja tarinassa on täten päästy yli puolivälin. Naakka tietää hahmot ja muistaa juonenkäänteet.

Olin aluksi sillä kannalla, että luetaan vain kolme ensimmäistä kirjaa. Mitä pidemmälle tarinassa mennään, sen synkemmäksi juoni muuttuu. Tarinan edetessä olen muuttanut mieleni. Luemme kaikki seitsemän kirjaa.

Se, että aikuinen lukee lapselle, on mielestäni varsin turvallinen ympäristö kuunnella. Naakka osaa myös itse ilmoittaa, milloin jokin kohta pelottaa - tätä tapahtuu television kanssa jatkuvasti. Hän siirtyy pelottavan kohdan ajaksi toiseen huoneeseen.

Luin itse Potterit, kun olin jo yliopistossa. Suhtauduin aluksi silloiseen villitykseen epäillen, mutta innostuin sarjan edetessä. Olen aina ollut jonkin verran kiinnostunut fantasiakirjallisuudesta, mutta alan tuntemukseni ei ole kovin syvällinen.

Muistan, että supersuosion saaneet kirjat herättivät aikanaan mielipiteitä laidasta laitaan. Toinen porukka hurahti, toinen vannoi, ettei aio koskaan lukea kirjoja. On vaikea kuvitella, että jokin uusi lastenkirjasarja saavuttaisi vastaavan suosion.

Tuntuu, että minua ja Naakkaa kiehtovat ikäerostamme huolimatta Potterissa ihan samat asiat: taikamaailma, velhojen sisäoppilaitos ja tarinan jännitys. Se, että asioita paljastuu pala palalta, ja kun lukemisen lopettaa, jää aina pohtimaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Minulla on dvd:inä (jos vielä toimivat) koko elokuvasarja. Sitä emme sentään ala Naakan kanssa vielä katsoa, mutta voi olla, etten odotuta Naakkaa ihan sinne yhteentoista ikävuoteen - ainakaan ensimmäisten elokuvien suhteen.

Hyvä hidaste on se, että hänen pitää oppia lukemaan niin hyvin, että osaa lukea tekstitykset. Kuitenkin, odottaisin Naakan kohdalla vielä ainakin muutaman vuoden. Niinpä hän käy välillä hipelöimässä dvd:itä ja katselee niiden kansia.

Naakka on aina ollut erittäin kirjallinen - samalla tiellä kulkee nyt Touhi. Hänkin alkaa jo tuntea Harry Potterin keskeisimmät hahmot, vaikka ei itse tarinaa vielä seuraa.

PS. Olen itse lukenut kirjasarjan useamman kerran läpi. Se siis kuuluu tarinoihin, joihin palaan aina uudelleen.

PPS. Sekään hetki ei ole kaukana, kun Naakka tarttuu itse kirjoihin - hänen lukutaitonsa riittää jo takakannen teksteihin.

PPPS. Hankin meille Harry Potter -tietovisapelin, kun Naakka on tutustunut koko tarinaan. Konsolipelit jätämme sen sijaan toisille.


Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...