Rouva Niskanen

 Jokohan nyt alkaisi rauhoittua... siitä olen iloinen, että saan ensi viikon työskennellä ylhäisessä yksinäisyydessäni - siis osan viikkoa. Kuormitun työssä ihmisten kohtaamisesta, vaikka pidän siitä. Sen vuoksi on ihanaa, kun tulee vähän väljempää.  Tällä viikolla kävin yhtenä päivänä töiden jälkeen tekemässä käsi- ja selkäliikkeitä työpaikan kuntosalilla. Olin niin väsynyt, että meinasin skipata. On kuitenkin hyvä, että päätin mennä. Heti tuli parempi olo kroppaan. Torstaina tein verkko-pilateksen. Sekin oli hyvä päätös. Kun sunnuntaina vielä suuntaan lähi-pilatekseen, olen oikein tyytyväinen tähän viikkoon. En ehkä treenaa niin paljon kuin silloin kun kävin säännöllisesti salilla. Toisaalta olen saanut vaihtelua. Eilen kävimme hakemassa kauppakeskuksesta pari joululahjaa, ruokaa (tänään tulee kahvitteluvieraita) sekä uuden kasvivalon (edellinen teleskooppivarsi vääntyi ja lopulta melkein katkesi). Pelargoniani (ja siinä sivussa muutama muukin) saa siis valoa. Kävimme myös ...

Meillä ei ole ollut Touhin, 6v, kanssa oikein minkäänlaisia ongelmia tähän mennessä. Toki on ollut normaaleita kiukutteluita, mutta ei mitään kummallisempaa. Itse asiassa meillä ei ole varsinaisia ongelmia vieläkään - ilmeisesti vain uusi kehitysvaihe. Tässä eräänä päivänä T. oli ajanut kaverinsa kanssa rallia uusilla nukenrattailla päiväkodissa. Ne olivat melkein menneet rikki (voin oikein helposto kuvitella, mitä 6-vuotiaat pojat tekevät nukenrattailla). Touhin kanssa käytiin asiaa läpi sekä päiväkodissa että kotona.  Toisena päivänä hoitajat olivat joutuneet keskeyttämään sotaleikin, koska se karkasi täysin käsistä. Tämänkin voin kuvitella oikein hyvin :D Taas kävimme asiaa läpi - tässä kohtaa kävi kyllä ilmi, ettei Touhi ollut "päätekijänä" jutussa. Otan luonnollisesti siitä kunnian itselleni. Sotajutut kiinnostavat Touhia tällä hetkellä. Ennen kuin alan maalata eskarilaisestani kuvan militaristina, yritän muistaa, että sekin on vaihe - taisteluleikkejä leikittiin varma...

Kun olin 9-vuotias , olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin. Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä. Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon. Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää.  Vastustan tietenkin yhä , mutta alan pienoisesti ymmärtää,...

Olen hiljalleen pohtinut , mitä kaikkea tarvitsemme tulevan talven varalle. En siis ole kokoamassa ruokavarastoja (ainakaan suuremmin - ostin kyllä useamman purkillisen puutarhapalstoillamme tuotettua hunajaa), vaan tsekkasin läpi lasten vaatteet. Ilokseni huomasin, että meillä ei ole kovin suurta tarvetta uusille vaatteille. Esimerkiksi kenkien suhteen tilanne näyttää olevan melko hyvä. Ainoastaan kenkien suhteen aion tehdä hankintoja - ne ovat jääneet tai jäämässä molemmille pieniksi. Olen kuullut paljon ympärilläni puhuttavan, minkä ikäisille lapsille voi vielä pukea haalarin päälle. Tyttäreni kohdalla päätös jää hänelle itselleen - viime vuonna hän ainakin tykkäsi vielä pukeutua talvihaalariin.  Oikeastaan voisin itsekin kuvitella pakkasella pukeutuvani talvihaalariin. Olen todella huono käyttämään toppahousuja (itse asiassa nykyiset eivät enää mahdu vyötärön kohdalta), ja löydän itseni ihmettelemästä ulkoa 17 asteen pakkasesta, kun jalat menevät tunnottomiksi, vaikka päällä on...

