maanantai 28. joulukuuta 2015

Oikea joulupukki

Joulu (vaan ei joulunaika) meni ja vilahti ohi, nyt ollaankin jo uuden vuoden kynnyksellä. Niskaset viettivät joulua perheen parissa, sen kohokohtiin kuuluivat joulurauhan julistuksen katseleminen televisiosta puolison ja Naakan kanssa ("Tämä on se Suomi täyttää 80 vuotta -laulu, sanoi Naakka Maamme-laulun kohdalla).

Toinen kohokohta, erityisesti Naakalle, taisi olla joulupukki. Joulupukkitraditio katkesi lapsuudenperheessäni noin 25 vuotta sitten, kun me lapset kasvoimme isoiksi. Viime vuonna joulupukki ei vielä tullut 1,5-vuotiaalle pikkunaakalle, mutta nyt aika sille oli kypsä.

Joulupukista puhuttiin koko joulukuu. "Haluan naisjoulupukin", oli Naakan oivallus (naiset eivät varmaan ole niin pelottavia kuin miehet). Vielä aatonaattona Naakkaa ei jännittänyt. Aattona tilanne muuttui, eikä Naakka olisi halunnut ensin lähteä joulunviettopaikaan ollenkaan, sen joulupukin takia.

Puoli seitsemän aikaan illalla oveen kolkutettiin. Sieltä se kauan odotettu vieras saapui, punaisessa asussaan ja lapikkaissaan. Sillä oli pitkä, valkoinen parta. Itkuhan siitä tuli, sen verran pelottava ilmestys se oikea pukki Naakalle oli.

Itku laantui nopeasti, kun alettiin neljän sukupolven voimin laulaa pukille. Pukki (toivottavasti) piti lauluistamme, sillä lahjasäkit avautuivat pian ja Naakkakin uskalsi hakea lahjoja.

Kun pukin tuli aika lähteä kotiin, Naakka oli jo niin reipastunut, että olisi halunnut lähteä katsomaan poroja, jotka olivat kuitenkin jääneet odottamaan sen verran kauas talosta, ettei kannattanut lähteä. Pukki meinasi unohtaa keppinsä, jonka Naakka nyt muistaa erityisenä asiana tästä joulusta.

Uusi vuosi se on myös jännittävä asia. Vuosi 2015 on ollut rva:lle monellakin tavalla merkityksellinen. Eniten ovat edistyneet työasiat, kun rva on ehtinyt olemaan kahdessa paikassa työllistettynä ja saanut lisää työkokemusta. Siinä välissä rva teki freelancer-töitäkin, joka oli myös uusi kokemus.

Kuluneen vuoden aikana rva on varmasti treenannut enemmän kuin kymmenenä viime vuonna yhteensä. Sekin on tuottanut tuloksia ja ollut pääasiassa ihan mukavaa.

Vastoinkäymisiäkin on ollut. Keho on kieltäytynyt pari kertaa toimimasta niskaongelmien lisäksi vielä muillakin tavoilla. Kiire (työt, päiväkotikuviot, kuntoutus jne,) on myös koetellut perhettämme, vaikka olemme yrittäneet karsia kaiken ylimääräisen minimiin. Läheisemmekin ovat kohdanneet vaikeuksia elämässään.

Ensi vuosi tuo tullessaan paljon samanlaista kuin tähänkin asti. Ensi vuosi on meidän Naakalle taas kasvun vuosi. Me Niskaset toivomme ensi vuodelta mahdollisimman paljon terveyttä. Rva aavistelee, että jotakin uutta ja jännittävää on tulossa - sehän kuuluu aina tulevaisuteen, vai mitä?


tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulun odotusta edelleen...ja Vegemite

Rva selvisi perjantaina viimeisestäkin työpäivästä, eli Niskaset aloittivat joululoman vieton. Flunssaa seurasi yskä, ja rva on vieläkin vähän toipilaana. Keskiviikkona olin sen verran tolpillani, että pääsin hierontaan. Se auttoi niskan tilannetta huomattavasti.

Salille ei ole ollut vielä asiaa, sillä rva suhtautuu vakavasti ihan tavallisenkin flunssan jälkitauteihin. Rva:lla on tapana saada flunssan päälle puolen vuoden astmaattinen yskä, joka kannattaa yrittää välttää, jos mahdollista.

