Rouva Niskanen

Nyt on puhuttu todella paljon peruskoulun ongelmista. Ihan hyvä juttu, että asioihin puututaan. No, ehkä asioiden puuttumisesta lähinnä vasta keskustellaan. Minullakaan ei ole asioihin varsinaisia ratkaisumalleja , mutta asia kiinnostaa aika tavalla. Kävin googlaamassa lasteni koulun tilanteen. Meidän alueella peruskoulun päättävien keskiarvo on keskimäärin 8,36. Se on oikeastaan varsin korkea. S2-oppilaiden osuus on noin 17 prosenttia. Korkeasti koulutettuja on 46 prosenttia ja työllisyysaste on 70%.  Asuinalueemme on ehkä keskimääräistä paremmassa tilanteessa, ei kuitenkaan ihan huipulla. Koulukoneen mukaan meillä menee suhteellisen hyvin. Kiinnostaisi, mikä peruskoulun päättävien keskiarvo on ollut 20 tai 30 vuotta sitten. Minut luultavasti leimataan vanhanaikaiseksi , mutta jos minulla olisi valta tehdä jokin todella iso muutos koko peruskoulujärjestelmään, vähentäisin kaiken digin kokeeksi minimiin. Minusta esimerkiksi alkuopetuksen oppilaat eivät tarvitse juurikaan digiä. To...

Opiskeluni alkoivat tällä viikolla kurssin ennakkotehtävien merkeissä. Olen tehnyt niitä vaihtelevalla, mutta pääosin hyvällä motivaatiolla. Ensi viikolla alkavat "oikeat" luennot, tosin etänä. Katsotaan, tuleeko lähiopetusta ollenkaan. Täytyy sanoa, että integroiduin heti opiskeluvuoteeni paremmin, kun sain kuulla, että te-toimisto suostui puoltamaan opintojani. Olin itse asiassa täysin varautunut maksamaan tämän vuoden täysin omasta pussistani. Nyt jatkan niukkaa, mutta turvattua elämää kevääseen saakka. Olen helpottunut. Kuitenkin, sekin tuntuu helpottavalta, ettei tämän vuoden jälkeen tarvitse todennäköisesti vähään aikaan opiskella muuten kuin ehkä ammattiini liittyvissä koulutuksissa.  Puutarhapalsta on varmaankin tuottanut viimeiset kesäkurpitsat, ja yhdestä tein tällä viikolla kesäkurpitsakeiton. Se ei tietenkään kelvannut jälkikasvulle, mutta ainakin yhdelle henkilölle minun lisäkseni se onneksi kelpasi. Muutenkaan siellä palstalla ei ole ollut kovin hauskaa käydä v...

40 ikävuoden lähestyminen aiheuttaa ilmeisesti pohdintaa myös rva:lle. Eräs asia, jota olen viime kuukausina pyöritellyt mielessäni, on asunto. Asumme edelleen samassa kerrostalokolmiossa, jonne muutimme Naakan synnyttyä. Viihdymme oikein hyvin. Kuitenkin, onko se sitten omakotitalossa kasvaneen ajatus, että jonkinlainen omistusasunto pitäisi "suorittaa" jossain vaiheessa, vaikka ei edes halua. Tai en minä sitä oikeastaan vastusta - asia ei vaan kiehdo niin paljon, että päätyisin suorittamaan toimenpiteitä asian edistämiseksi. Ne toimenpiteet tuntuvat kuitenkin meille liian rajuilta. Se tarkoittaisi käytännössä poistumista koko alueelta. Seitsemän vuoden aikana olemme tutustuneet tähän yhteisöön, ja lapset ovat kasvaneet siinä. Naakan spesiaaliluokka jäisi myös tänne.  Toki sopeutuisimme muuallekin, varmasti voisimme elää hyvää elämää hyvinkin erilaisessa ympäristössä. Enkä tiedä, ajattelisinko asumisasiasta myös tulevaisuudessa näin - voinhan keksiä jotakin uutta ja ihmeell...