Asiat ovat menneet oikeastaan mukavasti - näin totean, koska lainakoira Utu on viettänyt meillä taas pari päivää. Naakalla on kasvava koirakuume, ja minäkin olen alustavasti alkanut kaavailla asiaa. Kuitenkin, koiran hankinta ei todennäköisesti ole edessä vielä pariin vuoteen. Utu on vanha labbis, olen tuntenut hänet pennusta asti. Hän on rauhallinen ja hellyttävä. Nyt löytyy jo iän mukanaan tuomia sairauksia, joita täytyy lääkitä päivittäin. Yleisesti ottaen Utun kunto on ikäisekseen ihan hyvä. Naakka on osoittanut lisääntyvää reipastumista Utun hoidossa. Hän pitää lenkillä kiinni Utun hihnasta oikein pätevästi ja ruokkii koiran ohjeiden mukaan. Illan pidemmälle lenkille hän on vähän laiska lähtemään, mutta esimerkiksi aamulenkille hän on lähtenyt oikein hyvin. Utu viettää seurassamme vielä kolmannenkin päivän ja palaa sitten omistajansa luo. Sitten asiasta kolmanteen - meillä on alettu kiinnittää ihan erityistä huomiota Youtubeen - siis sen liikakäyttöön. Olen huomannut, etteivät l...

Meillä raivoaa joku säännöllisesti. Jos kyseessä ei ole pms ;) , niin raivoaja on pääsääntöisesti lapsi. Kiukku saattaa syntyä lasten keskinäisestä riidasta. Meillä yleisempää on kuitenkin, että joku siirtymätilanne ärsyttää ensin pienesti, ja kahden sekunnin päästä suuresti. Olen aina ollut tunteiden näyttämisen puolella. Kuitenkin, olen alkanut pohtia, onko "meillä saa näyttää kaikki tunteet" - juttu lopulta kovin (tai ainakaan täysin) hedelmällinen. Ainakin esikoiseni vetoaa tuohon, vaikka kiukkuamista olisi takana neljä tuntia, ja kaikki alkavat olla täysin hermoraunioina. Toinen seikka, jota olen äitivuosieni aikana ihmetellyt, on ajatus, että aikuinen "menettää pelin", mikäli ei onnistu pysymään lapsen raivoamisen "yläpuolella". Siis missä yläpuolella? Ja tätä vielä perustellaan väitteellä, että se kuuluu aikuisuuteen. Tarkennuksena , en ole täysin edellisiä argumentteja vastaan, mutta niitä olisi syytä hieman avata. Mikäli kaikki tunnetilat pitäisi...

Itseäni on pohdituttanut viime päivinä kouluruokailu. Siitä osallinen ei ole vasta kuin tyttäreni (tosin Touhi taitaa syödä suureksi osaksi samaa päiväkodissa), jolle kouluruoka maistuu vaihtelevasti. Ei siksi, että purilaiset kiinnostaisivat vielä 7-vuotiasta kotiruokaa enemmän vaan siksi, että hän on edelleenkin nirso kaikelle uudelle.  Me emme siis ole noutoruokaviikoilla toisin kuin yläkoululaisten vanhemmat. Ruuan kunnioitus on asia, joka on iskostunut mieleeni lapsuudesta. Sinänsä lapsuudenkotini oli rento ruuan suhteen - meitä oli kaksi todella nirsoa sisarusta, eikä erikoisuuksia tästä syystä harrastettu. Ruokaa piti silti kunnioittaa. Kuitenkin, moni suomalainen vanhempi on ollut loukkaantunut lapsen saamasta noutoruuasta. On ollut liikaa eineksiä, ei tarpeeksi ruokaa kasvavalle lapselle, liian vähän kasviksia jne. Tätä kuunnellessani en voi kuin ihmetellä, mihin tietty käytännöllisyys on kadonnut. Jos jokin ruoka-annos ei oppilasta miellytä, sen voi rva:n käsityksen muka...