Keskiviikkona aamulla kävimme juhlimassa Naakkasen päiväkotiryhmän joulujuhlaa. Naakka, 2,5 vuotta, oli juhlista aivan tohkeissaan. Koko ryhmä marssi estradille hyvässä järjestyksessä (1-vuotiaista lähes kolmevuotiaisiin).

Hienosti lapset lauloivat ja leikkivät monta laulua. "Leipuri Hiiva", "Tuiki tuiki tähtönen", "Joulu on taas", "Kilisee kilisee kulkunen" ja "Joulupuu on rakennettu" kuuluivat esityskappaleisiin. Vaikka sanonta "lapset tuovat joulun" kuulostaa vähän kliseeltä, ymmärrän sen nyt.

Perjantaina saimme vieraaksemme Naakan yhden kummitädin, kaukaa Australiasta asti. Hänen kanssaan vietimme polveilevia juttutuokioita kaukaisen maanosan elämästä ja tulimme tutuiksi Vegemite-tahnan, Australian epävirallisen kansallissymbolin kanssa - se maistuu kuivatulta soijakastikkeelta.

Maanantaina eli eilen meillä vieraili puolestaan Naakan toinen kummitäti, meillä monta kertaa vierailleen Neo-koiran omistaja. Neo ei nyt ollut mukana, hänkin oli myöhemmin samana päivänä suuntaamassa joulunviettoon maaseudulle.

Jouduin myös perumaan eilisen fyssarin kipeän oloni takia. Peruminen ei ollutkaan ihan helppoa, kun kukaan ei vastannut s-posteihin tai puhelimiin. Täytyy toivoa, ettei sieltä nyt laskuteta, kun kerran olen ainakin yrittänyt perua.

Eilen postissa tuli taas pino ihania joulukortteja. Yksi korteista oli ylitse muiden, siinä oli mukana joulukirje, jossa kerrottiin perheen kuluneesta vuodesta. Joulukirjeet eivät välttämättä ole ihan suomalainen perinne, mutta niitä on todella mukavaa lukea. Kiitos!



sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Välähdyksiä mediasta

Rva on ollut viime päivinä flunssassa. Vaikka olo on ollut kurja, flunssa on antanut mahdollisuuden olla enemmän paikallaan kuin tavallisesti. Perjantai oli kyllä vaikea, kun kuume pysytteli suhteellisen korkealla koko päivän, ja hain Naakan päivähoidosta ja hoidin häntä puoli neljästä seitsemään, jonka jälkeen puolisoni saapui ja otti onneksi ohjat käsiinsä.

Sairausaika on antanut mahdollisuuden esimerkiksi lehtien lukemiseen tavallista tarkemmin. Perjantaina Helsingin Sanomat julkaisi yllätyksekseni koko sivun jutun whiplash-vammautuneesta (hänellä oli myös aivovamma).

Suurin osa artikkelin sisällöstä tuntui tutulta: oireet, diagnosoinnin hankaluudet, ongelmat vakuutusyhtiöiden, työllistämispalveluiden sekä terveydenhuollon kanssa...

Artikkelissa kerrottiin, että heikoimmassa asemassa ovat työttömät. Tämän allekirjoitan kohdallani. Kuten artikkelissa todettiin, meitä ei tutkita tarpeeksi tarkasti, saamme huonompia lääkärinlausuntoja ja jäämme paitsi hoidoista, kun ne pitää maksaa itse eikä kaikkeen tarvittavaan ole varaa. Työelämään pääsy/paluu jää yhä kaukaisemmaksi haaveeksi.

Artikkeli oli surullinen, mutta on toisaalta hyvä, että asiasta kirjoitetaan. Artikkeli oli ensimmäinen vuosien varrella lukemani, jossa ongelmat tuotiin noin hyvin esille. Suosittelen lukemaan, mikäli saatte lehden vielä käsiinne jostakin.

Ensi viikko tulee vielä olemaan ihan normaali työviikko, sen jälkeen Niskaset siirtyvät joulunviettoon. Perjantaina en kuumeisena keksinyt Naakalle kovin kummoista aktiviteettia, joten askartelin hänen kanssaan sydänkoristeen kuuseen.

Meillä ei ollut liimaa (joo, en ole supervarusteltu askartelutäti), joten tökkäsin teipin aina siihen kohtaan, mihin Naakka halusi kiinnittä joulupaperista leikkaamani tontunkuvan. Virkkasin sydämeen ketjusilmukkanauhan, jolla sydämen voi sitten ripustaa kuuseen.