Totesimme lasteni isän kanssa tuossa kerran, että valtaosa lastemme kavereista asuu tilavammin kuin me. Meidän alueellamme (kerrostaloja) se tarkoittaa isompia kämppiä tai jopa kaksikerroksisia kerrostaloasuntoja, joita täällä on muutamia. Alueellamme on myös mahdollista asua pienen kerrostalon alakerroksessa metsänreunassa niin, että asuntoon kuuluu myös pieni piha. Minä asun lasten kanssa varsin perus-kerrostaloasunnossa, jossa ei ole esimerkiksi saunaa. Talomme on iso, l:n muotoinen ja keskellä on yhteinen piha. Me asumme kolmannessa kerroksessa - emme kovin alhaalla tai ylhäällä. Oikeastaan asumme myös talon keskivälillä, eli emme kummassakaan päädyssä. Lapset eivät ole  valittaneet asunnostaan juuri koskaan. Ainoastaan, kun Naakka on käynyt synttäreillä hienommassa (lähinnä isommassa) kämpässä, hän kyselee vähän aikaa, miksi meillä ei ole sellaista asuntoa. No, käytännössähän asumisoikeusasunto olisi ainoa mahdollisuutemme sitten joskus. Jos haluamme asua näin keskellä...

Kuten on ollut viime kuukausien teema , on joka viikolle osunut isohko asiakokonaisuus, jonka parissa askarrella. Tällä viikolla se teema on ollut tulevaisuuden asumisratkaisut. Teema tuli ajankohtaiseksi, kun kuulin, että lähistöllemme (no, kolmen kilometrin päähän) rakennetaan taloja, joista voi saada asumisoikeusasunnon. Aihe on verrattaen uusi, kuulin asunnoista vasta viikko sitten. Kuten ammattiasioita, on asumisasiaakin fiksua miettiä. 74 neliön vuokrakolmioni ei tällä hetkellä tunnu millään tavalla ahtaalta. Kuitenkin, se saattaa lasten kasvaessa alkaa tuntua siltä. Erityisesti, kun lapset sattuvat olemaan tyttö ja poika. Mikään tulipalokiire asialla ei ole, mahdumme nyt asuntoon todella hyvin. Jos vähän tiivistetään, voisimme asua tässä aina. Kuitenkin, meillepäin ei tietääkseni ole lähivuosina suunnitteilla lisää aso-asuntoja. Ne taas ovat käytännössä ainoa keino päästä omistusasunnon kaltaiseen tilanteeseen alueellamme, omistusasuntojen hinnat ovat karanneet käsistä j...

Niskakipu on ollut näin viikon alkajaisiksi harvinaisen pistävää. Työpäivän jälkeen pääsin painelemaan kipeää, oikeanpuoleista kallonpohjaa. Painelu onnistuu vain, jos päätä kääntää samalla vasemmalle. Ilta on sujunut iisimmin, mutta kyllähän näitä kipuja riittää jokaiselle päivälle. Olen toisaalta aika rutinoitunut kipuun, vaikka välillä ottaa päähän niin pirusti. Tein muuten eilen tosi pitkän (siis minulle), kuuden kilometrin lenkin yhteen menoon. Olin lasten kanssa vanhempieni luona, ja Touhi oli päiväunilla. Totesin, että on parasta lähteä liikkeelle silloin kun on mahdollista. Kyseessä on lapsuuden asuinpaikkani, joten tunnen lenkkeilymaastoni todella hyvin. Paikkakunta on pieni mutta eläväinen kylä Kanta-Hämeessä. Kuljin suurimman osan matkaa peltomaisemassa. Aina tulee väkisinkin mieleen, että entä jos olisinkin jäänyt asumaan tai palannut lapsuuteni paikkakunnalle. Osaisinko asua muutaman tuhannen ihmisen taajamassa? Mitä tekisin työkseni ja millaisessa talossa asuisi...

Rva on asunut nyt kaupungissa kuusitoista vuotta. Kahdeksantoista, mikäli ensimmäiset pienessä kaupungissa vietetyt kaksi elinvuotta lasketaan. Itse asiassa 21 vuotta, mikäli lukioaika viikot pikkukaupungissa asuen lasketaan mukaan. Kaupunkiin, mielellään vähän isompaan kaupunkiin muutto on ollut rva:n suunnitelmissa yläasteikäisestä alkaen. Luulen, että siihen on vaikuttanut eniten koulukiusaaminen. Taisin 14-vuotiaana ajatella ihan käytännöllisesti, että omat lapseni hankin niin isoon kaupunkiin, että he voivat vaihtaa tarvittaessa koulua, mikäli heitä kiusataan, ja sitä ei saada loppumaan. Rva:n muutot ovat oikeastaan sujuneet kokolailla suunnitellussa järjestyksessä, vaikka siirtymiä ison kaupungin sisällä on määritellyt ennemminkin sattuma kuin johdonmukaisuus. Täällä pääkaupunkiseudulla olen asunut kolmessa eri osoitteessa (viidessä, mikäli lasketaan kesämuutot opiskeluaikana). Rva:n ajatus lasten kasvattamisesta kaupungissa ei ole ainakaan toistaiseksi muuttunut. Minua hu...