Olen huomannut , että koronatilanne on viime aikoina ahdistanut minua enemmän kuin aiemmin. Teen keikkatyötä ja voin olla viikon jokaisena päivänä tekemisissä eri ihmisten kanssa. Osaan työpaikoista kuljen joukkoliikennevälineillä. Meilläpäin koronaluvut ovat korkeat ja vielä kasvamaan päin. Vaikka olen pääasiassa tyytyväinen Suomen koronastrategiaan, kuulun samalla "avainryhmään" eli teen työtä ihmisten parissa, turvavälejä ei pysty noudattamaan, suurin osa kanssaihmisistä on ilman maskia ja työpaikkakin vaihtuu koko ajan.  Astmaoireeni eivät ole juuri helpottaneet, mutta pysyvät jotenkuten kurissa lääkityksellä. Maski haittaa hengittämistä, mutta en uskaltaisi olla ilman. En kuitenkaan kuulu ensimmäiseen riskiryhmään, vaan siihen toiseen. Luultavasti rokotusvuoroni on joskus kesällä. Ei pitäisi miettiä, mutta tulee kuitenkin joskus mieleen, että minua pari vuosi kymmentä vanhemmat henkilöt, jotka tekevät etätöitä/ovat eläkkeellä, tulevat ikänsä puolesta minua ennen. Ylipäät...

Mitähän tästäkin kirjoittaisi :D Molemmat lapseni kiinnostuivat muistaakseni ruudusta siinä 1,5-2 vuoden iässä. Kirjoitinkin jo, miten meillä on taannoin katsottu Pikku kakkosta ruokapöydässä, joten jätän sen tästä kirjoituksesta pois. Kun Naakka oli pieni, minulla oli vielä niin alkeellinen puhelin, ettei sillä voinut katsoa ohjelmia. Naakan isän puhelimella se taisi olla mahdollista. Meillä on kautta lasten lapsuuden ollut televisio ja kaksi läppäriä, mutta tablettia emme omista edelleenkään. Meillä ohjelmien katsominen sijoittui (lasten ollessa pienempiä) niihin syömishetkiin, ei kuitenkaan välipaloille. Kriittisiä tilanteita taisivat olla myös ne, kun minun oli pakko laittaa ruokaa tai siivota. Muuten vietettiin kirjojen lukuaikaa tai leikkiaikaa. En muista kertaakaan , että olisin antanut puhelinta esimerkiksi rattaisiin pihalla. Silloin lapsiraukkani katselivat lähinnä maisemia ;) Jotenkin meillä selvittiin suhteellisen helpolla, vain ajoittain lastenohjelman katsomisen loppumine...

Tänään minulla on ohjelmassa käydä ystävän kanssa lounaalla, ja laittaa joulukoristeet laatikkoon odottamaan seuraavaa vuotta. Joulukuun loppu ja tammikuun ensimmäinen viikko ovat olleet iloinen yllätys - kävin eilen illalla kaupassa oltuani ilman maskia neljä päivää. Kun en käy julkisissa sisätiloissa, tuntuu melkein normaalilta. Kävimme myös toissapäivänä kylässä ystäväperheen luona. Sekin on aivan kummallista aktiviteettia tämän vuoden spekseissä. On ollut mukavaa "unohtaa" korona vähäksi aikaa, tosin valiten sellaisen kyläpaikan, jossa elämä on ollut suurin piirtein samanlaista kuin meillä :D  Minä odottelen edelleen viimeistä arvosanaa, jotta voisin raportoida TE-toimistolle, että olen reippaasti opiskellut koko syksyn enkä lorvinut juurikaan ;) Niin, tuli kyllä opiskeltua suorastaan yltiöpäisesti! Onneksi nyt ei heti taas tarvitse. Vuosi sitten meillä oli jännät paikat, kun ilmoitimme Naakkaa kouluun. Syyslukukauden aikana koulu systeemeineen on tullut oikein tutuksi,...