Naakkaa muuten harmitti, ettei hän voinut käyttää saksia (kuinkahan pienelle ne lasten sakset voi hankia...), ei voinut virkata ketjusilmukoita (hän kaivoi lankalaatikostani isoimmat puikkoni ja ilmoitti kutovansa isot sukat) tai niistää nenäänsä askartelukartonkiin.

Siis ensi viikkoon...olen vielä aika tukkoinen, mutta enköhän kuitenkin mene töihin huomenna. Naakka on vielä tämän viikon päiväkodissa, joten vietämme ihan normaalin arkiviikon. Haluaisin tavata yhtä kaukana asuvaa, Suomessa kyläilevää ystävääni - tämän viikonlopun tapaamiset peruuntuivat, kun en ole ihan tapaamiskunnossa.

Yksi joululahja olisi vielä hankkimatta, ja joulukirje kirjoittamatta yhdelle Keski-Euroopassa asuvalle ystävälleni. Hän on yksi Naakan kummeista, ja minulle hyvin tärkeä ystävä, vaikka aina menee vuosia, kun tapaamme. Nyt minun vuoroni olisi matkata hänen luokseen, mutta voi olla, ettei reissu tänä vuonna onnistu.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja parantumisia heille, jotka viettävät viikonloppun minun tavallani flunssan kourissa!


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tästä kuntoutuksessa vaietaan...osa 1.

Rva:lle kävikin tänään hassu juttu...tulin Naakan kanssa suoraan kotiin päivähoidosta, kun nämä "unelmasäät" eivät oikein innosta ulkoiluun. Kotona päätin, että on Helinä Keiju -elokuvan aika (elokuvan olen jo nähnyt liian monta kertaa, enemmän minua kiehtoi sohva...

Ensiksi istuin nätisti Naakan vieressä. Sitten totesin, että olisipas mukava siirtyä puolimakaavaan asentoon kyljelleen. Koska Naakkaa ei haitannut, valuin vielä lisää, melkein makuuasentoon. Arvatkaapas, alkoivatko silmät mennä kiinni!

Kun Naakka vielä päätti katsella ohjelmaa vatsani päällä makoillen, oli kuin lämmin peitto olisi vedetty päälleni. Seuraavan kerran havahduin kipeään kyynärpään iskuun ja tiukkaan kysymykseen, "Äiti, mitä Helinä-keiju tekee?" Se kokosi soittorasiaa...

Torkahtaminen keskellä päivää ja vielä Naakan läheisyydessä on niin harvinaista, että minua on huvittanut juttu koko päivän. Voi unettomuudesta kärsivälle sattua joskus näinkin päin.

Minulla oli suuri suunnitelma lähteä salille tänään, olisin tehnyt Pilates-jumpan ja lisäksi vähän voimaharjoittelua. Väsymys voitti ja tyydyin kävelylenkkiin parin lähikorttelin ympäri. Kotona tein selän liikkuvuusharjoitteluliikkeet.

Olin maanantaina fyssarilla, jossa tuli puhe asiasta, josta ei yleensä puhuta. Minulla oli viikonloppuna kylässä ystäväni Ortonin ajoilta. Meille tuli puheeksi, miten rasittavaa vamman kuntouttaminen välillä on.

Se tarkoittaa meidän molempien kohdalla päivittäisiä harjoitteita, jotka aina välillä vähän vaihtuvat, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. On ihan eri asia kuntouttaa vammaa kuin treenata huvikseen. Edellisessä treenin vaihtoehto on pahimmillaan liikuntakyvyttömyys, jälkimmäisessä "vain" huono kunto.

Fyssari oli kiinnostunut aiheesta, kun toin sen esille. Hän oli sitä mieltä, että välillä on pidettävä vapaata. Vaikka liikkeet eivät vie päivässä suunnatonta aikaa, leipääntyy niihin välillä. Vaikka vamman kuntouttaminen on hyvin tärkeää, on välillä suotavaa ja toivottavaa pitää taukopäiviä.

Hyviä esimerkkejä tauoista ovat rva:n kohdalla matkat. Ei kyllä tule todellakaan tehtyä harjoituksia niiden aikana, rva:n mentaliteetilla on ihan turha asettaa matkoille mitään tavoitteita, mielenkiintoni on reissussa ihan muissa asioissa.