Kun alan pohtia erilaisia rutiineja meillä, tulee mieleen kaaos. Olen kuullut perheistä, joiden aamut, illat jne. sujuvat joillakin tietyillä periaatteilla harmonian sävelin, meillä tilanne on aina enemmän tai vähemmän kaaos, tai pikemminkin höpsö. Merkittävin kasvun paikkani äitinä on ollut oppia elämään sählärinä. Kun jollakin tavalla päästään toivottuun lopputulokseen, homma on hallinnassa. Jos kiireen lomaan mahtuu myös naurua, sisäpiirivitsejä ja pientä painia, elämä tuntuu onnelliselta. Arkiaamuisin... kello herättää tätä nykyä 6.30. Viimeiset vuodet se herätti 40 minuuttia aiemmin, myöhempään nukkuminen on nyt tuntunut ruhtinaalliselta. Kumpikaan lapsi ei vielä tunne kelloa - oletan että Naakka oppii sen tämän vuoden aikana. Minä olen aamuisin varsinainen mörrimöykky, mutta se helpottaa jo, kun kuulen kahvinkeittimen pörinän. Lapset ovat pääasiassa tosi hyväntuulisia aamuisin - he ajautuvat kuitenkin helposti riitaan keskenään, ja se liittyy yleensä telkkarin aamuohjelmiin....

Havahduin eilen huomaanaan , että keskustelen tyttäreni kanssa hänen reviirinsä laajentamisesta. Ensi ajatus on, että tekisi mieli stopata lapsen kehitys vähäksi aikaa - sitten ajattelin, että onneksi minulla on terve tyttö, joka halua tutkia maailmaa. Hän saa tällä hetkellä ulkoilla kaverin kanssa lähialueella - mukaan lukien kaksi leikkipuistoa. Kelloa hän ei vielä kunnolla osaa, joten soitan hänelle, kun haluan hänet kotiin. Eilen hän meni omatoimisesti ulkoa kaverin luokse sisälle leikkimään. Tänään hän kutsuu puolestaan tämän saman kaverin meille - ja veti raivarit, kun en antanut kaverin tulla heti aamusella (haluan todellakin pukeutua sitä ennen). Sain järkättyä, että Naakka syö ensin aamupalan - se tuppaa unohtua ja sitten tulee kiukku. Kaverit ovat muodostuneet 7-vuotiaalleni todella tärkeiksi - aivan saman kuvion rva muistaa lapsuudestaan. Rva:lla oli samoihin aikoihin vähän hankala tilanne, lähellä asuvia kavereita oli kaksi, eikä kolmen tytön porukka koskaan ihan täy...

Lyhyttukkaista  6-vuotiasta Naakkaa ovat viime päivien aikana pohdituttaneet monenlaiset asiat. Hän on kirjoja, lelukuvastoja ja tv-ohjelmia katsellessaan huomannut, että tytöt kuvataan lähes aina pitkätukkaisina ja usein myös mekko päällä. Näinhän se on - elämme aikakautta, jolloin sukupuolikoodittaminen (vaatteet, lelut jne.) on mielestäni todella voimakasta. Etsin aikanaan pienelle Naakalle vaatteita, jotka eivät ole voimakkaasti sukupuolikooditettuja. Meille tuli paljon kirkkaita värejä, raitoja ja palloja. Niitä samoja vaatteita on Touhi käyttänyt menestyksekkäästi. Selitin Naakalle, että pitkätukkainen tyttö & mekko -yhdistelmä on kulttuurissamme perinteinen juttu. Tosin toistasataa vuotta sitten myös yläluokan pojat puettiin pieninä mekkoon ja tukkakin oli pitkä...sen jälkeen kyseinen varustus on kuulunut useimmiten tytöille. Tai ei...kyllähän pojan tukka voi nykyään olla myös pitkä. Lyhyttykkainen tyttö näyttää kumminkin pojalta, jonka eräs äiti eskarin naulakoi...

Naakka on syksystä asti käynyt eskariaan niin sanotussa inklusiivisessa ryhmässä, eli erityisoppilaat ja muut ovat samassa ryhmässä. Ryhmä toimii jo koulurakennuksessa, ja ensi vuonna eka luokka alkaa saman käytävän varrella. Naakan ryhmä on jonkinlaisessa seurannassa, ainakin heillä käy usein vierailijoita eri tahoilta seuraamassa, miten ryhmä toimii. Se, että Naakka päätyi kyseiseen porukkaan, johtuu siitä, että ryhmä toimii hänen lähikoulussaan. Aikuisten osuus on hieman yli parinkymmenen lapsen ryhmässä merkittävä - heillä on yksi eskariope, kaksi erityislastentarhanopettajaa, lastenhoitaja ja vieläpä avustaja. Ryhmä toimii välillä kokonaisena, välillä pienryhmissä. Naakalle tämä kaikki on normaalia - hän on kommentoinut ryhmäänsä vasta kerran. Eräänä iltana Naakka halusi tietää erityislapsista. En oikein ehtinyt avata asiaa, kun hän jo totesikin, että ainakin luokkakaveri x on varmaankin erityislapsi - hän tarvitsee paljon aikuisen apua päivän aikana. Jätin selvitykseni ...

Kun olin 1980-luvulla lapsi , vietin osan varhaislapsuuttani päivähoidossa. Muistot noilta ajoilta ovat ihan hyviä, en toivonut olevani koko ajan kotona äidin/isän kanssa. Pikkupaikkakunnalla ei juuri eskaria tuolloin käyty, paitsi että 6-vuotiaat täyttelivät jonkin sortin eskarivihkoja seurakunnan päiväkerhossa. 6-vuotiaana taisin päästä vähäksi aikaa pikkuoppilaaksi koulun iltapäiväkerhoon, koska halusin samaan paikkaan koululaisten kanssa. Kun tämä "esiopetus" oli suoritettu, mentiin kouluun ja saatiin oma pulpetti. Omilla lapsillani on/tulee olemaan hiukan erilaista. Naakka oli ensimmäisenä elinvuotenaan (2013-2014) kotihoidossa, välillä minä hoidin, välillä Naakan isä hoiti, ja välillä olimme molemmat kotosalla. 1v ja 4kk:n iässä Naakka aloitti osapäiväisen päiväkotiarjen. Sitä onkin jatkunut nyt katkeamatto-masti yhteensä viisi vuotta, paitsi että osapäiväinen muuttui kokopäiväiseksi ensimmäisen vuoden jälkeen. Touhi taas aloitti päiväkodin kokopäiväisenä 2 vu...

Olen viime viikkoina päässyt töissä perehtymään itselleni uuteen asiaan, nimittäin 3D-tulostamiseen. En ole todellakaan mikään it-alan ihminen, mutta 3D-tulostus on niin mielenkiintoinen aihe, että olen ottanut opit innolla vastaan. On oikeastaan aika hassu kiertokulku, että pitkään kaikki on mennyt digiksi ja verkkoon - nyt  tapahtuu jälleen toisin päin - on coolia, että tietokoneohjelmalla voi suunnitella kolmiuloitteisen esineen, jonka kone valmistaa muovinarusta melkein parinsadan asteen lämpötilassa. Minulla on ollut pari 3D-tulostetta hallussani - tosin voin kuvata vain yhden, sillä yksi on avaimenperä, jossa on nimeni ja toinen nimilaatta kahvimukiin. Kolmannen olen tehnyt itse - annoin nimikoidun avaimenperän pois, se oli ystävänpäivälahja. Kuvassa oleva esine on ns. testipalikka, jolla testataan ja myös opetellaan 3D-tulostusta. Se on sen verran anonyymi, että voin julkaista siitä kuvan :D Mutta, kiehtovasta lajista on kysymys - tähän voisi helposti jäädä koukkuun. ...

Tiistaina aamupäivällä olin poissa töistä. Silloin pidettiin molempien lasteni vasut päiväkodissa, onneksi peräkkäisinä kellonaikoina. Tämä taisi olla jo Naakan viides vasu, Touhilla vasta ensimmäinen. Täytyy sanoa, että kaksi tuntia keskustelua lapsistamme aiheutti hieman pyörryttävän olon, ja suu kuivui. Fyysisistä haitoista huolimatta itse keskustelujen sisältö oli antoisa, ja totesin päiväkodin olevan hyvin samoilla linjoilla tyttäreni ja poikani tämänhetkisistä vahvuuksista ja asioista, joita nyt opetellaan. Naakka , 5v, on kuulemma oikein kiva tyttö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän leikkii ryhmässä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Hän on kiinnostunut vaikka mistä, ja juttelee asioista mielellään, mutta ehkä vähän vähemmän kuin aiempina vuosina. Naakka lepää päiväunilla, mutta nukkuu harvoin (joskus kuitenkin nukahtaa). Viskarijutut sujuvat hyvin, mikä on hyvä juttu ensi vuonna alkavaa eskaria ajatellen. Iloksemme Naakka on kuulemma oikein haluttu leikkikaveri. ...