Jäin pohtimaan, miksi taukojen pidon tärkeydestä ei puhuta vamman kuntouttamisen yhteydessä. Yleensä hehkutetaan vain, kun joku on kovalla harjoittelulla saanut korjattua vammansa. Toki sellaisiakin ihmisiä on (siis tauotta harjoittelijoita), mutta rva;n kaltaisia, välillä väsyneitä ja tylsistyneitä (ja saamattomia), välillä ihan kelvollisia, on varmaankin suurin osa.

On muitakin asioita, joista syystä tai toisesta vaietaan...täytyypä joku kerta kirjoittaa lisää.

Taukopenkkejä vanhan lenkkireittini varrelta tähän aikaan vuodesta niinä vuosina, kun vielä oli joulukuussa lunta.



lauantai 5. joulukuuta 2015

Identiteetti on monimuotoinen asia

Identiteetti, minuus, on valtavan monipuolinen aihe. Minä, rva, olen edelleen varmaankin se minä, josta minulla on varhaisimmat muistot, noin 3-vuotiaasta lähtien. Nyt uskon näkeväni häivähdyksen silloisesta minästäni tyttäreni ilmeissä ja ajatuksissa, joista hän puhuu.

Jossakin vaiheessa minusta tuli aikuinen, se tapahtui varmaankin pala palalta. En muista kokeneeni ikäkriisiä missään vaiheessa, minusta edessä oleva elämä on näyttänyt mielenkiintoiselta aina.

Isot kriisini olen sen sijaan kokenut, kun lähipiiriissäni viimeisten kymmenen vuoden aikana sattunut useampi äkillinen, omanikäiselleni sattunut kuolemantapaus. Ne ovat olleet valtavia järkytyksiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun persoonana.

Vammautuminen on varmasti ollut isoin itselleni tapahtunut asia, joka on vaikuttanut minuun ja persoonallisuuteeni. Sen kanssa olen elänyt jo niin monta vuotta, että en enää ihan kamalasti vertaile nykyistä elämää entiseen, paitsi toki välillä.

Paitsi rajoitteita, on liikuntakyvyn huonontumisesta seurannut jotakin hyvää - olen joutunut pakon edessä ottamaan rauhallisemmin kuin aiemmin, minkä uskon olevan hyvää henkistä valmennusta kaikenlaista tulevaa kohtaan.

Ongelmanratkaisukykyni on varmaankin myös kehittynyt, kun on pitänyt keksiä keinoja, millä "normaali" elämä edes jollakin tavalla onnistuisi.

Isäni 60-vuotisjuhliin pystyin osallistumaan, kun korvasin juhlakengät jarrusukilla. Kun liikkumiseni oli vielä huimauksen takia huonoa, löysin geokätköilyn. Työllistymisasioista olen blogissani puhunut monta kertaa, ja myös Naakan vauva-aika vaati paljon käytännön ratkaisuja.

Ongelmanratkaisuun olen usein toivonut apua alan ihmisiltä, esim. toimintaterapeuteilta. Tapaamani toimintaterapeutit eivät kuitenkaan ole hahmottaneet tilannetta kunnolla, ja esim. kuntoutusjaksojen toimintaterapeuteilla neuvoja oli vain kenties hyvän tuolin valintaan, jollaista minulla ei ollut varaa ostaa.



Käytännön pakosta olen "naimisissa" vammani kanssa. Kriisejä tulee, kun kunto heikkenee, hyviä hetkiä taas ovat esim. uudet liikuntatavat, joihin en olisi tullut törmänneeksi ilman vammaa sekä uskomattoman mukava vertaistuki, jota ilman olisi todella vaikeaa.

Ehkäpä minua on vienyt eteenpäin kyky innostua monenlaisista asioista. Tällä hetkellä minua kiinnostavat esimerkiksi maapallon arktiset alueet, kotikoulu (jota en varmaankaan käytännössä tule valitsemaan Naakan opiskelumuodoksi, mutta se on valtavan kiinnostavaa) ja mahdolisuus digipianon hankkimiseen meille kotiin.

Ajattelen, että aina pystyy keskittymään johonkin, vaikka vaikeuksia on. Minuus on niin monipuolinen asia, se ei ole niskavammani, vaikka siltä joskus tuntuukin... Vamma on yksi osa minuuttani, johon kuuluu niin paljon muutakin.




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mielikuvitusleikkien aikaa

Rva:n piti oikein käydä kurkkaamassa, mitä tuli kirjoitetuksi blogiin viime kerralla, ettei nyt ainakaan tule kirjoitetuksi ihan samoja juttuja kahteen kertaan.

Meillä oli puolison kanssa loppuviikosta treffit! Ne sijoittuivat hieman epäromanttisesti aamupäivään, mutta mitäs siitä! Suuntasimme tällä kertaa läheiselle palloiluhallille pelaamaan sulkkista, vaikka minua kyllä vähän epäilytti...

Varaamalleni kentälle kuljettiin vielä paikan ruokalan kautta, ja pohdimme melkein vakavissamme, josko skippaisimme pelin ja siirtyisimme heti ruokailuun. Sulkapallo ihan oikealla kentällä osoittautui mukavaksi puuhaksi. Tosin olin jo 15 minuutin päästä niin väsynyt, etten olisi jaksanut enää yhtään jatkaa.

Ei ollut mikään yllätys, etten osannut yhtään taktikoida. Puoliso on onneksi myös kokematon pelaaja (tosin minua nopeampi), ja melko nopeasti päätimme, että emme laske pisteitä.

Puolen tunnin päästä totesin, että nyt niska ei enää tykkää. Laji on sen verran "hyppivä", että kallonpohjat eivät tykänneet yhtään. Pelaaminen oli kyllä niin hauskaa (pääsen harvoin vauhdikkaaseen tilaan, kun sellaista täytyy pääpiirteissään välttää), että sinnittelin vielä 15 minuuttia.

Totesimme, että haluamme joku kerta ottaa uusiksi. Palloiluhalli on melko lähellä kotiamme, sinne on n. 15 minuutin kävelymatka. Paikan päällä oli aamupäivästä vain vähän ihmisiä, joten hyvin rauhassa saimme "otteluamme" pelata.

Viikonlopun aikana kävin vielä salilla Pilateksessa, sen enempää liikuntaa en viikonlopun aikana harrastanut.

Rangan kiertoliikkeet yritän pitää ohjelmassani. Minulla oli viikko sitten fyssari, jossa tarkasteltiin rankaani edelleen alaspäin (niska, rintaranka, nyt alaselkä) ja todettiin, että aiempien lisäksi myös alaselän oikea puoli on todella jumissa.

Nyt sain edellisten liikkeiden lisäksi myös kaksi liikettä, joilla etsiä alaselkään lisää liikkuvuutta. En ole vielä ihan varma, osuvatko ne oikeaan kohtaan, mutta uudet liikkeet vaativat aina opettelua. Seuraava fyssari on varattu ensi maanantaille.  

Naakalla on taas ollut ihan loistavia juttuja. Päiväkoti pyysi itsenäisyysjuhlaa varten lapsille lyhtyjä led-valoilla, joten toimitimme sellaisen paikalle tänään. Eilen kokeilimme lyhtyä ekaa kertaa pimeässä vessassa.

Naakka ihastui lyhtyyn ja vessan lattialla istumiseen niin, että istuimme siellä, tarkkailimme lyhdyn loistetta ja jutustelimme melkein puoli tuntia.

Naakka pohti mm., että kyllä joulupukki voi olla nainenkin! Lisäksi hän on tällä viikolla leikkinyt vedettävän puulelunsa (toukka) kanssa, että vie tämän päiväkotiin ja lähtee itse töihin. Töihin liittyvä kysymys oli: "Äiti, missä se töi on?"

Lisäksi meidän vessa on nykyään "ravintola".  Oveen pitää koputtaa ja tarjoilija-Naakka tulee avaamaan oven. Hän tarjoilee kaikenlaista, mutta pääasiassa lihapullia, perunamuusia sekä vesimelonia ( se on muuten ABC:n lastenannos).

Rva ja hra käyvät siis ravintolassa nykyään usein, jopa monta kertaa illassa!




Kun tämän saisi oveen - olen antanut naulanhakkaamistehtävän hra:lle, joka suorittaa sen toivon mukaan pian!

Kahden aikakauden opiskelija

Suuri tavoitteeni oman tulevaisuuteni suhteen on tällä hetkellä "loppukoulutuksen" hankkiminen ammattiin, jossa toivon voivani työ...